keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kreivi vai Femme?

Päädyin jälleen kirjoittamaan ajatusteni virran sillisalaattia; vampyyreja, ja vampyyriolentoja.
En oikeastaan aio saati halua kirjoittaa nykyajan tunnetuista vampyyreista, sillä pidän aihetta jo jokseenkin kuluneena.. Ovathan Hollywoodin kultaamat, ihmisten ihailemat seksikäät vampyyrihahmot päässeet idoleiksi jopa alakulttuuriin, ja luoneet fanijoukon vampyyriposereita; Ihmisiä, jotka laitattavat kuoret kulmahampaisiinsa, juovat verta, ja palvovat kuolemattomuutta. Tällaisten wannabe-vampyyrejen pukeutumisesta ja elämäntavoista voi löytää myös yhtäläisyyksiä gotiikkaan, eikä väärinkäsityksiltä aina vältytä. En tiedä onko loukkaavaa kutsua vampyriposeria gootiksi, mutta älä kutsu goottia vampyyriksi, sillä se on loukkaavaa.

Älkääkä käsittäkö minua väärin; Olen toki valmis uskomaan vampyyreihin, mutta niin pitkään kuin minulla on todistettava pulssi, en aio edes teeskennellä olevani sellainen. Pidän vampyyreja ennemminkin eteerisinä henkiolentoina, kummittelevina vainajina, tai olentoina, jotka ryöväävät elämänenergiaa muodossa tai toisessa.
Vampirismi tuntuu kiehtovan ihmismieliä vielä nykyäänkin, siinä missä yli tuhat vuotta sitten, mutta mikä sitten on vampyyri? Onko se mies vai nainen, hyvä vai paha? (Ja jos vampyyri onkin nainen, onko se pahempi?)

Elinvoimaa Suonissa

Ammoisista ajoista saakka veri edustanut ihmisille elämää ja elinvoimaa. Suonissamme virtaava veri on nestettä joka kuuluu olennaisena osana ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Tuskin ihminen oli laskeutunut puusta kun jo tajuttiin, että jos veri tulee ulos ihmisestä, hän ei voi enää kovin hyvin.
Veri oli puhdasta ja pyhää, sitä uhrattiin jumalille, ja sen nauttijan uskottiin saavan jotain veren alkuperäisomistajan ominaisuuksista.
Veri siis samaistettiin elämään ja sieluun, joiden kaikkien menetystä pelättiin kovasti. Aikojen saatossa tuo pelko sai taikauskoisissa ihmismielissä mitä omituisempia muotoja, siipiä ja hampaita. Kun tällaiset piilotajunnasta kumpuilleet yliluonnolliset verentavoittelijat olivat lopulta pesiytyneet pysyvästi ihmismielen mantelitumakkeeseen, ne saattoivat tulla lihaksi.
Koska ihmisen sielu oli kuolematon, sen pelättiin jopa palaavan kuolemasta samaan kehoon josta se oli lähtenyt. Tällainen paluumatkalainen saattoi sitten yökähmässä hiipiä elävien keskuuteen hankkimaan heistä verta pitääkseen itsensä hengissä.

Elämä Imee

Siinä missä demonimaiset olennot ihmiskunnan aamunkoitossa kehittyivät lähinnä ihmisten kiusaajiksi, niistä tuli myös ihmisen oman, yhteiskunnallisesti vaietun pimeän puolen ilmentymiä. Aikana, jolloin sosiaalisen hyväksynnän kynnys oli nykyistä korkeampi, piti ihmisen tietenkin olla hyveellinen, kärsivällinen, ja siveellinen. Nuorten ahdistuneet sydämet saivat kokea ja tukahduttaa sopimattoman ihastuksen toisensa perään samalla kun vanhemmat tekivät heidän elämäänsä koskevat päätökset ja järkkäsivät pakkoavioliittoja. Moni sosiaalisten sääntöjen kahlitsema poloinen joutuikin päivin ja öin kamppailemaan itsensä kanssa pysyäkseen yhteiskuntakelpoisena. Pelkkä tapakasvatus ei kuitenkan aina riittänyt. Vaikka osasit kiittää, kumartaa, niiata, nostaa hattua tai juoda teetä sirosti, oma kehosi petti sinut kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.. Siinä missä kuukautiset tai avioliiton ulkopuolinen raskaus olivat häpeän asia tytöille, poikien elämää varjostivat vääräaikaiset erektiot ja yölliset siemensyöksyt.

Kurinalaisuus oli hyve, nautiskelu taas pahe. Oliko siis ihme, että olosuhteissa, joissa maineen menetyksen rima oli todella alhainen, ihmiset saattoivat nähdä peloissaan ja tukahdetun mielensä kautta unissaan jos jonkinlaisia kamaluuksia, riettauksista nyt puhumattakaan. Koska siveellinen ihmismieli ei niitä voinut aiheuttaa, niin mistä mokomat kuvajaiset sitten olivat lähtöisin?
"Pahojen henkien" ahdistelemia ihmisiä tuntuikin noihin aikoihin olevan yhteisöissä enemmän kuin nykyään, kun esimerkiksi unihalvaus voidaan selittää tieteellisesti. Puhumattakaan ettei enää nykyaikana hyveellisenäkään pidetyn tytön yllättävää raskautta pistetä heti demonien piikkiin. Unissaan sopimattomasti huokailleet puolestaan saattoivat pelastaa kasvonsa syyttämällä kaikenlaisia pahoja henkiä, jotka pysyivätkin hyvin kuvioissa aina lääketieteen edistysaskeliin saakka.

Ja pahoja henkiähän riitti. Ammoisina aikoina yötaivas tuntui olevan mustanaan kaikenlaista vipeltäjää, ja toisin kuin suoranaisesti kirkon luomat möröt, ihmismielien olentoja tuntui lähinnä kiinnostavan ihmisten näännyttäminen, veren imeminen, ja erotiikka.
Tällaiset olennot ovatkin säilyttäneet paikkansa yhteiskunnassa, olivathan ne luomassa pohjaa myöhemmän ajan vampyyrimyyteille, ja siitä eteenpäin Hollywoodin vampyyreille. Alkuperäiset, haamumaiset "zombie-vampyyrit" kokivat muodonmuutoksen 1700-luvun lopun/1800-luvun alun jännityskertomuksissa, kun kauhuromantiikan kulta-aika muokkasi levottomasta vainajasta charmikkaan aristokraattikreivin. Silti wanhojen mytologioiden ja folkloretarujen alkuperäisvampyyrit ovat minusta nykyversiota mielenkiintoisempia.

(Edward Munch: Vampire,1895)

Mytologioiden alkuperäiset verenimijät eivät olleet nykyvampyyrien tavoin kovinkaan mukavia eläviä kuolleita, tai edes varsinaisesti ihmisiä, vaan kyseessä olivat pahat henget ja demonit. Mikä erikoisinta, valtaosa näistä olennoista kuvattiin naispuolisiksi. Tällä kertaa en taida päästä syyttämään kirkkoa naiskuvan synnillistämisen vuoksi, sillä naisvampyyrit ovat lennelleet myös ei-kristillisillä alueilla.
Pääasiassa pahojen henkien menestys on aina pohjautunut heidän erityiseen viettelytaitoonsa, jolloin voidaan ajatella että naisen ja miehen ero korostuu. Nuorukaisten oli kenties helpompaa pitää oletetusti hänestä öisin verta tai energiaa imevää olentoa vieraana naisena kuin vieraana miehenä. Neitokaisia ei voitu myöskään epäillä mistään esiaviollisesta niin kauan kuin makuuhuoneessa vierailevat olennot olivat samaa sukupuolta. Vai voitiinko? Sitäpaitsi, eikö kautta aikojen ihmisten mielissä naisten lumovoima olekin ollut sitä makeinta myrkkyä?

Lähes kaikki merkittävimmät ihmisten pelkäämistä, pahaa ja varjopuolta edustavista olennoista ovat mytologioissaan olleet alunperin enemmistöltään naisia tai muuten naisenhahmoisia. Määrä tuntui pysyvän vakiona, vaikka etenkin näiden naisdemonien uhreiksi joutuneet naiset saattoivat kuoltuaan liittyä demonien parveen. Kuinka miesvampyyrit sitten syntyivät? Sivistyksen jyllätessä eteenpäin kauhuromantiikan kynäilijät kehittivät naisille omia miespuolisia pahoja henkiä, ja lopulta miesten maailmassa entisaikojen suosittu naishahmo jätettiin taka-alalle jotta voitiin raivata jalansijaa miespuolisille hirviöille, olivathan he uusinta uutta.
Millaisia nämä muinaismyyttien unohdetut naisvampyyrit sitten olivat?

Ensimmäinen tosinainen

Alkuperäisen raamatunlegendan mukaan, jumala loi ensimmäiset ihmiset Eedenin puutarhaan maan tomusta; Miehen (Aatami) ja naisen (Lilith). Lilith oli siis Aatamin ensimmäinen puoliso, joka luotiin miehen vertaiseksi. Odotusten vastaisesti Lilith ei kuitenkaan halunnut elää miehensä palvelijana, eikä maata miehensä alla, jos he kerran olivat samanarvoisia, ja niinpä Lilith karkasi paratiisista, jolloin hänestä tuli sekä ensimmäinen demoni, ja demonien äiti.
Lilithin mentyä jumala loi Aatamille uuden puolison, hyveellisen Eevan, Aatamin kylkiluusta, jotta hän olisi nöyrempi ja tottelevaisempi miestään kohtaan kerran hänet oli miehen osista valmistettu.
Varhaisissa Edenin puutarhaa kuvaavissa maalauksissa käärmeellä, joka lopulta houkutteli Eevan maistamaan kiellettyä omenaa, on selkeästi naisen yläosa, ja hänen kerrotaankin olevan Lilith, joka valepuvussa houkutteli Eevan perisyntiin. Lilithin tarinaa pidettiin sopimattomana, ja se poistettiin raamatusta.

(John Collier: Lilith, 1892)

Joskus tuntuu, että nykyäänkin itsenäinen, oman arvonsa tunteva nainen tuntuu miesten maailmassa olevan pelkkä luonnonoikku. Lilithin tarinasta johtuen myös nykyisten kristittyjen piirissä tottelemattomuutta usein pidetään syntinä, ja ennen kaikea noituuteen rinnastettavana syntinä. Kaikesta huolimatta Lilith siis elää nykyäänkin, ihan kristittyjen kiusaksikin, naisten, ja etenkin noitien keskuudessa feminiinisenä, itsenäisten naisten ja viettelijättärien jumalattarena. Lilith tunnetaan myös Lilituna ja Lillithuna.

Lilith oli siis ensimmäinen demoni, joka oli tunnettu naisellisesta viettelyvoimastaan. Lilith esiintyi pääasiassa pöllön hahmoisena, tai käärmevartaloisena, nuorena naisena. Joskus lilith kuvataan vyötäröön asti naisena, vyötäröstä alaspäin petolintuna. Lilithin kerrottiin lentelevän yössä ja vievän mukanaan pikkulapsia, mutta lasten lisäksi hänelle kelpasivat myös nuoret miehet joille hän aiheutti eroottisia (eli kiellettyjä) unia. Joskus Lililithin mainitaan imeneen verta nukkuvista lapsista, mutta pääasiassa Lilith vaikutti kiinnostuneemmalta heidän sieluistaan.
Lasten kehtoihin esimerkiksi piirrettiin hiilellä tai liidulla suojaavia symboleja ja taikasanoja suojelemaan kehdossa nukkujaa Lilithiltä.

Varokaa lapsenvahtia!

Pöllönhahmossa esiintyvään Lilithiin on helppo sotkea pöllönmuotoisina lentävät henkiolennot, strigat.
Kreikkalaistarustosta tuttu striga oli öisin pöllönä lentelevä, kauniin naisen muotoinen demoni tai noita jonka uhreja olivat pääasiassa pienet lapset.
Tarinoiden mukaan Striga viilsi kapalovauvoilta mahan auki, söi sydämen ja sisälmykset, ja sitten vielä aivot päästä. Päivänsä strigat tarinan mukaan viettivät harmittomassa hahmossa, kuten vanhoina mummoina.
Imettäjinä esiintyvän strigan sanottiin juottavan lapsille myrkkymaitoa, joka sairastutti lapset.
Etenkin lastenvahtia saatettiin epäillä strigaksi kätkytkuoleman johdosta, tai sitten vaimo nuuhki palamankäryä isännän viihtyessä liikaa kotona.

Nämä demonit tunnetan myös nimellä "Strega" tai "Stregha", ja eri tarinaversioista riippuen on vaikea päätellä olivatko strigat alunperin linnunhahmoisia demoneita, joilla oli kyky muuttua naisiksi, vai naisenhahmoisia, jotka saattoivat muuttua linnuiksi.

Todellinen femme fatale

Ensimmäisiä, ellei jopa kaikkein ensimmäinen, kaikista yössä saalistavista olennoista, jota saattoi pitää vampyyrihahmona, oli verta imevä olento; Empusa.
Mytologisesti Empusa on tuttu muinaiskreikkalaisesta mytologiasta noitajumalatar Hecaten kohtalokkaan kauniina tyttärenä. Empusan kerrottiin viettelevän miehiä sukupuolisiin suhteisiin, ja näin uuvuttavan heidät. Kun he lopulta vaipuivat uneen, Empusa imi heistä verta.
Kauniista Empusasta kehittyikin öisin lentelevä, vampyyrimäinen olento, jonka kerrottiin lentävän öisin miesten makuuhuoneeseen, ja ruokailevan heidän verellään tai imien heiltä elinvoiman.
Empusan hyökkäysten seurauksena miesten sanottiin menettävän elämänilonsa ja mieskuntonsa, ja muuttuvan kalpeiksi ja valonaroiksi ennen kuin kuihtuivat pois.
Empusa saattoi muuttaa halukkaat, ja haluamansa, neidot myös empusoiksi. Empusa imi neidoilta elinvoiman, ja he riutuivat pois muuttuen kuoltuaan lentäviksi demonseiksi "äitinsä" tapaan. On tosin mainittu, että tytön pitäisi olla koskematon muuttuakseen kuoltuaan vaaralliseksi vampiksi.

(Philip Burne-Jones; The Vampire)

Empusoiden ulkonäöstä on monenlaisia kuvauksia. Vaikka monet yön olennot saattoivat ottaa vaikka millaisia hahmoja, ne usein kuitenkin kuvataan kauniiksi, siivekkäiksi naisiksi (jotka olivat kaukana enkeleistä). Empusan nimen on sanottu tarkoittavan yksijalkaista, ja niinpä eräänkin kuvauksen mukaan Empusan toinen jalka on pronssia, toinen kuin aasin jalka, ja hänellä on nyöritettävät sandaalit. Empusan kerrotaan myös olevan näkymätön niin halutessaan. Empusan tyttärillä, eli hänen luomansa verenimijädemoneilla, mainitaan kuitenkin olevan molemmat jalat tallessa.

Lilithin tyttäret?

Lilithin ja empusan kaltaiset olennot ovat auttaneet luomaan myös muita, seksuaalisesti estoisia ihmisiä ahdistelevia olentoja, kuten Succubukset ja Incubukset. Näitä on väitetty myös Lilithin ensimmäisiksi jälkeläisiksi.

Succubukset, eli succubit olivat naisenmuotoisia pahoja henkiä jotka aiheuttivat nukkuville miehille märkiä unia ja joiden siemennesteen succubit sitten keräsivät.
Myytin mukaan Succubukset saattoivat myös muuttaa muotoaan, ja jopa sukupuoltaan (jota niillä ei oikeastaan alunperin ollutkaan), ja niin heidän vastakohdikseen kehittyivät Incubukset, eli Incubit, miehenmuotoiset pahat henget jotka aiheuttivat nukkuville naisille eroottisia unia ja sitten siittivät heidät Succubien miehiltä keräämällä siemennesteellä. Näin naisetkin siis saivat oman, yöllisen ahdistelijansa. Incubusten on myös mainittu lennättävän noitia sapattiin.

Särkynyt sydän

Viimeisenä tässä suppeassa demonimaisten olentojen esittelyssä mainittakoon Lamia, joka samaistetaan usein Empusaan vaikkei ole tiettävästi koskaan lentänyt metriäkään.
Mytologisesti Lamia oli itämaisen kuninkaan, Beluksen tytär, ja ylijumala Zeun rakastajatar, jonka lapset mustasukkainen jumalatar Hera sittemmin surmasi. Surusta ja vihasta järkkynyt Lamia oli valmis jopa muuttumaan verenhimoiseksi pedoksi voidakseen kostaa lastensa kuoleman.

(John William Waterhouse: Lamia, 1909)

Muiden naispuolisten viettelijättärien tapaan tämä nelijalkainen kreikkalaisvampyyri pystyi muuttamaan muotoaan. Lamian suosikkimuoto oli kaunis, olipa kyseessä sitten kaunis kukka tai kivi, kaunis eläin, kaunis pikkutyttö tai kaunis nainen. Oikeassa hahmossan lamian kuvataan olevan nelijalkainen ja kauttaaltaan suomuinen sekasikiö, jonka takajaloissa oli kaviot tai sorkat ja etujaloissa petomaiset raatelukynnet. Lamialla kerrotaan olevan kaunis naisen pää tai kasvot, sekä rinnat, mutta myös miehen elin. Lamia kuvataan myös kauttaaltaan punaiseksi.

(Lamia-hirviö, puupiirros 1500-luvulta)

Jotkut lähteet taas kuvaavat Lamian käärmevartaloiseksi naiseksi, joka voi olla Lilithin ja syntiinlankeemuksen käärmeen peruja. Olihan Lamiankin pääasiallinen tehtävä vietellä viettomia miehiä, ja pyrkiä naimisiin heidän kanssaan jotta voisi imeä tämän elinvoiman ja/tai veren hääyönään. Erään lähteen mukaan lamiat söivät lihaa. Lamian karkotukseksi kerrotaan riittäneen sen nimen lausuminen ääneen, tai sivullisen äänekäs paljastus, että kyseinen neitokainen olisi Lamia.

Haudoistaan nousseet


Muinoin vampyyri oli siis lihaton, demonimainen hahmo, joka lenteli ilmassa ja saattoi luikertaa sisään pienestäkin aukosta, kuten avaimenreiästä, tai, sieraimesta. Lopulta itse demoni välikätenä unohtui, ja haudasta nousi nykyihmisen tuntema vampyyri; Kuolemastaan kehoonsa palannut vainajan oma henki/sielu.
Tällaiset vanhojen mytologioiden verellä ja elinvoimalla itseään ruokkivat lentävät viettelijät muuttuivat siis lopulta olennoiksi, jotka saattoivat asettua kuolleeseen, ja tässä lainakehossa sitten kulkea elävien keskuudessa ravitsemassa itseään heistä. Vampyyrit ovat tarinoissaan, vähän alueesta ja kulttuuritaustastaan riippuen olleet mieltyneitä vähän kuka mihinkin, kuten elämänenergiaan, sieluihin, yms. mutta suosituin, ja nykyisin tunnetuin vampyyrinravinto lienee ihmisveri.

Vampyyriksi saattoi jo muuttua kirouksen kautta, tai myymällä sielunsa Saatanalle. Erilaiset folkloret kertovat, kuinka toiset ihmiset olivat alttiimpia palaamaan kuoltuaan kuin toiset. Tällaisia olivat mm. joulupäivänä syntyneet, punapäiset, anemiasta kärsivät sekä ne joilla oli kitalakihalkio. Myös avioliiton ulkopuolella syntyneet (tunnetaan myös termillä "äpärät") olivat epäilyksen alla, vain muutamia mainitakseni.
Uuden ajan vampyyri saattoi luoda lisää vampyyreja imemällä uhrinsa kuiviin jonka jälkeen hän nousi haudastaan vampyyrina ja pisti vahingon kiertämään. Alkujaan vampirismi siis tarttui puremasta kuten vesikauhu. Myöhemmällä ajalla uhrin piti vastavuoroisesti juoda vampyyrin verta että muutos tapahtuisi, ja purematartunnasta tulee lähinnä mieleen ihmissudet. Teknologisena nykyaikana (ainakin) elokuvissa vampyyreja aiheuttaa kirouksen sijasta virus. No, kehitys kehittyy? Samankaltaisuuksia tarinoissa lienee vieläkin havaittavissa; Vaarat yössä, veren imeminen, ja viattomuuden menettäminen pahalle. Vampyyri itse ei ole enää ole se sama pelätty, demoninen verenimijä jolta kylän piikaset piilotettiin visusti auringon laskiessa, vaan päinvastoin hän on ihailtu ja sivistynyt naistenmies joka korkeintaan aiheuttaa kylän miehissä akuuttia peniskateutta. Nykyajan menoon sopeutunut, juppiutunut kreivinjälkeläinen jopa kimaltaa auringonpaisteessa o__O
Niin.. kyllä ennen wanhaan oli asiat paremmin ja vampyyritkin imi verta eikä..

Khrm.. Vampyyrihahmojen roolit tuntuvat siis keikahtaneen päälaelleen. Suurimpana erona voidaankin mainita, että vampyyrihahmon tullessa lihalliseksi sen sukupuoli muuttui, ja kun elävä kuollut miehistyi sen hampaat tylsyivät. Myös varsinainen lentotaito unohtui, mutta kehittyessään jalkamiehiksi vampyyrit omaksuivat muita erikoisia taitoja, kuten seinillä kävelyn. Myöhemmin Bram Stoker keksi muuttaa vampyyrinsa lepakoksi, ja kreivi lensi jälleen. 1800-luvun kauhugotiikka romantisoi vampyyrin sekä traagiseksi että eroottiseksi hahmoksi, joka kuvasti jälleen kiellettyjä iloja, tällä kertaa "sallituissa" rajoissa. Ikkunoita ei yöksi suljeta valkosipuliletein jotta suojauduttaisiin lentäviltä naispaholaisilta, tai haudoistaan nousevilta hirviöiltä, vaan ne saatetaan jopa toiveikkaina jättää auki jos vaikka naapurustossa lentelevä, charmikas ihmisystävä sattuisi yöllä kaipaamaan välipalaa tai selkähierontaa. Nykymaailman naisesta on vampyyrin vaihdettua sukupuoltaan (evoluution tulos?) tehty viettelyn sinisilmäinen uhri tai tahdoton käskyläinen, siinä missä veripankkia hallitsivat muinoin naiset joille visuimmatkin salvat aukenivat, varsinkin miesten huoneisiin.
Hyvät naiset; Ovatko hampaamme siis viilatut?

Haukkaa Kynsilaukkaa

Niin, mitenkäs nämä miehet sitten? Vampyyritarinoiden kehittyessä myös vainajien torjuntaan tunnuttiin panostavan aivan erityisellä hartaudella. Lentävät demonit oli helppo karkottaa lasten kehdoista kirjoitetuilla loitsuilla ja lainauksilla kristittyjen pyhästä kirjasta, mutta lihallisempi vampyyriversio tuntui vaativan jo monimutkaisempia konsteja. Yksi oudoimmista oli levittää nukkumaan mennessä rinnalle ihmisulosteella tahrittu kangas. Vampyyrien kun uskottiin haisevan pahalle, eikä vampyyri tullut taloon jossa se luuli toisen vampyyrin jo hoitaneen imeskelyn. Tällä tavoin vampyyri ei myöskään voinut haistaa tuoretta verta vaan luuli tulleensa käymälään. Nykyaikaan vakiintuneet tavat sisältävät mm. valkosipulia, hirssinsiemeniä, ristejä ja vihkivettä. Miten tällaiset keinot tepsivät lentäviin pahoihin henkiin tai energiasyöppöihin? No, ainakin valkosipuli on vahvasti suojeleva ja karkottava kasvi, jolla voi puhdistaa asunnon ei-toivotuista energioista, tai pidä valkosipulinkynttä amulettina energiasyöppöjä vastaan. Risteillä en tarkoita pelkästään kristittyjen symbolia, vaan perus-ristiä (+), jossa ei ole erillistä kädensijaa, ja joka on suojeleva ja torjuva symboli.

Monesti vampyyriksi epäilty vainaja saatettiin haudata risteykseen ettei se enää löytäisi takaisin kotiinsa. Esimerkiksi kynnysmaton alle piirretty risti voi tehdä tyhjäksi energiavampyyrien aikeet. Vihkivedestä on paha mennä sanomaan mitään, se kuuluu kristinuskomusten piiriin. Uskoisin siinä tapauksessa myös pyhitetyn veden toimivan. Lentäviltä pahoilta hengiltä voi suojautua samoin kuin ennen vanhaan vampyyreiltä: Laittaa teräviä esineitä tyynyn alle, tai sirotella siemeniä vuoteen ympärille; Hengen on kerättävä kaikki yksitellen ennenkuin se pääsee sinuun käsiksi. Konsti toimii todennäköisesti paremmin jos sinulla on pitkäkarvainen mohairmatto ;D

Monet näistä, vielä nykyisinkin tunnetuista vampyyrinkarkotuskeinoista pistävät miettimään, että onko vampyyripolon aivokapasiteetti kenties kärsinyt lentotaitoakin ilmeisesti rajoittavasta sukupuolenvaihdoksesta, vai ovatko kyseessä mahdollisesti muunlaiset ongelmat, kuten esimerkiksi pakkoneuroosi (pakko poimia ensin kaikki siemenet vaikka kuinka nälättäisi!!!) tai ehkäpä staurofobia (ristikammo)?
Onnea siis vampyyrin bongailuun, varokaa fritsuja ;)

Ei kommentteja: