"Nouskaa, homenokat,
Nouskaa sen vietävät,
Niin monta kuin teitä on,
Luokoa ylös ottamaan,
Minä vaadin teitä nousemaan!"
Vainajat olivat vakavaa sakkia, ja äkäisiäkin kun rauhaansa häirittiin, ja siksi taitavakin loitsija sai olla varpaillaan kuolleiden kanssa tai ne repivät kappaleiksi tai veivät mukanaan. Perinteisesti äkääntyneeltä ja nostajaansa vastaan käyneeltä kirkkomaanväeltä voi suojautua juoksemalla ristiin kynnetylle pellolle. Tarinoiden mukaan nostatettu kirkkomaan väki palasi kuitenkin aina leposijoilleen viimeistään kukon huutaessa, tai muutoin auringon noustessa. Kyseinen loitsu onkin tarkoitettu lähinnä asiansa osaaville tietäjille ja noidille, jotka tarvittaessa osaavat menetellä oikein nostettujen vainajien kanssa.
(Hugo Simberg: Kuoleman Puutarha 1986)
Uskottiin, että edesmennyt saattoi hautajaisista huolimatta palata kummittelemaan talonväelle. Tällaista on yritetty estää mm. piirtämällä ristejä kynnykselle ja sirottelemalla havuja tielle hautajaisista palattaessa. Tähän perustuu nykyäänkin tunnettu tapa viedä talvella havuja ja kynttilöitä haudoille. Kynttilä edusti kotiliettä; kodin sydäntä, jolla vainaja voisi lämmitellä kylmässä tulematta taloon. Vainajaa myös hämättiin kynttilällä, ja se ehkä luuli olevansa kotonaan tulen ääressä.
Tämän loitsun tarkoituksena on ollut päästä eroon häiriköivistä/levottomista vainajista, ja lähettää heidät takaisin lepopaikkaansa:
Kalmistoonmanaussanat
"Lienet kalman kammioista,
Manalaisien majoilta,
Noilta vattupenkereiltä,
Orjantappura turuilta,
Koivusilta kukkuloilta,
Viljavilta vainioilta,
Koita, konsa kotiosi,
Koita et elävän maille,
Käänny, kalpio kotios,
Konsa kalman kankahille,
Multihin muhajavihin,
Maihin liikuteltavihin,
Hiekkoihin hettehisihin,
Terhenisin karsikoihin,
Metehehisin mäkihin,
Turuhille kalman kankaan
Jossa kansa kaatununna,
Väki vahva vaipununna,
Suupuhtunna sukukunnat,
Perikunnat peitettyinä!
Hyvä siell' on ollessana,
Armas aikaelleksina,
Huonehessa honkasessa,
Petäjäisessä pesässä,
Kukut kullaisna käkenä,
Kuparisna kyyhkyläisnä,
Kodissasi komiassa,
Koriassa kartanossa."
Yksinkertaisuudessaan on hautausmailla tai hautausmaan ohi kuljettaessa siunattu:
"Lepo vainajille,
rauha eläville."
Erään, suomalaisen kansantarinan mukaan joku pastorismies oli kalmistoa ohittaessaan toivottanut "Olkoon teillä lepo rauhaisa", ja vastaukseksi joku vainajista kuului hautuumaalta huokailevan:
"Ne lepäävät, jotka levossa ovat,
Ne lentävät, jotka lennossa ovat"
"Näin on meille kirjoitettu", totesi pastori ja tihensi askeleitaan.
-Myytillisiä Tarinoita 1947 -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti