tiistai 7. lokakuuta 2014

Ruumiittomat

Anni Nupposen, Shimo Suntilan ja Heikki Nevalan toimittama Ruumiittomat jatkaa yliluonnollisiin asioihin keskittyneiden, suomalaisten novellikokoelmien sarjaa. Kirja sisältää 14 kertomusta, jotka tutustuttavat lukijansa monenlaisiin kummituksiin.

Teos avartaa mukavasti kummitteluun juurtuneita, suppeita näkemyksiä; Kummitus ei tarvitse kummitellakseen pelottavia kulisseja, kuten, vanhoja taloja, saati lakanoita ja kettinkejä, eikä ihminen itsessään ole teoksen ainoa kummitteluun taipuvainen olento. Tämän kirjan sivuilla kummittelevat luontevasti niin ruumiinosat, esineet, kuin rakennuksetkin. Kirjan tarinoissa kummittelu ei myöskään aina tarvitse edes aktuaalia kummitusta, vaan yksilön oma mieli voi olla riittävä luomaan aavemaisia muistoja, luulotelmia ja painajaisia jotka tilanteen mukaan joko tuomitsevat tai vapauttavat poloisen.

"-Ehkä minä olen vain shokissa. Niin kävi isän kuoleman jälkeen. Vedin hautajaiset ja muut pakolliset työt läpi kuin jonkun pahuksen antibioottikuurin. Sitten vasta muistin järkyttyä. Kuulemma se on melko tavallista.
-Melko tavallista? hän toisti. -Melko tavallista? Sinun mielestäsi tämä on siis melko tavallista?
-Jos jotain minä tässä en tajua niin sitä, miksi sinä juuri minulle halusit tulla kummittelemaan."
(Minna Roininen/Vielä Yhdet Jäähyväiset)

Kirjan tarinoiden aktuaalit elävät jäävät paikoin eläväisten kuolleiden varjoon, ja teoksen parasta antia mielestäni ovatkin kummitusten itsensä näkökulmasta kirjoitetut tarinat. Yleisote kirjan tarinoissa on silti haikea, ja surumielinen, paikoin onnetonkin, mitä voidaan pitää ruumiittoman henkiolennon sielumaiseman heijastuksena.
Melankolisesta tunnelmastaan huolimatta tarinat onnistuvat paikoin olemaan hauskojakin, ja kummitukset ujutetaan luontevasti jokapäiväisten askareiden lomaan. Suomalainen karu, mutta sujuva kerrontatyyli kuitenkin rakentaa kertomusten lavasteet lähes käsinkosketeltaviksi lukijan ympärille. Halkeilevan maalin voi tuntea sormissaan, kuivien lehtien tuoksun sieraimissaan, kuulla puiston lintujen viserryksen tai nähdä vaivaispojan lohduttomat kasvot..

"-Itte soon ne rahat viäny! Aimo huusi. -Tai sitte kukaa ei oo koskaa enämpää antanukkaa! Hän tuijotti murhaavasti suntion harakkaa joka väisti katseen.
-Vaikka mä käsi pyhän kirjan päällä vannoosin, niin muako et usko?
Uurteet syvenivät rovastin otsalla. Se oli merkki, Aimo ymmärsi, ettei hänen vakuutteluillaan ollut tässä talossa juuri painoarvoa.
-Saatanan herrat! Alahaasempianna vain sorratta!"
(Heikki Nevala/Syyllisyyden Varjot)

Kuten aikaisemmin esittelemäni suomalaiset novellikokoelmat Verenhimo ja Kuun Pimeä Puoli, myös Ruumiittomat sisältää perinteisten kauhuelementtien sijaan myös scifi-tunnelmia, tiedettä ja magiaa. Kirjassa esitellyt kummittelut ovat monipuolisen kekseliäitä, mutta, tuoreesta näkökulmasta huolimatta, eläinhaamut kuitenkin puuttuvat kirjasta kokonaan, mitä itse pidän hieman ikävänä.

Teoksen alussa Alkusanat, jossa kirjan toimittajat keskittyvät kummitustarinoihin ja -kirjallisuuteen yleensä, ja kirjan lopussa on lista ja pienet esittelyt tarinoiden kirjoittajista.
285 sivua. Osuuskumma-Kustannus 2014.

+Hyvää lukemista yksinäisiin mökki-iltoihin
+Mässäilemättä creepy

-Pokkareiden tavoin pehmytkantinen. Nuhraantuu helposti

*Kirjasta lainaamiani otteita olen lukemisen helpottamiseksi joutunut vähän muokkaamaan, koska novelleissa hahmojen väliset keskustelut on virkeittäin merkattu lainausmerkein (ei siis ranskalaisin viivoin). Itse käytän lainauksissani, no, lainausmerkkejä, joten lainausmerkkiviidakon välttämiseksi olen korvannut keskustelujen lainausmerkit ranskalaisilla viivoilla. Muutoin olen säilyttänyt alkuperäisen kirjoitusasun tietenkin koskemattomana.

Ei kommentteja: