Pyhät Lehdot
Suomessa puita on kunnioitettu ja palvottu kautta aikojen, sillä olihan metsällä nykyistä suurempi merkitys ihmisten elintason kannalta, niin marjojen, yrttien, munien kuin riistan lähteenä, puuaineksesta puhumattakaan. Metsä edusti paitsi hyvää, myös pahaa; Petojen, myrkkykasvien ja eksymisen uhka oli todellinen, joten siinä missä metsää palvottiin, sitä oli tarve myös aika ajoin lepytellä.
Pyhät lehdot, eli pienet, usein erikseen rajatut tai aidatut metsiköt, olivat Jumalille pyhitettyjä, pyhiä paikkoja (tunnetaan myös uhrilehtoina ja hiitenä) joissa jumalille uhrattiin ruokaa ja omaisuutta jotta he pysyisivät suopeina. Pyhissä lehdoissa ihmissielu yhdistyi luonnon kanssa kuten metsässä. Lehdossa oli yleensä alttari, uhriaitaus tai jonkinlainen jumalankuva. Ihmisellä ei ollut asiaa uhriaitaukseen, se oli jumalten maata.
Pyhät lehdot toimivat kyläyhteisön keskeisinä palvontapaikkoina, jollaiseksi esim. kirkko vakiintui myöhemmin, mutta yksityisillä ihmisillä oli usein talokohtaisempia palvonnankohteita, eli haltijapuita. Ero on vähän samanlainen kuin kristittyjen kirkon yhteisellä alttaritaululla ja yksityishenkilön pitämällä ikonilla.
Pyhät Puut
Haltijapuu ei siis liittynyt Uhrilehtoon, vaan oli erillinen palvontapaikkansa. Haltijapuuta ei myöskään pidä sekoittaa karsikkopuuhun, vaikka sellainenkin saattoi tontilta löytyä. Haltijapuita oli yleensä alueilla joissa pyhiä lehtoja ei ollut, ja niiden palvonta oli piha/perhekeskeisempää kuin julkisemmissa lehdoissa.
Puilla oli oma henkensä; Puuolento/puuhaltia joka asui puun sisällä. Paikoin uskottiin myös, että puun haltia asui puun varjossa. Kun Haltijapuuta palvottiin, palvottiin samalla puun haltiaa, jotta se pysyisi suopeana. Lisäksi taloissa, joissa pidettiin lyylityseläimiä, saattoi eläimellä olla oma, erityinen paikkansa Pyhän puun juurella. Yleisimpiä olivat kivikasat lyylikäärmeille, tai lehtikasat siilille.
Haltijapuu rinnastettiin myös maailmanpuuhun, eli puulla katsottiin olevan yhteytensä sekä Yliseen että Aliseen latvansa ja juuriensa avulla. Pidettiin erityisen onnekkaana, jos eläimet tai linnut viihtyvät jumalpuun oksilla, jotka kuvasivat Keskistä maailmaa.
Alueittain haltijapuun nimi vaihteli: mm. haltian puu, kotipuu, uhripuu, hoitopuu, aljopuu, lyylitys- tai lyylipuu, jumalpuu, tontin puu, pidetyspuu, pitämyspuu ja elättipuu. Hyvällä puulla oli siis monta nimeä. Haltijapuu oli yleensä maailmanpuun tavoin lehtipuu, mutta ei havupuukaan ollut tavaton. Yleisimpiä puuhaltioita olivat Yliset, eli hyviät puut kuten Pihlaja, Koivu, Tammi, Lehtikuusi ja Mänty.
Haltijapuu on yleensä vartavasten paikalleen istutettu puu. Kun taloa ruvettiin rakentamaan, otettiin tontilta raivattavista puista talteen sopiva vesa, joka sitten istutettiin pihaan sopivalle paikalle ja kasvatettiin Haltijapuun rooliin. Näin puu oli tavallaan "samaa verta" talon kanssa, ja kuuliainen tontilleen ja sen asukkaille. Niin pieni vesa sitten kasvoi ja varttui puuhaltiaksi pihalle. Uskottiin että puun piti olla taloa nuorempi, vanhempi kun ei ala palvelemaan nuorempaansa. Mainittakoon, että taimia oli muutenkin ollut tapana istuttaa suurien elämänmuutosten yhteydessä. Joskus haltijapuu taas oli pihan vanhin tai uljain (ja näin ollenhan se saattoi olla se suurinkin,) puu, eli tässäkin poikkeus vahvisti säännön.
Puupäät
Uuden jumalmallin mukanaan tuoma kirkko tietenkin koki sekä uhrilehdot että pyhät puut pakanallisena jumalanpilkkana. Koska pyhät lehdot olivat syöpyneet kansan mieliin ennestään tuttuina, turvallisina palvontapaikkoina, ne tietysti pitivät ihmiset poissa "ainoan oikean jumalan" huomasta (eli kirkoista), ja verotti kristittyjen jumalalta palvojia (ja kirkolta kolehtia). Ainoana ratkaisuna nähtiin näiden muinaisten pyhien paikkojen, eli kansan omien luonnonpyhättöjen, tuhoaminen (kuinkas muutenkaan). Mainittakoon, ettei näiden lehtojen tuhoaminen ollut mitenkään Suomalainen erikoisuus, vaan Pyhiä puistikkoja pantiin kirkon toimesta matalaksi yleisesti ympäri Skandinaviaa ja Eurooppaa.
Luterilainen kirkko siis pyrki viranomaisia tuhovoimanaan ja tukenaan käyttäen hakkauttamaan maan tasalle pakanallisina pidettyjä pyhiä lehtoja, joita etsittiin tuhottaviksi vielä 1700-luvulla. Kirkko teki valitettavan tarkkaa työtä, ja alkoi lopulta vainoamaan myös ihmisten haltijapuita, määräten myös ne hävitettäviksi. Papisto ei kuitenkaan löytänyt mistään vapaaehtoisia pilkkomaan kansan rakastamia, henkilökohtaisesti palvottuja puita, minkä vuoksi Pyhien lehtojen kadotessa monet yksittäiset pyhät puut pelastuivat hävitykseltä.
Vaikka monet wanhan kansan tavat, taiat ja perinteet sekoittuivat jotenkin kristin kanssa, näin ei kuitenkaan koskaan käynyt kansan pyhille puille. Puun juurella ei uhrattu Jeesukselle eikä "Isä meittä" luettu. Näkyvinpänä muutoksena kristin myötä mainittakoon kuitenkin, että Katolisen kirkon myötä pyhille puille ei enää uhrattu mitään liharuokia suurimpina pyhäpäivinä.
Uhrilehtoja ja Haltijapuita esiintyi erityisesti Suomalais-ugrilaisilla alueilla, ja Itärajan takana, mikä on merkittävää, sillä Venäjän puolella kristiltä on todella säästynyt useita muinaisia uhrilehtoja liki alkuperäisasussaan. Esim. Inkeriläisten pyhien lehtojen perusteella on onnistuttu rakentamaan nykypäivään kuvaa millaisia suomalaisetkin pyhät lehdot mahdollisesti ovat olleet.
Pidetyt Puut
Kotipuuta oli vuoden mittaan ollut tapana muistaa säännöllisesti erilaisilla ruoka- ja juomauhreilla sekä lahjoilla, pitkälti samoin kuten kuppi- ja seitakiviäkin, jotta tontin asukkaat näin pitäisivät puuhaltijan hyväntuulisena, ja saisivat osansa puun/puun haltian suojelevasta vaikutuksesta. Puulle uhrattiin erityisesti suurina juhlapyhinä sekä ennen isompia vuotuistöitä, kuten kylvön tai elonkorjuun aloittamista ja karjan laskemista niitylle, sekä ennen suuria elämänmuutoksia, kuten naimisiinmenoa tai hautajaisia.
Antimet ja uhrit joko asetettiinm kaadettiin tai haudattiin puun juurelle, tai rungolle, tai ripustettiin sen oksille, riippuen vähän mistä suunnasta johtuvaan asiaan kaivattiin parannusta, tai mitä milloinkin juhlittiin. Suosittuja ruokauhreja olivat tietenkin viina ja olut, vilja ja suola, leipä, puurot ja juustot, jotka tarjoiltiin usein tilaisuuteen valmistetuista tuokkosista. Juomat kaadettiin runkoa pitkin alas maahan. Myös riistaeläinten hampaita tai luita, pieniä käsitöitä, hopealantteja ja kuparirahoja jätettiin puulle lahjaksi.
Puulle luettiin kaikenlaisia rukouksia ja loitsuja, laulettiin lauluja, annettiin lupauksia, eikä puuta milloinkaan häiritty, eikä sitä edes kosketettu turhaan. Tontinhaltijapuu saatettiinkin aidata tai muuten erottaa muista pihan puista, sillä olihan se erityinen, pyhä olento. Mikäli puu sairastui tai tonttu hylkäsi talon asukkaat, oli odotettavissa huonoa onnea, vaikeita aikoja ja katovuosia, kuolemantapauksista nyt puhumattakaan. Erityisen paljon pahaa uskottiin koituvan sille, joka uskalsi kaataa pidetyn haltijapuun.
Poikkeuksena mainittakoon, että jos talolla oli jatkuvaa huonoa onnea, kuten tauteja, vilja lakosi tai mätäni tai pedot raatelivat karjan, saattoi isäntä itse kaataa tonttinsa Haltijapuun mikäli puuhaltiaa pidettiin kelvottomana. Virkaheiton haltijapuun tilalle istutettiin yleensä uusi vesa, parempaa lykkyä toivoen..
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto
Puut nähdään nykyisinkin rauhoittavina ja kauniina, ja harva todella vihaa puita (paitsi ehkä allergikot siitepölyaikaan). Omassakin koti- tai vaikka kesämökin pihassa voi nykyisin olla puu, jonka on aina kokenut jotenkin erityiseksi, tai ehkä sinulla on oma uhripuu, joka kuuntelee huolet ja auttaa hädässä?
Nykyisin Haltijapuun valinta liittynee ehkä enemmän puun sijaintiin, ulkonäköön, ja yleiskuvaan, sillä harva enää istuttaa haltijapuun talon rakennettuaan, puhumattakaan, että viipyisi samalla paikalla monta sukupolvea. Kuinka puuhun sitten kiinnitetään huomiota? Jaa-a.. Jotkut puut vain tuntuvat erottuvan ympäristöstään muita paremmin. Vähän kuin ihmisetkin :)
Vaikkei puita palvoisikaan, kannattaa luontoa kohdella hyvin, pitäähän se meidät hengissä tänäkin päivänä. Metsästä on aivan eri juttu poimia marjoja ja sieniä kuin kaupan pakastealtaasta, ja ikkunasta levittäytyvä, elävä metsämaisema voittaa aina kylmän näytönsäästäjän. Moni sanoo saavansa voimaa puun halaamisesta, tai sen katveessa rentoutumisesta. Saatamme myös koputtaa puuta suojautuaksemme pahalta.
Uskomuksia:
-Puut unessa ovat yleensä hyviä enteitä. Jos kiipeät unessa puuhun, kertoo se että tulet menestymään yrityksissäsi. Jos putoat alas, varoittaa se onnettomuudesta. Kaatunut puu kertoo muuttuvasta tilanteesta. Puun istuttaminen unessa puolestaan on avioliitto- tai lapsienne.
-Puu kuunteli ja ymmärsi ihmisten, etenkin talon naisten murheet muita ihmisiä paremmin.
-Jos metsässä tapaa kolme puuta tasaisessa rivissä, asuu niiden haltia viimeisen puun alla.
-Kun puuta kaadettiin, koputettiin ensin puun runkoa kirveen hamaralla, jotta puussa asuva haltia siirtyisi puun alimpaan oksaan. Sitten oksa katkaistiin, ja heitettiin metsään. Näin puuhaltia ei kuollut kun puu kaadettiin.
*Menitkö sekaisin? Lunttaa Wikisanakirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti