perjantai 13. kesäkuuta 2014

Haltijapuut, Uhripuut, Haltian puut

Haltijapuu (eli tonttipuu) tunnetaan myös haltiapuuna, ja on tavallaan pihan ja talonväen "oma puu, eli tonttia hallitseva puu"; Pyhä, palvottu ja kunnioitettu yksilö. Puu oli vähän kuin metsän versio kodinhaltijasta ja tontusta, eli tontinhaltijasta. Kuten sekä puun ja tontun nimestä voi päätellä, ne todella hallitsevat/omaavat alueen jolla vaikuttavat, kuten omistaja/pitäjä/omaaja eli haltija. Puu oli tontun tapaan yliluonnollisena pidetty haltiaolento, jolla oli valta säädellä talon menestystä.
 
Pyhät Lehdot

Suomessa puita on kunnioitettu ja palvottu kautta aikojen, sillä olihan metsällä nykyistä suurempi merkitys ihmisten elintason kannalta, niin marjojen, yrttien, munien kuin riistan lähteenä, puuaineksesta puhumattakaan. Metsä edusti paitsi hyvää, myös pahaa; Petojen, myrkkykasvien ja eksymisen uhka oli todellinen, joten siinä missä metsää palvottiin, sitä oli tarve myös aika ajoin lepytellä.

Pyhät lehdot, eli pienet, usein erikseen rajatut tai aidatut metsiköt, olivat Jumalille pyhitettyjä, pyhiä paikkoja (tunnetaan myös uhrilehtoina ja hiitenä) joissa jumalille uhrattiin ruokaa ja omaisuutta jotta he pysyisivät suopeina. Pyhissä lehdoissa ihmissielu yhdistyi luonnon kanssa kuten metsässä. Lehdossa oli yleensä alttari, uhriaitaus tai jonkinlainen jumalankuva. Ihmisellä ei ollut asiaa uhriaitaukseen, se oli jumalten maata.
Pyhät lehdot toimivat kyläyhteisön keskeisinä palvontapaikkoina, jollaiseksi esim. kirkko vakiintui myöhemmin, mutta yksityisillä ihmisillä oli usein talokohtaisempia palvonnankohteita, eli haltijapuita. Ero on vähän samanlainen kuin kristittyjen kirkon yhteisellä alttaritaululla ja yksityishenkilön pitämällä ikonilla.

Pyhät Puut

Haltijapuu ei siis liittynyt Uhrilehtoon, vaan oli erillinen palvontapaikkansa. Haltijapuuta ei myöskään pidä sekoittaa karsikkopuuhun, vaikka sellainenkin saattoi tontilta löytyä. Haltijapuita oli yleensä alueilla joissa pyhiä lehtoja ei ollut, ja niiden palvonta oli piha/perhekeskeisempää kuin julkisemmissa lehdoissa.
Puilla oli oma henkensä; Puuolento/puuhaltia joka asui puun sisällä. Paikoin uskottiin myös, että puun haltia asui puun varjossa. Kun Haltijapuuta palvottiin, palvottiin samalla puun haltiaa että se pysyisi suopeana. Lisäksi taloissa, joissa pidettiin lyylityseläimiä, saattoi eläimellä olla oma, erityinen paikkansa Pyhän puun juurella. Yleisimpiä olivat kivikasat lyylikäärmeille.

Haltijapuu rinnastettiin myös maailmanpuuhun, eli puulla katsottiin olevan yhteytensä sekä Yliseen että Aliseen latvansa ja juuriensa avulla. Pidettiin erityisen onnekkaana, jos eläimet tai linnut viihtyvät jumalpuun oksilla, jotka kuvasivat Keskistä maailmaa.
Alueittain haltijapuun nimi vaihteli: mm. haltian puu, kotipuu, uhripuu, hoitopuu, aljopuu, lyylitys- tai lyylipuu, jumalpuu, tontin puu, pidetyspuu, pitämyspuu ja elättipuu. Hyvällä puulla oli siis monta nimeä. Haltijapuu oli yleensä maailmanpuun tavoin lehtipuu, mutta ei havupuukaan ollut tavaton. Yleisimpiä puuhaltioita olivat Yliset, hyviä puut kuten Pihlaja, Koivu, Tammi, Lehtikuusi ja Mänty.

Haltijapuu on yleensä vartavasten paikalleen istutettu puu. Kun taloa ruvettiin rakentamaan, otettiin tontilta raivattavista puista talteen sopiva vesa, joka sitten istutettiin pihaan sopivalle paikalle ja kasvatettiin Haltijapuun rooliin. Näin puu oli tavallaan "samaa verta" talon kanssa, ja kuuliainen tontilleen ja sen asukkaille. Niin pieni vesa sitten kasvoi ja varttui puuhaltiaksi pihalle. Uskottiin että puun piti olla taloa nuorempi, sillä vanhempi ei ala palvella nuorempaansa. Mainittakoon, että taimia oli muutenkin ollut tapana istuttaa suurien elämänmuutosten yhteydessä. Joskus haltijapuu on pihan vanhin tai uljain (ja näin ollenhan se voi olla se suurinkin) puu, eli tässäkin poikkeus vahvisti säännön.

Puupäät

Uuden jumalmallin mukanaan tuoma kirkko tietenkin koki sekä uhrilehdot että pyhät puut pakanallisena jumalanpilkkana. Koska pyhät lehdot olivat syöpyneet kansan mieliin ennestään tuttuina, turvallisina palvontapaikkoina, ne tietysti pitivät ihmiset poissa "ainoan oikean jumalan" huomasta (eli kirkoista), ja verotti kristittyjen jumalalta palvojia (ja kirkolta kolehtia). Ainoana ratkaisuna nähtiin näiden muinaisten pyhien paikkojen, eli kansan omien luonnonpyhättöjen, tuhoaminen (kuinkas muutenkaan). Mainittakoon, ettei näiden lehtojen tuhoaminen ollut mitenkään Suomalainen erikoisuus, vaan Pyhiä puistikkoja pantiin matalaksi yleisesti ympäri Euroopan.

Luterilainen kirkko pyrki viranomaisia voimanaan ja tukenaan käyttäen hakkauttamaan pakanallisina pidettyjä pyhiä lehtoja, joita etsittiin tuhottaviksi vielä 1700-luvulla. Kirkko teki valitettavan tarkkaa työtä, ja vainosi myös ihmisten haltijapuita, määräten myös ne hävitettäviksi. Papisto ei kuitenkaan löytänyt mistään vapaaehtoisia pilkkomaan kansan rakastamia, palvottuja puita, minkä vuoksi Pyhien lehtojen kadotessa monet yksittäiset pyhät puut pelastuivat hävitykseltä.
Vaikka monet wanhan kansan tavat, taiat ja perinteet sekoittuivat jotenkin kristin kanssa, näin ei kuitenkaan koskaan käynyt kansan pyhille puille. Puun juurella ei uhrattu Jeesukselle eikä "Isä meittä" luettu. Näkyvinpänä muutoksena kristin myötä mainittakoon kuitenkin, että Katolisen kirkon myötä pyhille puille ei enää uhrattu mitään liharuokia suurimpina pyhäpäivinä.

Uhrilehtoja ja Haltijapuita esiintyi erityisesti Suomalais-ugrilaisilla alueilla, ja Itärajan takana, mikä on merkittävää, sillä Venäjän puolella kristiltä on todella säästynyt useita muinaisia uhrilehtoja liki alkuperäisasussaan. Esim. Inkeriläisten pyhien lehtojen perusteella on onnistuttu rakentamaan nykypäivään kuvaa millaisia suomalaisetkin pyhät lehdot mahdollisesti ovat olleet.
 
Pidetyt Puut

Kotipuuta oli vuoden mittaan ollut tapana muistaa säännöllisesti erilaisilla ruoka- ja juomauhreilla sekä lahjoilla, pitkälti samoin kuten kuppi- ja seitakiviäkin, jotta tontin asukkaat näin pitäisivät puuhaltijan hyväntuulisena, ja saisivat osansa puun/puun haltian suojelevasta vaikutuksesta. Puulle uhrattiin erityisesti suurina juhlapyhinä sekä ennen isompia vuotuistöitä, kuten kylvön tai elonkorjuun aloittamista ja karjan laskemista niitylle, sekä ennen suuria elämänmuutoksia, kuten naimisiinmenoa tai hautajaisia.

Antimet ja uhrit joko asetettiin tai haudattiin puun juurelle, tai ripustettiin sen oksille, riippuen vähän mistä suunnasta johtuvaan asiaan kaivattiin parannusta, tai kumpaa milloinkin juhlittiin. Suosittuja ruokauhreja olivat tietenkin viina ja olut, vilja ja suola, leipä, puurot ja juustot, jotka tarjoiltiin usein tilaisuuteen valmistetuista tuokkosista. Juomat kaadettiin runkoa pitkin alas maahan. Myös riistaeläinten hampaita tai luita, pieniä käsitöitä, hopealantteja ja kuparirahoja jätettiin puulle lahjaksi.
Puulle luettiin kaikenlaisia rukouksia ja loitsuja, laulettiin lauluja, annettiin lupauksia, eikä puuta milloinkaan häiritty, tai edes koskettu, turhaan. Tontinhaltijapuu saatettiin aidata tai muuten erottaa muista pihan puista, olihan se erityinen, pyhä olento. Mikäli puu sairastui tai tonttu hylkäsi talon asukkaat, oli odotettavissa huonoa onnea, vaikeita aikoja ja katovuosia, kuolemantapauksista nyt puhumattakaan. Erityisen paljon pahaa uskottiin koituvan haltijapuun kaatajalle.

Poikkeuksena mainittakoon, että jos talolla oli jatkuvaa huonoa onnea, tauteja, vilja lakosi tai mätäni tai pedot raatelivat karjan, saattoi isäntä itse kaataa tonttinsa Haltijapuun mikäli puuhaltiaa pidettiin kelvottomana.
 
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto

Puut nähdään nykyisinkin rauhoittavina ja kauniina, ja harva todella vihaa puita (paitsi ehkä allergikot siitepölyaikaan). Omassakin koti- tai vaikka kesämökin pihassa voi olla puu, jonka on aina kokenut jotenkin erityiseksi, tai ehkä sinulla on oma uhripuu, joka kuuntelee huolet ja auttaa hädässä?

Nykyisin Haltijapuun valinta liittynee ehkä enemmän puun sijaintiin, ulkonäköön, ja yleiskuvaan, sillä harva enää istuttaa haltijapuun talon rakennettuaan, tai asuu samalla paikalla monta sukupolvea. Kuinka puuhun sitten kiinnitetään huomiota? Jaa-a.. Jotkut puut vain tuntuvat erottuvan ympäristöstään muita paremmin. Vähän kuin ihmisetkin :)

Vaikkei puita palvoisikaan, kannattaa luontoa kohdella hyvin, pitäähän se meidät hengissä tänäkin päivänä. Metsästä on aivan eri juttu poimia marjoja ja sieniä kuin kaupan pakastealtaasta, ja ikkunasta levittäytyvä, elävä metsämaisema voittaa aina kylmän näytönsäästäjän. Moni sanoo saavansa voimaa puun halaamisesta, tai sen katveessa rentoutumisesta. Saatamme myös koputtaa puuta suojautuaksemme pahalta.

Uskomuksia:
-Puut unessa ovat yleensä hyviä enteitä. Jos kiipeät unessa puuhun, kertoo se että tulet menestymään yrityksissäsi. Jos putoat alas, varoittaa se onnettomuudesta. Kaatunut puu kertoo muuttuvasta tilanteesta. Puun istuttaminen unessa puolestaan on avioliitto- tai lapsienne.
-Puu kuunteli ja ymmärsi ihmisten, etenkin talon naisten murheet muita ihmisiä paremmin.
-Jos metsässä tapaa kolme puuta tasaisessa rivissä, asuu niiden haltia viimeisen puun alla.
-Kun puuta kaadettiin, koputettiin ensin puun runkoa kirveen hamaralla, jotta puussa asuva haltia siirtyisi puun alimpaan oksaan. Sitten oksa katkaistiin, ja heitettiin metsään. Näin puuhaltia ei kuollut kun puu kaadettiin.

*Menitkö sekaisin? Lunttaa Wikisanakirjasta.

2 kommenttia:

Pieta kirjoitti...

Kiitos hienosta tekstistä! Muutimme vanhaan taloon viime syksynä, ja on ihan selvää, että tuo pihalla kasvava iso koivu on jotenkin erityinen. Edelliset asukkaat vain olivat vetäneet sähköjohdon sen kylkeen ja keinunnarut olivat päässeet vuosien aikana kasvamaan sisään sen alimpaan oksaan... :(

Aconitum kirjoitti...

Voi ei :( Sähköjohdot taitaa siis mennä vaihtoon? Toivotaan ettei puu kärsi kolhuistaan ja paranee pian.
Keinunarut on hahdolllista katkaista, ja sitten yhdeltä sivulta leikata kaarnan läpi niin että selvästi katkeavat. Näin ei haittaa jos naru jää kaarnan alle, sillä se ei enää purista oksaa sen kasvaessa. Pienet pintavaurion yleensä paranevat aikaa myöden, puulle voi vaikka tarjota jotain lisäravinnetta ikäänkuin buusteriksi.