Shamaanit ja noidat ovat kuitenkin käyttäneet rituaaleissaan erilaisia eläinten osia, ja eläinten turkkeja jo vuosituhansia, kauan ennenkuin kettutytöt tekivät aiheesta ongelman.
Niin. Tehotuotettu ökyturkis ja turkistarhaus ovat niitä nykyajan kulutusyhteiskunnan näkyviä ääri-ilmiöitä; Viattomia eläimiä viljellään häkkiolosuhteissa vain lahtausta varten, jotta rikkaat hienohelmat muotigurujen talutushihnoissa saisivat ylleen himoittua luonnonkarvaa; aidon staussymbolin. Turkis siis ostetaan usein vain siksi kun halutaan näyttää että sellaiseen on varaa. Itse näen kuitenkin lähinnä kuollutta eläintä.
En muutenkaan halua tässä puhua turkistädeistä. En ole aktivisti-kiihkoilija, mutta en silti kannata turkistarhausta, muotitrendeillä ratsastusta, omaisuudella mälläämistä, enkä kulutushuorausta.
Kerkesin syödä lihaa about kolmekymmentä vuotta, joten minun täytyy myös tiedostaa että tässä maailmassa kasvatetaan eläimiä vain lihan takia. Samoin turkisten käyttäjien täytyisi myös tiedostaa eläinten kasvatus pelkän turkin tähden.
Tuotanto- eli lihaeläinten ylijäämäosista valmistetaan myös mm. vaatteita; erilaisia nahka-asuja ja -asusteita, eikä omakaan vaatekaappini ei ole eläimetön, käytän nimittäin nahkakenkiä.. Lihateollisuuden sivutuotteet voidaan kuitenkin nähdä turkisteollisuutta eettisemmässä valossa, sillä lihaeläimistä kaikki osat menevät muutenkin pitkälti hyötykäyttöön, teuraaksi, makkaroiksi, pihveiksi ja leikkeiksi. Mutta mitä tapahtuu nahoistaan nyljetylle turkiseläimelle? Niin, hopeakettua tuskin näkee fileenä lähikaupan lihatiskillä. Käsittääkseni nyljetyt turkiseläimet jauhetaan rehuksi muille turkiseläimille. En tiedä tarkalleen, sillä kumma kyllä, asiasta ei juuri puhuta.
Krimi+ Naali =Kriminaali?
Kauan ennen muoti-käsitteen saapumista kuvioihin, ihmiset metsästivät metsäneläimiä, ja pukeutuivat niiden turkkeihin ja vuotiin. Itse asiassa, ennen kankaankudonnan hienouksien keksimistä kaikki pukeutuivat nahkoihin. Myöhempinäkin aikoina turkista lämpimänä käyttövaatteena käyttävien metsämiesten ja eränkävijöiden rinnalla karvoihin pukeutuivat paitsi heidän vaimonsa ja lapsensa, myös kyläyhteisöiden arvostetut pohu-ukot, noidat ja tietäjät. Pohjoinen shamaani lankesi loveen karhuntalja harteillaan ja löysi kontion hengen. Enkä nyt halua rinnastaa kunnioitettuja shamaaneja koreileviin turkistäteihin, sillä kyllä se oikeanlainen nahasviitta lämmitti pohuakin talvipakkasissa. Yleensä kun noidat poistuivat kodoistaan vasta tarvikkeita hakiessaan, vuotuisjuhliin osallistuessaan, ja kun noitaa tarvittiin. Monesti yhteisön noitien käyttöön päätyivät komeasta turkista myös ne "hirtehisimmät" ylijäämäpalat, kuten käpälät, korvat, kasvot ja hännätkin.
Samoin ympäri maailmaa on käytetty myös jyrsijöiden, matelijoiden, kalojen ja lintujen nahkoja ja osia.
Etenkin pohjoisen kylmissä olosuhteissa turkki oli useimmille ulkonaliikkujille elinehto. Parhaita olivat tietenkin suurpetojen ja lihansyöjäeläinten turkit, sillä niiden paksu nahka ja villava aluskarva eristivät hyvin pakkaselta. Pohjoisnavalla tänäänkin samalla tavalla standardissa "katumuodissa" suositaan esim. hylkeennahkaa, -koska käytännöllisyys.
Turkisten käytöstä tuli eettinen dilemma vasta kun luonnonturkis muuttui halutuksi statustuotteeksi. Keskiajalta lähtien raharikkaat alkoivat koreilla turkiksilla, jolloin etenkin pehmeäkarvaiset pikkupedot nousivat arvoon arvaamattomaan. Etenkin pehmeäkarvaiset ketut ja kärpät olivat haluttua tavaraa, sillä karkeakarvaisemmat suurpedot olivat tietysti rahvaan arkipäiväisiä. Siinä missä aikaisemmin pääasiassa ansastajat ja turkkurit käyttivät eläimenkarvaa, nyt myös kuninkaat, loordit ja herttuat verhoutuivat turkiksella päärmättyihin viittoihin, takkeihin, mekkoihin ja paitoihin. Talonpojan alkoi olla jo kannattavampaa myydä metsästä pyydettyjä turkiksia rikkaille kuin käyttää niitä itse. Myöhempinä vuosisatoina turkiseläimiä opittiin kasvattamaan häkeissä, ja jalostamaan muodin nimissä, ja alati alaa valtaavat trendivirtaukset toivat himoitut turkikset jälleen kansan ulottuville, ja vieläpä huippuhelposti; Alkujaan vapaiksi tarkoitetut lajit opittiin jalostamaan häkkieläimiksi ainoastaan karvoja kasvattamaan..
Onneksi trendit eivät innosta ihan joka tallaajaa, ja eläinten oikeaoppisesta kohtelusta on väännetty kättä länsimaissa jo vuosikymmeniä.
Jos turkki tulee metsästä vapaana eläneestä eläimestä josta käytetään muutkin ruhonosat kuin pelkkä nahka, en näe turkista itsessään mitenkään räikeän kamalana, epäeettisenä tai ekorikoksena, vaan vasta turkisten tuottamisen nykymenetelmät ovat niitä kamalia ja epäeettisiä; En lähtöjään halua tukea tarhaturkista, sillä silloin automaattisesti tuen turkistarhausta. Täsmennettäköön vielä, että uskon boikottiin, enkä ole samaa mieltä kaikista turkistenvastustajien käyttämistä keinoista, sillä pelottelu, uhkailu tai väkivalta ei raharössejen päitä kallista niin kauan kuin elossa on yksikin sinikettu. En myöskään esimerkiksi osaa sanoa varmaksi onko yksikään kettutyttö vielä vaatinut yhdenkään eskimon päätä vadille nahka-asun käytöstä, puhumattakaan että nahkajengin takkeja olisi koskaan tuhrittu maalilla samalla tavoin kuin turkisvanhusten..
Iso Paha Isoisä
Monilla meistä on siis.. pikainen laskutoimitus.. viimeistään jo isovanhempien ikäluokassa metsästäjiä ja ansastajia, jotka joko pyysivät eläimiä saaliikseen vain niiden turkin, tai lihan ja turkin tähden. Nyt puhutaan siis eläimistä, jotka ovat kasvaneet ikänsä metsässä, ja eläneet oikean elämän vapaudessa. Mielestäni metsästäjän ansaan astuminen on eläimelle vain osa luonnovalintaa, sillä ihmisen lisäksi ansoja eläväisten varrelle asettavat myös muut metsän eläimet ja Luontoäiti.
Luonnonturkis on hyvin kestävä materiaali, ja oikein hoidettuna se kestää monia kymmeniä vuosia. Vaarin jäämistöstä voikin löytää kettukauluksen tai supirukkaset aitoa vintage-turkista. Mitä siis teet, sinä ekotietoinen, heitätkö ne vaan kylmästi roskikseen? Niin, nyt seuraa se vaikea osuus.. Sinä tiedät tuon jutun vapaana kasvaneesta eläimestä, ja tarinan vaarista joka kävi metsällä pitääkseen perheen proteiinissa, ja kaikki osat siitä saaliseläimestä käytettiin, ja nyt kun turkiksen käyttö on jo verrattavissa rikollisuuteen, sinusta tuntuu pahalta käyttää julkisesti vaarin pyytämällä supikoiralla päällystettyjä, mumman ompelemia lämpimiä rukkasia etteivät kulmakunnan eläinaktivistit vaan yllätä ja kaada niskaasi maalitölkkiä. Eikö se ole eläimen hengen heittämistä, no, hukkaan?
Ellet sitten itse ole kettutyttö? Taisit juuri haudata ne vaarin rukkaset vähin äänin takapihalle mainitsematta halaistua sanaa suvusta löytyneestä sarjamurhaajapapasta kavereille.
Vertailun vuoksi tosin mainittakoon, että nykyään monet eläinoikeusjärjestöt, kuten Animalia, vastustavat paitsi vintage-turkiksia, myös keinoturkiksia, sillä he näkevät ne jonkinlaisina pro-turkis symboleina. Tekoturkkiin verhoutuva siis viestittää kettutyttöjen mielestä että myös luonnonturkis olisi näin ollen hyväksyttävää käyttää. En ole tuossa samaa mieltä, silloinhan samoin keinonahkavaatteet viestisivät että on ok käyttää eläintennahka-asuja, ja soijamakkaroita tai vegepekonia popsimalla hyväksyisit lihan tehotuotannon.. jösses.
Voimaa nahasta
Suvun noitien ja pohujen jäämistöstä sen sijaan voi löytyä vaikka mitä eläinten osia ja missä muodossa tahansa. Kuten olen aikaisemmissakin teksteissäni maininnut, Eläinten osia käyttämällä tietäjä, shamaani tai noita sai yhteyden luontoon, ja k.o. eläimeen, oli sitten kyseessä eläimen hammas, liha, luu, tai nahka. Jo muinaisissa luolamaalauksissa näemme eläimen taljoihin sonnustautuneita shamaaneja tanssimassa rituaalissa. Muodonmuuttajat sonnustautuivat petoeläinten taljoihin saavuttaakseen pedon avut ja voiman. Lapin shamaanit heittivät noitarummulle eläimen luita ja lukivat niistä salattuja asioita. Muinaiskreikassa, roomassa, ja arabimaissa haurukit ja haruspreksit tutkivat tulevaisuutta tulkitsemalla uhriksi annetun eläimen sisäelimiä. Ja tietenkin, lähes joka kulttuurista voidaan löytää viitteitä eläinuhreista. Suomalaisessa kansanperinteessä karhu oli uhreista suurin ja takasi vaurauden ja riista-onnen. Karhun nahka oli arvokas statusesine etenkin kylän päällikölle, ja karhun kallosta tehtiin jumalille komea trofee. Miksi siis vierastamme varsinaista turkkia, etenkin jos olemme noitia tai shamaaneja?
Taas siis turkikseen palatakseni.. Tai no, puhun mieluummin turkista. "Turkis" kuulostaa vaan liikaa niiltä raharikkaiden kotkotuksilta, enkä oikeastaan halua puhua niistä. Niin, eläimen turkkia käytettiin wanhoina aikoina paljonkin, kun vaateteollisuus oli yhä lapsenkengissään. Nykyisin, kun osaamme valmistaa lämpöisiä keinokuituja pelkästä kulutusjätteestä, ja tehdä aidon oloisia tekoturkiksia muovipulloista, aidosta turkista on tullut pelkästään henkilökohtainen valinta, johon trendiaallot valitettavan usein kadunmiestä paimentavat. Eläimen nahkaa käytetään kuin kangasta, siitä leikataan kaavapalat, ja loput heitetään pois. Vai heitetäänkö?
Myös aikana jolloin eläinten turkkeja käytettiin lämpiminä vaatteina ja kylmästä eristävinä mattoina, vaatteista ylijääneillä nahaspaloilla koristeltiin käyttöesineitä, ja asusteita, saappaanvarsia, miekankahvoja ja puukontuppeja. Nahaksilla ja turkeilla vuorattiin myös niin sotilaiden kypäriä kuin vauvojen kehtoja.
Pysytään nahoissamme
Tässä päästäänkin nykyajan, höm, voisinko sanoa porsaanreikään? Monilla kylä/torimarkkinoilla eri vuodenaikoihin törmäämme usein tuotteitaan esitteleviin käsityöläisiin joiden myyntipistettä koristaa myös turkistilkuilla (jätepaloilla, hännänpäillä, tassuilla ja kuonoilla) täytetty kori, tms. astia, josta vaikkapa lapset voivat ostaa pienen maskottihännän koulureppua koristamaan, tai mikseivät kotikäsityöläiset löytäisi jotain kivaa vaikkapa rukkasten ranteisiin?
Niin, nämä jätepalat voidaan tottakai jäljittää turkkureihin ja tarhaajiin, jotka toimittavat nahkoja ja turkkeja käsityöläisten tarpeisiin. Ellei käsityöläinen ole vaatealan yrittäjä, heidän tarpeisiinsa päätyvät usein laatuturkisten jäännöspalat ja kakkosluokan turkikset, eli ne joita ei käytetä muotiturkkeihin ja tyylivaatteisiin. Hyvä pitää mielessä että tällaisten b-luokan turkisten joukossa voi olla myös aktivistien turmelemia turkiksia (eli vaikka kuinka eläinten turkkeja tahritaan hennalla, niin kyllä ne eläimet menevät samalla tavoin nahoiksi yhtä kaikki). Nämä käsityöläiset sitten leikkaavat ja työstävät (esim. leikkaavat ja värjäävät) turkikset itse ja laittavat ylijääneet hukkapalat myyntiin muutamalla penningillä. Onko yksityinen, suuria firmoja vastaan kamppaileva yrittäjä sitten miten suuri rikollinen, jos hän ostaa turkiksia raaka-aineeksi, tai ennen kaikkea; ei heitä jätepaloja kaatopaikalle, vaan myy niitä eteenpäin tarvitseville.
Jos muuten mietityttää erilaisten talvivaatteiden, kuten lapasten, kenkien tai takkien koristekaulukset ja erilaiset häntä- ja tupsuyksityiskohdat, niitä ei valitettavasti kaikkia tehdä näistä mainituista jäännöspaloista. Yksityisyrittäjien ompelimot toki usein käyttävät turkikset viimeiseen karvaan, mutta isot firmat leikkaavat turkiskaulukset ja tohvelintupsut ihan siitä kokonahaksesta, eli ilmanko syntyy jäännöspaloja käsityöläisille.. Ketä se turkiskaulus tai turkistupsut saappaanvarressa lämmittää, ja eikö turkishuppu sitten olisi parempi jos niin paljon palelee? Turhamaisia koristeita ne ovat, siinä kaikki. Turkiskaulus on helposti korvattavissa eettisemmällä villakaulurilla tai -huivilla, eikä kukkaro juuri kevene (ajatellaan: Uusi tuulitakki turkiskauluksella maksaa tod. näk. saman kuin uusi tuulitakki ilman turkiskaulusta ja villahuivi, joko uutena tai kirppikseltä, tai voihan huivi olla myös kirppis/mummin langoista neulottua). Aina voi säästää..
Käyn myös itse usein markkinoilla, ja myönnän, että olen noita turkistilkkuja ostanut itsekin. En ajattele pienen karvatupsun säläkorista ostaessani tukevani turkistarhausta, vaan käsityöläistä. Minulla on välineitä, joihin olen ommellut turkkitilkkuja metsän hengen viedessä, ja olenpa jopa yhteen kissanleluunkin laittanut palan jänönhäntää (kissa on ihan täpinöissään siitä). Mieltäni on aika ajoin kolkutellut, sillä en kuitenkaan varsinaisesti ole turkisten käyttäjä, minulle ei ole esim. siunaantunut vintage-turkista suvulta, ja vaatekäsitöissäkin suosin lähinnä muppettia (eli keinoturkkia).
Keinoturkiksen käyttäminen ei kuitenkaan minun tapauksessani tarkoita että haluaisin kuollutta eläintä olkapäitäni koristamaan ja vain rahapulassani käytän jotain korvikkeita. Keksin kyllä tähdellisempiä rahareikiä.. Käytän keinoturkista siksi että tekoturkiksella on tietyssä mielessä samanlaisia kylmää eristäviä ominaisuuksia kuin oikeallakin turkilla, ja ilman eläimen hengen vaativaa uhrausta. Harva kulutusyhteiskuntahminen elää ja altistuu olosuhteille joissa luonnonturkis olisi elämänehto. Ja kyllä, minä olen kamala vilukissa, mutta silti täällä Etelä-Suomen viimaisessa, kylmässä talvessa keinoturkis on minullekin tarpeeksi lämmittävä vaihtoehto, jäljitelläänhän siinä teollisesti luontoäidin luomaa paksua karvakerrosta, mutta ehkä napamatkalle valitsisin mieluiten luonnonturkin.
Nakuna Pakkaseen?
Ironista sinänsä, evoluuttisesti kädelliset, kuten ihminen, ovat kotoisin joori lämpimiltä seuduilta, joten meillä ei ole koskaan ollut tarvetta todella pakkasenpitävään turkkiin (vaikka esim. simpanssi olisi kuinka karvainen, ei se kestä pakkasta). Ihmiset ovat kuitenkin itsepäisesti, sääoloista välittämättä, vallaneet elintilaa ja levittäytyneet maapallolla jo vuosituhansia. Se oli mahdollista sillä osaamme rakentaa itsellemme suojia ja tehdä tulen. Koska opimme vaatettamaan itsemme siirtyessämme pohjoisempiin ilmanaloihin, kadotimme aikojen saatossa sen vähänkin luonnonturkin jota meillä oli.. surkuhupaisaa, eikö, nykyisin olemme puolikuleja apinoita ;D
Mainittakoon siis, että mikäli pukeutuisin aitoon turkikseen vaatteena (esim. jos koskaan vierailisin vaikkapa eskimoiden kylässä), käyttäisin paikallista turkispalttoota vain ja ainoastaan tuohon mainittuun kylmän karkoitukseen, en koreillakseni kuolleella eläimellä.
En kuitenkaan voi sanoa etten käytä turkiksia, jos kerran rituaaliveitseni tuppi on verhottu ketunkäpälällä, jonka ostin viidelläkymmenellä sentillä korinpunojalta markkinoilla? Tai jos avainlenkissäni on minkinhäntä-avaimenperä, jonka löysin metsäpolulta joskus ala-asteella. Mitä jos kettutyttö näkee avaimenperäni? Minä pelastin sen metsästä, ja olen kiintynyt siihen. Sen pois heittäminen olisi tuhlausta. Eli jos kuitenkin käytän turkista jossain, olen siis sittenkin turkisten käyttäjä? Jestas.. ehkä menen spray-maalaamaan hiukseni ;D
Takki vai Turkki?
Käytän siis paljon keinoturkiksia talvella, koska ne ovat lämpimiä ja näyttävät mukavasti hupsulta. Kukaan ei ole vielä erehtynyt luulemaan karvakasojani ruumiinpaloiksi, ja hyvä niin.
Aito turkis vaatetuksessa kääntää myös minun pääni ja saa niskakarvat pystyyn. Moni ihminen, joka ei ehkä ostaisi turkkia, ostaa untuvapusakan jossa on aito karvakaulus, tai talvikengät joissa on jotain turkispalleroita tai -tupsuja somisteena. Taitaa olla niin, että turkissomisteiset vaatteet vetoavat kuluttajan turhamaisuuten enemmän kuin yksinkertaiset vetimet. Takki näyttääkin kalliimmalta, kun siinä on vähän eläinkanttausta helmassa. Eli jos pelkästään turkiksilla koreilusta halutaan puhua.. Creepya o_O
Olenko siis paha ja moraaliton ihminen, koska vastustan turkistarhausta, ja silti käytän turkiksia, mutta puollan kierrätystä? Voivatko nämä kaksi asiaa toimia rinnakkain?
Mielestäni voivat (taidan menettää tästä hyvästä lukijoita). Oli eläin tarhattu tai vapaa, ei mitään siitä saa heittää menemään, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Kun katson veitseni tuppea, on kuin tuntisin eläimen, tai tuntisin metsän hengen. Ajan mukana kaikki ruumiinpalat katoavat, lahoavat, maatuvat. Kun turkistarhausta ei enää ole, merkit siitä katoavat luonnollisesti ajan myötä.
Se, mikä on yhä läsnä vaivaa tietoista mieltä, eikä sen roskiin heittäminen helpota asiaa. Tunnen tarvetta kiittää uhrauksensa antanutta eläintä joka kerta jos syön pihvin, tai ostan nahkakengät. Ainakin ne tulevat samasta lähteestä.
Vain koska käytämme eläimiä kuin esineitä, se ei tee eläimistä näkymättömiä, ja se on tärkeintä. Se, että tunnustamme eläimen pukeutuessamme sen nahkaan tai iskiessämme hampaamme sen lihaan, johtaa muutokseen ennen kuin kiihkomielinen syyllistäminen ja kieltäymys. Sen syyllisyyden on paras lähteä meistä itsestämme, ilman ulkopuolista yllytystä, koska kuluttaja hallitsee maailmaa.
Uskonkin, että maailma on menossa parempaan suuntaan paljolti puolueettoman median ansiosta.
Kumma kyllä, taisin juuri löytää jotain hyvää nykyajasta; Turkkijäljitelmät. Talvella mukavasti lämmittävää tekokarvaa jonka valmistamiseen tarvitaan vain kaatopaikkajätettä..
Mitenkäs vaikka aidon karvakauluksen sitten erottaa jäljitelmästä? Helposti. Nyppää turkista muutama karva ja käristä niitä sytkärillä. Jos karva haisee palaneelle hiukselle, se on aitoa turkista.
*Kuvissa esiintyvät karvakasat ovat kaikki aitoa keinoturkista.
Lue klassisesta susiturkista Tunturisuden susisivuilta.
Nahan käsittelystä puolestaan löytyy havainnollinen artikkeli Kissapiian oma blogilta. Kuvat eivät välttämättä sovi tiukkapipoisille..eikun, heikkohermoisille ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti