tiistai 7. tammikuuta 2014

Hevonen

Hevonen (Equus Caballus), eli Polle, eli Hepo, eli Heppa, eli Heponen, eli Hevoinen, eli Kauramoottori. Uroshevonen tunnetaan orina, ja naaras tammana. Hevosenpoikanen taas on nimeltään varsa. Huonompikuntoiseen hevoseen viittaamme usein nimillä Koni tai Kaakki, mutta nimihän ei hevosta pahenna? Suomalaisen hevosen esi-isänä voidaan pitää Alisen piiriin kuuluvaa olentoa; Iku-Tihkua. Iku-Tihku oli hiisien hevonen joka edusti vesielementtiä ja vaikeuksien voittamista. Hiidet valmistivat Ikun roudasta ja jäästä.

(Neste Tuuliharjan komeita hevospatsaita Lahdentien varrella)

Kun hevoset päästettiin kesälaitumelle, oli tapana lyödä kevyesti hevosta otsaan sormenpäillä, oksalla tai piiskalla ja sanoa jotain seuraavan lorun tapaista:

"Kotonais kon kaikki kuollu,
Etkä tainna täältä liikkuu,
Ennen kun ittekin liikun,
ennenkun liikkuu kallio!"

Hevosille luettiin myös pidempiä loitsuja, etenkin, jos pelättiin että hevosia uhkasi jokin, ja yleensähän niitä uhkasi, kuten huono heinävuosi, metsän pedot, tai ihmisten kateus. Seuraavankaltaisilla loitsuilla rukoiltiin Iku-Tihkulta suojelusta hevosille:

"Tahvatar, hepoisten herra,
Iku-Tihku Lierron poika,
Hiien hallava hevonen,
Lumiharja, luukavio!

Anna suojas suurenmoisin, 
Apusi ajantakasin,
Lykky havan avaajalle,
Lykky haasta poistujalle

Voima varson viimaharjan,
Päitse avun autuahan,
Jottei turhia tulisi, 
Kateloita katsantohon.

Kun hevon kevolle panen,
Niitylle hallavaharjan,
Umpinilkan ulkosalle,
Tasahännän tanterelle, 

Puremaan kullaista kuvoa,
Hajottamaan heinämaata,
Meheväistä mättähästä, 
Kortta kullankukervaista

Tuorehesta turpehesta
Muhevista maan sijoista
Tänä suloisna suvena
Ukon kullaisna kesänä!

Tahvatar, hepoisten herra,
Iku-Tihku, Lierron poika,
Riiden raivoisa ruuna,
Hyytharja, Rautakavio!

Tules tuota todistamaan,
Salolta siristämähän, 
Ennen noian nousemista,
Ennen kouvon kohomista!

Katso kaikesta pahasta,
Pidä pahoista piloista,
Vihoista vihoveräjän, 
Mustan suoven sortumasta! 

Kun saat vainun vihulaista,
Tunnon tuta tuhonnasta,
Niin sie siivellä sivalla, 
Lentimellä levähytä!
 
Tulimmaisna tuiskuaja,
Lähetä, lieto letoille,
Hajota huonolta hampaat,
Puhti paina puiman alle!"

Ruskealla ruunalla, valkealla varsalla..

Yleisesti monissa kulttuureissa hevonen edustaa voimaa ja kestävyyttä, vahvuuksia ja viisautta. Hevonen yhdistetään myös maskuliinisuuteen ja seksuaalisuuteen, mutta myös arvaamattomuuteen, tuliseen luonteeseen ja intohimoihin. Suomalaisittain hevonen oli hahmo, johon noita tai trulli saattoi itsensä muuttaa. Joissakin tarinoissa Paholainen muuttaa trullit hevosiksi, että he ehtisivät juhlistaan nopeasti kotiin ennen auringon nousua.

Ympäri maailmaa kerrotaan myös tarinoita sekä hyvistä että pahoista hevosolennoista. Brittein saarella tunnetaan Kelpiet, hevosenmuotoisiksi mainitut vedenolennot, jotka ovat pahansuopia ja ilkikurisia, vähän kuin suomalaiset vetehiset. Skandinaavisessa mytologiassa Aasajumala Odinin ratsu oli kahdeksanjalkainen Sleipnir -niminen hevonen, jonka mainitaan olleen myös keppostelijajumala Lokin poika. Myös taistelussa kaatuneiden sotureiden sielut taistelukentältä Valhallaan saattelevat Valkyriat ratsastivat hevosilla. Kreikkalaisessa mytologiassa kuningas Diomedeellä oli neljä hurjaa tammaa jotka söivät ihmislihaa. Tunnetuin mytologinen hevonen lienee kuitenkin kreikkalainen, siivekäs Pegasus, Medusan ja merenjumala Poseidonin poika. Pegasos yhdistetään taiteisiin ja tunnetaan myös Runoratsuna.
 
(Musta Taalainmaanhevonen)

Paitsi tärkeä työtoveri, hevonen oli ihmisille myös tärkeä taikaeläin. Ylössuin oven päälle naulattu hevosenkenkä piti onnen ja vaurauden talossa, hevosen hiki antoi nauttijalleen paitsi hevosen voimat, myös orimaista potenssia. Rakennettaessa uunin muuriin muurattu hevosenkallo piti syöpäläiset loitolla. Hevosen kallo saattoi olla muutenkin esillä, ulkorakennuksia tai tupaa koristamassa, sillä se karkotti huolet ja söi surut. Hevosen harjajouhia saatettiin punoa rannekoruihin tai hiuspantoihin, jos haluttiin paksut ja pitkät hiukset, ja hevoselta kyseltiin myös lemmenasioita tärkeinä juhlapyhinä, etenkin Tapaninpäivänä.

Mainittakoon taika-asioissa vielä myös kuuluisa hevospatsas, Taalainmaanhevonen (Dalahäst), joka tunnetaan myös Taalainhevosen, ja Dala-hevosen nimellä. Taalainmaanhevonen on, nimensä mukaisesti, Taalainmaalta kotoisin oleva, puusta veistetty perinnepatsas joka on suosionsa myötä vakiintunut liki ruotsin symboliksi. Puusta veistetty hahmo esittää neljällä jalalla seisovaa hevosta, joka on maalattu koristeellisesti. Hahmon pohjaväri on yleensä punainen, mutta niitä voi löytää kaiken värisinä. Kuviointi on perinteisesti valkoinen. Taalainhevonen on yleensä pieni, kämmenelle sopiva, tai isompi koriste-esine. Maailman suurin Taalainmaanhevonen on 13m korkea, ja löytyy Ruotsin Avestasta.  Alunperin nämä puuhevoset syntyivät puutöiden ohessa leluiksi talon lapsille, olihan hevonen maatalossa tärkeä eläin Vähän samoin kuin nykyään voit ostaa marketista muksuille pussillisen muovijäljitelmiä maatalon eläimistä.. Puisia hevosia on veistelty ainakin 1700-luvulta lähtien.
Taalainhevosta pidetään paitsi koristeena, myös onnea tuovana hyvänmielen maskottina.

Hevostelematta

Hevosen oikukkuus, ja yhdistäminen seksuaalisuuteen heijastuvat myös nykyisin puhekielessämme. Ei-toivottu, turhan vapautunut, villihkön koominen tai ärsyttävä käytös on "Hevostelua", ja tyttöjä härnäävistä pojista sanotaan kiusoitellen että "Rakkaudesta se hevonenkin potkii". Suuri tai vahva lääkekuuri on "Hevoskuuri", ja puoskari tunnetaan "Konitohtorina". Hyvinvoipa tai ylpeä ihminen on "Pollea", ja seksuaalinen mies "Ori". Äänekäs nauraminen on "Hirnumista", ja suuria, tai muuten ärsyttäviä sanoja päästelevän suun omistajalle tiuskaisemmekin että "Turpa kii."
Väärän vaihtoehdon, etenkin minkäänlaisessa urheilussa tai vedonlyönnissä, valinnut "veikkasi väärää hevosta"
Englantia puhuvissa maissa ensikäden uutiset ja tiedot tulevat "straight from the horse's mouth", eli "suoraan hevosen suusta".

Wanha eläinsatu Hevosen ja Lampaan syömiskilvasta lienee monille tuttu:
"Lammas kerskui Hevoselle kuinka sillä oli ruokahalua enemmän kuin hevosella, ja pystyi vähintään syömään kaiken minkä Hevonenkin. Eläimet alkoivat syödä, ja Hevosen edelleen rouskutellessa Lammas paneutui lopulta makuulle. Hevonen arvasi että Lammas oli syönyt itsensä täyteen eikä jaksanut enää. Lammas sen sijaan puolustautui, että "Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä heikot sääret."

Lampaan puolustuspuhetta käytetään nykyäänkin sanontana kun halutaan kuvata vilpillisiä selityksiä ja sen sellaisia verukkeita: "Kyllähän minä muuten, mutku..".

Sanontoja Sun Muita:

-Älä sinä sure, anna hevosen surra kun sillä on niin iso pää.
-Rahalla saa ja hevosella pääsee.
-Heinä kärryjä vetää, eikä hevonen.
(Eli ilman ruokaa/polttoainetta ei kukaan pysty tekoihinsa)
-Rattaat lepäävät talvella, reki kesällä, mutta hevonen ei ikinä.
-Nenästä mies tunnetaan, hampaasta hevonen.
-Lahjahevosen suuhun ei saa katsoa.
(Eli lahjoja pitäisi arvostaa niissä piilevän hyvän ajatuksen, eikä rahallisen arvon takia.)
-Voit taluttaa hevosen joelle, muttet pakottaa sitä juomaan.
(Tarkoittaa että voit kyllä neuvoa toisille asioita, muttet voi vaikuttaa siihen noudattavatko he niitä tai oppivatko esimerkeistäsi mitään.)

Ei kommentteja: