maanantai 22. maaliskuuta 2010

Mustakirja

Esittelen tässä monille tutun mustakirjan noidan välineenä, sekä samannimisen, aiheeseen läheisesti liittyvän teoksen.

Mustakirja on siis noidan työkirja suomalaisittain, eli muistikirja, johon kirjoitetaan tärkeät loitsut ja muistiinpanot. Nimensä perinteinen Mustakirja on saanut mustista kansistaan, ja, folkloren mukaan, mustista sivuistaan, muttei ole tavatonta että vain kannet olisivat mustat, kuten omassani ;)

(Mustakirja, Salakirjat-kustantamon uusintapainos vuodelta 2012. 26 sivua, pehmeäkantinen)

Suomen kuuluisin ja ainoa "virallinen" Aaprami Pöyrysen Mustakirja on kotoisista noitakirjoista tunnetuin, ja on kiehtonut keräilijän mieltäni siitä asti kun kuulin sen olemassaolosta. Sain kuin sainkin lopulta tilattua kyseisen teoksen myös itselleni. Kiitän Seamrog:ia linkistä. Olen kuitenkin jotenkin olettanut, että Tuomas Taittosen vuonna 1862 "löytämä" kirja olisi peräisin jäämistöstä, aitanlattian alta tai jotain sen sellaista vastaavaa, mutta luettuani Mustankirjan uusintapainoksesta löytäjän alkusanat, kavahdin. Toivoin melkein etten olisi teosta tilannutkaan.

Kirjan tarina on mielestäni suunnattoman surullinen, sillä teos on hankittu ja tuotu suomalaisten tietoisuuteen vääryydellä. Taittonen kertoo, kuinka kirjan edellinen omistaja ennen häntä oli vanha, jo seitsemissäkymmenissä oleva noitaukko Tuhari. Hänen Mustankirjansa olemassaolo kantautui myös Taittosen korviin. T.T kertoo alussa omin sanoin, kuinka kirja herätti hänen uteliaisuutensa, ja kuinka hän lopulta suostutteli talon piian varastamaan ukolta kirjan.
Ukko oli toki halunnut omaisuutensa takaisin, uhannut loitsullakin, mutta Taittonen ei siitäkään huolimatta ollut halukas palauttamaan vohkimaansa kirjaa. Sen sijaan Taittonen uhkasi ukkoa selkäsaunalla ja hirsipuulla. Lopulta noitaukko oli ikäihmisenä joutunut luovuttamaan, ja myymään vielä noitakirjansa markalla (jonka kurssi oli toki siihen maailmanaikaan hieman parempi, mutta silti, huono kauppa).
 Luettuani esipuheen, ukko Tuharin kohtalo alkoi surettaa minua kovasti, kuinka väärin Tuomas Taittonen toimi, kiristi ja uhkaili vanhaa miestä loitsukirjan tähden. Ei kenenkään tulisi painostuksen alla joutua luopumaan omastaan.

Kirjakaupan Mustakirja sisältää toki kauniita, vanhoja loitsurunoja fraktuurikirjoituksella ja komealla käsialalla. Itselleni tuon kirjan selaileminen, ja kirjainten tarkastelu oli huimaava kokemus, kuin olisin selaillut pyhiä, salattuja kirjoituksia. Henkeäni salpasi ajatellessani kaikkien niiden silmäparien omistajia, joille kirja on aikoinaan kuulunut sen kulkiessa polvelta toiselle. Mielessäni pyytelin myös anteeksiantoa tutustuessani tekstiin jota ei ollut koskaan tarkoitettu yleiseen jakeluun, eikä näin ollen minullekaan. Tunsin itseni teollisuusvakoilijaksi.. Toisen noidan loitsut olivat edessäni. Sovinnon eleenä avasin siten yöksi oman Mustankirjani alttarilleni, ikäänkuin sovinnon eleenä, se tuntui oikealta teolta.
Noidan kirja on aina ehdottoman henkilökohtainen, kuten muutkin työskentelyvälineet. En mielelläni julkaise kuvia omistani, mutta näen sen muilta kopiointia parempana vaihtoehtona:

Kuten jo mainitsin, kyseessä on siis noidan muistikirja. Sekaannuksien välttämiseksi mainittakoon, että myös eri eri noitaryhmillä, samoin kuin eri uskontojen harjoittajilla voi olla omia muistikirjoja, joista kuuluisin lieneen wiccojen "Varjojen Kirja" (eng. Book of Shadows). Koska monet wiccan harjoittajat ovat kallellaan myös noituuteen, wiccojen muistikirjoissa on usein uskonnollisen perus-sisällön lisäksi myös erilaisia, maagisia harjoituksia tai kirjoittajan itsensä henkilökohtaisia taikoja tai loitsuja. Noitapiirin ollessa kyseessä, heillä voi olla esim. yksi, yhteinen kirja, tai sitten kaikilla jäsenillä omansa.

Monien tarinoiden mukaan noidan voima on hänen kirjassaan, mutta se ei varsinaisesti pidä paikkaansa. Toki kirjat sisältävät, niiden vaalijasta riippuen, voimakkaitakin taikoja ja loitsuja, mutta voima on niiden lukijassa, ei kirjassa. Myös energiaa kasaantuu säännöllisesti rituaaleissa ja työskentelyssä käytettäviin esineisiin helpommin kuin arkisiin vastaaviin, mutta ainakin kirjojen kohdalla se energia on yleensä lähtöisin, kuten jo mainitsin, noidasta itsestään. Noidan tarvikkeiden käyttäminen ei siis anna kenellekään itse noidan voimia, vaikkakin esimerkiksi noitasukulaisilta peritty taikakalu, amuletti tai vastaava voikin energiallaan ohjata ja auttaa nuoria noitia oikealle tielle, sillä onhan siinä tavallaan sukulaisen henkikin läsnä.

Mustakirja voi, omistajastaan riippuen, yhtä hyvin olla loitsukirja, muistikirja, tai runokirja. Mustakirjan koko ja ulkonäkö vaihtelevat suuresti omistajansa mukaan. Toiset tykkäävät pelkistetyn yksinkertaisesta, toiset monimutkaisen prameasta. Kirjan voi sitoa itse, tai ostaa valmiina. Modernin noidan kirja voi yhtä hyvin löytyä kansiona kotitietokoneelta. Moni noita voi kokea tavaraääriön rajoittavana, eivätkä kaikki noituudenharjoittajat siksi käytä kirjaa lainkaan, vaan tulevat hyvin toimeen muistinsa varassa. Kirja voikin hyvin olla myös muistivihko, tai vain kokelma sekalaisia, toisiinsa nidottuja muistilappuja. Kirja ei siis ole välttämätön "väline", joskin se on yksi tunnetuimmista. Noidasta riippuen itse kirjoitetun muistikirjan voi myös korvata esim. jokin perusteos kasveista, kivistä, tai noituudesta yleensä.

Itse olen sitä mieltä, että kirja on parasta sitoa itse, jolloin siitä tulee henkilökohtaisempi, ja siihen saa "käyttäjäläheisempää" tuntumaan kuin kaupan valmiisiin muistikirjoihin. Lisäksi itse sidotun kirjan rakenteisiin on helpompi kätkeä esim. suojelevia loitsuja, symboleja, yrttejä tai vaikka amuletteja. Käytä kestäviä materiaaleja, kuten napakkaa pahvia, kestävää kangasta ja vahvaa lankaa. Sivuiksi sopii tavallinen kirjoituspaperi, mutta myös eri värisiä papereita voi kokeilla. En kuitenkaan mitenkään dissaa tai kiellä käyttämästä kaupan kirjoja, enkä niitä muistivihkoja (pois se minusta), vaan tärkeintä on että kirja se tuntuu omalta.
Mustakirjaa ei tarvitse erikseen pyhittää, sillä se tavallaan pyhittyy työssään. Pidä oma Mustakirja lähelläsi, ja kirjoita siihen vain välttämätön, sellainen, mikä tuntuu tärkeimmältä säilyttää :)

Oman Mustakirjani olen sitonut itse, mustalle pahville mustalla langalla, päällystänyt oudon, samettimaiselle tuntuvalla mustalla kankaalla, ja kirjoitan sitä käsin. Suojaavat loitsut olen lukenut ja kirjoittanut kirjalle valmistusvaiheessa. Kirjan "sinetti" on mokkanauhaan pujotettu kvartsikivihelmi.

Ei kommentteja: