Pujo (Artemisia Vulgaris)

Pujo on monien tuntema yrtti, joka kasvaa vähän joka paikassa, ainakin Oulun korkeudelle saakka. Monille pujo on pelkkä hyödytön, allergiaa aiheuttava rikkakasvi, mutta noidille se on yksi arvokkaimmista "taikayrteistä".
Marunoiden-sukuun kuuluvan pujon lähisukulaisia ovat mm. Koiruoho (A. Absinthium), Ketomaruna (A. Campestris), sekä Aaprottimaruna (A. Abrotanum). Maassamme kasvaa myös eräs pujon alalaji, Meripujo (Artemisia vulgaris var. coarctata), mutta sitä tavataan lähinnä rannikkoseudulla.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Pujo on helppo tunnistaa. Se viihtyy auringonpaisteessa tienpientareilla, niityillä, metsänreunoilla ja joutomailla vuodesta toiseen. Se kasvaa, vähän kasvupaikan suotuisuudesta riippuen vaihtelevankokoisina pensaikkoina. Yleensä vyötärönkorkeudelle, mutta pujo voi kasvaa jopa kaksimetriseksi. Pujon varsi on sitkeä, ja etenkin isommilla kasveilla punertava, ja kevyesti nukkainen. Pujon lehdet ovat päältäpäin vihreitä, ja niiden alapuoli on hopeanharmaa, ja kevyesti nukkainen. Pujon mykeröiset kukat ilmestyvät varren latvaosaan ja muistuttavat etäisesti tähkiä.
Talveksi pujo jättää usein kasvupaikalleen törröttäjän.

Pujo on monivuotinen kasvi, joka sopii hyvin myös kotipuutarhaan. Siemeniä löytää helposti myöhäissyksyllä ja talvella (niistä törröttäjistä), ja ne voi istuttaa toivotulle kasvupaikalle syksyllä tai keväällä. Pujolle kelpaa vähän köyhempikin maa, ja eikä kasvi tarvitse mitenkään erityisen paljon vettä.
Pujoa voi jakaa pistokkaista keväisin tai juurakosta syksyisin, ja se menestyy jopa parvekkeella ;)

(Pieni pujopensaikko)

Maagisesti pujo on feminiininen, ilman ja maan elementtiin, Kuuhun, ja Venus-planeettaan yhdistetty kasvi, jolla on vahva yhteys selvänäköön, etiäisiin ja yhdeksänteen aistiin. Feminiinisenä Alisen kasvina pujo on yhdistetty naiseuden saloja ja mystisyyttä edustaviin jumalattariin, kuten Artemiihin, Dianaan, Rauniin, Yemanjaan, Hekateen, ja Louheen. Kasvi on myös identifioitu vanhaksi tietäjä/noitanaiseksi. Jumalten joukossa pujo on yhdistetty mm. Ogguniin, Chandraan ja Elegguaan.

Pujoa on käytetty myös keittiössä, lähinnä maustekasvina. Pujolla on höystetty mm. riistaruokia, keittoja, viinoja ja olutta. Koska pujo sisältää tujonia sukulaistensa tavoin, kasvi on maultaan karvas ja jopa pahanmakuinen, minkä takia sitä ei kannata nauttia sellaisenaan. Keittiökäyttöön pujo onkin yleensä kuivattu tai esikeitetty. Kuivattua pujoa käytetään nykyään joissain yrttiteesekoituksissa.

(Kukkanuppuja)

Pujo on ennen kaikkea monia ominaisuuksia omaava noitien kasvi, joka on monipuolinen käyttää, ja sopii siksi vähän kaikenlaiseen maagiseen työskentelyyn. Pujo on mm. spirituaalinen, puhdistava, parantava, suojeleva ja karkottava. Pujosta voi saada avun niin selvännäköön, enneuniin, kuin astraalityöskentelyynkin. Myös lemmensairaat ovat turvautuneet pujoon. Lemmenjuotaviin ja -syötäviin lisätyn pujon on uskottu lisäävän seksuaalista himoa, ja luovan henkisen yhteyden taian kohteeseen. Ennen nukkumaanmenoa nautittu kupillinen sitruunamelissalla höystettyä pujoteetä kun kuuluu tuovat uniin niitä oman kullan kuvia. Sen on uskottu myös nostavan juojansa lemmen, ja parantavan impotenssia.
Pujo sopii mainiosti niin sutsukkeisiin, kylpyihin, potpurreihin, öljyihin, ja haudukkeisiin.
Kaikkeen maagiseen työskentelyyn tarvittava pujo olisi paras kerätä täydelläkuulla tai Kesäpäivänä.

Pujo on myös yhteydessä Aliseen, ja kuolleiden maailmaan, ja kasvi sopii siksi hyvin paitsi henkien kutsumiseen, myös niiden karkoittamiseen.
Tulevia asioita tulkittaessa toista näköä voi kirkastaa pyyhkimällä kristallipalloa tai peiliä tuoreilla pujonlehdillä, tai nauttimalla pieni kupillinen pujoteetä ennen ennustamista. Myös pujo-santelisuitsuke sopii vahvistamaan psyykkistä tietoisuutta. Tuoreiden pujonlehtien nuuhkiminen avaa piilotajunnan portteja ja herättää vastaanottamaan salattuja viestejä. Mikäli on tarkoitus lukea Ouija-lautaa, pujosuitsukkeen polttaminen istuntoa ennen tai sen aikana olla avuksi.
Mikäli pujoa on tarkoitus käyttää henkien kanssa työskentelyyn, kannattaa se poimia kolmen-, neljän-, tai viiden tien risteyksessä. K.o. tienristeys on silloin myös erityisen voimakas kaikenlaiselle taianteolle, etenkin, jos risteyksessä kasvaa myös Pietaryrttiä.

(Pujon lehdet ovat päältäpäin vihreitä, ja niiden alapuoli on hopeanharmaa, ja kevyesti nukkainen)

Kotikosmetiikassa pujolle ei ole kovin paljoa käyttöä, mutta se sopii hyvin hiushuuhteeksi. Pujo sisältää runsaasti E-vitamiinia, mikä tekee hyvää vaurioituneille tai kuiville hiuksille. Pujohuuhtelu myös ehkäisee päänahan kuivuudesta johtuvaa hilseilyä.
Pujoa voi myös kokeilla aineksena myös ihon rasvoittumista ja/tai aknea hoitavaan kasvonaamioon.
Etikkaiseen jalkasilsakylpyyn kannattaa myös hienontaa vähän tuoreita pujonlehtiä, tai lisätä vähän pujoöljyä.

Kotikosmetiikan sijaan pujolla on sitäkin enemmän mainetta rohdoksena. Kautta aikain pujolla on hoidettu ja yritetty parantaa vähän kaikkea; Epilepsiaa, keltatautia, tuberkuloosia, aivokalvontulehdusta, ruttoa, sokeritautia, hysteriaa, spitaalia, koleraa riisiä ja keuhkotauteja.
Lääkinnällisesti pujoa on kuitenkin lähinnä naisten kasvi. Sillä on helpotettu kaikenlaisia naisten vaivoja, kuten kuukautiskipuja, ja niukkoja kuukautisia. Pujoteetä on nautittu hedelmällisyysavuksi, mutta kasvia on käytetty myös lapsenlähdetykseen. Synnytyksessä pujolla on helpotettu jälkeisten irtoamista.

Pujo sopii hyvin myös kotiapteekkiin. Sisäisesti nautittu pujohauduke edistää ruoansulatusta ja helpottaa kovaa vatsaa. Pujo myös tappaa bakteereita ja lievittää kipuja, joten se sopii ulkoisesti käytettynä erilaisten pienten haavojen, raapeumien, venähtymien ja mustelmien hoitoon.
Pujo sopii myös kylpy-yrtiksi. Pujokylvyllä voi helpottaa esim. lihasjäykkyyttä, urheilukipuja, sekä reumatismia ja sen sellaisia nivelkipuja.
Pujon eteerinen öljy karkottaa erilaisia ötököitä, ja esim. luonnossa liikkuja voi suojautua punkeilta, mäkäröiltä ja hyttysiltä hieromalla pujon rikottuja lehtiä iholleen.

Nykylääketiede tutkii pujon ja koiruohon sisältämien aineiden käyttöä mm. malarian hoidossa.

(Varsinkin vanhempien kasvien varret ovat väritykseltään tumman viininpunaisen tai punavioletin sävyisiä)

Huom: Pujo aloittaa kukintansa Heinä-Elokuussa, ja on koivun ohella yksi maamme allergisoivimmista kasveista, etenkin kukkiessaan. Pujo aiheuttaa heinänuhan ohella myös ristiallergioita, mikä tarkoittaa, että allergiakautena pujolle allergiset ihmiset voivat saada oireita myös muista kasveista ja/tai ruoka-aineista, joihin eivät muuten reagoi. Pujo voi aiheuttaa ristiallergiaa mm. Anikselle, fenkolille, hunajalle, kamomillalle, korianterille, kuminalle, persiljalle, palsternakalle, porkkanalle, sellerille, ja valkosipulille. Mikäli olet allerginen malille tai siankärsämölle, olet todennäköisesti allerginen myös pujolle. Pujo voi aiheuttaa herkille ihmisille iho-, tai hengitysteiden ärsytystä, kutinaa, nokkosihottumaa, tai astmaattista yskää, joten ole tarkkana, etenkin, jos olet yliherkkä tai allerginen.
Pujo on lievästi myrkyllinen, joten ole maltillinen sen rohdoskäytössä. Liian suuret annokset tai pitkäaikaiskäyttö voivat rasittaa maksaa ja munuaisia, aiheuttaa tulehduksia, pahoinvointia, kouristuksia ja hermostohäiriöitä. Pujoa ei edellämainituista syistä myöskään suositella käytettäväksi raskauden aikana, sillä se voi aiheuttaa keskenmenon.
Pujo ehkäisee veren hyytymistä, joten sitä ei suositella nautittavaksi heti synnytyksen jälkeen, eikä esim. leikkauksesta toipuville potilaille. Keskustele pujon rohdoskäytöstä lääkärisi kanssa myös, jos sinulla on veren hyytymistä ehkäisevä lääkitys.

Uskomuksia:
-Tyynyn alle laitetut pujonlehdet tuovat enneunia.
-Mukana kannettu pujo ehkäisee päänsärkyä.
-Kenkään laitetut pujonlehdet suojelevat matkalaista, eikä hän väsy pitkälläkään patikkareissulla.
-Lompakossa pujonlehdet suojelevat varkaudelta.
-Pujonversoamuletti suojelee Paholaiselta.
-Juhannusseppeleseen sidottu pujo suojelee pahoilta hengiltä, ja taikuudelta.
-Ulko-oven viereen versova pujopensas suojelee talon asukkaita ja tuo aivan erityistä onnea.
-Talon lähellä kasvava pujo suojelee taloa salamaniskuilta.
-Pujohaude päässä saa hiukset kasvamaan takaisin.
-Lapsia voi suojella pahoilta hengiltä ja piruilta laittamalla kehtoon esim. patjan alle pujonlehtiä.

Koiranputki (Anthriscus sylvestris)

Koiranputki on kaikille tuttu niittyjen, pientareiden ja pihojemme rikkakasvi, mutta harva osaa tunnistaa sen. Koiranputki on nimittäin myös ennen wanhaan kaikista maamme putkista tarvittaessa käytetty "yleisnimitys", jos ei varmaksi tiennyt, mikä kasvi on kyseessä. Vähän samoin, kuin kaikki "tunnistamattomat sienet" ovat aina vain "lehmäntatteja" tai "Myrkkysieniä".
Koiranputki kuuluu Sarjakukkaiskasvien heimoon, ja Koiranputkien sukuun. Sarjakukkaisena koiranputki on sukua mm. Porkkanalle, palsternakalle, kuminalle, fenkolille, ja anikselle.

(Koiranputki. Kuva: Wikipedia)

Koiranputki on levinnyt ympäri maailman, ja kasvaa meillä Suomessakin vähän kaikkialla. Eniten kasvi suosii hedelmällistä, ja typpipitoista maata. Koiranputki muistuttaa ensi vilkaisulta myös myrkyllistä Hukanputkea, sekä pahanhajuista Katkoa. Tällaisten, tunnistusvirheistä johtuneiden myrkytysten vuoksi myös Koiranputkea on paikoin pidetty myrkyllisenä. Koiranputki kasvaa lähinnä avoimilla, aurinkoisilla ja puolivarjoisilla paikoilla, toisin kuin metsissä enemmän viihtyvä kaksosensa, Hukanputki, tai kosteikoissa viihtyvä Katko. Koiranputkea voi myös tavata metsistä, mutta se on harvinaisempaa, vähän kuin hukanputken löytäminen niityltä.
Kasvin latinankielinen nimi tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "Metsäkirveli" (vap.suom. huom.). Koiranputki tunnetaan paikoin myös Kattarana, Ruiskuheinänä, Koirankuminana, Lehmän tai Pirun Persiljana, Villikirvelinä tai Köyhän/Torpparin Harsokukkana. Englannissa kasvi tunnetaan kukkiensa ansiosta myös nimellä "Queen Anne's Lace", joka tarkoittaa Kuningatar Annen Pitsejä. Paholaisviittaukset ovat todennäköisesti lähtöisin kasvin samannäköisyydestä myrkyllisten putkien kanssa, ja kasvitiedottomat välttelivät nälissään syötäviäkin putkia.

(Nuori Koiranputki)

Koiranputki on loppupeleissä helppo tunnistaa, etenkin, jos pystyt tunnistamaan nuo vaaralliset näköislajit. Mielestäni tärkeämpää olisikin opetella ensin ne vaarallisten lajien erityistuntomerkit (klikkaa äskeiset linkit), ja siirtyä sitten niistä turvalliseen Koiranputkeen, jossa ei juuri ole myrkkykasvien mainittuja erityistuntomerkkejä:

-Koiranputki kasvaa vajaasta metristä n. puolentoista metrin pituiseksi, ja kukkii Kesäpäivän korvilta Elokuuhun saakka. Hyvällä, aurinkoisella kasvupaikalla jo viikkoa-paria aikaisemminkin. Kukinnot ovat sarjakukkaisille tyypillisesti varsien päissä ryppäissä.
-Koiranputken kukat ovat valkoiset, ja yksittäinen kukinto on ilmava, jopa harsomainen. Koiranputki pukkaa kuitenkin sen verran runsaasti kukkaa, että assosioituma valkeasta kukkahunnusta kasvien päällä on koiranputkiniityllä väistämätön.
-Kukkasarjojen yksittäisissä pikku kukissa on kussakin viisi terälehteä, ja etenkin reunimmaisten kukkien yksi terälehti on yleensä huomattavasti muita isompi/pidempi (Katso alempi kuva)
-Koiranputken varsi on nivelistään ja tyvestään vaalea, ja hieman karvainen (mikä lienee paras tuntomerkki jos verrataan myrkkykasveihin).
-Kasvin päävarsi on ontto, ja nivelten kohdalta kiinteä.
-Koiranputken lehdet muistuttavat hieman kirveliä, ja ovat moniosaisia. Jokainen lehtiosa on vielä erikseen moniosainen, joten ne muistuttavat jaoltaan etäisesti esim. Metsäimarre-saniaisen lehtiä.
-Koiranputki on monivuotinen kasvi, joka viihtyy vuodesta toiseen samalla kasvupaikalla ja siementää ympärilleen.
-Monista putkikasveistamme poiketen Koiranputki ei kuulu varsinaisiin Talventörröttäjiin, sillä usein sen kukkalatvat lakastuvat talveksi. Vahvimmat kukkavarret jättävät joskus törröttäjän, vaikka tämä onkin harvinaista. Koiranputken törröttäjä ei siis ole luotettava lajitunniste.
-Koiranputkesta on olemassa myös tummavartinen, lähinnä puutarhoihin tarkoitettu muunnos, A.Sylvestris "Raven's wing", eli "Korpinsiipi", mutta värierosta huolimatta kasvit ovat muuten samanlaisia.

(Koiranputken kukkaterttu)

Niin ruokiin kuin rohdoksiinkin kasvista käytetään sekä nuoria versoja, lehtiä, juuria, ja jonkin verran kukkia, esim. salaattien koristeeksi. Koiranputki on yksi wanhoista villiyrteistä, ja sopii siis kotikeittiöön. Koiranputkea käytetään vähän kirvelin tai siankärsämön tavoin, ja sen maku on voimakas, ja vaihtelee kitkerästä karvaaseen. Kasvi onkin usein parhaimmillaan kuivattuna, esim. marinadeissa, kastikkeissa, muhennoksissa ja keitoissa, mutta se sopii myös tarjoiltuna tuoreeltaan haudutettujen vihannesten, perunoiden tai patojen kanssa. Miedoimmillaan, eli parhaimmillaan kasvi on ennen kukkimisen alkamista, ja keittiökäyttöön kasvi tulisi kerätä ennen Kesäpäivää. Loppusyksyn kasvit ovat maultaan jo usein tympeän katkeria.

Koiranputki on Maskuliininen, Kuuhun, ja Ilman- sekä vesielementtiin yhdistetty kasvi. Kasvin jumaluudet ovat sekä vahvoja, että salaperäisiä, kuten Artemis, Diana, Hekate, Cernussos, Loki, Mielikki, Sukkamieli, Kuutar, ja tietenkin Paholainen.
Koiranputki on myös lasten, neitojen  ja nuorukaisten kasvi. Kukkien kielessä koiranputkea pidetään kuitenkin petollisena, sillä, niin kaunis kuin kukkiva kasvi onkin, se lakastuu maljakossa ennätysajassa, ja pahoitti aikoinaan monen neitokaisen mielen katteettomilla lemmenlupauksillaan. Nuorukaisethan antoivat aikomalleen neidolle kukkia juuri rakkautensa symboliksi; Rakkauteni tulee säilymään niin kuin nämä kukat..

(Koiranputken nuori lehti)

Valkoisten kukkiensa ansiosta Koiranputki liittyy tietysti myös kuolemaan. Monille lienee kansankielestä tullut tutuksi fraasi "Pukata koiranputkea" (=Kasvaa koiranputkea), joka viittaa kuolemaan, ja uskottiinkin, että koiranputki oli ensimmäisiä kasveja, joka versoisi nimeämättömälle haudalle. Väite ei ole täysin perätön, sillä maahan piilotettu ruumis lannoittaa maaperää huomattavasti, ja ihmiskeho sisältää about 3% Koiranputken suosimaa typpeä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että viitisenkymmentä (50) kiloa painavalla henkilöllä sitä on kehossaan suunnilleen puolitoista kiloa, ja koiranputki tykkää ;)
Vaikka Koiranputkella on näin siis myös yhteytensä kuolleisiin, mistään Alisen kasvista ei kuitenkaan ole kysymys, vaan Koiranputki on lähinnä Keskisen maailman, ja ihmisten kasvi.
Koiranputki ei myöskään varsinaisesti ole mikään erityinen juhannuskasvi, mutta sitä voi sitoa esim. kukkaseppeleeseen jo kauneuden, ja sirouden vuoksi. Ilmava koiranputken kukkakerros seppeleen päällä on myös omiaan luomaan vaikutelman kesäöisestä "sädekehästä" kantajansa pään yllä.

Koiranputki on myös jossain määrin suojeleva kasvi, ja sen mainitaan mm. karkottavan pahantahtoisia noitia ja -loitsuja. Kuitenkaan, mitenkään erityisen voimallinen se ei ole.
Wicca-perinteessä Koiranputki valkeine kukkineen on yhdistetty wiccojen jumalattaren neitoaspektiin, hyveisiin ja puhtauteen. Wicca-perinteessä kasvia käytetäänkin mm. kauneus-, ja totuusmagiaan, kuten valheellisuuden paljastamiseen.
Kristityt ovat kautta aikojen noiden paholaisviittausten vuoksi suhtautuneet kasviin epäilevästi, ja sitä pidetään mm. epäonnea ja vastoinkäymisiä tuovana kasvina.

(Koiranputkipöpelikköä tienpientareella)

Kotikosmeettisia ominaisuuksia koiranputkella ei juuri ole, ja se sopii vaihtelevasti kotiapteekkiin.
Kiinalainen lääketiede on käyttänyt koiranputken juurta niin sisäisesti kuin ulkoisesti, mm. revähdysten, nyrjähdysten, mustumien yskän, keuhkoputkentulehduksen, ja astman hoidossa. Kasvin juuresta on valmistettu jokapaikan lääkettä kiehauttamalla se riisinhuuhteluvedessä, ja sitten liottamalla sitä siinä pari viikkoa. Näin hautuneen juuren on mainittu olevan loistava lääke kaikenlaisiin vatsavaivoihin ja ruoansulatusongelmiin.
Kotioloissa koiranputki toimii hyönteiskarkotteena, lehtiä vaan hierotaan ihoon jos vaikka hyttyset kiusaavat. Koiranputkea voi myös kokeilla ulkoisesti sekä hauteena että kylpyinä. Keuhkoputkentulehdukseen koiranputkea kannattaa kokeilla höyryhengityksenä.

Koiranputki sopii myös kasvivärjäykseen, esim. villalangoille ja muille luonnonmateriaaleille. Värjäystulokset vaihtelevat vihertävänkeltaisista vaaleanvihreisiin. Kotioloissa värjäykseen sopii iso kattila, lähdevesi, ja kiinnikkeeksi ruokasuola, karvassuola (eli epsom-suola, magnesiumsulfaatti), tai magnesiumsulfiitti (apteekista).
 
(Pieni koiranputkipensaikko)

Huom: Koiranputki voi muiden putkikasvien tavoin aiheuttaa ihoärsytystä herkimmille ihmisille. Mikäli olet yliherkkä tai allerginen sarjakukkaiskasveille, kannattaa myös koiranputki jättää rauhaan.
Koiranputken juuri on myös syömäkelpoinen, mutta voimakkaan makunsa ansiosta se pitäisi ryöpätä ennen käyttöä kahdessa tai kolmessa vedessä, vähän keräysajankohdasta riippuen, kevätkesän nuoret kasvit ovat aina miedompia maultaan kuin syksyn iäkkäämmät yksilöt. Koiranputkea ei myöskään suositella, ainakaan runsaaseen, sisäiseen käyttöön mikäli sinulla on vatsahaava. Ajoittainen perus-maustekäyttö on kuitenkin yleensä turvallista.
Ukonputkien sukuun kuuluvaan Jättiputkeen, eli Jättiukonputkeen (Heracleum persicum), viitataan joskus Jättikoiranputken nimellä, mutta termi on virheellinen. Jättiputki kuuluu kyllä sarjakukkaiskasveihin, mutta se ei muistuta koiranputkea millään tavalla, eikä ole sille edes kovin läheistä sukua. Jättiputket ovat kaikki myrkyllisiä,eikä niitä pitäisi mennä käpälöimään. Koska kyseessä on haitallinen vieraslaji, kasvi pitäisi kaivaa ylös ja hävittää kasvupaikaltaan.

Uskomuksia:
-Koiranputki unessa kielii turhamaisuudesta.
-Jos laitat koiranputken lehdet kenkiisi, kukaan ei varasta kenkiäsi.
-Koiranputken kukkavarsi saunavastan seassa tuo oman kullan kuvia uniin löylyttelyn jälkeen.
-Koiranputken tuominen sisätiloihin tuo huonoa onnea.

Siankärsämö (Achillea Millefolium)

Siankärsämö on sitkeä, rikkaruohoksikin tituleerattu kasvi, jonka voi tavata niin niityiltä, pihoilta, pelloilta, ojanpientareilta, kuin navetan takaakin. Se on kuitenkin wanha lääke- ja maustekasvi, joka ansaitsee arvostuksemme tänäkin päivänä. Siankärsämö on mahdollista sekoittaa sen lähisukulaiseen, Ojakärsämöön (A. Ptarmica), joka muistuttaa sitä hiukan. Ojakärsämön kukkien rerälehdet ovat kuitenkin paljon isommat ja niitä näyttää olevan vähemmän tertussaan.
Tuntemamme valkoinen Siankärsämö on "virallisemmalta" nimeltään Etelänsiankärsämö, jolla on kauniin vaaleanpunainen sisar, joka tunnetaan Pohjansiankärsämönä (A.Alpestris). On edelleen kiistanalaista onko kyse pelkästä värimuunnoksesta vai oikeasta alalajista. Kasvit voivat joskus risteytyä keskenään, joten kaksivärisiinkin kärsämöihin on mahdollista törmätä Suomen suvessa. Myös puutarhakäyttöön on saatavilla erivärisiksi jalostettuja kärsämöitä.
Kasvilla oli ennen wanhaan monta hauskaa nimeä, kuten Possuyrtti/Possunkukka, Haavayrtti (Eng. Wound-wort), Akan tupakka, Tupakkikukka, Häränkukka, Pyörtäne, Pyörtänäpörrö, Kaljanen, Kaljakukka, Satalatva, Pellonvanhin ja Verenvuotoyrtti. Viimeinen muistuttaa kasvin eräästä käyttötarkoituksesta, samoin kuin kasvin englanninkielinen nimi Nose bleed, joka tarkoittaa nenäverenvuotoa.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Kasvin latinankielinen nimi Achillea viittaa kreikkalaiseen tarusankari Akillekseen, joka oli kantapäätään lukuunottamatta haavoittumaton. Kasvia pidetäänkin pystyvyydessään kasvikunnan Akilleena, liki voittamattoman sankarin veroisena rohtona. Millefolium tarkoittaa tuhatlehtistä, onhan kukkatertussakin rutkasti teriöitä. Siankärsämö on levinnyt lähes ympäri maailman, ja se tunnetaan monissa kulttuureissa. Esimerkisi Amerikan natiiveille kasvi oli pyhä. Myös kiinalaiset I-Ching, sekä kelttien Ogham -tikut valmistettiin yleisimmin Siankärsämön varsista. Pronssikautisista haudoista on löytynyt todisteita siankärsämöistä, niitä on laitettu erityisesti naisten hautoihin, ehkä suojelemaan vainajaa matkallaan tuonpuoleiseen. Druidit käyttivät Siankärsämötikkuja myös sään ennustamiseen. Keskiajalla Siankärsämöllä karkotettiin demoneja, noitia ja vampyyreja, ja 1800-luvulla herrasväki suosi kasvia kuivakukkana. Mainittakoon, että erityisesti Hoodoon piirissä käytettävä taikarohdos "Arrowroot" tarkoittaa Siankärsämöä.

Siankärsämö sopii sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön. Siankärsämöä käytetään aina kukkivana, kun kukkiin on ilmestynyt keltaisia heteitä. Muistathan, että eniten auringonvaloa saaneet kasvit sisältävät eniten hyödyllisiä ainesosia. Siankärsämöllä on myös hieman kulinaarisia ansioita. Kasvin lehdillä on maustettu erilaisia juomia ja snapseja, esim. Keski-euroopassa Siankärsämöviina on ollut tunnettua jo satoja vuosia. Siankärsämöllä maustettiin myös olutta ennenkuin Humala tuli kuvioihin. Siankärsämö sisältää tujonia, joten kasvilla katsottiin olevan myös mieltä kohottava vaikutus alkoholin kanssa, ja se onkin ollut kiistelty kasvi vähän samoin kuin Koiruoho Absintissa.. Ruotsissa pikkupanimot taitavat nykyäänkin valmistaa Siankärsämöolutta. Yleisnimitykseksi Siankärsämöoluille on vakiintunut englantilainen nimi "Gruit Ale". Tuoreet, nuoret lehdet sopivat hyvin salaatteihin, ja kuivatuista lehdistä saa hyvää, Salvian tapaista maustetta liharuoille. Siankärsämö sopii hyvin myös broilerin ja ahventen kera. Kokeile tuoretta Siankärsämöä myös salaattikastikkeisiin tai kermaviilidippiin. Siankärsämön aromi on voimakas, joten sitä kannattaa käyttää kohtuudella.

Siankärsämö on feminiininen yrtti, joka yhdistetään veden elementtiin ja Venus-planeetan naisellisiin voimiin.
Siankärsämö on vaatimattoman näköinen, mutta kaunis kasvi, joka ei juuri ulkonäöllään koreile. Siankärsämön jumaluudet ovatkin viisaita, suojelevia, rakkaus-, ja parantajajumaluuksia, kuten Venus, Afrodite, Hathor, Serket, Dana, Brigit, Freija, Eir, Bellona, Thor ja Ares. Myöhemmin kristillinen kirkko yhdisti Siankärsämön, monien muiden vanhojen rohtokasvien tavoin, neitsyt Mariaan. Erään kristillisen tarinan mukaan Joosef sai pahan haavan puusepäntöissään, jolloin hänen poikansa Jeesus haki Siankärsämöä ja paransi haavan yrtillä. Wiccoille Siankärsämö on pyhä Sarvekkaan jumalan yrttinä.

Siankärsämö on paitsi käytännöllinen parantajanainen, myös huomaamaton, arkinen nainen, joka energiansa valjastettuaan muuttuu kuningattareksi ja saa kaiken haluamansa ilman turhia krumeluureja ja teeskentelyä. Siankärsämö kaksine väreineen onkin pääasiassa rakkauden ja terveyden yrtti. Siankärsämö on yksi voimallisimmista Juhannuskasveista. Kun nainen sitoo Juhannusyön kukkaseppeleeseen vaaleanpunaista Siankärsämöä, ja häntä onnistaa rakkaudessa, tai jos käärit siankärsämön punaiseen kankaaseen (mieluiten flanelliin) ja asetat se tyynyn alle Juhannusyönä, tuo se tarinan mukaan enneunia. Lemmekkäisiin hajuvesiin kannattaa lisätä myös muutama tippa eteeristä Siankärsämö-öljyä.

Englannista peräisin olevassa, vähintäänkin kummallisessa lemmenvarmennustaiassa tyttö poimi siankärsämön kenenkään näkemättä, pyöritteli sen lehtiä käsissään ja sanoi kasville:
 "Yarroway, Yarroway, bears a white blow,
If my love does love me, my nose will bleed now.
If my love doesn't love me, I won't bleed anyhow.
Yarroway, Yarroway, bear a white blow."

Eli jos hänen rakkaansa rakasti häntä, tytön nenä alkaisi vuotaa verta.
Vaikka siankärsämöllä on karkotettu noitia, sitä on pidetty paikka paikoin myös noitien ja paholaisen kasvina (Eng. Devil's nettle, eli Pirun Nokkonen, sekä Devil's Plaything, Pirun pelinappula, vap. suom. huom.). Kuten siis useimmilla asioilla, myös Siankärsämöllä on pimeä puolensa. Tohvelisankarit, varkaat ja veijaritkin uskoivat, että siankärsämö (esim. amulettina tai rintakukkana) vaiensi vahtikoirat, ja kasvin varresta tehty tiirikka avasi kaikki ovet.
Siankärsämö tuoksuu hieman tunkkaiselta ja multamaiselta, vähän haudalle, ja houkutteleekin enemmän kärpäsiä ja kuoriaisia, kuin perhosia ja mesipistiäisiä. Siankärsämöllä on yhteytensä vainajiin, ja se on yhdistetty myös etiäisiin ja selvänäkökykyyn. Sido Siankärsämöä Mustankirjasi kansiin, säilytä siankärsämöä ennustuskorttipussissasi, tai pyyhi kristallipallo siankärsämövedellä.
Siankärsämöteen, -öljyn, sekä -suitsukkeen mainitaan parantavan toista näköä, kuin myös auttamaan näkemään asiat toiselta kantilta sekä saamaan yhteyden esi-isiin.

(Siankärsämön vaaleanpunainen värimuunnos. Kuva: Wikimedia Commons)

Siankärsämö sopii hyvin kotikosmetiikkaan, erityisesti rasvaiselle ongelmaiholle. Suosittelen ihonhoitoon kasvista ennemmin kukkia, ja hiuksille lehtiä. Kärsämöä kannattaa lisätä mm. kylpy- ja höyrytysveteen, höyry avaa huokoset tehokkaasti ja siankärsämö lievittää mahdollisia tulehduksia. Kylmä siankärsämökeite sopii kasvovedeksi, sillä se supistaa ihohuokosia ja virkistää hipiää.
Siankärsämö myös vahvistaa verisuonistoa, ja siitä voi löytää avun couperosa-iholle.

Siankärsämö sopii myös hiushuuhteeksi, erityisesti rasvoittuville tai hennoille hiuksille ja hiustenlähtöön.
Siankärsämö sopii hyvin myös kehon epämiellyttävien hajujen neutralointiin. Esim. deodorantin sijaan siankärsämöä voi pyyhkäistä kainaloon tarvittaessa, sillä se neutraloi hien hajua. Siankärsämökeitteellä kurlaamalla/purskuttelemalla taas voi torjua pahanhajuista hengitystä.

Vanhana rohdoskasvina Siankärsämö soveltuu nykyäänkin kotiapteekkiin. Siankärsämöllä on aikoinaan hoidettu flunssa- ja vilustumisoireita, sekä haavoja ja tulehduksia, kuten ientulehduksia ja suun sisäpinnan haavaumia. Siankärsämöä on käytetty myös rentouttamaan lihaksia, laukaisemaan kouristuksia, ja onpa sitä annettu myös ruoansulatusongelmiin. Siankärsämöstä valmistettiin usein yskänsiirappia, mutta myös siankärsämötipat olivat wanhaan aikaan kovassa huudossa, ja niitä löytyikin melkeinpä joka taloudesta vaivaan kuin vaivaan. Hammassärkyyn voi kokeilla pureskella Siankärsämön lehtiä. Kokeile myös purskutella suun vaivoja Siankärsämökeitteellä.

Naisten kasvina siankärsämöstä on saatu apu epäsäännöllisiin kuukautisiin, kuukautiskipuihin ja sen sellaisiin naisten vaivoihin, sekä synnytystuskiin.
Kasvin monet liikanimet muistuttavat, ehkä kasvin tunnetuimmasta ominaisuudesta,  nimittäin kyvystä seisauttaa veri; Murskaa lehtien rakenne rikki käsilläsi, ja paina vuotavaan haavaan. Nenäverenvuoto lakkaa, kun työnnät siankärsämönlehden tyvi edellä varovasti sieraimeen, painat nenänvartta hellästi ja kallistat päätä eteenpäin. Odottele näin muutama minuutti.
Siankärsämöhaude sopii erilaisiin tulehduksiin, turvonneille jäsenille, ja sitä voi kokeilla myös näärännäppyyn ja silmätulehduksiin. Siankärsämöllä on hillitty myös jalkasilsaa ja hiivasienitulehdusta.
Höyryhengitysveteen lisätty siankärsämö lievittää keuhkoputkentulehdusta.
Siankärsämötee edistää ruoansulatusta ja lievittää virtsatie- ja rakkotulehduksia. Siankärsämötee voi auttaa pääsemään eroon myös kiusallisista ilmavaivoista ja mahan vääräaikaisesta kurinasta.

Siankärsämö-öljy on oiva ase kaikenlaisia, verenhimoisia ötököitä, kuten paarmoja ja punkkeja vastaan. Mikäli öljyä ei ole saatavilla, hiero tuoreita lehtiä ihoon niin että niiden solukko rikkoontuu. Öljy on myös aromaterapeuttisesti rauhoittava ja mielialaa kohottava. Sitä voi kokeilla esim. jännityspäänsärkyyn.

(Siankärsämö voi olla myös liila)

Huom: Siankärsämöä ei suositella raskaana oleville sisäisesti, sillä se voi aiheuttaa keskenmenon. Siankärsämön käyttö myös herkistää ihon auringonvalolle. Ole siis varovainen ettet saa auringonpolttamia tai ihottumaa. Siankärsämö lisää virtsaneritystä, joten yrtti tai siankärsämövalmisteet eivät välttämättä sovi esim. lapsille joilla on yökasteluriski. Muiden voimakasaromisten yrttien tavoin myös Siankärsämö on allergisoiva kasvi, eikä siksi sovellu jokaiselle, sillä esim. pujoallergikot voivat saada kärsämöistä oireita (ja toisinpäin). Herkimmät voivat saada iho-oireita jo koskettaessaan kasvinosia. Siankärsämö sisältää mm. ihoärsytystä aiheuttavia pineenejä ja kumariinia, sekä parkki-, ja karvasaineita, joten sisäinen liikakäyttö voi aiheuttaa pahoinvointia, sekavuustiloja ja huimausta, eli kohtuus kaikessa.

Uskomuksia:
-Siankärsämö unessa merkitsi salaista ihailijaa.
-Sanotaan, että Siankärsämö houkuttelee keijuja.
-Nuoren miehen haudalta poimittu siankärsämö toi tyynyn alle laitettuna kuvajaisia tulevasta armaasta.
-Voimallisin Siankärsämö kerätään juhanusyönä täydenkuun alla.
-Siankärsämö suojelee sokeudelta.
-Hääkimppuun sujautettu siankärsämö toi seitsemän vuoden onnen.

Maahumala (Glechoma Hederacea)

Maahumala on monivuotinen huulikukkaiskasvi, jota moni pitää rikkaruohona. Maahumalaa kasvaa vähän kaikkialla, pihoissa, ruohikoilla ja metsissäkin, mutta harva huomioi tätä pientä ruohoa vaikka se on läheltä tarkasteltuna todella kaunis kasvi. Maahumalalla on useampia alalajeja, mutta keskityn tässä vaan tuohon peruskasviin, sillä pihan vaatimaton rikkakukkanen on mitä monikäyttöisin.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Maahumala kukkii Touko-Kesäkuussa, ja kukat ovat yleensä kauniin laventelinsinisiä tai tummansinisiä, mutta violetit, valkeat, tai jopa vaaleanpunaiset yksilötkään eivät ole tavattomia. Erikoiseksi maahumalan tekee sen leviäminen. Kasvin kukat ovat pääasiassa emikukintoja, ja kasvi siementää harvoin, jos koskaan. Sen sijaan kasvi levittäytyy pintarönsyjen avulla, ja sankka maahumalamatto kotipihassa voikin olla yhtä ja samaa kasvia; pelkkiä klooneja alkuperäisestä yksilöstä.

Maahumalalla on kulinaariset ansionsa, sen lehdissä on hieman happamankirpakka aromi, ja niillä on maustettu etenkin liha- ja riistaruokia, kastikkeita, patoja ja muhennoksia. Maahumala sisältää paljon C-vitamiinia, ja se sopii myös salaatteihin. Maahumalaa on käytetty ennen muinoin oluen, viinien ja sen sellaisten alkoholijuomien maustamiseen ennen kuin humala (Humulus Lupulus) syrjäytti sen 1700-luvulla. Maahumalaolueen voi törmätä edelleen anglosaxisissa maissa nimellä "Gill-Ale". Juomanmaustamisesta muistuttaa myös kasvin wanhasuomalainen nimi "Ketokänni".

Maahumala on feminiininen kasvi joka yhdistetään veden ja maan elementteihin, sekä Saturnukseen ja Venukseen. Kasvin mainitaankin olevan voimakkaimmillaan Perjantaina ja Lauantaina. Maahumala on pyhitetty monille kevään- ja neitojumalattarille, kuten Persefonelle, Sinipiioille ja Eostrelle, mutta myös parantajille ja sankareille, kuten Brigidille, Artemiille, Serketille, Beiwelle ja Akilleelle.
Maagisia ansioita maahumalalla onkin ehkä eniten.

Antiikin kreikkalaisen tarinan mukaan Persefone oli hedelmällisyyden ja kasvun äitijumalatar Demeterin tytär, johon manalanjumala Haades rakastui palavasti ja ryösti tytön mukaansa. Tästä masentuneena Demeter lakkasi huolehtimasta luonnosta ja kaikki lakastui, ja saapui ikuinen talvi. Myöhemmin Demeter ja Haades pääsivät sopuun, ja sovittiin, että Persefone viettää puolet vuodesta, eli kevään ja kesän maan päällä äitinsä kanssa, ja puolet, syksyn ja talven, manalassa Haadeksen luona. Tästä johtuvat tarinan mukaan vuodenaikojen vaihtelut. Tältä kannalta katsottuna Persefonelle pyhitetyllä kasvilla on pieni yhteys Alisen maailmaan, mutta kuolleiden kasvista ei missään nimessä ole kysymys. Kasvi auttaa ymmärtämään rohkeuden, ja hyväksymään totuuden. Se poistaa turhat pelot ja auttaa eteenpäin vaikeissakin asioissa. Maahumalaa voikin kerätä kukkakimppuun piristykseksi vaikka pitkäaikaissairaalle tai vanhukselle.

Kasvi yhdistetään myös enneuniin, toiseen näköön, ja etiäisiin. Kasvin uskottiin myös suojelevan pahalta, ja etenkin lehmien sarviin voitiin sitoa kimppu kasvia suojelemaan eläimiä pedoilta, varkailta ja metsänpeitolta. Maahumalakimppu navetan oven päällä piti myös trullit loitolla.
Maahumala mainitaan rehelliseksi kasviksi, jolla voitiin paljastaa niin epärehelliset kulkijat kuin sinua vastaan vehkeilevät, pahat noidat. Jos oven ylle ripusti kimpun maahumalaa, ei pahantahtoinen ihminen tullutkaan sisään, tai kääntyi takaisin jo eteisessä. Jos kasvia laittoi kynnysmaton alle, tulija kompastui jos hänellä ei ollut ihan puhtaita jauhoja pussissaan.

Eräs wanha niksi neuvoo seuraavaa:
Jos epäilet, että joku on tehnyt taikojaan sinua vastaan, kerää Lauantaina maljakkoon pieni kimppu maahumaloita, ja sytytä viereen keltainen kynttilä. Anna kynttilän palaa loppuun, ja näet sitten yöllä unessa tuon kieroilijan, tai, jos hän on hyväkin tuttu, hän ottaa sinuun ensimmäisenä yhteyttä seuraavana päivänä tai muuten antaa itsensä ilmi.

Viktoriaaniseen aikaan ikkunalleen maahumalakimpun laittava neito viestitti pojalle olevansa ihastunut häneen. Maahumalakimppu ikkunalla on paitsi kaunis, se suojelee esim. ukonilmalla kotiasi ukonvasamien tieltä pakenevilta pahalaisilta. Morsiamen kukkaseppeleessä maahumala on suojellut morsianta pahalta silmältä, ja taannut leppoisan avioliiton.
Maahumala sopii hyvin Kevätpäivän ja Helan yrtiksi, ja sillä voikin maustaa juhlan oluen tai viinin. Wicca-uskonto yhdistää kasvin Ostaraan ja Beltaneen. Maahumala on myös mitä erinomaisin Juhannusyrtti. Kosijaa etsivän tytön kannatti sitoa kukkivia maahumaloita kukkaseppeleeseensä, jossa sen pehmeä tuoksu houkutteli vakavamielisiä kosijoita ja karkotti puliveivarit. Maahumala sopii kuivattuna hyvin amuletteihin, mutta se on parhaimmillaan tuoreena. Maahumalasta saa myös viehättävän, kotia ja sen asukkaita suojelevan lisän kukkatauluihin.

Kotikosmeettisia ominaisuuksia maahumalalla on niukasti. Neito voi aamuiseen kasvojen huuhteluveteen nyppiä tuoreita kukkia tuomaan kauneutta huuhtojalle. Kasvia voi myös kerätä raikastamaan liinavaatekaappia, tai sitä voi käyttää vaikkapa morsiussaunan koristamiseen.

Minkä kasvi kosmeettisesti häviää, sen se rohdoksena korvaa. Maahumala sopii niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin käytettäväksi, mm. haavojen ja raapeumien, vilustumisoireiden, sekä erilaisten munuaisongelmien hoidossa. Varsinaiseen kotiapteekkiin kasvi kuitenkin sopii vaihtelevasti, lähinnä sen sisältämän pinokamfonin vuoksi. Tottumattoman kannattaakin käyttää alkuun kasvia vain ulkoisesti. Maahumalasta käytetään rohdoksena vain kukkia ja kukkivia latvusversoja. Kasvista keitettyä hauduketta voi käyttää haudeliinojen kasteluun, joilla sitten hoidetaan naarmuja, mustelmia ja raapeumia. Myös ihottumalle ja savipuolen hoitoon voi kokeilla maahumalahaudetta.
Sisäiseen käyttöön suositeltava rohdosannostus on n.2-3 g kuivattua, tai 1-2g tuoretta yrttiä. Maahumalahauduke tai tee pari-kolme kertaa päivässä nautittuna sopii hyvin yskän hoitoon, sillä kasvi edistää liman irrotusta tehokkaasti. Maahumala lievittää myös astmaa ja ärtyneitä hengitysteitä. Kokeile esim. höyryhengitykseen tai tippoihin.
Maahumalan avulla on myös vahvistettu ja hoidettu sairaita, sillä sen mainitaan myös parantavan ruokahalua ja edistävän ruoansulatusta. Maahumalateetä kannattaa myös kokeilla virtsateiden tulehduksiin, vatsavaivoihin ja ripuliin. Ennen muinoin Euroopassa maahumalasta on valmistettu mm. masennusta ja apatiaa lievittäviä rohtoja ja nuuskaa, jolla parannettiin päänsärkyä. Kasvin on uskottu myös tasapainottavan tunteita, parantavan välinpitämättömyydestä ja maniasta, ja auttavan tunnekylmiä ihmisiä näyttämään tunteensa.

Huom: Älä käytä maahumalaa sisäisesti mikäli sinulla on nesteenpoistolääkitys tai munuaisten liikatoimintaa. Maahumala sisältää pieniä määriä pinokamfonia, joka on myrkyllistä suurina annoksina. Kasvin rohdoskäyttö on suhteellisen turvallista kun pysytään kohtuuden rajoissa. Eteeristä maahumalaöljyä ei tulisi nauttia sisäisesti lainkaan sillä se on myrkyllistä. Maahumalan liiallinen pupeltaminen voi aiheuttaa myös närästystä, ilmavaivoja ja vatsanväänteitä. Maustekäyttö on yleensä turvallista.
Älä myöskään käytä maahumalaa lemmikin rohtona, sillä eläimille pinokamfoni ei sovi pieninäkään annoksina ja myrkytysvaara on suurempi.

Uskomuksia:
-Maahumala unessa kertoo lemmen- tai lemmenseikkailun kaipuusta
-Maahumala tyynyn alla tuo enneunia, etenkin Juhannuksena
-Maahumalateen säännöllinen nauttiminen parantaa ujoudesta ja auttaa itkemään

Väinönputki (Angelica archangelica)

Väinönputki on esi-isiemme kunnioittama hyötykasvi, joka tunnetaan lähes ympäri maailman. Väinönputkea tavataan kaikkialla pohjoismaissa, kuten myös Euroopan sisäalueilla.
Väinönputkea käytetään nykyäänkin marmeladeissa ja hillokkeissa, sekä makeisten ja alkoholijuomien, pääasiassa liköörejen ja ginejen, mausteena. Esimerkiksi Vermutti ja Benediktiinilikööri maustetaan perinteisesti väinönputken siemenillä.
Jo Viikingit viljelivät väinönputkea sekä vihannekseksi että rohdokseksi. Myös paikalliset simat maustettiin kasvilla. Väinönputki on Vuohenputken lailla sarjakukkaiskasveihin kuuluva yrtti, mutta kasvaa pääasiassa pohjoisimmassa Suomessa. Väinönputken nimi viittaa myyttiseen tietäjään, runonlaulaja Väinämöiseen. Elias Lönnrot nimesi voimakkaan kasvin voimakkaan kalevalaisen hahmon mukaan. Kristillisen mytologian mukaan puolestaan, arkkienkeli Gabriel opetti unen välityksellä ihmiset käyttämään kasvia. Tästä juontuu kasvin latinankielinen, arkkienkeliä tarkoittava nimi "archangelica". Enkelitarinoihin viittaa myös kasvin englanninkielinen lempinimi "Holy Ghost", eli "Pyhä Henki".
Parhaiten kasvin voimaa kuvaa kuitenkin lempinimi "Masterwort", joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna "Mestariyrttiä", eli kaikken voimallisinta kasvia.
Lapin alueilla kasvia kutsutaan myös ihmisenputkeksi, ja muualla suomessa, murrepohjasta riippuen; Miehenputkeksi, joka paitsi viittaa Ukko ylijumalaan, myös kasvin käyttöön ihmisen apuna.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Väinönputki kasvaa helposti metrin-parin korkuiseksi, ja kuten muilla putkikasveilla, sen varsi on ontto. Väinönputken tunnistukseen on myös omat niksinsä.

-Väinönputki on vahva, napakkarunkoinen kasvi, jonka varsi on ontto, paitsi nivelten kohdalta.
-Väinönputken runko on punertava, ja kukkasarjojen lähellä varret voivat olla hieman karvaisia.
-Väinönputki kukkii Heinä-Elokuussa. Kukkasarjat muistuttavat ulkonäöltään hieman broccolia tai romanesco-kaalia. Ne ovat liki pallomaisia, ja väriltään vaalean vihrertävänkelta-valkoisia ja tuoksuvat miellyttävän yrttimäisille.
-Toisin kuin vuohenputkella, väinönputken lehtiruoti on pyöreä, eikä siinä ole minkäänlaista kouruttumaa.

Väinönputki on suomalaisittain maskuliininen, tulen ja maan elementtiin liitetty kasvi joka saa voimansa auringolta. Lapissa väinönputki tunnetaan myös yhtenä voimallisimista juhannuskukista. Väinönputki on hieman erakkoluonteinen, kuin tietäjäukko tai kulkumies. Väinönputki ei kuitenkaan inhoa ihmisiä, ja tarjoaa apuaan kysyjälle.
Väinönputken energia on parantavaa ja suojelevaa, ja kasvi liitetään myös toiseen näköön. Väinönputki on maagisesti voimakas kasvi, joka suojelee ilkikurisilta henkiolennoilta ja pahantahtoiselta noituudelta, ja väinönputken juuri onkin mitä parhain amuletti kaikenlaisia sairauksia, pahaa silmää ja energiavarkaita vastaan.
Eteerinen öljy sopii hyvin alttaritavaroiden, kuten kynttilöiden puhdistukseen ja siunaukseen.
Väinönputkikylpy rauhoittaa ja maadoittaa hektisen kehon, puhdistaa auran ja lataa akut hyvällä energialla. Myös saunavastaan saatettiin lisätä pari oksaa väinönputkea, jos naispuolinen saunoja halusi nostaa lempensä tai miespuolinen korostaa maskuliinisuuttaan. Väinönputkella on siis jonkin verran ansioita myös rakkauden kasvina, ja välimerenalueilla kasvi onkin pyhitetty rakkaudenjumalatar Afroditelle (roomalaisittain Venukselle). Kasvin juurta voi käyttää lemmenamuletina houkuttelemaan rakkautta tai rakastajaa. Erityisen voimakkaan amuletin saat, jos sidot halutun hiuksia juuren ympärille.
Lehtituppien sisässä piileskelevät, vielä puhkeamattomat, nuoret lehdet ovat oiva lisä lemmekkääseen salaattiin, ja liköörin voi muuttaa lemmenjuomaksi murskaamalla kasvin siemeniä juoman mausteeksi.

Omalla tontilla kasvava väinönputki on kuin vartiosotilas, joka häätää pahan. Puutarhassa väinönputki myös houkuttelee mettä kerääviä ja tuholaisia syöviä hyönteisiä.

Väinönputki on monikäyttöinen yrtti, se on hyvin C-vitamiinipitoinen, ja sisältää myös hyödyllisiä hivenaineita, kuten rautaa ja magnesiumia, ja soveltuu loistavasti niin kotikeittiöön kuin kotiapteekkiin.
Väinönputken aromi on, etenkin vanhoissa kasveissa hyvin vahva, joten etenkin ruoanlaittoon tarkoitetut kasvinosat, etenkin varret, kannattaa ryöpätä nopeasti ennen käyttöä.
Putken kaikki osat ovat sangen käyttökelpoisia. Varsia voi käyttää raparperin, sellerin, tai parsan tavoin, ja lehtiä pinaatin, tai salaatin tavoin. Juurta voi käytää esim. raasteena tai paloina vähän samalla tavalla kuin inkivääriä tai palsternakkaa. Kukat sopivat esim. keittoihin ja salaatteihin, ja siemeniä voi käyttää mausteena kuten vaikka tillin- ja unikonsiemeniä. Siemenillä sopii maustaa myös sahtia, tai, kuten viikingeillä oli tapana, simaa.
Väinönputki sopii hyvin juuresten, kalan, juuston, ja kananmunan kaveriksi. Hyvää kalamaustetta saa murskatuista fenkolin- ja väinönputken siemenistä ja suolasta.
Voit käyttää väinönputkea myös hilloihin ja säilykkeisiin, sekoittaa voihin tai tuorejuustoon, lettutaikinaan, kiisseleihin tai vaikka juomien mausteeksi. Mielikuvitus olkoon rajana.

Kotikosmeettisia ominaisuuksia väinönputkella ei juuri ole, mutta keiteenä se sopii etenkin miehille parranajon jälkeen käytettäväksi huuhteeksi joka raikastaa ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Ehkä moista voivat kokeilla myös intiimipaikkojaan trimmaavat naikkoset?
Väinönputkikeitteessä kannattaa myös liottaa näpit ennen kynsinauhojen irrottamista.

Väinönputki sopii siis sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön, rohdoksi ja vihannekseksi.
Väinönputken on uskottu parantavan kaikki sairaudet, ja kulkutautien jyllätessä väinönputkea on käytetty mm. ruton hoitoon. Aikoinaan myös noidat ja shamaanit ovat syöneet väinönputkea ennen matkaansa sapattiin tai aliseen, koska väinönputki lievittää lihasjännitystä ja ehkäisee spasmeja.
Väinönputki on lievästi antiseptinen, ja sopii ulkoisesti käytettynä hauteisiin ja voiteisiin, desinfioimaan, ja hoitamaan ihottumia, haavoja, raapeumia ja myös lieviä palovammoja.
Kotoisesti väinönputki, esim. siirappina tai keitteenä sopii erilaisten ruoansulatusvaivojen, kuten koliikin, ähkyn, ilmavaivojen ja ripulin hoitoon. Kasvi puhdistaa elimistöä kulkiessaan ruoansulatuskanavan läpi. Sen sanotaan myös kehittävän immunisuojaa. Väinönputki sopii avuksi myös flunssasta ja kylmetyksestä kärsiville. Yskään ja keuhkovaivoihin väinönputkea kannattaa lisätä höyryhengitysveteen. Väinönputkiteetä on suositeltu myös kihdin ja reuman hoitoon.
Väinönputkikylpy, tai kylpyveteen lisätty keite sopivat atooppisesta ihosta kärsiville, sillä väinönputki pehmentää ja hoitaa haavaista ihoa.
Pahanhajuisesta hengityksestä kärsivä voi raikastaa suun pureskelemalla kasvin siemeniä.
Väinönputken rohdosnimi on angelika, ja aromaterapeuttisesti kasvin eteerinen öljy (angelikaöljy) sopii hermostuneisuuteen ja stressin hoitoon, sillä öljy rauhoittaa ja virkistää.

Huom: Muistathan, että Väinönputki on rauhoitettu Oulun läänin eteläpuolella. Väinönputken ylenpalttinen käyttö voi aiheuttaa unihäiriöitä ja nukahtamisvaikeuksia. Väinönputki myös edistää ihon herkistymistä auringolle, joten älä käytä väinönputkea iholle jos aiot ottaa aurinkoa. Väinönputken sisäistä käyttöä ei suositella nautittavaksi raskauden aikana, eikä diabeetikoille sillä se lisää elimistön sokerineritystä.

Väinönputki on mahdollista sotkea huomattavasti yleisempään Karhunputkeen (Angelica sylvestris), joka suosii kasvupaikkanaan kosteikkoja, niittyjä, suoalueita ja lehtoja. Karhunputkella on kuitenkin lehtiruodissaan samanlainen kouru kuin vuohenputkella. Vaikka karhunputkikin voi tavoittaa kunnioitettavan, parin metrin korkeuden, se on ulkonäöltään väinönputkea hennompi ja sirompi. Lisäksi karhunputken kukkasarjat ovat punertavia, ja useimmin litteämpiä kuin pyöreitä, eivätkä kukkasarjat kasva tiiviissä, parsakaalimaisessa nipussa vaan näyttävät ilmavammilta. Vaikka nuoret karhunputken versot ovatkin käyttökelpoisia, kasvi voi silti aiheuttaa ihoärsytystä, kutinaa, ja muistuttaa jopa polttiaismuurahaisen aiheuttamia, kivuliaita vammoja.
Etelä-Suomen rannikkoalueilla väinönputki on mahdollista sotkea myös vesistön tuntumassa viihtyvään sukulaiseensa meriputkeen (Angelica archangelica ssp. litoralis), joka muistuttaa väinönputkea todella paljon. Meriputki vivahtaa väinönputkea enemmän sinivihreään, ja varsi violettiin. Meriputken kukinta ajoittuu väinönputken edelle, kesä-heinäkuuhun, ja putken kukat myös haisevat hieman epämiellyttävälle, etenkin kostealla säällä. Meriputki ei myöskään ole sarjavarsistaan karvainen, ja kasvaa pisimmillään n. puolentoista metrin mittaiseksi. Ole varovainen, sillä meriputki voi aiheuttaa myrkytyksiä herkimmille ihmisille.

Uskomuksia:
-Väinönputki auttaa "näkemään naamion taakse", ja kerrotaan ettei elävän kasvin luona kukaan voi teeskennellä.
-Jos juhannusyönä syö väinönputken juurta, paranee yhdeksästä taudista (eli Loviattaren pojat eivät pystyneet).
-Kasvin juuri tulisi kerätä täydelläkuulla.
-Amulettina väinönputken juuren on uskottu tuovan onnea uhkapeleissä.
-Väinönputkitee herkistää etiäisille ja toiselle näölle.

Vuohenputki (Aegopodium Podagraria)

Vuohenputki on sarjakukkaiskasveihin kuuluva yrtti, jota voi tavata lähes koko maassa pohjoisimpia osia lukuunottamatta. Vuohenputkea pidetään nykyään liki rikkakasvina, ja pyritään hävittämään puutarhoista joissa se esiintyy. Vuohenputki on kuitenkin syötävä hyötykasvi jota esivanhempamme arvostivat nykysukupolvia enemmän. Vuohenputki on suhteellisen helppo tunnistaa, vaikka se pikaisesti vilkaistuna muistuttaakin mitä tahansa putkikasvia. Vaikka monet maamme putket ovat myrkyllisiä, tarkkasilmäinen tunnistaja välttää kyllä vaaratilanteet:

(Kuva: Wikimedia Commons)

-Vuohenputki kasvaa n.30 -senttiseksi, ja kukkalatvat puolestaan venyvät n. metrin pituisiksi. Vuohenputki pysyy siis suhteellisen matalana muihin putkiin verrattuna, ja kasvaa mattomaisena lehtikasvustona tukahduttaen alleen jääneet kasvit valon puutteeseen.
-Lehtimatto-levittyminen johtuu Vuohenputken rönsyilevästä juurakosta, joka on narumainen, (puhdistettuna valkoinen) ja rönsyilevä, ja kasvaa vaakasuoraan mullan alla. Kukkavarsien juuri on usein vahvempi, ja hieman syvemmällä kuin lehdillä. Rönsyjuurakon vuoksi kasvia onkin vaikea hävittää puutarhasta. Helpoin tapa estää putken leviäminen on vaan kärsivällisesti repiä rönsyjuurakkoa maasta syksyllä, kesällä ja keväällä.

-Vuohenputken varsi on ohuehko ja solakka, väriltään kauniin vihreä, tyveen vaaleneva, ja punertaa hieman tyven juuresta. Kukkavarsi on ontto.
-Vuohenputken lehdet ovat kolmisormiset (=kolmihaaraiset), ja hieman epäsymmetriset. Yksi lehti koostuu seitsemestä lehdykästä, joista keskimmäisessä on kolme erillistä lehdykkää, ja reunimmaiset sen molemmin puolin ovat kaksiosaiset, ja muistuttavat hieman vuohensorkkaa. Vuohenputken latinankielinen nimi (Aix/Aigos=Vuohi ja Podos=Jalka) viittaakin lehtien sorkkamaiseen muotoon. Lehtien alapinta on sinertävän- tai vihertävänharmaa, ja hieman karvainen. Hyvä tunnusmerkki on kasvin lehtiruodin ura, joka muistuttaa räystäskourua:

Vuohenputki on maskuliininen, maa- ja vesielementtiin yhdistetty kasvi, jossa yhdistyvät terveyttä suojeleva Jupiter ja hoivaava Kuu. Kasvi on pyhitetty metsänjumaluuksille kuten Panille, Cernussokselle ja Sarvekkaalle Jumalalle.
Kasvi on suojeleva ja parantava. Sanotaan, että Vuohenputki on lempeä eikä se halua ihmiselle mitään pahaa. Tämä lienee totta, sillä kasvi on salaatin tavoin vaaraton käyttää, eikä sillä juuri ole sivuvaikutuksia, ellet syö kertaheitolla mahaasi niin täyteen että saat ähkyn.

Vaikka vaatimaton vuohenputki onkin nykyisin vähemmän tunnettu, on sillä paikkansa historiassa. Jo muinaiset roomalaiset sotilaat käyttivät vuohenputkea ruoanlaittoon, laajan kasvualueensa ansiosta kun sitä saattoi löytää syötäväksi pitkienkin marssimatkojen varrelta.
Vuohenputkea, etenkin sen juurta ja sorkan muotoisia lehtiä on käytetty jonkin verran myös lemmenrohtona. Toivotun pariskunnan hiuskiehkurat tai heitä esittävät nuket saatettiin rakkauden herättämisen toivossa sitoa yhteen vuohenputken narumaisella juurella. Juuresta on myös sidottu lemmenamuletteja. Lempeä nostatettiin myös viinillä, johon oli säilötty kasvin lehtiä tai kukkia.
Eräs miehille tarkoitettu intialainen resepti impotenssin parantamiseksi neuvoo paahtamaan pannulla vuohenputken ja tamarindihedelmän siemeniä, ja sekoittamaan paahdetut siemenet hunajaan ja maitoon. Seosta nautittiin ruokalusikallinen hetki ennen rakastelua.

Kasvi kannattaa opetella tunnistamaan, sillä Vuohenputki soveltuu mainiosti kotikeittiöön. Vuohenputki sopii hyvin erityisesti lasten ja maitoallergikkojen ruokavalioon, sillä se sisältää mm. Magnesiumia, rautaa, kalsiumia, karoteenia sekä C-vitamiinia. Keittiössä yms. kasvista käytetään vain lehdet, mutta juuret sopivat myös magiaan. Nuoret lehdet sopivat sellaisinaan, tuoreeltaan  salaatteihin ja kastikkeisiin, mutta vanhemmissa lehdissä maku voi olla hieman vahvempi tai kitkerähkö, ja ne voikin esim. pinaatin tapaan ryöpätä ennen käyttöä. Vuohenputki sopii hyvin munakkaisiin, muhennoksiin, pastakastikkeisiin, pataruokiin ja keittoihin, etenkin perunan, porkkanan, tomaatin, sienten ja lihan kaveriksi. Lehtiä voi kerätä käyttöön sitä mukaa kuin niitä alkaa keväällä ilmestyä.

Kotikosmeettisia ominaisuuksia vuohenputkella on verrattaen vähän, mutta sitä voi kokeilla neutraalina "perustutotteena" iholle, esim. kasvovetenä, keitteenä, kylpynä, naamiona ja kuorinta-aineena. Kasvi on hellävarainen ja sopii kaikille ihotyypeille. Vuohenputki vahvistaa herkkää ihoa, ja lisää ihon kimmoisuutta. Vuohenputki myös puhdistaa ja tasapainottaa rasvaista ihoa. Ihoa voi sekä kuoria että puhdistaa rutistelemalla lehtiä palloksi, ja hieromalla lehtipallolla kosteaa ihoa. Huuhtele ja käsittele iho tavalliseen tapaan.

Vuohenputki käy hyvin myös kotiapteekkiin, ja sitä pidetään yhtä tehokkaana sekä syötynä että ulkoisesti käytettynä. Vuohenputki parantaa ruoansulatusta ja rauhoittaa ärtynyttä vatsaa sekä suolistoa. Murskatuilla vuohenputkenlehdillä voi hoitaa pieniä haavoja ja raapeumia myös aremmilla ihoalueilla. Ennen wanhaan vuohenputkella on hoidettu virtsarakon- sekä virtsateiden vaivoja ja tulehduksia. Vuohenputkitee tai lehtien pureskelu rauhoitti hermoja ja lievitti jännitystiloja. Väsymystiloihin puolestaan käytettiin vuohenputkikylpyä. Vuohenputkihauteella hoidettiin reumatismia ja kihtiä sekä sen sellaisia nivelvaivoja. Reumahauteissa kasvista käytettiin myös juurakkoa, kihtiin pelkkiä murskattuja lehtiä.

Huom: Vuohenputki on suhteellisen turvallista käyttää, mutta se tulee tietenkin jättää rauhaan mikäli olet allergikko. Vuohenputkiyliherkkyys voi tuntua siitepölyallergian kaltaisina oireina, mahakipuina tai iho-oireina, kuten nokkosihottumana.

Antamani tunnistusohjeet vaikkapa lehden muodon tai tyven punoituksen ollessa kyseessä voivat kasviyksilöstä riippuen vähän vaihdella (löysin kerran kasvien joukosta lehden, jonka keskimmäisen haaran lehdet eivät olleetkaan jakautuneet kolmeksi). Maaperän ravinnepitoisuus taas voi taittaa varren punerrusta ruskeaan tai vaaleanpunaiseen. Tärkeimpiä tunnusmerkkejä on kuitenkin viisi (Lehdet, varsikouru, kasvutapa, juurakko ja varren väri). Jos tunnusmerkeistä valtaosa (3-5) on oikein, kasvia voi kerätä turvallisin mielin. Jos vain yksi tai kaksi tunnusmerkkiä pitävät paikkansa, etkä voi olla varma tunnistuksesta, jätä kasvi poimimatta. Muistakaa myös, että nuoret versot ovat erinäköisiä kuin täysikasvuiset kasvit, joten kasvi kannattaa tunnistaa kasvupaikaltaan jo edellisenä vuonna. Vuohenputki on monivuotinen, ja suosii luotettavasti samaa kasvupaikkaa vuodesta toiseen.

Uskomuksia:
-Säikähdyksestä paranee jos nukkuu vuohenputken lehtiä tyynyn alla
-Kuiskaa toivomuksesi vuohenputken valkeille kukille, ja se toteutuu kun kukat lakastuvat

Voikukka (Taraxacum officinale)

Voikukka, joka ennen wanhaan myös Leijonanhampaan nimellä tunnettiin, lienee jokaiselle enemmän tai vähemmän tuttu kasvi kevään ja kesän kukkaloistosta. Kukapa ei olisi lapsena (miksei aikuisenakin) puhallellut voikukan hahtuvaisia siemenpalloja tuuleen? Villiniityllä ja metsissä kasvavaa, luonnonvaraista voikukkaa usein ihastellaan, mutta pihoihin tiensä löytänyttä lähinnä inhotaan ja haukutaan rikkaruohoksi. Voikukka on kuitenkin hyödyllinen ja monikäyttöinen kasvi jota ei ehkä heti kannata myrkyttää koko lähiöstä.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Euroopassa voikukka on ollut tunnettu lääkekasvi jo 1500-luvulta lähtien, ja joskus myöhemmin porukka oppi syömään sitä myös vihanneksena, mm. salaatissa. Lisäksi pula ajalla voikukan juurista valmistettiin kahvin korviketta; juuret kaivettiin ylös maasta, puhdistettiin, kuivattiin, paahdettiin ja jauhettiin. Tällaista korvikekahvia voi nostalgiahengessä kokeilla valmistaa kotonakin :)

Voikukka on maskuliininen, ilman elementtiin liitetty kasvi. Lähteestä riippuen voikukkaa edustava elementti voi olla myös tuli, sekä kukkien kauniin, kullankeltaisen värin, että kasvin maitiaisnesteen polttavankirpeän aromin vuoksi.
Väristään johtuen voikukka on myös yhdistetty moniin aurinkojumaliin, kuten Heliokseen, Belenokseen, Apolloon, Lughiin, ja Dazhbogiin.
Toisaalta, voikukkaan liitetyt jumalattaret taas ovat lähinnä parantajia ja viisaita naisia, kuten Hekate, Dana, Minerva, Brigit ja Rauni. Voikukkaa pidetään myös horoskooppimerkki Jousimiehen onnenkukkana.

Voikukka on parantava, hoivaava ja suojeleva, sen keltaisissa kukissa asustaa sisäinen lapsi, rakkaat muistot ja voima toimia oikein / seurata sydämen ääntä. Voikukalla on myös yhteytensä henkimaailmaan. Kasvin kukista tai juurista valmistettua teetä juomalla on sekä kutsuttu että nähty henkiä, ja teetä tai suitsuketta on samoin uhrattu henkiolennoille.
Voikukka yhdistetään lisäksi enteisiin ja tulevaisuuden tulkintaan, ja voikukanjuurijuoman, eli juuri tämän edellä mainitun korvikekahvin, on mainittu myös herkistävän juojansa piilotajunnan ja henkimaailman viesteille, minkä vuoksi moista olisi hyvä nauttia ennen kristallipallon tai povauskorttien katselua.
Liittyneekö tulevaisuuden enteily kasvin tapaan sulkea kukkansa ennen sadetta ;)

Voikukka sopii sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön (lue kuitenkin eteenpäin). Käyttökelpoisia osia ovat lehdet, juuret ja kukat. Voikukan kukat ovat siis syötäviä, ja sopivat vaikkapa salaatin koristeeksi. Niillä maustettu myös olutta ja niistä on valmistettu kotiviiniä.

Voikukkalevite:
-Hyvää levitettä saat nyppimällä kimpullisen voikukan keltaisia terälehtiä pariin desiin pehmeää margariinia tai notkistettua tuorejuustoketta. Lisää vähän suolaa tai yrttisuolaa, ja mausta levite halutessasi esim. raastetulla sitruunankuorella tai piparjuurella.
-Sekoita levite hyvin ja tarjoa uunituoreen leivän, näkkileivän, tai rieskan kaverina. Nam.

Jos et halua syödä kukkia, ei niitä silti tarvitse heittää pois, ne näyttävät kyllä maljakossa näteiltä ja tuovat kesän aurinkoa myös sisätiloihin
Paras keruuaika vaihtelee vähän kasvinosien mukaan. Keittiötarkoituksiin lehdet on paras kerätä keväällä. Kesän lehdet ovat jo voimakkaamman kitkerän makuisia, mutta niitä voi yhä käyttää kotikosmetiikkaan ja lääkintään. Juuret ovat aromaattisimmillaan kukinnan juuri alettua, tai hetkeä ennen, mutta niitä voi kerätä myös syksyllä. Kukat kerätään tietenkin tuoreina, kukkien juuri auettua.

(Voikukan huuhdeltuja juuria kaivonkannella)

Voikukan lehdet muistuttavat maultaan ehkä hieman rucolaa, ja sopivat hyvin keittiössä sekä parsan, sipulin, kaalin, kananmunien sekä riistalinnun kaveriksi. Mainittakoon, että muodoltaan pyöreäpäiset Voikukan lehdet ovat yleensä miedomman makuisia kuin rosoreunaiset sahalaidat.
Kuivatusta voikukasta saa lisäksi ihanaa viherjauhetta jota on helppo säilöä talven varalle. Voikukan lehdet sisältävät paljon hivenaineita ja rautaa, ja ovat siksi terveellinen ravintolisä, niin salaateissa kuin keitoissa. Voikukka on myös hyvin vitamiinipitoinen ja sisältää A-, B-, C-, ja D-vitamiinia, eli lehtiä kannattaa kuivattaa talven varoiksi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Voikukka sisältää melkein kaksi kertaa enemmän A-vitamiinia kuin pinaatti.

Voikukka soveltuu hyvin myös kotiapteekkiin. Voikukan lehdet lisäävät virtsaneritystä, ja sopivat hyvin kehon nesteenpoistoon, esim. hoitamaan turvotusta ja tasoittamaan verensokeria.
Kasvin nesteenpoisto-vaikutuksesta kuitenkin varoittelee kukann humoristisempi englanninkielinen nimi "Piss-in-bed", eli "Yökastelu". Voikukka lisää myös sappi- ja haimanesteen eritystä, on yleisesti vahvistava ja lievästi laksatiivinen. Voikukalla on mainittu olevan myös reumatismia ehkäisevä ja kolesteroliarvoja alentava vaikutus.

(Voikukan siemenpallo)

Voikukan juuret sopivat maksan hoitoon ja puhdistukseen, ja juurista sekä -lehdistä haudutettua teetä suositellaan kaikenlaisiin sappivaivoihin; Kaksi kupillista päivässä keväisin ja syksyisin n. seitsemän viikon ajan.
Voikukkahaudukkeella voi hoitaa myös ruoansulatusvaivoja, ilmavaivoja ja mahavaivoja.
Voikukka sopii myös ihonhoitoon myös ulkoisesti käytettynä. Taitettaessa kasvista erittyy valkeaa maitiaisnestettä, jolla voi ulkoisesti hoitaa niin kaikenlaisia ihottumia, näppylöitä, paiseita, rupia, kuin kiusallisia syyliäkin. Maitiaisnestettä vaan hierotaan hoidettavalle ihoalueelle monta kertaa päivän aikana. Myös lehtihauduketta voi käyttää ihonhoitoon samoin kuin maitiaisnestettä.

Kotikosmeettisesti voikukka sopii käytettäväksi mm. kylvyissä, naamioissa, kasvovesissä, voiteissa, hauteissa, jne. Voikukka vahvistaa ja kirkastaa ihoa, lisää ihon kimmoisuutta, supistaa ihohuokosia ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Voikukka myös tasapainottaa ja hoitaa rasvaista ja tulehtunutta ihoa, kuten aknea. Myös couperosa-ihosta kärsivä voi löytää avun voikukasta.
Kasvin maitiaisneste voi värjätä ihoa ja vaatteita, mutta se lähtee kyllä yleensä pesussa pois. Hankaliin maitiaisnestetahroihin kannattaa kokeilla hieroa sitruunaa tai ruokasoodaa.

Huom: Voikukka on allergisoiva kasvi, joka voi laukaista allergisen reaktion kaikkein herkimmille jo pelkästä kosketuksesta. Äläkä kerää voikukkaa kotikäyttöön tienpientareilta, sillä se imee itseensä kaikenlaisia saasteita.
Liiallinen voikukan sisäinen käyttö saattaa lisäksi ärsyttää vatsan ja suoliston limakalvoja ja lisätä närästystä.
Älä myöskään käytä voikukkaa sisäisesti yhdessä nesteenpoistolääkkeiden kanssa, tai jos sinulla on lääkitys sappi- tai munuaisvaivoihin. Voikukkaa ei myöskään suositella diabeetikoille sillä se voi häiritä sokeriaineenvaihduntaa. Tarvittaessa keskustele voikukan käytöstä lääkärisi kanssa.

Uskomuksia:
-Jos puhaltaa voikukan siemenhahtuvapalloa, voi toivoa. Jos kaikki siemenet lähtevät lentoon yhdellä puhalluksella, toive toteutuu.
-Kun etsit rakkautta, puhalla voikukan hahtuvapallosta siemeniä neljään ilmansuuntaan. Suunnasta, mistä tuuli puhaltaa siemenet takaisin, kannattaa kokeilla onneaan.
-Tyynyn alle laitetut voikukat vahvistavat ja selkeyttävät unennäkökykyä
-Unessa nähdyt voikukat ennustavat huonoa, unessa nähtyjen hahtuvapallojen taas on mainittu enteilevän jopa perheenjäsenen kuolemaa, etenkin jos uneksit puhaltavasi hahtuvapalloja.
-Kesäpäivänä tai juhannuksena kerätyt voikukat suojelevat, etenkin seppeleenä, pahantahtoiselta noituudelta.

Poimulehti (Alchemilla Vulgaris)

Kaunis ja monikäyttöinen, mutta matalana kasvava poimulehti voi jäädä monilta huomaamatta kesän kukkaloiston häikäistessä, vaikka se kasvaakin vähän kaikkialla. Poimulehtiä (Alchemilla) on monia lajeja, ja kaikki yhtälailla käyttökelpoisia, vaikka kerronkin tässä vain "peruspoimulehdestä".
Poimulehti on helppo tunnistaa, sillä sen lehdet muistuttavat hieman neidonhiuspuun (Ginkgo) lehtiä, ja kasvi erittää lehtiruotonsa tyveen etenkin kostealla säällä pieniä pisaroita, joilla moni folklore mainitsee olevan maagisia voimia.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Poimulehti on feminiininen, vesielementtiin liitetty kasvi, jossa yhdistyvät rakkauden ja kauneuden planeetta Venuksen ja maagiseen Uranukseen voimat. Poimulehti on aikojen saatossa pyhitetty monille jumalolennoille, erityisesti neitoaspektin jumalattarille, joista kasvin lempinimi, Neidonviitta (Lady's mantle) saattaa muistuttaa.
Poimulehteen yhdistettyjä jumalattaria olivat mm. Freija, Blodeuwedd, Artemis, Diana, Devana ja Maia. Poimulehden ansaittua pysyvän paikkansa kansan jumaltenpalvonnassa, kristityt niinikään valitsivat Poimulehden Neitsyt Marian (kristillisessä mytologiassa Jeesuksen äiti) symboliksi.

Poimulehti on pääasassa naisten kasvi, ja oli erityisessä suosiossa viktoriaanisena aikana. Naiset ja neitoset joivat poimulehtiteetä pysyäkseen kauniina ja naisellisina. Miesten kannattaa kokeilla teetä mikäli he haluavat päästä paremmin yhteyteen feminiinisen puolensa (Anima) kanssa. Poimulehden voimiin luotettiin kuin nuoruudenlähteeseen, ja sen uskottiinkin pitävän nauttijansa nuorena. Tai ainakin nuorekkaana.
Poimulehteä on käytetty sekä lemmenyrttinä että suojelevana kasvina. Yksinkertaisia lemmenamuletteja valmistettiin ompelemalla poimulehtiä vaaleanpunaisen kankaan sisään tyynyksi tai pussiksi.

Poimulehti, sekä lehdet että kukat, sopii loistavasti sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön, kotikosmetiikkaan, ja kotilääkintään, pääasiassa naisille. Poimulehteä voi lisätä tuoreeltaan salaatteihin ja lämpimiin ruokiin, ja kuivattua kasvia voi käytää muiden mausteyrttien tavoin. Sopii hyvin ainakin perunavellin ja -laatikon mausteeksi sekä paprikan kaveriksi. Poimulehti edistää ruoansulatusta, helpottaa vatsan toimintaa ja lisää virtsaneritystä.
Sekä tuoreesta että kuivatusta poimulehdestä saa myös haudutettua hyvää teetä, jota voi nauttia helpottamaan sekalaisia naistenvaivoja, kuten kuukautisongelmia, synnytyksen tai abortin jälkitiloja ja vaihdevuosia. Kurkumalla tai kehäkukalla höystettyä poimulehtiteetä kannattaa kokeilla myös kuukautiskipuihin.
Ulkoisesti, esimerkiksi voiteena, hauteena tai keitteenä poimulehti sopii erilaisten haavaumien, raapeumien ja tulehdusten hoitoon, myös limakalvoille.

Jäähdytettyä poimulehtikeitettä voi myös käyttää kasvoveden tavoin; Se supistaa ihohuokosia, virkistää ja kirkastaa ihoa. Juhannussaunayrttinä tämä kasvi on melkeinpä ehdoton ;)
Kotikosmeettisesti poimulehti sopii erityisesti kuivalle ja herkälle iholle, ja sitä voi käyttää erilaisten kasvovoiteiden, -naamioiden ja kylpyjen raaka-aineeksi. Esimerkiksi aknen hoitoon puhdistavaa poimulehtihöyrytystä on hyvä kokeilla.
Naiset keräsivät ennen wanhaan kasvojenpesuvedeksi poimulehtien pisaroita, sillä niiden uskottiin haihduttavan myös kesakot pois.

Poimulehden tuoksu liitetään itsekuriin ja itsekunnioitukseen. Poimulehti sopii siis hyvin myös tuoksuterapiaksi :)

Huom: Poimulehti on yleensä turvallista käyttää, mutta se tulee tietenkin jättää rauhaan mikäli olet allergikko. Herkimmät ihmiset voivat saada esim. kukista siitepölyallergian kaltaisia oireita..

Uskomuksia:
-Jos pyyhkii silmänsä poimulehden pisaroilla, voi nähdä luonnonhenkiä ja salattuja asioita.
-Neito saattoi säilyttää nuoruutensa, jos hän Toukokuussa täydenkuunyönä kävelee poimulehtimättäiden läpi avojaloin.
-Tyynyn alle laitetut poimulehdet soivat rauhallisen levon.

Nokkonen (Urtica)

Nokkosella on monta nimeä: Viholainen, polttiainen, mukkonen, viherkaali, nokkoskaali, ämmänkieli..
Vielä useammalla taas on ikäviä muistoja ensikosketuksestaan tähän kasviin, lähinnä juuri polttiaispiikkejen vuoksi. Polttiaispiikit ovatkin kasvin paras tunniste, sillä etenkin nuoret nokkoset muistuttavat ulkomuodoltaan paljon sekä Peippiä että Minttua. Viimeistään kukintavaiheessa sitä on kuitenkin vaikea sekoittaa muihin kasveihin; Kukat ovat lehtihankuroista rönsyileviä norkkoja.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Suomessa nokkosta kasvaa kahta lajia, tavallista; eli Isonokkosta (U. Dioica), sekä pyöreälehtisempää lajiketta; Rautanokkosta (U. Urens). Kerron tässä jotain tuosta tavallisesta Nokkosesta, sillä rautanokkosella ei ole niin paljon, eikä niin vahvoja ominaisuuksia, vaikka sitä voikin käyttää korvaavana yrttinä jos nyt jostain syystä (?!?) ei satu tavallista nokkosta käsille (-Missäpä se Ei kasvaisi?). Nokkonen viihtyy siis vähän kaikkialla, sekä ravinneköyhässä että ravinnerikkaassa, hiekkapitoisessa maassa. Sitä voi tavata niin metsässä kuin tienpientareilla ja pelloilla, ja on tavallaan ihmisen ainainen seuralainen.

Nokkonen on maskuliininen, ja kuten kaikessa poltteliaisuudessaan arvata saattaa, tulielementin kasvi, joka edustaa parantamista, suojelusta, karkotusta ja voimaa. Kodin, vaikka ulko-oven lähellä kasvava nokkospuska suojelee taloa ja sen asukkaita. Nokkospuskassa kun eivät pahat hengetkään viihdy. Nokkospuskat tontilla pitävät myös käärmeet loitolla, ja tarinan mukaan myös murtovarkaat, trullit, ja muut kutsumattomat vieraat. Kotiin voi sirotella nokkosenlehtiä karkottamaan negatiivisia vaikutuksia, tai nokkosia voi lisätä vaikkapa lattianpesuveteen. Kaikenlaisia vaaroja on torjuttu polttamalla nokkosia tulessa, kuten nuotiolla.
Nokkonen on historiassa paitsi yrttimummojen, myös soturien ja berserkkien kasvi. Entisaikoihin vanhat miehet ja soturit vihtoivat itseään saunassa nokkosilla saadakseen voimaa ja mieskuntoa.  Vaikea sanoa mitään tuloksista, mutta ainakin nokkosilla vihmonta antaa kihdille kyytiä, ja auttaa myös pitämään kehon lämpimänä kylmissä oloissa.. Nokkosilla vihdontaa on myös suomalaisessa kansanlääkinnässä käytetty erilaisten vaivojen, kuten ihottumien, luuvalon ja rupien, parantamiseen.

Maskuliinisuudestaan huolimatta nokkonen on suurelta osin naisten kasvi; noitayrtti, joka sopii hyvin mm. amuletteihin, ja ripustettavaksi sisätiloihin.
Nokkosen siemeniä on käytetty myös lemmenrohtona, herättämään kipinää kahden ihmisen välille. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että nokkosensiemenistä on ennen vanhaan keitetty myös matolääkettä..
Nokkoskylpyyn sopi pulahtaa jos halusi nostaa lempensä, vaikkakin arvelen, että ainakin nokkossalaattia syömällä lemmentavoittelija pysyy virkkuna, onhan nokkonen aikamoinen energiapommi ;)

Nokkonen on hyvin monikäyttöinen kuitukasvi, siitä valmistetaan esim. paperia ja kankaita pellavan tavoin. Monelle myös nokkosvesi on tuttu lapsuudesta isoäidin puutarhassa; Se on hyvin typpipitoista, ja sopii kasveille sekä lannoitteeksi (etenkin keittiöpuutarhaan mausteyrteille), että hyönteiskarkotteeksi (etenkin kirvojen torjuntaan).

Nokkosvesi Kukille:
-Kokonaiset nokkoset kerätään korvoon ja kaadetaan vettä päälle.
-Seoksen annetaan tekeytyä pari päivää välillä sekoitellen, ja kaadetaan tai sumutetaan kukille.

Nokkonen on myös yksi tunnetuimpia ruoaksi sopivia luonnonkasvejamme, joka sopii mainiosti kotikeittiöön. Nokkonen muistuttaa maultaan ja käyttötavoiltaan pinaattia. Nokkonen sisältää mm. magnesiumia, kaliumia, fosforia, rautaa, hieman natriumia, runsaasti kalsiumia, sekä A-, C- ja E-vitamiinia, ja enemmän mm. proteiinia ja ravintokuitua kuin pinaatti, tai porkkana.
Nokkosta voi käyttää niin salaatteihin, keittoihin, kastikkeisiin, kuin leivontaan (kuten käyttäisit pinaattia).

Nokkosten käsittely:

-Nokkosta saa kerätä kotikäyttöön jokamiehenoikeuden nojalla mistä tahansa, tosin oma pihapiiri lienee turvallisempi kuin vaikkapa raskasmetalleilla kuorrutettu maantienpenkka. Pysyttele keräysmatkallasi myös poissa toisten pihapiireistä.
-Nuoret nokkoset ovat parasta ravintoa, vähemmän poltteliaita ja vaativat vähemmän esikäsittelyä. Ensimmäiset nokkoset ilmaantuvat näkyville jo Huhtikuussa, ja hyvää keruuaikaa riittää Kesäkuun loppuun asti.
-Kasvit kannattaa huuhdella ennen käyttöä, käytit ne sitten tuoreena tai ajattelit kuivattaa. Tuholaiset eivät juuri viihdy nokkosissa, nokkosperhosen toukkia lukuunottamatta, toukkaiset nokkoset siis kannattaa jättää perhosille :)
-Nuori nokkonen voidaan käyttää kokonaisena, mutta vanhemmasta kasvista käytetään vain lehdet. Kiehauta tuoreet nokkoset ennen käyttöä, kuten raparperi. Tuoreet nokkoset ovat kuivattuja perempia ja aromikkaampia, mutta mikäli haluat kuivattaa nokkoset talven varalle, kuivata ne ilmavassa, pimeässä paikassa huoneenlämmössä. Helpoin tapa on ripustaa ne oksina narulle, mutta peratut lehdet voi kuivata vaikka ilmavassa, laakeassa korissa.
-Kuivattuja nokkosia voi liottaa ennen käyttöä, mutta se ei ole välttämätöntä. Jos jauhat kuivatut nokkoset suolan ja mausteiden kanssa, saat kätevää nokkosmaustetta vaikka talven keittoihin.

Nokkonen sopii hyvin myös kotiapteekkiin ja kotikosmetiikan valmistukseen.
Sisäisesti käytettynä kasvilla on monia elimistöä puhdistavia ominaisuuksia, se mm. poistaa kuona-aineita, puhdistaa verta, stimuloi munuaisia, ja on kuituisena eduksi myös suolentoiminnalle. Nokkosen sanotaan myös vähentävän allergiaoireita/parantavan vastustuskykyä. Nokkonen sopii erilaisten ihottumien ja ekseemoiden hoitoon, ulkoisesti vaikkapa öljynä, tai sisäisesti keitteenä tai teenä. Nokkostee myös lievittää astmaa, lisää virtsaneritystä, poistaa turvotusta etenkin raajoista, lievittää paksusuolen tulehdusta, lisää äidin maidontuotantoa, ja helpottaa vaihdevuosia, mutta saattaa myös vaikuttaa kuukautiskiertoon.
Ennen Wanhaan nokkosenjuurista on keitetty teetä kaikenlaisiin virtsatievaivoihin ja myös miesten eturauhasongelmiin.
Nokkonen on hyvä kasvi aneemikoille, ja loistava kalsiuminlähde maitoallergikkojen, kasvissyöjien, ja vegaanien ruokavalioon.

Nokkosvesi on mitä mainioin hiushuude, sillä se ravitsee ja vahvistaa hiuksia ja hiuspohjaa, sekä torjuu hilsettä. Sopii erityisesti tummaveriköille ja punapäille.
Nokkoshaudetta ja tuoreita nokkosia voi kokeilla myös pakenevan hiusrajan hoitoon. Nokkoshoito kiihdyttää päänahan verenkiertoa, ja voi stimuloida hiusten uusiutumista ja pitää jopa hilseen poissa. Kaljuuntuva voi siis löytää avun nokkosista.
Nokkonen rauhoittaa herkkää ihoa, ja hillitsee ihon rasvaisuutta. Nokkoshauduketta tai -teetä voi käyttää kasvovetenä pesun jälkeen, sillä se kirkastaa ja heleyttää ihoa. Nokkosvesi myös hillitsee talineritystä ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa.
Sisäisesti nautittuna nokkonen kaunistaa hiuksia ja vahvistaa kynsiä.
Nokkoskylpy sopii erilaisten lihas- ja nivelkipujen hoitoon, mm. reumaan ja kihtiin. Nokkosen vaikutuksen voikin yhdistää mm. suopursuun ja katajaan.

Huom: Nokkosta ei suositella päivittäiseen käyttöön diabeetikoille, eikä verenpainelääkkeiden kanssa. Älä käytä nokkosteetä sisäisesti mikäli sinulla on havaittu sydämen tai munuaisten vajaatoimintaa.
Nokkosia on hyvä käsitellä suojakäsineillä, sillä kasvin polttiaispiikit eli -karvat sisältävät erilaisia happoja, kuten sitruuna-, muurahais-, etikka-, fooli-, ja pantoteenihappoa. Nämä aiheuttavat iholle joutuessaan ärsytystä, kutinaa, pistelyä ja kirvelyä, hipiän herkkyydestä riippuen. Nokkosen polttelua voi lievittää mm. suolaisella hauteella, levittämällä polttiaiskohtaan raakaa kananmunaa tai kermaa, tai painamalla ihoa suolaheinän lehdellä.
Nokkonen sisältää raparperin ja ketunleivän tavoin luita haurastuttavaa oksaalihappoja, joten nokkosen nauttimisen jälkeen olisi hyvä syödä jogurttia tai viiliä, tms. maitotuotetta, jonka rasvat sitovat oksaalihapon itseensä.
Nokkosta ei kannata kerätä keittiöön kovin typpipitoisesta maasta, kuten kompostien tai karjasuojien vierestä, sillä tällaiset kasvit voivat sisältää liikaa haitallisia nitraatteja.

Uskomuksia:
-Nokkosenpolttamat parantavat säikähdyksestä.
-Amulettina nokkonen parantaa näkökykyä
-Kesäpäivänseisauksen jälkeen kerätyt nokkoset ovat tehokkaimpia ummetuksen hoitoon
-Takassa poltettu nokkonen suojasi taloa salamaniskuilta
-"Kukka se on nokkonenkin ja laulaa se variskin", sanonta opettaa, ettei miellyttävä ulkonäkö tai sujuvat viihteelliset taidot ole kaikki kaikessa.

Pellava (Linum Usitatissimum)

Pellavaa kasvatetaan ympäri maailman, ja meille suomalaisillekin se on ollut tunnettu hyötykasvi jo ammoisina aikoina. Pellava tunnetaan nykyäänkin mm. tekstiiliraaka-aineena ja terveystuotteena. Pellavan kuivat varret sipulimaisine siemenkotineen ovat myös suosittuja kuivakukkia.
Koko kasvia voidaan siis hyödyntää. Varsien kasvikuidusta valmistetaan laadukasta ja ilmavaa pellavakangasta, mutta myös rakennus- ja äänieristeitä. Pellavan siemenistä puristetaan öljyä, jota käytetään lähinnä puuesineiden ja linoleum-lattioiden pintakäsittelyaineena. Pellavaöljy sopii myös sisäiseen käyttöön, kuten esim. kalanmaksaöljy. Pellavaöljyä voi ostaa niin luontaistuote- kuin rautakaupoista.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Pellava on pääosin feminiininen, maan elementtiä edustava kasvi, mutta se liitetään myös veteen ja tuleen. Lähteestä riippuen kasvi saatetaan mainita myös maskuliiniseksi. Tämänkaltaisista ristiriidoistaan huolimatta pellava yhdistetään lähinnä neitoaspektin jumlattariin, kuten Brigidiin, Rhiannaan, Neithiin ja Inannaan.
Pellava edustaa suojelusta, sisäisiä arvoja, terveyttä sekä vaurautta. Keskiajalla uskottiin että pellavakasvi suojeli noituudelta ja paholaiselta. Siinä missä hirssinsiementen sirottelu vuoteen ympärille suojeli uskomuksen mukaan nukkujaa vampyyreilta, saattoi pellavansiemeniä käyttää samoin.
Pellavansiemeniä voi kuljettaa mukana esim. noita- tai amulettipussissa, mikäli kantaja toivoo saavansa mainittuja ominaisuuksia. Pellava sopii myös parannusrituaaleihin.
Pellavalla voi puhdistaa talon, vaikka riidan tai muuton yhteydessä, huiskimalla pellavakimpuilla asunnon ilmaa ja nurkkia. Esimerkiksi Talvipäivänä lattialle levitetyt pellavakimput luovat rauhallisen ja harmonisen ilmapiirin talven juhlinnalle.

Kuitukasvina pellava oli yrtti, jonka avulla nuoret naiset saattoivat oppia paremmin naisten töihin; kutomaan, kehräämään, neulomaan ja ompelemaan. Pellavansiemeniä saatettiin kantaa erityisessä amulettipussissa vyöllä, tai siemenet ommeltiin alusvaatteisiin. Neidot punoivat kasvista myös pieniä sormuksia tai rannekoruja, jotta kutojajumalattaret (kuten hämähäkkijumalatar Arachne,) olisivat heille suosiollisia.

Pellava on hyväksi myös terveydelle, ja sopii mainiosti kotiapteekkiin terveysruoaksi. Pellavasta käytetään ravinnoksi sen siemeniä, sekä niistä saatavaa öljyä. Ravinnerikas pellavaöljy on tavallaan kasvikunnan kalanmaksaöljy, ja sisältää mm. terveellisiä Omega-rasvahappoja, kuten Omega-3 (alfalinoleenihappo), -6 (Linolihappo), ja -9 (Öljyhappo), sekä vähän E-Vitamiinia. Pellavaöljyn säännöllinen nauttiminen mm. laskee verenpainetta, on hyväksi sydämelle ja verenkierrolle, ja elvyttää ihoa, mikä etenkin talvipakkasilla auttaa hipiää suojautumaan pakkasenpuremilta. Pellavaöljyn maku voi pöyristyttää tottumatonta kalanmaksaöljyn tavoin, mutta se on oivallinen lisä niin ruoka-annokseen, salaattiin, kuin smoothie-lasilliseenkin. Älä kypsennä pellavaöljyä, vaan kalanmaksaöljyn tavoin voit esim. nauttia sitä lusikallisen aina aamuisin. Pellavaöljy onkin ravintoarvoiltaan loistava kalanmaksaöljyn korvike sekä kasvissyöjille, vegaaneille, kala-allergikoille ja -yliherkille.
Kotihoidollisena ominaisuutena mainittakoon, että sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä pellavaöljyllä voi hoitaa erilaisia ihottumia, rohtumia, raapeumia sekä palovammoja.

Monien muiden siementen tavoin myös pellavansiemenet sisältävät proteiinia, kasviöljyjä, kivennäisaineita, ja vitamiineja. Pellavansiemenrouhe on loistava kuidun lähde, ja näin ollen hyväksi ruoansulatukselle ja suolentoiminnalle. Kuten muidenkin kuitupitoisten aineiden nauttimisen yhteydessä, myös pellavarouheen kanssa olisi hyvä nauttia nesteitä, sillä kuidut imevät itseensä vettä. Sekä rouheen että siemenet voi myös turvottaa vedessä valmiiksi ennen käyttöä. Pellavarouhe on lisäksi edullista, ja sitä löytää useimmista lähikaupoista. Pellavarouhetta on helppo lisätä pari lusikallista vaikkapa välipalajogurtin joukkoon. Myös uunissa paistettavien ruokien korppujauhokuorrutuksesta voi osan korppujauhoista korvata pellavansiemen rouheella.
Pellavan, etenkin rouheen, säännöllisen nauttimisen mainitaan myös helpottavan elimistön sisäisiä tulehduksia, alentavan kolesteroliarvoja, verensokeria, sekä kehon rasvaprosenttia.
Kokonaiset siemenet puhdistavat suolistoa, ja niitä voi lisätä yhtä hyvin keittoon kuin pirtelöönkin.

Kotikosmeettisia ominaisuuksia pellavalla ei juuri ole, paitsi pellavaöljyn säännöllisen nauttimisen aiheuttama ihon terveys. Pellavaöljy vähentää juonteita ja lisää ihon kimmoisuutta ja luonnollista kuulautta.

Hauskana niksinä mainittakoon, että pellavansiemenillä voi korvata kananmunan leivonnassa tai ruoanlaitossa, esim. allergikon tai vegaanin ruokavaliossa; n. ruokalusikallinen pellavansiemeniä jauhetaan morttelissa, ja sekoitetaan pieneen määrään vettä. Seos lisätään esim. kakkutaikinaan ja leivotaan tavalliseen tapaan.

Pellavansiemenet ovat myös oivallista täytettä lämpö/kylmähaudetyynyihin: Esim. puuvillakankaasta tai pyyhkeestä ommellaan pitkänomainen pussi, joka täytetään pellavansiemenillä, ja ommellaan umpeen. Tällaisen siemenpussin lämmittää helposti uunissa tai mikroaaltouunissa lämpöhaudetta, ja jäähdyttää pakastimessa kylmähaudetta varten.
Lämpöhaudetyynyllä voi korvata myös kuumavesipullon sängyn jalkopäässä kylmällä ilmalla. Villasukat jalkaan ja tyyny uuniin, niin saat hyvät yöunet ilman että jalkoja kolottaa :)

Huom: Pellavalle, kuten muillekin kasveille voi olla yliherkkä tai allerginen. Mikäli saat pellavatuotteiden nauttimisen jälkeen allergia- tai yliherkkyysoireita, ei pelava tietenkään sovi sinulle. Pellavaöljy tiettyjen lääkkeiden kanssa käytettynä voi hidastaa lääkeaineiden imeytymistä. Pellavaa ei tulisi käyttää jatkuvalla syötöllä, ettei elimistön tasapaino häiriinny, vaan olisi hyvä pitää parin päivän tauko edes kerran parissa viikossa.

Uskomuksia:
-Kenkiin tai lompakkoon kätketyt pellavansiemenet tuovat kantajalleen rahaa.
-Unessa pellavat ovat kauneuden ja terveyden merkki.
-Pellavapellossa viihtyvästä lapsesta tulee kaunis.
-Pellavakylpy työhaastattelun jälkeen auttaa saamaan hakemasi työn.
-Asunnon tai työpaikan nurkkiin sirotellut pellavansiemenet tuovat vaurautta.