Alisen Eläimet

Otsikkoa oli vaikea saada tässä kohdilleen, vaikka moni eläin, kuten ötökät, hirvet ja peurat, sudet ja sen sellaiset, onkin yhdistetty Aliseen, haluan kertoa tässä muutaman sanan eläimistä, jotka voivat halutessaan kulkea alisesta keskiseen ja päivastoin. Muutamasta sellaisesta olen kertonut täällä jo aikaisemmin, joten lainaan taas häpeilemättömästi vanhoja tekstejäni uuden postaukseni tueksi.

Kuten siis sanottu (ja kirjoitettu tänne), Vainajala on siis paikka Alisessa, jossa kuolleet ihmiset asuivat. Ihmisten portti Vainajalaan on aika hirtehinen, ja se löytyy kalmistosta, avoimesta haudasta. Alisen maailmaan vieviä portteja on sen sijaan vähän kaikkialla Keskisessä, lähinnä arveluttavissa vaaranpaikoissa kuten railoissa, kuiluissa ja halkeamissa, vesipyörteissä ja pinnan alla, mutta myös esim. vuorokauden aikojen vaihtumisen rajatiloissa.
Sanotaan, ettei elävä voinut lihallisessa muodossaan vierailla Alisessa, tai ainakaan Vainajalassa, ainakaan tullakseen sieltä elossa takaisin..
Vainajala ei kuitenkaan itsessään ollut mitenkään erityisen vihamielinen paikka eläville, mutta koska se oli kuolleiden valtakunta, sillä oli omat, tiukat rajansa. Vainajalan rajat olivatkin se kohtalokkain paikka elävän ylittää, etenkin jos hän halusi yhtä elävänä takaisin Keskiseen. Siksi mm. samaanit ja pohu-ukot kylästivät Vainajalassa lähinnä astraalimuodossa.

Myös osa Keskisen maailman tutuista, elävistä eläimistä pystyi tarjoamaan porsaanreikiä sekä Aliseen tahtoville ihmisille, että niille Vainajalan asukkaille, jotka halusivat takaisin Keskiseen, koska kenties kokivat loppunsa koittaneen epäreilusti, liian varhain, tai jotka muuten vaan kieltäytyivät kuolemasta. Mainitut porsaanrei'ät eivät kuitenkaan olleet ihan helpoimmasta päästä..
Vaikka jokin eläin olikin Alisen sukua, eli luotu Alisessa, ei vielä tarkoittanut, että k.o. eläin pystyi palaamaan elävänä takaisin syntysijoilleen, ei sentään, moiseen kykenevät olivat harvoja, ja hyvin luotuja olentoja. Esim. monet pedot muovattiin Alisessa, ja lähetettiin Keskiseen, koska ne olivat villejä ja vapaita, ja tarvitsivat tilaa elää, ja elämää; Aurinkoa, kuuta, metsää, vettä, maata, tuulta ja lihaa. Monet näistä eläimistä eivät kerran Keskiseen päästyään enää voineet elävinä palata Aliseen, ja niistä tuli Keskisen omia. Samoin on monien Ylisestä kotoisin olevien eläinten, kuten karhun, laita. Karhu saattoi palata syntysijoilleen vasta kuoltuaan.
Mainittakoon myös, etteivät edes Aliseen pääsevät eläimet, paria poikkeusta, kuten lintuja ehkä lukuunottamatta, voineet päästä Keskistä pidemmälle, Ylisen maailmaan. Eikä ihminen varsinkaan, edes lintujen matkassa, voinut koskaan päästä Yliseen jumalten tykö.

Hevonen: Hevosen esi-isä, tai ensimmäinen hevosolento, Iku-Tihku, oli Alista syntyperää, hiidet muovasivat sen roudasta ja jäästä. Hiiden hevonen olikin myyttinen, itsenäinen olento, joka liikkui maailmojen välillä miten tahtoi. Se pääsi halutessaan kulkemaan niin Aliseen kuin Yliseenkin, sillä mitkään rajat eivät pidätelleet tätä yliluonnollista raudikkoa. Mytologinen hevonen viihtyi kuitenkin paljon Keskisessä maailmassamme, joten sen jälkeläiset, eli tuntemamme Keskisen maailman hevoset, luonnollisesti tottuivat myös elämään täällä. Kuitenkin, myös näillä Ikun jälkeläisillä on säilynyt synnynnäinen kyky halutessaan kulkea Aliseen ja takaisin, mutta Keskisen kasvattina hevosillamme ei ole enää kanta-isänsä kykyä päästä Yliseen. Ihminen saattoi liikkua hevosen mukana maailmojen välillä, mutta ratsastajan piti olla unessa tai tajuton, tai muuten se ei onnistunut. Hevonen ei halunnut paljastaa reittejään.

Hirvi: Metsiemme kruunupää on syntyperältään Alisen väkeä, onhan se alkujaan metsähiisien tekemä eläin. Yliluonnollisista hirvistä kuuluisin on tietenkin Hiiden Hirvi; Myyttinen, voimakas olento joka hiisivoimin valmistettiin kaikenlaisesta metsästä löytyvästä materiaalista, kuten sammalesta, kivistä ja oksista. Otus lienee kaikille Kalevalansa lukeneelle tuttu. Yksi Louhen Lemminkäiselle asettamista tehtävistä oli hiiden hirven kaato, missä tämä onnistuikin. Keskisen metsiemme hirvet ovat yhtä lailla tuon hiidenolennon sukua, ja niillä on kyky kulkea maailmojen välillä, vaikka ne viihtyvätkin parhaiten Keskisessä. Uimataitoisina eläiminä hirvet käyttävät liikkuessaan paljon samoja portteja kuin vesilinnut, eli ne voivat painua uppeluksiin noustakseen rannalle Alisen puolella.

Jänis: Jänis on pienikokoinen, ja vikkelä kintuistaan, ja pääsee halutessaan vaikka Aliseen, koska kukaan ei saa sitä kiinni. Vikkelien kinttujensa ansiosta jänis voi siis liikkua maan päällä, ja -alla, kuten lystää. Kerrotaan jopa, että jänis on niin vauhdikas, että se pääsee juoksemaan jopa taivaankannella, eli kenties moinen nopsajalka pääsisi Yliseenkin? Jänis on silti seurailijoilleen sen verran nopeatahtinen, ettei liene toivoakaan päästä muihin maailmoihin jäniksen porsaanrei'istä, kerran otuksen seurailu tuottaa jumalillekin ongelmia.

Käärme: Pääsee tottakai halutessaan luikertamaan Vainajalaan ja takaisin, mahtuuhan se läpi pienistäkin koloista. Käärmeiden on myös mainittu talvehtivan hautausmailla, ihmisten arkuissa maan alla, joten niiden mainitaankin olevan Vainajalan vakioeläimistöä. Vainajalan tuoreimmille tulokkaille käärmeet ovat opaskoiran kaltaisia olentoja, joita seurailemalla tulokkaat oppivat liikkumaan Vainajalassa.
Käärmeet ovat kuitenkin sen verran hidastempoisia maailmojen välillä, että niitä on turha seurailla, puhumattakaan että ihminen edes kuvittelisi mahtuvansa läpi samoista raoista mistä käärme pystyy luikertamaan.

Linnut: Kaikki linnut pääsevät taivaaseen.. Mutta vesilinnut, ja etenkin ne, jotka sukeltavat pinnan alle ruoan perässä, pääsevät Aliseen, pääseväthän ne halutessaan sukeltaessaan niin syvälle että putkahtavat pinnalle Tuonelan joesta. Sukeltaessaan uudestaan lintu päätyy jälleen takaisin Keskiseen. Näin sukeltajalinnut siis liikkuivat halutessaan kahden maailman välillä, ja miksei hyvin henkeään pidättelevä henkilö voisikin seurata sukeltajalintua takaisin elävien maailmaan. Alisen vedenalaiset portit ovat kuitenkin petolliset, ja onneaan kokeileva ihminen painui helposti uppeluksiin lopullisesti.
Kuuluisin Alisen linnuista lienee Tuonelan joella elelevä Tuonelan Joutsen; Myyttinen lintu jota kukaan ei voinut tappaa.

Ötökät: Etenkin kaikki maassa mongertavat, lentävät, ja verta imevät syöpäläiset, kuten hyttyset, paarmat, madot, etanat, kotilot ja muut liikkuvat keveästi maailmojen väliä. Ötökät eivät kuitenkaan auta ketään, sillä ne ovat niin pieniä ettei niitä auta seurata mihinkään. Lisäksi etenkin jo-mainitut verenimijät viihtyvät kylmän Alisen sijaan parhaiten leudossa Keskisessä, jossa niille riittää ruokaa. Useimmat ököt kuitenkin luodaan Alisessa, josta ne sitten lähetetään, tai muuttavat Keskiseen.

Alisessa riittää siis kaikenlaista elävää vipeltäjää, eli ei ihan kaikki ole kylmää ja kuollutta, edes Alisessa. Eikä tarvitse olla kuollut päästäkseen sinne, pitää vaan tuntea oikeat polut tai omata hyvä eläinopas. Näihin sanoihin, ja näihin tunnelmiin Noidankoto toivottelee kaikille lukijoilleen Maagista Talvipäivää :)

Kissa

Kesykissa (Felis Domesticus), eli kissa, kassi, kasj, kissi, katti, killi, mirri, misu, missu, kisu, kisuli, kisumirri, kissimirri, kirnauskis, naukumaija, hiirikoira.. Sekarotuinen kissa on nimeltään maatiainen/maatiaiskissa, ja uroskissa tunnetaan nimellä kolli, mutta naaraskissalle ei suomenkielessä ole mitään erillistä nimitystä. Tälläkin eläimellä on siis monia nimiä, onhan se monien rakastama, ja monien vihaama eläin, joka löytyy varmasti monesta tätäkin tekstiä lukevan taloudesta. Onhan kissa lisäksi Euroopan suosituin kotieläin. Kissat kuuluvat tietenkin kissaeläinten (Felidae) heimoon, ja kuten sen ulkoisista piirteistä voi päätelläkin, kissat ovat leijonien, tiikereiden ja villikissojen sukulaisia. Kissat ovat petoeläimiä, ja niitä maailmamme harvoja, todellisia lihansyöjiä, jotka tarvitsevat lihasta saatavia ravintoaineita (kuten A-, B12-, B1-, ja B3-vitamiinia, tauriinia ja arkidonihappoa) selvitäkseen. Kissat voivat tietenkin syödä myös muuta ravintoa (ja usein syövätkin), mutta terveytensä tueksi kissat tarvitsevat lihaa. Vertailun vuoksi, se toinen ihmisen suosima eläinkumppani, kesykoira, on itse asiassa lähempänä sekasyöjää kuin kissa. Koiran tavoin myös kissa tarvitsee paljon virikkeitä.

Kissa on siis tuttu paitsi sieltä omalta kotisohvalta, myös saduista ja tarinoista. Moni varmasti on jossain elämänsä vaiheessa törmännyt esim. Karviseen, Felixiin, Irvikissaan, Lumipalloon, Tomiin, Kattimattiin, Sylvesteriin, Hello Kittyyn, Fritziin, Simonin Kissaan, ja Rietiin. Kissa hahmona on innoittanut myös supersankari/superroisto genreä, jossa ihminen sivuaa kissaa alter-egonaan, kuten Kissanainen ja Marvelin Musta Kissa. Maailmasta ja internetistäkin löytyy liuta kissajulkkiksia, kuten Katukatti Bob, Grumpy Cat, Monty The Cat, Colonel Meow, Shironeko, Kulmakarvakissa Sam, Laatikkokissa Maru, ja Honey Bee; sokea kissa, joka viihtyy patikoivan ihmisensä seurassa tämän retkillä. Kissoista on tehty myös paljon animaatioelokuvia, kuten Aristokatit, Pekka Töpöhäntä, Felidae, ja Kissojen Valtakunta. Kissa voi elokuvissa ja tarinoissa olla myös sankari; Rooli, jota ihminen on usein laskemassa uskollisen ystävänsä, koiran, harteille, mutta sen kummempia kopioimatta, esim. Today:n sivuilla voit tutustua tosielämän sankarikissoihin. Artikkeli on englanninkielinen.

Kun kirjoittaa kissoista yleensä, ongelmana on, että kissa on vaan niin monipuolinen että siitä on vaikea kirjoittaa.. kaikkea, ja yritän pitää postaukseni lyhyenä.. just joo. Keskityn tässä tekstissäni pääasiassa kotikissoihin, ellei toisin mainita, ja lainailen taas väliin vanhoja postauksiani :)

Faaraon Kissa Kulki Näin..

Kissa on kuitenkin kautta historian nähty ja kuvattu uskollista koiraa omapäisempänä, salaperäisenä oman tiensä kulkijana. Kissa on ollut monessa kulttuurissa koiran tavoin ihmisen seuralainen, perheenjäsen, ja ystävä, mutta myös palvottu olento ja jumala. Siinä missä kissoja on kautta aikojen arvostettu eri kulttuureissa, niitä on samoin myös karsastettu ja pelätty. Kissaan onkin liitetty aikojen saatossa monenmoisia uskomuksia. Skandinaavisessa mytologiassa kissat vetävät rakkaudenjumalatar Freyan vaunuja, ja erilaiset keppostelijajumaluudet saattoivat halutessaan omaksua kissan hahmon vieraillessaan vakoilemassa ihmisiä.
Jumalanveroinen kissa lienee kuuluisin muinaisesta Egyptistä, jossa kissa oli palvottu ja arvostettu olento, joita kunnioitettiin ja hyysättiin kuin piispaa pappilassa. Jos perheen kissa kuoli, ajelivat perheenjäsenet kulmakarvansa surun merkiksi. Ylhäiset, pyhät kissat taas asuivat rauhassa temppelialueilla eikä niitä saanut hätyyttää. Kissan tappamisesta seurasi parhaimmillaan kuolemantuomio. Kun arvostetut kissat sitten elämänsä ehtoolla lopulta kuolivat, ne palsamoitiin, kuin ylhäiset ihmisvainajat, käärittiin liinoihin ja parhaissa tapauksissa asetettiin lopulliseen lepoonsa pieniin, erityisesti kissavainajille suunniteltuihin sarkofageihin.
Varhaiset arkeologit löysivätkin haudoista röykkiöittäin kissamuumioita, ja ymmärtämättömyyttään, ylitarjonnan edessä ja rahanhimoissaan, myivät niitä eteenpäin Englannin hienostolle, joka käytti näitä muinoin niin arvostettuja kissavainajia vain lämmittäkseen talojaan polttamalla muumiot uuneissa.

Muinaisen egyptin tunnetuin kissahahmo lienee kissajumalatar Bast/Bastet, joka yhdistetään elämään ja elämiseen, kuten tanssiin, lauluun, nautintoon ja ilonpitoon. Vanhimmissa jumaltaruissa elämiseen yhdistetty Bastet mainitaan kuolemisen jumala Anubiin äidiksi, mutta myöhemmin taru on muuttunut.

Kissa Se Langoilla Leikki..

Myös muinaisessa Siamissa (nyk. Thaimaa), kissa oli hyvin arvostettu eläin. Kun kuningas kuoli, kuljetettiin uuden hallitsijan kruunajaisseremoniakulkueen ensimmäisissä vaunuissa juhlavasti kissaa. Edesmenneen kuninkaan sielun uskottiin nimittäin siirtyvän kissan ruumiiseen, jolloin vanha kuningas saattoi osallistua näin uuden kuninkaan kruunajaisiin kissan hahmossa. Kun kruunajaiset olivat ohi, kuninkaan sielu jätti kissakehonsa siirtyäkseen taivaiseen kuningaskuntaansa, ja kunnianarvoisasta "kuningaskissasta" tuli jälleen vain kissa.

Vietnamissa taas itämaisen horoskooppimerkki Jäniksen paikalla on Kissa, ja se sijaitsee Jäniksen tavoin; Tiikerin ja Lohikäärmeen välissä. Kerrotaan, että Buddhan pakeille ensiksi saapunut Rotta olisikin huijannut paikalle saapuvaa kissaa, että tapaaminen Buddhan kanssa pidettäisiin toisaalla, jolloin kissa poistui paikalta etsimään Rotan neuvomaa "oikeaa" juhlapaikkaa. Buddha, joka ei nähnyt Kissaa tykönään, antoi Kissan oikeutetun horoskooppipaikan sen jälkeen saapuneelle Jänikselle. Siksi kissat ja rotat ovat tänäkin päivänä vihollisia keskenään. Vietnamilaisessa horoskoopissa Kissan merkki mainitaan sopeutuvaiseksi, kärsivälliseksi, ja seksikkääksi, mutta myös vietteleväksi ja passiivis-agressiiviseksi.

Japanissa ja Kiinassa puolestaan tunnetaan onnea tuova, vilkuttava kissahahmo, Japaniksi "Maneki-Neko" (eli vapaasti suomennettuna "Kutsuva/huiskuttamalla kutsuva Kissa"). Kiinassa Neko tunnetaan nimellä "Kiinalainen Onnenkissa". Maneki-Neko  hahmo esittää laikukasta Japanin Bobtail kissaa, joka istuu ja vilkuttaa tassullaan. Jos Neko vilkutti vasemmalla tassulla, toi se erityisesti bisnes/raha-onnea, ja jos oikealla, niin vaurautta/perheonnea. Joskus Maneki vilkuttaa molemmilla tassuilla, jonka uskotaan tuovan onnea. Myös Maneki-Nekon väri oli tärkeä; Perinteinen, valkoinen ja laikukas Neko oli kaikkein onnekkain. Kokovalkoinen Neko toi onnellisuutta ja puhdisti energioita, Musta karkoitti pahoja henkiä, Kultainen toi vaurautta ja menestystä, Vihreä terveyttä ja pitkää ikää, ja Punainen menestystä rakkaudessa/ihmissuhteissa. Eli siinäpä katras kissoja kaukoidästä :)

Islamin profeetta Muhammedin mainitaan myös pitäneen kissoista, ja hänen suosikkikissansa nimi oli Muezza. Eräänkin tarinan mukaan profeetta oli ryhtymässä päivittäiseen rukoushetkeen, kun Muezza nukkui hänen kaapunsa päällä. Profeetta ei halunnut häiritä nukkuvaa kissaa, joten hän leikkasi kaavustaan irti sen hihan, jonka päällä Muezza nukkui. Tämän jälkeen profeetta taputti kissaa kolmesti, antaen sille seitsemän elämää, ja kyvyn pudota aina jaloilleen. Uskontona Islam opettaa arvostusta ja myötätuntoa myös kissoja kohtaan, ja Islaminuskoisten keskuudessa kissan kaltoin kohtelun sanotaan olevan vakava rikos.

Euroopassa kissaa puolestaan on aina arvostettu rotanpyytäjänä, joka piti ihmisten viljoja syövät tuhoeläimet kurissa. Suomessakin kissaa arvostetaan samasta syystä. Kissaa pidettiin helpporuokaisena, kun se osasi pyydystää itse sapuskansa. Kissat ovat lisäksi meillä olleet aina hyvää seuraa ihmisille, ja etenkin vanhuksille. Aikoinaan Suomessa sanottiin, ettei talous ollut talous eikä mikään ellei siihen kuulunut "kissiä". Suomalaisissa kansantarinoissa Kissa oli älykäs, ja hieman Ketun tavoin veijarimainen hahmo, muttei mikään "vakioroisto" kuten Susi tai Kettu.

Kis Kis Kippurahäntä

Kissalla kuitenkin on myös pimeämpi puolensa, esimerkiksi kissa mainitaan monen maan folkloressa olennoksi, joka voi ihmisen tavoin palata kummittelemaan kuoltuaan, etenkin, jos kuolema on ollut epäoikeudenmukainen tai väkivaltainen. Englannissa kissakummitukset vainosivat ihmisaaveiden tavoin miljöitä tai huoneita jossa ne olivat kuolemansa kohdanneet, ja Japanissa kuolleen kissan henki saattoi riivata murhaajansa, jolloin tämä alkoi mm. käyttäytyä ja naukua kissan tavoin, ja lopulta näivettyi pois. Kissan riivaamaksi joutumiselta tarinan mukaan välttyi, jos söi palan kissasta heti kun oli tappanut sen, tai jos riivauksen alettua tappoi toisen kissan ja söi sen.

Japanilaisessa mytologiassa kissa on ovela ja juonikas hahmo, ja paikallinen folklore tuntee useita kissakummituksia ja -mörköjä, joista tunnetuin lienee Bekeneko. Bakeneko tarkoittaa "muotoaan muuttavaa kissaa", joiden uskotaan mm. varastavan ihmisiltä pyyhkeitä, liinavaatteita, ja jopa lautasliinoja, jotka nämä muodonmuuttajat sitten pukevat juhlissaan päähänsä ja tanssivat takajaloillaan. Tällaisia Bakenekojen kokoontumispaikkoja kutsutaan nimellä odoriba, mikä tarkoittaa vapaasti suomennettuna "tanssi/tanssimispaikkaa". Tunnetuin näistä paikoista lienee Odoriba-eki, eli Odoriban juna-asema Yokohamassa. Veijarimaiset Bakenekot myös inhoavat pahoja tapoja ja huonoa käytöstä, ja rankaisevat yhyttämiään kiusaajia usein julmillakin tavoilla, jopa kuolemalla. Bakeneko voi, vähän lähteestä riippuen, olla myös ihmistä piinaava, pelottava kummitus; pahaksi hengeksi muuttunut kissa, joka on usein kärsinyt väkivaltaisen kuoleman.
Toinen mainittava, japanilainen kissamörkö on ihmislihaan mieltynyt Nekomata,eli naiskummitus/demoni, joka viihtyy oranssin kissan hahmossa, mutta pystyy aina halutessaan muuttumaan naiseksi vain vietelläkseen pahaa-aavistamattomat uhrinsa ennenkuin se syö heidät.

Islannissa pelätään joulun alla Jólakötturinn -nimistä jättiläiskissaa. Jólakötturinn, eli "Yulekissa" kuvataan usein mustaksi kissaksi, jolla on vihreät, tai vihreänkeltaiset silmät. Yulekissa on pelottava mörkö, joka kulkee jouluyönä, ja syö/vie mukanaan kaikki, joilla ei ole jotain uutta vaatetta yllään jouluna. Ennen wanhaan tilan työt piti olla jouluksi tehtynä, ja ahkerat palkolliset saivat palkakseen vaatteita, tai kankaita joista he saattoivat valmistaa vaatteensa. Laiska ihminen ei tietenkään saanut jouluksi uusia vaatteita, joten Yulekissa saattoi napata hänet mukaansa ja syödä suihinsa. Samoin huonosti käyttäytyneet, eli "tuhmat" lapset eivät saaneet vanhemmiltaan jouluna uusia vaatteita. Pohjimmiltaan Yulekissaa ei niinkään kiinnosta mitä sinulla on ylläsi, vaan oletko ollut vuoden aikana ahkera ja hyväkäytöksinen, vai laiska ja tuhma. Jokin uusi vaatekappale jouluna todistaa sinun olleen ahkera. Ainakin Yulekissan silmissä. Alueittain ihmiset ovat jopa lahjoittaneet vaatteita vähävaraisille suojellakseen heitä Yulekissalta.

Irlannin ja Skotlannin nummilla puolestaan kummittelee Cat Sìth, eli Cait Sidhe; Koiran kokoinen aavekissa, joka kuvataan kuin mustaksi kissaksi, jolla on rinnassaan tai kaulassaan valkoinen laikku, ja joka varastaa kuolleilta sieluja, jos se onnistuu ylittämään tien arkun kantajien edestä. Cat Sìthiä onkin hautajaisiin valmistauduttaessa yritetty harhauttaa mm. kissanmintulla, musiikilla ja tanssilla. Cat Sìthin on myös uskottu voivan muuttua noidaksi.
Samhainina on ollut tapana jättää maitovati talon pihalle tai ulko-ovelle, jolloin Cat Sìth siunasi kyseistä taloa eikä talon asukkaille näin tapahtunut mitään pahaa.

Myös länsimaisittain kissa on saanut monia ikäviä piirteitä, ja siihen on suhtauduttu epäillen. Kissan on mm. uskottu varastavan sieluja nukkuvilta ja kuolevilta. Kissojen uskottiin jopa järjestävän onnettomuuksia ja kärkkyvän kastamattomia lapsia ja syntisiä vanhuksia vieden heiltä, tilanteen niin salliessa, hengen tuonpuoleiseen.
Suomalaisessa folkloressa kuolleet, joilta oli eläessään jäänyt jotain kesken tai muuten hampaankoloon, saattoivat palata kummittelemaan kissan, ja useimmiten juuri valkean kissan, hahmossa. Myös kissan hengitykseen on suhtauduttu epäluuloisesti, etenkin, jos kissa hengitti kohti; Sen uskottiin aiheuttavan mm. erilaisia keuhkotauteja, sisäloisia ja yskää.

Länsimaiden negatiiviset kissauskomukset johtuvat pitkälti kristin kirkosta, ja kissa onkin kotieläimistä ainoa, jota ei mainita kristin pyhässä kirjassa, eli Raamatussa. Länsimaiset uskomukset kissoista (ja etenkin mustista sellaisista), epäonnentuojana liittyvät vahvasti noitavainojen aikaan, jolloin uskollinen hiirikoira leimattiin noidan tavoin paholaisen kätyriksi. Noidan uskottiin voivan ottaa kissan hahmo, tai paholaisen uskottiin ilmestyvän noidille kissan hahmossa. Paikoin uskottiin, että mustat kissat levittivät tauteja, tai noitien kirouksia, tai että niiden hampaat ja kynnet olivat myrkyllisiä. 1400-luvulla kissojen joukkovaino oli pahimmillaan, ja etenkin mustia kissoja poltettiin joukoittain koreissa roviolla. Kissakantojen romahtaminen puolestaan aiheutti mustarottakannan nousun, joka puolestaan aiheutti Euroopan ruttoepidemian leviämisen käsiin .. ja loput tiedetään.

Niin, paholaisen välikappaleena pidetty musta kissa tuntui tietenkin tuovan onnettomuutta vain hyville kristityille, etenkin jos sen polku ristesi hänen kanssaan ja kisu juoksi vaikkapa tien yli. Silloin oli jo piru merrassa. Olihan musta yleisesti tunnettu surun värinä, eikä synkän värinen noidankätyri voinut tietää hyvää!
Tästä on kuitenkin monia versioita. Eräs tarina kertoo, että mustan kissan ylitettyä tien saa seuraava ohikulkija esittää toivomuksen. Siinä missä mustan kissan on väitetty tuovan pahaa ja enteilevän jopa kuolemaa, valkeaa kissaa on pidetty usein mustan vastapainona; onnen enteenä. Uskomus tunnetaan myös hieman päinvastaisena, jolloin valkean kissan on mainittu enteilevän sairautta. Vaikka valkoista yleisesti pidetäänkin puhtauden, ehdottomuuden ja neitseyden värinä, on se kuitenkin mm. Kiinassa, Japanissa ja Suomessa kuoleman ja surun väri. Lähi-idässä valkoinen on surun-, ja Intiassa epäonnen väri. Paikoin myös Englannissa valkeita kissoja pidetään huonoina enteinä.
Suunnalla oli myös väliä. Mainitaan, että vasemmalta oikealle tien poikki kipittävä kissa enteili huonoa, oli se minkä värinen tahansa. Oikealta vasemmalle kipittävä taas oli onnen enne.

Huonoa onnea tuovilta kissoilta suojautumiseksi tunnettiin monia keinoja joista moneen sisältyy sylkemistä, kuten:
-Sylkäise vasemman olkapään yli kolme kertaa
-Pysähdy ja käänny takaisin mistä tulit. Älä katso taaksesi
-Piirrä tielle ympyrä ja sylkäise sen keskelle
-Sylkäise maahan ja sano "Perkele"
-Odota paikoillasi jos kissa ylittäisi tien toistamiseen

(Muutama kuuluisa kissa)

On Saapasjalkakissa Ja Kissa Pistoksissa, Vaan Kiplingillä Kissa on Villin Viidakon..

Puhekielessäkin kissa kummittelee aika ajoin. esim. Kun kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, on se kuin "Kissanpäivät". Mikä vain turhanpäiväinen, sosiaalinen tapahtuma, johon pitää muodon vuoksi vaivautua, on kansan suussa "Kissanristiäiset". Kun lähdetään ruotimaan tärkeitä, tai arkojakin, asioita nikottelematta, "Nostetaan kissa pöydälle". Jos jostakin ilmoitetaan selkeästi, tai jokin lukee isoilla, näkyvillä kirjaimilla, se on "Kissankokoisin kirjaimin". Kun joku puhuu kuuntelijan mielestä lööperiä, hänelle sanotaan "Kattia kanssa", eli "Pötyä". Kun joku on innoissaan ja jännittää tulevaa hän on kuin "kissa pistoksissa". Keskenään riitelevät osapuolet ovat "Kuin kissa ja koira", ja keskenään kilpailevat osapuolet pelaavat "Kissa ja hiiri -leikkiä". Miesten suussa seksikäs nainen on "kissa", kun taas komea mies on naisten suussa "kolli". Myös englanninkielessä kissaviittaukset naisiin ovat tunnettuja, tutuimpana kenties naisen sukupuolielimiin viittaava sana "Pussy", joka tarkoittaa sekä mirriä että, no, mirriä. Vertailun vuoksi, myös englannin alamaailman slangissa 1800-luvulla naisten muhvista puhuttiin "kissana". Muistuttihan pörröinen kädenlämmitin naisen sylissä makaavaa kissaa. Muhveja ei siis lähtöjään kuitenkaan valmistettu kissannahasta.. Hyvässä lykyssä muhvi olikin arvosaalis, ennen käsilaukkujen valtakautta moni varakkaampi nainen säilytti rahojaan ja muita arvoesineitään kalliista turkiksesta valmistetun muhvin sisään ommelluissa taskuissa.

Mainittakoon loppuun vielä, että kissakammo tunnetaan nimellä Ailurofobia (aktuaalit lemmikkieläimet ja kesykissat), ja Gatofobia (kissat, fiktiiviset kissat; kuten kissapatsaat, tms. kissahahmot, esim. elokuvissa ja piirroksissa). Kissaeläimiin yleisesti suuntautuva pelkotila taas on nimeltään Felinofobia.

Uskomuksia:
-Kissalla on yhdeksän henkeä.
-Jos vihaa ja kiusaa kissoja eläessään, hiiret syövät ruumiin kuoltuaan.
-Kissa oppii nimensä paremmin, jos se päättyy vokaaliin, etenkin i:hin tai e:hen, tai jos nimi sisältää paljon i-kirjaimia.
-Kissaa ei ole uskallettu pitää sylissä ukonilmalla, sillä sen uskottiin yllyttävän salamaa iskemään. uskomus liittyy staattiseen sähköön, jonka ansiosta kissan turkki joskus ukonilmalla rätisee kipinöi kun sitä silittää. Kissan turkki voi kipinöidä staattisen sähkön vaikutuksesta myös ilman ukkosta, kuivalla säällä.
-Tietää vieraita kun kissa pesee kasvojaan.
-Tietää suojakeliä kun kissa laskeutuu uuninpankolta.
-Jos kissa syö heiniä, tulee sade.
-Jos kissa aivastaa, tietää se pakkasia.
-Salama iskee jos kissaa pitää ukonilmalla sylissä.
-Kun kissa istuu oviaukon likellä, voi toivoa. Kun kissa nousee ja astuu huoneeseen, toive toteutuu jos oikea tassu ylittää kynnyksen ensimmäisenä.

Sanontoja/Lainauksia:

"Söisihän kissakin kaloja, muttei kastelisi tassujaan."
(Eli kun haluaa jotakin, mutta valmiina)

"Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa"
(Kierrellä varsinaista aihetta/Lähestyä jotain epävarmasti tai varovasti)

"Kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse."
(Eli jos haluat saada jotain aikaiseksi, tee se itse. Tämän vastakohtana voidaan pitää tuota listan ensimmäistä.)

"Kissa kiitoksella elää."/"Ei kissakaan kiitoksella elä"
(Eli kun työn tekijä on pettynyt jos uurastuksesta ei saakaan mitään kouriintuntuvaa käteen, ja odottaa parempaa palkkiota, koska elämän eväät, kuten vaikka ruoka, ei ole ilmaista)

"Ei ole kissaa/koiraa karvoihin katsominen"
(Eli älä tee olettamuksia toisesta pelkän ulkonäön perusteella)

"Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydillä"
-Sananlasku-

"Koirilla on omistajia, kissoilla henkilökuntaa."
-Sanonta-

"Talvella olisi paras rikkaan kissana."
-Suomalainen sanonta-

"Parempi ruokkia yhtä kissaa kuin monta hiirtä."
-Norjalainen sananlasku-

"Älä luota ihmiseen joka pelkää kissoja."
-Irlantilainen sanonta-

"Leiki kissan kanssa, ja unohda naarmut."
-Jiddišinkielinen sanonta-

"Kun hiiri nauraa kissalle, lähellä on varmasti hiirenkolo."
-Nigerialainen sananlasku-

"Kissojen kanssa vietetty aika ei ole koskaan hukkaan heitettyä"
-Sigmung Freud-

Huumorilla:

-Hiiri pelkää kissaa, kissa pelkää koiraa, koira pelkää isäntää, isäntä pelkää emäntää, ja emäntä pelkää hiirtä.. (Tuntematon)
-Hankkiuduin eroon miehestäni, kissa tuli allergiseksi. (Tuntematon)
-Mieheni käski minun valitsemaan joko hänet tai kissan. Miestä on joskus ikävä. (Tuntematon)
-Mitä enemmän tapaan ihmisiä, sitä enemmän pidän kissoistani. (Mark Twain)
-Kissan kylvettämiseen tarvitaan raakaa voimaa, sinnikkyyttä, vakaumuksellista rohkeutta - ja kissa. Usein viimeksi mainittu on vaikeinta saada. (Stephen Baker)
-Eivät kissat meitä hyväile, ne hyväilevät itseään meitä vasten. (Antoine de Rivarol)
-Kissani antaa minun nukkua sängyssä. Reunalla (Jenny DeVries)
-Koira katsoo ihmistä ja ajattelee: "Hän majoittaa minut, ruokkii minut, hemmottelee minua, ja viettää aikaa kanssani, hän on jumala." Kissa katsoo ihmistä ja ajattelee: "Hän majoittaa minut, ruokkii minut, hemmottelee minua, ja viettää aikaa kanssani, minä olen jumala." (Tuntematon)

*Olenkin jo täällä ehtinyt esitellä pari kissaihmisille, ja miksei muillekin, sopivaa, kissakeskeistä teosta:
Mystisiä Kissatarinoita, ja The Good Cat Spell Book.

Linnut Kansanperinteessä #4 -Noitalinnut

Niin, kuten jo aikaisemmista teksteistä lienee tullut selville, linnuilla on Suomessa, samoin kuin muuallakin maailmassa, ollut myös pimeämpi puolensa, ja jo ennen kristin aluevaltausta kyseinen "pimeys" liittyi tietenkin noituuteen ja shamanismiin.
Klassisiksi noitalinnuiksi määriteltiin tietenkin kaikki tummanpuhuvat linnut, kuten korpit ja varikset, sekä linnut, joilla oli muuten arveluttava maine, kuten tervapääsky tai lepinkäinen, sekä kaikki sellaiset siivekkäät, joiden osia käytettiin taianteoissa, kuten tikat ja kuikat. Etenkin vesilinnut, tai veden kanssa tekemisissä olevat linnut, kuten koskelo, haapana, ja varpuslintuihin kuuluva koskikara, edustivat isoa osaa noitalinnuista. Mainitut taianteot käsittivät tietenkin sekä kirot että parannukset.
Noitalinnuiksi voidaan yleisesti luokitella monia peruspulliaisten taianteoissaan käyttämiä lintuja, sekä noitien ja pohu-ukkojen taikakaluinaan käyttämiä lintuja, ja shamaanien apuhenkien suosimat lintuhahmot.

Tutut ja Pelätyt

Korppi ja Kotka olivat voimakkaasti suojelevia lintuja, ja sitä suosivat taioissaan niin tavan kansa kuin kaikenlaiset loitsuniekat. Karjaa suojeltiin pahalta kiinnittämällä (naulaaminen oli suosituin tapa) korpin tai kotkan sulkia tai siivet karjasuojan oven päälle. Samoin käytettiin myös erilaisten metsäkanalintujen siipiä, ja myös kokonaisia petolintuja.

Kotka yhdistettiin hyvyyteen ja jaloihin piirteisiin, eikä pahaa-aikova tai muuten petollinen ihminen, ei tietäjä eikä noita voinut luottaa kotkan apuun. Kotka oli kuitenkin tietäjille voimakas liittolainen. Kalevalassa kerrotaan kuinka kotka loi siiveniskuillaan salaman, joka iski maahan, ja poltti metsän, luoden näin erinomaista viljelysmaata. Kotka siis opetti ihmiselle kaskeamisen taidon. Kotka oli myös pyhä lintu, joka on monien kansojen mytologiassa esitetty sekä paikalllisen ukkosenjumalan seuralaisena, ja myös hänen esiintymishahmonaan. Kaskesta ja salamoista juontuukin kotkan kansanomaisempi nimitys; Kokkolintu.
Ilmaa ja tulta hallitsi Kokkolintu, eli Maakotka, ja Merta ja maata Vaakalintu, eli merikotka. Nykyisinkin juhlapäivinä poltettava, juhlavat tulikeot, eli kokkotulet/kokot, ovat muinoin saaneet nimensä kansan kunnioittamien kotkien mukaan.
Mainittakoon, että vaakalinnuksi saatettiin kutsua myös korppia, metsoa ja muita lintuja, joiksi tietäjien ja noitien uskottiin voivan muuttaa itsensä matkustamismielessä.
Jalon kotkan "Alinen" vastine oli tietenkin vesielementin harmaanpuhuva Kuikka.

Kuikka, noitien sielulintu, eli lintu, jolla oli noidan sielu, on siis toinen suomalaisittain mainittava noitalintu. Kuikka oli monille tietäjille ja noidille pyhä lintu, jota kunnioitettiin. Shamaanille Kuikka oli apuri, jonka hahmoa lainaten shamaani matkusti tuonpuoleiseen, tai joka toi tietäjälle salattua tietoa Alisesta. Kuikan ruumiinosat taikakaluina suojelivat tietäjiä ja noitia tehokkaasti kaikenlaiselta pahalta. Kuikan nokasta valmistetut nuolenkärjet taas olivat voittamattomia, ja kuikanluisella pillillä oli aivan erityistä lumovoimaa.
Muiden ihmisten laittamalta pahalta voitiin suojautua laittamalla eteiseen täytetty kuikkapari uivaan asentoon, tai kiinnittämällä sisäänkäynnin ylle kuikan pää ja räpyläjalat.
Kuikannahka oli myös suosittua noitapussimateriaalia, jota pidettiin erityisen maagisena.
Myös Kuikan lähisukulaista, Kaakkuria, on käytetty pitkälti samoin kuin Kuikkaa. Mainittakoon, että pohjoisten, naispuolisten lapinnoitien sielulintu oli Kuikan sijaan Koskelo.

Vaikka Korppi on helppo kuvitella noitalinnuksi mustan höyhenpeitteensä, ja haaskansyöjän tapojensa vuoksi, vasta Korpinkivi teki Korpista erityisen noitalinnun. Korpinkivi eli Kaarnekivi oli haluttu taikakalu, jonka korppi folkloren mukaan pesintäaikaansa muni. Yksi korpin munista on aina tarinan mukaan muita painavampi, ja sen munan sisältä maaginen kivi sitten löytyy. Korpinkiven uskotaan täytttävänsä haltijansa toiveet, muutti näkymättömäksi ja auttoi ymmärtämään korpin kieltä.
Loitsutaitoinen saattoi oppia korpin kielen myös etsimällä pesän, ja juomalla munat. Sitten piti kiiruhtaa kotiin ettei kolmeen päivään korpin ääntä kuullut, niin alkoi ymmärtää korppien puhetta. Korppia pidettiin älykkäänä lintuna, ja erilaisia pään alueen kipuja, kuten hammassärkyä ja migreeniä, parennettiin liottamalla korpin päätä viinassa. Korppiviinaa nautittiin sitten lääkkeen tavoin pari-kolme lusikallista päivässä.
Korppi oli myös kuoleman enne, sekä sielunnoutajan suosima hahmo.

Joutsen, Kotkan ohella toinen pyhä lintumme, ei ehkä ensimmäisenä assosioidu noitalinnuksi, mutta sillä on kuitenkin vahvat yhteytensä Aliseen, jonne se muiden, sukeltavien vesilintujen tavoin pääsi esteettä. Mustanpuhuva "Tuonelan Joutsen" lienee myös monille tuttu. Tuonelan Joutsen oli voimakas, maaginen lintu jota kukaan ei voinut tappaa, se oli tavalla tai toisella mahdotonta. Himoitun joutsenen tavoittelu johti mm. Lemminkäisen vetiseen hautaansa.
Puhtaana ja hyvänä lintuna joutsen antoi apuaan kotkan tavoin hyville ja pyynteettömille. Magiassa joutsenen osia puolestaan voitiin käyttää kaikenlaiseen kuolemaan ja rajantakaisuuksiin liittyviin konsteihin, mutta esim. joutsenen valkeita sulkia ei kuitenkaan voitu käyttää pahantahtoisiin taiantekoihin.

Koskikara ei ole varsinainen vesilintu, mutta siinä uskottiin elävän veden, ja etenkin kuohuavan kosken väki. Koskikara tai sen osat olivat toivottuja apuvälineitä parannettaessa, etenkin hoidettaessa veden vihoja ja lemmenkylmennystä. Amulettina koskikara suojeli ihmistä onnettomuuksilta ja petollisilta ihmisiltä.

Tervapääsky oli pahanilmanlintu, mutta myös kiusatuille siunaus. Uskottiin, että elämässään kärsivä ja kiusattu ihminen saattoi päästä vaivoistaan, ja muuttua pääskyseksi. Toisaalta, Tervapääsky oli myös hahmo, johon suuttunut noita tai pohu saattoi loitsia onnettoman. Tervapääsky oli myös ilman lintu, jossa oli tuulen väki. Uuden talon kynnyksen alle haudattu tervapääsky suojeli kotia pahalta.

Ennen wanhaan noitiin tavalla tai toisella yhdistettiin myös kaikki pahanilkisinä pidetyt linnut, kuten harakat ja rastaat, ja sen sellaiset, joiden katsottiin olevan noitien apuhenkiä tai lyylityseläimiä. Linnut olivat myös suosittuja hahmoja Paralle.

Annan Uhrin Sinulle, Älä Tee Pahaa Minulle

Muinaissuomalaisten palvontapaikkojen; Kuppikivien nimi tulee niiden pinnassa olevista erikokoisista, kuppimaisista syvennyksistä joita voi yhdessä kivessä olla useampia kymmeniä. Kuppikivet ovat siis erityisiä, muinaisia uhrikiviä, joiden kuppeihin ihmiset laittoivat erilaisia tarjottavia; uhreja, tilanteen mukaan.
Kuppikivien kuppien varsinaisesta merkityksestä kiistellään muinaistutkijoiden kesken vielä tänäkin päivänä, vaikka todennäköisinpänä pidetään, että kivien kupit symboloivat linnun, ja mahdollisesti vielä maailman syntyyn vaikuttaneen kuuluisan sotkan, pesää.
Etenkin muinaisten hautuumaiden kuppikiviä on pidetty pesinä tai ruokakuppeina sielulinnuille; Paikkana, johon viimeinen tervehdys voitiin jättää.

Myös yksityisten ihmisten erilaiset palvontapaikat ja alttarit saattoivat olla linnunpesämäisiä "suojapaikkoja" pihan laidoilla tai metsikössä, huomaamattomina kuin metsälintujen pesät. Tällaisiin pesiin sitten laitettiin tarjoomuksia ja uhreja.

"Pimeydessä Lentävän Pää on Minun Pääni"

Etenkin shamanistisessa perinteessä linnuilla on ollut tärkeä osa. Shamaania pidettiin lintujen jälkeläisenä, ja monilla shamaanikansoilla on perinnetiedon mukaan lintu-emuut, eli mytologisen kantavanhemmat/luojat. Rituaaleissa linnut ovat kyydinneet shamaania, noutaneet hänelle parannus-, yms. taikasanoja, ja kantaneet pois parannettavien vaivoja. Linnut olivat shamaanille paitsi apuhenkiä, ne myös edustivat sielulinnun kautta eri aspekteja ihmisessä, ja shamaanissa, itsessään.
Parannettaessa shamaanit käyttivät usein eläinpukuja, kulloisenkin eläimen, mihin haluttiin yhteyttä, kuten Karhun tai Peuran asua. Tyypillisin oli kuitenkin lintupuku, jonka hihoissa, ja helmassa, pyrstöä mallaamassa, oli höyheniä esittäviä hapsuja, kaisloja, puusuikaleita tai metallisia killuttimia.
Lintupuku shamaanille arvokas väline, joka oli yleensä tossuihin asti koristeltu. Pukuun kuuluva päähine esitti linnunpäätä nokkineen, ja se oli yleensä veistetty puusta ja päällystetty linnunhöyhenillä ja -sulilla. Päähinettä saattoi myös koristaa tärkeän toteemilinnun kallo.
Samoin erinäisten linturituaalien taikakaluja säilytettiin yleensä linnunnahkaisessa pussukassa

Shamaaneilla, tietäjillä ja noidilla on myös läpi elämänsä tavallista vahvempi yhteys omaan sielulintuunsa kuin peruspulliaisilla. Shamaaneille, pohuille ja noidille sielulintu-noitalintu käsite olis siis tavallista moniselitteisempi, ja sielulintu voitiin parhaimmillaan nähdä myös eräänlaisena toteemina tai apuhenkenä.
Shamaani saattoi esim. sielulintunsa kyyditsemänä liikkua tuonpuoleisessa, ja lentää pitkiäkin matkoja. Sielulintunsa kyydissä matkustava lensi aina k.o. linnun hahmoisena, eli tietäjän sielu matkusti linnun sisällä, eikä mitenkään aktuaalisti linnun selässä. Tällainen matkustaminen tapahtui usein tietäjän tai shamaanin langetessa loveen.

Noitien ja joidenkin tietäjien, etenkin Lapin läänn puolella, taas mainitaan myös itse aktuaalisti muuttavan hahmoaan linnun muotoon, ja sitten matkustavan linnun hahmossa. Suosituimpia lintuhahmoja tietäjien keskuudessa olivat ukkometso ja teeri. Naispuoliset noidat suosivat samoin koppeloita tai teerikanoja, mutta myös riekkoja ja variksia.
Lintuna matkustavaa tietäjää ei tavallisella pyssyllä pudotettu, mutta folklore kertoo, kuinka yliluonnollisen sitkeitä siipiniekkoja on ammuttu alas niin hopealla, ristikärkisellä luodilla kuin suuruksella (eli ihmisulosteella), jolloin maaginen lintu on kuin onkin pudonnut. Tarinan päätös on usein traaginen, kun himoitun metson sijaan puun alta löytyykin kuollut tietäjä..
 
Parannustaikoja:

-Kun lapsi syntyi, sille tehtiin harakkapaita, jota vastasyntynyt piti yllään kolme päivää, jonka jälkeen se nostettiin aidanseipääseen ja jätettiin niille sijoilleen. Uskottiin, että niin kauan kuin paita lahosi aidanseipäässä, pysyi lapsi turvassa kaikenlaisilta kiroilta ja taudeilta, ja sen sijaan harakka saisi ne lapsen puolesta kantaa.
-Sotkan munankuoret sopivat hyvin hedelmällisyystaikoihin.
-Savipuoli paranee, jos sekoittaa maitoon pääskysenpesää, ja voitelee sillä ihottumakohtia.
-Selkä paranee, jos kevään ensimmäisen pääskyn nähdessäsi heittäydyt selällesi ja huudat: "Voi voi, kun on selkäni kipeä". Mitä enemmän valitat, sitä paremmin selkä paranee.
-Silmät taas pysyvät koko vuoden terveinä, jos kevään ensimmäisen pääskysen nähtyäsi peset kasvosi maidolla.
-Sokeus tai kaihi paranee, jos sitä hieroo palokärjen munalla.
-Keltasirkun uskottiin parantavan maksavaivoja, kuten keltatautia. Keltasirkku haudutettiin maidossa, jota sitten annettiin sairaalle juotavaksi. Aina parempi, jos maito oli ensimmäistä kertaa poikineen lehmän vasikkamaitoa.
-Korpin päästä keitetty liemi paransi erilaisia pään vaivoja, kuten migreeniä, hammasmätää, ja tukkoista nenää.
-Unettomuus paranee, jos nukkuu jäniksen nahkaan kääritty käki kainalossa.
-Jos hammasta särkee, tai on ientulehdus, pitää kipeää hammasta tai ientä kaivella tikulla, ja sitten pyyhkäistä se leipäpalaan, niin että siihen jää joko sakkaa hampaasta tai verta ikenestä. Leipäpala syötetään sitten, mieluiten vesilinnuille, ja se lintu, joka palan syö, kantaa taudin puolestasi.
-Lauluääni paranee, kun keväällä, ennen jäiden sulamista etsii suolta kurjen höyheniä. Höyhenet sidotaan sitten kaulan ympärille, ja pidettiin piilossa vaatteiden alla kolme päivää. Näinä kolmena päivänäpiti syödä vain karpaloita.
-Etenkin nuoret neidot ovat rukoilleet lintuja päästämään huolista, kuten yksipuolisesta rakkaudesta ja ei-toivotusta sulhasesta mm. seuraavankaltaisilla sanoilla:

"Kanna, Korppi, huoliani,
Harakka minun halujain,
Kylmä lintu kyynelöni,
Musta lintu murheheni".

Kiroja ja Pahoja:

-Aseen voi pilata, jos ampuu sillä tikan, tai variksen.
-Työkalut ja muut voi pilata pyyhkimällä niitä harakansulilla.
-Variksen höyhenillä täytetty tyyny aiheutti unettomuutta ja päänsärkyä.
-Toiselta sorti lemmen, jos sai huomaamatta hierottua hänen vaatteisiinsa linnun, ja etenkin roskalinnun, ulostetta.

Suojelus:
-Jos suolta löydettyyn kurjen sulkaan tiputti vähän elohopeaa, ja hautasi sen kynnyksen alle, se suojeli kaikkia kynnyksen takana olevia. Tämä toimi niin ihmisasunnoissa kuin eläinsuojissa.
-Petolinnun kynnet karkottavat tehokkaasti pahaa.

Sekalaisia:

-Harakan pyrstösulat tuovat onnea.
-Korpin ja kotkan sulat ovat voimakkaita taikakaluja.
-Korpilla on kehossaan yksi valkoinen sulka, ja jos sellaisen saa haltuunsa, on se sananjalan siementen veroinen taikakalu.
-Jos halusi nostaa lempensä, piti sivellä kasvoja koskikaran siivillä.
-Jos varkaan jalanjäljissä polttaa teerikukon höyheniä, alkaa varasta niin ahdistamaan, että hän palaa tunnustamaan.
-Jos juo laulurastaan pesästä munat, saa kauniin lauluäänen.
-Alisen ihmisille ja useimmille noidille korppi on onnenlintu.
-Kun karhunkierroksen lankaan laittaa palokärjen päitä, niin karhu pysyy kierroksessa.

*Postaussarjan edelliset osat ovat luettavissa seuraavista linkeistä:
Osa 1 - "Pyhät Linnut"
Osa 2 - "Ennelinnut"
Osa 3 - "Sielulinnut"

Linnut Kansanperinteessä #3 -Sielulinnut

Sielulintu on toinen tärkeä käsite suomalaisessa mytologiassa ja folkloressa, ja se on loppupeleissä hyvin moniselitteinen. Sielulintu on eräänlainen hengen, sielun, ja/tai elämän energian ilmentymä. Sielulintu on eteerinen henkiolento, ja myös ihmisen seuralainen läpi elämän. Sielulintu voidaan esim. shamanistisessa mielessä nähdä eräänlaisena toteemi-/sielueläimenä.
Sielulintujen mainitaan elävän Tuurussa, eli Maailmanpuussa, ja säilyttävän ihmisten sieluja. Sielulintu laskeutui Tuurusta syntymän hetkellä, ja antoi lapselle sielun, jonka sitten kuoleman jälkeen kantoi pois. Sielulintu siis auttoi kehottoman sielun sieluttomaan, tyhjään lihaan, jossa se saattoi elää ja kehittyä ihmisenä, ja kun ihminen; liha, lopulta kuoli, sielulintu kantoi sielun pois jotta se ei kuolisi, eli katoaisi olemasta, lihan mukana. Sielulintu tunnetaan myös Varjosieluna.

Sielulintu käsitetään myös usein itse sieluksi tai sen vertauskuvaksi, vaikka se on ennemminkin vain sen hetkellinen astia kuin itse sielu. Kun keho kuolee, sielulintu lentää ihmisen sielun Tuonelan joelle, minkä jälkeen se palaa maailmaan oikeana lintuna. Voidaan siis ajatella, että moni lintumme olisi siis oikeastaan energiaa kuolleen ihmisen sielusta. Toisen käsitteen mukaan sielulintu lentää sielun Tuonelaan jätettyään Yliseen, tai palaa maailmanpuuhun, saadakseen uuden sielun säilytettäväkseen, ja liittyäkseen myöhemmin uuteen ihmiseen.
Kun ihminen nukkui, oli sielulintu kuitenkin vapaa liikkumaan, etenkin, jos ihminen nukkui suu auki. Sielulinnun sanotaan poistuvan mieluiten suun kautta, mutta se pääsee ulos myös korvasta.

Paikoin uskottiin, että jos sielulintu jätti ihmisen ennenaikaisesti, ihminen sairastui ja kuoli. Näin saattoi käydä jos ihminen esim. heräsi ennenkuin sielulintu oli kerennyt palata kehoon. Pahasta oli myös jos nukkuva kuoli ennen sielulinnun paluuta. Moisissa tilanteissa oli pahinta että sielu ei enää päässyt eteenpäin, vaan jäi kummittelemaan. Paikoin uskottiin myös, että sielulintu saattoi lennähtää pois esim. aivastettaessa. Koska kukaan ei halunnut menettää sieluaan tai jäädä kummittelemaan oli aikoinaan hyvin tavallista veistää itselleen sielulinnun kuva/patsas, eli eräänlainen puulintu, jota sitten pidettiin koristeena etenkin makuuhuoneessa, sillä sen uskottiin estävän sielulinnun karkaamista. Sielulintuja veistettiin myös läheisen kuollessa, sillä paikoin uskottiin että hautaamattoman vainajan sielu saattoi jäädä vangiksi muiden nukkujien uniin. Jos vainajalle oli veistetty makuuhuoneeseen sielulintu, oli hänen sielullaan paikka/astia jossa viivähtää mikäli se sattui yöllä irtautumaan ihmisestä.

Linnut Kalmistossa

Vaikka sielulinnuilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa, ei vielä 1900-luvun alussakaan ollut tavatonta, että ihmisen kuoltua hänen puinen sielulintunsa laitettiin, ainakin ortodoksisessa seurakunnassa, aktuaalin, kirkollisen hautaristin päälle. Pidettiin myös erityisen hyvänä merkkinä, jos hautajaisiin tuli paljon lintuja seuraamaan toimitusta. Linnut nähtiin edesmenneiden henkinä, joka olivat tulleet saattamaan vainajaa viimeiselle matkalle.

Sielulintukäsitteen vuoksi etenkin lentävä lintuhahmo yhdistetään Suomessa nykyäänkin symbolisesti kuolemaan, ja esim. kristillisissä hautakivissä tai kuolinilmoituksessa voi olla kuva linnusta. Hautakivissäkin linnut esiintyvät, mutta silloin lintu voi myös olla kaiverruksen sijaan myös pieni patsas, ikäänkuin toisinto ihmisten wanhoista, puisista sielulinnunkuvista. Hautakivien linnut voivat esiintyä hautakivissä myös kristin ristien tai enkelten kanssa samassa kokonaisuudessa, ilman ristiriitoja. Lintuja on yleensä yksi, tai ne kulkevat pareittain. Yleisimpiä lintukoristeita ovat hautakivellä kyyhöttävät, tai lentävät linnut. Joskus kököttävä lintu on taivuttanut kaulansa, kuin surrakseen, tai katsoakseen nimeä hautakivessä.

Hautakivien, ja -ristien linnut ovat usein kiveä tai metallia, tai ne ovat omaisten haudalle tuomia, erillisiä pikku hahmoja tai -patsaita. Yleisimpiä hautausmaiden sielulintuhahmoja ovat erilaiset pikkulinnut, kuten varpus- tai tiaishahmot ja pääskyset, mutta myös kyyhkyset ja joutsenet (etenkin laulujoutsenet), ovat suosittuja. Erikoisimmat itse näkemäni ovat olleet tilhi ja sorsa. Ehkä vainaja on eläessään pitänyt juuri erityisesti mainituista linnuista :)
 
Sielulintu Kultaisen Maan Säkenöivät Siivet Suojakseni Laskostaa

Kristityn mytologian mukaan lintu on toivon ja jumaluuden symboli, ja esim. kristinuskon tunnetun vedenpaisumustarinan mukaan tulvasta pelastunut Nooa lähetti laivastaan aina kyyhkysen etsimään merkkejä kuivasta maasta. Lopulta kyyhkynen palasi nokassaan vihreä lehvä, ja vesi alkoi laskea. Kristin jumala lupasi tällöin, ettei enää koskaan yrittäisi hukuttaa ihmiskuntaa, ja lehvää kantavasta kyyhkysestä tuli rauhan symboli, jota myös sotaa vastustava hippiliike käytti mainoksissaan 60-luvulla.
Kristin symboliikassa taivaisiin lentävät linnut luovat myös mielikuvan enkeleistä, etenkin, jos linnut ovat valkeita. Myös Kristin mytologian suojelusenkelikäsitteen on arveltu kehittyneen sielulintuajatuksesta; Näkymättömästä, eteerisestä olennosta, joka on seuranamme syntymästämme asti ja joka varjelee sieluamme. Kristin lintusymboliikan vuoksi on ymmärrettävää, ettei kristinkirkko mitenkään erityisesti ole koskaan vastustanut kotoista sielulintu-käsitettä tai yrittänyt kitkeä sitä samoin kuin pyhiä lintujamme.

Ennelintu ja sielulintu olivat siis kaksi eri käsitettä. Siinä missä mikä tahansa lintu saattoi olla ennelintu, eivät ihan kaikki olleet sielulintuja. Sielulintu oli yleisimmin pieni ja ketterä lintu, kuten pääskynen, leivonen, varpunen, satakieli tai tilhi. Erilaisilla ihmisillä oli tietenkin erilaisia sielulintuja, metsämiehillä sielulintu oli kuukkeli, merenkävijöillä lokki, pikkulapsilla pikkulintu, ilkeämielisillä/syntisillä naakka tai varis, siveellisillä ja hyvillä kyyhkynen, vanhoillapiioilla huuhkaja, noidilla kuikka tai koskelo, ja pohu-ukkojen ollessa kyseessä sielulintu saattoi olla myös vähän isompi tai kolkompi, kuten Ukkometso, Korppi, Kehrääjä, Pöllö tai Huuhkaja, vähän sen mukaan, kuinka voimakas tietäjä eläessään oli ollut. Väkivaltaisesti kuolleiden sielulintujen uskottiin myös paikoin olevan veririntaisia (=punarintaisia).

Suomalaisessa elämänmenossa tärkeitä lintuja pidettiin arvossaan myös kuoleman ja hyvästijätön hetkellä. Koska Kurki oli Alista syntyperää, sille annettiin aina kutsu hautajaisiin, että saataisiin tasapainon vuoksi tuonpuoleisenkin edustajia paikalle. Kurjen kanssa näissä tarinoissa esiintyy yleensä torakka (joka myös kutsuttiin), joka oli hautajaistilaisuuksissa ilmaa edustavan kurjen maata edustava kumppani. Kurki ja torakka siis symboloivat maan ja ilman tasapainoa.
 
Ihtiriekot ja kummitukset

Koska lintu oli sielun ilmentymä, tai sen kyytijä, saattoi vääryyttä kokeneen vainajan sielu myös kummitella linnun hahmossa. Mikäli kuolinsyy oli murha, saattoi sielulintuna olla korppi tai muu tummanpuhuva "pahanilmanlintu". Etenkin surmatut lapset tuntuvat folkloretarinoissa suosivan sielulintunsa hahmoa. Käsite tunnetaan myös aika laajalti Suomen ulkopuolella, ja monissa saduissa ja tarinoissa ympäri maailman kerrotaan lapsivainajista, jotka ilmestyvät ihmisille linnun hahmossa, kertoakseen surullisesta kohtalostaan ja pyytääkseen apua joko päästäkseen siunattuun multaan tai saadakseen oikeutta. Tunnetuin vastaavista tarinoista lienee Grimmin Veljesten tarina "The Juniper Tree" (Suom. Katajapensas/Kataja), jossa ilkeä äitipuoli murhaa aviomiehensä pojan, ja lavastaa oman pienen tyttärensä syylliseksi. Hävittääkseen ruumiin äitipuoli keittää pojasta muhennosta jonka tarjoilee miehelleen. Tytär hautaa pojan luut pihaan, katajapensaan alle, ja joka päivä puuhun lentää pikkulintu joka laulaa kohtaloaan:

"My mother, she butchered me,
My father, he ate me.
My sister, lil' Ann-Marie,
She gathered up the bones of me.
Tied them in a silken cloth,
and burried under juniper.
Tweet, tweet, what a pretty bird am I."
(The Brothers Grim/The Juniper Tree)

Vastaava sielulinnun ilmentymä löytyy myös monille tutusta joululaulusta "Varpunen Jouluaamuna" (Zacharias Topelius 1859), jossa kerrotaan sekä sielulinnuista että enkeleistä, kun tarinan varpunen paljastaa sitä ruokkivalle tytölle olevansa vieraileva henkiolento:
"En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta, olen pieni veljesi, tulin taivahasta."
Laulussa voidaan nähdä Sielulintu-perinteen luontevaa sekoittumista kristin uskomusten kanssa.

Kummitteleva lapsivainaja, tai kummittelevan lapsivainajan sielulintu tunnetaan suomalaisittain Ihtiriekkona. Nimi tulee sielulintuun tai sielun ilmentymään viittaavasta "Itse-Riekko" -sanasta, eikä sen, lapsivainajan ollessa kyseessä, tarvinnut aina olla edes näkyvä tai linnunhahmoinen, vaan lapsikummitus saattoi hyvin olla vain pelkkä ääni, joka yleensä nyyhkytti surma-, tai hautapaikallaan.
Ihtiriekko tunnetaan kansankielessä myös Liekkiönä tai Äpäränä, sillä kummitteleva lapsivainaja oli usein avioton tai avioliiton ulkopuolelle syntynyt ei-toivottu lapsi, joka synnytettiin salassa, tapettiin ja haudattiin piilonviereen. Ihtiriekko jäi sitten kummittelemaan joko synnyttäjälleen tai paikalle sattuneille sivullisille.

Ihtiriekon kummittelu oli yleisimmin juuri mainittua itkua, mutta se saattoi ilmentyä myös erilaisina esteinä matkalla, kun ohitettiin kätkettyä hautaa. Ihtiriekko pelästytti hevosen, tai hevonen ei suostunut etenemään, kummittelija muuttui jarruksi kärrinpyörään tai teki kärreistä erityisen raskaat hevosen vetää. Ihtiriekko saattoi myös näyttäytyä matkalaiselle virvatulena (tästä nimi Liekkiö) tai ihan vaan omassa hahmossaan; lapsena. Koska lapsikummitukset olivat lapsia, ne olivat myös usein lapsekkaan ilkikurisia, ja turhautuivat helposti jos eivät saaneet kaipaamaansa huomiota ja apua. Turhautuneina ja vihoissaan ne saattoivatkin olla jopa räyhähenkimäisen aggressiivisia, ja siksi pelättyjä. Ihtiriekolla on tästä syystä viitattu puhekielessä myös kaikenlaisiin pikkukiusoihin, pahoihin henkiin ja ihan eläviinkin, lihallisiin häiriköihin.
Yleensä ihtiriekko lakkasi kummittemasta, kun sen maalliset jäänteet löydettiin, ja hän sai asianmukaisen hautauksen.

*Seuraava, ja viimeinen osa postaussarjasta on nimeltään "Linnut Kansanperinteessä #4 -Noitalinnut".
Postaussarjan edelliset osat löytyvät myös seuraavista linkeistä:
Osa 1 - "Pyhät linnut"
Osa 2 - "Ennelinnut".

Linnut Kansanperinteessä #2 -Ennelinnut

Esiteltyäni postaussarjani ensimmäisen osan; "Pyhät Linnut", on seuraavana Ennelintujen vuoro:
Lintuihin ja niiden eri lajeihin on yhdistetty valtavia määriä erilaisia uskomuksia, esimerkiksi, lintujen ääntelystä, lentämisestä ja yleisestä käyttäytymisestä, kuten muutosta ja ruokailutavoista, on etsitty erilaisia enteitä, liittyen niin säätiloihin, vuoden kulkuun, kuin ihmisten elämäänkin. Ennen wanhaan oli ensiarvoisen tärkeää, esim. heinänteon tai kylvön kannalta, tietää että satoiko tai paistoiko, tuliko hyvä naurisvuosi vai paljon hallaa syksyllä tai hyttysiä kesällä. Myös kotieläinten hyvinvointiin liittyvät enteet olivat tärkeitä, puhumattakaan, että moni halusi tietää naimaonnestaan, ja myös kuolemastaan.

Lintuenteissä linnuilla tarkoitetaan yleisesti ihan aktuaaleja, käsinkosketeltavia lintuja, jotka ovat bongattavissa jokapäiväisissä toimissa, tai joiden ääni kuullaan selvästi niiden aikana. Lintu-unet eivät siis ole varsinaisia lintuenteitä, vaan unessa ilmestyvät linnut kuuluvat ennemminkin unientulkinnan piiriin. Laitan kuitenkin vertailuksi pari unilintuennettä tuonne loppuun..

Kaikki lintuihin liitetyt enteet ja uskomukset eivät kuitenkaan ole ihan tuulesta temmattuja vanhojen akkojen juttuja, vaan esimerkiksi monilla sääenteillä on yllättävän paljon totuuspohjaa. Olette varmaan joskus kuulleet, että jos pääskyset lentävät matalalla, alkaa sataa, ja usein se osoittautuu paikkansa pitäväksi. Mistä pääskyset sitten tietävät koska alkaa sataa? No, pääskyset pyydystävät lentäessään erilaisia, lentäviä hyönteisiä, jotka kauniilla säällä, eli korkeapaineella lentävät korkeammalla kuin sadetta edeltävällä matalapaineella. Pääskyset vain seuraavat hyönteisparvia yläilmoissa, ja luonnollisesti meidän on helpompi seurata helposti havaittavia pääskysiä, kuin jotain pikku sittiäisiä. Myös lintujen muuttotapoja on pidetty silmällä, tiedättehän wanhan lorun jossa maisemiin ilmestyvistä muuttolinnuista tarkkaillaan kesän joutumista:

"Kuu Kiurusta kesään,
Puolikuuta Peipposesta,
Västäräkistä vähäsen,
ja Pääskysestä ei päivääkään."

Hyviä Enteitä?

Henkilökohtaisessa elämässään ihmiset seurailivat eritoten häihin, syntymään, tauteihin ja kuolemaan liittyviä enteitä. Lintuenteitä tunnetaan tietenkin sekä hyviä että huonoja, mutta jostain syystä ne huonot enteet ovat usein kuuluisampia kuin ne hyvät. Aikojen ollessa kaikin puolin ankarammat esim. rokotteiden puuttuessa, lapsikuolleisuuden ollessa suuri, ja kadon ollessa jatkuva uhka, ihmiset ovat kärkkäimmin tarkkailleet juuri huonoja enteitä, että niiden povaamalta pahalta osattaisiin suojautua.

Folklorellisesti osa linnuista (kuten Leppälintu ja Kehrääjä,) lukeutui automaattisesti huonon onnen tai kuoleman tuojiksi, kun taas toiset (esim. Västäräkki ja Kuukkeli) olivat samoin vakiona onnen ja vaurauden lähettiläitä. Poikkeuksiakin olivat erityisesti linnun poikkeavasta käyttäytymisestä luetut enteet. Jos lintu siis käyttäytyi lajilleen epätyypillisesti tai muuten epänormaalisti, täytyi sen merkitä jotain, kuin esim. metsälintu saapui pihaan, tai sitten kotipihan kana karkasi metsään.. Mikäli vaikka pelätty Korppi tai Varis toi pihaan jotain varastamaansa esinettä, oli se tietenkin hyvä onnen enne, mutta jos hyvänä pidetty pikkulintu lensi ikkunaan ja kuoli, tiesi se tietysti kuolemaa. Myös linnun lentäminen sisätiloihin on tunnettu kuoleman enne, joka ainakin omassa suvussa on tuntunut aina pitävän kutinsa..
Normaalista käytöksestään poikkeavia lintuja on pidetty martaina, mutta myös sielunnoutajan mainitaan ilmestyvän ajoittain linnun hahmossa.

"Erään talon isäntä oli kuullut, että naapuritalossa oli isäntä sairastunut vakavasti, ja lähti ystäväänsä katsomaan. Aurinko alkoi jo painua mailleen, kun hän lopulta pääsi hevosineen perille, ja astui tupaan. Hän luuli tapaavansa sairaan isännän kuolemansa kielistä vuoteesta, mutta oletettu sairas istuikin pirtin pöydän ääressä ja tervehti ystäväänsä iloisena. Tuvan isäntä nosti pullon pöytään ja tarjosi saapujalle penkkiä. Siinä miehet sitten istuivat iltaa rupatellen ja laseja kumoten. Illan aikana isäntä kuitenkin asteittain vakavoitui, ja pyysi lopulta ystäväänsä käymään ulkona katsomassa, näkyikö siellä mitään. Ystävä kummeksui pyyntöä, mutta kävi kuitenkin pihalla katsomassa. Kuu oli noussut, ja hämyisällä pihalla kaikki näytti normaalilta, paitsi vastapäisen ulkorakennuksen katolla istui iso, musta lintu. Ystävä palasi tupaan ja sanoi mitä oli nähnyt. Isäntä nyökkäsi, ja tarjosi uuden lasillisen.
Taas vierähti tovi, ja isäntä pyysi taas ystäväänsä vilkaisemaan ulos. Ystävä teki isännälle mieliksi, palasi kohta takaisin tupaan ja sanoi:
-Nyt siellä istuu kaksi isoa, mustaa lintua.
-No, nyt minun on sitten lähdettävä, talon isäntä tuumasi, antoi loppupullon ystävälleen, taputti tätä olalle, painoi hatun päähänsä ja astui ulos.
Hämmennyksestä toivuttuaan ystävä meni ovelle katsomaan, ja näki, kuinka linnut laskeutuivat katolta, ja nappasivat pihalla seisovan isännän mukaansa, kadoten yötaivaalle."
(Myytillisiä Tarinoita, 1947, edit. Site Admin)
 
Huonoja Enteitä?

Kuten sanottu, jotkin linnut ennustivat automaattisesti pahaa. Jos harvoin äkätty metsälintu tuli pihaan, oli se tietenkin huono enne. Aivan erityisen pelättyjä tässä asiassa olivat Metso, Palokärki ja Korppi. Yleisesti katsoen, mitä himoitumpi saalis/riistalintu pihaan ilmestyvä metsälintu oli, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se oli ampujalleen marras, eikä pihaan saapuvia lintuja siksi juuri vainottukaan, tosin toivottiin kovasti että ne lähtisivät pois. Katolle lentänyt teeri oli varma kuolemanenne, ja Palokärkikin enteili kuolemaa, jos se tuli "Puutavaran käsittelyyn" pihaan näköetäisyydelle, tai vielä pahempaa, alkoi nakutella talon seinää.
Pihassa pelättyjä olivat myös kaikki punarintaiset, eli punaista väriä rinta/vatsavärityksessään kantavat linnut, kuten Punarinta, Punavarpunen, Lepinkäinen, Peipponen, Urpiainen, ja tietenkin kaikille tuttu Punatulkku. Punatulkku oli metsän asukkina pelätty, ja linnun uskottiin tuovan mukanaan huonot säät, kuten pyryt ja pakkaset. Ruotsissa Punatulkku tunnetaankin Tuomioherrana (Domherre). Punarintaisia lintuja pelättiin, sillä olivathan punarintaiset linnut kansansuussa hurmerintoja, eli "veririntaisia". Hurmerinnan ilmestymisen pihapiiriin sanottiin ennustavan esim. ruttoa, punatautia, tulipaloja tai kuolemaa.

Mikä tahansa väärään aikaa nähty tai kuultu lintu saattoi esiintymisellään myös "Pilata" eli "Paskoa" päivän ja/tai ihmisen. Tyypillisimmin "kiellettyjen", eli pyhien lintujen (kuten Kurki tai Joutsen) vahingoittaminen toi epäonnea ja jopa kuolemaa, tai pelättyjen-, ja noitalintujen (kuten Huuhkaja tai Korppi) ääntely ennusti sitä. Kuitenkin myös jokapäiväisissä toimissa lintuja oli syytä varoa.
Esimerkiksi, jos aamulla ensimmäisenä nähty lintu on harakka, tiesi se sairastumista. Vielä pahempaa, jos ulos mennessäsi katsoit ensimmäisenä suoraan harakan rintaan. Käki oli myös aika kelmi linnuksi, jos kuuli sen kukkuvan aamulla ennekuin tuli oli laitettu uuniin, tai ennenkuin kuulija oli kerennyt syödä mitään, sai hän huonon onnen, tai menetti lempensä, tai sai paiseita, jne. Taloissa pyrittiinkin nousemaan mahsollisimman varhain, "Ennen linnunlaulua" kuten sanottiin, ja lämmitettiin uuni ettei onni lähtisi talosta. Tuota syömisuskomusta vastaan suojauduttiinkin paikoin nukkumalla leivänpala tyynyn alla, josta se oli helppo ja nopea heti herättyä napata suuhun, eikä käen kuulemista enää tarvinnut pelätä.
Mainittakoon, että myös aktuaalia paskomista ei ole pidetty hyvänä, eli jos lintu kakki päähän, oli se tietenkin huono enne, joka pilasi ihmisen, tai ainakin päivän.

Lintujen aiheuttama pilaaminen oli siitä hankalaa, ettei sitä parantanut kuin uusi, vastavuoroisesti hyvä lintuenne. Tietäjän pakeille oli siis turha lähteä, lintujen pahat olivat niin hankalia. Paikoin tosin uskottiin, että kasvavan puun, tai sen kuoren pureskeleminen kumoaisi lintujen pahat, etenkin, jos kuori oli siitä puusta, jossa kyseinen pahanilmanlintu oli nähty. Myös taiantekojen ja vastaavien suorittamisen aikana saadut huonot lintuenteet usein kumosivat yritetyn taian, eikä taika siksi sitten toiminutkaan. Lintujen mahti oli suuri.

Sekalaisia Lintu-Uskomuksia:

Vauraus:
-Kun kuulet käen kukkuvan, kilisytä kolikoita taskussasi, niin saat rahaa.
-Jos saat siroteltua suolaa vapaana elävän harakan pyrstölle, ja toivottua rahaa suolan ollessa pyrstöllä, sinusta tulee rikas.
-Jos olet menossa ostamaan arpaa tai lottoamaan, tms, ja näet matkalla mustia lintuja, siirrä suunnitelmasi toiseen päivään.
-Aarteenhaltiat olivat usein linnunhahmoisia.

Rakkaus:
-Juhannuksena käki kukkuu jäljellä olevia sinkku/poikamiesvuosia.
-Kyyhkyset unessa povaavat iloa rakastuneelle.
-Jos kurkiaurassa on parillinen määrä lintuja, avioliitosta tulee onnellinen, jos pariton määrä, niin onneton.
-Juhannustaikojen merkeissä kun naimattomat tytöt ovat tarkkailleet lintuja, harakka povaa yleisimmin uskotonta miestä, ja varis köyhää miestä.
-Jos nuorukainen kosiomatkallaan kuulee harakan nauravan, hän saa rukkaset.

Sää:
-Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle.
-Mitä likemmäs asuintaloa tiaiset talvella tulevat, niin sitä kovemmat pakkaset on luvassa.
-Jos kurjet lentävät matalalla, säät lämpenevät.
-Jos palokärki lentää etelään, tietää se sadetta. Jos pohjoiseen, niin poutaa.
-Jos harakka rakentaa pesänsä korkealle, tulee poutainen kesä. Jos matalalle, tulee sateinen kesä.
-Jos korppi ja varis huutavat yhtä aikaa, tulee suojasää.
-Jos varis viihtyy Maaliskuussa maantiellä, tulee kelirikko.
-Kynttilänpäivän jälkeen kolme variksenraakkua peräjälkeen ennustaa kelirikkoa.
-Jos käki kukkui lentäessään, tuli pakkaskesä.
-Jos käki kukkui Jaakonpäivän (25.7) jälkeen, tuli huono loppuvuosi.
-Mitä aikaisemmin haarapääsky palaa Suomeen, sitä lämpimämpi kesä tulee.
-Jos vesilinnut muuttaessaan lentävät matalalla, tulee pitkä ja lämmin syksy.
-Kun pöllöt pysyvät hiljaa, tulee sade.
-Kurki sadetta huutaa.
-Kuikan huuto enteilee sadetta.
-Talitiaisen laulu kesällä tiesi sadetta.
-Pihaan tuleva talitiainen enteili sateita, ja keväällä jopa takatalvea.
-Jos punatulkku tuli pihaan, tiesi se lumituiskuja ja myrskyjä.
-Jos tikka tuli hakkaamaan seinää talvella, oli tuiskuja tiedossa.
-Varis raakkuu aamulla sadetta, mutta illalla hyviä kelejä.
-Jos varis raakkuu talvipäivinä aamulla, tulee suojakeli, mutta jos illalla, niin pakkasta.
-Kun kaakkuri "kakoo" tulee hyvät ilmat, ja kun kaakkuri "kurluttaa" tulee sade.
-Jos isompi lintu vie läskin lintulaudalta, tulee pahat pakkaset.
 
Hyvä-, ja Huono Onni:
-Jos pääskynen tekee asuintalon ulko-oven puolelle räystään alle pesän, tuo se onnea taloon.
-Taivaanvuohen mäkätyksen kuuleminen tuo onnea.
-Mustarastaan tai Kottaraisen näkeminen tuo onnea.
-Jos kottarainen pesii pihaan, se tuo onnea talolle.
-Jos kivitasku tekee pesänsä talon lähelle, tulee siitä talosta onnekas.
-Jos varpunen tekee talon räystään alle pesän, talo rikastuu.
-Kun suurimpina juhlapäivinä antoi metsän linnuille jyviä, niin niitä sitten riitti ihmisillekin ympäri vuoden.
-Jos käki kukkuu haapapuussa, tietää se kuulijalleen huonoa. Jos koivussa, niin hyvää.
-Jos harakka nauraa matkalaiselle oikelta puolen tietä, tietää se hyvää. Jos vasemmalta, niin pahaa.
-Unessa nähdyt linnut ovat yleensä varoituksia.
-Jos käki kukkui ennen aamiaista, tiesi se huonoa onnea koko kesäksi. 
-Matkalle lähdettäissä variksen raakkuminen tiesi onnea, harakan nauru taas huonoa onnea.
-Jos lintu kakkaa päähän, tietää se huonoa. Uskomus tunnetaan myös päinvastaisena.
-Huuhkajan huhuilu auringon vielä näkyessä enteili sotaa.
-Sellainen pelto jossa ruisrääkkä viihtyy, menestyy.
-Pihassa keskenään tappelevat isot varislinnut, kuten varikset, harakat tai korpit, tietävät perheriitoja, ja povaavat jopa suhteen särkymistä ja avioeroa.
-Variksen ampuminen pilaa aseen.

Taudit:
-Jos nauriita istutettaessa tulee rastas nauramaan, tulee nauriisiin rupia.
-Jos keväällä käki kukkui sairastavalle, niin hän ei kuollut vielä sinä vuonna.
-Jos aamulla ensimmäiseksi näki harakan, tiesi se sairastumista.
-Rastasparvi ennusti ruttoa.
-Harakkaa on pidetty yhtenä Ruton suosimista hahmoista.

Kuolema:
-Valkoiset linnut unessa tietävät kuolemaa.
-Kuukkelin pesän löytäminen tiesi kuolemaa.
-Tummien lintujen lentäminen isossa parvessa enteili kuolemaa.
-Käki kukkuu kuulijalleen elinvuosia.
-Jos pulmusparvi tulee pihaan, niin ne ovat sielua hakemassa.
-Jos kyyhkysiä kerääntyy paljon yhteen paikkaan, tulee siinä kohdassa tapahtumaan jotain ikävää.
-Asuintiloihin sisään lentävä lintu tietää kuolemaa, yleensä jollekulle joka on samassa huoneessa.
-Jos tikka tai palokärki tulee hakkaamaan asuinrakennuksen seinää, joku talonväestä kuolee.
-Jos tikka lentää edelläsi metsässä ääneti, tietää se omaisen kuolemaa.
-Jos ukkometso tuli pihaan, talosta kuoli isäntä. Jos koppelo, niin emäntä.
-Jos käki tulee pihapuuhun, tietää se kuolemantapausta talossa. Jos käki alkoi kukkua puussa, viittasi se nuoremman väen kuolemaan.
-Jos korppi tulee pihaan, tietää se kuolemantapausta talossa.
-Kehrääjän huuto on kuolinenne.
-Auringon nousun jälkeen huhuileva pöllö kutsuu kuolevan ihmisen sielua.

Sekalaista:
-Käki tuo suven sanoman.
-Harakan nauru aamulla tietä vieraita, etenkin, jos harakka nauraa katolla.
-Jos harakka tulee pihapuuhun nauramaan, tietää se perheriitoja.
-Jos lintu koputtaa ikkunaan, tulee huonoja uutisia.
-Huuhkajan huuto metsässä varoittaa metsänkävijää vaarasta.
-Pääsiäisaamuna jos näki ensimmäisenä harakan, pysyi virkkuna läpi vuoden.
-Jos västäräkki kulkee kylväjän perässä pellolla, tulee hyvä sato.
-Jos kuulet harakan nauravan, etenkin selkäsi takana, joku levittää sinusta perättömiä huhuja.
-Enneunia saat, kun kuulet vuoden ensimmäistä kertaa käen kukkuvan, otat siitä paikasta missä seisot, vähän multaa vasemman jalkapohjasi alta, ja laitat sen yöksi tyynysi alle.
-Jos närhi ilmaantuu pihapuuhun, joku juoruaa talonväestä.
-Kottarainen on uutislintu. Jos kottarainen tulee pihaan, tietää se uutisia.
-Kevätkautena ei saa syödä teeren munia, tai syöjälle tulee teerenpilkkuja.
-Jos Talitiainen tulee metsämiehen lähelle tiityttämään, tietää se, että saalis on lähellä.
-Mitä enemmän rannoilla on västäräkkejä, sitä parempi kalavuosi tulee.
-Jos saa siroteltua suolaa vapaana elävän korpin, tai, lähteestä riippuen harakan tai variksen, nokalle, sai toivoa suolan ollessa nokalla.
-Jos löydät harakan pyrstösulan, saat toivoa.
-Jouluna annettiin aina linnuille jyviä, jotta niitä riitti ihmisillekin seuraavana vuonna.

Tulevia on ennusteltu myös pelkistä höyhenistä, ja jo höyhenen löytyminen oli onnekas enne. Höyhenistä ennusteltiin värin perusteella.
Lisäksi siipisulan löytyminen liittyi rahaan, ja pyrstösulan löytyminen terveyteen.

Höyhenet:
Punainen - Hyvää onnea.
Oranssi - Hyvinvointia ja nautintoja.
Keltainen - Varo kaksinaamaisia ihmisiä.
Vihreä - Seikkailua tai rahaa.
Mustavihreä - Huomiota tai rahaa.
Musta - Surua tai huonoja uutisia.
Mustavalkea - Vältyt hankalalta tilanteelta, eikä ongelmasi ole niin paha kuin luulet.
Valkea - Rauhaa. Voi olla myös kuolemannenne.
Ruskeanvalkea - Iloa ja terveyttä.
Ruskea - Terveytesi kohentuu.
Sininen - Rakkautta ja onnea.
Sinimustavalkea - Uusi rakkaus tai suhde.
Purppura - Jännittävää matkaa.
Täplikäs - Uutisia tai juoruja.
Juovikas - Yllätyksiä.
Katkennut - Huonoa onnea.

*Mainittakoon, ettei tekstissä esiintyvän Taivaanvuohen "mäkätys" ole linnun itsensä ääntelyä, vaan ääni lähtee linnun sulista sen lentäessä ;)
Lisää lintuihin liittyviä taikoja ja uskomuksia voi bongailla myös vuotuisjuhlataikapostauksistani.
Lintu-sarjani seuraava osa on nimeltään "Linnut Kansanperinteessä #3 -Sielulinnut".
Postaussarjan muut osat löytyvät myös seuraavista linkeistä:
Osa 1 - "Pyhät linnut"
Osa 4 - "Noitalinnut".

Sekalaisia Enteitä

Onpas taas puutaheinää olo.. Kun olen täällä jo kirjoitellut wanhoista, sekalaisista uskomuksista, kuten kutinoista, luomista, ja ulkonäöllisistä tekijöistä, voisin vaihteeksi kirjoittaa niistä vielä ainakin kerran. Tällä kertaa keskityn suppeasti tuntemattomiin ihmisiin, eläimiin, ja ehkä myös vähän kasveihin. Onhan esim. Ystävyyttä vanhanpiian kanssa on pidetty turmiollisena omalle naimaonnelle, noidan kyyneleiden on uskottu suojelevan pahalta, ja kotihämähäkin tappaminen tietää epäonnea.

Ihmiset:

-Suruvaatteisiin verhoutuneen naisen näkeminen tiesi pahaa.
-Jos vesille lähdettäessä näkee ensimmäisenä naisen tai mustiin pukeutuneen miehen, tuo se huonoa onnea.
-Jos täysin valkoisiin vaatteisiin pukeutunut henkilö ylittää tien edestäsi, kannattaa ostaa arpa.
-Jos näet pienen lapsen vaatteissa pääkallon, tietää se ikäviä uutisia.
-Jos keinutat tyhjää kehtoa, enteilee se sinulle lapsettomuutta.
-Pientä, valkoista koiraa ulkoiluttavan mieshenkilön näkeminen enteilee huonoa onnea
-Jos olet aloittamassa jotain tärkeää, ja kohtaat matkallasi ensiksi naisen, käänny ympäri ja palaa kotiin, asiasi ei onnistu.
-Jos ystäväsi talloo usein kantapäillesi, hän vie lopulta sinulta heilan.
-Henkilö, joka tallaa kantapäillesi päätyy vielä tanssimaan häissäsi.
-Kun suhde menee poikki, pyydä kumppanilta "viimeinen suudelma". Tämän jälkeen sylkäise se pois, virtaavaan veteen, esim. puroon, ojaan, lavuaariin tai vessanpönttöön (tätä ei kuitenkaan ole välttämätön tehdä sen ex-kumppanin nähden). Näin sinua ei "pilata", ja naimaonni pysyy jatkossakin hallussasi.
-Toisen henkilön varjoa ei saa häiritä eikä vahingoittaa, tai se vahingoittaa varjon lähdettä.
-Tämä on ilmeisesti uudempi, mutta olen jo henkilökohtaisesti törmännyt tähän muutamaan otteeseen: Gootin halaaminen tuo onnea.

Eläimet:

-Koira ulvoo kuolemaa.
-Jos talon koira nukkuu käpäliensä päällä, kuolinuutinen saapuu koiran hännän osoittamasta suunnasta.
-Jos koirat yhtäkkiä puhkeavat haukkumaan keskellä yötä, tarkoittaa se, että lähellä on noita noitumisaikeissa.
-Jos koira aivastaa, lähellä on noita noitumisaikeissa, tai joku on juuri tehnyt ilkeän taian sen isännälle/emännälle.
-Jos olet lähdössä reissuun, ja tulee ensimmöisenä koira vastaan, matka onnistuu hyvin.
-Jos sonni tai orihevonen vierastaa tai pelkää tyttöä, hän jää vanhaksipiiaksi.
-Hiirien tulo taloon enteilee köyhtymistä.
-Veden päällä ollessa ei saa sanoa "sika", tai se tuo huonoa onnea.
-Jos näkee yhtä aikaa valkoisen hevosen, auringon ja kuun, saa toivoa ja toive toteutuu.
-Kissalla on yhdeksän henkeä.
-Jos pitää kissaa sylissään ukonilmalla, salama iskee.
-Arpa pitää raaputtaa kissankynnellä, siten tulee rahaa.
-Jos kissa aivastaa, ilmat kylmenevät.
-Se, kenen sylissä kissa kovasti viihtyy, jää naimattomaksi.
-Käärmeen tulo pihaan tietää riitoja talonväelle.

*Lisää kissauskomuksia vanhassa, "Taikauskon Helmiä" -postauksessani.

Selkärangattomat Eläimet:

-"Etana etana, näytä sarves, onko huomenna pouta?"
-Jos leppäkertulla on selässään pariton määrä pilkkuja, tuo se onnea. Jos parillinen, voit toivoa.
-Jos leppäkerttu lentää kädellesi, ja kävelee sormenpäähän, voit toivoa.
-Naimattomille leppäkertun lentäminen kämmenselälle oli naimaenne.
-Iholle lentänyt keltamusta leppäkerttu (esim. ahopirkko) varoittaa petollisesta ystävästä.
-Kotiin lentänyt yöperhonen tietää onnea. Päästä se ulos vahingoittumattomana, niin onni ei pilaannu.
-Telttaan lentänyt mehiläinen tuo onnea, etenkin, jos päästät sen ulos vahingoittumattomana.
-Telttaan lentänyt kimalainen enteilee rahaa, etenkin, jos päästät sen ulos vahingoittumattomana.
-Jos ampiaiset tekevät pesän ulkohuussiin tai asuinrakennuksen päätyyn, tietää se rahaa.

*Vanhasta Hämähäkki-postauksestani voi lukea hämähäkkeihin liittyviä uskomuksia.

Jokapäiväiset Esineet:

-Kuplat aamukahvissa symboloivat rahaa, vähän tai paljon. Jos kupla ui juojaa kohden, hän saa rahaa, jos taas juojasta poispäin, hän menettää sitä.
-Jos jääpalat poksuvat drinkkilasissa, tietää se rahaa.
-Pippuripurkin kaatuminen pöydälle tietää rahaa.
-Veden läikytys pöytäliinalle enteilee sadetta.
-Jos vahingossa törmäät ovenkarmiin, on vieraita tulossa.
-Jos kellot pysähtyvät yllättäen ja samanaikaisesti, lähistöllä on noita noitumisaikeissa, tai taloon on langetettu loitsu/kirous.
-Jos kaulakorun lukko on siirtynyt niskasta dekolteen puolelle näkyviin, sinulla on salainen ihailija. Jos lukko on korun vasemmalla puolella ihailija on tumma, ja jos oikealla niin vaalea.
-Jos tupakoit, ja savukkeesi savu menee silmiin niin että tulee kyynel, joku ajattelee sinua.
-Siltä, jonka käteen avain jää lukosta, vievät toiset heilan.
-Jos lanka menee solmuun ommellessa, ja solmun saa auki katkaisematta lankaa, se tietää rahaa.
-Valkoiseen paitaan, tms. vaatteesen ilmestyvät ruostetahrat tietävät rahaa.
-Kenenkään oman perheen ulkopuolisen ei saa antaa katsoa lompakkoonsa, muuten köyhtyy.
-Käsilaukkua ei saa koskaan laskea lattialle, tai köyhtyy.
-Lahjaksi annettavassa laukussa tai lompakossa pitäisi aina olla vähän rahaa sisällä. Tyhjän antaminen tuo huonoa onnea.
-Jos joku kaataa tuolinsa noustessaan pöydästä, hän valehteli istuessaan siinä.
-Taivaalle karanneen ilmapallon näkeminen tietää viestiä kaukaa.
-Jos halkopino kaatuu metsässä, tms. niin se tietää häitä sen pinon talolle.
-Jos kynttilä kipinöi, on sade tulossa.
-Jos kynttilä sammuu itsekseen, povaa se kuolemantapausta perheessä.
-Löytönappia ei pidä poimia mukaansa, sillä se tuo köyhyyttä löytäjälleen.
-Vahingossa putoava ja särkyvä astia tai koriste-esine on hyvä enne, sillä sirpaleet tietävät onnea. Poikkeuksena uskomukseen ovat tietenkin peilin sirpaleet.

 *Jätin linnut tarkoituksella tästä pois, sillä ennelinnuista erikseen "Linnut Suomalaisessa Kansanperinteessä" -postaussarjassani :)

Linnut Kansanperinteessä #1 -Pyhät Linnut

Suomalaisessa folkloressa linnut ovat laaja aihe, josta voisi helposti kirjoittaa useita sivuja, ja siksi jouduinkin paloittelemaan tämän alkuperäistekstin raa'asti neljään osaan, ja sain siinä sivussa kokea ohimenevän hyvänolontunteen päästessäni käyttämään lauseessa heittomerkkiä ;)
Luvassa siis neliosainen esittely suomalaisista linnuista; aiheesta, josta yritän kertoa mahdollisimman kattavasti. Tätä ensimmäistä osaa seuraavat järjestyksessään kirjoitukset Enne-, Sielu-, ja Noitalinnuista. Kaikki neljä postausta siis liittyvät yhteen, mutta ne ovat informatiivisia myös yksistään, ja yritän huolehtia asiaan liittyvistä linkeistä parhaani mukaan. Mutta asiaan:

Lintuja on kaikkialla ympärillämme, kesät talvet, ja etenkin kesäisin, sillä osa maamme linnuista on ns. muuttolintuja, jotka lentävät säiden tarpeeksi kylmetessä lämpimimmille alueille talvehtimaan.
En kuitenkaan tässä postauksessani aio ruotia ihan jokaista lajia erikseen, vaan kertoa yleisesti linnuista suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa. On hyvä tässä välissä muistaa, että monet uskomukset kumpuavat lähtöjään Ylistä palvelevien näkökulmasta, eli jos linnun väitetään tai uskotaan tuovan pahaa, voi se Alisen piirin ihmisille tarkoittaakin päinvastaista, ja toisinpäin ;)

(Laulujoutsenten muuttoaura)

Lintujen Luokittelu Suomalaisittain

Kansanomaisesti ihmiset ovat kautta aikain jakaneet linnut omalla tavallaan eri luokkiin, joissa yksi lintulaji voi kuulua useampaan lokeroon. Seuraava luokituslista ei siis ole millään tavalla aktuaalia eläinoppia, vaan pelkästään kansanperinnettä ja puhekieltä, joten mahdolliset lajivirheet ovat täysin tahallisia:

Pikkulinnut, eli Laululinnut, kuten Varpunen, Tiainen, Satakieli, Kottarainen, Peipponen ja Sieppo. Ne ovat jokaiselle tuttuja laululintuja joita voi bongata vaikka lintulaudalta. Moni meistä pitää pikkulinnuista, näyttäväthän ne suloisilta ja harmittomilta pikku nappisilmineen, ja livertävät kivasti. Pikkulintuja onkin pidetty yleisesti onnea tuovina ja positiivisina enteinä. Myös jotain isompia lajeja, kuten osa rastaista, esim. musta-, ja laulurastas, on ajoittain luokiteltu kansanjaossa pikkulintuihin. Monet pikkulinnut, ja niitä vähän isommat ovat samalla myös metsälintuja.
Petolinnut, kuten Haukat, Kotkat, Sääksi, Pöllöt, ja Huuhkaja. Ne ovat kooltaan vaihtelevia lintuja, joilla on kaikilla vaikuttavan petomaiset piirteet, kuten suuret tai pistävät silmät, terävä raatelunokka ja isot kynnet. Petolinnut syövät lihaa, mm. muita lintuja. Suuria, kotkamaisia petolintuja pidetään uljaina ja jaloina lintuina, jotka taivaista suojelevat ihmistä, ja niitä kunnioitetaan. Toisaalta taas pienempiä, etenkin haukkoja kirotaan varsinkin nykyään ahkerasti, ja monet pöllöt yhdistetään yöeläiminä kuolemaan.
Metsä-, ja Riistalinnut, Metsälintuihin voidaan laajasti lukea kaikki villit siivekkäät, jotka joskus näyttäytyvät myös pihapiirissä. Riistalintuihin puolestaan lukeutuvat kaikki metsästettävät lajit, kuten Metsäkanalinnut ja kyyhkyt, jotka ovat olleet aina tärkeässä asemassa. Vaikka valtaosa riistalinnuista onkin metsälintuja, myös osa vesilinnuista, kuten sorsat ja telkät luetaan riistalintuihin. Suomessa onkin pitkät riistalintuperinteet, johon sisältyy paljon erilaisia taikauskoisia tapoja ja pyyntionnen takaavia taikoja. Saalista kunnioitettiin, siinä missä luontoa yleensä, eikä huonoakaan jahtipäivää ylenkatsottu. Metsälinnut on myös yhdistetty metsänhaltioihin. Vesilinnuista tunnetuimmat riistalinnut lienevät sorsat ja hanhet.
Roskalinnut, yleisimmin Varikset, Naakat, ja Harakat. Näitä lintuja pidetään yleisesti haaskojen syöjinä, ja roskisten tonkijoina, mistä yleisnimitys johtuu. Vaikka Roskalintuihin kuuluu pääasiassa variksia, mutta myös rastaat (etenkin Räksä) ja lokit saavat joskus paikkoja tästä luokasta "siivottomien" pöytätapojensa ansiosta. Varislintuihin kuuluvaa korppia, jota kunnioitetaan ja pelätään, ei kuitenkaan kansanomaisesti luokitella roskalinnuksi, vaan metsä- tai (outoa, myös) petolinnuksi. Korppi on myös tunnettu Noitalintu. Varislintujen joukosta löytyvät folklorellisesti myös lintumaailman keppostelijat, kuuluuhan metsämiesten ja eränkävijöiden onnenlintu, pidetty Kuukkelikin varislintuihin. Kristin uskomusten mukaan varikset ja naakat ovat syntisten sieluja, eli heidän sielulintujaan.
Vesilinnut, kuten Joutsen, Kuikka, Sotka ja muut sorsalinnut, hanhet ja kahlaajat. Vesilinnut ovat vesistöissä ja niiden lähituntumassa viihtyviä lajeja, joilla on yleensä räpyläjalat, ja joiden ravinto koostuu kalasta tai sen sellaisista vesieläimistä ja kasveista. Vesilinnut ovat Suomalaisille tärkeitä jo kulttuuriperinnöllisesti, liittyväthän ne meillä läheisesti jo maailman syntyyn. Vesilinnut liittyivät läheisesti vedenhaltioihin, ja ovat myös tärkeitä shamaanilintuja. Lisäksi Laulujoutsen (Cygnus Cygnus) on linnuistamme pyhin, ja myös kansallislintumme.

(Räkättirastaan poikanen pihatien varressa)

Maagisten lintujen luokittelu puolestaan koskee tässä seuraavassa listassa siis villejä lintuja, eikä esim. kotieläimiksi luokiteltavia kanoja tai hanhia lasketa mukaan. Ne kuuluvat kotieläinten listalle ;)
Elikkä; Folklorellisesti ja mytologisesti linnut jaoteltiin myös vähän hyöty/käyttöaspektinsa mukaan:

Pyhät linnut, kuten Laulujoutsen, Sotka, Koskelo ja Kotka, ovat lintuja joilla on osansa kansanrunouden tärkeissä tapahtumissa, kuten maailman luomisessa, tai jotka tarinoissa ovat ihmisen sukua, tai olleet joskus ihmisiä (kuten Joutsen, Kurki ja Kuikka). Suomalaisittain pyhät linnut ovat kaikki pääasassa vesilintuja, poikkeuksena mm. Kotka, Käki ja Kuukkeli. Joutsen on linnuistamme pyhin, onhan se kaunis ja hämmästyttävän valkoinen. Joutsenen mainitaan olevan ihmisensukuinen lintu, jonka tappajaa sanottiin itseään kohtaavan kuoleman. Valkoisuuden vuoksi myös kristillistyneet suomalaiset yhdistivät Joutsenet paikoin taivaallisiin enkeleihin.
Sielulinnut, kuten Pikkulinnut, Kuukkeli, Koppelo, Lokki ja Kiuru. Sielulintuihin lukeutui tiettyjä vakiolajeja, joiden ajateltiin olevan kuolleiden sielujen ilmentymiä, esi-isiä tai kuolleen kyyditsijöitä. Esim. Vanhan uskomuksen mukaan pikkulinnut ovat kuolleiden lasten sieluja, kuukkelien on uskottu olevan metsämiesten sielulintuja, ja lokkien merimiesten sielulintuja.
Noitalinnut/Shamaanilinnut, kuten Korppi, Kuikka, Kaakkuri, Metsot ja Tervapääsky. Noitalinnut olivat arveluttavassa maineessa, ja niiden kanssa työskentelivät vain shamaanit, pohut ja noidat. Poikkeuksen listaan tekee riistalintunakin arvostettu metso, jonka siivillä etenkin Lapin noitien sanottiin matkustavan, sekä metsämiesten tuntema onnenlintu; Kuukkeli, joka on paikoin myös noitalinnun maineessa. Noitalinnut yhdistettiin paitsi onneen ja epäonneen, myös kirouksiin, kuolemaan ja noitumiseen. Lisäksi niiden munia ja ruumiinosia on lisäksi pidetty vahvoina taikaesineinä.
Ennelinnut on laajin näistä ryhmistä, ja käsittää eniten lajeja. Ennelintu-ryhmä on monimuotoinen, sillä ennelinnut saattoivat todella olla lähes mitä lajia tahansa. Tähän ryhmään pääsemisen ratkaisi lajista riippumatta yksilön tavallinen, tai tavallisuudesta jotenkin poikkeava käyttäytyminen tai ulkonäkö, joista sekä seurailtiin säitä että povailtiin tulevia. Ennelintuihin, ja etenkin niiden ennustamiin huonoihin enteisiin, liittyy myös termi "pahanilmanlintu".
 
(Tämän linnun tunnistaminen kuuluu jo yleissivistykseen)

Tärkeitä Lintuja

Hyvä myös muistaa, etteivät linnut muutenkaan olleet luokissaan kovin tarkasti, ja monet linnut saattoivat olla esim. pyhyydestään tai huonosta maineestaan huolimatta silti myös sielu- tai ennelintuja. Kaikki linnut eivät luonnollisestikaan mahdu näihin "kansanluokkiin", mutta vain muutamia lyhyesti mainitakseni, folklorellisesti eräitä tärkeimpiä lintuja kautta aikojen ovat olleet:

Haapana eli Haakana eli Kanasorsa eli Kirnulintu (Anas Penelope) - Haapanaa pidetään paikoin vedenhaltioiden suosikkihahmona, ja vaikka haapana onkin riistalintu, sen vahingoittamista on pidetty myös huonoa onnea tuovana. Erityisen turmiollista oli, jos lintu juuttui katiskaan, se tiesi kalaonnen menoa, ja pahimmassa tapauksessa kuolemaa katiskan laittajalle.

Harakka eli Hakse eli Pika (Pica Pica) - Harakkaa pidetään Pirun tekemänä lintuna, jonka sanotaan jo etukäteen nauravan kaikelle onnettomuudelle. Harakka kuitenkin pakeni luojaltaan, mistä suuttuneena Piru joka Pääsiäinen vaatii neljäkymmentä uhria veroina, syödäkseen harakat pääsiäisateriakseen. Harakan naurumaista räkätystä onkin pidetty sekä epäonnisena että onnekkaana. Jos harakka nauraa ennen tärkeän työn aloittamista tai ennen matkalle lähtöä, oli se epäonnen enne. Jos harakka nauroi huonolla säällä, tiesi se säiden paranevan.

Huuhkaja eli Hyypänä eli Hyypiä eli Hyypiö eli Huuhkain eli Huuhaja eli Tuukaja (Bubo Bubo) - Huuhkaja on vaikuttava ilmestys, mutta se yhdistetään myös kuolemaan. Huuhkajan on myös mainittu olevan yksi Paholaisen linnuista, ja siksi aivan erityisen pahaenteinen. Erityisesti miehille Huuhkaja-enteet olivat pahasta, sillä Huuhkajien uskottiin olevan vanhojenpiikojen sielulintuja, joissa naimattomat akat jatkoivat sulhasen huhuilua vielä kuoltuaankin.. seurakseen kuolemaan. Huuhkajan on toisaalta myös uskottu suojelevan metsänkävijöitä, jos he käyttäytyivät hyvin.

Joutsen eli Joutsi eli Joutsena eli Kenokaula (Cygnus) - Joutsen, ja etenkin Laulujoutsen eli Isojoutsen (C.Cygnus), on meille suomalaisille muinainen, pyhä lintu, jonka saapuminen keväällä toi mukanaan elämän ja valon. Joutsenen on myös sanottu johdattavan muita lintuja linnuntiellä, ja muuttoretkillä. Toisaalta, koska joutsenen syntysijat ovat Alisessa, ja linnun valkea höyhenpuku yhdistyi myös vahvasti kuolemaan, oli linnulla tärkeä rooli myös sielu-, ja noitalintuna.
Joutsenen uskottiin olevan ihmisen sukua, linnuksi muuttunut ihminen, mikä on ollut osasyynä joutsenen kunnioittamiseen. Pohjoisemmassa Suomessa joutsen tunnetaan myös Joukhaisen, Joukaisen, tai Joukkavaisen nimellä, mistä voinee päätellä Kalevalan Joukahaisen kenties olleen Joutsenen, tai siis sen linnuksi muuttuneen tyypin, sukulainen.
Joutsen mainitaan shamaaniperinteessä maailman munan munijaksi, ja Joutsen ja muna ovatkin tärkeitä symboleja. Joutsenta kuitenkin kunnioitettiin, ja sillä on tärkeä osa suomalaisessa kansanperinteessä. Kristillisessä perinteessä valkea joutsen on samaistettu myös enkeleihin.

Kehrääjä eli Kehruulintu eli Kapri eli Yölintu eli Yöhaukka eli Ruumislintu (Caprimulgus Europaeus) - Yöaktiivinen Kehrääjä on tunnettu, suru-uutisiin, kuolemaan ja muihin ikävähköihin elämän asioihin yhdistetty ennelintu, jonka huudon itsessään uskottiin enteilevän kuolemaa. Venäjällä kehrääjälinnun uskottiin öisin imevän maidon vuohien utareista, ja näin ehdyttävän kotieläimet. Moisen uskomuksen vuoksi lintu on tunnettu myös "vuohenimijän" nimellä, joskaan yhtäläisyyksiä tarujen Chupacabraan ei ole löydetty ;) Kehrääjä on vaatimattoman näköinen lintu, jonka on sanottu omaavan suuria salaisuuksia, ja jota on pidetty myös kastamattomien lasten sielulintuna.

Korppi eli Kaarne eli Korpi eli Mustanuttu/-takki eli Pultokas (Corvus Corax)- Mustan värinsä ansiosta korppia on pidetty pahana lintuna, tai vähintäänkin huonona enteenä.

Koskelo eli Iskelo eli Jouhelo eli Kossu (Mergus) - On, etenkin maamme pohjoisissa osissa, tunnettu noitalintu, ja se mainitaan myös lapin naisnoitien sielulinnuksi. Koskelo oli myös suosittu hahmo joksi loitsutaitoinen saattoi muuttaa itsensä, tai uhrinsa. Paikoin koskeloa on myös pidetty Lapin tietäjien sielulintuna.

Kotka eli Kokko eli Kokkolintu (Aquila) - Maassamme pesii kaksi lajia, kotkien sukuun kuuluva Maakotka eli Kotka eli Isokokko eli Maakokko (A.Chrysaetos), joka tunnetaan kansanperinteessä Kokkolintuna, sekä merikotkien sukuun kuuluva Merikotka eli Merikokko eli Kalakotka (Haliaeetus Albicilla), joka tunnetaan kansanperinteessä Vaakalintuna. Mainittakoon, että paikoin myös Sääkseä (Pandion Haliaetus) on sanottu Vaakalinnuksi.
Yleisimmin kotkasta puhuttaessa suomalainen folklore tarkoittaa lähinnä Maakotkaa. Kotka oli yksi alkulinnuista, joka esiintyy esim. Kalevalan luomistarinoissa keskeisenä hahmona. Kotka, samoin kuin haukka, on usein esitetty myös ihmisten suojelijana, jota pahat henget pelkäävät.

Kuikka eli Kuikko eli Tohottaja eli Pyhäläinen (Gavia Arctica) - Kuikka on pahamaineinen noitalintu, joka pystyi halutessaan pääsemään Aliseen miten tahtoi. Kuikalle Alisen portti oli veden pohjassa. Kuikan avulla sekä aiheutettiin pahaa että suojeltiin loitsijaa. Kuikka olikin monille pohuille pyhä lintu, mistä tuo viimeksi mainittu liikanimikin johtuu. Myös Kaakkuri eli Pikkukuikka eli Kaakari eli Kakari (G. Stellata) on noitalintu kuikan tavoin, eikä niiden käyttötavoissa juuri ole eroavaisuuksia.

Kurki eli Sammakonsyöjä eli Nälkälintu eli Krusi (Grus Grus) - Kurki on lintujen kuningas, joka piti muille linnuille jöötä Lintukodossa. Kurki symboloikin vastuuta, tarkkaavaisuutta ja järjestystä. Kalevalan mukaan, kun Kalevan väki ryösti sammon Pohjolasta, Kurki havahtuu, ja hälyttää Pohjolan väen tavoittamaan varkaita. Kurjen on myös uskottu talvehtivan Alisessa; Tuonelassa. Koska kurki asui soilla, jotka olivat syrjäisiä paikkoja, ei ollut outoa että kurkeen liitettiin väkisinkin myös jotain pahaan tai kuolemaan liittyvää. Kurjen pitkänä lintuna uskottiin myös kannattelevan Taivaankantta, minkä vuoksi rakennustenkin isoa tukipuuta kutsutaan "Kurkihirreksi".

Kuukkeli eli Korpinärhi eli Korpiharakka eli Kuusinkainen eli Ryssänpyy (Perisoreus Infaustus) - Metsänkävijöiden onnenlintu, joka takasi riistaonnen. Kuukkelin vahingoittamista pidettiin turmiollisena, sillä kuukkelien uskotaan olevan edesmenneiden metsämiesten sieluja, ja kuukkeli onkin metsämiesten sielulintu.

Kyyhky eli Kolumbus eli Vanhapiika (Columba) - Kyyhkynen liitetään ympäri maailman rakkauteen ja hellyyteen, ja kyyhkysen liha on ollut myös haluttua lemmenruokaa. Kyyhky on paikoin myös tärkeä riistalintu. Kristittyjen keskuudessa kyyhkynen on vedenpaisumusmyytin ansiosta pyhä "Jumalan lintu", joka edustaa pyhää henkeä.

Käki eli Tinarinta eli Kultainen eli Käkihaukka eli Loislintu (Cuculus Canorus) - Tunnettu ennelintu, johon liittettävät uskomukset kytkeytyvät vahvasti käen ääneen, ja wanha kansa sanoikin käen "Kukkuvan Erkistä Jaakkoon" (eli  18.5-25.7). Käen kukunnasta onkin laskettu niin onnellisia ja onnettomia vuosia, jäljellä olevia sinkkuvuosia, tai onnellisia aviovuosia, ja jopa kuuntelijan elinvuosia. "Kun kuulet käen kukkuvan, kilisytä kolikoita taskussasi, niin sinusta tulee rikas". Käki on myös yksi pyhistä linnuistamme, jonka mainitaan olevan Ylisen asukkaiden suosiossa. Kristittyjen tarinoissa taas kerrotaan että Käki olisi kristin jumalan oma lintu. Paikoin käen munista (käki siis munii toisten lintujen pesiin) uskottiin kuoriutuvan kanahaukkoja, koska käen poikanen on yleensä isäntäperhettään kookkaampi. Sanottiin myös, että käet muuttuivat Jaakon (25.7) jälkeen haukoiksi, kun ne lakkasivat kukkumasta.

Käpylintu eli Käpytkä eli Käppäri (Loxia) - Käpylintujen esiintymisestä on ennustettu jonkin verran talven säitä, mutta se tunnetaan myös kuoleman enteenä. Pahana on pidetty etenkin Isokäpylintua (Loxia Pytyopsittacus), sillä se on liki kauttaaltaan punainen (veren väri, jota on pidetty linnuissa pahaenteisenä). Erityisen paha enne on, jos se tulee kesällä pihapiiriin. Metsämiehille käpylinnun ääni puolestaan oli hyvä enne. Kristillisissä piireissä Käpylintu taas nähdään hyvänä, ja jopa pyhänä lintuna, sillä tarinan mukaan se yritti auttaa ristiinnaulittua Jeesusta vetämällä nauloja hänen käsistään, jolloin sen nokka meni ristiin.

(Talvisia naakkoja)

Leivonen eli Leivo eli Kiuru eli Kirriäinen eli Viirilintu (Alauda Arvensis) - Tunnettu kevään ensimerkki joka on tuttu wanhasta runonpätkästä. Kiurun mainitaan myös olevan hieman uhkarohkea lintu, joka lentää korkealle uhitellakseen Ylisen väelle, ennen kaikkea Ukolle. Lopulta pieni lintu kuitenkin jänistää, ja kääntyy takaisin sanoen "Kurikkani jäi". Paikoin korkealla lentävä Leivonen mainitaankin ukkosen enteeksi.

Lepinkäinen eli Leppälintu eli Leppätossa eli Sarelintu eli Vilukieli (Lanius)- Lepinkäinen on yleinen kuolemanenne, jonka saapumista pihapiiriin pidettiin huonona enteenä. Uskottiin, että pihaan saavuttuaan lintu lähtee vasta kun joku on kuollut. Lintu tunnettiinkin paikoin myös Kuoleman-, tai Kalmanlintuna. Ennelintuna pidettiin etenkin Pikkulepinkäistä (L. Collurio)

Metso eli Mehto eli Hakolintu eli Koappil (Tetrao Urogallus) - Metsokoiras tunnetaan Ukkometsona, ja vanhemmiten Homenokkana. Naarasmetso on nimeltään Koppelo. Ukkometso on myös ollut loitsuniekkojen suosima hahmo, jossa he matkustivat ilman halki. Metso mainitaan myös metsänhaltijoiden suosimaksi hahmoksi, ja lapinnoitien sielulinnuksi. Metsästäjien keskuudessa Ukkometson pyrstöviuhka on arvostettu, ja mainetta nostava trofee.

Naakka eli Njaakku eli Hakkinen eli Hakkarainen eli Kirkherra (Corvus Monedula) - Naakalla on suomalaisessa folkloressa sekä pahantuojan, että keppostelijan maine. Naakka onkin monien varislintujen tavoin älykäs lintu, eikä juuri vierasta ihmistä. Mainittakoon, että kristillisen uskomuksen mukaan naakan tappaminen toi onnettomuutta, ja naakat saavat yleensä oleilla kirkkopihoilla ja sen sellaisissa kenenkään häiritsemättä. Naakkojen on uskottu olevan myös syntisten sieluja, eli heidän sielulintujaan. Nykyään naakka assosioituukin monille "kirkkolintuna".

Punatulkku eli Tulkku eli Tuomioherra, eli Kuolemanvarpunen, eli Tuomiolintu (Pyrrhula Pyrrhula) - Punatulkkua on pidetty perisuomalaisena väriläiskänä kautta aikain, mutta punatulkun ilmestymistä pihapiiriin pidettiin silti huonona. Punatulkku liikkui ihmisten asumuksilla lähinnä talvisin, eli kesällä bongattu punatulkku on harvinaisuus jos mikä. Siksi kesäisen pihatulkun bongaaminen tiesi vähintään talon palavan alta.. Huonon enteen Punatulkusta tekee sen kauniin punainen rintaväritys; Yleisesti punarintaisia lintuja on aina pelätty, sillä ne olivat kansansuussa hurmerintoja, eli "veririntaisia".
Kristin tarinoiden mukaan punatulkun rintamus oli valkoinen, kunnes se lensi auttamaan ristille naulittua Jeesusta, ja nyppi okaita kuolevan miehen otsasta. Samalla linnun höyhenpuku tahriintui vereen. Samanlaisia tarinoita kerotaan myös monista muista punarintaisista pikkulinnuista. Yleisesti hurmerinnan ilmestymisen pihapiiriin sanottiin ennustavan esim. ruttoa, punatautia, tulipaloja tai kuolemaa. Samoin pihapiiriin ilmestyvän punatulkun uskottiin povaavan pakkasten kiristymistä tai kovia tuiskuja.  Pidettiin myös pahana, jos punatulkku lensi ikkunaan ja kuoli, sen pelättiin enteilevän mm. kätkytkuolemaa vastasyntyneelle.

Pääskynen eli Pääsky eli Päskyinen (Hirundinidae) - Haarapääsky eli Kotipääsky eli Saksipääsky (Hirundo Rustica) on tuttu kesänmerkki, jonka lennosta on ennusteltu säitä. Jos lintu kaarsi korkealla, pysyi ilma poutaisena. Etenkin räystäissä pesivät pääskyt ovat olleet pidettyjä, koti-onnesta kertovia lintuja, jotka toivat mukanaan onnea ja siunausta talolle, jonka räystään pääskypariskunta valitsi pesimäpaikakseen. Pesän pudottajaa, tai linnun haavoittajaa onkin uhannut epäonni, kuten sokeus, halvaus tai savipuoli. Hyvä onni meni siis menojaan pääskysten mukana. Pääskyset pesimäpaikaltaan häätänyttä taloa/taloutta onkin uskottu kohtaavan kaikenlaiset onnettomuudet, kuten köyhyys, syöpäläiset, varkaat tai tulipalo.
Pääskyt on yhdistetty myös rakkauteen, jopa siinä määrin, että on uskottu että jos haluttua suutelee pääskysen kieli suussa, tämä rakastui. Myös pääskysen sisäelimiä, kuten maksaa ja sydäntä, on kuivattu, jauhettu, ja tarjottu juomassa tai ruoassa halutulle että tämä mielistyisi tarjoajaan. Haarapääskyllä on myös pimeämpi puolensa, sen kerrotaan aikoinaan varastelleen paljon naisväeltä, milloin kankaita pesäkseen, tai kutimia, ja saksia pyrstökseen, tosin kutimien mainitaan lento-onnettomuuden johdosta muuttuneen punaiseksi läikäksi sen rinnalle (kudinpuikot eivät mahtuneet pääskysen pesään, vaan iskeytyivät lintuparan rintaan). Rangaistukseksi varastelustaan lintu ei lajitoveriensa tavoin talvehdi lintukodossa tai linnuntiellä, vaan järven pohjassa jonne Ukko sen toivotti. Siksi pääskynen laulaakin että "Vituttaa, Vituttaa niin perrrrkeleesti".
Katso myös "Tervapääsky".

Rastas (Turdus) - Rastaat, ja etenkin Laulurastas eli Palorastas eli Puhujarastas eli Laura (T.Philomelos), ovat suomalaisessa kansanperinteessä, jäniksen ja repolaisen ohella, keppostelijahahmon, eli kujeilijan maineessa, ja niiden sanotaan mm. eksyttävän varomattomia ihmisiä asioistaan ja houkuttelevan työntekijöitä laiskottelemaan. Tummanpuhuvaa mustarastasta (T. Merula) taas vähän pelättiin, siinä missä mustia lintuja yleensäkin. Lisäksi mustarastaan uskottiin kantavan tulta tai kipinöitä keltaisessa nokassaan, ja siten aiheuttavan tulipaloja.

(Punakylkirastaan, T. Iliacus, pesä)

Riekko eli Metsäkana, eli Mehtikana eli Jänisjalka (Lagopus Lagopus) - Mainitaan metsänhaltijoiden lemmikkilinnuksi, jonka pyytäminen toi lintuonnea. Etenkin Metsänjumala Tapion rouvan, Mielikin, sanotaan aivan erityisesti vaalineen metsiensä riekkoja. Riekko oli myös Metson ohella metsänhaltioiden suosima hahmo.

Ruisrääkkä eli Ruislintu eli Krääkkä eli Tapinkiertäjä eli Kärsittäjä (Crex Crex) - Oli etenkin maaseudulla tärkeä ennelintu, sillä se liittyi vahvasti viljelyyn. Ruisrääkkä oli viljelijän onnenlintu, joka tiesi onnea ja rikkautta sille talolle, jonka pellolla se pesi. Ruisrääkän suosimia peltoja pidettiin erityisen satoisina. Ruisrääkän huudosta ennusteltiin myös tulevan vuoden sadon runsautta ja sopivia säitä. Yleensä Ruisrääkän huuro ennusti sateita. Tapinkiertäjä -nimitystä käytetään paikoin myös Kehrääjästä.

Taivaanvuohi eli Mäkättäjä (Gallinago Gallinago) - On monelle eräänlainen pihapiirin kuukkeli, jonka mäkätyksen kuuleminen iltaisin yhdistetään hyvään onneen. Jos taivaanvuohen mäkätyksen kuuli yöaikaan, enteili se sitävastoin kuolemaa. Taivaanvuohta on pidetty huuhkajan tavoin vanhojen piikojen sielulintuna, mutta se on Suomen folkloressa myös vastine Stingy Jackille. Tarina kertoo pelurista, joka paholaista huijattuaan ei päässyt Taivaaseen, eikä Helvettiin, vaan oli tuomittu ikuisuutensa lentämään mäkättävänä lintuna. Vanhojen piikojen lintuna sen mäkätyksen kuuleminen esim. Juhannuksena enteili tytölle samaa kohtaloa..
Taivaanvuohikoiraalla on iltahämärässä tapana lentää soidinlentoja reviirinsä yllä, jolloin voi kuulla linnulle ominaisen, mäkättävän äänen. Muista linnuistamme poiketen taivaanvuohi ei kuitenkaan itse mää'i, vaan ääni kuuluu linnun linnun pyrstösulista tämän syöksyessä. Taivaanvuohien häviämistä alueelta pidettiin aina suurena onnettomuutena.
Huom: Taivaanvuohi on maassamme rauhoitettu laji.

Tervapääsky eli Isopääsky eli Ukkopääsky eli Harikka (Apus Apus) - Ei ole varsinainen pääskynen, vaan se kuuluu Kiitäjien (Apodidae) heimoon. Tervapääsky on tunnettu noitalintu, jota pidettiin huonon onnen, ja jopa kuoleman enteenä.

Tiaiset (Paridae) - Olivat tärkeitä ennelintuja, ja mieluisia vieraita lintulaudalla. Tiaisia on Suomessa useita lajeja, ja Töyhtötiainen eli Metsäpässi eli Töntti (Parus Cristatus) on tosin ainoa tiaisemme johon ei Kansanperinteessä juuri viitata yleisesti tiaisista puhuttaessa. Koska Talitiainen eli Majuri eli Makkaratiainen eli Talvitiainen (P. Major) herkutteli mielellään lintulaudalle jätetyillä läskinpaloilla, sen uskottiin olevan erityisen pitkäikäinen, ja elävän jopa 300-vuotiaaksi. Tiaisten runsaan vierailun ruokintapaikalla sanotttiin povaavan ankaria ilmoja, lunta ja pakkasta.

Tikka eli Kärkilintu eli Tikku (Picidae) - Tikat ovat mm. erilaisista metsästystaioista tunnettuja noitalintuja. Tikan ampumisen uskottiin pilaavan aseen. Folklorellisestikin tikkoihin luokitellaan myös Tikkojen heimoon kuuluva Palokärki eli Kärki eli Pipottaja eli Salon Soittaja, eli Korolintu/Koro eli Konkelo (Dryocopus Martius), jonka ampumisen on paikoin uskottu parantavan riistalykkyä, vaikka uskomus tunnetaan myös päinvastaisena. Tikan näkeminen ennusti yleensä huonoa säätä, ja varsinkin Palokärjen ilmestymistä pihapiiriin pidettiin todella huonona enteenä.

Telkkä eli Kniippu eli Upposorsa eli Pökkösorsa (Bucephala Clangula) - Telkkä on luomistarinan vuoksi Sotkan tavoin arvostettu, pyhä lintu. Jos aloitteleva metsästäjä sai ensimmäiseksi lintusaaliikseen telkän, pidettiin sitä aivan erityisen onnekkaana enteenä.

Varis eli Vares eli Kraakku eli Harmaatakki eli Vanha Herra (Corvus Corone Cornix) - Variksen raakkumista on pidetty sekä huonona että hyvänä enteenä, samoin kuin harakan, mutta yleensä toisistaan päinvastaisilla merkityksillä.

Varpunen eli Nurkkalintu eli Hakokolppunen eli Koturi eli Mottinen eli Hottinen eli Tsirkku eli Rönkkö eli Savuryyppönen (Passer Domesticus) -  Varpunen on lähes koko maassa tavattava pikkulintu, jota on pidetty niin lasten sielulintuna, kuin kuoleman airueenakin. Koska varpusia on vähän kaikkialla, uskottiin, että etenkin kuolin-, tai hautapaikalla viihtyvät varpuset kuljettavat edesmenneiden sielut tuonpuoleiseen. Ikkunaan lentävistä, kuoleman enteinä pidetyistä linnuista varpusen sanotaan olevan se luotettavin. Eli joku takuulla kuolee talosta, jonka ikkunaan varpunen lentää ja kuolee.
Varpusten katoaminen suosikkipaikoiltaan oli myös huono enne, joka ennusti milloin sotia, tai luonnonkatastrofeja, milloin katovuotta tai kulkutauteja.

Västäräkki eli Västi eli Väinö eli Toukolintu eli Liinapeippo eli Riukupyrstö eli Kallonpotkuttaja (Motacilla Alba) - Tämä pihapiirin tuttu pyrstönnytkyttäjä on myös yksi kevään saapumisen merkki, ja vuoden ensimmäistä västäräkkiä moni bongailee silmä kovana vielä tänäkin päivänä, jos ei muuten, niin siksi että päästään sitten kavereille kehumaan että "Näin Västäräkin". Västäräkin liikkeistä on ennusteltu lähinnä säitä, johon linnun liikanimikin viittaa. Västin nimittäin mainitaan saapuvan maisemiin yhtäaikaa jäiden lähdön kanssa (kallo tarkoittaa tuossa siis tuossa vesien jääpeitettä ja rantajäitä). Paikoin västäräkin vahingoittamisen on uskottu tuovan epäonnea.

Kulloisenkin linnun tärkeyttä enteen tuojana, pyhänä lintuna ja vastaavana tietenkin aina vahvisti enteen seuraajan itsensä vakaamus, tai vastaava usko enteisiin ja asioihin. Esim. Alisen seuraajien lintuenteet ja/tai ennelinnut voivat olla erilaisia Ylisen seuraajiin nähden, mutta se ei silti mitenkään huononna k.o. linnun ja/tai enteen "ennearvoa".

"Mies hakkasi halkoja, ja työtä olikin monen motin edestä, mutta ahkerin mielin hän kuitenkin aloitti aamulla työnsä. Aikansa kirvestä heiluteltuaan mies näki, kuinka laulurastas lennähti läheiseen puuhun. Aikansa miehen ripeää työskentelyä seurattuaan, lintu alkoikin laulaa:
-Istu mättäälle, istu mättäälle. Paa piippuun, paa piippuun.
Päivä oli helteinen, ja pieni työtauko kieltämättä houkutteli, ja mies iskikin kirveensä pölkkyyn ja istahti vilpoisaan metsänreunaan, koivun alle. Rastas jatkoi lauluaan:
-Paa piippuun, paa piippuun. Päivä on pitkä, päivä on pitkä.
Mies kaiveli piippunsa esiin ja alkoi viritellä henkosia ajatellen linnun olevan oikeassa. Vielä olisi aikaa jäljellä yllin kyllin. Koivun varjossa oli lokoisaa, tupakki rentoutti mukavasti ja veikeän pikku rastaan keikkimistä lähipuissa oli hauska seurata. Eikä aikaakaan, kun aurinko oli siirtynyt jo paljon matalammalle. Rastas alkoi taas laulaa, mutta nyt se moitti miestä:
-Ka laiska, ka laiska! Vähän on halkoja, vähän on halkoja.
Tällöin mies havahtui, ja tajusi kuinka rastas oli häntä jymäyttänyt. Ei hän millään ehtisi enää kaikkia hellapuita sen päivän valossa hakkaamaan."
 
(..yksi lensi pois) 

Tuo Sotka, Sorea Lintu, Lenteä Lekuttelevi

Linnut ovat olleet meille suomalaisille kautta aikojen tärkeitä ja jumalallisia, sillä kerrotaanhan jo luomiskertomuksessa, kuinka maailma sai alkunsa sotkan munasta. Varhaisimmissa tarinoissa lintu saattoi olla myös Kotka, Pääskynen, Telkkä, Haapana tai Hanhi. Tarina on muutoin kaikissa muodoissaan pitkälti samanlainen:
Ilmatar makasi meressä, raskaana, ja odotti poikansa; Väinämöisen, syntymistä. Paikalle sattui lentämään pesäpaikkaa etsivä sotka, jolle Ilmatar tarjosi polvensa. Polvelle sotka sitten muni kuusi kultaista, ja yhden rautaisen munan, jotka kuitenkin vierivät veteen ja särkyivät kun synnytys käynnistyi.
Munien kuorista kuitenkin syntyivät maankamara, taivaankansi, pilvet, aurinko, kuu, ja tähdet. Tarina on tunnettu alueittain myös muodossa, jossa lintu munii munansa laivan mastoon, josta se sitten putoaa. Joissakin vanhoissa runoissa taas kerrotaan, kuinka Kuikka sukeltaa maata meren pohjasta tehdäkseen pesän, ja rakentaa samalla maailman. Muinaisilla palvontapaikoilla, kuten kuppikivissä, voidaan nähdä symboliikkaa tästä mytologisesta pesästä. Aiheesta enemmän postaussarjani neljännessä, ja viimeisessä osassa "Noitalinnut".

Linnut nähtiin lentotaitonsa ansiosta jumalien lähettiläinä, tai viestinviejinä, sillä niiden uskottiin ainoina Keskisen maan olentoina voivan päästä Yliseen, jumalten tykö. Linnut itsessäänkin saatetaan, syntyrunosta riippuen mainita Ylisen syntyperän omaaviksi, mutta Ylisen asukkaista linnuissa ei kuitenkaan ole kysymys. Lintujen kodiksi mainitaan taivaanrannassa, maailman ääressä sijaitseva erillinen Lintukoto, joka oli jonkinlainen oma maailmansa Keskisen ja Ylisen maailman välillä, Taivaassa/taivaalla jossa linnut lentävät. Esim. muuttolintujen uskottiin aikoinaan talvehtivan Lintukodossa, johon ne lensivät Linnuntietä pitkin. Mainittu Linnuntie ei kuitenkaan liity avaruusasioihin eikä Linnunrataan, vaan mytologiaan. Muita nimityksiä Linnuntielle olivat Sirkuntie ja Kurjentie. Lintukoto, eli Taivaan ääri mainitaan myös Ilmattaren ja muiden ilmanhenkien asuinpaikaksi. Myös Lintukotolaisten mainitaan muuttaneen sinne. Lintukoto tunnetaan myös Päivölänä, Sariolana, Suomelana ja Talvimaana.
Koska Lintukotoa pidettiin lintujen, ja siten myös sielulintujen asuinsijana, nähtiin Lintukoto tavallaan myös vainajien maana. Mikään Vainajala se ei kuitenkaan ollut, vaan käsitteet poikkeavat toisistaan. Lintukoto vainajien asuinsijana on tunnettu erityisesti shamanistisessa maailmankuvassa.

Kristinuskon vallatessa Suomessa alaa, monet linnut saivat myös tuntea kunnioituksensa höyhenissään. Esimerkiksi Muinaissuomalaisten pyhä lintu, Laulujoutsen, joutui kristin tultua paitsi itse metsästyksen kohteeksi, myös lintujen pesiä ryösteltiin herkkusuiden ruokapöytiin. Etenkin pula-aikana joutsen oli jo tärkeä riistalintu, eivätkä ihmiset kristin käännyttäminä enää ajatelleet lintua mietenkään pyhänä olentona. Laulujoutsen oli maassamme pitkään uhanalainen, sillä salametsästys jatkui "totuttuun tapaan" vielä 1950-luvulla tehdyn rauhoituspäätöksen jälkeen. Saatuaan maamme kansallislinnun tittelin kansanäänestyksellä v.1981 kanta on vihdoin päässyt elpymään.
 
Kolme Varista, Istui Aidalla..

Vaikka emme ajattelisikaan päivittäisissä toimissamme maailman luonutta sotkaa, tai sadetta raakkuvaa varista, ovat linnut aina läsnä, ainakin jokapäiväisessä puhekielessä. Kun jonkin lopun aika tulee, puhutaan joutsenlaulusta, typerille jutuille nauravat harakatkin, ja kauniilla ilmalla veden sanotaan olevan kuin linnunmaitoa.

Etenkin ihmisiin kohdistuvissa vertauskuvissa lintu on usein läsnä, ja lintuvertauksia meiltä löytyykin puhekielessä todella runsaasti, esimerkiksi aamuvirkku on "Pirteä kuin Peipponen", ja kiireinen touhottaja on "Pyryharakka", tai kuin "Päätön kana". Kiireinen lähtee "kuin Telkkä pöntöstä", hämmästynyt on "Äimän käki", ja jos suu vielä jää hämmästyksestä auki, hän on "Telkänpönttö". Laiha ihminen on "Nälkäkurki", pieniruokainen "Syö kuin varpunen", ja vähän pyylevämpi kaveri on "Pullasorsa". Riidankylväjä tai huonoja uutisia tuova "Pahanilmanlintu", eikä pahankuriselle "Maineen Kana kaakata". Ärsyttävä matkija on "Papukaija", ja virheellinen uutinen "Uutisankka". Pirteä, nätti ja vikkelä on "kuin Västäräkki", viehättävä nainen on "Tipu", ja prostituoitu taas "Ilolintu". Vanhus, etenkin naispuolinen, on "Huuhkaja" tai "Vanha varis". Humalaisesta tulee helposti "Viskisieppo" tai "Käki", ja tuomiotaan istuva linnakundi on "Häkkilintu". Menestyvä mäkihyppääjä on tunnetaan "Mäkikotkana". Aloittelija on "Keltanokka", ja tietämätön, vähän yksinkertainen ensikertalainen on "Eilisen teeren poika". Muuten erikoinen ilmestys on meille "Outo lintu". Samoin pidämme pöllöä viisauden symbolina, mutta saatamme silti, joskin ristiriitaisesti, haukkua tyhmää henkilöä "Pöllöksi".

Pakko myös tässä mainita vielä eräs kunniakas lintu meillä Suomessa, vaikkei kotoperäinen, saati luonnonvarainen olekaan, nimittäin Kukko, joka tuli aikoinaan lapsille tutuksi Aapiskirjan maskottina, eli Aapiskukkona, ja opettaa monia ihmisiä lukemaan vielä tänäkin päivänä ;)

Lintujen elämää ja esiintymistä on siis perinteisesti seurailtu ympäri vuotta, ja tehty muistiinpanoja. Bongailemme keväällä innoissamme Västäräkkiä, ja eränkävijän nuotiolle Kuukkeli on tänäkin päivänä mieluinen vieras. Samoin meillä on tapana ruokkia lintuja talvella, ja etenkin Talvipäivänä, vaikkemme muuten sen kummemmin sielulintuja ajattelisikaan. Ennen wanhaan lintujen ruokkiminen syksyn ja talven suurina juhlapäivinä oli kunnioittava tapa muistaa edesmenneitä, ja Mustapääkertusta (Sylvia Atricapilla), eli Sylviasta, kertova Sylvian Joululaulu saa meidät kaiholla ajattelemaan etelään talveksi muuttaneita laululintujamme.

"Mutt’ ylhäällä orressa vielä on vain se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan."
(Zacharias Topelius, Säv. Karl Collan/Sylvian Joululaulu)

Sanontoja Ja Sen Sellaisia:

-Vapaasta linnusta ei ole kultaiseenkaan häkkiin.
-Kaunis lintu se häkkiin joutuu.
-Eihän se lintu häkkiään valitse.
-Lintu ei siivittä lennä.
-Petolintu ei laula. (Saksalainen sanalasku)
-Laulaa se Variskin.
-Ei Varis suutu jos sitä leivällä heittää.
-Varis sadetta huutaa, Harakka poutaa nauraa.
-"Noh", sano naakka kun nokka katkes.
-Harvoin on Korpin pesästä Joutsenen munia löydetty.
-Ei korppi korppia noki.
-Korppi ei ääntänsä häpeä (tunnetaan myös muodossa "Susi ei ääntänsä häpeä")
-Lähti kuin Telkkä pöntöstä. (Eli lähteä kiireellä)
-Ei yksi pääsky kesää tee.
-Tiainen on kotka kärpäselle.
-Aikainen lintu madon nappaa, mutta se toinen hiiri saa juuston.
-Sokeakin kana löytää jyvän.
-Ei Kukko käskien laula.
-Moisesta ei kunnian kukko laula eikä maineen kana kaakata.
-Parempi Pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
-Pienenee kuin Pyy maailmanlopun edellä.
-Käki istui keskellä keskioksaa. (Sanopas nopeasti/Wanha kielennyrjäyttäjä)
-Joskus joutsenet näyttävät kurjilta (Sanaleikki)
-Naakkapa katosi sotakapakkaan (Palindromi)

*Seuraava osa on siis nimeltään "Linnut Kansanperinteessä #2 -Ennelinnut".