Talvipäivän Kasveja

Otsikko voi kuulostaa hieman absurdilta, sillä eihän mikään talvikautena kasva, vai?
No ei ehkä kasva kuten kasvukausina, mutta luonnossa on silti paljon kasveja talvellakin, joko uinuvina hangen alla, tai kuivuneina rankoina sen päällä, ja mm. kasvihuoneet ja marketit tarjoavat kylmien kausien läpi erilaisia koristekukkia ja -asetelmia mm. Talvipäiväksi ja joulunajaksi. Kun kerran vuoden valoisimman yön (Kesäpäivä) maagiset kukat tuli jo käsiteltyä, ja olen tarinoinut myös Jakoajan kasveista, niin ajattelin kirjoittaa jotain myös vuoden pimeimmän yön magiaan sopivista kasveista. Mainittakoon, että kaikki listassani esiintyvät kasvit eivät ole kukkakasveja, tai edes kokonaisia kasveja, eivätkä varsinaisesti välttämättä edes kasvikuntaan kuuluvia, mutta kaikki esitellyistä ovat yhtä kaikki täydellisen sopivia Talvipäivään :)

Kesäpäivästä poiketen moni Talvipäivän kasvi on maskuliinen, ja yhdistetty maan tai tulen elementtiin. Talvipäiväviikon alla Valkoinen ja Musta ovat voimavärejä, sillä valkoinen symboloi Talvipäivän tienoilla kuolemaa ja Alisen maailmaa. Musta puolestaan on muutoksen ja tasapainon väri, jolla on myös suojauduttu pahantahtoisilta olennoilta ja -loitsuilta.
Monista näistä kasveista olen jo aiemmin kirjoittanut kattavammin, joten niiden kohdalle laitan myös sivunsisäiset linkit. Muista kerron suppeammin, vain niiden aiheeseen sopivat maagiset ominaisuudet ja Talvipäiväfolkloren huomioiden.

Aaloe (Aloe Vera) - Aloe on Feminiininen, Kuuhun ja veden elementtiin yhdistetty kasvi. Aaloe sopii loistavasti Talvipäivän taikoihin kaikille Aliseenpäin suuntautuneille. Monet Alisen olennot pitävät Aaloen tuoksusta, ja kasvin sanotaan myös houkuttelevan ihmissusia. Toisaalta taas, Aaloe karkottaa vainajia, tai ainakin auttaa heitä nukkumaan paremmin. Monissa lämpimimmissä maissa Aaloeta onkin istutettu myös haudoille, tuomaan rauhaa vainajille.
Maagisesti Aaloe sopii hyvin päätöksentekoon, ja omaan vastuuseen. Aloe antaa rohkeutta ja rehellisyyttä, ja auttaa näkemään asiat sellaisina kuin ne todella ovat.

Joulupuu (Arbor Natalicia) - Tämä ei ole erillinen puulajinsa, vaan pelkästään Talvijuhlassa käytettävä koriste. Joulupuu/Talvipäiväpuu on yleensä havupuu, ja liitetään ikivihreänä näin ollen mm. kuolemattomuuteen. Koska korea puu on monille tärkeä osa talvijuhlaa, kerää se itseensä väistämättä kaikenlaista positiivista energiaa Alisen olentojen pelossa yhdessä pysyttelevästä perheryhmästä. Mikäli käytössäsi on oma liiteri, tms. varasto jossa säilöä klapia, ei juhlapuuta tarvitse heittää kylmästi pois juhlan jälkeen, vaan se kannattaa pätkiä hella/nuotiopuuksi, ja käyttää vuoden mittaan tärkeissä juhlissa sun muissa. Esim. Vuoden valoisan ajan Juhannussauna on hyvä lämmittää vuoden pimeän ajan positiivisella puulla :) Juhlava puu sopii poltettavaksi myös erilaisten lemmen/hedelmällisyystaikojen juhlavissa tulissa, etenkin, kun haluat tueksesi lämmintä perhe-energiaa ja lähimmäistesi tukea.

Jouluruusut (Helleborus) - Jouluruusut ovat Feminiinisiä, Saturnusplaneettaan, Kuuhun, ja Vesielementtiin yhsistettyjä kasveja. Jouluruusu on myös vahvasti talven kukka, sillä moni lajeista kukkii talvella tai keväällä. Siinä missä kauniit Leinikkikasvien (Ranunculaceae) heimoon kuuluvat Jouluruusut ovat herättäneet ihailua ulkonäöllään, niillä on myös vahva yhteytensä erilaisiin tuonpuoleisiin, kuten kristittyjen Helvettiin. Talvipäivään sopivin, ja maagisesti voimakkain on Vaaleajouluruusu (H. Niger), joka sopii hyvin mm. alttarikoristeeksi, ja potpurri-, ja amulettipussiin. Jouluruusujen jemmaamisen, esim. taskuihin, on mainittu auttavan kantajaansa muuttumaan näkymättömiksi. Jouluruusu sopii hyvin meditointiin ja hiljaisuuteen, ja se auttaa tarkastelemaan omaa tietoisuutta. Kasvi sopii myös eläinmagiaan, mm. suojelemaan ja siunaamaan, sekä työskentelyyn toteemieläinten kanssa. Talvipäivänä jouluruusu on myös hyvä negatiivisiin taiantekoihin, kuten kirouksiin ja pilaamiseen. Jouluruusua on saatavina myös suitsukeena, mutta tuoksu on tällöin keinotekoista, sillä myös poltettuna Jouluruususavu on myrkyllistä (lue eteenpäin).
Huom: Kaikki Jouluruusut ovat hyvin myrkyllisiä, ja niiden myrkyt muistuttavat Sormustinkukkien myrkkyjä. Myrkytysoireisiin kuuluvat mm. kielen ja nielun turpoaminen ja aristus, huimaus, korvien soiminen, disorientaatio (=keskittymiskyvyn puutteeseen liittyvä sekavuus), ahdistus, lisääntynyt tarve juoda, sydänoireet, pahoinvointi/oksentelu, vatsakivut ja ripuli. Muista pestä kätesi huolellisesti käsiteltyäsi kasvinosia.

Jäkälä (Lichenes) - Mainittakoon ensin, että jäkälät eivät ole kasveja, vaan sienen (Fungi) ja levän (Algae) symbioosin muodostamia eliöitä, mutta lisään ne silti tähän listalle, koska, no, mihin muuallekaan laittaisin pari riviä jäkälistä? Lisäksi jäkälät, jos mitkä, edustavat kuolemattomuutta, tai todella pitkää ikää. Jäkälät ovat maskuliinisia, Kuuhun, Neptunus-planeettaan, ja maan ja veden elementtiin yhdistettyjä.. öö, olentoja. Talvipäivään parhaiten sopivat tietenkin valkoiset torvijäkälät (Cladonia), etenkin poronjäkälä (C. Rangiferina). Poronjäkälää voi lisätä esim. teehen, tai kakkustaikinaan.
Huom: Poronjäkälän kerääminen kaupallisiin tarkotuksiin on kielletty. Samasta syystä en suosittele poronjäkälätuppojen keräämistä myöskään alttarikoristeiksi.

Kaneli (Cinnamomum) - Kaneli on maskuliininen, Aurinkoon ja tulielementtiin yhdistetty kasvi, jolla on yhteytensä Aliseen ja Vainajalaan, rauhan ja tasapainon kasvina. Jos käyt tervehtimässä rakkaitasi hautausmailla, on kohteliasta jättää heille vähän kanelia. Kaneli sopii hyvin vauraustaikoihin, suojelukseen ja karkotukseen. Toisaalta, jotkin pikku pirulaiset pitävät kanelin tuoksusta, mutta ne voi pitää suopeana tarjoamalla niille vähän kanelia, laita esim. ulos jokin pikku tarjoilukippo jossa on kanelia.

Koiranheisipuu (Viburnum Opulus) - Feminininen ja silti sukupuoleton, Maan ja Ilman elementteihin yhdistetty Heisipuu oli Druideille nimeltään Peith, ja he assosioivat kasvin mm. Samhainiin ja wanhaan Talvipäivään. Koiranheisipuu ei näin talvikautena kenties hemaise vehreydellään, mutta esim. sen pudonneista oksista voi solmia amuletin, tai käyttää oksia alttarikoristeena, etenkin, jos olet kallellasi Druidismiin.

Kuusi (Picea Abies) - Kuusi on maskuliinen, vanhusaspektin puu, joka liittyy sekä maan, ilman, että tulen elementtiin. Kuusi yhdistää Ylisen, Keskisen ja Alisen maailman syvälle maan poveen ulottuvilla juurillaan, sekä korkealle taivaisiin kurottuvalla latvallaan. Kuusi on Alisen yhteyksistään tunnetuin karsikoista; Karsikkokuusia karsittiin vainajien mukaan, ja haudoille viedään nykyisinkin havuja koristeeksi. Kuusi sopii parhaiten vanhempien, yli viisikymppisten ihmisten Talvipäivätaikoihin, mutta myös nuoremmat voivat kokeilla sitä. Esimerkiksi saunan voi Talvipäivänä lämmittää viisaalla kuusipuulla. Suitsukkeena kuusi on vahvasti suojeleva, ja Talvipäivänä kuusi suojelee taikojaa vainajilta, ja negatiivisilta energioilta. Kuusen voi yhdistää myös Daeg -riimun energiaan.
Katso myös "Kävyt".

Kävyt (Conus) - Kävyt ovat Marsiin ja Venukseen, sekä tulen ja ilman elementtiin yhdistettyjä asioita, vain osia havupuista. Poikkeuksena kuitenkin leppä, joka myös tekee käpyjä. Symboliikaltaan käpy on hyvin samanlainen kuin muna; Kovan kuoren verhoama, elämää sisältävä astia. Kuitenkin, feminiinisestä munasta poiketen käpy on laadultaan maskuliininen. Kävyt symboloivat uudistumista ja aloittamista, mutta myös viisautta säilyttää ja oppia. Kävyt sopivat loistavasti mm. hedelmällisyystaikoihin, rakkauteen, opiskeluun ja vaurauteen.
Kävyt ovat mitä mainioimpia alttari-, ja joulupuun koristeita, ja voit löytää niitä itsekin, kävellessäsi metsässä, senkun poimit mukaasi. Suitsukkeena/nuotiossa kävyt puhdistavat tehokkaasti ympäristönsä negatiivisista energioista, sekä heijastavat pahoja taikoja takaisin lähettäjäänsä. Käpyjä voi laittaa muutaman myös Talvipäivän löylyveteen likoamaan. Ole kuitenkin varovainen ettet heitä käpyjä kiukaalle, tai ne palavat. Taiantekoja voi spesifioida edelleen sen mukaan, käytätkö kuusen-, vai männynkäpyjä. Lepän kävyt sopivatkin parhaiten kaikkien Aliseenpäin suuntautuneiden taikoihin, erityisesti naisille. Kuusi sopii molemmille sukupuolille, ja mänty, Ukko ylijumalan puuna erityisesti miehille. Talvipäivän kävyt voit myöhemmin palauttaa takaisin luontoon.

Marjakuusi (Taxus) -  Marjakuusi on maskuliininen, ilman ja tulen elementtejä edustava puu. Marjakuusi yhdistyy vahvasti kuolemaan ja Aliseen, mutta Talvipäivänä, ironista kyllä, se sopii parhaiten Yliseen suuntautuneiden Talvipäivärituaaleihin ja -taikoihin. Marjakuusen avulla voi yrittää tavoittaa edesmenneitä sukulaisia ja esi-isiä, ja myös puhdistaa rituaalitilaa ja karkottaa ei-toivottuja henkiolentoja. Marjakuusen oksat tai pieni kippo neulasia tai marjoja sopivat loistavasti alttarikoristeiksi. Marjakuusen oksa tyynyn alla auttaa tuomaan enneunia. Marjakuusella on myös oma nimikkoriimu; Eoh, mutta se yhdistetään myös Ansuz:iin Eolh:iin, Hagalaz:iin, sekä mystiseen Wyrd -riimuun. Itselle sopivimman riimumerkin voi valita rituaalin mukaan. Oghamissa Marjakuusi on nimeltään Ioho.
Huom: Kasvi on myrkyllinen.

Misteli (Viscum Album) - Misteli ei ole kovin suomalainen kasvi, mutta Orjanlaakerin tavoin se on muinainen, pakanallinen ja Talvipäivään yhdistetty kasvi joka liitetään vahvasti suojelukseen, karkotukseen, kuolemattomuuteen ja rakkauteen. Maagisesti misteli on maskuliininen, ilman elementtiin yhdistetty kasvi, jossa yhdistyvät Auringon ja Jupiterin planeettaenergiat. Ikivihreä kasvi antaa elämää kuoleman keskelle. Misteli sopii hyvin karkotus, ja parannustaikoihin, rahaan, vaurauteen ja mm. miesten kauneustaikoihin ;) Oghamissa Misteli jakaa paikkansa Kanervan (Ur) kanssa.
Huom: Kasvi on Myrkyllinen. Mistelimyrkytys viittaa yleensä siihen, että kasvinosia on nielty, jolloin kannattaa ottaa yhteys myrkytystietokeskukseen.

Muratti (Hedera) - Muratti on feminiininen, Kuuhun, Saturnus-planeettaan, Veden ja Ilman elementtiin yhdistetty kasvi. Muratti on näin suomalaisittain hieman eksoottisempi tuttavuus, mutta sopii Talvipäivään todella hyvin. Muratti, ja etenkin Varjomuratti (H. Helix) on etenkin naisten taiantekoihin sopiva kasvi. Muratti on suojeleva kasvi, joka sopii hyvin esim. pieniin kukka-asetelmiin. Muratti sopii myös vauraus- ja hedelmällisyystaikoihin, ja parantamiseen.
Huom: Varjomuratti, samoin kuin muutkin murattilajit, on myrkyllinen. Iho-oireisiin kuuluu mm. kutina polttelu ja kirvely. Jos kasvia on nielty, murattimyrkytyksen oireita ovat mm. Ihottuma, huimaus, humalatilaa muistuttava sekavuus/tokkura/hourailu, vatsakivut, kouristelu, sekä hallusinaatiot.

Mänty (Pinus Sylvestris) - Mänty on maskuliininen puu, joka yhdistetään ilman elementtiin. Mänty on myös talven puu, joka edustaa pitkäikäisyyttä, viisautta ja kuolemattomuutta. Mänty on vahvasti karkoittava ja suojeva puu joka sopii erinomaisesti niin suitsukkeisiin kuin kokkoihin. Mänty, ja varsinkin sen kävyt sopivat loistavasti hedelmällisyytaikoihin. Talvipäivänä mänty sopii parhaiten miesten taikoihin. Mänty yhdistetään myös Kenaz-riimumerkkiin.
Katso myös "Kävyt".

Orjanlaakeri eli Piikkipaatsama (Ilex Aquifolium) - Orjanlaakeri on maskuliininen, Mars-planeettaan ja tulielementtiin yhdistetty kasvi. Tämä ei ole kotimainen kasvimme, mutta sillä on vahvat, Talvipäivään liittyvät pakanajuuret. Orjanlaakeri edustaa kelttiläistä Orjanlaakerikuningas -nimistä jumalaa, joka edusti pimeyttä ja kuolemaa. Hänen vastapainonsa oli vuoden valoisaa aikaa hallitseva Tammikuningas. Orjanlaakeri oli kelteille ja druideille pyhä puu, joka mm. karkotti pahan, etenkin, jos kasvi versosi omasta pihasta. Orjanlaakeri on ennen kaikkea miesten puu, jonka lehtiä ja marjoja on kannettu amuletteina korostamaan maskuliinisuutta, antamaan vahvuuksia, ja jopa kohottamaan mieskuntoa. Alttarikoristeena orjanlaakeri voi auttaa houkuttelemaan rakkautta. Orjanlaakerilla on paikkansa myös Oghamissa, jossa sen nimi on Tinne.
Huom: Orjanlaakerit sisältävät alkaloideja, jotka voivat aiheuttaa herkimmille yliherkkyys-, tai allergiaoireita, eikä kasvia pitäisi koskaan nauttia sisäisesti ellet varmasti tiedä mikä laji tarkalleen on kyseessä. Orjanlaakerimyrkytys aiheuttaa vatsavaivoja, ripulia ja pahoinvointia. Vaarallisin kasvi on eläimille.

Pihlajanmarjat (Bacae Sorbus) - Pihlaja on maskuliininen, ilman elementtiin ja aurinkoon yhdistetty puu, mutta sen marjoissa on myös feminiininen aspekti ja niiden punainen väri ja vahva maku liittää ne tulielementtiin. Pihlajanmarjat ovat aina olleet tärkeä C-vitamiinin lähde hedelmättömän talven keskellä kamppaileville ihmisille. Pihlaja on puhdistava ja suojeleva, ja esim. pihlajavitsoilla huiskimalla on hyvä puhdistaa rituaalialue, samoin kuin oma energiakenttä. Oghamista Pihlaja löytyy nimellä Luis.
Pihlajanmarjoja voi laittaa esimerkiksi puhdistavaan kylpyyn, tai teehen.

Puolukka (Vaccinium Vitis-idaea) - Puolukka on maskuliininen, Marsiin, kuuhun, ja tulen ja veden elementtiin yhdistetty kasvi. Puolukka on ikivihreä varpu, jonka marjat tarjoavat talven nukkuvassa metsässäkin tärkeitä vitamiineja etsijöille; Kypsiä, syötäviä marjoja voi löytää lumen alta. Puolukka symboloi pitkää ikää, kuolemattomuutta, selviytymistä, ja rohkeutta. Amulettipussiin, tms. kannattaa livauttaa muutama kuivattu puolukka suojelemaan pahantahtoisilta taioilta. Puolukanlehtipotpurri tyynyn alla auttaa näkemään enneunia.

Talventörröttäjät (Eri lajeja) - Talventörröttäjät ovat ruohovartisia kasveja, joiden varsi on niin jäykkä, etteivät ne kukittuaan lakastu, vaan jäävät tököttämään pystyyn kasvusijoilleen ja odottavat talvea, yleensä päästäkseen siementämään. Siksi törröttäjät näkyvät kauniisti lumen alta.
Talventörröttäjät ovat kuolleita, mutta niissä on silti elämää; Ne siementävät talvella, varistaen siemenensä hangelle, josta mm. tuulet ja linnut kuljettavat ne uusille kasvupaikoille. Talventörröttäjiä on eri lajeja, ja ne kaikki symboloivat talvisessa tilassaan kuolemaa ja uusiutumista. Myös Alisen olennot pitävät niiden ulkonäöstä, joten niitä voi kerää esim. alttarikoristeeksi vaikka maljakkoon. Talventörröttäjät sopivat myös hyvin talvisiin lumous-, ja kauneustaikoihin.

*Eri kuun vaiheet, samoin kuin kuun asema eläinradalla on myös hyvä huomioida, etenkin, jos tavoittelet taianteossasi jotain tiettyä tulosta.

Talvipäiväinen tarina

Kerron näin Talvipäivän kunniaksi kaikille lukijoilleni pienen tarinan; Tämä tapahtui minulle viime Talvipäivänä, mutta tapaus liikutti minua niin paljon, että haluan jakaa sen kanssanne.

-Valmistauduimme mieheni kanssa Talvipäivään normaaliin tapaan, laitoimme koristeita, kokosimme kuusen, muilutimme lahjat kuusen juurelle, ja laitoimme ruokaa. Tai no, minä laitan meillä ruoat, en kaipaa useampaa kokkia keittiöön, pyydän mieheltä apua jos on kädet liian täynnä, kuten "Kultsi, avaa parvekkeen ovi, täältä tulee pellillinen pasteijoita" ;D

Anyway, viime talvipäivänä herkuttelimme poronkäristyksellä ja perunamuusilla. Ruokaa jäi vähän yli, ja kun se oli jäähtynyt, säilöin ruoantähteet tapani mukaan seuraavaa päivää varten. Laitoin lopun käristyksen (n. 3 dl) pakasterasiaan, ja jääkaappiin, joka oli muutenkin todella täysi, tiedättehän, kun ruoanjatkeita pitää aina krissepyhiksi Talvipäivän alla hamstrata jääkaappiin, ettei tarvitse pulittaa törkeää ylihintaa lähihuoltamolla pastapaketista :/
Eli perunamuusin jämät (n. 4dl) eivät siis mahtuneet jääkaappiin.. höm höm.. Lapoin siis tottuneesti muusin sopivaan kippoon, peitin sen tavalliseen tapaan vihannespussilla, ja laitoin parvekkeen pöydälle yöksi. Tavan opin aikoinaan äidiltäni. Viileässä säässä ruoat säilyvät hyvin ulkosallakin, sillä viileä parveke vastaa kylmäkomeroa.

Loppuillasta sitten rouskuttelimme miehen kanssa snakseja, jaoimme lahjat ja vietimme iltaa, ja kun mieheni lopulta lähti nukkumaan, katoin kuusen huomaan noidanvälineeni, laitoin snapsin vodkaa parvekkeelle Alisen väelle ja istuin Talvipäiväni loppuun hartaissa merkeissä.
Seuraavana aamuna sitten herättiin tavalliseen tapaan, laitettin kahvia, otettiin aamupalaa, ja niin päin pois. Jossain vaiheessa alkuillasta tuli sitten ruoanlaittokin aiheelliseksi, ja otin käristyksentähteet jääkaapista, ja muusinloput parvekkeelta, ja aloin suunnittelemaan päivän rääppäislaatikkoa. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi kun poistin muusikulhon muovikääreen; Lämpöinen, eltaantunut lemahdus iski vasten kasvojani. Yäääk.

Olin ymmälläni. Lämpötila ei ollut yön aikana merkittävästi vaihdellut, ja sama ruoansäilöntäkonsti on toiminut aikaisempinakin vuosina kesät talvet. Muusi oli totaalisen pilalla, vain hometäplät puuttuivat. Ja kyllä, se oli perus-perunamuusia, joka sisältää markista ja kaurakermaa, mutta mitään tällaista ei ollut aikaisemmin tapahtunut. Erikoisinta sinänsä, kokemus ruokatarvikkeiden kanssa on opettanut, että yleistilastaan päätellen kyseinen muusi olisi lojunut parvekkeella ainakin viikon.. Kesäkuussa! Mitä helv.. eikun, mitä Alisen nimeen, ja sitten tajusin; Se Vodka!
Laitoin uhriksi snapsin vodkaa parvekkeelle. Siihen pöydälle. Siihen säilötyn muusin viereen.. ja.. Äh, sain siis syyttää itseäni.. Ketkä ikinä Alisen väestä olivat tervehdykseni kuulleet, hän tai he olivat vieraillessaan varmasti ajatelleet myös muoviin käärityn perunamussutuksen olevan heille jätetyn. Tuntemukseni olivat hymynsekaisia, vähän huutonaurun ja WTF:in rajoilla. Perunamuusin menetys harmitti ;(

Kuitenkin, olihan se onnellinen vahinko; Alisesta oli tultu vierailulle, "ruokauhrit" olivat kelvanneet, ja Talvipäiväni oli kaikin puolin onnistunut. Hih, mietin vaan, että kukahan siellä oli nautiskellut, sillä ensin tulee vain mieleeni Kalma, joka mädättää kaiken mihin koskee, tai sitten pienemmät Tautiolennot. Kuitenkin, tarpeeksi isoja tekijöitä parvekkeella oli vieraillut, kun kerran ruokakin eltaantui heidän läsnäolostaan.
Myös tarjoamani vodka oli väljähtynyt, tai, se ei enää edes haissut viinalta ja siinä oli hivenen ummehtunut tuoksu. Vaikka muusi pitikin lopulta kantaa biojätteeseen, ei oikeastaan harmittanut tippaakaan, sainhan Talvipäiväkseni parhaan "tykkäyksen" maailmasta, jonne olen aina tuntenut kuuluvani :)

Eikä mieskään lopulta nurissut saadessaan juustoiset  poro-pasta-rääppäiset
Kaunista, maagista Talvipäivää kaikille lukijoilleni ;)

Jouluviikon Taikoja ja Tapoja

Joulu tulla jolkottaa, ja vuoden pisin yö on kohta jälleen käsillä, joten laitetaanpa tähän väliin jotain ajankohtaisesta kansanmagiasta, sillä kuuluuhan aika vuoden maagisimpiin, ja yhdelle viikolle mahtuu nyt monta taianomaista juhlaa. Maagisimmat ajankohdat jouluviikolla ovat Talvipäivä (tarkista kalenterista, päivämäärä vaihtelee vuosittain), Tuomaanpäivä (21.12), Jouluaatto (24,12), Aattoyö (24-25.12), Joulupäivä, eli Ensimmäinen Joulupäivä (25.12), Taika-, eli Jouluyö (25-26.12), ja Tapaninpäivä, eli Toinen Joulupäivä (26.12). Joulukuun loppuun sijoittuva Vuodenvaihde ja Uuden Vuoden juhlinta lasketaan myös kuuluvaksi joulunaikaan, mutta silloin tehtiin vuodenvaihteen taikoja. Joulunaika vetääkin pituudessaan kaikkine juhlineen vertoja Kekrille, sillä juhlallisuudet päättyvät lopulta vasta Loppiaisena (Tammikuussa, tarkista kalenterista), jolloin viimeistään pakataan ne jouluvalot varastoon. Joulupäivän ja Loppiaisen välinen aika tunnettiin Vanhan ja Uuden Joulun välinä ja Svätkinä. Ennen Wanhaan Joulunaika päättyi Nuutinpäivään (13.1). Sanottiin, että "Hyvä Tuomas joulun tuopi, Paha Nuutti pois viepi."

Muistutan taas, etteivät vuotuisjuhlataiat ole perustaikoja kummempia, vaan ihan tavallisia, perinteisiä tai talokeskeisiä juttuja vähän tilanteeseen sopien. Siinä missä Kekrinä kuulosteltiin enteitä, Vapun alla nostettiin hedelmällisyyttä, ja Juhannuksena keskityttiin lemmentaikoihin, Jouluna (21-26.12) tehdyt taiat keskittyivät lähinnä vaurauteen; sekä sen haalimiseen että säilyttämiseen. Trullitkin liikkuivat jälleen samoin kuin Matopäivänä tai Juhannuksen korvilla.
Pimeä Jouluviikko ja Talvipäivä olivat valoisan Juhannusviikon ja Mittumaarin vastakohta, ja paikoin molempina juhlina on harrastettu hyvin samanlaisia konsteja, puhumattakaan, että wanhan Kekrin sulauduttua nykyjouluun, monet Kekri- ja joulutaiat ovat hyvin samanlaisia. Kekrikokoelmastani poiketen, olen yrittänyt tähän listata ihan vain Joulunaikaan ja Tapaniin tarkoitettuja konsteja. Samankaltaisuuksia on kuitenkin väistämättä havaittavissa, dah ;)

Sää

-Leuto Joulukuu tietää rankkaa Maaliskuuta.
-Joulun pakkaset povaavat suojaa Kynttilöiden päivälle.
-Vihreä joulu, valkea pääsiäinen.
-Jouluna on kolmasosa talven lumesta satanut.
-Myrskyt jouluna enteilivät myrskyjä keväällä.
-Lumisateet ennen Tuomaanpäivää enteilevät vettä Jouluksi.
-Sumuinen Talvipäivä enteilee hallaa Kesäpäivänä.
-Kirkas tähtitaivas Taikayönä enteilee hyvää sienivuotta.
-Talvipäivän sumu enteilee Kesäpäiväksi hallaa.
-Kun Talvipäivänä on pakkanen, keskitalvella helpottaa.
-Jos aurinko ei näy Talvipäivänä, tulee sateinen kesä.
-Mitä ennen joulua tuiskuttaa, se Vuodenvaihteessa vetenä virtaa.
-Jouluinen kuura povasi hyvää viljavuotta.
-Jos Tapanina tuiskuaa, tulee syksyllä paljon marjoja.

Vauraus

-Talvipäivänä pitää talon haltioille ja tontuille antaa ruokauhri että vauraus ja onni säilyisi talossa.
-Metsänväelle kannatti samoin viedä Talvipäivänä ruokauhreja sopiviin paikkoihin, jotta riista-onni säilyisi eivätkä pedot verottaisi talon karjaa kesällä.
-Jos Tuomaanpäivänä kehräsi, tai Talvipäivänä kaatoi puita, veivät pedot karjan kesällä.
-Vauraus ja onni säilyivät kun koko Joulun söi. Yölläkin piti syödä.
-Jos Jouluna jotain unohti, niin että piti lainata ruokatarpeita esim. naapurilta, niin sitten piti lainailla rahaakin pitkin vuotta kun ei omat riittäneet.
-Tupa piti lakaista yhdeksän kertaa Jouluaattona, niin tuli hyvä naurisvuosi.
-Kun Taikayön kirnusi kotonaan, pysyi voi-onni talossa.
-Jos kalastusvälineitä pitää tuvassa Taikayön, saa niillä hyvin kaloja.
-Jos Talvipäivänä kalasti tai metsästi, katosi riista-onni talosta. Talvipäivänä saatu saalis saattoi olla myös marras.
-Jouluksi on hankittava kaikki lainatavarat takaisin, niin omaisuus pysyy hyvin tallessa koko vuoden.
-Jouluaattona eikä Joulupäivänä saanut kylästää, niin karja pysyi paremmin kotona.

Hevos-Onni

-Jouluaamuna kun ajettiin hevosella kirkolle, niin se, joka sai kirkon pihassa varastettua toiselta ratsupiiskan, sai hyvän hevos-onnen.
-Joulukirkosta jos näpistää kynttilän, ja sen talilla voitelee hevosen karvaa, niin siitä tulee terve ja kiiltäväkarvainen hevonen.
-Jouluaamuna piti ehtiä viemään heiniä naapurin hevosen suusta, ja syöttää ne omalle hevoselle, niin se menestyi.
-Hevosonni säilyi talossa jos muisti tallitonttua Tapaninpäivänä.
-Tapaninateria nautittiin perinteisesti tallissa, ja esim. paistin luut jemmattiin joko tallinparvelle tai hevosen karsinaan jotta hevos-onni säilyisi talossa. Jos näitä luita varasti Tapaninyönä esim. naapurista omaan talliin, siirtyi naapurin hevos-onni itselle.

Vilja-Onni

-Linnuille piti antaa Jouluna jyviä, niin niitä riitti myös ihmisille tulevana vuonna, eivätkä linnut syö satoa.
-Jouluyönä piti isäntien juoda, niin vilja kasvoi hyvin kesällä. Jos joi liikaa ja sammui, vilja lakosi.
-Jouluksi lattialle levitettiin olkia, mutta jos oljilla kovin piehtaroitiin, lakosi vilja kesällä.
-Riihen ovet pidettiin Jouluaaton yli auki, että tuli satoisa kesä.
-Jos halusi hyvän ohrasadon, piti Joulupäivän aamuna jättää vainajille viinauhri.
-Jouluaattona piti mennä naapurin riihen alle ja sanoa. "Joo-o, joo-o, sinun oljet, minun jyvät", niin sai vilja-onnen.
-Kun vei omasta uunista joulutuhkat naapurin peltoon, tuli viljaan nokisientä, ja pilasi naapurin sadon.
 
Suojeleminen

-Sytytä Talvipäivänä paljon kynttilöitä valoiksi pimeyteen.
-Ruoanlaittajan oli ensiksi jouluaterialla otettava ruokaa ja syötävä, niin mitään pahaa ei tapahtunut talolle kuluvana vuotena.
-Vesiämpärin pohjalle laitettiin hopearaha, ja sitten annettiin eläinten juoda ämpäristä. Tämä suojeli eläimiä pahantahtoisilta taianteoilta.
-Hevosia suojeltiin laittamalla kaivon vinttiin hopealusikka Jouluaamuna, ja sitten juotettiin kaivovettä hevosille. Näin eivät mitkään pahat taiat pystyneet eläimiin.
-Jäniksenkäpälä oli wanhan joulun aikaan suosittu amuletti pahaa vastaan. Käpälä oli usein edellisvuoden Tapanin jäniksestä otettu.
-Jouluna ei saanut tehdä puutöitä, vuolla tai veistää, tai kotieläimet saivat jalkavaivoja kesällä.
-Risti (+), jonka ympärille piirrettiin kehä oli  vahvasti suojeleva symboli joulunaikana. Sitä piirrettiin niin oviin, kuin kirnun ja oluttynnyrien pohjiin. Kaikkeen, jota haluttiin suojella pahalaisilta ja pahantahtoiselta noituudelta.
-Toinen suojeleva symboli oli Tervaristi, eli tervalla piirretty risti (+).

Trullaus

-Taikayö oli hyvää aikaa valmistaa Para. Sen kerrotaan olleen k.o. ajankohtana myös helppoa. Kirkko piti kiertää kolme kertaa myötäpäivään ja sanoa: "Tule Para, Tule Para", ja viimeisen kierroksen lopulla piti sanoa mitä halusi paran tekevän.
-Taikayönä piti käydä toisten lehmiä lypsämässä, niin lypsetyltä katosi maito-onni.
-Aatto- tai Taikayönä kun meni ja parturoi hyvien lypsylehmien päitä, ja nämä karvat laittoi kirnunpohjiin, sai hyvän voi-onnen.
-Lammasonnen vei toiselta, jos meni keritsemään muiden lampaita Taikayönä. Parhaat lampaat piti keriä poskilta, lapojen edestä ja lantiolta ristiluun päältä.
-Suosittu konsti niin trullien kuin varkaiden kesken oli napata joulukirkosta saarnastuolista kynttilä, kun sillä pääsee joka lukosta. Kynttilä sytytetään aina suljetun lukon kohdalla, ja tiputetaan vähän talia lukkoon, niin se avautuu kuin itsestään.
-Kun Tapanina meni aamulla toisten eläinsuojaan, ja ihan ylenpalttisesti antoi eläimille heiniä syödä, meni karja-onni talosta.
 
Rakkaus

-Tupa lakaistaan Aattoyönä lattian keskelle. Siitä rikat otetaan mukaan ja kannetaan ulos ovesta. Rikat viedään neljän tien risteykseen, ja jäädään hetkeksi katselemaan: Jos paikalle tulee harakka nokkimaan, pääsee lakaisija naimisiin vuoden kuluttua.
-Jos haluat auttaa naimatonta ystävääsi löytämään heilan, niin kun hän nukkuu, ompele salaa Taikayönä jotain hänen paljon pitämäänsä vaatekappaleeseen.
-Tapanina piti naimattoman livahtaa talliin, ja kuiskata hevosen korvaan "Löydänkö rakkauden?". Jos hevonen hörähti tai pudisti päätään, ei puolisoa sinä vuonna löytynyt. Tytön piti kuiskata orihevosen, ja nuorukaisen tamman korvaan, paitsi jos rakkaasi on kanssasi samaa sukupuolta, kuiskaa tietenkin omaa sukupuolta olevan hevosen korvaan.
-Tapanina naimattomat tytöt ottivat leipäpalat ja menivät talliin. Yhtäaikaa jokainen ensin haukkasi vähän leivästään, ja sitten yhtäaikaa tarjosivat leipiään parhaalle hevoselle. Jonka leipäpalan hevonen ensin söi, pääsi naimisiin vuoden kuluessa.
-Taikayönä naimattomat ottavat kukin lemmikinraksun, ja asettavat ne lattialle (ei yhteen kasaan). Sitten lemmikki (kissa tai koira) päästetään huoneeseen, ja jonka raksun se ensin syö, se löytää armaansa vuoden kuluessa.
-Jos lemmentaikojalla on rahaa taskuissaan, hän saa varakkaan puolison. Paitsi että; ennen taikomaan ryhtymistä oli vilunkia laittaa rahaa taskuihin. Vasta taikojen jälkeen tarkastettiin, löytyikö käteistä ;)
-Kun joulusaunassa iskemättömällä vihdalla vihtoo, ja jää paljon lehtiä ihoon, saa varakkaan puolison. Jos jää vain lehden paloja, saa puolison, joka vain esittää varakasta, mutta on oikeasti rahavaikeuksissa. Jos ei jää yhtään lehtiä ihoon, tuleva puoliso on varaton.
-Naimattoman pitää Aattoyöksi avata vasemmalla kädellä kaikki kaapinovet ja laatikot ennen nukkumaanmenoa. Unessa sitten tuleva puoliso tulee ne sulkemaan.
-Naimattomalle laitettiin Joulupäivän ja Vuodenvaihteen välillä salaa avain tyynyn alle, niin se näki unessa tulevan puolisonsa.
 -Jos ei jouluaattona syö lainkaan, ja menee muiden ruokaillessa ikkunan takaa katselemaan, näkee tulevan puolisonsa istuvan oman sängyn päällä.
-Naimattoman piti ottaa yksi halko puupinosta, ja laittaa se vasempaan kainaloon. Sitten silmät kiinni on takaperin kolme kertaa kierrettävä asuinrakennus ympäri, ja nukuttava halko vieressään yön yli, niin unessa näki tulevan sulhasen tai morsiamen.

Tuleva Sulhanen

-Kun Jouluaattona pukeutuu uusiin, käyttämättömiin vaatteisiin, ja Aattoyönä vaille keskiyötä ottaa peilin ja pyhän/taikakirjan mukaansa yksinäiseen huoneeseen, istuutuu, laittaa kirjan jalkojen alle, ja katsoo peiliin, niin näkee siinä tulevan sulhasen.
-Aattoyönä vaille keskiyötä laita kamariin pöytäpeili, ja sen molemmille puolille kaksi kynttilää palamaan (eli yhteensä neljä kynttilää). Keskiyöllä tuleva sulhasesi kurkistaa olkasi yli. Jos sinulla on esim. peilipöytä, se sopii tähän mainiosti.
-Joulunajan piti emännän olla aikaiseen ylhäällä ja jaksaa emännöidä, niin tyttäret saivat nuoria sulhasia.
-Aattoyönä ennen nukkumaanmenoa kata esim. yöpöydälle lasillinen vettä, lasi viiniä ja lasi viinaa. Yöllä sulhanen sitten unessa tulee juomaan jostakin lasista. Jos juo vettä, on köyhä mies, jo viiniä on herra, ja jos juo viinan, niin on juoppo.
-Raapaise Taikayönä tulitikku, pitele sitä pystyssä ja anna sen sammua itsestään. Minne päin palanut pää on kääntynyt, sieltä suunnasta tulee sulhanen. Jos sormet palaa, on se varoitus kyseisestä sulhosta.

Terveys

-Etelätuuli jouluna povaa tautista vuotta.
-Jouluaamuna ei saanut harjata hiuksia, tai tuli täitä kesällä.
-Kun joulusaunassa oli ääneti, niin eivät ötökät kiusanneet kesällä.
-Joulusaunasta tullessa piti astua raudan päälle, niin raudan vihat eivät sinä vuonna iskeneet.
-Jouluna piti olla vaatetuksessa jotain uutta, niin ei tullut hiiriä taloon.
-Jos jouluaattona tervasi selkänsä, ei vuoteen sairastunut.
-Jos Talvipäivänä rasvasi jalkansa ruumiin rasvalla, ei tuntenut kylmää koko talvena.
-Jouluna ei saanut olla avojaloin muuten kuin saunassa, muuten tuli jalkavaivoja kesällä.
-Jos Aattoyön nukkui kengät jalassa, eivät käärmeet purreet kesällä.
-Tuomaanpäivänä ei saanut kehrätä tai hyönteiset söivät kesällä.
-Jouluna ei saanut syödä kokonaisia perunoita, tai tuli paiseita kesällä. Muusia tai laatikkoa sai syödä.

Tulevaisuus

-Jos ensimmäinen jouluvieras on nainen, tulee huono vuosi, jos mies, niin hyvä vuosi.
-Tapaninpäivänä näki salattuja asioita jos otti länget mukaansa vaikka tienristeykseen tai muutetun huoneen katolle ja kurkisteli niiden läpi. Pelästyä ei saanut vaikka mitä näki, tai jäi loppuiäkseen säikyksi. 
-Perheen pään tai vanhimman henkilön tulisi suorittaa tämä: Kun Aattoyönä poistuu ruokapöydästä, menee ulos, ja sitten ikkunasta katsoo ruokailevaa perhettä, voi nähdä kummia. Se ruokailijoista, joka näyttää tai vaikuttaa oudolta, voi odottaa jotain ikävää tapahtuvan itselleen vuoden kuluessa.
-Voit samoin katsella ruokailevia perheenjäseniäsi silkkiliinan läpi.
-Aatto- tai Taikayön ajaksi sytytettiin jokaiselle perheenjäsenelle oma kynttilä pöydälle palamaan. Jos joku kynttilöistä oli aamulla sammunut, tapahtui sille henkilölle jotain pahaa.
-Ennen nukkumaanmenoa otetaan vasemmasta jalasta sukka, ja laitettiin sinne avain, kampa ja sormus. Sitten sukka laitettiin tyynyn alle, ja  unessa nähdään tulevia. Jos näkee kirstun, tietää se kuolemaa.
-Aattoyönä käytiin aitan avaimenreiästä kuulemassa tulevia. Kilinä merkitsi rikkautta, lapsen äänet vauvauutisia, suhina rakkautta, itku suruja, ja puutavaran äänet kuolemaa.
-Tulevia kuunneltiin salaa myös ikkunoiden alla. Joulupäivän jälkeisenä aikana mentiin jonkin ikkunan alle kuuntelemaan mitä sisällä puhuttiin. Jos kuului hyviä asioita, tiesi hyvää, jos huonoja, tiesi pahaa. Hääpuheet tiesivät häitä ja hautajaispuheet kuolemaa, jne.
-Jos koira haukkuu Taikayönä, niin sudet tekevät kesällä vahinkoa.
-Jos halkopino kaatuu jouluna, tiesi se kuolemantapausta talossa.

Hupijuttuja

-Taikayönä ei saanut nukkua, tai pysyi saamattomana ja laiskana läpi vuoden. Nukkujalle tehtiin kepposia, oli mm. tapana ommella nukkuja vuodevaatteisiinsa kiinni.
-Jouluaatto ja Joulupäivä olivat pyhiä perhejuhlia, eikä silloin saanut kulkea kylässä toisten joulurauhaa häiritsemässä. Joka jouluna kävi vieraisilla toisen luona, kannettiin sikolättiin.
-Jos vääntäytyi vieraisille toisen luona jouluna, saattoi talonväki laittaa vieraalle länget kaulaan ja heittää tuhkaa silmille. Vierailijaa haukuttiin Jouluporsaaksi.
-Tapanina herättiin aikaisin ja lämmitettiin naapurin sauna. Sitten mentiin herättämään talonväki ja kutsuttiin heidät kylpemään. Tavan tarkoitus oli leikkimielisesti ilkkua toisten "laiskuutta".

Sekalaista

-Jos jouluyönä ensimmäistä kertaa opettaa lasta lukemaan, niin siitä tulee hyvä lukija.
-Jos nainen halusi poikalapsen, hänen piti Joulunaika polttaa tulisijassa halkaisemattomia halkoja.
-Jos halusi oppia soittopelille, niin piti rohkeasti Taikayönä mennä valitsemansa instrumentin kanssa kolmesti muutettuun saunaan odottamaan. Lopulta tuli soittaja opettamaan.
-Jos peluri halusi hyväksi kortinkäsittelijäksi, hänen oli Taikayönä mentävä kirkon rappusille ja syötävä Pataässä. Tämän jälkeen ei tarvinnut kuin puhaltaa korttiin, niin heti oli oikeat silmät. Paras kirkko tälle konstille kuuluu olevan Jämsässä sijaitseva Kuoreveden kirkko.
-Taikayö on pidetty aina valot tuvassa, eikä ovia lukittu, että vainajat näkivät liikkua ja pääsivät käymään kotona.
-Jouluruoat on aina jätetty pöytään yöksi, sekä tontun, että vainajaväen syödä.

Sanontoja

-Nälkäinen kuin susi Jouluaamuna.
-Tuomaasta housut naulaan, alkaa Joulurauha.
-Akat on akkoja Joulunakin.
-Ennen kesä viinatta kuin joulu akatta.
-Kun on Joulu nii on Joulu ja juhlitaan; Paistahan, akka, toinenkin silakka.
-Joulu tulee ettei kerkeä silmiään pestä.
-Tulis Joulu, joutus juomat, ja sitte ko oikein janottas.
-Joulu tulla jollottaa, siankinkku kollottaa, lapsille on voita syyä, ja ämmille talkkunata.
-Tulee se Joulu köyhällekin.
-Viinaton Joulu, leivätön Juhannus.
-Lyhyt mutta lysti, niinkuin sian joulu.
-Joulu-juhlista jaloin, pikku-jouluista kontaten.

*Kaikkia lemmensairaita muistuttaisin vielä myös lemmentaikojen vaaroista.

Tahvanus ja Hevosenpäivä

Vanhan, ja nykyisenkin joulujuhlaviikon päättävä Tahvanus eli Tapaninpäivä (26.12) tunnetaan suomalaisessa kansanperinteessä alkujaan hevosten, ja myöhemmin hevosmiesten, juhlana. Nykyiseltään tunnemme Tapaninpäivän lähinnä kirkollisena juhlana, vaikka hevosjuhlan juuret ovat pintaa syvemmällä.

Kalevalan Heponen - Hallava Riitten Ruuna

Hevonen oli Alista syntyperää, ja tarinat hevosen synnystä vaihtelevat. Hevosen esi-isäksi mainitaan muinainen hevosjumala Iku-Tihku. Hiidet valmistivat Ikun; Hiiden tulisuisen ruunan, roudasta ja jäästä, joten hyinen ratsu saattoi nousta maan päälle vain talvisin. Iku oli siis tavallaan samankaltainen Alisen olentojen muovaama eläin kuin kuuluisampi Hiiden Hirvi, jonka hiidet valmistivat oksista ja sammalista.
Iku-Tihku liittyi vahvasti veteen, ja eli ilmeisesti Tuonelan joessa tai sen partailla. Iku-Tihku pääsi tahtoessaan liikkumaan vesistöjä pitkin, joista loitsutaitoinen pohu saattoi nostaa sen pyytääkseen tältä apuja. Mainitaan, että Iku olisikin joko luonut hevosen, tai antanut sen valmistajalle ohjeet hevosen tekoon.

Suomalaisessa mytologiassa Hiiden hevonen on myyttinen, itsenäinen olento, joka liikkui maailmojen välillä miten tahtoi. Se pääsi halutessaan kulkemaan niin Yliseen kuin Aliseenkin, eivätkä rajat pidätelleet yliluonnollista raudikkoa. Iku oli ovela, ja viihtyi paljon Keskisessä maailmassamme. Alisen syntyperänsä vuoksi hevosella on nykyäänkin vahva yhteys Vainajalaan ja kuolleisiin, Manalan väkeen ja sen sellaisiin kammotuksiin. Jopa itse Viikatemiehen mainitaan eri mytologioissa ratsastavan valkealla hevosella.
Heh, ironista, kuinka kaikki suomalaisittain arvostettu on loppupeleissä peräisin jostakin suomalaisittain karsastetusta lähteestä..

Suomalainen folklore tuntee myös toisen, Iku-Tihkua myöhäisemmän, eli uudemman hevosolennon; nimeltään Tahvanus eli Tahvatar, joka mainitaan monissa loitsurunoissa Hevosten emuuksi, eli synnyttäjäksi. Mainittakoon, että Tahvattaresta löytyy hieman yhtäläisyyksiä myös kelttiläiseen Epona-jumalattareen. Epona oli hevoseläinten suojelija, joka kulki ihmisten keskuudessa valkean hevosen hahmossa, ja jonka kultti tunnettiin aina Unkarissa asti. Epona yhdistettiin hedelmällisyyteen ja hyvinvointiin. Hänen symbolejaan olivat runsaudensarvi, malja ja varsat. Eponan värejä olivat valkoinen, keltainen ja kulta.
Tahvattaresta löytyy ajallisesti viitteitä vasta uskonpuhdistuksen jälkeen, joten Tahvatar-jumalattaren nimeen on osaltaan voinut vaikuttaa kristittyjen "Pyhä Stefanos" hahmo, josta myös nimi Tapani lopulta jalostui.

Jumalan Kruunaama Protomarttyyri

Kristittyjen piirissä siis juhlistetaan Tapaninpäivänä Stefanos/Stefunos-nimistä pyhimystä, jonka nimi tarkoittaa "Jumalan kruunaamaa", ja joka lopulta kivitettiin kuoliaaksi. Kristityn mytologian mukaan Stefanos on muurareiden, rakennustaidon/rakentajien, sairaiden (etenkin kivuista ja kuumeesta kärsivien), alttaripalvelijoiden, matkalaisten ja tienkäyttäjien suojeluspyhimys, jonka nimi vakiintui suomalaiseen almanakkaan sekä Tapanina että Teppona. Suomalaisittain Stefanusta pidettiin eräänlaisena jumalolentona, ja hän sai kadunmiesten suussa tuttavallisen nimen Matka-Teppo.

Kirkon huolestuttua pakanallisesta hevosjuhlasta, alettiin kirkon piirissä lopulta puhua Stefanoksesta myös karjaeläinten ja hevosten suojelijana. Alkujaan Pyhällä Stephanoksella ei ollut lainkaan yhteyksiä karjaan tai hevosiin, mutta kirkon kampanjoidessa sinnikkäästi poistaakseen jälleen kerran pakanaviboja yhdestä kansan pitämästä juhlasta, hevoset ja karja ovat vakiintuneet Stephanoksen vastuulle jopa siinä määrin, että niitä pidetään paikoin jopa hänen ensisijaisina suojeltavinaan. Lisäksi, kuinka ollakaan, sekä kristillisen, että kalevalaisen mytologian mukaan kristittyjen keulahahmo; Jeesus (kristin jumalan poika), syntyi tallissa.. Hevosenpäivä muuttuikin lopulta Hevosmiestenpäiväksi, ja nykyinen Tapaninpäivä oli syntynyt. Monien kristittyjen tapoihin kuuluu nykyäänkin käydä kirkossa Tapanin/Stephanan/Stefanuksen päivänä.
 
Tapani oli Tallirenki, Ruokki Ruotuksen Hevosta

Kalevala päättyy uuden uskonnon tulemiseen, eli pojan syntymiseen. Kalevalassa Marjatta (eli muinaissuomalainen muoto Mariasta) lammaspaimenessa ollessaan tuli raskaaksi puolukasta, ja haki synnytyssaunotusta ilkeältä, Ruotus-nimiseltä pohulta. Tämä kieltäytyi kuitenkin auttamasta tyttöä. Lopulta Ruotuksen vaimo neuvoi Marjatan talliin, jossa tyttö vaivoissaan pyysi apua hevoselta, joka huokuikin sieraimistaan lämpimät löylyt talliin ja synnytys onnistui.

Ruma Ruotuksen emäntä, itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei kylyt kylille jouva, ei saunat Sarajan suulta.
Tuoll' on kyly kytömäillä, hepohuone hongikossa
tuliporton poiat saaha, kurjan lapsensa latoa:
konsa hepo hengännevi, niinp' on siinä kylpyenne!"

Marjatta piilottelee häpeissään aviotonta poikaansa. Outo lapsi alkaa puhua jo kaksikuisena, ja tahtoo nimen itselleen. Karjalan pohu-ukko, Virokannas (joka, btw, epäonnistui tappamaan sen Karjalan kuuluisan Härän Pohjolan pitoihin,) kieltäytyy ensin kastamasta riivattua lasta, ja tietäjä Väinämöinen kehottaakin Marjattaa hylkäämään lapsen suolle. Poika alkaa myös soimata Väinämöistä tämän vanhoista teoista. Lopulta Virokannas alkaa kuitenkin totella Marjatan aviotonta lasta, kääntää selkänsä Väinämöiselle, ja kastaa lapsen "Karjalan kuninkaaksi". Väinämöinen loukkaantuu tästä verisesti koska ihmiset rikkovat vanhoja tapoja ja hänen määräyksiään, ja hylkää kalevan maat ja kansan.

Kalevalaisesta runoudesta löytyy tapaukseen liittyen myös pätkä Tapani-nimisestä miehestä, joka toimi renkinä tällä mainitulla Ruotus-pohulla ja hoiti noidan hevosta. Kun hevonen tuona kohtalokkaana yönä kieltäytyi juomasta lähteestä, näki Tapani kirkkaan täplän heijastuvan veden pinnasta ja katsoi taivaalle nähden loistavan tähden. Kun lapsi syntyi, Tapani käänsi Virokankaan tavoin selkänsä esi-isiensä tavoille ja kääntyi kristityksi. Tapani-renki voidaan siis nähdä eräänlaisena perimätietonsa hylänneenä luopiona, ja kenties ensimmäisenä suomalaisena pakanana, joka kääntyi kristinuskoon? Tämä voisi selittää Tapaninpäivän tärkeyden kristityn kalenterin kannalta.

Klip klop, klip klop, Hevonen on pop!

Suomalaisille hevonen on kautta aikojen ollut sekä tärkeä työkaveri että matkalainen, ja on siis luonnollista että hevosta juhlistetaan aikana, jolloin hyvyys lähimmäisiä ja eläimiä kohtaan ovat keskeisiä teemoja. Tapaninpäivän ydin olikin juuri hevosonnen hankkiminen ja eläinten hyvinvointi.
Meille vaikeina sota-aikoina hevonen oli korvaamaton apulainen, päästinhän hevoskyydillä paikkoihin minne autot vain suistuivat ja panssarivaunuille tuli ahdasta. Suomenhevosesta kertoo kattavasti Wikipedia.

(Komea Ryhti-ori kyseisestä linkistä)

Hevonen oli siinä määrin kunnioitettu, ettei esim. hevosen lihaan koskettu edes suurimpina nälkävuosina, samoin kuin metsäsieniä pidettiin arveluttavina ja "ryssien ruokana". Hevosen syöminen oli siis rinnastettavissa kissojen tai koirien syömiseen. Nykyään hevonen tunnetaan jo ruokaeläimenä, esim. meetwurstin muodossa, mutta monet pitävät tänäkin päivänä ajatusta hevosenlihasta arveluttavana. Karsastus hevosenlihaan ruokana ei liity mitenkään hevosenlihan mahdollisiin ravintoarvoihin tai yleiseen syötäväksikelpaamattomuuteen, vain yksinkertaisesti inhottavaan perusajatukseen, että söisimme lemmikkiä; Mustia tai Mirriä.

"On ryijyn alla lämmin kun lunta tuiskuttaa, ja liinakkomme kiitää, kun valkoinen on maa"

Wanhaan Tapaninpäivään kuului kaikenlaisia erikoisia tapoja ja rientoja, juhlintaa, taikoja ja keppostelua. Siinä missä kristitty joulu raivasi harrasta jalansijaa uskoville, tarjosi Tapaninpäivä kansalle vielä sopivasti wanhaa pakanallisuutta. Mainittakoon, että Kekrin kadottua ja monien Kekritapojen sulauduttua Jouluun, loput wanhan Kekrin perinteistä vakiintuivat Tapaniin.
Mikäli Tapaninpäivänä tuvassa nukuttiin pitkään, saattoivat naapurit tehdä kaikenlaista jäynää laiskureille. Paikoin oli tapana nousta aikaisin ja jekkuna lämmittää naapurin sauna. Oli tärkeää herätä aikaisin ja lämmittää uuni. Kylän nuoret pojat kiersivät taloissa ruokaa tai ryyppyä kyselemässä, kuten aikoinaan tehtiin Kekrinä. "Tapanille anotaan" -sanoivat pojat. Kekrin tavoin myös leikillistä uunin kaatoa harrastettiin, ja Tapaninkiertelijät kävivät mieluiten taloissa joissa vielä nukuttiin, lähinnä yllätys- ja häiriöarvon vuoksi. Kuten ennen wanhaan Kekrinä, naimattomat tytöt myös kehräsivät ihailemalleen pojalle "tapaninlankaa" eli pitkän rihman näytteeksi käsityötaidoistaan. Pojat kiinnittivät parhaat langat lakkeihinsa ja niiden perusteella saatettiin valita mieluisin, ja kätevänäppisin tuleva vaimo. Tahvanus oli myös suosittu hääpäivä, sillä hevosjumalattaren uskottiin suovan onnea ja hedelmällisyyttä tulevaan liittoon.

Tapaninpäivänä liikkui alueittain myös Pukkiseurueita, eli Tapaninpukkeja. Tapaninpukki, Kekrin pelätistä ja Nuutin ihmiseläimestä poiketen, esitti ihmistä; isoa rikasta herraa, paronia tms, jolla oli mukanaan palvelija, sekä jonkinlainen puu-, tai keppihevonen. Hevonen oli usein oksa tai luokki jossa oli häntä toisessa, ja pää toisessa päässä. Hevonen saattoi olla myös olkilyhteestä tehty. "Herralla" on naamari kasvoillaan, ja hänellä on olkinen puku jonka alle saatettiin piilottaa säkkiä tai tyynyä, jonka tarkoitus oli luoda illuusio "hyvin syövän varakkaan" lihavasta vatsasta. "Palvelija" käy sitten taloissa kyselemässä  saako herra, eli "Tapani" tulla sisään, ja kyselee antimia herralle. Kiitoksena antimista "Rikas herra" sitten lauloi tai muuten esiintyi talonväelle. Tapaninpukit eli Tapanit olivat erikoinen sekoitus kristillisen mytologian ja suomenuskon hahmoja. Olkipukuinen isoherra pohjaa hahmona todennäköisesti Pyhään Stefanoseen, tai kääntymyksessään ylennettyyn tallirenkiin. Pidettiinhän kristin hahmoja etenkin tavallisen kansan keskuudessa mahtavina ja rikkaina superolentoina. Kristin Tapania kestittiin sitten kunnioittavasti, kuten pakanajumalaa ikään. Tapaninpukkiperinne on todennäköisesti alkujaan lainattu Kekristä, ja sekoittunut lopulta Nuuttipukkeihin.

Kopoti Kopoti Kopoti Koi..

Tunnetuin Tahvanuksen riento lienee kuitenkin Tapaninajelu, jossa hevospelillä ajettiin ympäri raittia ja ilakoitiin. Aisaan kiinnitettiin mahdollisimman paljon kelloja, ja muutenkin pidettiin meteliä. Alueittain, esim. Savossa oli tapana jo aamuvarhain lämmittää sauna ja kylpeä, jonka jälkeen syötiin talkkunaa. Kun ruokailu oli suoritettu, lähdettiin Tapaninajelulle. Tapana oli laittaa reen eteen hevonen, jolla ei oltu vielä ajettu, jotta hevosesta tulisi vahva juoksija. Ajelulla tavattiin kylänaapureita, ja miehet kilpailuttivat hevosiaan. Myöhemmin Tapaninajelu jalostui jumalanpalveluksen jälkeiseksi kilvoitteluksi jolloin perheet ajoivat reellä kilpaa koteihinsa. Ensiksi kotiinsa päässeelle oli tiedossa hyvä karjavuosi.
Tapaninajelujen vuoksi päivä tunnetaan nykyisin ennemminkin hevosmiesten, kuin hevosen juhlana. Mitä mieskeskeisemmäksi juhla muuttui, sitä epäilevämmin naisiin päivän aikana suhtauduttiin. Mikäli Tapanin riennoissa ensimmäisenä tuli nainen vastaan, toi se huonoa onnea, ja mikäli päivän ensimmäinen vierailija oli nainen, ei häntä päästetty aina edes sisälle. Nykyiseltään varsinaiset Tapaninajelut ovat vaihtuneet Tapanintansseiksi, joita järjestetään monissa ravintoloissa.

Toinen mainittava tapa oli Tahvanuksen aterian syöminen jossain erikoisessa paikassa, kuten aitassa tai tallissa. Koska kirkko paheksui wanhoja, pakanallisia tapoja viettää näitä myöhemmin kristin kalenteriin vakiintuneita juhlia, asetettiin pakanallisten tapojen vietosta sakkorangaistus (samoin oli mm. Kekrinä). Niinpä kristiä karsastavat kansalaiset siirtyivät, kuten aikoinaan Kekrinä, juhlimaan asuinrakennuksesta vähän sivummalle, ulkorakennuksiin. Toisaalta ajateltiin, että toi onnea syödä ateria juuri tallissa, hevosjumalan silmien alla. Tosin, toisin kuin Kekrinä, kiinnijääneet ruokailijat saattoivat sitten sakkojen pelossa selittää esivallalle sentään juhlivansa tallissa Jeesuslapsen syntymää ja kristiä yleensä.. Tapa ja päivä tunnetaan talli-illallisten vuoksi myös "Talli-Tapanuksena" tai "Talli Tapanina".

Polle, Polle, Polle, Älä Aisalle Kaki

Perinteiseen talliateriaan kuului jostakin riistaeläimestä, kuten jäniksestä tai oravasta keitetty keitto, patapaisti, tai possun tai lampaan paisti, sekä leipää, ja olutta tai viinaa kyytipojaksi. Syödessä kaikki sopasta löytyneet luut otettiin talteen, ja piilotettiin talliparvelle, hevoskarsinaan, tai haudattiin maahan. Jos luut rikkoi tai heitti menemään, meni onni mukana. Yleensä miehet ja naiset söivät omilla vuoroillaan, ensin miehet tallissa ja viimeisenä talon naisväki aitassa. Tällä yritettiin estää hevosonnen harakointia. Myöhempinä vuosina myös naiset saivat syödä tallissa miesten jälkeen. Kristin tieltä tämäkin tapa kuitenkin pikkuhiljaa kitkeytyi pois. Eikä kovin monella taida tänä päivänä olla sitä talliakaan. Tallin puuttuessa Tapaninaterian voi poikkeuksellisesti nauttia myös esim. saunassa.

Aterian päätteeksi talon nuorukaiset, pojat tai rengit ratsastivat hevosilla tupaan ja kysyivät "Onko Tahvaana kotona?" Jos annettiin kestitystä tulijoille, sanottiin "On on", ja hevosille annettiin erityisesti niitä varten leivottuja pieniä ohraleipiä, "Tapanin kakkusia/kakkaroita" tai kauroja kopasta, ja miehille ryypyt.
Itara talo tietysti ajoi hevospojat pois tiluksiltaan. "Ei oo kestitystä" tokaistiin tylysti. Tapanin iloisia kerjäläisiä uhkailitiin myös hirsipuulla tai selkäsaunalla. Hyvään ja vaurauteen pohjaaviin vuotuisjuhlarientoihin osallistumatta jättäminen tarkoitti kuitenkin usein aikansa sosiaalista itsemurhaa, ja vain kaikkein vauraimmilla perheillä oli statuksensa ansiosta niin sanotusti "varaa" jättää naapurit, köyhät ja lapset huomiotta. Harva talo ei tarjonnut kestitystä, lähinnä mainitun yleiseen epäsuosioon joutumisen pelossa.
Mikäli talossa oli tartuntatautia, emäntä lapsivuoteessa tai jokin muu vastaava syy mikä esti vieraiden kestityksen, oli se yleensä kyläyhteisön tiedossa jo ennen Tapaninpäivää eikä k.o. talossa vierailtu edes leikillään. Lapsitapauksissa ja muissa Tapaninvierailijat tai naapurit saattoivat vaivihkaa viedä itse "Tapania taloon", eli kävivät antamassa pieniä lahjuksia omistaan talon väelle.

Tahvanuksena jätettiin ruokaa ja ruokauhreja myös pihapiirin haltioille ja talon tontuille. Erityisesti tallitonttua kestittiin. Hevosillekin saatettiin laittaa vähän olutta tai viinaa kauroihin tai tarjota olutta tuvassa. Paitsi hevosia, myös muita eläimiä kestittiin, esim. sioille oli paikoin tapana veistää uusi kaukalo, josta sitten tarjoiltiin puuroa voisilmän kera possuille jotta ne menestyisivät ja lihoisivat. Hevosten juoma-astian pohjalle laitettiin hopearaha tai -sormus, jotta hevoset menestyisivät.
Tapanin kujeisiin kuului myös tapa livahtaa naapurin navettaan, ja antaa elämille ylenpalttisesti heiniä ennenkuin isäntäväki heräsi. Heinityksen uskottiin vievän karjaonnen vuodeksi ja navetat ym. eläinsuojat lukittiinkin siksi visusti Tapaninvastaiseksi yöksi. Huolimattomat isännät löysivätkin herättyään eläimensä kaulojaan myöden heinissä.

Koska jouluviikko päättyy Tapanina, on esimerkiksi omassa perheessäni Tapanista muodostunut rääppäispäivä, jolloin juhlavuudet loppuivat. Itsekin viimeistään tällöin poistan Talvipäivän koristeet, ja valmistan ruokaa juhlien tähteistä, yleensä lihasoppaa (jota äitikin valmisti, se kun on wanha perinne). Toinen perinteinen Tapaninpäivän ruoka on ollut arkinen karjalanpaisti, eli se johon laitetaan juureksia ja pottuja.
Ennen wanhaan myös riistaruoat ovat olleet arvossaan Tapanina. Hevosenlihaa tosin on kenties kohteliasta välttää.
Vegejen Tapaninpöytään sopivat hyvin esim. kuivasoijasta tai seitanista valmistetut pata-,/palapaistit, sekä syksyllä kerätyistä, talven varalle säilötyistä antimista valmistetut ruoat ja lisukkeet, kuten kuivasienikeitto, hernerokka, hapankaali, ja puolukkasurvos. Pöytään sopivat myös suolaiset sekä makeat puurot ja -vellit (etenkin riisi-, ja kaurapohjaiset), sekä omenat, porkkanat, ja muut sen sellaiset, hevosille maistuvat makupalat juhlan nimihahmon mukaan :)
 
"Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma ja tiuku on aisan alla"

Tahvanus on ollut muiden juhlapäivien tavoin otollista aikaa kuulostella tulevia ja tehdä taikoja. Tapaninpäivänä suosituimpia konsteja ovat olleet miehillä hevosonnen, ja naisilla sulhasonnen takaaminen. Samoin vaurautta ja yltäkylläisyyttä tavoiteltiin, ja siinä missä vanhoille uhripaikoille vietiin tarjottavaa, täyttyi kirkon kolehti oravannahoista. Talleihin vietiin amuletteja ja piirrettiin symboleja (suosituimmat olivat Käpälikkö, Pentagrammi ja Ruksi) suojelemaan hevosia.
Koska hevonen, Iku-Tihku, Tahvanus, ja Epona liittyvät kaikki tahoillaan vapauteen, itsenäisyyteen, seksuaalisuuteen, hedelmällisyyteen, Aliseen ja voimaan, aika on nykyaikana otollinen myös kaikenlaisille hedelmällisyystaioille, minuudelle, energian vahvistamiselle, sekä kuolleiden kanssa kommunikoimiselle. Ole kuitenkin varovainen, hevonen voi olla oikukas.

Hevosen henkeä sopii kunnioittaa esim. omenoilla ja kaurapuurolla. Lienee stereotyyppista, mutta pääasia että ajatusyhteys säilyy.
Päivälle sopivat hyvin valkoiset, mustat, ruskeat, vedensiniset ja -vihreät kynttilät, sekä pippuriset ja pihkaiset tuoksut. Koristeluun sopivat tietenkin hevosaiheiset tavarat kuten vaikkapa hevosenkenkä tai Ehwaz-riimu. Pakko sanoa, että myös lelukauppojen pienet hevos-figuurit käyvät koristeista; ovathan ne kauniita ja eläväisen oloisia, kuin muoviin olisi onnistuttu vangitsemaan osa hevosen luonnosta. Etenkin Suomenhevonen on komea. Pikku varsoja katsellessa taas tulee väistämättäkin kesä ja niityt mieleen :)

 Puuhia Tahvanukselle:
-Jouluviikon päättävä päivä on hyvä hetki muistaa esi-isiä, haltijoita ja jumalia juhlavasti vielä viimeisen kerran.
-Piipahda kaupungilla katselemassa.
-Keitä lihakeitto joulurääppeistä.
-Piirrä hevonen vaikka kynttilän kylkeen.
-Leivo hevosenmuotoisia piparkakkuja tai ohrarieskaa.
-Laita talkkunaa tai kaurapuuroa.
-Osta pikkulinnuille kauralyhde metsänreunaan.
-Muista tonttua herkuilla.
-Kokeile ennustamista arpakuutioilla.

Uskomuksia:

-Hevonen unessa on monipuolinen symboli; Hyväkuntoinen hevonen enteilee hyvää. Sairas tai laiha kaakki enteilee huonoa. Ruskea hevonen povaa onnea, Musta murhetta ja Valkoinen voi olla jopa kuoleman enne. Kuollut hevonen povaa epäonnea. Jos putoat hevosen selästä, et menesty yrityksissäsi. Karanneet hevoset, tai jos hevosesi karkaa unessa, kuvastaa tukahdutettua seksuaalisuutta, ja kehottaa sinua vapaasti olemaan oma itsesi; Olemaan vapaa. Jos hevonen puree sinua unessa varoittaa se että sinusta juorutaan. Jos hevonen potkaisee, enteilee se jotain odottamatonta tapahtumaa, joka ei välttämättä ole mieluinen. Laiduntava hevonen enteilee hyviä perheuutisia, satuloitu hevonen yllätysvieraita, ja hevosen kengittäminen urakehitystä.
-Jos näet valkoisen hevosen valkean aidan takana samalla kun kuu ja aurinko näkyvät yhtä aikaa taivaalla, saat toivoa.
-Tapaninpäivän varsat olivat erityisen onnekkaita.
-Jos Tapaninpäivänä kyntää peltojaan, kasvavat ne hyvin viljaa tulevana vuonna.
-Hevosenkenkä on tunnettu onni- ja vaurausamuletti. Naulaa hevosenkenkä "U":n muodossa oven ylle eikä onni valu pois.
-Jos Tapaninpäivänä on lumipyryä, tulee hyvä marjavuosi.
-Kirkas tähtitaivas Tapanina povasi hyvää sienivuotta.

Joulupuu

"Tuomitaan ja tapetaan,
Kuoltuaan koristellaan,
Heitetään kuitenkin hautaamatta,
Mikä se on?"

Niin, tämä ei varsinaisesti ole oma puulajinsa, vaan tuttuun juhlaan liitetty, tunnettu koriste. Joulupuu on perinteisesti kuusipuu, vaikkei mänty- tai muukaan havupuu ole tavaton.
Kautta historian eri kulttuureissa on ihasteltu ja kunnioitettu puita eri tavoin, ja puut oksineen ovat kuuluneet myös monenlaisten juhlien koristeisiin. Suomessakin pidämme esim. juhannuskoivuja, mutta juhannuskuusetkaan eivät ennen wanhaan olleet tavattomia. Myös hääjuhliin saatettiin aikoinaan laittaa kuusi pystyyn.
 
Joulupuu on Varastettu

Edelleenkin jaksetaan kiistellä siitä, onko joulupuu alkujaan pakanallinen vai kristillinen symboli, siitä kun löytyy paljon viittauksia molempiin vaihtoehtoihin, ja etsivähän aina löytää. Aloitetaan ruotiminen vaikka niistä joulukuusen pakanallisista juurista; Joulupuun mainitaan mm. muistuttavan pakanalliset juuret omaavaa Vappu/juhannussalkoa, tai sitä pidetään salon talvisena vastineena. Kuusi on tietenkin tärkeä puu monissa pakanauskonnoissa, missä se usein samaistetaan maailmanpuuhun, ja lisäksi ikivihreä puu yhdistetään vahvasti kuolemattomuuteen, tulielementtiin ja suojelukseen. Kuusi yhdistetään usein myös pakanallisiin metsänjumaliin, kuten Tapioon ja Sarvipäiseen peurajumalaan. Koristeltu joulupuu oli lisäksi hedelmällisyyden ja elinvoiman symboli.

Pakanallisissa Keskitalven juhlissa ikivihreät oksat olivat suosittuja koristeita myös sisätiloissa, sillä ne muistuttivat saapuvasta keväästä ja toivat näin lohtua hankien keskelle. Haluttua vihreyttä talven keskelle saatiin parhaiten tietenkin havupuista. Germaaniseen Yule-juhlaan puu kuitenkin kaadettiin sen rungon takia, josta jouluhalko valmistettiin. Kaadetun puun oksilla ja kävyillä puolestaan koristeltiin tupa. Suomessa talon pyhää tonttipuuta muistettiin antimilla Talvipäivänä, ja myöhempinä aikoina jouluna, vaikka kirkko pitikin moista jumalattomana. Pakanatapoihin juurtunut kansa toi elämää symboloivia, ikivihreitä oksia myös kirkon joulualttarille koristeeksi ja lahjaksi. Protestanttinen kirkko hyväksyi tavan sillä oksien katsottiin edustavan vaurautta. Katolinen kirkko puolestaan vastusti tapaa, sillä se piti kuusenoksia ja kuusta edelleen pakanallisina.

Tästä päästäänkin sitten joulukuusen kirkollisiin juuriin: Uskonpuhdistuksen jyllätessä vehreästä, pakanallisesta kuusesta muotoutui katolisen jouluseimen protestanttinen vastine. Koristeltu, kaunis kuusi oli kristityn silmin kuin itämaan tietäjien lahja Jeesus-lapselle. Näin myös kuusen latvaan asetettu koriste-enkeli tai -tähti kuuluu kristittyyn kuusiperinteeseen. Kristityn mytologian mukaan enkeli nimittäin ilmoitti Jeesuksen syntymästä paimenille, ja suuri, loistava tähti johdatti itäisen maan viisaat miehet lahjoineen vastasyntyneen luo. Tässä mielessä joulukuusi voidaankin nähdä seimikuvaelmana, laitetaanhan lahjat perinteisesti kuusen alle tähden tuikkiessa latvassa. Puun koristeet paitsi kuvasivat rikkautta ja rahaa, mutta ilmeisesti miellyttivät myös kristittyjen jumalan silmää, kuin kauniit, kullatut ikonit ikään.

Kuuseen liittyy kristinperinteessä eräskin tarina, jossa pyhiinvaeltava Jeesus  joutui myrskyn yllättämäksi, ja haki suojaa metsästä. Kuusi oli puista ainoa joka avasi lehvänsä jotta uupunut mies saattoi levähtää suojassa myrskyltä kuusen oksien alla. Palkkioksi puun laupeudesta Jeesus muutti kuusen ikivihreäksi. Tarinan muunnoksessa myös mänty tarjosi apuaan uupuneelle, mutta puun muodon vuoksi sen juurella on vaikea suojautua myrskyltä. Kuitenkin ystävällisyytensä vuoksi myös männystä tuli palkkioksi ikivihreä. Samanlaisia tarinoita eri uskontojen keskushahmoista ja suojaa tarjoavista, laupeista puista löytyy myös monista muista mytologioista.
Kristillisesti kuusen on myös mainittu symboloivan kristin mytologian "paratiisin puuta", josta syöminen johti rangaistukseen. Joulukuusen koristepallojen onkin ajoittain mainittu esittävän puun hyvän ja pahan tiedon hedelmiä.

Kaikenlaiset pakanat eri kulttuureissa ovat siis käyttäneet ikivihreiden puiden osia koristeena rituaaleissaan ja juhlissaan jo kauan ennen kristinsuuntausta. Siinä mielessä Joulupuu olisi siis pakanallinen, köh, reliikki, siinä missä esim. rituaalinen juoma-astia tai juhla-alttari. Pakanat toivat alkujaan kuusen metsästä tupaan, toki, mutta oikeastaan vasta kristityt nostivat puun jalustalle, ja tekivät siitä kokonaisuudessaan palvottavan koristeen. Siinä mielessä joulupuu olisi siis kristillinen.
Tarvittaessa molemmat osapuolet keksivät kyllä lisää hyvin perusteltuja argumentteja asiansa tueksi..
Molempi parempi, eikö? Onhan joulu yhteistä aikaa ja kaikilla hyvä tahto ja niin päin pois.

Oi Kuusipuu

Koristellun joulukuusen esi-isänä voidaan ehkä pitää keskiaikaista tapaa koristella pieniä kuusen oksia. 1400-luvulla Baltian maissa kauppiaat koristelivat jo pieniä kuusia keskitalven juhlan aikaan. 1500-luvulla Saksassa ja Sveitsissä käsityöläiskillat puolestaan koristelivat kuusenhavuja makeisilla ja lahjoittivat niitä toisiin kiltataloihin kuin kukkia. Myös sairaaloihin oli tapana tuoda talvisin koristekuusia ilahduttamaan potilaita, ja myöhemmin tapa vakiintui jouluun. Nykyinen joulupuuperinne on todennäköisesti lähtöisin Saksasta, missä aateliset innostuivat koristelemaan kotinsa ikivihreillä kuusilla.

Kirkon mainitaan aluksi vastustaneen kansan kuusitapaa, mutta huonolla menestyksellä. Kun kristin papisto lopulta nöyrtyi kansan suosiman kuusiperinteen edessä, joulukuusten isäksi kristittyjen keskuudessa kohosi eräs saksalainen pappi; Martti Luther. Tarinan mukaan kerran kotimatkallaan Wittenbergiin Martti Luther näki kauniin tähtitaivaan kuusimetsän yllä, ja liikuttui näystä niin syvästi, että halusi jakaa kauneuden myös seurakuntansa kanssa. Siinä missä hartaimmissa kodeissa yhä epäiltiin tämän "uuden trendin", eli joulukuusen, "kristillisyyttä", mainittu Luther-tarina oli omiaan vakuuttamaan heidätkin vihdoin kuusifaneiksi. Luther-tarinan ansiosta joulukuusiperinne levisi kristittyihin koteihin ympäri Euroopan. Kertomus Lutherista joulukuusen isänä on sittemmin historioitsijoiden toimesta kumottu, mutta tarinan suosio oli aikoinaan riittävä luodakseen joulukuuselle jalansijaa kristittynä ikonina, ja tehdäkseen puusta tärkeän osan niin joulun-, kuin joulukuusen historiaa.
Amerikkaan joulukuusi ehti vain hieman myöhemmin, 1770-luvulla saksalaisten sotilaiden mukana.
Suomeen joulukuusiperinne saapui myös Saksasta, 1800-luvulla. Suomen ensimmäinen "virallinen" maininta joulukuusesta onkin vuodelta v.1829 Helsingistä. Paroni von Klinckowström oli hankkinut kotinsa koristeeksi kahdeksan joulukuusta. Säätyläiskodeista koko kansan pariin kuusi kuitenkin levisi vasta 1900-luvulla.

..ja Lehväs Uskolliset

Perinteisesti joulupuu on kaatamisen jälkeen puettu komeaan juhla-asuun. Alunperin koristeet olivat syötäviä, kuten omenoita, makeisia ja pähkinöitä. Syötävät koristeina ovat sittemmin jääneet taka-alalle, ja nykyään ne tarjoillaan omista astioistaan. Tavallisesti koristeisiin kuuluvat pienet koristekynttilät, sekä erilaiset koreat killuttimet joita ripustetaan oksille. Tavallisimpia killuttimia ovat erilaiset oljista punotut maskotit, koristepallot, -kävyt ja -jääpuikot. Kuusenkoristeet valmistetaan nykyisin pääasiassa muovista, mutta myös metallista, puusta ja lasista valmistettuja koristeita on tarjolla. Kuusi saatetaan verhota lisäksi kauniilla koristenauhoilla, maskottinauhoilla tai lippunauhoilla. Varsinkin Suomen itsenäistymisen jälkeen suomenlippunauhat olivat suosittuja kuusenkoristeita.

Kuusen latvassa on usein vielä erillinen, näyttävä somiste. Kristityissä kodeissa suosituimpia ovat juuri mainitut enkeli tai tähti, mutta uskontoneutraalimpi, hieman minareettia muistuttava, koristeellinen kärkiosakaan ei ole tavaton. Nykytähdet ovat usein kimaltavaa muovipunosta ja metallilankaa, kun taas wanhemmat tähdet olivat usein metallilevyistä valmistettuja tai lasista puhallettuja.
Tähteä ja "minareettikoristetta" pidetään nykyään myös aika neutraaleina, eikä niitä enää juuri assosioida mitenkään uskonnollisiksi symboleiksi kuusen latvassa koreillessaan. Monille latvatähti onkin vain "suvusta opittu tapa". Latvassa on usein ollut myös vain kynttilä.
Luonnonuskovissa ja pakanakodeissa latvakoristeet vaihtelevat samoin erilaisista, uskonnollisista symboleista, ja koristelluista seppeleistä olkihahmoihin, maskotteihin ja erilaisiin taivaankappaleisiin. Esim. Suomalaisittain latvaan sopii mainiosti vaikka käpälikkö eli hannunvaakuna, suomalainen hakaristi, pentagrammi tai tärkeän riistaeläimen osa, ja Wiccakuusen latvaa voivat koristaa esim. Yuleen liitetyt symbolit, kuten aurinko tai peuransarvi. Pakanakuusen latvaan voi laittaa myös käpykoristeen, juhlan väriin sointuvan rusettinauhan, tai rautatammen-, tai mistelinoksan.

Kuusivarkaisiin..

"Alkuperäiset" joulukuuset olivat siis lähinnä varakkaiden kaupunkilaisporvarien tapa. Jouluiseen koristekuuseen mieltyneet ihmiset hankkivat yleensä useampiakin kuusia, ja varakkaissa perheissä joka huoneessa saattoi olla kuusi, ja julkisia tiloja koristeltiin useilla kuusilla ja pienillä metsiköillä. Kuusia aseteltiin hyllyille ja ripusteltiin kattoon. Eksoottinen joulukuusi oli siis parhaimmillaan muodikas uutuus ja näyttävä statussymboli. Omalla kuusella ei muuten ollut väliä, kunhan se oli prameampi kuin naapurilla. Tavan tallaajat omaksuivat luonnollisesti osansa tästä säätyläisten trendi-ilmiöstä, ja pian joulukuusia oli joka paikassa. Ensi alkuun kansan kuuset olivat vain pieniä pöytäkuusia, jotka kysynnän kasvaessa kasvoivat suuriin, lattialla pidettäviin mittoihin.

Kuten monet muutkin "uudet villitykset", herätti joulukuusikin ajatuksena alkuun närää eri ihmisryhmissä, niin duunareissa. poliittisissa, ja, kuusen kristillisestä mainostuksesta huolimatta, myös uskovaisissa ryhmissä. Metsien pelättiin katoavan kaikkien intoillessa kuusikkoa kotiin, eikä puuta myöskään pidetty turvallisena. Viimeisin argumentti olikin asiallinen, sillä alunperin kuusenkynttilät todella olivat oikeita, kuusen oksiin kiinnitettäviä pikkukynttilöitä, joiden ansiosta kuusi oli todellinen palovaara. Kaikkiin koteihin kuusta ei kuitenkaan, sen suosiosta huolimatta, hankittu, mutta kuusettomat kansalaiset saivat oman joulupuun sijaan ihailla julkisia kuusia, kuten toriaukioille tai koulujen joulujuhliin hankittuja puita.

Taas kun Joululta Näyttää

Voidaan siis sanoa, että eri talvijuhlien ja juhlaperinteiden sekoittuessa keskenään, pääasiassa kristittyjen levittämä joulukuusiperinne on lopulta löytänyt, kaikessa rauhassa, tiensä myös monen pakanan ja noidan jouluun. Jouluhalkoa kuusi ei koskaan syrjäyttänyt, ja monilla pakanoilla onkin jouluna sekä halko että kuusi. Toisaalta, tämä Talvipäivän pakanallinen jouluhalko on puolestaan päätynyt moneen kristittyyn joulupöytään pölkyn muotoisen leivoksen muodossa; Jouluhalko-kakku on alkujaan ranskalainen jouluperinne ja pakanallista alkuperää. Joulu todella on yhteistä aikaa ;D

Kuuseen koristeineen on helppo liittää kahmaloitain erilaista symboliikkaa, ja kuusen voi vaivatta koristella joko uskonnolliseksi alttariksi tai neutraaliksi silmäniloksi.
Kuusi on komea, oli se oikea tai feikki, ja puu olohuoneessa on etenkin kaupunkilaisille myös eräänlainen metsän symboli, jonka alla lasten on mukava leikkiä, aikuisten romanttista tunnelmoida, ja jonka huomaan katetaan Pukille pikkuleivät ja snapsit. Samoin luonnonuskova kattaa oksien lomaan helposti alttarin Yulelle tai Talvipäivälle ;)

Niin, sekä kuusen koristeet, kuin kuusetkin, vaihtelevat vähän juhlijoiden mukaan, ja nykyaikana tekokuusia löytyykin moneen lähtöön. Itse goottina, ja Aliseenpäin kallellani, suosin tietenkin kuoleman valkoista joulupuuta. Kauppojen näyteikkunoita somistavat usein kauniin punaiset, kultaiset, ja sinisetkin kuuset, ja Heavy Metal-kodeista voi puolestaan bongata hauskan, mustaksi maalatun joulukuusen. Pimeetä ;)
Talvipäivänä pimeän ajan kuusi ei välttämättä tarvitse valoja lainkaan, vaan valo saadaan esim. pöytäkynttilöistä, tai, nykypäivänä, television näytöltä..
 
Kuusessa Ollaan

Koska joulukuusesta tuli lopulta osa kaupallista joulua, kuusia alettiin kasvattaa varta vasten kuluttajien tarpeisiin 1990-luvulla. Useimmat kuusikauppiaiden kuusista tulevat kuitenkin harvennettavista metsiköistä ja taimistoista, ja puut olisi joka tapauksessa kaadettu. Kuusien, no, salakaatajia liikkuu silti aina joulun alla, kun ei raskita maksaa kauppiaalle kenties eettisemmästä kuusesta.
Joulukuusi on kaunis, kuusenraato ei. Itseäni ajatus vuosia metsässä vapaana kasvaneesta kuusesta, joka kaadetaan muutaman päivän takia ja heitetään pois kauhistuttaa, vaikka kuusen hävittäisi polttamalla omassa saunan uunissa. Kuusen karu kohtalo kirvelee monia mieliä, mutta koska koristeltu kuusi muistuttaa lämpimästi niistä lapsuuden jouluista, ajatus kuusettomasta joulusta masentaa monia enemmän kuin lumeton joulu.

Hyvä ja kestävä vaihtoehto luonnonkuuselle on tietenkin tuo juuri mainittu teko-, eli muovikuusi, joka ei varistele neulasiaan, ja joka on helppo pakata varastoon arjen tieltä. Muovikuusia on kaiken kokoisia vähän kaikissa väreissä, joten on helppo löytää mieleisensä. Lisäksi muovikuusen oksat kestävät paremmin koristeiden painoa. Kuuselta muovikuusi ei tuoksu, mutta kuusikauppiaalta voi kysellä varisseita havuja (jotka eivät yleensä maksa mitään) pöytäkoristeeksi. Hävitä havut joulun jälkeen joko saunan uunissa polttamalla tai laita oksat biojätteeseen.
Ekologisin vaihtoehto on tietenkin koristella oma pihakuusi, tai hankkia esim. huonekuusi, ruukkutuija tai -sypressi kotia somistamaan. Oikein hoidettuna pieni kuusentuuraaja säilyy ilonasi vuosia, kasvaa kokoa ja tuoksuukin kuuselta.

Sekalaisia Joulupuita:

-Joulukuusi unessa enteilee perheenlisäystä, joko omassa perheessä, tai lähipiirissä.
-Kuusenkoristeita alettiin valmistaa teollisesti K.A.Weisten toimesta v.1924.
-Ikivihreä Maorihehkupuu (Metrosideros Excelsa) tunnetaan myös Uuden Seelannin Joulupuun nimellä. Nimi juontuu Uuden-Seelannin paikallisten tavasta koristella luonnossa kasvavia puita jouluksi. Muualla maailmassa puulla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä joulun kanssa.
-Maailman ensimmäinen sähkövalaistu kuusi loisti New York Cityssä v.1882. Puussa oli 80 lamppua.
-Suomessa ensimmäinen sähkövalaistu joulupuu oli v.1905 pietarsaarelaiselle torille pystytetty ulkokuusi.
-Suomessa sähkökynttilät yleistyivät 1950-luvulla.
-Suomi on lahjoittanut vuodesta 1954 lähtien joulukuusen Brysselin kaupungille.
-Koulujen perinteinen joulujuhla tunnetaan myös nimellä kuusijuhla, juhliin hankitun joulukuusen mukaan. Koulujen joulukuusissa on usein koristeena pelkät kynttilät.

*Väliotsikkolainaukset joululevyiltä ja -biiseistä; Sopii Googlettaa :)

Joulu Joutui

"Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia"; Juha Nirkon ja Urpo Venton toimittama, Suomen Kirjallisuuden Seuran kustantama teos täydentää "Pääsiäinen" ja "Juhannus Ajallaan" -sarjaa, ja nimensä mukaisesti sisältää tarinoita, tietoa, ja kuvia joulun viettotavoista ja merkityksestä kansan keskuudessa.
Teos herkistää mielen lapsuuden jouluihin ja isoäidin tarinoihin, ja suo samalla mieltä lämmittävän katsauksen menneiden vuosikymmenten henkeen; aikaan ennen joulun kaupallistumista.

Vaikka joulu suomessa onkin pitkälti kristillinen, teos ei turhia jeesustele, vaan esittelee jouluisia leikkejä, loruja, jouluruokia ja -taikoja, sekä erilaisia perinteitä ja tapoja sellaisina kuin niiden parissa eläneet ihmiset ovat ne kokeneet. Koskettavinta antia ovat mielestäni sotilaskertomukset yksinkertaisista, mutta juhlahenkisistä korsujouluista, etenkin tarina sotamiehestä joka sai joulupaketin sisareltaan.

"Puhdistautuminen on liittynyt suurien juhlien valmisteluihin kaikkialla maailmassa. Jouluaattona saunominen on kuulunut vanhoihin maalaistapoihin Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa ja Virossa. Ruotsissa joulusaunassa käynti jatkui keskiajan jälkeen, vaikka saunomisesta muuten vähitellen luovuttiin.
-Joulusaunassa käytiin kekriperinteitä jatkaen jo keski- tai iltapäivällä, jotta haltia tai suvun vainajat saivat rauhassa kylpeä tavallisen aikaan.
Puhuminen saunassa ei yleensäkään ollut suotavaa. Koska ennen synytettuun saunassa, Jeesuksen syntymäjuhla teki löylyhuoneen tavallistakin pyhemmäksi paikaksi. Hilpeämpää saunaperinnettä taas edustaa naapurin saunan lämmittäminen tapaninaamuna."

Kirjan lopussa kirjallisuusvinkkejä, kuva- ja arkistolähteet, sekä yksinkertainen hakemisto
192 sivua

+Kovakantinen
+Monipuolinen sisältö Kekristä Nuuttipukkeihin.

-Sarjan muiden kirjojen tavoin mielestäni hieman kummallisen muotoinen
-Luettuasi tämän kirjan mielesi todennäköisesti tekee riisipuuroa ja rusinasoppaa o__O

Kotonoita toivottaa kaikille lukijoilleen kaunista ja rauhallista Talvipäivänseisausta ja Joulua :)

Valkoparta, vanha ukki?

Joulun alla niin mainoksissa kuin katukuvassa alkaa hiippailla punanuttuisia, valkohapsisia hahmoja jotka imeväinenkin tunnistaa joulupukiksi. Tuo hohotteleva valkoparta asustaa suomalaisen nykyperinteen mukaan Lapissa Korvatunturilla, omaa lauman sekä lapsia ja aikuisia vuoden ympäri vakoilevia tonttuja, hankkii lahjansa ilmeisesti Gigantista ja ehtii päivystää jopa lastenpuhelinta aattoaamuna.

(Joulupukki jakaa Vaasan Leipää Wanhassa lehtimainoksessa. Nostalgista kuvitusta kirjasta "Joulu Joutui")

Nykyihmiselle on myös mahdollista joulukiireidensä keskellä ja aidon valkoparran sijaan soittaa joulupukkipalveluun ja vuokrata sieltä, tuota, valepukkeja ilahduttamaan perheen pienimpiä jouluna.
Parhaitenhan joulumieli tiivistyykin perhepotretissa jossa poseeraa lahjasäkkeineen myös naapurin herra Kervistä erehdyttävästi muistuttava, leveästi hymyilevä joulupukki.

Mutta entäs sitten aito vanha ukki? Onko hän aina ollut ylipainoinen, hyväntuulinen valkohapsi, joka on kulkenut punaisessa nutussa vastalankattuine nahkasaappaineen jakelemassa tonttujensa valmistamia lahjoja kaikille maailman lapsille iloisesti hohotellen? Tuskin, sillä kansanperinne ja folklore tuntee aikamoisen liudan monensorttisia pukkeja jotka eivät ole nykyjoulua nähneetkään.. Myöhäissyksyn metsissä metsästi Sarvekas metsänjumala, Kekrinä taloissa kiersi kekripukki, joulun rääppeille saapui Tapaninpukki, ja myöhemmin taloissa rellesti Smuutti, eli Nuuttipukki seurueineen. Puhumattakaan pienestä, vaatimattomasta olkipukista, joka nököttää joulunpyhät ikkunalaudalla tai pöytäkoristeena pölyä keräten..

Jos siis aiomme perata Joulupukin, täytyy kaivautua syvemmälle..

Vanha sarvipää

Olkipukki on jokaiselle pohjoismaalaiselle enemmän tai vähemmän tuttu joulun symboli, eikä sillä ole juuri yhtäläisyyksiä muihin joulun pukkihahmoihin. Onhan olkipukki tuttua Joulupukkia vanhempi hahmo. Olkipukkeja on pieniä ja isompia, ja ne valmistetaan kullankeltaisista olkikimpuista jotka sidotaan yhteen yleisimmin punaisella nauhalla. Vaatimattomalla Olkipukilla on usein päässään viljantähkäsomiste, mikä onkin ilmeisin viittaus joulua edeltävään aikaan; Vanhaan Talvipäivään, ja ennen kaikkea germaaniseen Yuleen, ja sen symboliikkaan.

Kullankeltaiset viljantähkät kuvaavat satoa ja aurinkoa. Maan hedelmällisyyttä, vaurautta ja yltäkylläisyyttä.
Olkipukissa on myös ripaus rakkautta ja pilkettä silmäkulmassa; Ennen wanhaan lemmekkäät nuorukaiset saattoivat antaa pidetylle tytölle lahjaksi perinteisen olkipukin, jonka sisään oli sitten erikseen piilotettu lahja tytölle.
Kilipukki hahmona puolestaan on jäänne sarvipäisestä jumalhahmosta, jollaisesta on nykyäänkin viitteitä monissa kulttuureissa. Esimerkkeinä Egyptiläinen Khnum-Jumala, Kreikkalainen metsänjumala Pan, sekä Kelttien ja Germaanien Cernussos. Suomen esihistoriassa tunnettiin myös mm. riistaonneen ja hedelmällisyyteen liitetty sarvipäinen, kahdella jalalla seisova hahmo, jota on kuvattu esim. kalliopiirroksissa.
Sarvekas jumala kuvataan kuitenkin usein peuransarvisena, mutta meille Suomeen vakiintuneelle hahmolle pukinsarvet lienevät tutuimmat. Tästä myös nuuttipukkien sarvet :)

(Peuransarvinen Cernussos-jumala. Kuva: Wikipedia)

Muinaisten Germaanien juhla, Yule, sijoittui joulunaikan. Yule oli Talvipäivänseisauksen juhla, jolloin yö oli pisimmillään, ja auringon odotettiin syntyvän uudelleen, minkä johdosta päivät alkaisivat jälleen pidentyä. Pimeyden keskellä Yule oli iloinen hedelmällisyyden juhla, jolloin juhlittiin sarvipäisen auringonjumalan paluuta. Kristinuskon myötä Yule ja Talvipäivän juhlinta lopulta sulautuivat kristin kirkon kehittämään talvijuhlaan vanhan sarvipään seuratessa mukana saaden jopa paholaismaisia piirteitä, sillä onhan kristillisen mytologian pääpahiksella, Saatanallakin, sarvet päässä. Tämä olikin oiva pelottelukeino leimata ihmisten wanhat, pakanalliset tavat syntisiksi ja vääriksi. Mutta kuten tiedetään, omilla aivoillaan ajatteleva kansa juhli, ja juhlii, juhliaan ja jumaliaan erinäisistä jeesustelijoista huolimatta.
Mainittakoon siis tässä välissä, että suomenkielessä sana "joulu" juontuu nimenomaan Yulesta, eikä siinä ole mitään kristilliseen mytologiaan viittaavaa, toisin kuin englanninkielen sanassa "christmas", joka tarkoittaa "kristusmessua".
Nykyisin Yule itsessään lienee parhaiten esillä wiccojen keskuudessa, jossa Yulea yhä juhlitaan. Germaani-Yulen tavoin myös Wicca-Yulen ydin on auringon syntyminen ja Sarvipäisen jumalan kunnioittaminen.

Eläimet, etenkin sarvekkaat sorkkaeläimet pyhitettiin auringonjumalalle, ja metsässä elelevän peuran ohella kotipihasta tuttu vuohi vakiintui lopulta jumalan maanpäälliseksi ilmenemismuodoksi. Vertailun vuoksi, myös sonnia pidettiin hedelmällisyyden ja runsauden ilmentymänä, lähinnä eläimen sarvien, ja huomattavien kivestensä vuoksi, mutta koska sonni oli kuitenkin eläin johon lähinnä vauraimmilla talouksilla oli varaa, oli vuohi helpompi, ja yleisempi symboli myös köyhien talouksien hyväksyä etenkin alueilla, joilla vuohi oli nautaeläimiä yleisempi kotieläin.

Vuohipukista tuli siis (etenkin maskuliinista) hedelmällisyyttä, vaurautta, ja suojelusta symboloiva ikoni, jonka edustamia ominaisuuksia toivottiin myös taloon erinäisten eläinjumalankuvien turvin. Olkipukkeja rakenneltiin, ja muinaisissa juhlissa pukeuduttiin eläimiksi. Tällaisissa juhlissa osallistujien oli myös tapana tuoda hedelmällisyysjumalalleen lahjoja; Uhreja, kuten eläimiä, ruokaa, rahaa, koruja ja vaatteita. Jotain pikkuesineitä saatettiin antaa myös lahjaksi juhlissa tavatuille ystäville ja sukulaisille. Rituaaleissa ylipappi otti sarvekkaan jumalan roolin ja siunasi paikallaolijat. Moista perinnettä voidaan tavallaan pitää pukkiperinteen alkusysäyksenä. Joulupukkiin moisesta oli kuitenkin vielä matkaa.

"Knuutin knuppi, joulun loppu"

Joulun aikaan ihmiset olivat kiltimpiä ja armeliaampia kuin muina vuodenaikoina, ja siinä missä pihan eläimiä, myös vähäosaisia muistettiin runsaammilla antimilla. Kerjäläiset kulkivat taloissa "pyytämässä joulua", jolloin he saivat ruokaa ja juomaa, pääsivät ehkä jopa saunaan ja saivat yösijan. Laitapuolen kulkijoita kestittiin jotta onni ja vauraus pysyisi talossa, eikä katoaisi isäntäväen mahdollisen kovasydämisyyden myötä.
Esimerkiksi nykyinen joululahjojen jakeluperinne pohjautuu tällaiseen "anna niin saat" -ajatteluun vaurauden tuojana.

Oikeiden, apua tarvitsevien kerjäläisten saatua jouluna syödäkseen, riitti onneaan kokeilevia ruinaajia joulun jälkeisillekin. Vaurauden menettämisen pelossa rääppeisille päästettiin joulun jälkeen myös raikulimaiset veijarit; Nuuttipukit. Nuuttipukit tunnettiin vähän alueittain erilaisilla nimillä, ja kansankielessä puhutaan edelleen esim. Nuutti-,/Nuuti-, Smuutti-, eli Knuutti-,/Knuutipukeista. Nimensä Nuuttipukit saivat Nuutin nimipäivän, eli Nuutinpäivän (13.01) mukaan, jolloin pukkien kiertelykin vuosittain alkoi. Mainittakoon, että alunperin Nuutinpäivä oli kalenterissa Tammikuun 7.pvä, josta se siirrettiin nykyiselle paikalleen v.1708. Alunperin nuuttipukit siis aloittivat kiertelynsä jo 7. Tammikuuta, mutta myöhemmin, kun Loppiainen muutettiin v.1972 päivämäärältään vaihtelevaksi juhlaksi, Nuuttipukkiperinne vakiintui lopulta noudattaman uutta Nuutinpäivää, eli 13. Tammikuuta. Myös Joulurauha päättyy virallisesti Nuutinpäivänä. Nuuttipukkien aika tunnettiin paikoin myös Köyrynä, jolloin juhla on helppo sotkea samannimiseen, myöhäissyksyn satojuhlaan, Kekriin.

Nuuttipukit aloittivat siis vaeltelunsa Loppiaisen tietämillä, ja krapulaa välttääkseen kiertelivät muutaman päivän taloissa sahdinpohjia pummien. Nuuttipukit olivat yleensä oman kylän väkeä, useimmiten nuoria miehiä, eivätkä edes mitään varsinaisia vähäosaisia; Jopa rikkaampien talojen nuorukaiset saattoivat innolla lähteä kavereidensa kanssa nuuttipukkeilemaan. He naamioituivat, ettei heitä tunnistettaisi, ja halusivat ottaa osansa isäntäväen vieraanvaraisuudesta, usein sen rajoja koetellen.

(Hymyilevä Nuuttipukki antaa pojalle lahjan. Nostalgista kuvitusta kirjasta "Joulu Joutui")

Nuuttipukki eli tuttavallisemmin Nuuttis, oli pelottava ja myös hieman ei-toivottu hahmo, joka nykyisin tunnetuista pukkitavoista on kenties vahvimmin kytköksissä wanhaan pakanaperinteeseen. Nuuttipukki jalostui ajan oloon Kekripukista joulujuhlan kilpaillessa vuoden tärkeimmän juhlan tittelistä wanhan satojuhlan kanssa. Nuuttipukki oli pukeutunut eläimen vuotiin tai päällä oli nurinpäin käännetty, turkisvuorinen takki, mikä sai pukin näyttämään suurelta ja karvaiselta. Pukilla oli jaloissaan tuohivirsut, huopatossut tai saappaat, ja takin ympärillä saattoi olla vyö. Nuuttipukilla oli sarvet päässä, ja eläimellinen naamio oli valmistettu yleensä tuohesta, puusta tai paperista, vaikka nahkainen, nyljetty vuohipukin naamakaan ei ollut tavaton.
Nuuttipukin vakiovarusteisiin kuuluivat keppi, luuta tai varpuluuta jolla pukki saattoi läiskiä ihmisiä, sekä säkki tai kontti, johon pukki saattoi kerätä rääppeitä taloista.

Nuuttiperinteen laajetessa pukki keräsi ympärilleen seurueen, joka sitten joukolla kiersi kylillä rälläämässä. Pukki saapui taloon, usein jo valmiiksi tuhdissa humalassa, remusi ja kiroili, kepposteli, pelotteli lapsia ja kouri emäntää ja piikoja. Usein pukin mainittu luuta oli vielä erikseen kastettu virtsassa, mikä teki luudankosketuksesta entistäkin epämiellyttävämpää. Pukki saattoi myös itse pissata matolle tai tulisijaan, vilautella isäntäväelle tai haastaa riitaa talon miesväen kanssa.
Kaikesta huolimatta huonotapaisimpiakin pukkeja pahimpien kommervenkkien pelossa kestittiin ja lepyteltiin joulunrääppeillä, kuten mainituilla sahdinpohjilla ja kinkunjämillä, ja toivottiin pukin seurueineen jo pian poistuvan seuraavaan taloon.

Nuuttiperinnettä on nykyiseltäänkin helppo paheksua, kun unohdetaan ettei pukin "roolihahmona" ollut niinkään ihminen, kuin eläin. Eläimen roolissa kontrolli on vaikea säilyttää, ja yltiöpäiseen sikailuun sortuminen oli aina vaarana, etenkin alkoholin vaikutuksen alaisena. Nuuttipukit seurueineen muuttuivatkin vuosien saatossa yhä kurittomimmiksi ja julkeimmiksi, mikä vaikutti lopulta osasyynä nuuttiperinteen häviämiseen. Eikä pienissä kaupunkiasunnoissa taitaisi enää olla tilaakaan suurelle pukkiseurueelle.
Aikoinaan nuuttipukkeja kuitenkin siedettiin, historiallisesti katsoen aika pitkäänkin, olihan perinteellä kuitenkin vankat juuret vaurauden säilyttäjänä. Ehkä remuava nuuttipukki myös osaltaan valmensi talonväkeä vuoden varrella mahdollisesti tuleviin vastoinkäymisiin kuten hallaöihin ja katoon jotka veivät viljan, siinä missä nuuttipukki viinat..
Yleistä kotirauhaa koskevat säädökset, ja ihmisten yhä nuivempi suhtautuminen vanhoihin perinteisiin, etenkin niihin epämiellyttäviin sellaisiin, muutti lopulta railakkaan nuuttiperinteen hieman siveämpään muotoon.

1950-luvulla nuuttipukkiperinne yleistyi pääasiassa lasten hullutteluksi, ja muistutti pitkälti amerikkalaista "Trick or treat" -Halloweenperinnettä. Lapset pukeutuivat hassuiksi ja pelottaviksi hahmoiksi ja kiertelivät naapurustossa tehden kepposia ja kerjäten karkkia. Kyseinen lastentapa Ei ollut kovin pitkäikäinen, ja on nykyisin jo kadonnutta perinnettä.
Myöhemmin mm. pakanaperheet, suomenuskovaiset ja muut sen sellaiset perinneihmiset ovat tahoillaan onnistuneet elvyttämään nuuttipukkiperinnettä, sillä nykyäänkin tunnetaan Nuuttipukkeja, jotka joulun jälkeen kiertävät taloissa, ja joille tarjotaan joulunrääppeistä lasillinen tai pari, kuten myös ehkä rosollia, leipää ja kinkkua.
Nykyään Nuuttipukki voi myös toimia Joulupukin korvikkeena tai sijaisena, tuoda pikku lahjoja talonväelle, erityisesti lapsille, mutta vain, jos nämä ovat olleet tarpeeksi kilttejä ansaitakseen ne. Tuhmille lapsille nuuttis voi tuoda joulupukin tapaan risukimpun, tai, vaikka vanhempia leikillään uhkaamalla, määrätä sopivan rangaistuksen, joka on tietenkin jo etukäteen vanhempien kanssa sovittu. Kuinkas se nuuttis muuten tietäisi mitä kolttosia se pikku Kotivalo on vuoden mittaan tehnyt ;)
Tällainen Nykynuutteilu on kuitenkin usein ennalta sovittu ja toimii lähinnä tuttavaperheiden kesken, eli "nykynuuttis" ei mene vieraaseen taloon, kuten ei se perhekeskeinen valep.. öh; joulupukkikaan.

*Mainittakoon vielä, että mainittu wanhasuomalainen, Nuuttipukkia tarkoittava sana "Smuutti" on palannut paikoin myös nykysuomenkieleen, joskin sanalla tänä päivänä tarkoitetaan rellestävän pukkihahmon sijaan useimmiten blenderillä kasveista ja hedelmistä sekoitettavaa tuorejuomaa; Smoothieta (Eng. Smoothie) ;l

Pyhä Pukki

Nykyisen, lahjoja jakelevan Joulupukkiperinteen keskeisimpänä esi-isänä voitaneen pitää kristillisen mytologian Pyhä Nikolaos (myös Nikolaus) Barilaista, jota myös ihmeidentekijäksi mainitaan. Wikipedian mukaan Nikolaos-hahmo oli sekä lasten että merenkävijöiden suojeluspyhimys. Ainakin Hollannissa on ollut tapana jakaa lapsille lahjoja Nikolaoksen päivänä 6.12. Päivää pidetään kirkollisesti Nikolaoksen kuolinpäivänä. Euroopassa puolestaan lahjat lapsille jakoi, Nikolaoksen sijaan, Martti Lutherin aloittaman tavan mukaan Jeesus-lapsi. Juhlan nimi oli Christkindl, josta ainakin englantilaisen ja saksalaisen joulupukin liikanimi Kriss Kringle on lähtöisin. Lahjoja jakava Pyhä Nikolaos taas tunnetaan alankomaissa nimellä Sinterklaas, mikä antoi lopulta pohjan joulupukin englanninkieliselle Santa Claus -nimelle.

Suomeen Nikolaos rantautui 1800-luvulla, ja yhdistyessään riehakkaaseen nuuttiperinteeseen loi lopulta suomalaisen joulupukin, joka riehumisen ja varsinaisen pelottelun sijaan jakaa lapsille lahjoja. Vain "pukki" -nimenä säilyi, eläin nimen sisältä katosi. "Pukki"-nimen kanssakin on vähän niin ja näin, tunnetaanhan vanha valkoparta myös Joulu-ukon nimellä. Nimikkeellä ei viitata kuitenkaan Ukkoon sen kummemmin kuin muihinkaan jumaliin.
Alankomaiden Pyhä Nikolaos sen sijaan jatkaa edelleen lahjojen jakelua tahollaan. Nikolaos eli Sinterklaas kiertää maata piispanasussaan seuranaan tummahipiäinen apulainen, Musta Pekka.

Paha pukki

Mutta mitä tapahtuu tuhmille lapsille? Suomalainen kansanperinne mainitsee joulupukin tuovan risukimpun tuhmille lapsille siinä missä hän palkitsee kiltit lapset lahjoilla. Risukimppua voidaan kenties jopa pitää jäänteenä Nuuttipukin varpuluudasta, ja risuille onkin varmasti löytynyt monenlaista käyttöä.
Koska varhaisten Joulupukkien nähtiin edustavan vain hyvyyttä, oli hänellä tietenkin oltava jonkinlainen paha vastapuoli, joka hoiti lapsien rankaisemisen jottei kiltin valkohapsen olisi tarvinnut liata käsiään. Moniko enää nykyään muistaa Krampusta, joka aikoinaan kulki Pyhän Nikolaoksen aisaparina talosta toiseen?

(Sinterklaas ja Krampus kuvattuina saksalaiseen joulukorttiin)

Siinä missä Joulupukki siis edusti hyvää, ja palkintoa kiltteydestä, Krampus edusti seurausta pahanteosta. Aikoinaan Krampus tunnettiin parhaiten alueilla, joissa pyhä Nikolaos jakoi lapsille lahjoja, kuten Saksassa ja Itävallassa.
Krampus lieneekin modernissa joulupukkiperinteessä eniten vuohipukkia muistuttava hahmo, jolla oli sarvet, pitkä kieli, häntä, ja pukinsorkat. Krampuksen hurja ulkomuoto muistuttikin ennemmin kristin kirkon paholaista kuin pukkia, sillä kirkollisesti ajatellen piispan asuisen pukin vastakappaleeksi tietenkin sopi parhaiten jokin paholaista muistuttava hahmo. Krampuksen tarkoituksena oli sekä rangaista että pelotella tuhmia lapsia. Krampuksen kerrotaan kuitenkin tuoksuvan makeisille tai leivoksille, jotta lapset eivät hoksaisi juosta karkuun. Legendan mukaan Nikolaoksen jakaessa kilteille lapsille lahjoja, Krampus antoi lapsille vitsaa, keräsi tuhmeliinit säkkiinsä, keitti heidät padassa ja söi suihinsa. Ranskassa tosin uskottiin että Krampusta saattoi lepytellä ovelle jätetyllä hehkuviinipikarillisella. Tästä saattaa juontua perinne jättää myös Joulupukille maitoa ja keksejä kuusen viereen välipalaksi. Krampuksen mainittiin monissa tarinoissa klenkkaavan, mistä Krampuksen nimikin juontuu. Sehän tarkoittaa "Kramppaavaista" eli klenkkaa. Paikoin Krampus onkin kuvattu hahmoksi, jolla on eriparijalat (toinen on ihmisen tai linnun jalka, ja toinen hevosen tai sonnin jalka). Tai kenties Krampuksen säkissä vaan oli liikaa tuhmia lapsia ja ressukka venäytti selkänsä ;)
Myöhemmin Krampuksen paholaismaisena pidetyn hahmon korvasi Musta Pekka, eli Zwart Piet -niminen, tummaihoinen nuorukainen. Edeltäjänsä tavoin Musta Pekka sulloo tuhmat lapset säkkiinsä Sinterklaasin jakaessa lahjoja.

Suomalaisittain krampus-perinnettä muistuttanee juuri risujen antaminen tuhmille lapsille, vaikkei niitä olisi rankaisemiseen käytetykään.
Nykyäänkin risujen kantamisen saa hoitaa Joulupukki yksikseen, Krampus-ressu lieneekin joutunut ylityöllistettynä sairaseläkkeelle.

Vanha Ukki

Nykyiseen muotoonsa Joulupukki on kehittynyt aikojen saatossa monesta eri lähteestä, ja pukin suomalaista nykymuotoa ovat olleet muokkaamassa myös rinnallaan kehittyneet, sekalaiset jouluilmiöt, kuten mainitsemani lahjojenjakeluperinne ja joulutontut.

Niin, kansanperinteessä haltiaolentoina tunnetut tontut vakiintuivat jouluun ja pukin apulaisiksi 1800-luvun lopulla, jolloin tonttuja eli joulumaahisia alkoi esiintyä lastenkirjojen kuvituksessa, ja myöhemmin joulukorteissa. Tuttu haltiatonttu, tuo wanha, valkopartainen pieni äijänkäppyrä muuttuikin pikkuhiljaa arvokkaasta kodinhaltiasta punalakkiseksi, lapsenkaltaiseksi olennoksi joka valmistaa leluja pukin pajassa ja vakoilee lapsien käytöstä pukin piikkiin.

Suomi on, kumma kyllä, kansainvälistyessään yrittänyt kovasti omia Joulupukkia itselleen, vaikka vastoin yleistä uskomusta oma Joulupukkimme ei jaa lahjojaan koko maailman lapsille, vaan hänellä on virkaveljiä kaikkialla maailmassa. Meidän on turha väittää että "Pukkimme" olisi yhtään sen aidompi kuin jonkun muun maan vastaava. Vertaillaanpa:

-Suomalaisen Joulupukin majapaikaksi vakiintui Korvatunturi Markus-sedän Lastentunnin myötä 1927. Tässä ohjelmassaan Markus-setä mainitsi Joulupukin asuvan Korvatunturilla, jonka avulla pukki kuuli olivatko lapset kilttejä vai tuhmia. Samoihin aikoihin , kenties mainitun Korvatunturin maantieteellisestä sijainnista johtuen Lapin läänin kenties tutuin eläin, poro, vakiintui pukin pulkan vetojuhdaksi, vaikka aikaisemmin valkopartaa kyydittivät hevonen tai vuohipukki (mikäpä muukaan?).
-Amerikkalainen joulupukki, Santa Claus/Kris Kringle, puolestaan asuu Pohjoisnavalla ja jakaa lahjansa Coca-cola yhtiön mainosväreissä, ja on näin trendsetterinä sanellut pukin tutun virka-asun; Punaisen nutun, myös suomalaiselle joulupukille. Amerikassa pukki jakaa lahjat jouluaattoyönä perheen nukkuessa joulukuusen juurelle. Tuhmat lapset saavat Kris Kringleltä hiilenpaloja. Pukille on tapana jättää takan lähelle maitoa ja pikkuleipiä.
-Rajanaapurimaassamme Venäjällä, lapset saavat lahjansa Pakkasukolta (Ded Moroz), joka turkislakkeineen ja valkohapsineen muistuttanee tuttua joulupukkia. Pakkasukko jakaa lahjansa vasta Joulukuun lopussa, sillä Neuvostoaikaan joulun viettäminen oli Venmäjällä uskonnollisena juhlana kielletty. Pakkasukko matkustaa kolmen hevosen vetämällä reellä eli troikalla, ja häntä avustaa lapsenlapsensa, Lumityttö, Snegurotška.
-Britannian joulupukki suosii useimmista pukeista poiketen vihreää nuttua, ja hänet tunnetaan Jouluisän nimellä, Father Christmas. Perheen nukkuessa aattoyönä brittipukki jakaa lahjat takan reunuksella riippuviin sukkiin (k.o. tapa on levinnyt myös Amerikkaan), tai tyynyliinoihin. Pukille on Englannissa tapana jättää tarjolle pikku lasi brandya, sekä perinteinen, pieni sekahedelmäpiiras tai pari.
-Befana, tai La Befana, taas on harvinaisempi, naispuolinen lahjanjakajahahmo Italiasta. Hän muistuttaa ulkomuodoltaan noita-akkaa, ja hän jakaa lahjoja lapsille Loppiaisena, Tammikuun alussa. Kiltit lapset saavat Befanalta lahjoja ja tuhmat hiilenpaloja, joita myös juuri mainittu jenkkipukki tarinan mukaan tuo tuhmille lapsille..

(Pukki heittää joululahjat eteisestä. Nostalgista kuvitusta kirjasta "Joulu Joutui") 

Puhu Pukille

Lahjojenjako suomalaisena jouluperinteenä on rantautunut meille Ruotsista, jossa tapa syntyi joskus 1800-luvun tienoilla. Porvareiden ja kirkonmiesten keskuudessa alettiin antaa lahjoja, joilla haluttiin symbolisesti kertoa saajalle, että hänestä välitetään. Lahjat olivat yleensä itsetehtyjä, tekijän taidoista riippuen joko ylellisimpiä tai vaatimattomia, mutta nykyistä ylenkatsontaa lahjojen "paremmuudesta" ei aikoinaan viljelty rikkaidenkaan parissa. Maailmassa, joka sisälsi enemmän henkilökohtaisia vastoinkäymisiä, kuten katovuosia, sotia ja kulkutauteja, ihmiset olivat nöyrempiä ja kiitollisia niin maan antimista kuin ystävältä saadusta pikku lahjasta, oli se sitten tuohisormus tai omena. Ennen wanhaan myös kaikki perheenjäsenet tekivät työnsä perheen joulujuhlan eteen miten parhaiten taisivat, eikä laiskureille annettu voita eikä silavaa joulupöydässä.
Nykyään velttoilijoiden uhkaillaan jäävän ilman lahjoja, sillä onhan meillä hyvinvointivaltion lapsilla yllin kyllin kystä kyllä eikä läskiin uskalleta koskea, se kun lihottaa ja aiheuttaa näppylöitä, puhumattakaan eläinten kärsimyksistä. Joululahjat ovatkin suosiossaan ohittaneet varsinaisen pitopöydän paikan palkkiona niin vuoden uurastuksesta kuin ihmisarvosta. Tekstiilit, käyttöesineet ja rihkama ovat saaneet lahjasuosikkeina jalansijaa kun ruoalla ei enää varsinaisesti voi palkita ketään vuoden saavutuksista. Ehkä ajatuksella ostettu käyttöesine onkin nykyään parempi tapa kuvastaa lähimmäisenrakkautta kuin einespaketti lanttulaatikkoa?
Mitä vanhasta lahjaperinteestä on sitten jäänyt käteen? Lahjoilla tuntuu olevan eniten painoarvoa pikkulapsille, ja jokainenhan meistä vähän nuortuu aina Jouluisin. Eli eihän se lahjojen laatu, vaan määrä.. Lahjatapa on ollut myös kristillisissä perheissä helppo hyväksyä ja yhdistää lapsiin. Toivathan raamatun tarinassa kolme tietäjää lahjoja vastasyntyneelle kristukselle.

Lasten maailmassa Joulupukki sekä ilahduttaa, että pelottaa. Vaikka lapsia ei enää uhkailla kilteiksi sanomalla että Mörkö tulee ja vie jos et ole kiltisti, voidaan sanoa että joulupukki/tontut näkevät kun olet tuhma etkä saakaan toivomaasi lahjaa. Todelliset tuhmeliinit saavat pukilta risuja. Tai no, toivotaan ainakin.
Pukista onkin vuosien vieriessä kehittynyt jumaliin verrattava jouluolento, joka näkee ja tietää, rankaisee tai palkitsee, jos lapset ovat tuhmia tai kilttejä. Pukki on leppoisa lähimmäinen ja ankara auktoriteettihahmo. Surullisenkuuluisa risukimppu symboloi edelleen ei-haluttua jumbopalkintoa jota kukaan ei käyttäytymisellään halua ansaita. Joulun saapuminen onkin varmaan monelle lapselle palkinto koko vuoden kestäneestä kiltteydestä. Mietitäänpä.. jos kilttinä ei jaksettukaan olla koko vuotta, ei äidille uskalleta tunnustaa jos on oltu pahanteossa, ettei se mene ja kantele joulupukille ja jäädään ilman lahjoja.
Mitenkäs sitten suu pannaan?

Nykypäivän Pukkia ovat eniten muokanneet mainostoimistojen kuutiofarmeissa työskentelevät graafikot ja markkinavoimien maagikkosedät (tätejä unohtamatta). Joten mikäli aikaihmiset eivät sortuisikaan tuhlaamaan päättömästi rationaalisemman arvomaailman omaaville ystävilleen ja sukulaisilleen, kauppiaat ja helppoheikit pitävät huolen että ainakin lasten päät saadaan pyörälle ja heitä käytetään rahanteon välineenä. Meille opetetaan jo pienestä pitäen mm. television välityksellä että tunteitamme voi mitata rahassa. Hyvä ja noteerattava joululahja on tottakai hinnakas statusesine, ja vain köyhät luuserit antavat itsetehtyjä lahjoja lapsilleen tai ystävilleen. Ja presto; Sitten ihmetellään miksi lapsi samaistaa vain lahjat rakkauteen. Alekorista ostettu, epämuodikas lahja kertoo pahimmillaan lapselle etteivät vanhemmat rakasta häntä kuten sen suositun luokkakaverin vanhemmat omaa lastaan. Siksi kylmien tehtaiden sisuksistaan markkinoille syytämä, uusin X-box peli onkin valitettavan usein mieluisampi kuin mummin rakkaudella kutoma, lämmin villapaita.
Olisiko aika herätellä perinteisempiä jouluarvoja, pelejä ja leikkejä, ja ehkä muodostaa perheen yhteisestä ruokailuhetkestä se illan odotetuin hetki lähes mekaanisen lahjojen jakelun sijaan?

Kuvittelemme usein että täyskasvuisena voisi helpommin olla välittämättä lahjakalabaliikista, koska kulutusyhteiskunnan sokerikuorrutetun huuhaan läpi on vanhempana helpompi nähdä, ja se on näin helpommin tunnistettavissa. Tai niinhän sitä luulisi; Jos emme periaatteesta harrasta joululahjojen antamista, tai emme vaan halua tuhlata rahojamme jonkin hädintuskin tuntemamme koppavan ääliön lahjaan, meidät leimataan helposti piittaamattomiksi tylsimyksiksi, ja kaiken lisäksi saamme kitupiikin tai joulunvihaajan maineen. Joulumieli jopa aikuisten maailmassa samaistetaan nykyaikana joululahjojen antamiseen, mistä onkin, ikävä kyllä, tullut aikuisille ennemminkin velvollisuus kuin omasta itsestä kumpuava, vapaaehtoinen lähimmäisenrakkaudenosoitus.
Niksahtaahan siinä arvomaailma itse kullakin, kun kumminveljenserkunkoirankaima ei enää moikkaakaan sukujuhlissa jos et ostanut hänelle jouluksi edes sitä "pakollista" makeisrasiaa, vaikka hän itse olisi käyttäytynyt asiattomasti sinua kohtaan koko vuoden, eikä antanut lahjaa kenellekään. Perinteinen lahjastressi laskeutuukin näin joulun alla kaikkien harteille, ja joulun todellinen sanoma yhdessäolon ja valon juhlana on helppo unohtaa uupumuksen viedessä voiton. Ehkä voisimme stressaamisen sijaan alkaa ajattelemaan pukkimaisesti, ja antaa niille itsekkäille tylsimyksille ne perinteiset risukimput? Eivätpä pääsisi valittamaan etteivät saaneet mitään. Kuitenkin laittavat ne kotona maljakkoon ja väittävät pokkana ihmettelijöille sen olevan trendikäs, uusi sisustuselementti Brysselistä..

Mutta kuitenkin on se hyvä tietää että Joulupukki voi paksusti ja jaksaa vuodesta toiseen joulun symbolina, poseeraten mainoksissa, elintarvikkeissa, sisustusesineissä ja lelufiguureissa, suositellen ja mainostaen joululahjoja. Kuka olisikaan luotettavampi hahmo mainostamaan tusinarihkamaa kuin Vaka Vanha Joulupukki?