Juhannustaikoja Suviyössä

Juhannus-hei kaikille Lukijoilleni :)

Palasin tänään kaupunkiin muutaman päivän mökkireissulta, kun perinteisen tapaan vietin taas Kesäpäiväni maalla luonnon helmassa. Hiljentyminen omassa pyhässä paikassa, luonnon valokuvaaminen, hyönteisten ja lintujen bongailu, peseytyminen klapisaunassa, ja jopa ulkohuussi, puiden kantaminen ja pörisevät paarmatkin ovat vaan niin rentouttava kokemus, vaikka kitkeminen ja veden kantaminen välillä vähän rasittaisikin.. Vähän harmittaa ettei mökillä ole enää toimivaa kaivoa, joten esim. saunavedet kannetaan sadevesitynnyreistä, jotka ovat tavallaan "saunakaivoja". Juomavedet tulevat erikseen lähdeliittymästä.

Ilmassa oli myös taikaa, tottakai. Kuten kaikki kansanperinnettä seuraavat tietävät, viimeyö oli wanhan Juhannuksen aattoyö, ja siinä sekalaisia kukkasia keräillessäni mietin, mahtaisiko tulevia, tms. nähdä ehkä muualta kuin aktuaalista kaivosta, ja tulin ajatelleeksi sadevesitynnyriä..
Kiersin siinä sitten sadevesitynnyrin yhdeksän kukan kimppu käsissäni, ja kurkistin saunakaivoon.. ja toimihan se! Veden pinnasta hämmästyksekseni kuvastui kuin kuvastuikin oman kullan kuvajainen, rakas mieheni kun oli tullut kurkkimaan olan yli, että mitä mahdan touhuta yksikseni piirisillä räystään alla :D
Kukkakimppu sitten laitettiin yöksi tyynyn alle, toivomuksen kera. Tuloksia odotellaan :)

Lähdevesi ei valitettavasti muuttunut viinaksi keskiyöllä, joten ainakaan hanaliittymä ei toimi.. Pitäisi varmaan samota aktuaalisti metsään ja hakea se vesi suoraan jostain lähteensilmästä. Onneksi oli oma pullo mukana, josta annettiin sitten uhria Aliseen ja Yliseen, ja nautittiin itsekin lasilliset hämyisessä Juhannusaattoyössä. Lepo tuntui todella ansaitulta kaupungin hulinan ja kiireiden jälkeen.

(Komea, metallinhohtoinen Seppäkuoriainen Saraheinän lehdellä)

Mielenkiintoisia bongauksia tältä juhannukselta olivat mm. Sammakko ja Ritariperhonen. Sammakoita on viime vuosina näkynyt vähemmän kuin lapsena, puhumattakaan, että olisin Ritariperhosta nähnyt niillä kulmilla lähes kahteenkymmeneenviiteen (25) vuoteen o_O
Mahtaa olla hyviä enteitä..

Näihin sanoihin Noidankoto toivottaa lukijoilleen taianomaista, mystistä Juhannusta, ja lykkyä Juhannustaikoihin, toivottavasti käy hyvä pulla ;)

Noidan Ajatuksia Kasvissyönnistä

Niin, olen vegeillyt päälle kaksi vuotta. Lopetin lihansyönnin koska liha aikoi maistua pahalta ja siitä tuli hyvin etova olo. Maitotuotteet, munat sun muut eläinperäiset jäivät myös pois, minkä en "ehdottomana juustofanina" koskaan edes uskonut olevan mahdollista. Toisaalta, jätettyäni lihan aloin ehkä alkuun syömään vähän enemmän juustoja, koska suola ja rasva.
En siis aio tekopyhistellä, ehkä taas rupean syömään lihaa jos sitä alkaa tehdä mieli, mutta en aio stressata siitä, koska oloni on nyt hyvä, enkä tunne että jäisin mistään paitsi sivuuttamalla "hyvän pihvin".

Vegeillessäni minä, kuten ilmeisesti kaikki samoin suuntautuneet, olen törmännyt sekä kannustavaan, että tuomitsevaan vastaanottoon ruokavalioni puolesta, ja haluan nyt ruotia vähän omia näkemyksiäni, ja kokemuksiani tästä jo-parivuotisesta kasvissyönnin maailmasta :)
 
Kasvisruoka on Pahaa ja Mautonta

Kaikki ruoka on pahaa ja mautonta jos ei osata kokata, vai voitko sekasyöjänä väittää että kaikki elämäsi aikana maistellut liharuoat ovat olleet tajunnanräjäyttäviä herkkuja? Niinpä, olen itsekin maistanut Poutun makkaroita.. 

Myönnettäköön, että jotkut vegeruoat tuntuivat alkuunsa vähän mauttomilta tai oudoilta, kun makunystyrät olivat tottuneet mausteisiin lihoihin, rasvaan ja suolaan. Monia nykyihmisiä, niin sekasyöjiä kuin vegejäkin, vaivaa usein molempien liikakäyttö, etenkin, koska rasva sitoo itseensä makuja. Moinen ei kuitenkaan ole välttämättä kovin terveellistä. Aivot reagoivat ruoan suola-rasva yhdistelmään (esim. uppopaistettuihin ranskanperunoihin tai pekoniin) samoin kuin tiettyihin huumeisiin, eli erittämällä lisää mielihyvähormonia; dopamiinia, jolloin keho voi tuntea äkkiä olevansa kylläinen. Samaa keho tekee esim. sokerin kanssa. Valheellinen hyvänolontunne ei kuitenkaan koskaan kestä, ja, kun suolarasvaeuforia haihtuu, keho reagoi samoin kuin alkoholinpolton sivuvaikutuksiin (eli krapulaan), ja alkaa himoita lisää suolaa ja rasvaa, eli kohta on taas nälkä. Paha noidankehä?
Jos suolankäyttöään haluaa vähentää, kannattaa paitsi lopettaa se ylenpalttinen suolan lisäily ruokiin, myös olla tarkkana salasuolaa sisältävien ruokien, kuten snacksien, kastikkeiden ja juustojen kanssa. Sapuska muuttuu taatusti mauttomaksi parin viikon ajaksi, mutta kyllä ne suolashokin lamaannuttamat makunystyrät lopulta toipuvat ja alkavat toimia ihan uudella tasolla. Lupaan sen.  Kun itse jätin ruokavaliosta lihan, liiallisen suolan, rasvan, maidon ja niin-paljon-muka-rakastamani-juustot, olen alkanut maistaa makuja myös aikaisemmin "mauttomina" pitämistäni ruoista. Tiedätkö sinä, miltä esim. ruukkusalaatti oikeasti maistuu? Minä tiedän ;)

Itse olen myös vegeillessäni tutustunut moniin, erikoisiinkin, makuelämyksiin, mutta eivät ne kuitenkaan ole sen oudompia kuin aikoinaan ensi kosketus maksamakkaraan tai homejuustoon. Toki tietyistä ruoka-aineista luopuminen voi pitkään tuntua oudolta, ja sorrumme helposti ajattelemaan kuinka tuo ja tämä pitäisi tietenkin korvata jollain edes etäisesti samanmakuisella tai -näköisellä tuotteella. Kun aikoinaan sekasyöjänä lopetin tonnikalan käytön ihan eettisistä syistä, kokeilin jotain muita tölkkikaloja sen korvikkeena. Jotkut olivat ihan ok, mutta mikään niistä ei maistunut samalle. Lopulta tölkkikalatkin jäivät, enkä ole vuosiin ajatellut tonnikalaa ravintona, eli kaikkeen tottuu. Sitäpaitsi isot päätökset vaativat tietenkin aina vähän uhrauksia, oli sitten kyseessä ruokavalio, tupakanpolton lopettaminen, tai vaikka ajokorttiin säästäminen. Eihän se muuten mikään iso päätös olisikaan. Sinä itse kuitenkin teet loppupeleissä sen valintasi ja elät sen mukaan. Harvoin mikään, isompikaan, muutos jokapäiväisessä elämässä vaatii mitään äärimmäistä askesiaa, ja kuten sanottu, kaikkeen uuteen elämään tottuu nopeasti; Kun tasapaino löytyy, ei enää edes osaa haikailla niiden vanhojen houkutusten perään.

Ajatelkaa sitäpaitsi, ettei vegenä ainakaan tarvitse ajatella paljonko verta on laskettu, montako jännettä on katkottu ja monenko lihakerroksen läpi on kaivauduttu kyseisen osan saamiseksi lautaselle, tai mistähän rauhasesta tämä tai aineet tuohon onkaan tiristetty?
-Niinkö? Tämäkö siis ON se rauhanen.. no nami nami sitten vaan :l
Joskus vika ei ole maussa, vaan ruoan suutuntuma voi vaikuttaa epämiellyttävältä, mutta virheellisesti kuvittelemme että se on se maku mikä ällöttää. Uusista makuelämyksistä joko tykkää tai sitten ei, ja varmistuakseen ettei tykkää juuri siitä mausta ja/tai siitä suutuntumasta, kannattaa samaa ruoka-ainetta kokeilla ainakin kolme kertaa eri yhteyksissä, ja eri tavoin valmistettuna. Myös kokin vaihtaminen voi auttaa asiaa. Saatat jopa yllättyä.

Vegeily on Snobeilua

Ja minä kun kuvittelin, että ruokasnobeilu on sitä, kun ostetaan vain sitä mahdollisimman fiiniä ja kallista; Syödään pöytähopeilla parhailta lautasilta tryffeleitä, stilton-juustoa, hanhenmaksaa, kaviaaria, ja kobe-härkää, ja sitten nyrpistellään nokka pystyssä mattimeikäläisille duunareille, jotka keittelevät perheilleen kaalia ja pottuja ;(

En oikeastaan voi kieltää ettenkö tuntisi itseäni ainakin vähän paremmaksi ihmiseksi nyt, kun voin ajatella, ettei eläimiä ole tapettu minun ruokani vuoksi, ja uskallan katsoa niitä silmiin, mutta rinnastaisinko itseni sekasyöjiin voidakseni tuntea ylivertaisuutta, no, se olisi varmasti lähempänä sitä snobeilua.
Näkisin tuon väittämän pikemminkin niin, että koska enemmistö nykypäivän sekasyöjistä on täysin tietoisia siitä kuinka esim. jauhelihakastikkeen pää-raaka-aine oli joskus elävä, tietoinen olento, mutta päättävät olla välittämättä asiasta, on omaatuntoa sitten yritettävä vaientaa vakuuttelemalla oman ruokavalion ylivertaisuutta tuomitsemalla avoimesti vegejen valinnat "kermaperseilynä" ja etsimällä aukkoja kasvissyöntiä puoltavista argumenteista tai tutkimuksista, koska se koetaan jostakin syystä helpommaksi kuin omien elintapojen rehellinen tarkastelu tai niiden muuttaminen, tai vaan suun pitäminen supussa.
Ehkä väittelyyn taipuvaisen sekasyöjän luonnolle käy myös jos hän ei varsinaisesti voi koskaan sanoa olevansa aidosti "eläinrakas" tai "pitävänsä eläimistä", sillä onhan se nyt vähän ristiriitaista vaalia kotona lemmikkieläintä samalla kun omalla lautasella on jostakin toisesta eläinyksilöstä valmistettua ruokaa o_O

On myös hyvä pitää mielessä, että maailmassa on ihmisiä, joilla ei ole elämässään niin suurta valinnanvapautta syötäviensä suhteen kuin vaikka meillä mattimeikäläisillä duunareilla, ja että meidät on jo pienestä pitäen totutettu ties mihin etelän herkkuihin. Joo, newsflash; esim. Ananas ja riisi eivät kasva Suomessa.. Puhumattakaan, että valtaosa meistä länsimaisen kulutusyhteiskunnan jälkeläisistä ei tiedä, millaista todella on olla aidosti nälkäinen.
Ulkomailla, monien meillekin tuttujen ruoka-aineiden alkuperäismaissa monet pienet tuottajat myyvät, tai joutuvat antamaan leijonanosan oman tilansa tuotoksista valtiolle ja vientiin, jotta perhe, joka todennäköisimmin myös raataa siellä pellolla, saisi edes vähän rahaa ostaa ihmiselämälle välttämättömiä hyödykkeitä (niitä on muitakin kuin ruoka). Iso-ostaja on kaupassa usein niskan päällä jolloin tuottajat myös pysyvät köyhinä, ja nöyrinä renkeinä.
Mainitussa valossa tarkasteltuna oikeastaan mitä tahansa ruokavaliota voidaan pitää snobeiluna, mikäli ruokapöytään kuuluu muita kuin pelkkiä kotimaan tuotteita, vaikkei pelkkä kotimaisuus itsessään ole enää mikään laadun tae. Miettikää esim. meijerimainosten mielikuvaamia, niityillä käyskenteleviä lehmiä verrattuna nautojen parsinavettatodellisuuteen.
Mutta asiaan palatakseni, myös "viherpiipertäjien" usein hakemat eettiset valinnat, kuten Reilun Kaupan (Fair Trade), tai eläinkokeettomien tuotteiden suosiminen, voidaan sekasyöjien puolelta nähdä "snobeiluna", sillä vaikka eettiset valinnat voivatkin auttaa osaltaan parantamaan ulkomaalaisten tuottajien oloja ja siten ehkä pikku hiljaa maailmaakin, ei niihin tietenkään aina viitsitä itse tarttua, koska hipit.

En siis itse syö kasviksia koska haluaisin jotenkin ylemmyydentunnetta kanssaihmisiini nähden, vaan kyseessä on edelleenkin ihan oma valintani. Kyllä, olen elänyt sekasyöjänä, ja syönyt rinnasta (eli maitotuotteet) yli kolmekymmentä vuotta, ja huomasin viimein, ettei se ole minua varten. Lisäksi kukaan sekasyöjä, joka ei elämässään ole kokeillut vegeilyä kuukauttakaan, ei mielestäni ole mitenkään oikeutettu väittämään tietävänsä jotenkin paremmin minusta ja syömisistäni tai siihen liittyvistä valinnoistani.

Kasvisruoka aiheuttaa aliravitsemusta

Itseasiassa, huono ja yksipuolinen ruokavalio sitä aiheuttaa, mutta tökerökin mielipide on lähes ymmärrettävä jos todella kuvitellaan kaikkien vegejen syövän vain heiniä. Valitettavan yleinen harhaluulo onkin, että veget syövät vain kasvikunnan tuotteita. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä vegejen lautasille mahtuvat kasvikunnan lisäksi esim. sienet ja levät. Syömme siis tumallisten eliöiden ryhmistä monipuolisesti kaikkea paitsi eläinkuntaa. Mainittakoon, että samasta syystä esim. Pesco- tai pollovegetaristit eivät todellisuudessa ole kasvissyöjiä. Toki, voitaisiinhan tässä taas vääntää kättä siitä kuinka sienet ovat solullisesti lähempänä eläimiä kuin kasveja (jäk jäk jäk jäk..), tai kuinka me veget voimme syödä bakteerikuntaa (dah, esim. kaikki fermentoidut elintarvikkeet, kuten hapankaali ja soijakastike), sillä ovathan pöpötkin eläviä olentoja? No järki käteen, jokainen ihminen, vege tai ei, syö valtavasti bakteereja päivittäin jo pelkällä sisäänhengityksellä, suutelusta puhumattakaan, emmekä, hitto vieköön, aio lakata hengittämästä o_O

Mutta asiaan; Monipuolinen kasvis/vegeruoka on siis todellisuudessa paitsi täyttävää, myös elimistölle hyväksi. Monet sekasyöjät osoittavat, kumma kyllä, usein olevansa huolissaan esim. vegejen proteiinin saannin puolesta. Oikeasti, koska heistä on tullut kaikkitietäviä terveysguruja? Moinen lisäksi kuulostaa oudolta, sillä jos tietää ravintoaineista mitään, tietää, että proteiinia todella on melkeinpä kaikkialla, esimerkiksi viljatuotteet, pähkinät, pavut, monet vihreät lehtikasvikset, punajuuret, sienet, merilevä, ja vaikka aurinkokuivatut tomaatit, vain muutamia mainitakseni, sisältävät paljon proteiinia. Se vaahtohärmä oluesi pinnalla? Proteiinia!

Koska kasviproteiini kuitenkin on hieman erilaista kuin eläin-vastaava, sitä tulisi tietenkin syödä monipuolisemmin, mutta on todella tietämätöntä tulla väittämään, että elämä muuttuisi jotenkin proteiiniköyhäksi pelkkiä eläintuotteita välttelemällä. Vegejen proteiininsaannista on siis turha huolestua, ja ensisijaisempi terveyskysymys kaikille vegeille olisi oikeammin B-12 -vitamiini, joka myös kobolamiinina tunnetaan. B-12 on se "eläinvitamiini" jota ei saa kasvikunnasta, toisin kuin muita vitamiineja. Tietenkin kaikki vitamiinit ovat tärkeitä, mutta mm. kasvi-, levä-, ja sienikunta tarjoaa niitä eläinkuntaa monipuolisemmin. Mainittakoon, että B-12 -vitamiinia on pieninä pitoisuuksina myös tietyissä sienikunnan lajeissa ja levissä, mutta siitä huolimatta veget tarvitsevat lähes väistämättä k.o. vitamiinilisää.

(Punainen pilleri - Valitsin sen)

Faktaa: Maksa varastoi B-12 -vitamiinia elämämme aikana, ja moni vegeilyyn sekasyönnistä vaihtava erehtyy usein pitämään puutteellistakin kasvisruokavaliotaan hyvänä sillä hän pärjää usein tietämättään jo-keräämillään B-12 varastoilla. Ihmisen B-12 -varastot voivat kestää jopa viisi vuotta, ja B-12 -puutteellisella ruokavaliolla lievienkin puutosoireiden kehittyminen voi näiden varastojen kuluttua loppuun kestää vielä toiset viisi, eli moni puutostila jää huomaamatta tai havaitaan ehkä liian myöhäisessä vaiheessa. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että on olemassa myös tila nimeltä B-12 vitamiinin imeytymishäiriö, jolla ei ole juuri tekemistä ruokavalion kanssa.

Vegeille ja maitoallergisille monet kasvimaidot, yms. -valmisteet sisältävät myös B-12 -vitamiinilisän, eli ovat kasvisruokavalioon hyvin passeli ratkaisu. Kasvimaidot ovat muutenkin varteenotettava vaihtoehto, sillä niihin on usein lisätty muitakin hyviä vitamiineja, kuten D:tä.
B-12:a saa myös purkista, mikä ei loppupeleissä ole sen kummempaa kuin muutkaan apteekista saatavat vitamiini- ja hivenainevalmisteet, joilla myös monet sekasyöjät ruokavaliotaan rikastuttavat. Vegaaninen B-12 -lisä on yleensä valmistettu bakteeri-, ja sienikunnan tuotteista :)

Vertailun vuoksi mainittakoon, että B-12 -asiassa on myös turha alkaa osoittelemaan sormella juuri vegeruokavalioita, sillä kyseisen vitamiinin puutos on yllättävän yleinen tila myös lihaa ja muita eläinperäisiä tuotteita säännöllisesti nauttivilla sekasyöjillä. Esimerkiksi ruoan kypsentäminen, runsas alkoholin käyttö, toistuvat laihdutuskuurit, tietyt lääkekuurit, raskaus, imetys, keliakia, ja jopa stressi ovat omiaan aiheuttamaan B-12 hävikkiä.
B-12 -vitamiinin puutosta on alettu tiedostaa vasta viime aikoina, sillä kyseinen puutostila näkyy yleensä vasta vanhemmalla iällä, jolloin vitamiinilisästä ei enää ole apua vaan puutosta hoidetaan vitamiiniruiskeilla suoraan lihakseen. B-12 -lisä (muista puhumattakaan) ei siis välttämättä ole sekasyöjällekään pahitteeksi..

Moni vege lienee lisäkseni huomannut, kuinka vege-eväät herättävät usein sekasyöjissä piilevän uteliaisuuden; Kun muiden paistellessa eläintenosia uppoudut kaikessa rauhassa nauttimaan speltti-tofu-pihvisi, joku sekasyöjäkaverisi sanoo jotain "Mitä tuo on? Näyttää jännältä, saako maistaa?", ja ystävällisyyttäsi tietenkin annat kaverille palan omasta pihvistäsi. Kaveri tykkää "Hei, tämähän on tosi hyvää, saanko vielä palan?" Siinä vaiheessa muidenkin sekasyöjien mielenkiinto on niissä sinun pihveissä, ja kaikki kärttävät, tai omin lupinsa nappaavat lautaseltasi "pikku" maistiaisia. Itse haluat vain päästä syömään, ja ennenkuin huomaatkaan, on aiotun, kahden- tai kolmen vegepihvin sijalla yksi puolikas, jonka pitäisi riittää sinulle koko illaksi. Kun sitten lopulta, lieden jäähdyttyä, ja ystäviesi popsittua pihvinsä, kehtaat kysyä, että voisitko ottaa vaikka leipäpalaa nälkääsi, niin jo supatellaan selän takana, että "Huomaatteko, niin monta vegepihviä kuin tuolla oli, niin nyt sillä on taas nälkä.."
Eikä sekasyöjä tietenkään tajua yhtälönsä ironiaa o_O

Mutta Kun Ihminen on Lihansyöjä

Koska olen aiheesta jo kirjoittanut, lainaan siis suoraan vanhasta postauksestani:

"Evoluuttisena faktana mainittakoon, että ihminen ei lajina ole koskaan ollut virallisesti petoeläin. Kädelliset ilmestyivät maapallolle tämänhetkisten tietojen mukaan n.65 miljoonaa vuotta sitten, jolloin muut nisäkkäät (myös lihaasyövät saalistajanisäkkäät), olivat jo about 135 miljoonaa vuotta vanhoja.

Virallisesti petoeläimen tuntomerkeiksi mainitaan pitkät raatelukynnet saaliseläimen aloillaan pitelyyn, terävät kulmahampaat saaliin tappamiseen ja lihan repimiseen, sekä eteenpäin/etualalle suuntautuneet silmät, joiden avulla saalistaja voi parhaiten havaita saaliin ja keskittää hyökkäyksensä.
Vertailun vuoksi siis, pääasiassa kasvisravintoa käyttävillä eläimillä (eli saaliseläimillä), on tasaiset hampaat, tylpät, tai liki olemattomat kynnet ja silmät ovat yleensä pään molemmin puolin jotta ne voivat havainnoida ympäristöään laajemmalta alalta ja näin suojautua pedoilta.

Petoeläimen pääasiallinen ravinto myös koostuu lihasta, jota ilman eläimen elimistö ei toimi ja eläin kuolee. Nykyään monet lihansyönnin puolestapuhujat vetoavat niin hampaisiin kuin tuohon silmä-asiaan, eli "petomaisina" pidettyihin piirteisiin ihmisen ulkomuodossa, ja väittävät, että koska meidänkin silmämme ovat edessä kuten pedoilla, olemme myös me luonnostamme petoja ja saalistajia. Kasvissyöjät ja vegaanit keskuudessamme puolestaan todistavat että ihmiselimistö ei välttämättä tarvitse juuri eläinproteiinia pysyäkseen hengissä. Puhumattakaan, että jos ihminen lähtisi petoeläindieetille, ja todellakin söisi pelkkää lihaa, hän ei lopulta enää voisi kovin hyvin erilaisten ravintoainevajeiden vuoksi. Ihmiselimistö ei nimittäin pysty pilkkomaan eläinproteiinia yhtä tehokkaasti kuin lihansyöjän vastaava, eikä ihminen näin ollen voi käyttää hyväkseen lihan ravintoaineita yhtä monipuolisesti kuin oikeat lihansyöjät. Mainittakoon vielä, että liiallinen eläinproteiini voi aiheuttaa ihmiselimistössä mm. kalsiumvajetta.

Kärjistäen siis, pedon-, ja saaliseläimen merkkejä vertaillen ihminen olisi tässä asteikossa kaksi-kolmesta tuloksella ennemminkin kasvissyöjä ja näin ollen saaliseläin kuin mikään peto o_O
Mainittakoon myös, että eläintieteellisesti on virheellistä puhua nisäkkäiden kohdalla kasvissyöjäeläimistä, sillä valtaosa kasvissyöjistä on tavalla tai toisella sekasyöjiä, eli nauttivat tarvittaessa myös eläinproteiinia. Tällaisia ovat mm. Siat, Jyrsijät, Jänikset, ja jopa lauhkeina pidetyt, laiduntavat lampaat saattavat nakerrella kuolleita lajitovereitaan. Puhuessamme kasvissyöjistä assosioimme mielikuvamme susien, leijonien ja minkkien sijaan juuri lehmiin, lampaisiin ja kaniineihin, ja pysymme paremmin keskustelussa mukana. Virallisesti eläimet jaetaan kuitenkin vain lihan-, ja sekasyöjiin.

Oletus ihmisestä petoeläimenä on siis väärä,  mutta miksi meillä sitten on "saalistajan" silmät? Niin, unohdamme usein olevamme kädellisinä sukua ihmisapinoille. Kädellisinä meilläkin täytyy olla hyvä syvyysnäkö, ja näin ollen silmämme ovat kehittyneet katsomaan eteenpäin, jotta voisimme parhaiten tarttua oksaan, hedelmään tai työkaluun, kuten esimerkiksi orangit tai bonobot.
Emmekä katso eteenpäin siksi että voisimme hyökätä saaliseläimen kimppuun (erona juuri tämä 135 miljoonan vuoden kehitys, huom.).
Ihmisapinoilla ja muilla kädellisillä, kuten gorilloilla ja paviaaneilla, on myös usein lajityypillisesti suuret, vaikuttavannäköiset kulmahampaat, mutta pelkät hampaatkaan eivät tee eläimestä verenhimoista lihansyöjää. Kädellisten kulmahampaat ovat kehittyneet sekä puolustautumista että kamppailua varten, ja esim. eri lajejen urokset usein, no, urostelevat toisilleen hampaitaan näytellen, kilpaillen naaraiden suosiosta. Mainittakoon, että ihmisurokset, eli miehet, (kenties juuri mainittujen kulmahampaiden pienuuden takia,) käyttävät vastaavissa tilanteissa yleensä nyrkkejään. Toinen esimerkki massiivisista kulmahampaista on sarveton Vesikauris, joka ei myöskään ole lihansyöjä saati saalistaja, vaan hampaat ovat kehittyneet eläimelle juuri "sarvien korvikkeeksi".
Ihminen on kädellisenä kehittynyt siis sekasyöjäksi, ei lihansyöjäksi. Voimme ruokailla tarvittaessa muiden olentojen lihalla, mutta emme tarvitse lihaa pääasiallisena ravintona. Surullista kyllä, yleisesti kuvittellaan "sekasyöjän" tarkoittavan, että ravinnoksi tarvitaan sekä kasveja että lihaa. Todellisuudessa se tarkoittaa vain, että sekasyöjän elimistö pystyy pilkkomaan ravinnokseen sekä kasvi-, että eläinperäistä proteiinia, ym. ravintoaineita, eli silloin k.o. olento voi pärjätä molemmilla, sekä lihalla että kasviksilla, tai vain niillä pelkillä kasviksilla, jos ruokavalio on tarpeeksi monipuolinen. Siksi ne juuri mainitut lampaatkin joskus järsivät niitä vainajiaan, ruoho kun on aika yksipuolista pupellettavaa..
Faktat haltuun siis."

Valtaosa maailman nisäkkäistä on sekasyöjiä, joten aidot lihansyöjät kuuluvat planeetallamme vähemmistöön. Lihansyöjistä tunnetuimpia lienevät kissaeläimet, jotka eivät selviä ilman eläinproteiinia. Jos siis lihansyöntiä puolustaaksemme lähdemme kädellisinä vertaamaan itseämme, sanotaan vaikka, leijoniin, väittäjällä ovat jellonat todella sekaisin, ja se suu kannattaisi pitää kiinni ennenkuin pahempia sammakoita pääsee ulos..

Jos Veget Eivät Syö Lihaa, Miksi Matkitte Sitä?

Ahaa, kasvispihvit, soijapullat ja seitanpaistit, vai? Lyhyesti ilmaistuna, pihvit, pullat ja makkarat ovat vain muotonsa mukaisesti nimettyjä elintarvikkeita, joita kutsutaan pihveiksi, pulliksi ja makkaroiksi vaikka ne olisi tehty muovailuvahasta, dah.
Paistit ja sen sellaiset taas ovat nimetyt valmistustapansa mukaan, samoin kuin pataruokaa kutsutaan pataruoaksi valmistusastiansa mukaan. Toki paisti on myös ruhon osa, mutta tällöinhän mm. patapaisti olisi todella kerettiläistä jos liha paloitellaan vihannesten joukkoon sen sijaan että se paahdettaisiin uunissa kokonaisena paistina.. Tai tuleeko uunipaistista samoin "vääränlaista", jos siihen laittaa paistipalan sijaan niskaa tai selkää?
Entä piirakka sitten? Suomalaisittain tunnemme mm. lihapiirakan, kinkkupiirakan, lohipiirakan, mustikkapiirakan, muropiirakan, omenapiirakan, kaalipiirakan ja kasvispiirakan monissa muodoissaan, ja silti voimme kutsua kaikkia piirakoiksi. Mitenkäs se on mahdollista? Koska piirakka on vain täytetty leivos! Mietitänpäs vähäsen.. Karjalanpiirakka leivotaan perinteisesti ruiskuoreen, ja riisipiirakka vehnäkuoreen. Silti kauppojen einesaltaissa myydään usein riisipiirakoita karjalanpiirakoiden nimellä, ettäs kehtaavat. Barrikadeille, toverit!!!

Lisäksi monet perinteisesti leivinuunissa paistettavat leivät, piirakat ja paistit valmistuvat nykyään useimmiten sähköuunissa kunnon leivinuunin sijaan, mutta sitä ei koskaan nähdä yhtä kerettiläisenä kuin lihattoman seitan-makkaran kutsumista makkaraksi. En voi olla nyt mainitsematta, ettei esim. "Suomen kansallismakkaraksikin" kutsuttu HK:n Sininen Lenkki enää virallisesti ole makkara, vaan jauhopitoisuutensa ansiosta leivos, ainakin EU-Standardien mukaan..
Vaikka ruokalajit siis aiheuttaisivatkin päänvaivaa, hyväksymme kuitenkin esim. sekä kookosmaltopuristeen että nisäkkäiden rauhaseritteen maitona. Ja jos kerran kasvimaidot ovat nimikkeenä ok siinä missä eläinmaidot, niin miksi sitten vegemakkarat tai -padat aiheuttavat väittelyä?

Kuitenkin, jos nyt leikitään kielipoliisia, niin oikeammin vain erilaisista ruhonosista nimensä saaneet lihatuotteet, kuten sisäfilee, grillikylki tai potka olisivat tuossa mielessä "autenttista lihaa". Samoin kuin jos puhutaan ruokana vaikka niskasta tai kielestä, assosioituma lihaan on väistämätön. Ajoittain vastaaville vegejutuille löytyy kuitenkin ihan asiallisia nimiä, kuten grilliseitan tai porkani, mutta olen siinä suhteessa sekasyöjien kanssa samaa mieltä, että lihaksi on turha väittää tuotetta joka ei sitä ole.
Sivuhuomautuksena mainittakoonkin, etteivät esim. kinkku tai pekoni varsinaisesti ole ruhon osia, vaan ennemminkin totuttuja keittiönimiä alkuperäispaloista (Kinkku on sian pakara ja takajalka ja pekoni ohueksi viipaloitua siankylkeä) saataville ruoille. Kuitenkin näin joulukinkkuperheessä kasvaneena lihattoman möykyn kutsuminen "kinkuksi" kuulostaa vielä vähän oudolta, sillä se ei missään vaiheessa ole ollut osa sian takalistoa, mitä pidämme vähän niinkuin "vaatimuksena" kinkulle. Muiden eläinten reisiä emme myöskään kutsu kinkuiksi, mutta olen nähnyt mm. kengurupekonia, ja viinikumista valmistettua karkkipekonia. Siksi en pidä vegepekonia mitenkään outona, jos kerran ulkonäkö, tai tekstuuri saadaan suunnilleen kohdilleen.
Toki, tarkoittaahan kinkku murtaen myös naista, mutta ihmisen samaistaminen seitaniin se vasta outoa olisikin.. Soylent green is people ;)

Loppupeleissä myös moni lihan hylkäävä, aloitteleva vege toistaa, joko tietoisesti tai alitajuisesti, sitä vanhastaan tuttua sekasyöjä-ruokakuviota: Joku pihvi tai makkara, tms, sitten joku kastike ja perunat, tai pastaa tai riisiä, ja sitten salaattia (ehkä). Unohdetaan, että koska kasvisruokailijalla se lautasellinen koostuu lähtöjään vain kasvi-, sieni-, ja leväkunnan tuotteista, meidän täytyisi osata unohtaa ne vanhat ruokakaavat. Usein mm. uuni- tai pataruoat, risotot tai paistinkasvikset olisivat omiaan avartamaan keittiötottumuksia, mutta moni kokee helpoimmaksi vain vaihtaa sen jauhelihapihvin kasvispihviin, tai nakit tofunakkeihin. Joskus vastaus on niinkin yksinkertainen, että osa vegeistä vain pitää niistä, ja kerran niitä saa valmiina, me ostamme niitä, samoin kuin sekasyöjät. Valmis vegepihvi on helpompi, kuin kasketa, äestää ja kylvää maa, vaalia taimia ja kerätä sato, kuivattaa se talven varalle, ja sitten liotella ja jauhaa herneitä pitkät talviyöt kun pihvinhimo iskee. Sekasyöjä vastaavassa tilanteessa teurastaisi hoidokkinsa, laskisi veret kaulasuonesta, suolistaisi eläimen, leikkaisi ruhon osiin, jauhaisi sopivat palat lihamyllyllä,  ja niin eteenpäin. Einespihvi on aina einespihvi, oli se kasvi-, sieni-, tai eläinkunnasta peräisin. Sitäpaitsi, kerran vegepihvit, -pullat, -makkarat sun muut todistavat, että kasvikunta pystyy tarjoamaan maukkaampaa, ja monipuolisempaa ravintoa kuin eläinkunta, miksi sitä pitäisi hävetä tai herjata? Herkuttelu on sitäpaitsi ihana pahe, joten ei kun syömään ;)

Voihan se sekasyöjä myös kokea kasvissyöjän grillijuhliin tuomat tofunakit jotenkin provosoivina, mutta unohdetaan, että jokainen ruokavalio tarvitsee myös sitä proteiinia. Voisimme toki mussuttaa tofut kuutioina (useimmiten kyllä teenkin niin), soijan papuina, seitanin muodottomana, palleatyrää muistuttavana möykkynä tai tempehin höyrytettynä harkkona, mutta se se vasta herättäisikin närää, vaikka sitten siellä grillijuhlissa, kun "taas yksi vege vain leveilee eväillään".
Nykyajan ruokakulttuuri vaan on niin pitkälti sekasyöjien sanelemaa, eli vaikka se hampurilaisen välissä oleva pihvi tai parilalla grillattu makkara olisivatkin täysin eläimettömiä, samannäköisiä ruokia pupeltavat ihmiset kokevat yhteenkuuluvuutta ihan eri tasolla kuin täysin eri näköisiä ruokia syövät. Tiedättehän tekin sen oudon tyypin, joka syö grillijuhlissa aina pelkkää salaattia o_O
 
Lihaa vai Pork-Kanaa?

Niinpä. Edes samaa ruokavaliota noudattavien kesken ei ruoasta aina päästä yksimielisyyteen, joten lienee ymmärrettävää että itselle arkisen tutut, mutta muille mahdollisesti vieraat sapuskat voivat tuottaa ylimääräistä päänvaivaa joka saa heidät kaivamaan kukkahatun naftaliinista. Samalla kuitenkin unohdetaan miksi kenenkään pitäisi puuttua oman keittiön ulkopuoliseen ruokakulttuuriin?
Pidän lisäksi outona kuinka monet kyllä hyväksyvät isommitta ongelmitta ventovieraidenkin mm. terveyteen tai uskontoon liittyvät ruokavaliot, kuten allergikon pähkinättömän tai maidottoman, keliaakikon viljattoman, Islamin possuttoman tai Juutalaisten kosher-ruokavalion, mutta heti jos ruokavalio voidaan jotenkin yhdistää eettisyyteen, kuten tonnikalaton, lihaton tai täysin eläimetön, se koetaan valitettavan usein ulkopuolisten silmin jotenkin "vääräksi" tai omaa ruokapöytää uhkaavaksi.

Omien yliherkkyyksienikään takia ruokailu ei ole aina helppo juttu, eikä nykyinen vegesuuntauma ole mitenkään helpottanut asiaa. Kyllähän minä itse tiedän mitä minä voin tai haluan syödä, mutta kodin ulkopuolella, esim. kylästelemässä, julkisessa ruokapaikassa, tai edes kaupassa ei aina ole helppoa. Valitettavan moni ei tunnu tietävän mitä esim. yliherkkyys pahimmillaan tarkoittaa, ja sitä pidetään usein vain nirsoiluna, samoin kuin eettisen kuuloisia ruokavaliovalintoja. Mainittakoon, että valtaosa allergioistakin on vain yliherkkyyksiä, kuten usein esim. kala ja mansikka, mutta koska moni mattimeikäläinen tietää yliherkkyyksistä niin vähän, kutsumme niitä virheellisesti allergioiksi. Pähkinänkuoressa; Varsinainen allergia on sitä, kun altistuma allergeenille aiheuttaa anafylaktisen reaktion, joka voi pahimmillaan olla jopa hengenvaarallinen. Yliherkkyys taas sitten on allergeenialtistuman jälkeen ne kaikki muut pienemmät paskat, kuten ihottuma, limakalvohaavaumat, pahoinvointi, erilaiset kiputilat, jne. Allergia voi lisäksi parantua siedätyshoidolla, mutta yliherkkyys vaan pahenee.
Voisinhan minä tietenkin aina kysyttäessä valehdella olevani allerginen, mutta mitä minä sillä saavuttaisin? Valehtelijan maineen, korkeintaan ;(

Et sinä mitään eläimiä voi pelastaa, tekopyhä!

Ensiksikin, en ole koskaan väittänyt suuntautuneeni kasvisruokavalioon mitenkään eläinten kärsimysten tähden, mutta myönnän, että oloni on huojentunut kun en enää syö niitä.
Palatakseni niihin valinnan vapaus-asioihin, onko se sekasyöjiltä jotenkin pois jos minä kieltäydyn pihvistä? Eikös se kärjistetysti tarkoittaisi että heille jäisi enemmän pihviä?
Toisekseen, jos joku suuntautuu kasvissyöntiin tai veganismiin koska hän on aidosti huolestunut eläinten oloista, voimmeko syyttää häntä siitä että hänellä on omatunto? Ei se kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että kukaan lihan ruokavaliostaan hylkäävä lähtee heti yökähmässä kommandopipo silmillä tuhrimaan tarhakettujen turkkeja hennaväreillä. Jösses.

Totta on, ettei yksi ihminen voi valinnoillaan vaikuttaa siihen, kuinka eläimiä kohdellaan tehotuotantotiloilla, mutta ei kukaan kasvissyöjä ole yksin. Suomessa kuitenkin jo about viisi prosenttia väestöstä on kasvissyöjiä tai vegaaneja, ja määrä on kasvussa hitaasti mutta varmasti.  Liha-alallakin ollaan tietoisia ihmisten eettisestä omastatunnosta, ja kysynnän laskusta huolissaan mainostetaan eläintuotteita "herkullisina terveystuotteina", ja ollaan valmiit käyttämään paljon rahaa etteivät omat voitot vaan pääse laskemaan. Kulutuksesta, ja etenkin lihankulutuksesta, ja sen aiheuttamasta hiilijalanjäljestä ovat huolissaan ennen kaikkea kaikenlaiset ympäristöjärjestöt, ja -ihmiset, ja esim. WWF on ottanut tavoitteekseen lihankulutuksen puolittamisen länsimaissa vuoteen 2050 mennessä.

Vihreässä Valossa

Yksilöiden henkilökohtaiset valinnat voivat siis aiheuttaa paljon närää, mutta mikäli yhtään lohduttaa, on mahdotonta elää koko elämänsä ilman, ettei missään vaiheessa mitenkään herätä pahaa verta kenessäkään. En voi väittää olevani mitenkään "paremmassa leirissä" nyt, sillä olen myös täysin tietoinen siitä kuinka osa vegeistä kyseenalaistaa samoin sekasyöjien valintoja ja haukkuu heitä tunteettomiksi murhaajiksi. Enkä puolustele heitä millään tavoin.
En myöskään yleistä että kaikki omaa ruokavaliotaan noudattavat ihmiset olisivat hulluja, kiihkomielisiä natseja jotka hyväksyvät vain omat valintansa ainoina ja oikeina, ja tekevät kaikkensa saadakseen muut ajattelemaan laillaan, mutta jos oman ruokavalion ulkopuoliset "toisinajattelijat" eivät kuitenkaan lähtöjään kiusaa ketään, miksi heitä pitäisi kiusata?

Yleinen asetelma tuntuu olevan, että kun ihminen löytää ne itselleen sopivat, täydelliset kengät, täydellisen asunnon, täydellisen kampaajan tai vaikka sen täydellisen ruokavalion, ja siitä inspiroituneena haluaa jakaa kokemuksensa lähipiirinsä kanssa, tai hehkuttaa sitä Facebookissa, Twitterissä tai blogissaan, niin vastaanottaja kokee sen helposti paasauksena (eli saarnauksena).
Ei kai kukaan pidä paasauksesta, oli se sitten terveydellistä, uskonnollista, eettistä, tai muuta, mutta onko kaikki saarnaukseksi luokittelemamme todella saarnausta? Mielestäni vaikka sadasta kilosta kahdeksaankymmeneen karistanut laihduttaja joka hehkuttaa omaa iloaan asian johdosta ei paasaa, vaan ainostaan ilmentää hyvää oloaan oman, henkilökohtaisen saavutuksensa johdosta. En kuulu Facebookiin sun muihin, mutta olen huomannut, että nykyään saarnaajan leimaan riittää vain jos mainitset kysyttäessä olevasi kasvissyöjä (tai edustavasi eri uskontoa).

Kaikenlainen saarnaaminen on kuitenkin yleensä luonteeltaan negatiivista ja syyllistävää, ja sen on tarkoitus muistuttaa vastaanottajaa hänen huonoista puolistaan ja näin vaikuttaa hänen omatuntoonsa. Tietenkin, jos olet itse epäonninen laihduttaja, sen kaksikymmentä kiloa karistaneen ilopillerin kevennyspäivitykset ottavat varmasti päähän sen sijaan että olisit vain onnellinen hänen puolestaan. Tällöin on kuitenkin kyse vain ja ainoastaan kateudesta; Siellä se perhana esittelee uusia farkkujaan ja esittää niin oikein olevansa parempi kuin me muut, vitun provo! Samalla myös kyräilemme luonnottoman hyväntuulista elämässään onnistujaa, että sillä on varmaan bulimia kun laihtui noin nopeasti..
Tai sitten se ilopilleri laukaisee sinussa omasta epäonnistumistumisen tunteestasi kumpuavan ketutusreaktion, jolloin omaan ruokavalioomme, tai epäonnistumisiimme turhautuneena asetumme heti puolustuskannalle ja pilkkaamme ilopilleriä; -Vai painaa se nyt kahdeksankymmentä kiloa, no läski ja ruma se on edelleen, ja kylläpä rumat farkut osti, tyhmä läski, hahhahhaa!

Kaikki, joille on tapahtunut joskus elämässään jotain itselle ihanaa, ovat varmasti joutuneet kokemaan tuon äskeisen asetelman, eli loppupeleissä sillä ei ole väliä, millainen olet, mitä syöt tai mitä teet, kunhan se vain on vastaanottajan mielestä tarpeeksi erilaista laukaistakseen hänessä vastareaktion, joko hyvän tai huonon. Vika ei siis ole ihmisissä joilla on rohkeutta tehdä omat valintansa, tai jotka ovat tehneet jotain tavoitteidensa eteen, vaan pikemminkin syy löytyy vastaanottajan suppeasta käsityskyvystä ja muutoksen pelosta.
Olen itse tällä hetkellä tyytyväinen itseeni, mikä on aika harvinaista, ja Noidankoto tulee näillä näkymin jatkamaan vegepainotteisella linjalla, ja kannustan, etenkin sekasyöjälukijoitani kokeilemaan avoimin mielin myös blogini vegereseptejä ;)

Niin, kuten varmaan olette huomanneet, olen myös tietoisesti karsinut blogini reseptihakemistoa, pääasiassa juuri liharuokien osalta. Pahoitteluni teille jotka jäitte kaipaamaan jotain kuolleesta eläimestä valmistettua räättiä, mutta minä haluan ennen kaikkea, että blogini on oman näköiseni, enkä ylläpidä sitä mielistelläkseni ketään. En siis aio turhia tekopyhistellä tai menettää yöuniani sen takia. Perinneruokareseptit tulevat näillä näkymin säilymään, ovathan ne paitsi osa kansankulttuuria, myös hyvä muistutus omasta menneisyydestäni sekasyöjänä.

*Tähän loppuun voisin heittää pari linkkiä Vegaaniliiton sivuille, jossa on myös esitetty erikoisia kysymyksiä:

Visaisia kysymyksiä
Visaisia kysymyksiä vol.2

Kysymykset koskevat, tai niihin on vastattu pääosin vegaanien näkökulmasta, mutta aihealueet eivät juuri eroa niistä joihin myös kasvissyöjät ajoittain törmäävät.

Uteliaille mm. Google tarjoaa lisätietoja sekasyöjistä (linkki on englanninkielinen).

"Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, kannattaa pitää suu kiinni."
-Tuntematon-

Turkista ja Vierestä

Ristiriitainen aihe johon liittyvät mielipiteet pidetään mieluusti omassa mahassa elleivät ne liity eläintennyljennän absoluuttiseen vastustamiseen. Mietin tätäkin postausta pitkään, sillä en halua tulla leimauksi turkistarhauksen kannattajaksi.
Shamaanit ja noidat ovat kuitenkin käyttäneet rituaaleissaan erilaisia eläinten osia, ja eläinten turkkeja jo vuosituhansia, kauan ennenkuin kettutytöt tekivät aiheesta ongelman.

Niin. Tehotuotettu ökyturkis ja turkistarhaus ovat niitä nykyajan kulutusyhteiskunnan näkyviä ääri-ilmiöitä; Viattomia eläimiä viljellään häkkiolosuhteissa vain lahtausta varten, jotta rikkaat hienohelmat muotigurujen talutushihnoissa saisivat ylleen himoittua luonnonkarvaa; aidon staussymbolin. Turkis siis ostetaan usein vain siksi kun halutaan näyttää että sellaiseen on varaa. Itse näen kuitenkin lähinnä kuollutta eläintä.
En muutenkaan halua tässä puhua turkistädeistä. En ole aktivisti-kiihkoilija, mutta en silti kannata turkistarhausta, muotitrendeillä ratsastusta, omaisuudella mälläämistä, enkä kulutushuorausta.

Kerkesin syödä lihaa about kolmekymmentä vuotta, joten minun täytyy myös tiedostaa että tässä maailmassa kasvatetaan eläimiä vain lihan takia. Samoin turkisten käyttäjien täytyisi myös tiedostaa eläinten kasvatus pelkän turkin tähden.
Tuotanto- eli lihaeläinten ylijäämäosista valmistetaan myös mm. vaatteita; erilaisia nahka-asuja ja -asusteita, eikä omakaan vaatekaappini ei ole eläimetön, käytän nimittäin nahkakenkiä.. Lihateollisuuden sivutuotteet voidaan kuitenkin nähdä turkisteollisuutta eettisemmässä valossa, sillä lihaeläimistä kaikki osat menevät muutenkin pitkälti hyötykäyttöön, teuraaksi, makkaroiksi, pihveiksi ja leikkeiksi. Mutta mitä tapahtuu nahoistaan nyljetylle turkiseläimelle? Niin, hopeakettua tuskin näkee fileenä lähikaupan lihatiskillä. Käsittääkseni nyljetyt turkiseläimet jauhetaan rehuksi muille turkiseläimille. En tiedä tarkalleen, sillä kumma kyllä, asiasta ei juuri puhuta.
 
Krimi+ Naali =Kriminaali?

Kauan ennen muoti-käsitteen saapumista kuvioihin, ihmiset metsästivät metsäneläimiä, ja pukeutuivat niiden turkkeihin ja vuotiin. Itse asiassa, ennen kankaankudonnan hienouksien keksimistä kaikki pukeutuivat nahkoihin. Myöhempinäkin aikoina turkista lämpimänä käyttövaatteena käyttävien metsämiesten ja eränkävijöiden rinnalla karvoihin pukeutuivat paitsi heidän vaimonsa ja lapsensa, myös kyläyhteisöiden arvostetut pohu-ukot, noidat ja tietäjät. Pohjoinen shamaani lankesi loveen karhuntalja harteillaan ja löysi kontion hengen. Enkä nyt halua rinnastaa kunnioitettuja shamaaneja koreileviin turkistäteihin, sillä kyllä se oikeanlainen nahasviitta lämmitti pohuakin talvipakkasissa. Yleensä kun noidat poistuivat kodoistaan vasta tarvikkeita hakiessaan, vuotuisjuhliin osallistuessaan, ja kun noitaa tarvittiin. Monesti yhteisön noitien käyttöön päätyivät komeasta turkista myös ne "hirtehisimmät" ylijäämäpalat, kuten käpälät, korvat, kasvot ja hännätkin.
Samoin ympäri maailmaa on käytetty myös jyrsijöiden, matelijoiden, kalojen ja lintujen nahkoja ja osia.

Etenkin pohjoisen kylmissä olosuhteissa turkki oli useimmille ulkonaliikkujille elinehto. Parhaita olivat tietenkin suurpetojen ja lihansyöjäeläinten turkit, sillä niiden paksu nahka ja villava aluskarva eristivät hyvin pakkaselta. Pohjoisnavalla tänäänkin samalla tavalla standardissa "katumuodissa" suositaan esim. hylkeennahkaa, -koska käytännöllisyys.
Turkisten käytöstä tuli eettinen dilemma vasta kun luonnonturkis muuttui halutuksi statustuotteeksi. Keskiajalta lähtien raharikkaat alkoivat koreilla turkiksilla, jolloin etenkin pehmeäkarvaiset pikkupedot nousivat arvoon arvaamattomaan. Etenkin pehmeäkarvaiset ketut ja kärpät olivat haluttua tavaraa, sillä karkeakarvaisemmat suurpedot olivat tietysti rahvaan arkipäiväisiä. Siinä missä aikaisemmin pääasiassa ansastajat ja turkkurit käyttivät eläimenkarvaa, nyt myös kuninkaat, loordit ja herttuat verhoutuivat turkiksella päärmättyihin viittoihin, takkeihin, mekkoihin ja paitoihin. Talonpojan alkoi olla jo kannattavampaa myydä metsästä pyydettyjä turkiksia rikkaille kuin käyttää niitä itse. Myöhempinä vuosisatoina turkiseläimiä opittiin kasvattamaan häkeissä, ja jalostamaan muodin nimissä, ja alati alaa valtaavat trendivirtaukset toivat himoitut turkikset jälleen kansan ulottuville, ja vieläpä huippuhelposti; Alkujaan vapaiksi tarkoitetut lajit opittiin jalostamaan häkkieläimiksi ainoastaan karvoja kasvattamaan..

Onneksi trendit eivät innosta ihan joka tallaajaa, ja eläinten oikeaoppisesta kohtelusta on väännetty kättä länsimaissa jo vuosikymmeniä.
Jos turkki tulee metsästä vapaana eläneestä eläimestä josta käytetään muutkin ruhonosat kuin pelkkä nahka, en näe turkista itsessään mitenkään räikeän kamalana, epäeettisenä tai ekorikoksena, vaan vasta turkisten tuottamisen nykymenetelmät ovat niitä kamalia ja epäeettisiä;  En lähtöjään halua tukea tarhaturkista, sillä silloin automaattisesti tuen turkistarhausta. Täsmennettäköön vielä, että uskon boikottiin, enkä ole samaa mieltä kaikista turkistenvastustajien käyttämistä keinoista, sillä pelottelu, uhkailu tai väkivalta ei raharössejen päitä kallista niin kauan kuin elossa on yksikin sinikettu. En myöskään esimerkiksi osaa sanoa varmaksi onko yksikään kettutyttö vielä vaatinut yhdenkään eskimon päätä vadille nahka-asun käytöstä, puhumattakaan että nahkajengin takkeja olisi koskaan tuhrittu maalilla samalla tavoin kuin turkisvanhusten..

Iso Paha Isoisä

Monilla meistä on siis.. pikainen laskutoimitus.. viimeistään jo isovanhempien ikäluokassa metsästäjiä ja ansastajia, jotka joko pyysivät eläimiä saaliikseen vain niiden turkin, tai lihan ja turkin tähden. Nyt puhutaan siis eläimistä, jotka ovat kasvaneet ikänsä metsässä, ja eläneet oikean elämän vapaudessa. Mielestäni metsästäjän ansaan astuminen on eläimelle vain osa luonnovalintaa, sillä ihmisen lisäksi ansoja eläväisten varrelle asettavat myös muut metsän eläimet ja Luontoäiti.

Luonnonturkis on hyvin kestävä materiaali, ja oikein hoidettuna se kestää monia kymmeniä vuosia. Vaarin jäämistöstä voikin löytää kettukauluksen tai supirukkaset aitoa vintage-turkista. Mitä siis teet, sinä ekotietoinen, heitätkö ne vaan kylmästi roskikseen? Niin, nyt seuraa se vaikea osuus.. Sinä tiedät tuon jutun vapaana kasvaneesta eläimestä, ja tarinan vaarista joka kävi metsällä pitääkseen perheen proteiinissa, ja kaikki osat siitä saaliseläimestä käytettiin, ja nyt kun turkiksen käyttö on jo verrattavissa rikollisuuteen, sinusta tuntuu pahalta käyttää julkisesti vaarin pyytämällä supikoiralla päällystettyjä, mumman ompelemia lämpimiä rukkasia etteivät kulmakunnan eläinaktivistit vaan yllätä ja kaada niskaasi maalitölkkiä. Eikö se ole eläimen hengen heittämistä, no, hukkaan?
Ellet sitten itse ole kettutyttö? Taisit juuri haudata ne vaarin rukkaset vähin äänin takapihalle mainitsematta halaistua sanaa suvusta löytyneestä sarjamurhaajapapasta kavereille.

Vertailun vuoksi tosin mainittakoon, että nykyään monet eläinoikeusjärjestöt, kuten Animalia, vastustavat paitsi vintage-turkiksia, myös keinoturkiksia, sillä he näkevät ne jonkinlaisina pro-turkis symboleina. Tekoturkkiin verhoutuva siis viestittää kettutyttöjen mielestä että myös luonnonturkis olisi näin ollen hyväksyttävää käyttää. En ole tuossa samaa mieltä, silloinhan samoin keinonahkavaatteet viestisivät että on ok käyttää eläintennahka-asuja, ja soijamakkaroita tai vegepekonia popsimalla hyväksyisit lihan tehotuotannon.. jösses.
 
Voimaa nahasta

Suvun noitien ja pohujen jäämistöstä sen sijaan voi löytyä vaikka mitä eläinten osia ja missä muodossa tahansa. Kuten olen aikaisemmissakin teksteissäni maininnut, Eläinten osia käyttämällä tietäjä, shamaani tai noita sai yhteyden luontoon, ja k.o. eläimeen, oli sitten kyseessä eläimen hammas, liha, luu, tai nahka. Jo muinaisissa luolamaalauksissa näemme eläimen taljoihin sonnustautuneita shamaaneja tanssimassa rituaalissa. Muodonmuuttajat sonnustautuivat petoeläinten taljoihin saavuttaakseen pedon avut ja voiman. Lapin shamaanit heittivät noitarummulle eläimen luita ja lukivat niistä salattuja asioita. Muinaiskreikassa, roomassa, ja arabimaissa haurukit ja haruspreksit tutkivat tulevaisuutta tulkitsemalla uhriksi annetun eläimen sisäelimiä. Ja tietenkin, lähes joka kulttuurista voidaan löytää viitteitä eläinuhreista. Suomalaisessa kansanperinteessä karhu oli uhreista suurin ja takasi vaurauden ja riista-onnen. Karhun nahka oli arvokas statusesine etenkin kylän päällikölle, ja karhun kallosta tehtiin jumalille komea trofee. Miksi siis vierastamme varsinaista turkkia, etenkin jos olemme noitia tai shamaaneja?

Taas siis turkikseen palatakseni.. Tai no, puhun mieluummin turkista. "Turkis" kuulostaa vaan liikaa niiltä raharikkaiden kotkotuksilta, enkä oikeastaan halua puhua niistä. Niin, eläimen turkkia käytettiin wanhoina aikoina paljonkin, kun vaateteollisuus oli yhä lapsenkengissään. Nykyisin, kun osaamme valmistaa lämpöisiä keinokuituja pelkästä kulutusjätteestä, ja tehdä aidon oloisia tekoturkiksia muovipulloista, aidosta turkista on tullut pelkästään henkilökohtainen valinta, johon trendiaallot valitettavan usein kadunmiestä paimentavat. Eläimen nahkaa käytetään kuin kangasta, siitä leikataan kaavapalat, ja loput heitetään pois. Vai heitetäänkö?

Myös aikana jolloin eläinten turkkeja käytettiin lämpiminä vaatteina ja kylmästä eristävinä mattoina, vaatteista ylijääneillä nahaspaloilla koristeltiin käyttöesineitä, ja asusteita, saappaanvarsia, miekankahvoja ja puukontuppeja. Nahaksilla ja turkeilla vuorattiin myös niin sotilaiden kypäriä kuin vauvojen kehtoja.
 
Pysytään nahoissamme

Tässä päästäänkin nykyajan, höm, voisinko sanoa porsaanreikään? Monilla kylä/torimarkkinoilla eri vuodenaikoihin törmäämme usein tuotteitaan esitteleviin käsityöläisiin joiden myyntipistettä koristaa myös turkistilkuilla (jätepaloilla, hännänpäillä, tassuilla ja kuonoilla) täytetty kori, tms. astia, josta vaikkapa lapset voivat ostaa pienen maskottihännän koulureppua koristamaan, tai mikseivät kotikäsityöläiset löytäisi jotain kivaa vaikkapa rukkasten ranteisiin?
Niin, nämä jätepalat voidaan tottakai jäljittää turkkureihin ja tarhaajiin, jotka toimittavat nahkoja ja turkkeja käsityöläisten tarpeisiin. Ellei käsityöläinen ole vaatealan yrittäjä, heidän tarpeisiinsa päätyvät usein laatuturkisten jäännöspalat ja kakkosluokan turkikset, eli ne joita ei käytetä muotiturkkeihin ja tyylivaatteisiin. Hyvä pitää mielessä että tällaisten b-luokan turkisten joukossa voi olla myös aktivistien turmelemia turkiksia (eli vaikka kuinka eläinten turkkeja tahritaan hennalla, niin kyllä ne eläimet menevät samalla tavoin nahoiksi yhtä kaikki). Nämä käsityöläiset sitten leikkaavat ja työstävät (esim. leikkaavat ja värjäävät) turkikset itse ja laittavat ylijääneet hukkapalat myyntiin muutamalla penningillä. Onko yksityinen, suuria firmoja vastaan kamppaileva yrittäjä sitten miten suuri rikollinen, jos hän ostaa turkiksia raaka-aineeksi, tai ennen kaikkea; ei heitä jätepaloja kaatopaikalle, vaan myy niitä eteenpäin tarvitseville.

Jos muuten mietityttää erilaisten talvivaatteiden, kuten lapasten, kenkien tai takkien koristekaulukset ja erilaiset häntä- ja tupsuyksityiskohdat, niitä ei valitettavasti kaikkia tehdä näistä mainituista jäännöspaloista. Yksityisyrittäjien ompelimot toki usein käyttävät turkikset viimeiseen karvaan, mutta isot firmat leikkaavat turkiskaulukset ja tohvelintupsut ihan siitä kokonahaksesta, eli ilmanko syntyy jäännöspaloja käsityöläisille.. Ketä se turkiskaulus tai turkistupsut saappaanvarressa lämmittää, ja eikö turkishuppu sitten olisi parempi jos niin paljon palelee? Turhamaisia koristeita ne ovat, siinä kaikki. Turkiskaulus on helposti korvattavissa eettisemmällä villakaulurilla tai -huivilla, eikä kukkaro juuri kevene (ajatellaan: Uusi tuulitakki turkiskauluksella maksaa tod. näk. saman kuin uusi tuulitakki ilman turkiskaulusta ja villahuivi, joko uutena tai kirppikseltä, tai voihan huivi olla myös kirppis/mummin langoista neulottua). Aina voi säästää..

Käyn myös itse usein markkinoilla, ja myönnän, että olen noita turkistilkkuja ostanut itsekin. En ajattele pienen karvatupsun säläkorista ostaessani tukevani turkistarhausta, vaan käsityöläistä. Minulla on välineitä, joihin olen ommellut turkkitilkkuja metsän hengen viedessä, ja olenpa jopa yhteen kissanleluunkin laittanut palan jänönhäntää (kissa on ihan täpinöissään siitä). Mieltäni on aika ajoin kolkutellut, sillä en kuitenkaan varsinaisesti ole turkisten käyttäjä, minulle ei ole esim. siunaantunut vintage-turkista suvulta, ja vaatekäsitöissäkin suosin lähinnä muppettia (eli keinoturkkia).

Keinoturkiksen käyttäminen ei kuitenkaan minun tapauksessani tarkoita että haluaisin kuollutta eläintä olkapäitäni koristamaan ja vain rahapulassani käytän jotain korvikkeita. Keksin kyllä tähdellisempiä rahareikiä.. Käytän keinoturkista siksi että tekoturkiksella on tietyssä mielessä samanlaisia kylmää eristäviä ominaisuuksia kuin oikeallakin turkilla, ja ilman eläimen hengen vaativaa uhrausta. Harva kulutusyhteiskuntahminen elää ja altistuu olosuhteille joissa luonnonturkis olisi elämänehto. Ja kyllä, minä olen kamala vilukissa, mutta silti täällä Etelä-Suomen viimaisessa, kylmässä talvessa keinoturkis on minullekin tarpeeksi lämmittävä vaihtoehto, jäljitelläänhän siinä teollisesti luontoäidin luomaa paksua karvakerrosta, mutta ehkä napamatkalle valitsisin mieluiten luonnonturkin.

Nakuna Pakkaseen?

Ironista sinänsä, evoluuttisesti kädelliset, kuten ihminen, ovat kotoisin joori lämpimiltä seuduilta, joten meillä ei ole koskaan ollut tarvetta todella pakkasenpitävään turkkiin (vaikka esim. simpanssi olisi kuinka karvainen, ei se kestä pakkasta). Ihmiset ovat kuitenkin itsepäisesti, sääoloista välittämättä, vallaneet elintilaa ja levittäytyneet maapallolla jo vuosituhansia. Se oli mahdollista sillä osaamme rakentaa itsellemme suojia ja tehdä tulen. Koska opimme vaatettamaan itsemme siirtyessämme pohjoisempiin ilmanaloihin, kadotimme aikojen saatossa sen vähänkin luonnonturkin jota meillä oli.. surkuhupaisaa, eikö, nykyisin olemme puolikuleja apinoita ;D
Mainittakoon siis, että mikäli pukeutuisin aitoon turkikseen vaatteena (esim. jos koskaan vierailisin vaikkapa eskimoiden kylässä), käyttäisin paikallista turkispalttoota vain ja ainoastaan tuohon mainittuun kylmän karkoitukseen, en koreillakseni kuolleella eläimellä.

En kuitenkaan voi sanoa etten käytä turkiksia, jos kerran rituaaliveitseni tuppi on verhottu ketunkäpälällä, jonka ostin viidelläkymmenellä sentillä korinpunojalta markkinoilla? Tai jos avainlenkissäni on minkinhäntä-avaimenperä, jonka löysin metsäpolulta joskus ala-asteella. Mitä jos kettutyttö näkee avaimenperäni? Minä pelastin sen metsästä, ja olen kiintynyt siihen. Sen pois heittäminen olisi tuhlausta. Eli jos kuitenkin käytän turkista jossain, olen siis sittenkin turkisten käyttäjä? Jestas.. ehkä menen spray-maalaamaan hiukseni ;D

Takki vai Turkki?

Käytän siis paljon keinoturkiksia talvella, koska ne ovat lämpimiä ja näyttävät mukavasti hupsulta. Kukaan ei ole vielä erehtynyt luulemaan karvakasojani ruumiinpaloiksi, ja hyvä niin.
Aito turkis vaatetuksessa kääntää myös minun pääni ja saa niskakarvat pystyyn. Moni ihminen, joka ei ehkä ostaisi turkkia, ostaa untuvapusakan jossa on aito karvakaulus, tai talvikengät joissa on jotain turkispalleroita tai -tupsuja somisteena. Taitaa olla niin, että turkissomisteiset vaatteet vetoavat kuluttajan turhamaisuuten enemmän kuin yksinkertaiset vetimet. Takki näyttääkin kalliimmalta, kun siinä on vähän eläinkanttausta helmassa. Eli jos pelkästään turkiksilla koreilusta halutaan puhua.. Creepya o_O

Olenko siis paha ja moraaliton ihminen, koska vastustan turkistarhausta, ja silti käytän turkiksia, mutta puollan kierrätystä? Voivatko nämä kaksi asiaa toimia rinnakkain?
Mielestäni voivat (taidan menettää tästä hyvästä lukijoita). Oli eläin tarhattu tai vapaa, ei mitään siitä saa heittää menemään, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Kun katson veitseni tuppea, on kuin tuntisin eläimen, tai tuntisin metsän hengen. Ajan mukana kaikki ruumiinpalat katoavat, lahoavat, maatuvat. Kun turkistarhausta ei enää ole, merkit siitä katoavat luonnollisesti ajan myötä.
Se, mikä on yhä läsnä vaivaa tietoista mieltä, eikä sen roskiin heittäminen helpota asiaa. Tunnen tarvetta kiittää uhrauksensa antanutta eläintä joka kerta jos syön pihvin, tai ostan nahkakengät. Ainakin ne tulevat samasta lähteestä.
Vain koska käytämme eläimiä kuin esineitä, se ei tee eläimistä näkymättömiä, ja se on tärkeintä. Se, että tunnustamme eläimen pukeutuessamme sen nahkaan tai iskiessämme hampaamme sen lihaan, johtaa muutokseen ennen kuin kiihkomielinen syyllistäminen ja kieltäymys. Sen syyllisyyden on paras lähteä meistä itsestämme, ilman ulkopuolista yllytystä, koska kuluttaja hallitsee maailmaa.
Uskonkin, että maailma on menossa parempaan suuntaan paljolti puolueettoman median ansiosta.

Kumma kyllä, taisin juuri löytää jotain hyvää nykyajasta; Turkkijäljitelmät. Talvella mukavasti lämmittävää tekokarvaa jonka valmistamiseen tarvitaan vain kaatopaikkajätettä..
Mitenkäs vaikka aidon karvakauluksen sitten erottaa jäljitelmästä? Helposti. Nyppää turkista muutama karva ja käristä niitä sytkärillä. Jos karva haisee palaneelle hiukselle, se on aitoa turkista.

*Kuvissa esiintyvät karvakasat ovat kaikki aitoa keinoturkista.
Lue klassisesta susiturkista Tunturisuden susisivuilta.
Nahan käsittelystä puolestaan löytyy havainnollinen artikkeli Kissapiian oma blogilta. Kuvat eivät välttämättä sovi tiukkapipoisille..eikun, heikkohermoisille ;D

Noita tuli takaisin

Jälleen noita on sitten lomiltaan ajautunut takaisin tänne näyttöpäätteen ääreen, vaikka olisihan mökille parista sadepäivästä huolimatta jäänyt pidemmäksikin aikaa:

Sain reissulta jopa muutamia kuviakin. Mökin ulko-oven yllä kesästä toiseen pesivä räystäspääsky-pariskunta sai jälleen perheenlisäystä, ja rappusilta löytyi pienen pieniä munankuoria:

Myös pihan pesäpönttö oli saanut asukkaita. Lintupariskunnan molemmat osapuolet näyttivät hyvin samanlaisilta, joten lajista on vaikea sanoa mitään. Veikkaisin kuitenkin kyseessä olevan satakielen:

Kertokaa, siis viisaammat ihmeessä enemmän.. Linnusto oli muutenkin taas sangen runsasta. Mökin vieressä pesi sinitiaispariskunta, taivaanvuohen siipisulkien mäkätys kuului parina iltana, tikka kävi Kesäpäivänä pihapuussa, kurpat kurnuttivat, käki kukkui ja jopa korpit kävivät meille mökkiläisille ohimennen vähän raakkumassa.
Reissun raskainta antia taisivat olla pihatyöt, mutta lupiinithan eivät niittämällä lopu:

Niitoksen lupiinit päätyivät maljakkoon grillipaikalle, ja "seisova pöytä" houkutteli paikalle myös muita nälkäisiä:

Tämä oli kovin ahkera kaveri, suloinen myös.
Huomisesta eteenpäin varmaan palailen wanhaan päiväjärjestykseen ja laitan postausta sitä mukaa kun niitä tulee :)

Elämäni kiemuroita ja Hyvää Kevättä

Varoituksen sana: Tämä postaus kertoo henkilökohtaisista asioista, ja voi seurata pieniä avautumisia. Pöö.

Viime aikoina on kyllä hulissut ja tapahtunut taas paljon kaikenlaista, on itketty ja naurettu, mutta nyt alkaa jo vähän helpottaa. Tarkoitan tietenkin myös blogilleni suunnattua, alun alkujaan vähintäänkin kyseenalaisena pitämääni jeesus-pommitusta joka, hassua kyllä, rikkoi myös tähän astisen kommenttiennätyksen; 60kpl!!
Uskonnonvääntäminen sai jopa tähän asti hiljaiset lukijani ottamaan osaa kommenttijauhantaan, mikä liikutti minua todella paljon tuntiessani, etten olekaan yksin tulilinjalla. Oli mukavaa saada konkreettista tukea samalla tavoin ajattelevilta ihmisiltä, niin etten ihan repinyt kaikkia hiuksia päästäni :)

Nyt kun tarpeeton riskaus ja hampaiden kiristely on päässyt laantumaan, ajattelin kirjoittaa jotain teille lukijoilleni, jotka jaksatte kirjoitteluani seurata, ja tarpeen vaatiessa näköjään myös avaatte sanaisen arkkunne, jossa todella on varteenotettavaa sisältöä itse kullekin. Teillä oli ihailtava kyky selittää ja yrittää selittää asioita maallikolle vielä, kun itse meinasin jo hermostua koko touhuun. Erikoista, sillä olen luontojani hyvähermoinen, rauhaa rakastava ja kumma kyllä myös suhteellisen sosiaalinen ihminen. Se on myös yksi syy miksi perustin bloginkin; Yksityinen yleinen paikka jossa ihmiset pääsevät kurkkimaan elämääni vaikuttavia asioita olematta liian henkilökohtainen. Tässä postauksessa haluan siis kertoa jotain syvempää itsestäni, eli avaudun ja menen todella niihin henkilökohtaisuuksiin, joita 60 kommenttia mm. mainitsi haluavansa kuulla. Katsotaan, mitä siis saan sanottua itsestäni:

Minä

Ensiksikin, lukijani; Olen todella pahoillani jos tuntuu että ärähtelin kommentoidessani, tai vaikutin sananvapautta rajoittavalta natsilta, mutta kuten myös varoitin, minulta palaa hermo kaikenlaisten uskonnontuputtajien/kyseenalaistajien kanssa todella nopeasti. Miksikö? No, tuntuu, että kun kevät koittaa, mokomiin törmää myös ulkona liikkuessaan useammin kuin rauhaisen talven tiesuolaisilla kaduilla. Kyllähän se pinnaa kiristää..
Olenkohan minä sittenkin ihan erityisen huonohermoinen? Jaa-a. Sain kuulla lapsena erilaisuudestani, olin ikäisiäni lyhyempi, ja siksi(kin) mm. koulukiusattu. Toinen pääsyy oli etten muiden ikäisteni tyttöjen lailla kiinnostunut hevosista, saippuasarjoista, meikeistä tai pojista. Koulupsykologinkin mukaan vika oli automaattisesti minussa tai vanhemmissani (eihän kukaan normaali lapsi nyt valitse kirjaa karkkipussin sijasta?). Muistan jopa joskus lapsena rukoilleeni jumalalta että koulukiusaamiseni loppuisi (kuuluin silloin vielä luterilaiseen kirkkoon, enkä nähnyt asiassa ristiriitaa), mutta eipä hän korvaansa lotkauttanut, ja kenties tapahtuma on osaltaan vaikuttanut polkuni kehitykseen. Ympäristö muokkaa meidät tietynlaisiksi, sehän on totuus. Minulle se on opettanut myös tiettyä kärsivällisyyttä, uskokaa tai älkää ;)
Sitä on elämässä joutunut kohtaamaan jos jonkinlaista vipeltäjää, esimerkiksi, töiden puolesta. Ollessani pikkukaupassa kassana, miesasiakas yritti käpälöidä minua tiskin yli, ja toinen ehdotteli suoraan tiettyjen "palveluiden" ostamista liikkeen takahuoneessa. Yök. Liikkeessä kävi vähintäänkin kerran viikossa joukko kristittyjä tuputtajia, eivät ostoksilla, vaan tuputtamassa uskontoaan. Myymälään! Voi hyvät hyssykät. Mitäs siinä sitten, yritä selittää edustamasi myymälän puolesta, ettei liike ole uskonnollinen, vaan aatteellisesti neutraali. Emme ottaneet vastaan myöskään vaalimainoksia (täsmennettäköön vielä että kyseessä oli normaali, sisustustavaroita ja elintarvikkeita myyvä liike). Hymyillään ja kohteliaasti kehotetaan porukkaa jatkamaan matkaa. Onneksi siviilissä ei aina tarvitse olla ihan niin korrekti, kun edustat vain itseäsi :)

No mikäs krisseissä sitten tökkii? Ei muu kuin se alituinen tuputus, johon ei vaan kasva toleranssi. Asun kirkkojen keskellä. Tässä on ympärillä vähintään parinsadan metrin säteellä seurakuntatoimintaa, pari kirkkoa, kappeli ja sen sellaista. Ne harvat päivät jolloin voin kaupassa käydä ettei joku tyyppi lähesty minua ja halua keskustella jeesuksesta o__O
Tai sitten Saatanasta; Oletko saatananpalvoja/Haiset Saatanalle! (mitä ikinä se tarkoittaakaan)
Tyylini on hieman tavallisuudesta poikkeava, ja pukeudun pääasiassa mustaan, mutta se ei tee minusta saatananpalvojaa! Aihetta olen jo käsitellyt "Noituutta ja Saatanaa" -postauksessa osiossa Pimeä Puoli. -Aina olen pyrkinyt sarveni viilaamaan ;D
Tähän saatananpalvontakysymyksestä johtuen poikkesin tavoistani sen verran, että otin kuvan päivän asustani:



 (Tässä siis teidän Siten Admin.. joka pukeutuu niinkuin tykkää ;D Vähän huonoja kuvia, minulla ei ole mitään hyvää kuvaustilaa kämpässä.)

Gootti

Joo, tuollaisia ovat minun arkivaatteitani. Toinen mitä minulta siis tullaan usein kadulla kysymään, on: Ootsä joku gootti/ ja mitä se tarkottaa/Millasia gootit on/Pukeutuuko kaikki gootit noin?
-Voi hyvä helv...*hampaiden kiristelyä* aivan samanlaista toistoa kuin noissa noita-kysymyksissä.
Kyseleekö kukaan tuulipukutyypeiltä, miksi he valitsevat juuri tuulipuvun? Edustavatko he jotain aatetta käyttäessään tuulipukua? Onko kaikilla tuulipuvun käyttäjällä samanlaiset/väriset/merkkiset tuulipuvut? Jaksaisitko itse selitellä moisia päivästä toiseen?
Minulle nyt esimerkiksi goottius on gotiikan ihailua eri muodoissaan, kauneuskäsitykseni voi olla hieman tavallista synkempi, mutta asiat joista pidän, tai en pidä eivät ole määriteltävissä sen kummemmin ulkonäköni saati esimerkiksi uskonnollisten valintojeni tai valitsematta jättämisen perusteella.
Ihmeteltävän monet ihmiset tuntuvat ajattelevan, että jos vaikkapa lähikaupassa ostoskorissani on pussillinen perunoita, rasiallinen teetä ja paketillinen Allways-siteitä, se liittyy automaattisesti jotenkin siihen miltä näytän ulospäin. Vähemmästäkin alkaa ketuttaa ;(

Nainen

Törmään myös silloin tällöin ihmisiin jotka haluavat ottaa minusta valokuvan. Mitä hittoa? Onhan se kiva että on harrastuksia, mutta silti, Kylmät väreet kulkevat selkäpiissä kun joku vanha setä tulee viereen kähisemään että "Nätti tyttö, tuletkos valokuvaan" tai sitten tyyppi mutisee kännykkäkameransa takaa olevansa ammattikuvaaja. Joo, keneltäkään ei ole vielä käyntikorttia herunut, että menkää vaan kotiinne. Miellän tuommoiset samaan kastiin kuin nekin hiipparit jotka nappaavat kuvansa salaa, tulevat kyselemään, paljonko veloitan yöltä, tai ne perverssit jotka tarraavat kiinni joko persukseen tai tisseihin keskellä katua ja päivänvalossa (kyllä, niistäkin on kokemusta). Nyt alkoi taas oksettaa :(

Oletettavasti tuulipukutyyppikään ei sen kummemmin ihastu tai vihastu jokapäiväiset toimensa keskeyttävästä ihmettelijästä kuin nyt sitten vaikka gootti (esim.), mutta kumma kyllä vain tuulipukutyypillä tuntuu olevan oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä niin että häntä myös kuunnellaan, ja hänet jätetään asian tiimoilta rauhaan. Vain koska en pukeudu samoin kuin valtaväestö, tai kuulu johonkin tiettyyn uskontoryhmään, minun pitäisi siis antaa tälle valtaväestölle oikeus tarkastella ja vaikka valokuvata minua miten ja milloin lystäävät, ja ehkä sitten myöhemmin antaa kudosnäytteitä valtiolle ja luovuttaa ruumiini tieteelle??

Noita-akka

Alkaa siis todella kyllästyttää selittely. Rasittavinta on kun oletetaan että pelkkä ulkonäkö (siinä missä nimike) oikeuttaa täysin tuntemattomat ihmiset kohtelemaan minua jollain tietyllä (usein epäkunnioittavalla tai halventavalla) tavalla, koska he mielessään kokevat minun jollain tavalla provosoivan itseään siihen. Ovatkohan he samaa mieltä niistä tuulipukutyypeistä? Ja millainen tilanne olisi jos olisin vaikkapa verotoimistossa töissä o__O
Rinnastan siis tässä pukeutumisen pakanuuteen, sillä se on helppoa näin vertauskuvallisesti. Noituus kun ei näy päällepäin, niin siitä on sivullisen vaikeampi alkaa vääntämään. Kuitenkin siihen, että joku tunnustaa olevansa noita, olen huomannut ihmisillä liittyvän samanlaisia ennakkoluuloja, kuin jos joku kertoisi olevansa homoseksuaali, feministi, eläinaktivisti tai domina. Lisäksi tavallisuudesta poikkeava ulkonäkö tuntuu oikeuttavan ihmiset tällaisen valinnan yleiseen paheksumiseen.

Jos joku vaikkapa ruokaostoksilla kysyy pentagrammistani, ja saatan mainita olevani noita (KOSKA MIELESTÄNI EI PITÄISI OLLA SYYTÄ HÄVETÄ SITÄ). Moni hyväksyy sen loogisena selityksenä, mutta on sitten ne ihmiset, jotka heti alkavat suhtautua jotenkin oudosti minuun. Jos kantaisin vaikka ristiä kaulassani, ja sanoisin sen olevan rippiristini, koska olen vaikka luterilainen, ei kukaan kiinnittäisi asiaan sen kummempaa huomiota ja suhtautuisi minuun kuten kehen tahansa tuntemattomaan ihmiseen.
Siellä näyttöpäätteittenne ääressä ette näe minua koko ajan, eikä se ole tähdellistäkään, sillä tämä ei ole esimerkiksi asutyyliblogi. Sen sijaan sivupalkissa pieni teksti kertoo teille että olen (tai ainakin miellän olevani) noita ja gootti. Kuitenkin, koska kirjoitan blogiani noitana, olen täällä oikeastaan vain tällainen noitatyttö, ja törmään nyt noitana yhä samanlaiseen "mitä se tarkoittaa?" -uteluun vaikka olen täällä jo asiaa kattavasti käsitellyt.
Pistäähän se miettimään että miksi udellaan jos ei kerran vaieta saaduilla vastauksilla? Enkä tunne täälläkään tarvetta selitellä itseäni (en nais-minää, gootti-minää tai sen enempää noita-minää) sen kummemmin kuin nyt jo teen, sillä silloinhan joutuisin menemään esim. loitsu- ja rituaaliosastolla henkilökohtaisuuksiin, ja suunnilleen laittaisin lukijoilleni sanat suuhun? Sitä en siis aio tehdä koska edelleenkään en opeta täällä noituutta, taikoja tai loitsintaa, vaan kerron ja käsittelen niihin liittyviä asioita yleisesti enkä yksityisesti.
Toki, kysyähän siis aina saa, ja pyrin parhaani mukaan vastaamaan asiallisiin kysymyksiin. Päällekäyviä korppikotkia kehotan edelleenkin tutustumaan ensin blogisisältöön ja linkkivinkkeihin, tai painumaan toisille blogeille meuhkaamaan ja vääntämään kättä.

Ihminen

Mielestäni aikuisella ihmisellä on oikeus olla, ajatella ja pukeutua kuten itse haluaa, ilmaista itseään, olla vapaasti oma itsensä maailmankatsomuksesta, alakulttuurista, sukupuolesta, hiusten- tai ihonväristä, kengännumerosta ja allergioista riippumatta. Enkä usko olevani ainut (Huom: ei-uskonnollinen viittaus vaikka lauseessa mainittiinkin sana "usko").
Kuitenkin, niin kauan kuin elämme yhteiskunnassa, jossa blondit ovat tyhmiä, maahanmuuttajat rikollisia, naiset huoria ja ruotsalaiset homoja, se ei taida olla mahdollista, mutten hitto vie aio ostaa tuulipukua tai värjätä päätäni vähemmän provosoivaksi koetulla värillä vain että minua arvostettaisiin jotenkin parempana ihmisenä.
Uteliaat häiriköt etsikööt siis ennemmin kärsivällisempiä selittäjiä tai hakekoon tietonsa vaikka internetin ihmeellisestä maailmasta, sillä minua ei kiinnosta tippaakaan jos osa teistä pitää minua umpimielisenä, ja neuvon seuraavaakin tuputtajavalokuvaajamoralistiperverssiä hyppäämään kaivoon :)

Kiitos. Toivottavasti siinä tuli kaikki tarpeellinen, enkä liikaa säikytellyt lukijoitani ;D
On mukava tietää että olette siellä noinkin monilukuisina, ja pyrin jatkossakin jatkamaan höpinöitäni täällä.

Kotonoita kiittää ja pokkaa :)

Jumalani?

Olen usein miettinyt, että kertoisinko vai enkö kertoisi mitään jumalistani, sillä minusta on vaivaannuttavaa puhua täällä minkäänlaisesta uskonnosta, koska koen sen jokaisen henkilökohtaisena asiana. Toisekseen, en halua kenellekään tulevan mieleen että saarnaisin uskoani teille (sillä yritän pitää blogini uskontoneutraalina), tai yrittäisin värvätä ketään, ja puhumattakaan, että maallikoille jumalani voivat vaikuttaa kammottavilta.. Kuitenkin, aiheesta on kyselty, ja minua on mm. kyseenalaistettu "noituudesta" ja "saatananpalvonnasta" ihan tarpeeksi, ja koska jumalat, tai niihin liittyvä uskonto ovat osa monen ihmisen elämää, katsoin aiheelliseksi kirjoittaa tämän postauksen ikäänkuin selvitykseksi tytöstä blogin takana. Mikäli sinusta, oi lukija, tuntuu ahdistavalta lukea uskonnoista, voit jättää tämän postauksen huoletta lukematta :)
Olen siis suomenuskovainen pakana, kunnioitan suomalaisia jumalolentoja siinä missä esi-isäni. Minulla on läheiset jumalolentoni, joita tarvittaessa alttarini äärellä tervehdin. Vuoden pääsapateissa työskentelen siis enimmäkseen jumalieni kanssa.

Olen perinnenoita, eli olen jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut wanhan linjan noituudesta, vaikken oikeastaan lapsuuden noitaleikkien keskellä tiennyt tuleeko minusta isona oikeasti noita, tai mitä se edes tarkoittaisi. Kuten monesta ihmisestä uskonto tuntui minusta toissijaiselta lapsena, vaikka olinkin vahvasti tietoinen ympärillä vilistävistä olennoista ja energioista. Lapsuudessani minulle myös tuputettiin mm. koulun puolesta kristinuskoa, jonka koin kovin ahdistavaksi. Moisen tuputuksen ansiosta etäännyin lopulta kaikista jumalista, ja pidin koko jumala-käsitettä ja uskonnollisuutta ahdistavana.

Noituus, ja kiinnostus noituuteen tuntuu kuitenkin kulkevan meillä suvussa, nykyään sen sisäistää paremmin kuin lapsena jolloin en äidin tarinoita aina täysin ymmärtänyt. Äitini, joka oli oppinut äidiltään ei kuitenkaan tuputtanut minulle tietojaan millään tavalla, vaan pikemminkin seurasi vierestä kun ajauduin noidan polulle jolla suvussani on jo kauan kuljettu. Hakiessani polkuani opiskeluni sivusivat niin uskontoja kuin folklorea, ja johtivat minut jossain vaiheessa jopa Wiccan pariin (huom. en kuitenkaan koskaan ole ollut wicca, ja tiesin etten tulisi koskaan olemaankaan). Wiccaan eksyminen on kuitenkin lähes väistämätöntä, lähinnä, koska esimerkiksi noituudesta yleensä oli äärimmäisen vaikea hankkia tietoa 90-luvulla, ainakin ilman internettiä ja välttävää kielitaitoa. Noituuden alueella Wiccasta muutenkin löytyy vielä nykyäänkin eniten tietoa ja Amerikassa se on saanut jo uskonnon statuksen. Siitä huolimatta, myös nämä wiccaa sivuavat tiedot auttoivat selkeyttämään tietäni, jonka avulla saatoin löytyä tälle lopulliselle polulleni. Äitini oli tukena matkallani, ja kun lopulta itse kysyin, alkoi hän kertoa minulle omia tietojaan, ja siitä se sitten lähti. Erosin kirkosta täytettyäni 18 vuotta ja minusta tuli "virallinen" pakana.
Olenkin suhteellisen kuuliainen jumalilleni, mutta en koe tarvetta sitoa itseäni uskonnollisiin dogmeihin millään tavalla. On minulla toki omat ohjenuorani.

Hyväksyin Äitimaa-käsitteen jo hyvin nuorena, elämän luojana naispuolinen olento vaan on aina ollut minulle järkeenkäyvin. Olemme tottuneet mieheksi identifioituun luojajumalaan, sillä miesten hallitsema, patriarkaalinen maailma nyrjäytti monet alkuperäiset luojattaret miehiksi. Ilmankos jumalakysymys vaikutti epäilyttävältä? En voi sanoa että ikinä etsin tai koin tarvitsevani elämääni suurempaa jumalolentoa, mutta silti jossain vaiheessa löysin jumalattaren elämääni pakanana, jos nyt noin voi sanoa, noituus on minulle edelleen eri asia kuin uskonto. En myöskään ole missään polkuni vaiheessa kokenut olevani mikään feministi-Dianisti ;D
Jumalattaren myötä lopulta myös jumala, tai jumalhahmo lopulta löysi luokseni, vieläpä sangen yllättävältä taholta. Enkä kokenut ilmestystäni ahdistavana. Pikemminkin kaikki tuntui hämmentävän luontevalta minulle, joka en tietyssä elämäni vaiheessa oli uskonut seuraavani koskaan minkäänlaista jumalaa. En siis voi sanoa niinkään etsineeni jumalatarta enkä jumalaa, mutta voin sanoa että tavallaan he löysivätkin minut, tartuin hetkeen ja seurasin heitä. Tapahtumaa voisi siis pitää jumalaisena ilmestyksenä. Kaikki jumalolentonsa löytäneet ymmärtänevät, mitä tarkoitan :) Tunnen täyttymystä polullani, ja tiedän tehneeni oikean valinnan ottaessani heidät vastaan.

Loviatar

Tunnetaan myös Lovettaren tai Lovittaren nimellä. Hänet sekoitetaan usein Louheen, Pohjolan emäntään, joka myös Louhittarena/Louhettarena tunnetaan. Uskoisin, että nimien samankaltaisuus on ollut syynä väärinkäsityksiin. mm. suomen kansalliseepos, Kalevala, kuitenkin paljastaa, että Louhi toimi Loviattarelle kätilönä, kun tämä synnytti yhdeksän poikaansa.
Joskus Loviatarta pidetään myös kivun jumalattarena, mikä ei oikein pidä paikkaansa:
Loviatar on yksi kolmesta Tuonelan (eli suomalaisen manalan) sisaruksesta. Nuorin sisarus, Kivutar, eli Kiputyttö hallitsee ihmisten kipuja ja tuskia, etenkin fyysisiä, mutta myös henkisiä. Hän jauhaa Tuonelan Kipuvuorella ihmisten kipuja Kipukivellä. Loviatar on sisaruksista keskimmäinen, Tuonelan sokea tytär/Tuonelan valkea äiti; neito, joka hallitsee ihmisten fyysisiä sairauksia ja tauteja. Vanhin sisar puolestaan on Vammatar, joka hallitsee erilaisia ihmisten psyykkisiä vaivoja ja mielisairauksia.

Loviatar tulee tarinan mukaan raskaaksi tuulen henkäyksestä. Synnyttävä nainen käännytetään pois monista paikoista, lapsia kieltäydytään nimeämästä. Niitä onkin aikamoinen liuta. Lopulta Loviatar nimeää itse lapsensa tuulisella luodolla.
Tyttäristä tulee Tuuletar ja Tähdetär, pojista Riisi, Luuvalo, Rupi, Rutto, Paise, Ähky, Syöjä, Pistos ja Riesa; Suuton, silmätön sikiö; Kiusa kaikille maille, ja näin noidat ja velhot siis saivat tarinan mukaan alkunsa. Loviatar on siis myös noitien emuu ;)
Loviatar on Alisen jumalatar, ja eräänlainen suomalainen Hecate; Noitajumalatar. Vaikka Loviattarella onkin aika pimeät juuret, se ei tee hänestä pahaa, vaikka hän ehkä vähän kostomielessä nimesikin lapsensa tautiolennoiksi.
Minulle Loviatar edustaa yksinäisen naisen voimaa, vahvuutta, toista näköä ja selviytymistä, mutta myös Alisen maailmaa, yhteyttä esi-isiin, ja kuolevaisuutta. Tavallaan Loviatarta siis voisi kuvata myös Tarokkipakan Miekkarouva. Loviatar hahmona on myös moniulotteinen: Koska Loviattaren raskaus oli neitseellinen, hän tavallaan edustaa sekä neito- että äitiaspektia.

Nimenä Loviatar viittaa Loveen, ja olentoon, joka hallitsee sitä. Lovi on muinaisessa kansanperinteessä ollut esimerkiksi tietäjien ja shamaanien käyttämä portti aliseen/Tuonelaan; Lovi tarkoittaa myös hedelmällistä luomisvoimaa, jumalatar-käsitteessä, ja viittaa myös naisen voimapaikkaan; Vittuun. Onhan sekin portti kahden maailman välillä, ja koska sielu on kuolematon, se saattoi näin syntyä uudelleen.

Kuten muillakin suomalaisen perinteen jumalhahmoilla, myös Loviattarella on ollut oma merkkipäivänsä; 22.12.
Loviattaren värejä ovat hopea- intuition ja enneunien väri, sekä valkoinen- kuoleman väri.

Toisessa tarinassa Loviatar synnyttää villin lapsen; pojan; luunsyöjän ja lihanpurijan. Olennon, joka oli liian raisu ihmisten tuville, niin että kuuluisa tietäjä ja jumalsankari, Vaka Vanha Väinämöinen, karkottaa pojan, Suden, metsään; Huomahan oravikorven.

Susi

Suomalaisissa tarinoissa Karhua on juhlittu tavalla jos toisellakin. Heinäkuussa on vietetty jopa karhun päivää. Karhu oli taivaista syntyperää oleva, ylevä jumalhahmo, joka ansaitsi ihmisen kunnioituksen siinä missä susi on manalan väkeä, ja näin ollen alhaisena pidetty ja syntyjään pahaksi mainittu. Eläimenäkin mm. suden verenhimoa on liioiteltu ja sutta on pelätty, mikä tuntuu olevan yleinen asenne tätä metsiemme hallavaista suurpetoa kohtaan vielä tänäkin päivänä.
*Erittäin asiallista susitietoa kaikille aiheesta kiinnostuneille löytyy Tunturisuden susisivuilta.

(Susi, Canis Lupus. Kuva: Wikipedia)

Minulle susi, niin eläimenä kuin jumalolentona, kuvastaa metsää, viisautta, jaloutta, väärinymmärrystä, kesytöntä mieltä, eläinyhteyttä ja piilotajuntaa. Vainottu susi, mikäli mm. kansantarustoon on uskominen, on itse osaansa syytön. Erilaisuutensa takia hänet karkotettiin kauas ihmisten parista, ja tuomittiin elämään metsässä. Suden karkotusta puolustavat tuntuvat kykenevän näkemään suden vain pahuuden ruumiillistumana.
Minulle Susi on ollut helppo hyväksyä, olenhan itsekin jo lapsuudestani asti ollut ulkopuolinen ja syrjitty, lähinnä muutaman ulkonäöllisen seikan takia. Lapset osaavat olla julmia, eikö?
Kuten sitäpaitsi olen aikaisemminkin maininnut, varsinainen jumalanpalvonta on aina tuntunut minusta vieraalle, enkä koskaan opinut tuntemaan tutuksi ihmishahmoisia jumalia. Kun Susi lopulta löysi minut, tiesin löytäneeni jumalani (Näin valon?) he kun tuntuvat Loviattaren kanssa erottamattomilta. Kunnioitan siis eräänlaista äiti-lapsi aspektia.
En myöskään ole yllättynyt, että jumalani on lihaa syövä metsänpeto sarvipäisen peuramiehen sijaan ;)

Suomessa Sutta ei juuri ole koskaan juhlistettu, mutta esimerkiksi muinaiset kreikkalaiset viettivät susijumalaan liittyvää Lupercalia-juhlaa 15. Helmikuuta. Jotenkin päivä tuntuu oikealta, joten Sudenpäivää olen viettänyt 15.2.
Suden värejä ovat musta- muutoksen ja maan väri, sekä punainen- energian ja veren väri.

Jos mie olen musta..

Tiedän, että yleisesti ottaen jumalani ovat jumalasteikossa vähäisinä pidettyjä, ja karsastettuja, aliseen ja manalaan liitettyjä olentoja, mutta en näe enkä koe heitä pahoina sen enempää kuin pidän noituudesta vainojen aikaan tuomittuja todellisina noitina. Asioilla on sitäpaitsi aina kaksi puolta, miksi vain hyvää; sokeria, kukkasia ja sateenkaaria synnyttävät jumalolennot ansaitsisivat palvontamme?
Olin vähäinen lapsi, lyhyt, kalpea ja hento, pieni ikäisekseni, helposti kiusattava. Ennen wanhaan, kun potria lapsia ihailtiin, kaltaisiani sanottiin epäonnistuneiksi ja mustiksi. Olisin siis isovanhempieni nuoruudessa ollut huonon emännän kuva ja potentiaalinen vanhapiika ;D
Lapsuudessani olin yksinäinen ja syrjitty koska näin maailmassa myös väkivallan ja hirviöt, enkä koskaan sopeutunut enemmistön trendipellejen muottiin. En taida nykyäänkään olla soveliain hyvinvointikulutusyhteiskuntaan. Avioliitto on laitos ja naisen asema on yhä olla pelkkä lapsentekokone, huvipuisto ja miehen käsikassara. Minä en sitä halua, ja voin olla täydellinen ihmisenä ilman mieheni sukunimeä. Keskinen maailma ei minusta ole pitänyt ja Yliseen olen liian epäsovelias, niinpä löysin omimpani Alisesta :)

Tulipas taas avauduttua, huh huh. Ehkä tämä kertoo lukijoilleni tarpeeksi maailmankatsomuksestani, ja miksi minulle on turha yrittää tyrkyttää esim. kristinuskoa :)

-Siunausta-