Noituuden Harjoittaminen?

Huom: Tämä kirjoitus ei sisällä minkäänlaisia ohjeita noituuden harjoittamiseen. Sen sijaan se saattaa rikkoa illuusiosi noituudesta:

Heipä hei vaan taas :) Päätin kirjoittaa tämän postauksen sillä minulta on usein, jo kyllästymiseen asti, kyselty täällä, että "Kuinka juuri minä harjoitan noituutta?". Olen vastaillut kärsivällisesti, että pääpiirteittäin samoin kuin muutkin yksityiset "wanhan liiton noidat", mutta saman kysymyksen toistuessa jatkuvalla syötöllä minä revin hiuksia päästäni, että jos te ihan oikeasti malttaisitte lukea niitä vanhoja postauksiani kuten olen jo usein kehottanut tekemään, niin teidän ei tarvitsisi kysellä tyhmiä koko ajan! Ja ennen kaikkea; Miksi vaivaudun enää edes vastaamaan kun moisesta ei selkeästi ole ollut ennenkään mitään apua?

Mutta viimeisen kerran: Yritän olla tässä mahdollisimman pitkäpinnainen, mutta koska aion vääntää tämän rautalangasta, aion myös väistämättä pitää hieman tyhminä teitä kaikkia, jotka jaksatte udella samaa vanhaa yhä uudelleen, sillä ainoat selitykset jotka keksin teidän toistuville kysymyksillenne samasta asiasta ovat seuraavat;
1. Vaikka olen täällä ruotinut noituutta eri muodossaan ja kertonut itsestäni noitana, monet teistä eivät kehoituksistani huolimatta ole lukeneet vanhoja, aihetta valottavia postauksiani, Puhumattakaan, että jos kerran yhä oletatte minun olevan samanlainen toimissani kuin ritualistinen noita tai wicca, ette selvästi ole vaivautuneet vilkaisemaan edes "Blogin Esittelyä".
2. Toisaalta, ehkä te vain lähtöjään kuvittelette noituuden olevan mielikuvituksellista tulipallojen heittelyä, lohikäärmeitä ja luudalla ratsastusta àla Charmed tai Harry Potter, ja itsepäisesti vain kieltäydytte käsittämästä asiaa sellaisena kuin se todellisuudessa on. Mikäli ette tietoisesti halua sisäistää teille tarjoamaani informaatiota tästä todellisen maailman noituudesta, ei blogini valitettavasti pysty tarjoamaan teille niitä "kovasti kaipaamianne" vastauksia.
3. Kolmas arvaukseni jatkuvasta toistosta olisi heikko koulupohja, mutta lukutaidottomuudesta tuskin on kyse, sillä ette kai te sitten osaisi kirjoittaakaan niitä kysymyksiännekään? Joten unohdetaan tuo viimeinen ja asiaan :)
 
Mitä Harjoittaminen on?

"Noituuden harjoittaminen" kalskahtaa varmasti kaikkien mieleltään rajoittuneiden korvaan samalta kuin "uskonnon harjoittaminen". Harva tulee muuten ajatelleeksi, että samoin myös liiketoimintaa, metsätaloutta tai kansantansseja "harjoitetaan". "Harjoittaminen" ei nimittäin tarkoita muuta kuin juuri kyseessä olevan aktiviteetin ylläpitämistä, vaalimista ja säilyttämistä, mikä tapahtuu juuri tekemällä ja vaikka harrastamalla kyseistä aktiviteettia, samoin kuin urheilija harjoittaa kehoaan, tai laulaja ääntään.

Ajatelkaapa hetki; Jos blogini keskittyisi vaikka, sanotaanko esimerkiksi vaikka noihin kansantansseihin, ja kaikkeen niihin liittyvään kuten asuihin ja tanssiaskeleisiin, kyselisittekö te minulta silti jatkuvasti "Kuinka juuri minä harjoitan kansantansseja?". Ymmärtäisin siis moisen kyselyinnon paremmin, jos minulla olisi, sanotaan nyt vaikka, lemmikkieläinblogi, ja mainitsisin ne kansantanssit vain ohimennen profiilissani, mutta oikeasti, jos koko blogi olisi jo lähtöjään rakennettu niiden hemmetin kansantanssejen ympärille, sama jatkuva kysely alkaisi pidemmän päälle vain vaikuttamaan, no, vähintäänkin vittuilulta.

Aihealueestaan riippumatta kaikenlainen mainittu "harjoittaminen" siis vaatii harjoittajaltaan sekä tietynlaista omistautumista, että erinäisiä kykyjä. Tällaiset "kyvyt" voivat olla joko luontaisia, itse opeteltuja tai esim. koulussa opittuja, mutta ne ovat aina henkilökohtaisia. Esim. et voi oikein harjoittaa keittotaitoa jos et osaa kokata, etkä uskontoa jos olet ateisti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kuka tahansa voi kyllä häärätä keittiössä, lämmittää einespitsaa ja kutsua itseään kokiksi, tai kirota mielessään sitä mulkvistia joka aina näpistää aamulehtesi, mutta vain noita voi taidollaan aiheuttaa sille lehtivarkaalle, sanotaanko, esim. kivuliaan ajoksen häntäluun alle ;)

Postauksessani vilisevistä, ammatillisista vertauskuvista huolimatta noituus, tai noita ei myöskään ole ammatti, vaan osaaminen joka asiassa ja alalla vaan on yleensä menestyksekkään harjoittamisen edellytys. Samoin voit osaavana kokkina opettaa muita laittamaan ruokaa, tai, voit matemaatikkona opettaa muita laskemaan, mutta on heidän omista luonnollisista taipumuksistaan kiinni omaksuvatko he lainkaan tarjoamiasi taitoja.
Kykymme ihmisinä nimittäin vaihtelevat, ja jokainen meistä on hyvä jossain. Ompelutaitoinen ompelee, mekaniikantaitoinen rakentaa koneita, lyriikantaitoinen kirjoittaa, ja nuotteja ymmärtävä säveltää musiikkia. Jos kukaan ei "harjoittaisi" mitään taitoja, kohtaisi yhteiskuntaa väistämätön taantuminen ja lopulta romahdus. Ompelutaito katoaisi, jos kukaan ei enää ompelisi, ja käsikirjoitustaito katoaisi, jos kaikki vain kirjoittaisivat koneilla. Mitä tapahtuisi, jos kukaan ei enää harjoittaisi maanviljelyä, ympäristöoppia tai lääketiedettä?
"Harjoittaminen" ei siis ole mikään uskontojen jäsenten tai noitien etuoikeus..

Ritualismi ja Uskonto

Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, tietoni noitana ovat pitkälti periytyneet meillä suvussa, eikä niillä ole mitään tekemistä minkään uskonnon kanssa. Minulla on jotain myös elämäni "uskonto-lokerossa", vaikken kuulukaan valtavirtaan. Uskontoni ei myöskään liity siihen että olen noita, mutta ymmärrän kyllä yleisen väärinkäsityksen aiheen tiimoilta.
Sama on nimittäin useimpien uskontojen kanssa; Uskonnot itsessään sisältävät aina tiettyjä rituaaleja ja muita sen sellaisia, jotka sen harjoittajien käyttämästä välineistöstä riippuen voivat välittyä sivustaseuraajan mieleen hyvinkin maagisina, jopa jännittävinä; Kuten vaikka kristin kirkon jumalpatsaat, pramea ehtoolliskalkki, papin kaapumainen messuvaate, tai pitkät, loitsumaiset liturgiat jotka messutaan hartaudella seurakunnan kanssa kynttilöillä valaistussa, hämyisessä juhlatilassa.

Kun Intialaisessa temppelissä viilletään eläinten kurkkuja auki kunnioituksena Kali-jumalattarelle, tai savannilla naamareihin ja eläintennahkoihin pukeutuneet, vartalomaalatut kyläläiset esittävät rituaalitanssia nuotion ympärillä pyytääkseen riistaonnea, on samoin kysymys uskonnollisesta rituaalista eikä noituudesta, tai sitten jokainen uskontonsa harjoittaja syyllistyy noituuteen aina jumalia moikatessaan.
Btw; Juuri tästä syystä monia luonnon-, ja pakanuskontoja "alkukantaisine/maagisilta haiskahtavine" rituaaleineen pidetään "Noitauskontoina", vaikka niillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen noituuden kanssa.
Jos vastaavia rituaaleja suoritetaan itsenäisesti, omaa voimaa ja energiaa apuna käyttäen, ilman omien jumalien myötävaikutusta, tai ilman, että omilla tekemisillä yritettäisiin mitenkään vedota jumaliin, voitaisiin jo ennemmin puhua aktuaalista noituudesta.
 
Rituaalinen Rituaali

Kysymys: Mikä rituaali sitten on?
Vastaus: Rituaali on jokin juhlavampi, arjesta poikkeava, isompi tai pienempi tapahtuma, jonka osallistujat kaikki keskittyvät k.o. tapahtuman onnistumiseen ja suorittavat sen yhdessä, joko läsnäolijoina tai toimeenpanijoina. Kuitenkin, valitettavan usein rituaali jo sanana yhdistetään lähes väistämättä joko uskontoon ja/tai maagiaan.
Noituudessa maagisen rituaalin perimmäinen tarkoitus on vaikuttaa ympäröivään energiaan omalla vastaavalla, ja siten saada asioita tapahtumaan ilman jumalolentojen vaikutusta asiaan, kun taas uskonnollisen rituaalin pääasiallinen tarkoitus on saada yhteys k.o. ryhmän palvomiin jumalolentoihin ja vaikuttaa vallitsevaan tilanteeseen näiden jumalolentojen energialla, eli jumalilta yleensä pyydetään tällöin apua tai palveluksia joko itselle tai jollekin läheiselle. Uskonnosta ja sen harjoittajista riippuen näiden pyyntöjen vastineeksi/korvaukseksi luvataan/tarjotaan erilaisia uhreja, kuten elotonta tai elollista omaisuutta (kuten sen hetkisiä statussymboleja, rahaa, ruokaa tai eläimiä). K.o. uhrit voivat olla uhraajastaan riippuen myös henkilökohtaisia tarjottavia, kuten ruumiinosia, sisäelimiä, sieluja, tai lapsia.
Esim. kristin kirkon piiriin kuuluvia uskonnollisia rituaaleja ovat mm. vihkijäiset tai hautajaiset, ehtoollinen ja ripittäytyminen.

Maaginen rituaali taas voi olla sekä varsinaiseen taiantekoon tai loitsuun valmistava rituaali, tai sitten, etenkin ritualistisen magian harjoittajien kohdalla, koko taianteon- tai loitsun suorittaminen. Maagisia rituaaleja ovat esim. Kehän luominen, kynttilämagia tai Voodoo-nuken tai amuletin valmistaminen.
Vertailun vuoksi, samalla tavoin rituaaleja ovat myös perhepäivällinen (etenkin jos ohjelmistoon kuuluu ruokarukous tms.), valmistautuminen tärkeään urheilusuoritukseen tai jopa nukkumaan valmistautuminen. Taikauskoisilla ja neuroottisilla ihmisillä voi lisäksi olla paljon omia, henkilökohtaisia rituaaleja, joita ilman ei voida kokea onnistumista missään yrityksissä.
Uskonnollisiin rituaaleihin viitataan joskus myös riitteinä, toisin kuin perhepäivälliseen.

Ritualistisesta noituudesta ei siis suotta puhuta ritualistisena noituutena. Ritualistisen noituuden harjoittajat tekevät lähes kaikki taiantekonsa ja loitsunlukunsa hienosti ja pikkutarkasti komean rekvisiitan keskellä. He luovat ympyrän, kutsuvat elementtejä ja työskentelevät lähes poikkeuksetta alttarin äärellä. Eroa esim. Wiccan uskonnollisiin harjoituksiin voikin olla vaikea havaita, sillä myös moni wiccalaisuutta uskontonaan tunnustava noita harjoittaa ritualistista magiaa, sillä se muistuttaa paljon wiccan uskonnollisia harjoituksia. Myös välineistö on pitkälti samanlaista. Noitien perusvälineet, kuten pata, pikari ja veitsi ovat aikojen saatossa päätyneet ritualististen noitien kautta wiccan harjoittajille, ja niistä on tullut osa heidän uskonnollista välineistöään. Valitettava pikkukiusa toki on, että kaikki niiden käyttäjät yhdistetään nykyisinkin ennemmin ritualistiseen magiaan kuin perusnoituuteen, ja sitten oletetaan, että minäkin tottakai vaan messuan suitsukkeet käryten alttarini äärellä aina "harjoittaessani noituutta".

Noituus Noituutena

Kun minä teen taikoja tai luen loitsuja, en tarvitse siihen välttämättä alttaria tai aina kehääkään, riippuu nimittäin, minkälaisesta jutusta on kysymys. Minulla ei ole kiinteää alttaria, enkä aina käytä kaikkia välineitäkään. Kotini on maagisesti suojattu alue, ja kaikki tarvittavat välineet löytyvät ympäriltäni. Käytän toki jonkin verran alttaria, pääasiassa juhlapäivinä, ja silloin voidaan lähinnä puhua uskonnollisesta rituaalista kuin noituuteen liittyvästä taianteosta.
Loppupeleissä noituus itsessään on siis hyvin yksinkertaista. Siihen ei tarvita hienoja välineitä eikä jumalten apua. Voima on noidalla itsellään, sitä ei rukoilla mistään, ja kyllä, sitä käytetään että saadaan asioita tapahtumaan. Isoja (esim. säätilaa koskevat asiat) tai pieniä (kuten raha tai kyläily) asioita, ja on harjoittajasta itsestään kiinni kuinka itsekäs päättää olla. Noidan moraalista olenkin jo kirjoittanut, samoin kuin omista ohjenuoristani elämässä.

Noitana en siis tarvitse isoja rituaaleja ja hienoja kattauksia loitsiakseni, vaan noituus on osa elämääni, sen luonnollinen jatke. Minulla on toki välineitä joita käytän noituudessa, samoin kuin vaikka ompelijalla on välineitä joita hän käyttää ommellessaan, mutta se ei tarkoita että nämä välineet olisivat mitenkään erityisen silmiinpistäviä tai mainittavia, sillä noita käyttää myös paljon taikakaluja. Jos vaikka valmistan jonkin pikkuesineen (esim. helmi tai kolikko) lievittämään stressiä, ja sujautan sen salaa mieheni takin taskuun, olen "harjoittanut" noituutta, mutta onko tämä helmi tai kolikko sitten niin mainittava "noidan väline"?

Kun kysytte uudelleen ja uudelleen "Kuinka sinä harjoitat noituutta", en oikeasti tiedä mitä minun pitäisi siihen vastata, tai siis, kuinka monella eri tavalla minun pitää selittää sama asia että se menee perille? Kun kehotan teitä lukemaan vanhoja postauksiani, vastaus löytyy sieltä. Ei yhdestä ainoasta, vaan.. no, miksi luulette että esittelen täällä kasveja tai ennustustapoja? Kyllä, tulevaisuuden/salattujen asioiden tarkastelu lukeutuu myös kuuluvaksi noituuden piiriin, mutta se itsessään ei tee jokaisesta ennustajaeukosta noitaa. Btw; Ennustaminenkin on itsessään rituaali; Vaikken esim. kortteja tulkitessani koskaan luo ympyrää, sytytän silti usein kynttilän ja/tai suitsukkeen.

Mitä Ennustelun ja uskomusten ulkopuolelle sitten jää? Noituus on aina omalla tavallaan läsnä noidan elämässä, mutta sen harjoittamisen ei välttämättä tarvitse olla jokapäiväistä. En itsekään "tee taikoja" tai "loitsi" säännöllisesti tai edes joka päivä, vaan aina tarpeen mukaan. Eli aika harvoin, koska kyvyn mukana tulee aina suuri vastuu omista teoista.
Noita siis turvautuu voimiinsa tarvittaessa, ja harjoittaa siis noituutta tarpeen mukaan. Jos kirjoitan täällä esim, että tämä ja tämä yrtti karkoittaa pahaa, siihen minäkin sitä käytän. Siinä on jo yksi noitajuttu takataskuun. Vaikka yritänkin ajoittaa postauksiani vähän vallitsevan vuodenajan tm. ajankohdan mukaan, kyseessä ei ole mikään "päivän yrtti" tai ""tee tätä ruokaa tänään" -postaus. Noituus itsessään ei ole orjallisesti sidottu viikonpäiviin tai vuodenaikoihin, mutta jos mainitsen, että maagisin ajankohta tälle ja tälle on tämä ja tämä, niin sitä minäkin noudatan (toinen noitajuttu). Mitä luulette, onko minulla viipale inkivääriä lompakossa, tai hevosenkenkä oven päällä?
Joo, nehän ovat "vain amuletteja", mutta ette taaskaan kuunnelleet. Noituuden ja taikauskoisten tapojen erot eivät paljoakaan poikkea toisistaan, ja mm. wanhat kansanuskomukset ovat suuri osa wanhan liiton perusnoituutta tänäkin päivänä. Unohda ne kallit energiakivet ja täytä taskusi takapihan poimulehdellä!
 
Mutta Kuinka Sinä Sitten Harjoitat Noituutta, Kerro Kerro Kerro!!

Ihmisten asenne noituutta kohtaan on myös harmillisen usein kangistunut televisiosta ja sarjakuvista opittuihin kaavoihin. Eli jos noituutta ei harjoiteta kaavut päällä loitsien synkissä katakombeissa, niin homma toimii tietysti niin, että sirottelemme omenanlehtiä banaanin päälle, sanomme "Abracadabra" ja voilá, meillä on heti omena. Puolet teinilukijoistani tuntuu sitäpaitsi vain vesi kielellä odottavan milloin postaan tänne "toimivia taikoja". Tiedän, jösses.. Miten olisi tämä: Kiipeä kolmasti muutetun ladon katolle, laita hieman kuusenpihkaa kielellesi, levitä kätesi, ja hyppää. Hypätessäsi huuda kovaan ääneen "Tervapääsky", ja muutut pääskyseksi. Taian poistat helposti pulahtamalla lähdeveteen. Ja joo, jos haluat muuttua joksikin muuksi linnuksi, huudat vain sen nimen hypätessäsi.

Just joo, ja totta toinen puoli. Noituus on sitä, että saamme tiettyjä kaavoja noudattaen asioita tapahtumaan, tai olemaan tapahtumatta, mutta järki käteen; Emme mekään voi rikkoa fysiikan lakeja! Maalaisjärki käyttöön, eli kaikki jotka kokeilivat tuota pääskyskonstia, ansaitsevat myös, Darwinin kiitos, sen seuraukset.
Surullisintahan tässä on, että nyt te kaikki teininoitaihkuttelijat siellä kotoisten näyttöpäätteidensä äärellä mietitte, mikä tuossa pääskyseksimuuttumisessa sitten mättää? Eikö taika murrukkaan lähdevedellä, vai tuleeko piru penäämään sielua jos tuota uskaltaa kokeilla? Ymmärrettävistä syistä, en alennu edes vastaamaan tuohon ;l

Tuossa mielessä noituuden, samoin kuin kaikkien muidenkin asioiden harjoittaminen kysyy paitsi aivoja, myös enemmän tai vähemmän niitä omia kykyjä tehdä ja toteuttaa. Wanhan linjan noituus, eli perinnenoituus, sisältää tottakai erinäisiä vippaskonsteja ja taikoja joilla voidaan tarvittaessa vaikuttaa joko omaan, tai ympäröivään elämänmenoon, ja joita aika ajoin sivuan teksteissäni, mutta koska en edelleenkään aio opettaa teitä kaikkia tekemään tavallani, että voitte etsiä ja löytää itse itsellenne sopivat harjoitukset. Löydätte kyllä sopivasti vinkkejä teksteistäni ;) Eli kyllä, blogiltani löytyy aimo annos niitä "oikeita, toimivia taikoja", jos vain harjoittajassa on tarpeeksi kykyjä ja henkilökohtaista energiaa saada homma toimimaan. Enkä siis tarkoita tuota pelkkää "Noitakonsteja" -osiota, sori :D

Kun siis aina muistutan teitä tuosta "en halua opettaa teitä tekemään tavallani", tarkoittaa, etten edes voisi tehdä niin, koska "Niin monta luutaa kuin noitaa"; Teillä on varmasti jokaisella erilainen elämä, erilaiset kiinnostuksen kohteet ja saavutettavat määränpäät? Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että jos tämä olisi ritualistiseen noituuteen tai johonkin uskontoon liittyvä blogi, te lukisitte täältä tarkkoja ohjeita tiettyjen määränpäiden saavuttamisesta ja siihen tarvittavista välineistä ja kopioisitte valmiiksi annettuja rituaalikaavoja kuin reseptejä leivontablogista ja kohta jo messuaisitte täydenkuun alla metsässä itsellenne palkankorotusta tai veisaisitte hoosiannaa kirkonpenkissä taivaspaikka mielessä kiiluen. Yhtenä laumana, toistenne klooneina, ja vakuuttelisitte siinä sivussa sitten olevanne yksilöitä..

Kun sanon että noituus on elämäntapa, tarkoittaa se vain, ettei siihen kuulu sen kummempia kaavoja tai tarvikkeita kuin ei esim. puutarhanhoitoon, käsitöihin, tai ruoanlaittoon. Perusjutut ja -asiat täytyy tietenkin omata, mutta siitä eteenpäin jokainen rakentaakin sen sitten elämäänsä sopivaksi, juuri niitä wanhoja neuvoja ja tapoja seuraamalla. En kuitenkaan tarkoita eklektisyyttä (pois se minusta), vaan tässä tapauksessa wanhasuomalaisen tiedon soveltamista käytäntöön. Ajatellaan että noituus on vanha keittokirja; Sinun ei tarvitse osata jokaista reseptiä ulkoa jos kerran osaat kokata. Toisekseen, osaat kirjastasi varmasti vain ne reseptit joista olet pitänyt, vaikka kaikki ovatkin aina tallessa kirjan sivuilla. Kolmanneksi, tiedät että se vanha keittokirja on sinulle hyödyllisempi ja tärkeämpi kuin kaikki markkinoiden uudet ja hienot keittokirjat yhteensä.

Toivottavasti tämä teksti vastasi tarpeeksi kattavasti tuohon Noidankodossa valitettavan usein esitettyyn, ja taatusti ärsyttävimpään kysymykseen: "Kuinka sinä harjoitat noituutta?", eikä teidän tarvitsisi kysellä sitä enää. Minä nimittäin todella vihaan sitä. Kyllä, "vihata" on vahva sana, mutta sen käyttö lauseessa oli tällä kertaa täysin harkittua ja tarkoituksellista.

-Kaikkea Hyvää-

Noidan Arkisia Ajatuksia

Minulta on joskus kysytty noudatanko Redeä? Vastaus on yksinkertaisesti "En".

Rede on useimmille tuttu, pääsääntöisesti uuspakanallisiin luonnonuskontoihin, tai muuten ritualistiseen magiaan suuntautuneiden ihmisten noudattama sääntö/ohjekokoelma, joka tunnetaan myös Noidan-, tai Wiccan reden nimellä. Noidan redestäkin puhutaan juuri ritualistisen magian piireissä, vaikkei sillä ole mitään tekemistä wanhan linjan noituuden kanssa.
Kuitenkin noitanoviisi, tietoa noituudesta etsiessään törmää yleensä juuri Wiccan teksteihin ja kokoelmiin, joten aihe lienee tarpeeksi tuttu ja käytän sitä rinnasteena. Aluksi muistuttaisinkin, että Wicca on uskonto, eikä jokainen noita välttämättä ole wicca, eikä jokainen wicca noita. Uskontona Wiccoillakin on taustallaan monenlaisia periaatteita, ohjeita ja rituaaleja, joista nykyään tunnetuin lienee redekohta "Kun et vahingoita, tee mitä tahdot." Tätä muistuttaa esim. kristittyjen kymmentä käskyä, joissa viides, "Älä tapa" lienee lähinnä edellistä.
Tarvitseeko noita sitten samalla tavoin pelisääntöjä? Redeä? Onko yksityisille tai perinnenoidille omat ohjenuorat vai ihan muut säännöt?

Rede itsessään voi kuulostaa monista viralliselta ja sitovalta. Sanomalla noin kuulostan varmaan anarkistilta, mutta koska en noitana ole kokenut tarvetta sitoa itseäni mihinkään vallitsevaan uskonnolliseen suuntaukseen, lahkoon, tai piiriin, en myöskään ole velvoittautunut niiden kaavoihin ja asetuksiin joiden mukaan eläisin päivittäin varoen tekemästä virheitä.
Vertailun vuoksi, esim. valtioiden omakohtaiset lait ovat tarpeellisia miljoonapäisissä yhteisöissä, maissa ja kaupungeissa, sillä ihminen on oikullinen ja arvaamaton, puhumattakaan että olemme itsepäisiä. "Pienempien" ryhmien, kuten kerhojen, kiltojen, järjestöjen, ja vaikka sitten uskonnollisten liikkeiden säännöt, dogmit, asetukset sun muut, on laadittu samalla periaatteella kuin valtion lait; Yhteisönsä jäseniä silmälläpitäen, jotta ryhmänsisäinen järjestys säilyisi. Tällaisten ryhmien sääntökokoelmissa onkin paljon samankaltaisuuksia, mutta erojakin toki löytyy. Esimerkiksi eri noitapiireillä voi olla myös omia, piirinsisäisiä sääntöjä, mutta se ei tee noituudesta uskontoa.

Minulla on toki omia elämänohjeitani, kuten varmasti monella teistä, ja ajattelin, että voisin jakaa niitä kanssanne. En tee tätä siksi että odottaisin teidän alkavan tehdä tavallani, sillä kyseessä EI OLE yleispätevä säännöstö ihan joka iikalle.
Elämänohjeeni eivät myös edelleenkään ole minkään uskonnonsisäisiä. Toivon vain että voitte kokea olevanne onnistuneita noitina vaikkette kokisikaan kaikkialla mainostettua Wiccan redeä omaksenne ja mietitte miksi (virallisen lainsäädännön ulkopuolisia) säännöstöjä pitäisi noudattaa tai mitä seuraisi jos ette noudata. Sitäpaitsi, tuskin kaikki ihmisetkään noudattavat esim. kaikkia uskontonsa sisäisiä sääntöjään, nou hätä..
Tässä siis Kotonoidan 5+1 elämänohjetta, joita pyrin noudattamaan jokapäiväisessä elämässäni:

1) Ei saa olla pienille paha.
-Tämän opin isältäni, ja koen sen ehkä tärkeimmäksi ohjeeksi elämässäni noitana. Maailmassa on paljon erilaisia olentoja, ja jokaisella on oikeus elää ja olla rauhassa. Niin ihmisillä kuin eläimillä. Jos vaikka tietä ylittävä kastemato ei häiritse sinun elämääsi, miksi liiskaisit sen? Olennon maallisen majan koko tai vaikka henkinen kapasiteetti ei ole suoraan verrannollinen olennon oikeuteen elää. Tapan kyllä hyttysiä kesällä, mutta nehän suorastaan kerjäävät sitä ;)

2) Kunnioita luontoa.
-Tarvitseeko edes selittää? Olemme kaikki lähtöisin luonnosta, joten olemme sille vain elämämme velkaa. Puhtaassa ympäristössä voimme paremmin kuin kaatopaikalla. Eikä tarvitse olla mikään viherpiipertäjä-hippi elääkseen edes vähän ekologisemmin. Jos roskista ei ole lähistöllä, laita ne karkkipaperit taskuun tai laukkuusi sen sijaan että kylväisit niitä ympäristöön, ja sammuta valot niistä huoneista joissa et ole.

3) Talo elää tavallaan ja vieraat sen mukana
-Tämän opin äidiltäni. Koti ja kotirauha on jokaiselle, ja etenkin jokaiselle noidalle, pyhä. Kunnioittamalla toisen kotia ja sen sääntöjä osoitat parhaiten kunnioitusta sen asukkaille. Elintapoja on monenlaisia, mutta miksi sikailisit toisen kotona jos hän ei sikaile sinun luonasi? Älä arvostele toisen kotia vaikka se olisi mielestäsi huonompi kuin sinun. Älä rohmua jääkaappia ilman lupaa, tai nuuski toisten kaappeja. Jätä kengät eteiseen, käytä lasinalusta pyydettäessä ja laita roskasi roskikseen, ja esim. banaaninkuoresi biopussiin mukisematta, jos se kerran on talossa tapana. On kohteliasta käydä kylässä, mutta älä "jää asumaan" ellei asiasta ole etukäteen isäntäväen kanssa sovittu. Muista, että isäntäväki ansaitsee kotonaan niin ruoka-, ja iltarauhansa. Ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tapoja, ja kirouksiltakin vältyt parhaiten hyväksymällä sen.
*Rikollinen toiminta ja -tavat tietysti erikseen, eikä esim. selvää eläinräkkäystä yms. valtion lailla kiellettyä koskaan pitäisi toisen kotonakaan katsoa läpi sormien ja hyväksyä vain "talon tapoina".

4) Ole rehellinen itsellesi.
-Tämä ohje voi ihmisestä riippuen tuntua olevan ristiriidassa aiemmin esittämieni ohjeiden kanssa, mutta on tärkeydessään ensimmäisen veroinen. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa vain että älä suotta teeskentele miellyttääksesi muita, äläkä toimi vastentahtoisesti tai elä elämääsi vastoin periaatteitasi vain koska joku muu kertoo sinulle sen olevan oikein tai väärin, tai yrittää uhkailla tai pakottaa sinut toimimaan itseäsi vastaan. Olemme kaikki yksilöitä, ja jokaisella meistä pitää olla oikeus päättää itse esim. pukeutumisestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, uskonnostaan, ruokavaliostaan ja elämäntyylistään yleensä.

5) Ajattele.
-Tietämättömyys ei tarkoita tyhmyyttä. Tyhmyyttä on pysytellä tietämättömänä. Muista siis se maalaisjärki. Älä odota valmista, äläkä anna omaa elämääsi minkään tai kenenkään toisen haltuun, sillä maailma ei kysy mitä sinä haluat, vaan se kysyy, mitä sinä osaat. Opettele, tee, ota selvää, sisäistä ja viisastu.
Mikäli se sormi kuitenkin menee suuhun, viimeiseksi, vaan en vähäisemmäksi, siteeraan siis Karjalan-mummiani:

"Kaik lutviutuup."

Varsinaiset sääntökokoelmat, redet, dogmit ja sen sellaiset on siis tarkoitettu isommille ryhmille. Tarpeeksi iso maaginen, tai uskonnollinen, ryhmä tarvitsee tottakai, sääntöjä, etenkin, jos he harjoittavat rituaalejaan ryhmissä. Niin he voivat tasapuolisesti käyttää magiaansa/energiaansa, tms. Eli, kun kaikki ryhmän jäsenet rukoilevat samoja olentoja samoina päivinä, käyttävät rituaaleissa samoja perustarvikkeita samojen kaavojen mukaan ja niin edelleen, ryhmän tasapaino säilyy ja maaginen energia jakautuu tasan kaikkien ryhmän jäsenten käytettäväksi. Magiassa itsessään on toki omat kirjoittamattomat sääntönsä joita me noidat pidämme itsestään selvinä, mutta täytyykö meidän kaikkien lisäksi kierrättää, syödä lähiruokaa, luopua kosmetiikasta, rentoutua tuoksukynttilän valossa ja omistaa 13 mustaa kissaa ollaksemme katu-uskottavia ja julkisesti hyväksyttyjä noitia tai ihmisiä?

Ei tietenkään. Ihmisiähän tässä ollaan ja erehtyminen on inhimillistä. Tämä ei tarkoita että yksityinenkään noita voisi melskata kuin pellossa veräjät auki, sillä maaginen energia voi olla varsinkin aloittelijalle oikukasta, ja liika itsekkyys yleensä tuppaa kostautumaan, sillä kaikki tekomme heijastuvat lopulta meihin itseemme, ennemmin tai myöhemmin. Noidan moraali onkin noidan korvien välissä kuten muillakin ihmisillä, ja meillä on yksilöinä erilaisia uskomuksia ja tapoja, joten yhdelle sopivat säännöt voivat tuntua toisesta ahdistavilta tai rajoittavilta. Joskus vika on siinä jukuripäässä, joskus turhan sitovissa säännöissä. On siis eri asia kieltää esim. tappaminen, kuin vaikkapa.. öö.. kieltää kotikaupungin ulkopuolelta ostettujen suitsukkeiden polttaminen Torstaisin ;)

Enpä minä tähän muuta keksi. Äläkä stressaa vaikka tekisitkin väliin niitä surullisenkuuluisia virheitä. Ota pikemminkin niistä opiksesi, ja muista se maalaisjärki. Vastoinkäymisten ei ole pakko lannistaa, vaan ne voivat, ja niiden tulisikin, kasvattaa meitä ihmisinä. Mikään sääntökokoelma (virallisen valtion lain ulkopuolella) ei ole ehdoton, vaan kysymys on pikemminkin ohjenuorista. Jokaisella yksilöllä lienee omat elämänohjeensa ja mantransa, joiden noudattaminen pitää meidät inhimillisinä ihmisinä. Jokaiselta se ei valitettavasti onnistu, ja maailmaan mahtuu myös mistään mitään piittaamaattomia kusipäitä. Moraali on lopuksi omassa itsessäsi, jos on..

Muokkista: Vastaanottamani palautteen vuoksi muutin tuon kappalejärjestyksen ymmärrettävämpään muotoon. Kannattaa myös oikeasti klikata niitä linkkejä..

Vanhaksipiiaksi Kyöpelinvuorelle?

"Kun auringon paisteella sataa,
silloin vanhatpiiat kylpevät Kyöpelissä"
-Wanha sanonta-

Useimmille Kyöpelinvuori on saduista, folkloresta ja myyteistä tuttu paikka jonne noidat ja trullit lensivät pääsiäisyönä taikavoiteen voimalla viettämään sapattia. Vuorellaan harvahampaiset takkutukat sitten keittelivät taikajuomia mustissa padoissa, söivät kärpässienikeittoa ja lietsoivat rajuilmoja väkevillä loitsuilla. Mustat kissat kuuluivat tottakai asiaan uskollisina seuralaisina. Folkloretotuudesta moiset satukirjakuvitelmat kuitenkin ovat aika kaukana..

Kyöpelinvuorella on toki pelottava nimi. Sanana kyöpeli juontuu vanhasuomalaisesta, levotonta/kolistelevaa kummitusta/räyhähenkeä tarkoittavasta sanasta "Kööpeli" (paikkakunnittain myös "Köpeli", "Köppeli" tai "Kömpeli"). Kyöpeli kertoo surullisesta kohtalosta, olihan se kummitus joka jäi kummittelemaan jos se oli eläessään tehnyt rikoksia, teloitettu, tai muuten kokenut väkivaltaisen kuoleman. Vapaasti käännettynä Kyöpelinvuori tarkoittaa siis kummituksenvuorta.
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kolistelevan ja meuhkaavan Kööpelin moninaisista murreasuista juontuu myös mämmikouraisista taipumuksista kertova jokapäiväinen termi "Kömpelys", eli kömpelö :)

Kansan käsitykset (folklore) Kyöpelinvuoresta vaihtelevat, mutta kaikkein vähiten se on koskaan ollut minkään sortin noitien kokoontumispaikka. Kyöpelinvuori oli eräänlainen paratiisi/onnela, jonne varsinkin kirkon piirissä uskottiin hurskaiden neitsyiden pääsevän. Kansan keskuudessa Kyöpeli oli paikka jonne kunnialliset vanhatpiiat pääsivät viettämään vanhuudenpäiviään jos eivät miestä eläessään löytäneet. Uskomus on kotiutunut meille Ruotsista, mutta myös venäläisillä on samansuuntaista folklorea.
Ennen vanhaan naimaton, Etelä-suomalainen tyttö joutui vanhanpiian kirjoihin jo 25-vuotiaana, pohjoisempana ikäraja saattoi olla 30-, ja jopa 40-vuotta, ainakin jos asiaa katsoo nykypäivän vinkkelistä, jolloin naimisiinmenoikäkin on korkeampi mikäli avioon edes päätetään astua.
Ainakin yksi määritelmä kertoo 27-vuotiaan naimattoman tytön (ja pojankin) joutuvan Kyöpelin ensimmäiselle portaalle, ja alkoi jo olla kiire naimisiin. Kyöpeli siis odottaa molempia sukupuolia. Kyöpelinvuorella vanhatpiiat sitten paistoivat pannukakkuja ja kehräsivät lankaa siinä missä vanhatpojat kutoivat verkkoja. Kerrottiin myös että vanhatpojat vetäisivät kelkalla vanhatpiiat kyöpeliin, toisen tarinan mukaan juuri vanhatpiiat olisivat vetojuhtina.
 
Puulasta konttiin

Kyöpelinvuori kuitenkin kuvataan aina vuoreksi; Korkeaksi, vaikeapääsyiseksi vuoreksi. Kipuamista vaikeuttivat lasiset, jäiset, tai lasisen sileät/liukkaat seinämät joita eivät sukupuolisiin nautintoihin langenneet kyenneet nousemaan. Mahdollisia, tulevia vanhojapiikoja saatettiinkin uhkailla "Kyöpelin taakalla", sillä nousu oli vaikea, etenkin jos ei ollut siveä, ja seinämää piti nousta suolakontti tai hiekkasäkki selässä. Joidenkin lähteiden mukaan kipuajalla piti olla pata selässä ja jalassa tuohivirsut. Virsuissa kulkevia vanhojapiikoja kiusoiteltiinkin paikoin huutelemalla: "Missäs on patas?".
Erään tarinan mukaan itse Paholainen kolmen mustan härän avulla vetäisi uhrit ylös pystysuoraa seinämää kyöpeliin, jolloin käsitys "paratiisista" saattaa vääristyä, tai sitten pirulla näin peloteltiin pois kaikki vähemmän hurskaat tai jo neitsyytensä menettäneet. Vuorenkuvetta hinattavat istuivat tarinassa kissannahkaisilla tyynyillä, tuohisormus peukalossa ja puinen lasta kainalossa. Lastalla käännettiin sitten vuorella paistettavia pannukakkuja.

Kyöpeliin joutuminen on siis ollut sekä rangaistus kelpaamattomuudesta, että palkinto siveydestä. Jopa miesten kanssa eläneiltä sanottiin evättävän pääsy kyöpeliin. Miten asian laita olisikaan nykyisin, kun avioliitto on vapaavalintaisempi, ja susiparit entisaikoja yleisempiä?
Tällaisista "langenneista" sanottiin: "Ettei tuo kelvannut Kyöpeliin", tai naurettiin: "Oliko liukkaat raput?"
Voidaankin miettiä hinkuiko kansa naimisiin Kyöpelin pelossa, vai jäätiinkö naimattomiksi tieten tahtoen jotta tuonpuoleisessa saavutettaisiin utopia?
Mikäli vanhapiika kuitenkin sattui pääsemään naimisiin, hänen sanottiin palanneen Kyöpelistä, tai Kyöpelin eteisestä. Näin sanottiin myös vanhimmalle sisarukselle jos nuoremmaiset olivat päässeet naimisiin ennen häntä.

Liikapäivä?

Karkauspäivää vietettiin ennen vanhaan 24. Helmikuuta, mutta vakiintui myöhemmässä vaiheessa vuoden ylimääräiselle päivälle; 29. Helmikuuta. Karkausvuosi toistuu joka neljäs vuosi. Nyt, 2012 on Karkausvuosi, ja seuraavan kerran se osuu vuoteen 2016.
Suomalaisessa folkloressa Karkauspäivä onkin tunnettu mm. "Vanhojenpiikojen päivänä", jolloin nainenkin saattoi kosia haluttua miestä jos ei tämä itse ymmärtänyt tehdä aloitetta. Mikäli kosijanainen sai pakit, kuului hyviin tapoihin että pakit antanut mies sitten osti naiselle hamekankaan. Kenties kosinnan odotettiin vastaisuudessa onnistuvan paremmin uudella, kauniilla hameella, tai sitten uuden hameen uskottiin houkuttelevan kosijoita. Karkauspäivä siis tavallaan toi toivoa kaikille kyöpeliä pelkääville.
Mikäli se oma ylkä on kuitenkin jo löytynyt, voi sitten Karkauspäivänä paistaa sille vaikka niitä pannukakkuja ;)

Painukoot Hiiteen

Tiivistettynä voitaisiin siis päätellä, että alkuperäiselle Kyöpelinvuorelle noidilla ei ollut mitään asiaa. Eikä kenelle muullekaan sen puoleen, ainakaan jos ei omistanut virsuja ja puulastaa ;)
Pohjoismaisissa tarinoissa mainitaan noitien kokoontumipaikaksi Blåkulla -niminen paikka. Blåkullan nimi tarkoittaa vapaasti suomennettuna "Sinistä kukkulaa", jonne noitavainojen aikaiset lapsitodistajat kertoivat noitien lentävän Saatanan pitoihin irstailemaan. Blåkullan ajateltiin olevan luoto, saari tai kaukainen maa jossain Baltian tai Öölannin liepeillä. Tämä Blåkulla on sitten virheellisesti kääntynyt suomalaisten suussa Kyöpelinvuoreksi
Myönnettäköön että padan ja Vanhan Vihtahousun esiintyminen suomalaisissa tarinoissa on on ollut omiaan vaikuttamaan myytin syntyyn juuri Kyöpelistä noitien paikkana.

Missäs noidat sitten kokoontuvat jos eivät Kyöpelinvuorella? Vaustaukseksi sanottakoon että: Muualla. Suomalaisessa folkloressa noitien kokouspaikkana on palvellut mm. Hiisi, alisenväen, vuorenpeikkojen ja hiisien (usein maanalainen) valtakunta jossakinpäin metsänpeittoa.
Suomalaisittain Kyöpelinvuorta tunnetuimpia ja perinteikkäimpiä pakanapaikkoja ja alttareita ovat kuitenkin olleet erilaiset kuppi- ja seitakivet sekä uhrilehdot, jotka eivät kuitenkaan olleet niinkään noitien kokouspaikkoja, vaan luonnonpyhättöjä joissa palvottiin ja kunnioitettiin muinaisia jumalia, mutta kristinuskon saadessa jalansijaa monet näistä lehdoista hakattiin hellapuiksi.

Jokaisella noitapiirillä ja -ryhmällä on tietysti nykyisinkin jokin oma, salainen tapaamispaikkansa joko luonnonhelmassa tai sisätiloissa. Myös historia tuntee noitaryhmiä jotka ovat suosineet tapailua tietynlaisessa "voimapaikassa" kuten tienristeyksissä, luodoilla, kallioilla, tai korkeilla luonnonpaikoilla, joita tästä syystä on sitten seurannut virheellinen "Kyöpelinvuori" nimitys.
Myös nykyisissä noitapiireissä jäsenten keskuudessa voidaan vitsikkäästi viitata tulevaan kokoontumiseen sanomalla "mennään Kyöpelinvuorelle".

Onkos oikeita Kyöpelinvuoria?

No onhan niitä ympäri Suomenmaata. Tavallaan. Kyöpelinvuorta on käytetty paikannimenä mm. Savossa (Mäntyharju ja Suonenjoki), Hämeessä (Hattula ja Hauho), Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.
"Varsinaisia" Kyöpelinvuoria löytyy kumma kyllä useammin seuduilta, joilla ei tunnettu paljoakaan tarinoita lentävistä noita-akoista. Yksi tunnetuimmista lienee Pohjanmaan Isokyrössä sijaitseva Kuivilanvuori.
Noitien Kyöpelinvuorina on tunnettu mm. seuraavia paikkoja: Arpaharju (Rautalampi), Kalpankirkko (Lieksa), Konkonkallio (Punkalaidun), Perkausperän Kyöpelinvuori (Kivijärvi), Tuohisvuori (Viitasaari), ja Simpsiönvuori (Lapua).
Onhan niitä enemmänkin, mutta nämä vaan muutamia mainitakseni ;)

Vaurauden Tavoittelua

Rikkautta on monenlaista kaikkialla ympärillämme. Hyvä terveys on rikkautta, samoin viisaus ja kauneudentaju. Ystävät ja rakkaat ympärillämme ovat rikkautta. Kuitenkin, raha ja kiinteä omaisuus ovat ihmisten keskuudessa aina olleet kaikista tavoitelluimpia, niin ostovoimansa kuin statusarvonsa vuoksi. Kautta aikojen ihminen on keksinyt keinoja rikastuakseen, pysyäkseen rikkaana ja rikastuakseen vielä lisää jos hyvin käy. Moiseen on käytetty sekä rehellisiä että ei-ihan niin rehellisiä keinoja. Osa on lähtenyt yrittämään onneaan duunarina, yrittäjänä, tai osakemarkkinoilla, siinä missä osa sortuu varastamaan. Kolmas kokeilee kenties taikakeinoja.. Onhan toisen ihmisen rikkaus toiminut kateuden katalyyttinä iät ajat, ja saanut kanssakulkijan miettimään päänsä puhki kuinka toisen onnesta saisi osan myös itselleen.

Ennen varashälytinten ja omaisuuden vartioinnin kulta-aikaa yö kätkikin sisäänsä salattujen rakastettujen ja varkaiden lisäksi myös monenlaisia loitsijoita ja trulleja..

"Mulle voi, Sulle vesi"

Pahamaineiset trullit eli keritsijät kiertelivät, etenkin suurimpien juhlapyhien alla karjasuojissa leikkelemässä hyötyelikoita saadakseen siirrettyä isäntäväen karjaonnen ja rikkaudet itselleen. Trullia itsessään oli vaikea siviilissä tunnistaa, sillä hän saattoi olla kyläyhteisössä kuka vaan, niin mies kuin nainen, rikas tai köyhä, vaikkakin tarinat naistrulleista ovat meillä enemmistössä. Stereotyyppisia trulleja yhdistääkin loppupeleissä vain pelkkä kateus ja ahneus naapurin vaurallisuutta kohtaan, oli sitä itsellä sitten kuinka vähän tai paljon tahansa. Naapurin vauraus koettiin tottakai epäoikeudenmukaiseksi, ja siitä haluttiin siivu myös itselle. Jos vauraus katosi siten naapurilta, sen parempi. Kansantarinoissakin trulli on harvoin köyhä ressukka joka joutuisi henkensä pitimiksi varastelemaan, vaan hänellä on usein talo ja karjaa omastakin takaa. Kateus ajoi siis trullitkin trullaamaan, usein hiuksianostattavin tuloksin.

(Trulli tekee taikojaan kirnunmännällä. Erkki Tuomen kuvitusta kirjaan Vanhat Merkkipäivät)

Trullilla oli hameessa tai esiliinassa usein monta taskua, tai hänen välineistöönsä kuului laukku, pussi tai kori jossa tärkeitä trullaustarvikkeita kuljetettiin, ja johon trullaamisella saatua saalista sullottiin. Keritsimet tai sakset kuuluivatkin usein arsenaaliin, niillä trulli leikkeli lampailta otsakruunuja ja villatuppoja, ja lehmiltä ja hevosilta häntä- ja kuvekarvoja. Karjaonneensa vakavimmin suhtautuneet leikkelivät eläimiltä myös korvia, hännänpäitä ja nahanpaloja. Tällaiset nahanpalaset trulli vei mukanaan kotiin ja kiinnitti esim. kirnun tai voipunkan pohjan jotta maitoa riittäisi aina kotitaloudessa. Koska emäntä harvemmin mainosti trulleuttaan, oli kirnuissa usein valepohja varastettujen nahanriekaleiden säilytykseen. Vieraan talon parhaasta lypsylehmästä leikattuja karvoja saatettiin myös sirotella kirnuukseen, jotta se moninkertaistuisi omaksi eduksi.

Eläimille sekä luettiin loitsuja, että tehtiin kaikenlaista pikkukiusaa isäntäväelle. Joskus trulli saattoi varastaa pihatosta puntarin tai lypsyjakkaran, tai tuhria eläinten karvat ja turkit kompostilla. Trulli saattoi myös piiskata eläinparkoja, tai kadepäissään puhkoa talon parhaalta lypsylehmältä silmät päästä, pilatakseen näin talon karjaonnen.
Aina trulli ei siis verestänyt karjaa, vaan saattoi suorittaa ometassa hyöriessään muunkinlaisia taikoja. Maitoa lypsettiin lehmästä leiliin tai tuppeen, jotta karjaonni seuraisi trullia. Oven poikkipuun päälle trulli saattoi jemmata taikaesineen, kuten noitapussin, estämään karjan menestymistä. Loitsujen ja taikojen motiivina oli yleensä talon karjaonnen siirtäminen omaan taloon, toisin kuin pelkkä naapurin karjaonnen pilaaminen.
Eräässäkin tarinassa trulli pujottaa kirnun männän navetan ikkunasta sisään, ja on siinä kirnuavinaan hokien: "Mulle voi, sulle vesi".

Trulleilta ja noidilta pyrittiinkin suojautumaan mitä erilaisimmilla tavoilla. Suosittuja olivat kynnyksen alle tai oven ylle piilotetut uskonnolliset tai onnea tuovat esineet, kuten öylätit, virsikirjat, hevosenkengät ja aisakellot, tai oveen tai sen karmeihin piirretyt suojelevat symbolit, kuten käpälikkö, pentagrammi tai risti. Myös valkosipulia, elohopeaa tai tervaa käytettiin. Myös luuta oli käytännöllinen, sillä nähdessään luudan ovenpielessä noita ajatteli talossa jo olevan noidan, eikä tullut siksi taloon.
Myös kokkoja poltettiin. Erityisesti pääsiäisvalkeiden piti pitää trullit ja noidat loitolla.
Eräs lähde kertoo että kiinni saatu trulli piti kastaa kaivoon yhdeksän kertaa, ja sitten annettiin pihlajavitsalla selkään.

Hei tonttu-ukot hyppikää

Ennen joulusymboliksi vakiintumistaan kotimainen tonttu tunnettiin paitsi pihapiirin haltiana, myös rikkauksia haalivana varkaana. Olennon nimi on alkujaan ruotsalaista perua. Sana "tomten" tarkoitti sekä tonttia että sen haltiaa; Tonttua. Tonttu oli haltiaolento joka myös hallitsi tiettyä aluetta tai rakennusta jossa se asui. Haltia oli siis tavallaan myös asuinpaikkansa haltija. Tunnettiin erilaisia tontinpitäjiä, eli -haltioita; kodinhaltioita, riihitonttuja, ja vaikka myllyssä tai saunassa asuvia tonttuja. Tonttu saattoi olla talossa jo entuudestaan, uusien asukkaiden muuttaessa, tai sitten tonttu muutti itsekin paikalle vasta myöhemmin. Huonosti kohdeltu tonttu aiheutti talolle usein vahinkoa, mutta tontun muistaminen vaikkapa suurimpina juhlapäivinä kannatti. Hyvin pidetty kotitonttu kun piti huolen talon asukkaista, ja varasteli yökähmässä naapurustosta kaikkea hyvää isäntäväelleen, kuten viljaa, jauhoja, rahaa, halkoja ja pellavia. Tonttu oli ihmistä vahvempi ja saattoi kantaa säkissään isojakin kuormia kerralla.

(Tonttu poseeraa wanhan joulukortin kuvituksessa)

Tontut olivat reviiritietoista väkeä, ja kahden tontun kohtaamisen kerrotaankin johtaneen useimmiten käsirysyyn. Hivenen surkuhupaisana esimerkkinä mainittakoon kahden naapuruston tontut jotka varastelivat öisin toistensa aitoista, ja osuivat kerran sillalla vastatusten alkaen sättiä toinen toistansa varkaaksi. Tappelun tuoksinassa sekä tonttujen saaliit että tontut itse putosivat sillalta jokeen ja hukkuivat, eikä kumpikaan talo rikastunut.

Tonttujen ulkonäkö vaihtelee tarinoittain, hento pikkulapsen hahmo lienee niistä tuorein, ja syntynyt joulupukkimyytin aisapariksi. Ennen wanhaan tontun sanottiin näyttävän vanhalta mieheltä tai naiselta. Yleensä tonttu oli lyhyt käppänä, mutta myös pitkänhuiskeista tontuista kerrotaan. Ulkomuodollisesti tonttu ei ollut mitenkään huomiotaherättävän erikoinen, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Joillakin tontuilla mainitaan olevan suupielet korviin asti (=iso suu), huomiota herättävän pitkät kädet, kaviojalat, musta karvapeite, tai yksi iso silmä keskellä otsaa. Tonttu oli ehkä mustanaamainen, lian peitossa tai resuinen, mutta saattoi kulkea myös asiallisessa, siistissä asussa. Tarpeeksi karvainen tonttu ei edes välttämättä tarvinnut kuin pöksyt. Tonttu kulki joko avojaloin talvellakin, tai milloin missäkin jalkineissa, kuten lapikkaissa tai virsuissa. Miespuolisella tontulla on sanottu olevan pitkä parta, jonka tonttu saattoi juhlapyhiksi letittää. Hiuksensa tonttu piti yleensä lyhyinä, ja saattoi hyvin olla kaljukin. Päänsä tonttu peitti usein myssyllä, karvahatulla tai lakilla. Naistontuilla hiukset olivat nutturalla tai leteillä, ja päässänsä tontturouva piti huivia tai myssyä.
Tontun mainitaan voimistaan huolimatta olevan arka lyömiselle, ja tontusta pääsikin eroon jos onnistui lyömään sitä kerran. Tontun mahdollisista aneluista huolimatta iskua ei pitäny toistaa, sillä sen mainitaan kertautuvan lyöjään itseensä, joka sitten kuoli tontun sijasta.

Synny Para, Synny Para

Loitsutaitoinen ja näppärä saattoi myös tarvitessa loitsia itselleen vaurautta emännälleen/isännälleen tuovan Paran. Para on kansanperinteessä noidan muovaama keino-olento, joka pimeän aikaan juoksi varkaissa emäntänsä tai isäntänsä eteen, vohkien sitä minkä vohkimiseen se ikinä oli valjastettu. Tunnettiin mm. Maito-, Vilja-, Voi-, ja Rahaparoja. Para nouti näitä asetettuja rikkauksia lähimmästä paikasta minne sitä oli runsaasti kertynyt, kuten vaikka naapurin vilja-aitasta, raha-jemmasta tai navetasta.
Paran mainitaan usemmiten muistuttavan rumaa, kurkimaista lintua, mutta folklore tuntee myös epämääräisen möykyn, kissan, sammakon, ja pienen miehen muotoisia Paroja. Paran liikkuma-alueen sanottiin olevan yhdeksän kirkon läänit, eli yhdeksän kirkonkylää.
Para ei siis ollut mikään oikea eläin, vaan noidan väline. Para oli ontto; Astia, joka kantoi varastamansa rikkaudet sisällään, mahassa. Paran nimi juontuukin ruotsinkielisestä termistä "Bära" - "Kantaa". Ja koska para-olento oli ontto, niin vähän lähteestä, ja varmaan myös parasta itsestään riippuen, otus tyhjensi itsensä saaliistaan joko oksentamalla tai tyhjentämällä suolensa. Jep, jep.. yritäkääpä saada tuo jälkimmäinen mielikuva pois mielestänne :l

Erääskin tarina kertoo, kuinka renkipoika näki vahingossa, kyökissä hyörivän emännän seurana, etäisesti koiran muotoisen paran, joka näytti ulostavan voisulaa talkooväen puurolautasille. Renkiä tapaus järkytti niin että hän jätti puuronsa syömättä. Mainittakoon vielä, että k.o. talo oli kuuluisa runsaista tarjoiluistaan, etenkin voisilmistään, vaikka karjaa oli vähän..

(Piika pelästyy kirnulle saapuvaa, linnunhahmoista Maitoparaa. Huomatkaa para-olennon pullea vatsa.
Erkki Tuomen kuvitusta kirjaan Myytillisiä Tarinoita vuodelta 1947)

Paran ulkonäkö vaihtelee tarinasta toiseen, kuten myös sen tekemiseen tarvittavat ainekset. Näppäränäppinen, eli käsityötaitoinen saattoi perimätiedon mukaan tehdä paran liki mistä vaan käsille osuvasta, kuten vanhoista rievuista, lankakeristä, tuohikontista, uuniluudasta, säkistä tai keittokattilasta, olihan tärkeää saada para-olennolle iso, ja paljon vetävä vatsa. Valittuun parantorsoon lisättiin yleensä narun tai tervan avulla jalat, siivet tai kädet, ja pää (esim. uuniluudista, risuista, kapustoista, tuohuksista tai ruokailuvälineistä), jolloin saatiin aikaan parhaimmillaankin abstrakti elikonkuva; Paran aihio. Viimeiseksi tekeleelle loihdittiin henki silloin kun kukaan muu ei ollut paikalla. Tärkeä väline paraa heräteltäessä oli seula tai puohdin, jossa Paran aihiota heiluteltiin rytmikkäästi loitsuttaessa. Para loitsittiin yleensä ulkorakennuksessa, kuten riihessä, saunassa tai aitassa. Parhaan paranvalmistuspäivän sanotaan olevan Torstai, tosin joskus, lähteestä riippuen, loitsinta piti toistaa aina samana viikonpäivänä parin-kolmen viikon ajan, kunnes para heräsi, ja alkoi kantaa haluttua omaisuutta taloon.
Eräs Paran loitsu kuului seuraavasti: "Synny Para, synny Para, kun ei ole kuulijata eikä näkijätä."
Ilmestyessään Para kysyy ohjeita; Mitä sen tulee kantaman, ja jos ei kysy, pitää se silti sille kertoa.

Paran yleensä loitsi emäntä yksin, mutta myös talon (eli perheen) vanhimmat muijat, sisarukset tai ystävykset saattoivat loitsia Paran yhdessä.
Paran sanottiin myös olevan sidoksissa tekijäänsä, ja Paralle varastelumatkalla sattuneet, mahdolliset kolhut ja ruhjeet valitettavasti kostautuivat sen haltijalle. Parhaassa tapauksessa Paran tekijä kuoli kun rysän päältä kiinni jäänyttä, itseään täyttävää paraa lyötiin lapiolla päähän.
Uskottiin myös, että mikäli täyttä Paraa paluumatkalla häirittiin, se oksensi kantamustaan tienvarteen päästäkseen näin keventyneenä karkuun. Häirityn Paran pakon edessä oksentamasta lastista pidettiin todisteena erilaisia limasieniä, kuten kuvissa näkyvää Paranvoita (joka myös Paranpaskana tunnetaan).



(Paranvoita mustikanvarvuissa)

Ei markat maaten tule..

Taikakeinoja omaisuuden hankkimiseksi siis tunnettiin runsaasti, ja tunnetaan edelleen. On taikauskoisia tapoja ja uskomuksia, on rituaaleja, sekä taikoja ja loitsuja. Rikkautta rukoillaan jumalilta ja markkinavoimilta, arpoja ostellaan, ja lottokuponkeja rustaillaan.
Monella meistä on ehkä amuletteja, joiden uskotaan tuovan kaikkea hyvää, kuten rikkautta, rakkautta, onnea ja pitkää ikää. Samoin lompakosta tai noitapussista voi löytyä onnenraha, tai ehkä heitämme kolikon toivomuskaivoon toivoen näin paradoksaalisesti lisää rahaa. Harvoin tontinhaltijallekaan enää uhrataan ruokaa rikkauden toivossa, mutta kirjahyllystä voi löytyä rahakasan päällä makoileva, kolmijalkainen Feng Shui -sammakko kolikko suussaan.
Varallisuuden haaliminen, tai ainakin toive vauraudesta liittyy siis edelleen kiinteästi jokapäiväiseen elämäämme monilla tavoin, esim. kuuluu yhä tapoihin viedä tupaantuliaisiksi vaurautta ja hedelmällisyyttä toivottavat symbolit, leipä ja suolaa, monet markkinoiden neutraaleistakin loitsukirjoista sisältävät ainakin yhden varallisuustaian, ja kukapa meistä ei toiveen saatuaan edes ajattelisi pyytävänsä rahaa?

Vauraustaikojen luonne on toki pitkälti pysynyt samana. Taiat tehdään ja loitsut luetaan salaa, jotta tuleva rikkaus ei menisi saman tien. Taikojen tekijä harvoin mainostaa taikojaan, samallahan siinä jo tulisi ilmi että loitsuniekalta on rahat loppu. Sitäpaitsi, kuka haluaisi kääntää haaskalintujen huomion itseensä jos on kerran saamassa vaurautta? Saati sitten nähdä seurueen vahingoniloiset hymyt kun et voittanutkaan arvallasi mitään. Kell' onni on, se onnen kätkeköön, sanoo jo wanha sananlaskukin.

Kuinka moraalitonta vaurauden tavoittelu taikakeinoin sitten on? Kaikki lienevät kanssani yhtä mieltä, että on hyväksyttävämpää yrittää houkutella vaurautta ja onnea omaan suuntaan, kuin varastaa sitä suoraan toiselta. Konstikos se nyt on löntystää toisen kokoamalle varastolle sen sijaan että yrittäisi löytää omat voimavaransa ja käyttää rikkautta, joka on kenties eteerinä kaikkialla ympärillämme?

Noitavoimaa

Aiheesta on pitänytkin postailla, ja pienen miettimisen ja teekupillisen jälkeen sain jopa jotain laitettua ylös.

Usein energia-asioista puhuttaessa nostetaan esiin noidan mieli tärkeimpänä välineenä. Tämä on periaatteessa totta vaikkei kyseessä olekaan aktuaali, kouriintuntuva esine jollaisiksi välineet yleensä määritellään. Mielen käyttö (kuten visualointi) on myös niin perustietoa etten ole nähnyt aiheelliseksi kirjoittaa asiasta sen kummemmin ja olen keskittynyt esittelemään lähinnä niitä kouriintuntuvia esineitä. Minulta on kuitenkin tiedusteltu noidan voimista, energiasta ja kaikesta sellaisesta.

Niin, elikkäs.. Minun on varmaankin taas kerrottava energiasta. Mitä se on ja mistä se tulee? Pyydän myös että lukisitte, rakkaat ihmiset niitä vanhojakin postauksia, koska aion tässä pähkinänkuoressa käsitellä asiaa viimeisen kerran:

Niin, noituushan perustuu siis (luonnollisen) energian käyttöön magian välineenä. Mieli on kanava jolla noita tavallaan muokkaa energiaansa. Tällaisen energian ohjailuun käytetään mm. käsiä, Athamea, Taikasauvaa, kristallikiteitä, jne.. Luonnollinen energia on luonnon/maailman energiaa, joka virtaa kaikessa olevaisessa, ja jota on tietty määrä kaikissa, niin elollisissa että elottomissa asioissa, kuten kasveissa, kivissä, elementeissä, ja eläimissä, ja näin ollen myös ihmisissä.

Monissa aikaisemmissa teksteissäni olen maininnut, että noidan voimat eivät vastoin yleistä uskomusta ole peräisin mistään ulkopuolisesta lähteestä kuten esim. jumalasta tai demonista. Noita hallitsee ja harjoittaa ensisijaisesti omaa, henkilökohtaista energiaansa, ja tiedostaa itsensä yhtenä energian monista kertymistä. Noita toki voi, ikäänkuin lainata, myös hänen ulkopuolisissa lähteissään esiintyvää, samaa energiaa tilanteesta riippuen, kuten kasvejen ja kivien energiaa. Mikäli vaikkapa kasvi on vastahakoinen luovuttamaan energiaansa, se jätetään kuitenkin rauhaan. Hyvä noita ei käytä hyväkseen toisen henkilön energiaa ilman tämän suostumusta, sillä noita ei ole mikään energiavampyyri. Vertailun vuoksi esimerkiksi noitapiirissä jäsenten välinen energia on yhteistä ja sitä käytetään tasapuolisesti sovussa.

Luonnollinen yliluonnollinen?

Kerran jo mainitsin "luonnollisen" energian, joudun väärinkäsitysten välttämiseksi selittämään termin myös yleistajuisesti, tai joku kuitenkin alkaa taas vääristelemään kirjoituksiani. Elikkäs:
Luonnollisiksi luokitellaan siis yleensä ihmisen käsityskyvyn sisään mahtuvat asiat, ja yliluonnollisena nähdään kaikki mitä ei kyetä selittämään perusjärjellä. Käsityskyky kuitenkin vaihtelee yksilöstä riippuen, ja vaikkapa etiäinen voi olla yhdelle yhtä normaali asia kuin päivittäinen selfie toiselle.
Luonnollisen vastakohtana voidaan nähdä sekä yliluonnollinen että luonnoton. Olen yleensä selittänyt nuo kolme termiä seuraavalla esimerkillä:
1-Pidämme luonnollisena ettei kana (ruumiinrakenteestaan johtuen) pysty lentämään.
2-Tämän takia pidämme ajatusta lentävästä kanasta jotenkin luonnottomana.
3-Jos kana kuitenkin levittäisi siipensä, ja lentäisi silmiemme edessä horisontiin, pitäisimme moista vähintäänkin yliluonnollisena.

Esimerkiksi Wikipedia luokittelee yliluonnollisen seuraavasti:
"Yliluonnollinen tarkoittaa luonnonlakeja noudattamatonta, luonnontieteellistä selitystä vailla olevaa, normaalin tai luonnollisen rajat ylittävää. Sillä tarkoitetaan toisaalta myös selittämätöntä, outoa tai paranormaalia. Yliluonnollisten asioiden ajatellaan usein tapahtuvan jonkin henkimaailman, tai muun "tuonpuoleisuuden", eli yliluonnollisen todellisuuden vaikutuksesta."

Usein noidat tunnustavat laillani supernaturalistisen maailmankuvan, mikä tarkoittaa suunnilleen, että monia peruspulliaisen outona pitämiä asioita ei voitaisi noidan kannalta nähdä varsinaisesti niin yliluonnollisina. Vastakohtana tällaiselle "noidan voimien luonnollisuudelle" toimii siis ennemminkin "luonnoton" kuin "yliluonnollinen". Kuten käsityskykymme sisään mahtuvat maailmamme tutut, lihalliset olennot, noidan käsityskykyyn mahtuvat myös kaikenlaiset, "yliluonnollisina" pidetyt haltia-, henki-, ja jumalolennot, jotka myös ovat kiinni tällaisessa perusenergiassa, usein ihmistä paremmin, olennosta tietenkin riippuen.

Jumaltenpalvontaa?

Noidan ei siis vastoin yleistä uskomusta tarvitse käyttää vieraasta energiakertymästä/ olennosta/ lähteestä tulevaa energiaa omanaan, eikä hän näin ollen tarvitse jumalia eikä henkiä toimiakseen, toisin kuin esimerkiksi uskonnollisten ryhmien edustajat saattavat tehdä. Tämän vuoksi noita ei tarvitse rukouksia eikä liturgioita, sillä noidan ei tarvitse pyytää (eli rukoilla) käyttöenergiaa yliluonnollisilta olennoilta. Tämä on myös yksi näkyvimmistä eroista noituuden ja uskontojen välisessä vertailussa. Noita voi toki työskennellä erilaisten henkien, haltijoiden sekä jumalolentojen kanssa ilman, että että nämä olennot olisivat käytettävän maagisen energian ensisijaisia lähteitä. Päinvastoin, he ovat erillisiä energian osia kuten kasvit, eläimet, tai noita itse.

Esimerkiksi, kun energiaolentojen kanssa työskentelevä noita kutsuu henget tai jumalansa todistamaan rituaalia, kukaan ei "varasta tai hamstraa" toiselta energiaa, vaan kaikkien kehän sisässä olevien välinen energia on yhteistä, ja sitä käytetään yhdessä, kuten vaikkapa noitapiirissä. Tällainen energian yhteispyörittely vahvistaa rituaalin energiaa, mutta aiheuttaa myös väistämättä energiakertymiä. Tämän vuoksi maadoittaminen on tärkeää, sillä sen avulla hoidetaan pois turhat energiakertymät ja tasoitetaan oloa rituaalin/maagisen työskentelemisen jälkeen.

Syyt kanssakäyntiin jumalolentojen kanssa tietenkin vaihtelevat noidasta riippuen, ja liittyvät useimmin noidan itsensä uskontoon, kuin noituuteen itsessään. Useimmista valtuskonnoista poiketen noituudenharjoittajan suhde jumalolentoihin onkin ennemmin symbioottinen kuin palvova. Vertailun vuoksi: Palvonta perustuu yksilön uhrautuvaisuuteen, jolloin palvova suhde on valitettavan usein hyväksikäyttävä ilman että palvoja itse välttämättä ymmärtää sitä. Symbioottinen suhde taas perustuu osapuolten yhteiseen vuorovaikutukseen, josta kaikki suhteessa osalliset hyötyvät ilman että ketään riistetään.

Hyväksi-, vai pahaksikäyttöä?

Noituudenharjoittaja siis voi olla vaikkapa luonnonuskovainen tai pakana, mutta en siinäkään tapauksessa pidä jumaltenpalvontaa syynä noidan voimiin, ellei k.o. henkilö sitten erikseen ole rukoillut (=uskonnollinen pyytäminen) voimiaan joltakin jumalhahmolta tai henkiolennolta käyttääkseen niitä vaikkapa nyt sitten maagisiin tekoihin.
Pääasiassa noidat työskentelevät näiden "yliluonnollisten" olentojen kanssa vain suurimpina sapatteina, jolloin juhlistetaan luonnon kiertokulkua. Rituaaleihin, taiantekoihin ja magiaan noita käyttää omia voimiaan. En toki kiellä etteikö noidalla voisi olla esim. apuhenkiä tai eläinoppaita.

Noita käyttää ja kerää energiaa rituaaleissaan ja magiassaan, kuin myös kutsuessaan jumaliaan Sapattina. Eteeriset olennot, kuten jumalat, ovat myös paikalla energian osana, kuten noita itsekin. Voidaan siis laskea, että jos noita on yksin, ja ottaa yhteyden kahteen jumalolentoon, energiakentässä on tällöin kolme henkilöä, jolloin paikalla on myös enemmän energiaa kuin mitä yksi henkilö pystyisi keräämään. Usein jumalien voima (k.o. jumalan suosiosta tietenkin riippuen,) on suurempi kuin ihmisillä, mutta me kaikki olemme osasia samasta energiasta, ja tietoisina olentoina voimme käyttää energiaa yhdessä. Jumalat voivat hyväksyä ja siunata rituaalin ja auttaa energian käsittelyssä. Rituaalin lopuksi ylijäämäenergia lasketaan vapaaksi luonnon kiertoon (maadoitus), jolloin kaikki hyötyvät.

Sisso

Miten mieltä siis käytetään välineenä? No mielihän on kanava sille energialle josta juuri (toivoakseni tyhjentävästi) kerroin. Voit ajatella, että kädet ovat kanava maalaukselle tai ompelulle. Toiset osaavat ja toiset eivät. Yhtälössä taidemaalarin sivellin, tai tai koruompelijan neula voisi vastata loitsua tai taiantekoa.
Koska mieli ei ole kouriintuntuva, ja harva meistä pystyy telekinesiaan, parasta harjoitusta mielelle on mielikuvitus ja visualointi. Visualoi, eli näe muutos jonka haluat tapahtuvan. Ajattele, kuvittele, unelmoi, anna energiasi virrata :)

En nyt taida tähän hätään osata enempää aihetta valottaa, sillä energian varsinaista käyttöähän on käsitelty jo mm. loitsujen-lukemista ja taikakaluja käsittelevissä postauksissa.
Kukin voi kasvattaa henkilökohtaista energiaansa niin visualointi-, kuin keskittymisharjoituksilla ja meditaatiolla. Esimerkiksi internetin ihmeellinen maailma on täynnä tietoa moisista, joten kiinnostuneiden kannattaa toki Googlettaa ennen kuin ehdin itse postailla aiheesta :)

Harjoitus tekee mestarin :)

Noituutta ja Uskontoa

Blogilleni saapui 30.3.2011 21.13 vähintäänkin omituiselta haiskahtava kommentti, jossa kirjoittaja haki mielipiteitä kristinuskon ja noituuden törmäyskurssista ja halusi luoda aiheesta keskustelua:

"Terve Aconitum!
Olen aika ajoin käynyt seurailemassa blogiasi ja olisi mielenkiintoista herätellä keskustelua täällä blogissasi tai miksei minunkin blogissani (apostolicnetwork.blogspot.com) noituuden ja kristinuskon törmäyskurssista, ja jakaa ajatuksia siitä puolin ja toisin. Harvat asiat avaavat silmiä nimittäin paremmin kuin keskustelu ihmisten kanssa, joilla on asioihin erillaiset näkökulmat."

Vaikka kommentoija myöntääkin olevansa kristitty, arvostan tällaista lähestymistapaa enemmän kuin ylemmyydentuntoista sormenheristelyä ja käännytystyötä vanhoihin postauksiin. Niistä on tarpeeksi ikäviä kokemuksia. Kuitenkin, kuten olen jo sanonut, en mielelläni ruodi uskonnollisia, saati näin turhia aiheita, mutta vaivaudun tällä kertaa vielä vähän kirjoittelemaan jotta saadaan edes postaus viikonlopulle. Elikkä siis, aloitetaan A:sta:

Sanavalinta "törmäyskurssista" todellakin herätti minussa ihmetystä. Kuulosti siltä kuin kyseessä olisi kaksi keskenään kilpailevaa näkemystä jotka kohtaisivat tuhoisasti tulevaisuudessa. Tämä ihmetyttää suuresti, sillä noituus tai noituuden harjoittaminen itsessään eivät ole sidoksissa uskontoihin, vaan ovat täysin sen ulkopuolinen aihe. Vai onko kristinkirkko nykyisin jotenkin kallellaan noituuteen päin? Millaista törmäystä kysyjä sitten viestissään kammoaa? Uutta noitavainoa? Umbra vs. Lumen sotaa? Televangelistinoitia?
Kuulostaa pelottavalta. Vai voisiko noituuden tilalla törmäyskursseilemassa sitten olla vaikkapa hip-hoppaus, kasvissyöjät tai virologia, koskapa eri uskonnot, kuten esim. shintolaisuus tai hinduismi eivät tunnu koskaan sopivan kristityille vastaavanlaisiksi vertailukohteiksi.

Vai rinnastetaanko noituus tuossa uskontoon vain koska se pitää saada paremmin esille ja kenties näyttämään uhkaavammalta? Tuskin sentään, silloinhan kommentin sisällössä olisi kysymys tiettyä ihmisryhmää vastaan yllyttämisestä, ja siihenhän kristityt eivät koskaan ole syyllistyneet (=sarkasmia)..
Vaikuttaisikin taas wanhaan malliin, että kysyjällä on jo valmiiksi jokin oma näkemyksensä tuosta oletetusta "yhteentörmäyksestä". Itse en kuitenkaan tunne yhtään noitaa tai kristittyä, jotka näkisivät toisensa mitenkään uhkana itselleen/maailmankatsomukselleen, enkä itse myöskään koe kristin kirkon, sen kummemmin kuin minkään muunkaan uskonnollisen suuntauksen uhkaavan elämäntapaani noitana. Miksi kristin kirkko siis pitäisi meitä noitia uhkana tänäkin päivänä? Vai pitääkö? Kommenttihan tuli yksityishenkilöltä, joka tuskin puhuu kaiken kristikunnan nimissä. Epäilyttävää on, että kun noituus esiinnostetaan suvaitsevaisuudelle aina yhtä huonon maineen antavien kristittyjen toimesta, ja kun noituutta ollaan näinkin räikeästi rinnastamassa uskontoon, unohdetaan valitettavan usein, että noituus voi hyvin olla myös uskonnosisäistä (koska noidan ei tarvitse olla ateisti). Vaikka kyseinen noituudenharjoittaja sitten olisi julkisesti/uskonnoltaan esim. hindu tai taolainen, tai mitäs jos olisi uskonnoton, tulisivatko kristityt yhä heristelemään sormea?

Ihan ulalla

Niin, kilpaillakseen asioiden pitäisi ensin olla lähtökohdiltaan samalla viivalla. Ymmärtäisin kysymyksen ytimen huomattavasti paremmin jos pitäisin yllä johonkin tiettyyn hengelliseen suuntaukseen tai -valtauskontoon perustuvaa uskonnollista blogia. Kuten pituushyppääjä harvoin ottelee mekaanikkoa vastaan. Noituus ei ole uskonto kuten vaikkapa shintolaisuus tai kristinoppi, sillä kuten jo mainitsin, noituutta harjoitetaan kohtalaisen runsaasti myös eri uskontoa edustavien yhteisöjen sisällä ilman, että kyse olisi salaseuroista. Olen kyllä tietoinen yleisestä, kristillisestä paheksunnasta noituutta kohtaan, kun heidän oppiensa mukaan noituuden harjoittaminen kaikissa muodoissaan on heidän jumalansa vastaista, ja siksi kristityt harvemmin noitailevat. Vertailun vuoksi,vastaavanlaista noitakielteisyyttä on myös mm. Islamin opeissa. Miksi noituutta silti kuitenkin pitää väkisin väittää uskonnoksi?

Suomalaisten kristittyjen mielipiteistä ei edes aina ota selvää että mikä on noituutta ja mikä ei. Yksi tuomitsee kynttilöiden polton pakanallisena tapajäänteenä siinä missä perinteiset kalevalakorut edustavat heille epäjumalien palvontaa ja kerettiläisyyttä. Toisaalta kristitty voi omistaa tarot-kortit, käyttää onnea tuovaa amulettia tai olla samaa mieltä asioista noidan tai toista uskontokuntaa edustavan ihmisen kanssa. Moni peruskristitty voi olla myös taikauskoinen, vaikka wanhat kansantavat ovat iso osa vanhan linjan noituutta.
En halua myöskään sortua tässä yleistyksiin. Tiedän kokemuksesta, ettei noituus ole vaikea aihe jokaiselle kristinuskovalle, vaan kristittyjenkin joukossaan todella on myös aidosti suvaitsevia, uudistusmielisiä, ja omilla aivoillaan ajattelevia, fiksuja ihmisiä, eikä tämä postaus mitenkään koske heitä.

Kuitenkin valitettavan monet kristityt ovat edelleenkin niin keskiaikaisiin käsityksiinsä jämähtäneitä, että ovat noitavihassaan liki valmiit tukeutumaan raamattunsa neuvoon "Velhonaisen älä salli elää" (2.Moos, 22:18). Muistuttaisin kuitenkin että kielitieteilijöiden mukaan kyse alunperin on huomattavasta käännösvirheestä; Lauseen "Velhonainen" on alkuperäiskielellään tarkoittanut ennemminkin myrkynkeittäjää, eli pahantekijää. Puhumattakaan, että alkuperäiskielisessä virkkeessä puhutaan vain yhteisöstä karkoittamisesta, eikä suinkaan murhasta! Pistää miettimään, mitä muuta raamatussa on käännetty päin seiniä.. Yleensä siis vain nämä kiihkokristityt älähtävät haistaessaan oletettua noituutta, kokevat tarpeelliseksi alkaa julistaa uskontoaan suu vaahdoten, ovat käännyttämässä vääräuskoisia vaikka väkipakolla ja pykäävät roviota pystyyn mikäli sanoma ei menekään perille tyhmän pakanaressukan päähän toivotulla tavalla. 

Huomioni kiinnittyi myös kommentoijan mainintaan, jonka mukaan harva asia avaa silmiä paremmin kuin keskustelu erilaiset näkökulmat omaavan ihmisten kanssa. Niinhän sen pitäisi ollakin. Myönnän kuitenkin kasvaneeni ennakkoluuloiseksi kristittyjen suhteen, näiden kiihkokristittyjen kiitos, sillä vahvasti totuutena pitämänsä asian takana seisova ihminen omaa usein hämmästyttävän suppean katsantokannan, ja hänellä on uskomaton taito kääntää asiallinen keskustelu monipuolisine näkökantoineen ja hyvin perusteltuine argumentteineen vain toissijaisiksi väittämiksi, mustamaalaajien valheiksi ja tyhmien ihmisten kuvitelmiksi, koska hänellä itsellään on asiasta oman yhteisönsä hyväksymä mielipide jonka hän uskoo olevan ainoa totuus (usein ilman järkeviä perusteluja tai edes todisteita), ja jota hän itse ei ole valmis muuttamaan millään muotoa, vaikka sitävastoin odottaa vastapuolen taipuvan oman mielipiteensä edessä (kuten mainitsin jo täällä) ilman, että sitä tarvitsisi mitenkään perustella. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että esimerkiksi narsistisen persoonallisuushäiriön omaavat ihmiset toimivat juuri samanlaisen ajatusmallin mukaisesti, eikä kiihkoilija niin sanotusti suostu näkemään metsää puilta. Muistakaa, että maalausta on vaikea nähdä kokonaisuudessaan jos olet itse kehyksissä.

Noitia Aina Vainotaan

Vaikka noituuden uusiin suuntauksiin sisältyisikin jonkinasteista jumaltenpalvontaa, on noituus itsessään turhan eklektistä täyttääkseen mitenkään uskonnon ehtoja. Yleensä tällöin on myös kysymys jo-mainitsemastani uskonnonsisäisestä noituudesta ja rituaaleista.
Vaikka jokin pakanauskonto (kuten Asatru, Suomenusko tai Voodoo) siis täyttäisi elämän "uskonto" -lokeron ja tähän k.o. uskontoon sisältyisi esim. wanhoja kirjoituksia, taikasanoja, loitsukaavoja tai rituaaleja, joita moni kristitty voisi pitää noituuden harjoittamisena, olisi heidän hyvä muistaa, että edellämainitut kuuluvat myös jokaiseen valtauskontoon. Myös kristin jumalanpalvelus sisältää rituaaleja ja loitsuja, vaikka niistä puhuttaankin messuina ja liturgioina, rukouksina ja siunauksina. Edellisiin seikkoihin viitaten myös kaikenlaista uskonnonharjoittamista voitaisiin ulkopuolisen silmin pitää noituutena!

Näkisin noituuden itsessään lähinnä elämäntapana. Joo, hieman tökerö ilmaus, mutta varmasti moni täällä ymmärtää mitä tarkoitan. Olet noita tai sitten et ole. Voisin ihan yhtä hyvin olla ammattikalastaja, elämäntapahippi, vaatturi, Zen-puutarhuri tai Feng Shui-sisustaja (ja olla vielä noitakin siinä sivussa). Elämänalan/aatteen, josta ihminen ammentaa hyvinvointinsa, ei tarvitse olla saumattomasti sidoksissa uskontoon.

Vertailun vuoksi, esim. goottien tai hevarien (alakulttuureja) kuvitellaan usein olevan satanisteja (elämänkatsomus), koska he pukeutuvat pääasiassa mustaan. Toki he voivat olla elämänkatsomukseltaan satanisteja, mutta pelkän ulkonäön perustella on mahdotonta olettaa kenenkään edustavan jotain tiettyä uskontoa tai elämäntapaa. Voitko esim, katsoessasi vierasta ihmistä bussipysäkillä, päätellä kierrättääkö hän, onko hän kasvissyöjä, tai käykö hän kirkossa Sunnuntaisin? Samoin esimerkkini gootti ja hevari voivat olla ateisteja tai vaikka kristittyjä, sillä alakulttuuri, elämäntapa ja elämänkatsomus eivät ole toisiaan pois sulkevia määritelmiä. Vaikeampaa olisi olla vaikka hoppari ja hippi, tai Buddhalainen ja Hindu samaan aikaan, jos ymmärrätte mitä tässä tarkoitan.
Sivuhuomautuksena tosin mainittakoon, että Wiccaa, joka on uskonto, ei ole tunnustettu suomessa uskonnoksi, sillä se on nykyään liian eklektistä. Amerikoissa wiccoilla taas on uskonnon status. Noituutta taas ei ole tunnustettu uskonnoksi missään, koska se ei ole sellaista lähtöjäänkään.

Niin.. miksi noituutenharjoittaminen sitten pitää nostaa esille krissejen puolelta jopa 2000-luvulla? Väistämättäkin mietityttää, että uhkaammeko me noidat todella jollakin tavalla kristittyjen asemaa nykymaailmassa, vai onko kyseessä jonkinlainen kristittyjen vainoharha? Mikäli kuitenkin uhkaamme, niin miten me sitten eroamme vaikkapa ateisteista, anarkisteista, satanisteista, homoseksuaaleista tai New Age-hörhöistä? Eikös kristin kirkko koe kaikki edellämainitut jotenkin ongelmallisiksi aatteensa kannalta? Onko, vaikkapa tuo edellä mainittu anarkismi, myös ehditty jo määritellä noituuden tavoin uskonnoksi kristittyjen toimesta?

Ateistilandia

No, vitsit sikseen, oletetusti ongelmaksi koetaan juuri tämä nykymaailman, tai no, puhutaan nyt paikallisemmin, Suomen; vapaan ajattelun ja uskonnonvapauden tila. Kenenkään ei tarvitse kuulua tiettyyn uskontoryhmään vastentahtoisesti, ja uskontopiiristä, kuten seurakunnasta, voi halutessaan erota ilman lisämaksua. Vanhat noidanmetsästyslait on uuden sivistyksen nimissä kumottu, emmehän elä keskiajalla, joten on myös melko turvallista tunnustaa olevansa julkinoita. Moni tuleekin ulos luutakaapistaan, tai ainakin kysyttäessä myöntää elämänkatsomuksensa.
Tekeekö nykymaailmasta vannoutuneen uskovaisen silmissä pelottavan tai epämieluisan juuri se seikka, että koska kenenkään ei tarvitse kuulua johonkin määriteltyyn, uskonnolliseen ryhmään ollakseen täydellinen ihmisenä, uskonto itsessään ei enää olekaan välttämätön, hyvin toimivan yhteiskunnan edellytys.
Tuntuukin, että juuri tuosta syystä kirkossa oletetaan että jos ihmiset hylkäävät kirkon, he sortuvat heti syntiin ja päätyvät kadotukseen. Luullaan että heistä tulee automaattisesti noitia tai ateisteja, ja happopäitä rikollisia, ja he menevät heti naimisiin joko veljensä tai naapurin koiran kanssa.

Hyvä muistaa, että noituus on vanhempaa kuin kristinusko, joka myös on jo aika vanhaa. Sivistyksen aamuhämärissä uskonto nousi opastamaan ja rankaisemaan ihmisiä heidän elämänsä varrelle ja kansa lapsenkengissään antoi sen tapahtua. Elinolosuhteiden ollessa saastaiset, keskimääräisen eliniän ollessa hädintuskin 50 vuotta ja lapsikuolleisuuden ollessa korkea ihmisiä oli helpompi paimentaa ja pelotella. Jumala oli ankara, ja lapset kuolivat perisyntiin. Kun ihmisen elinolosuhteet lopulta paranivat, yleinen keski-ikä nousi ja kuolleisuus vähentyi, ihmisillä oli varaa alkaa ajatella itseään. Kun ihmisen tietoisuus omista tarpeista lisääntyi, keksittiin yksityisyys, ja koitti hygienian aikakausi. Kirkon valta horjui sillä vanhoillisille käsitteille synninteon seurauksista ihmisen kurjuuden lähteenä ei ollut juuri käyttöä enää siinä vaiheessa kun esimerkiksi taudinaiheuttajat löydettiin ja tehokkaammat viljelytavat opittiin. Itsenäinen ajattelu on jatkunut meidän päiviimme. Kirkko oli vapaata ajattelua vastaan, sillä, kuten moni on huomannut, yksilö ei aina ajattele yhteisön parasta. Diktaattorit lienevät tästä paras, ja huonoin esimerkki.

Niin, ateistisessa yhteiskunnassa jumaltenpalvojille ei uskontojen kadotessa olisi enää sijaa, toisin kuin noidille, sillä mm. parantaminen tai energioiden ohjailu kun eivät ole uskon asioita, kuten tiedämme. Ihmiset vain tuntuvat ylipäänsä pitävän uskontoa luonnollisena tai oikeana vaihtoehtona, koska meille opetetaan niin jo pienestä pitäen uskovien vanhempiemme taholta; tapa joka saa uskonnottoman ihmisen vaikuttamaan oudolta ja vieraalta, ja jopa vääränlaiselta. Uskonto, tai tarve uskoa johonkin maallista suurempaan on monien filosofienkin määritelmissä ollut yksi niistä seikoista mikä erottaa ihmisen eläimistä (vertailun vuoksi; yksi on kuolemanpelko), ja monilla meistä on taipumusta esimerkiksi avaruuden äärettömyyttä pähkäillessään miettiä mikä lieneekään se suunnaton, universaali energia joka on aikaansaanut tämän kaiken? Ja energiaa se on takuulla vaatinut, niin ettei kenenkään aivokapasiteetti riitä tajuamaan moista (paitsi ehkä Stephen Hawkingin?). Tällaisen energian henkilöimme sitten jumalaksi. On myös helpompaa jakaa se pienempiin osiin, tai antaa energian osille myös nimi tai jopa hahmo, ja kiistellä loputtomasti kuinka meidän energia on se oikea ja todellinen siinä missä teidän ei ole. Loppupeleissä jo ihminen itse vaikuttaa jumaliensa pystyvyyteen. Ilman ihmistä ei jumalillakaan ole valtaa. Miksi uskonnon puuttuminen siis kaataisi funktionaalisen yhteiskunnan?

Uskonnolla on ollut paikkansa historiassa, kun ihmiskunta lapsenkengissään on ollut vielä naiivi ja taikauskoinen. Vanhat käsitykset pitävät hyvin pintansa, ja kun ne on kerran saatu juurrutettua ihmisten mieliin niistä on helppo pitää kiinni ja niiden kanssa on helpompi ja totutumpi elää kuin vaihtoehtoisten käsitysten.
Energia on silti olemassa erilaisine ilmenemismuotoineen, ja mielenharjoittaminen voi auttaa saamaan siitä kiinni. Esimerkiksi intialaiset joogit, Himalajan mietiskelijät, ja noidat, tietävät sen.

Sammakoita

Ymmärtäisin tässä kristittyjä ehkä paremmin mikäli olisi kyse vaikkapa saatananpalvojien tai muun kristinuskon vastakohtana pidetyn suuntauksen äkillisestä lisääntymisestä (mutta sehän oli niitä 90-luvun trendejä), ja kuinka he uhkaisivat kunnon kristittyä elämäntapaa, saatana kun kuuluu olevan heidän jumalansa vastakohta. Ai niin, eihän niillä tainnut juuri olla eroa noitiin useimpien jeesustelijoiden mielestä, sillä heille opetetaan pienestä pitäen että noita on paha, ja liitossa saatanan kanssa. Miten se antaa kristityille luvan häiritä toisinajattelijoiden jokapäiväistä elämää ilman seurauksia esim. kotirauhan rikkomisesta? Muutama kristitty on kerennyt kommentoida blogilleni "rukoilevansa minun/kaltaisteni puolesta että näkisimme valon ja löytäisimme oikean tien". Uskomatonta tekopyhyyttä! Jos julistaisin kristityille rukoilevani heidän pelastustaan oman jumalansa kynsistä, saisin varmaan haasteen raastupaan kunnianloukkauksesta ja heidän uskontonsa herjaamisesta.

Sehän tässä juuri ottaa eniten päähän. Minulla ei lähtöjään ole mitään eri uskontoja tai niiden edustajia vastaan, ymmärrättehän, "Elä ja anna toistenkin elää", mutta siinä vaiheessa kun on ottanut vastaan tarpeeksi negatiivista palautetta yhden ja saman uskontokunnan edustajilta, niin kyllähän siinä vähän maailmankatsomus muuttuu, ainakin sitä tiettyä uskontoryhmää kohtaan, ja melkeinpä väistämättä alkaa yleistää kaikki kristinuskojat kiihkoileviksi, umpimielisiksi käännyttäjiksi kun ei halua ottaa riskiä joutua taas turhaan väittelyyn samasta, läpikolutusta aiheesta, saati kuulla joka kerta, että olen väärässä ja käristyn Helvetissä, tai kuinka minulla on toivoa, sillä Jumala rakastaa minua, blaa blaa ja niin edelleen..

Mieleeni muistuu moisesta takavuosina Apu-lehden vitsipalstalta bongaamani aforismi "Jeesus-hyvä, säästä minut seuraajiltasi." Miksi kristityt siis väen vängällä ja vastoin tervettä järkeä käyttäytyvät kuin urakkapalkkiostaan sokaistuneet puhelinmyyjät ja auttavat siinä sivussa rakentamaan itsestään todella kapeakatsantoista ja umpimielistä kuvaa? En itse esimerkiksi näe mitään hyvää syytä lähteä nakertamaan pohjaa jonkun toisen uskomasta asiasta vain siksi että en itse usko samaan tai koe toisen väittämää totuutta omakseni. Onko siis outoa jos asenteeni kristittyjä kohtaan on hieman nuiva?

Kristittyjen keskuudessa myös usein ihmetellään miksemme juuri me noidat halua kääntyä kristityiksi? Niin, Me Noidat taas!! (siinäpä, btw, vänkä nimi aikakausilehdelle) Kuinka esimerkiksi kirkkoon kuuluva, papilta kasteen saanut noituudenharjoittaja voisi enää tulla kristityksi? Onko tämä sitten sitä noituuden korottamista uskonnoksi tilanteen sitä vaatiessa, ja näin ollen, kysyttekö te samaa taolaisilta ja muslimeilta kanssa (koska ne sentään ovat ihan oikeasti uskontoja)?
Vai onko niin että koska kristityjen jumala kieltää noituuden kaikilta palvojiltaan, olette ottaneet tehtäväksenne kiusata erilaiset valinnat elämässään tehneitä ihmisiä pelkästä kiusaamisen riemusta? Kuten se kouluruokalan tyttö joka kaataa mustikkasopan toisen tytön syliin kateuttaan, kun toisella tytöllä on hieno, punainen hame jollaista sopankaatajan vanhemmat eivät nuukuuttaan omalle tytölleen osta?

Menkää te kristinpalvojat omaan itseenne ja miettikää miksi te ette halua jättää omaa kirkkoanne ja jumalaanne ja lähteä vaikka joogakouluun Intian takamaille, tai paastoamaan buddhalaismunkkina Tiibetiin? Miksi lähtöjäänkään suostutte näkemään noituuden vain ja ainoastaan pahana ja Saatanallisena ja tuomitsette meidät muka jumalanne oikeuttamana ja vieraannutatte samalla meidät ja ystävämme omalla käytöksellänne. Ennemmin minäkin vaikka ajelisin pääni, kääriytyisin lakanaan ja alkaisin soittamaan tamburiinia metroasemalla kun ryhtyisin palvelemaan ristilläriippujaa. Mutta tämä on tietenkin vain minun yksityinen mielipiteeni, eikä siis pidä yleistämän että jok'ikinen noita olisi yhtä, tuota, kettuuntunut :)

Noita on noita on noita on noita..

Uskonnosta on tullut nykymaailmassa niin vapaaehtoinen asia että moni on tajunnut tulevansa loistavasti toimeen ilman jumalia. Kaikenlaisia uskovia maailmassa sentään tuntuu riittävän, niin että tuskin kirkollakaan vielä hätää on. Sitäpaitsi, jos kirkko lakkautettaisiin kannattamattomana, en usko että kaikki tuon oletetun Jeesuksen sydämessään tuntevat vain lakkaisivat yks-kaks uskomasta..
Eihän noitiakaan vainoilla kitketty. Tuntuu melkeinpä ironiselta ajatella kuinka noituus kuuluu nyt nostaa päätään, ihan kuin wanhan vainolaisen kiusaksi ;)
Niin, miksi kukaan sitten valitsee noituuden? Miksi joku valitsee kasvissyönnin tai hybridiauton, tai napatanssiharrastuksen? Omasta polustani olen puhunut useinkin, uskonnosta mitä nyt kerran, mutta yleisesti tuohon saattaa vastata kysymyksellä: Miten kukaan valitsee oman uskontonsa/aatteensa (yleinen harhaluulo tuntuu olevan että noita ei voi kuulua mihinkään uskontoryhmään erikseen koska noituus on uskonto)? Joskus se valitsee meidät. Totuus on, että niin monta mieltä kuin miestä, eikä sama ole kaikkien suusta hyvää.

Toivoisin toki saavani tähän myös muiden blogiani lukevien pakanoiden ja noitien mielipiteitä, kun en osaa vastata kaikkeen kaikkien puolesta. Kaikki ne, jotka sain paasauksellani taas takajaloilleen, voivat lohduttautua ajatuksella että väärässä ollessani vietän kuitenkin ikuisuuden käristyen hiljaisella tulella helvetin lieskoissa kärsien ylimaallisen kamalia tuskia :)

Noidaksi Tuleminen

"Kuinka voi tulla noidaksi?" Kuulee paikoin kyseltävän vaikka minkälaisissa yhteyksissä internettiä myöten. Usein asia kiinnostaa ihmisiä, koska aihetta, eli noituutta yleisesti, pidetään mystisenä ja jännittävänä, ja sen avulla voi vaikuttaa vallitsevaan asiantilaan. Buffy Vampyyrintappajan, Charmedin  ja Harry Potterin kiitos, sehän on ajoittain jopa "in". Jösses..

Asialla onkin kaksi puolta; Osa ihmisistä sanoo ettei noidaksi tulla, noidaksi synnytään. Toinen puoli taas sanoo ettei noidaksi synnytä, noidaksi tullaan. Moiseen sanoisin itse, että noituutta harjoittaneiden vanhempien jälkeläisillä on tietenkin paremmat edellytykset periä "yliluonnollista" herkkyyttä erinäisten maagisina pidettyjen asioiden suhteen, samoin kuin heillä on myös mahdollisuus saada täsmällisempää oppia. Käytännössä tämä vaihtoehto kattaa tuon "noidaksi syntymisen". Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei sinun koskaan tarvitsisi opetella mitään noituudesta, vaan ainoastaan sitä, että sinulla on paremmat lähtökohdat omaksua ja käyttää tarjottua tietoa. Noidaksi syntynyt on usein herkempi aistimaan yliluonnollisia asioita tai hänellä voi olla vahva taipumus enneuniin tai etiäisiin. Hänellä voi myös olla synnynnäisiä kykyjä saada asioita tapahtumaan esimerkiksi tahtonsa avulla (Ja se ei tarkoita samaa kuin ruinata väsytystekniikalla vanhemmiltasi uutta puhelinta nin pitkään että he lopulta ostavat sen sinulle).

Kyllähän siis melkein kenestä tahansa voi halutessaan tulla noita. Karu totuus vain on että osa ihmisistä on lähtöjään maagisesti aktiivisempia kuin muut. On kuitenkin teennäistä ja läpinäkyvää nimittää itseäsi noidaksi, jos et kerran osaa tai tiedä aiheesta yhtään mitään. Vähän samoin, kuin mitä lahjattomimmista tuhertelijoista voi nykyään tulla tunnustettuja "taiteilijoita". Silloin on kuitenkin ennemmin kyse vain hyvästä PR:stä, oikeanlaisesta markkinoinnista ja suhteista, eikä sillä ole (selvästikään) mitään tekemistä oikeiden kykyjen kanssa. Vaikka posereita onkin moneen junaan, on omat kyvyt hyvä tiedostaa alalla kuin alalla, ja pitää mielessä, että sinusta tuskin voi tulla taksinkuljettajaa jos et osaa ajaa autoa, tai ornitologia jos olet sokea. 
Niin tai näin, oma vastaukseni on että "Noidaksi tullaan opiskelemalla ahkerasti, omaksumalla tietoa ja kuuntelemalla vanhempiasi mikäli he ovat noitia." Edelleenkin, kiitos, äiti, kaikesta mitä minulle opetit :)

Noituus kiinnosti minua lapsena, jo ennen kuin oikeastaan ymmärsin mitä se tarkoittaa. Noitamuori oli lapsuuden leikeissä turvallinen, usein toistuva hahmo, ja siitä kai se kiinnostus lähti; Polullani olen pysynyt. Aloin jo varhain lukea ja tutkia noituutta sen erilaisissa muodoissa, ja oman polun kehittyminen on tuntunut välillä jopa takkuiselta, kun on selkeäsi tiennyt menevänsä eteenpäin, muttei ole nähnyt, minne. Olen erilainen noita kuin äitini, joka oli erilainen noita kuin hänen äitinsä. Kaikki lähinnä kansanloitsijoita kristin alla. Synnyin siis kristityksi, mutta äitini opetukset mielessäni syvennyin niin kansanperinteeseen, perinnenoituuteen, ja, krististä piittaamatta myös suomalaiseen uskontoon.

*En siis wanhoista uskomuksista huolimatta ole tavannut vanhaa Vihtahousua tien risteyksessä tai luvannut sieluani Saatanalle saadakseni yliluonnollisia voimia. Saatana on sitäpaitsi kristitty käsite, muistakaakin se. Kuitenkin, kansantarinoissa ja wanhojen ämmien jutuissahan noitanoviisi on perinteisesti vaihtanut sielunsa tai esikoisensa yliluonnollisiin noitavoimiin, ja folklore ympäri maailmaa on täynnään vastaavia kertomuksia. Väistämättä liki kaikkien keskeisenä hahmona on Paholainen. Ja vaikkei olisikaan, eihän se kristittyjen kertomuksissa voi olla kukaan muukaan, kaikkein vähiten hyväntahtoinen epäjumalolento tai haltiahenki, sillä kristin kirkon näkemysten mukaan kaikenlainen rajantakainen henkimaailma tuntuu olevan vain ja ainoastaan paha ja ilkeä demonien valtakunta o_O
Eihän kaikkea ole pakko uskoa, sillä loreen kuin loreen mahtuu paljon höpöhöpö -juttuja. Jotkin wanhoista tarinoista voivat kuitenkin olla hauskojakin. Haluankin siis esitellä tässä suosikkejani muutamista wanhoista folklore-uskomuksista, joiden avulla kuka tahansa saattoi, ainakin tarinoiden mukaan, saavuttaa niitä himoittuja "noitavoimia" ;)

(Istuja alasti kosken kivellä. Erkki Tuomen kuvitusta kirjaan "Vanhat Merkkipäivät")

Kuinka noidaksi sitten tullaan?

Tai ainakin, miten sen uskotaan tapahtuvan:
Yksi suosikeistani on tarina, jonka mukaan noitakokelaan, eli noviisin, täytyy noidaksi tullakseen pakata itselleen evästä, ja mennä eväät mukanaan Juhannusyönä istumaan kivelle keskelle koskea. Lähteestä vähän riippuu, tuliko tämä suorittaa alasti vai saiko olla vaatteet päällä. Eväät on sitten tarkoitus kattaa kivelle eräänlaiseksi uhriateriaksi Koskenhengelle.
-Koskenhengen kerrotaan ilmestyvän paikalle nuoren, kauniin neitosen hahmossa, jolla on mukanaan kaksi kirjaa; Toiseen kirjaan noitakokelas kirjoittaa nimensä, ja toisen, Noidan Aapisen, Henki antaa kivellä odottelijalle mukaan.
-Vuoden kuluttua, seuraavana Juhannusyönä kokelaan pitää mennä takaisin samalle kivelle, kattaa ateria, ja odotella taas Koskenhenkeä. Tällä kertaa kokelaan pitäisi saada mukaansa Noidan Kirjan.
-Kolmantena Juhannuksena kokelaan on mentävä vielä kerran koskenkivelle eväineen, jolloin Koskenhenki antaa kokelaalle oikean Noidan Raamatun, josta löytyvät kaikki tarvittavat taikakeinot.
Jännittävää, eikös olekin? Varokaa vilustumasta jos päätätte lähteä kahlailemaan..

Hampaita ja Vainajia

Suomalainen folklore myös mainitsee, että noidalla tai pohuilla piti olla kaikki hampaat tallella, tai hänen taikansa ei toimi. Hampaattomalla noidalla saattoi olla myös avustaja; noitanoviisi, joka loitsi noidan sanelun mukaan noidan puolesta.
Muutoinkin uskottiin, että noidilla on tiedot "hampaan raossa". Hampaiden määrä ja koko oli tavallaan rinnastettavissa tietojen määrään. Suurihampainen noita jolla oli vahvat, hyväkuntoiset hampaat oli automaattisesti uskomuksen mukaan vahvempi kuin huonohampainen kollegansa.

Muutenkin, suomalaiset "niksit" noidaksi tulemiseen ovat suhteellisen helpon oloisia. Hiuksianostattavia ehkä, mutta helpohkoja. Noidan voimat saattoi saavuttaa esim. ryyppäämällä tiettyä nestettä vainajan pääkallosta. Taikaan vaadittava neste oli lähteestä riippuen äidinmaitoa, vasikkamaitoa, tammanmaitoa, aamukastetta, ruumiinpesuvettä, viinaa, tervaa, jne.. Nou hätä, harvemmin verta sentään..
Toinen samanlainen konsti kehottaa halaamaan haudasta kaivettua vainajaa kolmesti.
Tällaiset kammotuskonstit viittaavat lähinnä luonnon karaisuun, sillä äitinikin aina sanoi, että "Noidalla on oltava hyvät hermot".

Logan Rock

Suomen rajojen ulkopuolelta löytyi tällainen hauska noitatreeni:
Englantilaisen folkloren mukaan, n. kilometri Treenin kylästä Cornwallissa sijaitsee keikkuva Logan-kivi (Logan Rock) jolla uskotaan olevan maagisia voimia. Tarinan kertoo, että kuka tahansa nainen, joka koskettaa kiveä yhdeksän kertaa keskiyöllä, saa noidan voimat.
Toisen samalla tavoin maagisen, keikkuvan kiven, väitetään olevan Giant's Rock, Zennorin kylässä (Cornwall, England). Giant's Rockin päälle on kiivettävä yhdeksän kertaa ilman että kivi liikahtaa. Tehtävän luulisi olevan hankala, sillä Giant's Rockin kerrotaan keikkuvan enemmän kuin Logan-kiven :)

Taikauskon Parhaat Palat

Monet, kuten erikoisen ulkonäön tai käytöksen edesauttamat taikauskoiset luulot ja uskomukset ovat myös kautta aikain olleet omiaan leimaamaan ihmisiä noidiksi. Sitäpaitsi, jos kerran sait noidan leiman, sinulta itseltäsi ei paljoa kyselty, kun lynkkausjoukko päätti että tietenkin sinulla oli noidan voimia, ja sinut saatettiin mestata ilman sen suurempia lainopillisia ongelmia. Siinä missä tulevan vampyyrin tai täydelläkuulla raivoavan susimiehen uskottiin olevan tunnistettavissa ulkoisista merkeistä, myös noita oli helposti havaittavissa. Tällaisia noidan merkkejä olivat, vain muutamia listatakseni, mm. seuraavat:

-Luonnostaan punaiset ja/tai kiharat hiukset
-Vihreät silmät
-Syylät, luomet tai ruvet käsissä tai kasvoissa
-Luomi, josta kasvaa karvoja
-Pälvikalju naisella
-Mansikkaluomi, etenkin jos se löytyy rinnoista, takapuolesta tai häpyalueelta
-Ylimääräinen nänni
-Isovarvasta seuraava varvas on pidempi isovarvasta
-Vasenkätinen
-Avioton lapsi
-"Huonon naisen" lapsi
-Syntynyt perätilassa
-Syntynyt Maaliskuussa
-Keskiyöllä, Perjantaina, Sunnuntaina, tai kirkkopyhänä, tai sellaisen aattona, syntynyt
-Jos on syntyessään hammas/hampaita suussa
-Yrtti-,/kasvituntemus/kiinnostus rohdoksiin
-Ilkeä-,/Erakkoluonne
-Omistaa kotona pidettävän lemmikkieläimen, aina epäilyttävämpää, jos eläin on musta.

Mitähän tuohon siis pitäisi sanoa.. hmm.. minulla on vihreät silmät, ja punapigmenttiä ja luonnonkiharaa hiuksissa, kasvoissa on kolme luomea, ja joo, löytyy myös yksi luomi josta kasvaa karvaa (ei kasvoissa sentään..). Ja isovarpaani ovat hitusen lyhyemmät seuraavia varpaita. Olen livenä aika epäsosiaalinen, minulla on ollut kaksi kissaa, ja yksi elävä on tälläkin hetkellä, ja olen aina ollut kiinnostunut kasveista ja rohdoksista.. Ja vanhempani olivat naimisissa. Ohoh.
Olisinkohan minä sitten synnynnäisesti joutunut tuomiolle vai en o__O

Stigma Diaboli

Aina oli tietysti parempi jos kotoa löytyvä lemmikkieläin oli kissa tai sammakko. Myös kaniinit, kukot tai kanat ja koirat olivat tuomitsijoista tarpeen tullen epäilyttäviä.
Erilaiset luomet, syntymämerkit, ylimääräinen nänni ja muut vastaavat olivat erityisen ikäviä omata, sillä niiden uskottiin tietenkin olevan paholaisen työtä. Stigma Diaboli ("Paholaisen merkki", vap. suom.) oli leima jolla paholainen merkitsee oman noitalaumansa, ja tällainen merkki saattoi olla juuri tällainen erikoinen luomi tai syntymämerkki, tai jopa punkin purema. Uskottiin, että tällaisesta merkistä paholainen, tai hänen lähettämänsä apuhenki imee verta tai maitoa noidasta. Tästä syystä ylimääräinen nänni oli siis aina pahempi, todistihan se aukottomasti että Saatanalla oli uhrissaan oma maitohana! Noidan sukupuolella ei tietenkään ollut tässä suhteessa mitään merkitystä, vaan piru sai vissiin halutessaan miehetkin heruttamaan maitoa..

Ruma tai kaunis ei myöskään erikseen ollut noita, mutta kateelliset alkoivat helposti panetella kauniita noidiksi, sillä hyvä ulkonäkö oli tietysti saavutettu paholaisen avulla. Ruma taas oli noita, etenkin kristittyjen kesken, koska noidat ovat rumia sillä kristin jumala ei tietenkään sallinut heidän näyttää kauniilta. Aina parempi, jos k.o. henkilöllä oli jokin pysyvä, fyysinen vamma. Uskottiin (huom, ei uskonnollinen viittaus, vaikka lausessa vilahtaakin sana "usko") nimittäin, että silloin paholainen hyvitti ihmiselle (kristin jumalan kiusaksi) kehon puutteita noidan voimilla.
Wanhassa suomessa tosin uskottiin, ettei kaunis ja fyysisesti miellyttävä ihminen voinut noitua tai trullata menestyksekkäästi. Rumuus antoi siis ilmeisestii myös katu-uskottavuutta noidalle :)

Paha noidankehä ;D