Syötäväksi Kasvatetut

Tässä on kirja jota on odotettukin; Teos kotimaisten ruokaeläinten oloista ja elämästä syntymästä teurastamolle asti. Kirjoittaja, Elina Lappalainen, kertoo kirjassaan itse olevansa sekasyöjä, joten teos ei todellakaan ole mikään Telaketjuvegaanien syyllistävä käännytysteos.
Päivastoin, Lappalainen pohti asialliseen sävyyn ja kiihkoilematta, sekä eläinten syönnin etiikkaa, että siihen mahdollisesti sisältyviä moraalisia ja yhteiskunnallisia näkökohtia. Miksi ihminen on ottanut eläimet ruoaksi, onko lihansyönti mitenkään oikeutettua, tai voiko mikään eläin itsessään todella ansaita ruokaeläimen kohtalon?

Onko eläimellä, ja varsinkaan ruokaeläimellä, elämässään minkäänlaista oikeutta perustarpeidensa tyydyttämiseen, eli hyvinvointiin, vaikka me ihmiset omalla kohdallamme pidämme moista itsestäänselvyytenä (virallinen termi sille on "ihmisoikeudet"), ja jos eläimillä on oikeus oikeuksiinsa (öö, "eläinoikeuksiin"), niin millä perusteella? Kuka puhuu eläintä tarpeeksi hyvin tietääkseen tunteeko eläin kipua, yksinäisyyttä tai syyllisyyttä samalla tavoin kuin me ihmiset, ja mitä eläin haluaisi elämällään tehdä tunteakseen todellista onnellisuutta? Päätyyko eläin lautasillemme siis silkkaa omaa tyhmyyttään, meidän tyhmyyttämme, vai vain, koska sillä on erilaiset perustarpeet, kun se ei lottoa tai keitä puuroa jouluisin? Eettisiltä pohdinnoiltaan kirja muistuttaakin vähän Helena Telkänrannan "Millaista on Olla Eläin" -teosta.

Joka tapauksessa moni unohtaa, viimeistään sen mikrossa lämmitetyn, helpon kinkkukiusauksen äärellä, että eläin samoin on tunteva ja tiedostava olento, jonka hyvinvoinnista "luomakunnan kruunuksi" itseään nimittävä ihminen yleensä on vastuussa. Mutta Ymmärtääkö kuluttaja tämän sen paremmin kuin aktivisti tai tehotarhaaja?
Lappalainen lähtee selvittelemään asiaa siitä faktasta, että jokaisen lihaa ravintonaan käyttävän ihmisen on kestettävä kuva siitä tapetusta, nyljetystä, ja kauppoihin pakkaamista varten paloitellusta eläimestä jonka kaulavaltimosta on laskettu veri pois. Olen samaa mieltä. Turha siis yhtään tekopyhistellä sen pihvin ääressä ja yrittää kieltää mistä se on maailmaan tullut.
Teoksessa käsitellään yleisimpiä Suomessa kasvatettavia hyöty- ja lihaeläimiä, kuten Munituskanaa, Broileria, Sikaa, Lypsylehmää ja Lihakarjaa.

Olen kauhistellut maailman tehotuotantoeläinten oloja aikaisemminkin, mutta tämä teos vastasi parhaiten kysymykseen lihaeläinten oloista meillä Suomessa. Ovatko eläinten olot meillä yhtä epäinhimillisesti vinksallaan kuin muualla maailmassa, vai onko jokin toisin, saako Suomesta eettistä lihaa ja voinko valinnoillani vaikuttaa eläinten oloihin ilman, että täytyy heittää mokkakengät roskikseen ja alkaa tuhria rikkaiden tätejen turkkeja spraymaalilla?
Toisaalta, miksi sitten söisin tehotuotettua lihaa joka on kasvatettu kenties hämärissä olosuhteissa? Haluanko omalle, tai lasteni lautaselle, stressattua, rääkättyä pihviä, tai alaikäistä, lisääntymiskyvytöntä frankenbroileria joka on kasvatettu vain ja ainoastaan rahanhimon huumassa? Mikä on Suomen kanojen tilanne?

Kirjailija kertoo teoksessaan hyvin myös aiheeseen liittyvien tietojen hankinnan vaikeudesta. Suomessa ja muualla eläinaktivistit yrittävät tehdä parhaansa valottaakseen maallikoille realistista kuvaa tehotarhauksesta, usein liioitellun radikaalein keinoin. Valitettavan usein aktivistit ovat monien ääriryhmien tavoin jo valmiiksi asennoituneita  aatteessaan, ja hyväksyvät harvoin oikean totuuden tasapuolisena näkemyksenä. Millainen kuva meille välittyy salaa yökähmässä kuvatuista kamaluuksista? Totta toinen puoli.. Ennenkuin totaalisesti teilaan (kotimaisen) lihatuotannon, mainittakoon että Suomessa esim. kanan nokkaa ei typistetä, ja luomu- ja virikekanaloiden nimeä kantavissa paikoissa kanojen seurana on myös kukkoja. Kukot astuvat kanoja kuten luonnossakin, ja höyhenet taatusti pöllyävät. Usein niskastaan ja ahteristaan/sivuiltaan kalju kana on vaan.. no, "saanut paljon..." köh, on saanut paljon. Aktivistien levittämät kuvat tällaisista hyvin astutuista kanoista sitten levittävät meille "faktaa" huonosti kohdelluista stressikanoista jotka syövät omansa ja toisten höyhenet. Omaa asiaansa ajavat tahothan eivät tunnetusti valehtele, vai miten se nyt oli.. Aktivistitkin ovat vain ihmisiä, ja kyllä, valitettavasti ihminen osaa halutessaan valehdella. Joskus se on tässä mädännäisessä maailmassa välttämätöntä, mutta sen ei pitäisi olla elämäntapa. Valehteleehan osa huonoista tarhaajistakin meille eläintensä voivan hyvin, ja maitokin tulee laseihimme lehmistä jotka "tekevät mitä tahtovat"..

Toki, on eläinten puolustajien kannalta ymmärrettävää, että koska uskomme (huom, ei uskonnollinen viittaus vaikka lauseessa esiintyykin sana "usko")  näin sopivan yksiselitteisiltä näyttävien kuvien myötävaikutuksella eläinten käsittelyn "todellisuuteen", muutamme tottakai tapojamme ja odotamme asioiden myös kotimaassamme paranevan rehuja järsimällä.
Meillä Suomessa valitettavan usein juuri eläinaktivistit ovat syypäitä "tietojen salailuun". Monet lihantuottajat ja teurastamot kun eivät jo-valmiiksi-asennoituneiden hippien pelossa ole kovin luottavaisia eläinten oloista kiinnostuneiden toimittajien suhteen, koska epäilevät tottakai joutuvansa, vaikka valheellisestikin, huonoon valoon, ja siksi perus-kuluttajan on vaikea löytää esim. netistä mitään totuudelta haiskahtavaa, rehellistä tietoa kanaviillokkinsa alkuperästä. En puolustele tässä tarhaajia sen kummemmin kuin aktivistejakaan, sillä mustia lampaita löytyy kyllä molempien riveistä. Sitäpaitsi, ei se ongelma ole niissä tuotajissa, vaan kuluttajissa, jotka ostavat näiden tuottajien, no, tuotteita.
Lappalainen on tehnyt kuitenkin hyvin työtä kirjansa eteen, ja moneen nykykuluttajaa vaivaavaan, eettiseen pulman löytyykin kirjasta ratkaisu. Myönnän itsekin pitkään, lapsesta asti, uskoneeni, että eläimet tapetaan sillä surullisenkuuluisalla naulapyssyllä ennenkuin niiden kaulat viilletään auki ja veri lasketaan ulos. Oli järkyttävää aikoinaan oppia kuinka naulapyssy vain tainnuttaa eläimet, ja moni niistä herääkin kaulavaltimoidensa katkaisuun o_O

Otavan Kirjapaino Oy, 2012. 355 sivua. Kirjan lopussa lähdeluettelo ja kiitokset. Kuvat, taulukoita lukuunottamatta, ovat kirjassa kahtena väriliitteenä erikseen.

+Kirja joka jokaisen lihaa syövän kuluttajan tulisi lukea.
+Kattava ja monipuolinen teos.
+Ajatuksia herättävä.
+Voi vaikuttaa vähentävästi omaan lihankulutukseen.

-Pehmytkantinen, nuhraantuu helposti varomattoman käsissä.
-Kuvat olisivat voineet olla sivuilla tekstin seassa.

Frankensteinin keittiössä?

Jonathan Safran Foerin kirja "Eläinten Syömisestä", aiheuttaa väistämättä ajatusten ristiaallokon, ja pistää väkisinkin miettimään miksi liha oikeastaan maistuu?

Laitoin päivänä muutamana ruokaa kanankoivista, ja huuhdellessani maustamattomia linnunpalasia juoksevan veden alla, huomioni kiinnittyi koiven nahassa näkyviin outoihin reikiin epäsäännöllisenä kuviona. Myös yhden koiven sääriluu oli murtunut. Toki reiät ja murtuma ihmetyttivät aikansa, mutta ajattelin vikojen olevan lihanleikkauksen tai muiden käsittelykoneiden aihettamia. Ne muistuivat ikävästi taas mieleeni lukuhetkellä. Kirjassa selitettiin jälkien mahdollinen aiheuttaja, mikä oli hyvin hämmentävää, ja häiritsevää. Onneksi olin jo kerennyt kypsentää kanankoivet, muuten en todennäköisesti olisi pystynyt koskemaan niihin.
Pahoittelen myös, etten aio tässä pilata kenenkään kanankoipinautintoa, lukekaa kirja jos kiinnostuitte syömisistänne..

Safran Foer kirjoittaa hyötyeläinten elämästä merten takana, ja teos on piinaavan seikkaperäinen kertoessaan sen kummempia kiihkoilematta lihan tehotuotannosta ja sen vaatimuksista. Kirjoittaja itse on kasvissyöjä, muttei ole käännyttämässä tai syyttämässä ketään "vääristä" valinnoista. Teoksen alussa tarkastellaan, myös tahattoman hauskasti, mitä eläintensyönti on ja mitä se tarkoittaa. Miksi Possu päätyy kuoltuaan lautaselle mutta Musti ei? Miten kulttuurimme määrittelee ruokaeläimet? Mistä tehotuotanto sai alkunsa? Miksi?
Vaikka teos keskittyykin lähinnä tarkastelemaan USA:n lihatilannetta, kirjan suomalaisen laitoksen lopussa on myös katsaus suomalaiseen lihatalouteen. Näyttää arveluttavasti siltä että seuraamme jälleen suurta maailmaa kuten pässit narussa mikäli EU katsoo liikaa läpi sormiensa.

Teos "Eläinten Syömisestä" nostaa nimensä mukaisesti hyvin esille nykyajan paradoksin, jossa lihateollisuus mainostaa lihansyönnin terveellisyyttä (kuten meijerit maitovalmisteiden nauttimisen tärkeyttä) samalla kun se laajentaa toimintaansa vahingoittaen sekä kuluttajia että luontoa. Samat tahot kehuvat lihan monipuolisuutta "Olet mitä syöt" -periaatteella aidon proteiinin lähteenä, ja saavat monet ylenkatsomaan kasvisruokavaliota (jonka noudattajat vaan tuntuvat pysyvän vuodesta toiseen ihan hyvässä kunnossa pelkällä kaninruoalla).
En väitä että liha itsessään olisi mitenkään erityisen epäterveellistä, mutta kohtuus kaikessa.

Luolamies esi-isiemme aivot alkoivat eläinproteiinin vaikutuksesta kasvaa aiheuttaen lopulta nyky-ihmisen joka rappioittaa itsensä tehotuotetulla pihvillä. Eihän lihan päivittäinen nauttiminen edes kuulu ihmisen luonnolliseen ruokavalioon. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi osteoporoosia esiintyy eniten maissa joissa maitotuotteita kulutetaan eniten. Eniten lihaa kuluttavissa maissa esiintyy puolestaan eniten liikalihavuutta sekä sydän- ja verisuonisairauksia. Tutkimusten mukaan päivittäin punaista lihaa syövillä ihmisillä on suurempi riski saada suolitukos, ja sairastua ohut- tai paksusuolensyöpään, tai Chronin tautiin.
Kasvissyöjät, vegaanit, tasapainoisesti ruokailevat ja puhtaampaa ruokaa nauttivat ovat myös tilastollisesti hyväkuntoisempia ja harvoin liikalihavia. Varmaa on ettei tehotuotetun nykylihan jatkuva nauttiminen ainakaan tervehdytä ketään.

("Iloinen tapa hankkia paljon terveellistä proteiinia". Lihapropagandaa amerikkalaisessa vintagemainoksessa)

Autuaita ovat tietämättömät

..sanoo wanha sananlasku, eikä suotta.
Yleisimmin esiin nostettu, kasvissyönnin puolesta ja eläintensyömistä vastaan julistettu argumentti pyrkii valistamaan kuluttajaa eläinten kärsimyksistä ja huonoista kasvatusolosuhteista, joita tietenkin tulisi ajatella (itsekin söisin mieluiten tervettä, raikkaassa ulkoilmassa luonnollisesti elänyttä eläintä, kuin häkkiinsä jalostettua tehopihviä), mutta valitettavan harvoin kuulee puhuttavan ongelmista, joita tehotuotanto aiheuttaa suoraan ihmisille, kuten teuraseläinten (esim. sikojen) ulosteiden aiheuttamasta ekologisesta rasitteesta, tai luonnottoman runsaan kasvun mahdollistavan jalostustyön aiheuttamista terveyshaitoista kuluttajalle. Pitkälti tehotuotanto-olosuhteisiin jalostetut broilerit lihovat muutamassa viikossa teurasikäisiksi, ja niiden elossapitämiseen käytetään kaikenlaisia lääkkeitä, mm. antibiootteja. Olisihan se ikävää jos tuotantoeläimet kuukahtaisivat infektioihin ennen teurastamista. Tällaisista tehokanoista mahdollisesti ovat lähtöisin ihmisten eniten pelkäämät epidemiat. Suomalaisissa kanaloissa lääkkeitä ei (vielä) käytetä, mutta suomeen tuodaan broileria mm. Thaimaasta. Millainen tilanne siellä mahtaa olla?
Suora lainaus kirjasta:

Tarkastuksen jälkeen kanat päätyvät valtavaan kylmävesitankkiin, jossa jäähdytetään samanaikaisesti tuhansia lintuja. Goverment Accountability Project -järjestön Tom Devine on sanonut, että "näiden tankkien vettä nimitetään osuvasti "paskasopaksi" kaiken niissä lilluvan saastan ja bakteerien vuoksi. Kun puhtaat ja terveet linnut upotetaan samaan tankkiin likaisten kanssa, niidenkin kontaminaatio on käytännöllisesti takuuvarmaa".

Näin siis jenkeissä.. En haluaisi epäpuhtauksia ruokaani, kuten jo kirjoitin paasatessani lisäaineista tässä aikaisemmin, mutta kuinka voin edes väittää syöväni puhtaasti jos lautasella on epäilyttävä möykky lihaa jonka alkuperää ja kasvatusmenetelmiä en tunne? Mitä jos vaivainen ja tulehtunut eläin on kasvanut bakteerien keskellä, se on teurastettu epähygenisessä ympäristössä sadistien toimesta ja se on altistunut vielä kuoltuaan ja nyljettynä samalle sonnalle ja bakteerikannalle? Toki kuluttajat ovat pitkälti sopeutuneet tällaisiin bakteereihin, mutta silloin tällöin jotain putkahtaa pinnalle, ja huussi kutsuu hyvän kotletin jälkeen. Hämmästyttävän monta kertaa pidämme tällaista reaktiota vain tavallisena "vatsaflunssana" tai "lievänä ruokamyrkytyksenä", joista jälkimmäinen termi tosin on lähempänä totuutta.

Uikaa uikaa jos osaatte...

Hiuksianostattavinta luettavaa minulle oli kalan ja äyriäisten syönnistä kertovat tarinat, ja olen iloinen että luovuin tonnikalasta tai ylipäätään syön vähän kalatuotteita. Tehotuotantolihan syömistä julmempi vaihtoehto näyttäisi olevan merenelävien syöminen, joiden ryöstökalastuksen kriteerit täyttävä tehopyynti tappaa siinä sivussa satoja muita, joukossa myös uhanalaisia lajeja. Suora lainaus kirjasta:

"Mutta entä jos ruoassamme olisi tiedote, jossa kerrottaisiin, kuinka monta eläintä on tapettu, jotta saamme haluamamme eläimen lautasellemme? Esimerkiksi Indonesiassa troolattujen katkarapujen oheen liitettäisiin teksti: JOKAISTA KATKARAPUKILOA KOHTI MUITA MERIELÄIMIÄ TAPETTIIN JA VISKATTIIN TAKAISIN MEREEN 26 KILOA."

Tällaiseen "sivusaaliiksi" kutsuttuun satsiin kuuluu mm. erilaisia merikilpikonna-, hai-, ja valaslajeja, merilintuja, rauskuja, sekä, yhtiöiden vakuuttelusta huolimatta; delfiinejä. Kuulostaapa ruokahalua nostattavalta.. Tätä ei tietenkään tapahdu Suomessa, sillä merissämme ei elele juuri muuta kuin silakkaa ;) mutta silti, meille tuodaan paljon erilaisia, eksoottisia mereneläviä sekä tuoretiskeille että pakastealtaisiin, ravintoloista nyt puhumattakaan. Mitä tästä sanoisivat "semi-kasvissyöjät", jotka kieltäytyvät lihasta karjan "epäinhimillisten" olosuhteiden vuoksi, mutta syövät silti kalaa (joka ei tietääkseni ole minkään sortin vihannes)? Ainakin heidän pitäisi lukea tämä kirja!

Lapsuudessani vietin kesiä maalla, ja kävin äidin kanssa kalassa läheisellä järvellä. Paistetut ahvenet maistuivat makoisilta, ja uunissa haudutettu made oli oikeaa jumalten herkkua :) Suosi siis suomalaista, vaikka takuuturvallistahan kala ei koskaan ole, kuten ei mikään muukaan, iso haukikin on nykyisin oikea raskasmetallipommi. Vaikea myöskään sanoa tyhjennetäänkö Suomessa teollisten lihatilojen lietealtaat vesistöihin? Ainakaan kukaan ei ole jäänyt vielä kiinni..

Eettinen porkkana?

Voin varmasti kuulostaa kylmältä ja tunteettomalta, jos pelkän eläinten kärsimyksen ajatteleminen ei ole koskaan käännyttänyt minua lihatiskiltä. Eniten pidän kasveista, sitten eläimistä, ja lopuksi ihmisistä. Tavallaan tieto kärsimyksistä turhauttaa, koska en pysty itse muuttamaan tilannetta. En voi lopettaa eläinten kärsimyksiä. Vai voinko? Tehotuotanto sisältää myös paljon muuta ikävää. Tarvitaanko oman ja omien lasten terveyden menettämisen pelkoa herättämään ihmiset kaupallisen illuusion luomasta keinotodellisuudesta?

Elämme kehittyvässä, modernisoituvassa yhteiskunnassa, mutta mikä on sen hinta? Meitä harhautetaan hienoilla hifilaitteilla, kosmeettisilla implanteilla, design-esineillä ja pölynimurin lisälaitteilla, emmekä enää ajattele ruokaamme kuten ennen. Miksi on kansantaloudellisesti tärkeämpää satsata enemmän elottomiin kuin elollisiin olentoihin? Kuka on antanut ihmiselle luvan korottaa itsensä luomakunnan kruunuksi? Lihatalous on loppupeleissä kuluttajan vastuulla, emmekä voi oikein tehdä mitään niin kauan kuin riitelemme keskenämme oikeista ja vääristä näkemyksistä (-ja painu sinä hippi Intiaan).

Jälleen kerran, häpeän olla ihminen, ja tunnen häpeää, en lihansyönnistä sinänsä, vaan siitä, että jopa tutuilla valinnoillamme, kuten vaikka pekonipaketilla, saatamme tukea tehotuotantoa.
Ruokailuvalintoihimme vaikuttavat arkisen totuttujen valintojen lisäksi valitettavan usein myös sosiaaliset tekijät. Ravintolassa sekasyöjä tilaa ehkä kasvisvaihtoehdon ollessaan kasvissyöjäystäviensä seurassa, mutta sekasyöjien seurueessa kasvisvaihtoehdon valitsevaa pidetään automaattisesti kasvissyöjänä. Mikäli k.o. henkilö tunnetaan sekasyöjänä, viriää seurueessa todennäköisesti hämmästelevä "Koskas sinusta on tullut rehunpurija?" -tyyppinen keskustelu ;(

Sekasyöjän odotetaan myös kutsuilla automaattisesti tarjoavan liharuokia muille sekasyöjille, ja siinä sivussa pitäisi ajatella kasvisvaihtoehtoja vegeille? Kasvissyöjän kutsuilla vaatimukset eivät kumma kyllä ole samanlaisia, vaan sekasyöjävieraatkin syövät hummusleipänsä valittamatta. Koetaanko lihanvalmistamisen taakan laskeminen kasvissyöjän harteille jotenkin kohtuuttomana, vai eikö kasvissyöjän vaan oleteta ymmärtävän "hyvän ruoan" päälle mitään ja näin pilaavan hyvän lihan?
Sosiaalinen lihansyönti suomessa tuntuu olevan jäänne menneiltä vuosisadoilta, jolloin lihaa syötiin ennen kaikkea hienoimpina juhlapäivinä, kuten Pääsiäisenä ja Jouluna. Nykyään arkinenkin sosiaalinen tilanne koetaan juhlavampana kun tarjolla on lihaa, oli sitten kyse vaikka eineslihapullista tikun nenässä, ja juhlimme päivät ja kuukaudet läpeensä. Mitä juhlavaa on nykyään tehokasvatetussa tuotteessa tai eineksessä jota saa joka paikasta jopa opiskelijabudjetilla? Surullisista ajatellakin, jos raikkaat, tuoreet kasvikset eivät tunnu kiinnostavan luokkatietoista sekasyöjää illan emännän tai isännän kokkaustaidoista huolimatta jottei sosiaalinen arvo vaan alene.
Puolet omasta, sosiaalisesta piiristäni on kasvissyöjiä, ja voi kuulostaa oudolta myöntää, että minun on helpompi syödä heidän seurassaan. Ainakaan minun ole koskaan heidän seurassaan tarvinnut vastailla typeriin "Koskas sinusta on tullut rehunpurija?" -tyyppisiin kysymyksiin ;D

Oikeastaan melkein jokainen sekasyöjä on raadonsyöjä; Kaupasta haetaan jonkun toisen valmiiksi tappamaa lihaa. Mielestäni myös tuo yleisterminä käytetty "sekasyöjä" kuulostaa liian asialliselta ottaen huomioon mitä se nykyisellään pitää sisällään. En uskokaan että jokainen mässäilee vain eettisellä, vapaana kasvaneella lihalla jonka alkuperän tunnemme varmasti. Jos syö tehotuotettua lihaa, miksi mielenrauha pitäisi taata hienolla termistöllä?
Hyväksyn toki esimerkiksi metsästyksen, eikä minulle tuota vaikeuksia kyniä kuiviin riiputettua metsäkanaa jonka silmät yhä tuijottavat minua. Tiedän, että se on elänyt oikean linnun elämän vapaana metsässä. En ehkä itse lähtisi paukuttamaan pyssyä kuusikkoon jäljestäessäni hyvää omaatuntoa, sillä mitä oikeastaan saavutan todistamalla itselleni (ja ehkä seurueelleni) että olen kykenevä tappamaan eläimen? Nyt kaikki HC-sekasyöjät siellä myhäilevät omahyväisinä että tottakai juuri hän pystyisi tappamaan eläimen ruoakseen. Voin sanoa tuohon vain että: Ja kissan villat! Sinun on mahdotonta todella tarkoittaa sitä ellet oikeasti ja omakohtaisesti ole joutunut elämään k.o. tilannetta, ja tekemään eläimen kuolemaan liittyvän, henkilökohtaisen päätöksesi ja sen toimeenpanon.

Hyvää Ruokahalua

Niin, miksi juuri tämä kirja kolahti? Esiteltiinhän jo edellisessäkin lukemassani ruokaoppaassa (Aitoa Ruokaa) tehotuotantoa. Ehkä siksi että siinä kerrottiin ja vertailtiin elintarvikeisiin ja nykyruokakulttuuriin liittyviä asioita yleisesti, ja ajateltavaa oli paljon siinäkin kaikkine lisäaineineen. On vaikeaa tiivistää tähän kaikkea juuri tässä kirjassa mainittuja ajattelemisen arvoisia argumentteja ja oivalluksia, joten suosittelen vaan lukemaan tämän. Minulle tämä on paras tähänastisista rutiininkaltaiseen lihansyöntikulttuuriin pureutuvista teoksista, sillä Safran Foer pysyttelee lukijalle puolueettomana vaikka tuokin oman kantansa esille. Hän on myös selkeästi nähnyt ihan oikeaakin vaivaa tutkimustensa eteeen.
Kirjan suomalaisen laitoksen lopussa on myös linkkejä joiden kautta voi hakea tietoa suomalaisesta eläintuotannosta. En usko että kukaan olisi niin tunteeton, että lukisi kirjan läpi piittaamatta, anteeksi ilmaisuni; paskaakaan.

Entäs minä sitten? Omat ruokailusuuntaukseni vaihtelevat paljon tilanteiden ja tuntuman mukaan. On jaksoja jolloin joka ruokaan täytyy laittaa selleriä, ja jaksoja jolloin kaikki ruoka täytyy keittää o__O
Samalla tavoin kasvis- ja lihakauteni vaihtelevat. Tulen siis todennäköisesti jatkossakin syömään lihaa ennemmin tai myöhemmin, ja postailen tänne varmasti vielä jotain liharuoka-ohjeita tulevaisuudessa, vaikka panostankin omaan vegeilyyni enemmän.
Sitä pitää vaan elää päivä kerrallaan :)

Mens sana in corpore sano?

Eli terve sielu terveessä ruumiissa.. Vai onko?

Nykymaailmaan mahtuu vaikka mitä kauhukuvia ja -tarinoita sodista, luonnonmullistuksista ja pandemian uhasta, ja sitten ihmetellään kuinka fiktiivisiä kauhuelokuvia voi kukaan pitää viihdyttävinä. No juuri siksi, että kaikki, edes hetkelliset, pakoreitit tästä maailmasta voivat olla piristävä kokemus. Todellisuus on hyvin pelottava ja masentava paikka.
Siinä missä muutama vuosi sitten ällisteltiin urakalla teuraseläinten epäinhimillisiä elinolosuhteita, on viime aikoina otsikoihin päässyt nykyinen elintasokulttuuri lisäaineineen. Tiedätkö sinä mitä syöt?
Sain vihdoin käsiini ja luettua Mats-Eric Nilssonin "Aitoa Ruokaa" -kirjan, jonka jälkeen teki mieli hengittää seuraavat puoli tuntia paperipussiin. Olen jo pitkään itsekin miettinyt nykyruoan surkeaa tilaa (ja outoa makua), ja päädyin näin ruoanlaittajan ominaisuudessa lopulta kirjoittamaan pohdintojani tännekin.

Edeltäjänsä "Petos Lautasella" -kirjan tavoin myös "Aitoa Ruokaa" ruotii ruokakulttuurin ongelmia, joita monikaan meistä ei edes ajattele olevan olemassa. Teos kertoo mm. lisäaineista ja niiden valmistuksesta, ja erilaisista tavoista joilla kuluttaja saadaan ottamaan vastaan kaikki mitä esivanhempamme olisivat pitäneet vähintäänkin epäilyttävänä. Teoksessa tarkastellaan myös sataaviittakymmentä eri elintarviketta, joukossa sekä tuoreita, aitoja ruoka-aineita, että kemiallisesti muokattuja eineksiä. Suomennettu painos on lisäksi mukautettu Suomen oloihin, joten elintarvikelistoilta löytyy myös meikäläiselle kuluttajalle tuttuja tuotteita. Kirjan lopusta löytyy tietoa erilaisista luomu- ja ympäristömerkeistä, joihin kannattaa myös kaupassa asioidessaan kiinnittää huomiota.
Kirja esittelee myös yksinkertaisia ja hyviä vaihtoehtoja ja kehottaa nykyihmistä tekemään enemmän itse ruokansa eteen. Itse olen todella samaa mieltä.

Vaikka listattujen, ja etenkään tuomituimpien syötävien joukossa ei ollut kovinkaan paljon tuotteita joita itse käytän, nosti kirjan lukeminen suurta myötähäpeän tunnetta jälleen koko systeemiä kohtaan. Esivanhempien olisi todellakin aika nousta vähän kurittamaan jälkeläisiään jotka muuttavat hyvät elintarvikkeet täysin tunnistamattomiin muotoihin, sekä jälkeläisiään, jotka hyväksyvät moisen mössön myös omalle lautaselleen.

Loppupeleissä tiedämme lisäaineistakin varsin vähän. Kalkkeutuuko aortta stabilointiaineista sen kummemmin kuin puhtaasta läskistä? Auttaako kuluttajaa tieto että "juuri tämä" lisäaine ei aiheuttanut komplikaatioita laboratoriorotille, mutta "saattaa ehkä aiheuttaa" komplikaatioita ihmisille. Hyvänä esimerkkinä epäilyttävistä lisäaineista mainittakoon kiistanalainen E-250, Natriumnitriitti, jonka on todettu aiheuttavan syöpää koe-eläimille. Sitä vastoin ainetta saa syöttää ihmisille useimmissa maissa, sillä se "ei ehkä aiheuta" syöpää ihmisissä. Mihin niitä eläikokeitakaan sitten oikeastaan tarvitaan? Haloo!! o__O
Lisäaineet huolestuttavat minua aika paljon, sillä tutustuttuani lisäaineiden ihmeelliseen maailmaan paremmin, tajusin itsekin kärsiväni lisäaineyliherkkyydestä. E-951, Aspartaami, kuuluu myös tätä nykyä kiisteltyjen lisäaineiden listalle, ja itse saan aspartaamia sisältäviä tuotteita nautittuani aivan järjettömän migreenin. Elämäni on helpottunut huomattavasti osattuani yhdistää jomotuksen sen aiheuttajaan. Meillä siis äidin eikä isän suvussa ole ollut taipumusta migreeniin, joten kyse ei ole perintötekijöistä, vaan elintarviketeollisuudesta.
Mutta minkäs tekee pieni ihminen, ja kaikesta huolimatta jaksamme luottaa systeemiin, niin taitavasti se meitä manipuloi.. Valtiohan ajaa etujamme ja viranomaiset ajattelevat parastamme :D

Kukapa meistä ei sitäpaitsi joskus sortuisi eineksiin? Etenkin kun einekset ja prosessoidut ruoat ovat halvempia, ja niin helppoja valmistaa; sen kun avaat pakkauksen ja heität sisällön mikroon tai uuniin. Sitten vielä kehdataan ihmetellä miksi uusavuttomuus yleistyy? Vaikka nykyruokaan totutetun kuluttajan, itseni mukaanlukien, eineshammasta aina silloin tällöin kolottaisikin, mielestäni kelmuun ahdettu, pakkauskaasulla ja E-koodeilla kyllästetty sekametelisoppa tavallaan vesittää ruokailun nautinnon, sillä siitä puuttuu täysin ruoanlaiton ilo.
Ihmiset totutetaan eineksiin lapsesta asti, ja meistä on täysin luonnollista ostaa luonnotonta ruokaa. Vaikka einesvalmisteet eivät laadultaan ja ravintoarvoiltaan (saati sitten maultaan) vedä vertoja aidoista raaka-aineista valmistetulle kotiruoalle, ne pystyvät selvästi kilpailemaan alhaisilla hinnoillaan.
Einekset ovat nykymaailmassa myös yksi kierrätyksen muoto, esimerkiksi jauhelihapihviin voidaan käyttää kaikki teurastamoilta ylijääneet lihanriekaleet sun muut työpöydälle tai sen alle jäävät ruohonosat. Jos maku tai väri ei heti houkuttele, korvataan se väriaineilla ja aromeilla, ja johan einespiffi maistuu. Sen sijaan että tällaiset tunnistamattomat ruhonosat käytettäisiin ilman väriaine-ja aromilisiä vaikkapa lemmikinmurkinaan, ne syötetään ihmisille korvikeaineilla höystettynä. Lemmikeille menee sitten kaikki mitä ei enää voida prosessoida ihmisravinnoksi.

Tällainen teollinen, lihankaltainen sekoite monien muiden joukossa pistää väistämättä miettimään että peruspulliaiset ja duunarit ruokitaan halvoilla, hyvin naamioiduilla tähteillä, kun taas aidosta ruoanlaitosta tuntuu olevan tulossa pääasiassa rikkaiden harrastus.
Ruoanlaitto, ja varsinkin leivonta on kyllä kemiaa, mutta tämä alkaa olla jo naurettavaa o__O
Ihan kuin eläisimme uutta pula-aikaa korvikkeineen vaikka elintason pitäisi olla korkeampi kuin koskaan ennen? Ajan kysymys tuntuu olevan, koska "aidot" raaka-aineet katoavat kokonaan ruokavalmisteiden tuoteselosteista ja elämme todellakin pelkillä teollisuuden korvikeaineilla.

Tarkoitukseni ei ole pelotella ihmisiä, en usko että laiskottelupäivän einespizza pahentaa ketään. Itsekin joskus sorrun "helppoon vaihtoehtoon", kuten resepteistänikin voitte huomata, mutta sen ei silti tarvitse olla jokapäiväistä. Pieni valmisruoka silloin tällöin voi, kumma kyllä, jopa tehdä arjesta juhlavampaa; hetkeksi helpottavaa ja kiireetöntä, josta osaa nauttia vain jos ei tarvitse elää eineksillä joka ikinen päivä. Pulla tai munkki kahvin kanssahan lukeutuu jo perinneruokiin, mutta en kiellä etteikö se maistuisi makeammalta jos pulla on tuoretta ja omasta kotiuunista lähtöisin..

Mitä nykyään sitten uskaltaa suuhunsa laittaa? Monet hedelmät alkavat olla yltiöjalostettuja, viljatuotteet ovat täynnä ties mitä lisäaineita, valkaistu jauho ja sokeri on myrkkyä, rasva lihottaa ja lääkkeitä täyteen pumpattu liha rääkätään henkihieveriin ennen teloitusta!
Vähemmästäkin nousee karvat pystyyn. Ihmisten ruokailutottumuksia ei voi kuitenkaan muuttaa hetkessä, sillä välinpitämättömyys tuntuu olevan valttia. Elintarvikkeiden evoluutiota seuratessa herkempi alkaa murehtia hiuksensa harmaiksi, eikä kohta uskalleta syödä mitään. Harvoin eläimenkään kärsimyksiä tulee enää siinä vaiheessa ajateltua kun se pihvi on lautasella rapsakoiden paistinperunoiden seurassa, eikä aromiaineiden haitallisia vaikutuksia ajatella siinä vaiheessa kun ripotellaan aromisuolaa keitinveteen..

Mutta joo.. Tärkeintä ruoka-asioissa on kokonaisuus. Myös aidon ruoan suhteen voimme riidellä siitä kuinka sokeri ja rasva lihottavat, hiilihydraatit on pahasta ja proteiini hyväksi ja kasvikset ovat pelkkää vettä. Ihmiskeho kuitenkin tarvitsee kaikkia luonnollisia ruoka-aineita voidakseen hyvin. Prosessoitujen, valkaistujen vehnäjauhojen ansiosta hiilareilla on niin huono maine, ja sokereistakin tulee pelkät namit mieleen. Ei kukaan nyt elä pelkällä pullamössöllä ja karamelleilla. Proteiinit ovat rakennusaineita, hiilihydraatit polttoainetta, rasvat ravintoaineita ja kuitua ja salaattia syömällä ruoansulatuselimistö toimii paremmin. Hedelmistä ja marjoista saadaan vitamiineja ja vastustuskyvylle tärkeitä antioksidantteja. Mitä aidommassa muodossa ja monipuolisemmin niitä nautit, sitä paremmin voit. Vältä siis lisättyjä vitamiineja tai lisättyä ravintokuitua, ym. mainostettiin niitä kuinka terveellisinä tahansa.

Toki esimerkiksi luomu on hieman kalliimpaa, mutta sitä olisi hyvä suosia edes silloin tällöin. Ole silti tarkkana; Aito Luomu ei sisällä lisäaineita, ja luomuelintarvikkeissa vähintään 95% aineksista pitää olla luonnonmukaisesti tuotettuja. Monia tuotteita voidaan kaupata Luomuna vain myynninedistämistarkoituksessa kuten aikoinaan harhaanjohtavia kevyt-tuotteita. Kasviksissa ja hedelmissä kannattaa suosia kotimaisia vaihtoehtoja, tai laittaa vaikka mökille oma vihannespenkki tai ryytimaa. Keittiöpuutarhassa kasvattaa hyvin mausteyrttejä, ja mikäli omistat parvekkeen, parvekelaatikkoon ja sankoon mahtuu hyvin kasvamaan salaattia, papuköynnös tai tomaattipensas. Lihat on paras ostaa tuoretiskeiltä tai, aina parempi, hankkia suoraan ystävällisiltä lihatiloilta (jotka ovat tätä nykyä käymässä harvinaisiksi) joissa eläimet saavat elellä vapaana hyvällä rehulla. Tehotuotantoeläimet ovat myös niin pilalle lääkittyjä että pitkällä aikavälillä niiden syöminen voi aiheuttaa mm. immuunikatoa. Kannattaa välttää yltiöprosessoituja tuotteita, ja, etenkin merenelävistä puhuttaessa, kannattaa välttää uhanalaisia lajeja, kuten tonnikalaa. Pakasteet kannattaa jättää väliin tai pakastaa vaikka itse.
Mitä maustesekoituksiin ja -kastikkeisiin tulee, parhaan tuloksen saat aina tekemällä itse. Ainakin tiedät silloin mitä syöt. Itse pidän hyvänä löytönä elintarviketta jonka pakkausselosteessa mainitaan maksimissaan viisi lisäainetta.

Hyvänä vinkkinä suosittelen kaikkia hankkimaan E-Koodiavaimen, pienen vihkosen jonka voi löytää lähikaupasta ja johon on listattu kaikki E-lisäaineet.
E-koodilista löytyy myös "Aitoa Ruokaa" -kirjan lopusta, samoin kuin monien muiden ruokatietoudesta kertovien kirjojen lopussa.

Huh huh, tulihan taas jaariteltua, ja luulen, ettei tämä jää tähän.. Pitäisiköhän laittaa asian tiimoilta uusi osio? No joo..
Kuitenkin, taas näin antoisan paasauksen (heti tuli kevyempi olo,) lopuksi minun täytyykin kysyä teiltä, oi lukijakuntani, kuinkas paljon teidän taloudessa käytetään eineksiä ja valmisruokia ;)