perjantai 21. joulukuuta 2018

Seitankinkku

Tofupaistin lisäksi tai sijaan voidaan Talvipäivä-/Joulupöytään tietenkin valmistaa seitankinkku.
Tämän vuoden kinkkuresepti ei kuitenkaan ole omani, vaan esittelen tässä seitankinkun valmistuksen valmisaineksista. Monista eko-, ja vegekaupoista löytää Joulukuussa erinäköisiä vegekinkkuaineksia, pakattuna ruskeaan paperipussipakkaukseen. Itselläni tässä esittelyssä Ekolo-kaupan "Sika Säkissä":

Seitankinkkuaineksia on monen merkkisiä, mutta ostin tämän koska pakkaus oli mielestäni hauska.
Pussi sisältää gluteenijauhoseoksen, johon on lisätty erilaisia mausteita ja yrttejä. Sopivaa seitankinkkua valitessa kannattaa allergikkojen ja yliherkkien tietysti olla tarkkana. Tuoteseloste näissä on kuitenkin yleensä hyvin näkyvillä (och samma på svenska):

Vaikka itse rosmariinia kammoankin, niin ei se kyllä tässä kinkussa maistunut. Joskin tuoteselosteiden ainekset ovat yleensä järjestyksessä "enimmästä määrästä vähimpään".
Seitankinkkujen pakkauksissa on myös selkeä käyttöohje kaikkia ensikertalaisia ajatellen. Eli tämän kääntöpuolelta löytyy seuraavaa kahdella kielellä:

Seitankinkkujen valmistusohjeet vaihtelevat vähän tuotteen mukaan. Joissakin neuvotaan lisäämään mausteeksi soijakastiketta tai tomaattipyrettä, mutta yleensä seitanjauhekinkkujen valmistusohje pohjaa perus "lisää vaan vesi (ja öljy)" -metodiin:
-Pussin sisältö sekoitetaan kulhossa
-Tietty määrä vettä sekoitetaan tiettyyn määrään öljyä, ja seokset sekoitetaan keskenään tasaiseksi taikinaksi:

-Jos taikina on liian kuivakkaa, lisää tilkka vettä. Jos taas liian tahmeaa, kokeile lisätä vähän vehnä-, tai riisijauhoa
-Taikina muotoillaan öljytyin käsin sopivaksi kinkuksi, ja kääritään paistamisen ajaksi folioon:

(Valmis, vaivattu ja muotoiltu seitankinkkutaikina)

-Paistolämpötila ja -aika löytyvät kinkkukohtaisesti pakkauksesta.

Valmis vegeskinkka näyttää vähän limpulta, mutta maistuu hyvin kinkkumaiselle. Uunista tulleen kinkun voi tietysti paistamisen jälkeen kuorruttaa halutuksi (folioon ei enää tarvitse kääriä).
Seitankinkun kuorrukkeeksi sopii hyvin jo-esittelemäni tofupaistin kuorrutus.

(Paistettu, kuorrutusta vaille valmis seitankinkku)

Tarjoile valmis kinkku kastikkeen, ja sopivien lisukkeiden, kuten keitinperunoiden tai muusin, jouluisten laatikoiden, ja salaattien kera :)

*Jos haluat tällaiseen esimerkkikinkkuun vahvempaa rosmariinin makua, niin kaadettuasi jauhoseoksen kulhoon, lisää 1-2 tl kuivattua rosmariinia ennen sekoitusta.
Jos ostat saman seitankinkun joka vuosi ja haluat jotain erilaista, seitanjauheeseen oppii kyllä lisäämään itse erilaisia mausteita, kuten valkosipuli-, tai sipulijauhetta, inkivääriä, tomaattipyrettä, paprikajauhetta, timjamia, tms, tuomaan uusia, tai vahvempia vivahteita.
Hieman erilaista makua saat myös lisäämällä ohjeessa mainittuun öljyyn ruokalusikallisen paahdettua seesamiöljyä.

Seitankinkulle kastikkeiksi sopivat esim. Maustettu ruskeakastike (lisää esim. vaahterasiirappia, sinappia, konjakkia, ja/tai kaurakermaa), sienikastike, tai sinappinen kermakastike.

Ei kommentteja: