Kruunupäinen Käärme

Kirsti Mäkisen vuonna 2011 ilmestynyt teos on saanut nimensä samannimiseltä kansantarinalta, ja kätkeekin sisälleen kokoelman wanhoja, suomalaisia kansantarinoita. Kirjaa voisi pitää nykytoisintona klassisesta Myytillisiä Tarinoita-kokoelmasta, vaikka onkin edeltäjäänsä karsitumpi versio. Kirjan tarinat on kirjoitettu uudelleen helppotajuisempaan muotoon, minkä vuoksi se sopii niin uusavuttomien kuin lastenkin lukemistoksi. Alkuperäismurteilla talteenotettuja tarinoita Kruunupäisestä Käärmeestä on siis turha etsiä.

Myytillisten Tarinoiden tapaan kirjan tarinat on kuitenkin jaoteltu aihepiirin mukaan, ja ne käsittelevät samalla tavoin vainajia, haltioita, noitia, ja tietäjiä, Vanhaa Vihtahousua tietenkään unohtamatta. Kruunupäisen Käärmeen sisältö on Myytillisiä Tarinoita suppeampi, ja tarinat onkin koottu pääasiassa tunnetuimmista kertomuksista, kuten Kuollut ajaa keviää, Minä hyppään housupoika, tai Vanha mies panee maata. Vähemmän tunnetut tarinat, kuten Lapsi ja Käärme, Leivänpilaaja, tai Piru ja Humalainen, on kirjasta unohdettu. Näkyvimpänä erona mainittakoon, että aikaisemmin kummitus- ja haltiatarinoiden joukkoon mahtuneet kirkkoon ja hautausmaalle sijoittuvat tarinat ovat saaneet oman kappaleen. Kirkkokappaleesta huolimatta esim. syntiä ja pyhätöitä käsittelevät tarinat kirjasta puuttuvat kokonaan. Varsinaisia kummitustarinoita omana kappaleenaan kirjasta on turha hakea, sillä aavekertomukset on siroteltu muihin kappaleisiin vähän kummituksen luonteesta ja kummittelupaikasta riippuen.
167 sivua. Kuvitus: Jussi Kaakinen. Teoksen lopussa kirjallisuusviitteitä ja pieni sanasto.

+Kovakantinen
+Helppotajuinen, kirjaan on helppo tutustua.
+Sopii aiheesta kiinnostuneille.

-Ei tarjoa juuri mitään uutta jos omistat jo Myytillisiä Tarinoita -kirjan.
-Tuntuu toisaalta, että pyörää on yritetty tässä keksiä uudelleen.
-Komeasta ulkoasusta ja kuvituksesta huolimatta jotenkin torson tuntuinen.