torstai 29. lokakuuta 2015

Tzimmes

Tzimmes on ihana kasvisvuoka, joka sopii hyvin loppusyksyyn.

4 Keskikokoista perunaa
4 Isohkoa porkkanaa
3 Isohkoa punajuurta
2 Keskikokoista sipulia
6-8 Valkosipulinkynttä
2-3 rkl Balsamicoa
2-3 rkl Vaahterasiirappia
1 Appelsiinin mehu
Hyvää kasviöljyä
1/2 tl Rouhittuja kuminansiemeniä
Suolaa ja Pippuria myllystä

-Voitele laakea uunivuoka öljyllä, tai vuoraa leivinpaperilla
-Kuori ja perkaa kasvikset, ja kuori valkosipulinkynnet
-Purista appelsiinista mehut, ja laita uuni lämpeämään 200'C asteeseen
-Viipaloi porkkanat, ja kuutioi sipulit, perunat ja punajuuret, ja laita ne uunivuokaan
-Puolita valkosipulinkynnet, ja töki ne sinne tänne kasvisten joukkoon
-Lorauta kasviksille öljyä, ja kevyelti vaahterasiirappia, ja sirottele päälle tasaisesti balsamico, kumina, suolaa ja pippuria. Kaada lopuksi vuokaan appelsiinimehu tasaisesti kasvisten päälle:

-Peitä vuoka foliolla, ja paista ensin 200'C asteessa 1 h, ota vuoka uunista, ja sekoita kasviksia kevyesti ja varoen (ruoan ei tarvitse heti muuttua punajuuren väriseksi). Käännä vuoka, ja paista taas 1 h
-Ota vuoka uunista, ja kokeile kasviksia tikulla. Mikäli ne ovat kypsiä, ruoka on valmista tarjottavaksi. Muussa tapauksessa paista vielä 1/2 - 1 h.

*Tarjoile Tzimmes lisukkeena pastan tai riisin tapaan. Ruokaisuuden lisäämiseksi, etenkin, jos ruokailijoita on useampia, voit keittää lisäksi vielä riisiä tarjottavaksi erikseen.
Tzimmes on Jiddišiä, ja tarkoittaa hässäkkää. Ruoka on alkujaan peräisin itä-Euroopan juutalaisten keittiöistä, ja siitä on monia eri variaatioita, pääosin kasviksia tai mausteita vaihtelemalla. Kokeile esim. Naurista, Lanttua, Bataattia, Palsternakkaa tai Taroa jonkin reseptissä mainitun juureksen tai mukulan sijaan. Perinteisesti ruoka makeutetaan hunajalla tai sokerilla, mutta tässä Noidankodon vegeversiossa käytän vaahterasiirappia :)
Tämän ruoan salaisuus on pitkä kypsennysaika, joten mikäli sinulla on aikaa, tätä voi hyvin hauduttaa kolmekin tuntia.

Ei kommentteja: