tiistai 4. elokuuta 2015

Taika Päivässä

Paula Havasteen tuorein  Taika Päivässä - 365+1 Suomalaista Taikaa esittelee erilaisia, wanhasuomalaisia taikoja ja konsteja jokapäiväiseen elämään vuoden varrelle. Huomio kiinnittyykin ensin kirjan komeaan ulkoasuun; Raikkaan metsänvihreissä kansissa komeilee (ehkä pähkinänakkelia tai rastasta muistuttava?) lintu, teoksen selkämys on hauskasti marjapuuronpunainen, ja jo takakannen esittelyssä lupaillaan "satoja aitoja taikoja"..
Jännää, eikö? Kirjassa esiintyvät taiat on jaoteltu paitsi kuukausien mukaan, myös pienin symbolein eri aihealueisiin, kuten tuonpuoleiseen, saunaan, terveyteen ja kauneuteen. Aihealueita on yhteensä 14 erilaista, ja niihin lukeutuvat kirjassa myös sääenteet. Tämä kieltämättä vähän kummastutti.

Mainittakoon vielä, ettei teos käsittele noitia tai noituutta, vaan suomalaista folklorea. Kirjan nimi on silti hieman harhaanjohtava, sillä vaikka taioista puhutaankin, kaikki sen sivuilta löytyvät "taiat" eivät ole niinkään taikoja, kuin tiettyyn aihealueeseensa liitettyjä enteitä ja uskomuksia. Totta on, että taikausko on suuri osa mm. wanhaa noituutta, mutta on silti hieman virheellistä nimittää kaikkia uskomuksia taioiksi. Esimerkiksi, uskomus on, että kirkas tähtitaivas Uutena Vuonna merkitsee hyvää sato-, sieni-, tai marjavuotta, taika taas olisi tehdä jokin maaginen harjoitus sen tähtitaivaan alla jotta saataisiin hyvä sato-, sieni-, tai marjavuosi tapahtumaan.

"Rahapussitaika:

1. Varo laskemasta rahapussia lattialle tai maahan.
2. Sellaisessa rahapussissa eivät kolikot ja setelit pysy koskaan tallessa."

Kirjassa  on tasapuolisesti esitelty sekä lyhyitä, helppoja juttuja, sekä pidempiä, jo vähän viitseliäisyyttäkin vaativia konsteja. Ohjeissa neuvotaan selkeästi missä ja milloin k.o. "taika" pitäisi tehdä, ja mitä välineitä tarvitset suoriutuaksesi. Paikoin moiset ohjeet vaikuttavat myös hieman oudoilta, ja tekemällä tehdyiltä, varsinkin jos on kyse uskomuksista ja enteistä. Kirja vaikuttaakin olevan monessa paikoin leikkimielisempi mitä antaa ymmärtää.

"Suolapurkin taiat

Aika: Ruokailtaessa.
Paikka: Ruokapöytä.
Tarvikkeet: Suolapurkki.

Suolapurkki on ruokapöydän tärkein esine, sillä se maus-
taa ruuan, ja samalla se yhdistää ruokapöydän ääressä oli-
jat. Samaa suolapurkkia käyttävistä tulee harvoin viholli-
sia keskenään, ja siksi suola otetaan yhteisestä purkista.
   Suola on niin arvokasta ainetta, että pirukin kärkkyy
sitä. Siksi pitää heittää hyppysellinen suolaa kolme ker-
taa vasemman olan yli, jos sattuu kaatamaan suolapurkin.
Silloin selän takana kärkkyvä piru saa kirvelevät suolat
silmään ja pakenee."

Vaikka kirjassa siis onkin yhtä monta taikaa kuin vuodessa päiviä, ei kirja itsessään toimi mitenkään kalenterina tai päivyrinä. Kirjan taiat on toki pyritty jaottelemaan vähän vuodenaikojen vaihtuvuuden ja juhlapäivien mukaan, esim. Juhannustaikoja Kesäkuulle, ja Jouluntaikoja Joulukuulle, mutta sen tarkempaa kalenterikohtaisuutta on teoksesta turha etsiä. Kirjan ideasta huolimatta tämän teoksen mukaan on hankalaa toteuttaa "taikaa päivässä" mikäli sinulla ei ole, sanotaanko omia lapsia, synnyttäviä ystäviä, (oma)saunamahdollisuutta, järveä naapurissa tai lihansyöntitaipumuksia.

Kirjan alussa kirjailijan esipuhe, ja lopussa aihealueisiinsa jaoteltu sisällysluettelo, ja pieni kirjavinkkilista. 416 sivua, Gummerus 2015.

+Kovakantinen.
+Ihan mukava lukupaketti kaikille kansanperinteestä kiinnostuneille.

-Folklore ja taikuus menevät kirjassa hieman sekaisin, ja vaikka kyse onkin kansantaikuudesta, kirjan nimi on hieman hämäävä.
-Paikoin kirjan kostit on jaoteltu hieman oudosti, ja etsittyä voi olla vaikea löytää sisällysluettelosta.
-Tarjoaa hyvin vähän mitään uutta mikäli aihe on jo entuudestaan tuttu ja tutustuttu.
-Lukiessa välillä tuntuu, kuin folklorea väännettäisiin rautalangasta.
-Selkämykseen punottu kirjanmerkkinauha olisi tähän ihan pop.

Ei kommentteja: