keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Valonvoimaa

Sain tämän teoksen tuliaisina Helsingissä piipahtaneelta ystävältäni vuosia sitten. Ensi alkuun hieman nousi niskakarvat pystyyn, näytti nimittäin siltä kuin kyseessä olisi jokin New Age- Enkelienergia-aapinen tai vastaava. Unio Mystican kustantama teos kuitenkin yllätti positiivisesti.
Anne Hietasen Valonvoimaa Kivi- ja Väriterapiaopas kertoo nimensä mukaisesti kivistä ja väreistä. Kirja on jaoteltu kappaleittain joissa esitellään aakkosjärjestyksessä 66 mm. kiviterapiassa käytettävää jalo- ja puolijalokiveä. Lisäksi kirja käsittelee horoskooppikiviä, metalleja, ihmisen energiakenttiä (kuten aura), ja värejä ja niiden vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme eri ilmenemismuodoissaan. Teoksesta löytyy myös pieni esittely chakroista, muutama yksinkertainen kivillä suoritettava hoito, sekä vinkkejä mm. lapsille ja vanhuksille, sekä erilaisille työ-, ja harrastepaikoille sopivista kivistä ja väreistä.

Teos on suhteellisen kattava, ja asioista kerrotaan selkeästi. En väitä että tämä tekisi kenestäkään kiviterapeuttia, mutta voisin suositella tätä aloittelijoille ja muuten energiatyöskentelystä kiinnostuneille.
Minua kirja auttoi omalla polullani, ja vaikken enää olisikaan tietyistä asioista samaa mieltä kirjailijan kanssa, olen tuskin luopumassa tästä ihan lähiaikoina. Onpa sitten joskus sukulaisilla ihmettelemistä että "Miksi sulla on yhä näitä hippikirjoja?" ;D

"Kivien käyttötarkoitus kertoo, millaisen kiven tarvitse. Raakakiven palat, kitet tai rumpuhiotut kivet voi laittaa keholle tai kehon ympärille välittämään erilaisia voimia. Kiviä voi pitää taskussa, tyynyn alla tai työpöydällä. Hiotut kivet ja korut voi pitää taskussa, tyynyn alla tai työpöydällä. Hiotut kivet ja korut voi kantaa mukanaan esim. kaulassa, ranteessa, nilkassa, korvissa tai sormissa. Kivien tai korujen muodot vahvistuvat erilaisissa symboleissa, joita käytetään työstämään erilaisia prosesseja, luovuttamaan energiaa, ja suojaamaan negatiivisilta energioilta."

Teoksen keskivaiheilta löytyy kaunis valokuvaliite, jossa esitellään kiviä eri muodoissaan värikuvina. Kuvista huolimatta tämä ei ole geologinen teos, eikä kirja opeta esim. tunnistamaan kiviä.
157 sivua. Kirjan lopussa kirjallisuusluettelo ja mainoksia muista kustantajan teoksista. Piirrokset Maija Nieminen, Valokuvat Jorma Marstio.

+Kovakantinen
+Ei sisältänyt onneksi enkelihöpötyksiä

-Kaikesta huolimatta melko New Age-aineistoa.
-Kirjasta löytyy pieni moka; Sivun 66 kivikartasta puuttuu seuraavalla sivulla Epidootin vieressä näkyvä, ilmeinen maitokvartsi-kivi.

Ei kommentteja: