perjantai 15. helmikuuta 2013

Maito (Lac)

Maito eli kansanomaisemmin Mjölkki, eli Mölö, eli Paskahännän liemi, on nisäkäsnaaraiden maitorauhastaan erittämää ravintonestettä, joka poistuu rauhasesta nisässä sijaitsevien maitotiehyiden kautta. Maidon tarkoitus on jälkeläisten ravitseminen, mistä syystä maidosta puhutaan sekä rintamaidon-, että äidinmaidon nimellä. Muihin kehon eritteisiin verrattuna pidämme maitoa kenties miellyttävimpänä, eikä siihen liity samanlaisia negatiivisia mielikuvia kuin hikeen tai virtsaan.
Koska maito pilaantuu helposti kehon ulkopuolella, ennen wanhaan karjatalouksissa pihan maitohuone oli kaikkein suojelluin paikka, jossa työskentelijän oli seurattava tarkkoja hygieniavaatimuksia. Maitoastioiden lisäksi käsien ja vaatteiden piti olla puhtaat. Lapsia ei koskaan päästetty maitotupaan, etteivät maitoastiat vahingossakaan vaarantuisi lialla tai pöpöillä.

Maaginen Maito

Maito yhdistetään veden ja maan elementteihin, äiteyteen, hedelmällisyyteen, puhtauteen, kauneuteen ja ikuisuuteen. Maito on pyhitetty useille neito- ja äitiaspektin jumalattarille, kuten Brigitille, Bastetille, Anulle, Isisille, Taweretille, Meskhenetille, ja Gaialle, mutta myös hyvinvointia, seksuaalisuutta ja vaurautta edustaville jumalille, kuten Ganeshalle, Cupidolle, Poseidonille ja Dionysokselle. Maito toimii parhaiten naisten taianteoissa.
Maagisesti maito on parantava, rauhoittava ja kaunistava aines, jonka mainitaan olevan voimakkaimmillaan kasvavalla kuulla. Maito on tärkeä aines monissa kulttuureissa, sillä se yhdistetään hedelmällisyyteen, syntymään ja elämään. Esim. muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa maito oli tärkeässä asemassa mm. juhlavissa rituaaleissa. Nykyään maito on pyhää mm. hinduille, ja sitä uhrataan usein jumalille juhlapäivinä.

Maito on yksi kehon eritteistä, mikä tekee siitä hyvin henkilökohtaisen aineksen. Koska vain naaraat tupttavat maitoa, maito on tavallaan maskuliinisen sperman feminiininen vastine, jota voi käyttää erilaisissa taianteoissa veren tai hien tapaan. Tietyn eläimen maidolla on myös yhteytensä sekä sen erittäneeseen eläimeen, että k.o. eläimeen yhdistettyihin jumaluuksiin, esim. Lehmänmaito/Lehmä ja Hathor-jumalatar.

Tuoretta maitoa pidetään hyvänä ja parantavana, ja esim. syylien sanotaan häviävän, jos kaadat lasiin maitoa, ja uitat siinä sormeasi, jossa on syylä, sanoen "Tämän annan sinulle", ja juotat maidon jollekulle toiselle, juoja saa syyläsi ja sinulta ne katoavat.
Pilaantunut maito sen sijaan sopii pääasiassa negatiivisiin ja suojeleviin taiantekoihin, kuten pilaamiseen ja karkotukseen. Vertailun vuoksi, hyviin taiantekoihin on yleensä käytetty ihmisen-, ja pahoihin taiantekoihin eläimenmaitoa. Esim. koiranmaito on hyvä jos halutaan sortaa lempi, tai tehdä jostakin uskoton. Toisaalta taas, tammanmaidon on uskottu tekevän juojastaan vahvan kuin hevonen. Tammanmaidolla on myös parannettu sairaita, kuten keuhkotautia, horkkaa ja erilaisia lastentauteja.

Voi voi

Mainittakoon myös sananen voista. Voita valmistetaan maidosta ja kermasta perinteisesti kirnuamalla. Voi on siis tavallaan hyvin tiivistettyä maitoa. Ennen wanhaan Suomessa voi tunnettiin myös lemmenrohtona, jonka syömisen uskottiin parantavan impotenssia, sekä naisten seksuaalista kylmyyttä. Paikoin voista pitäviä naisia pidettiinkin epäilyttävinä, sillä heidän kuviteltiin olevan kevytkenkäisiä. Miesten sitä vastoin oikein odotettiin syövän voita, terveytensä, ja perheensä lapsilykyn tueksi, totta kai.

Kotioloissa maagisiin tarpeisiin voi valmistaa voita vatkaamalla voimakkaasti pieni määrä kermaa. Tällaista kotivoita voi sekoittaa esim. steariiniin kynttilöitä varten, tai sitä voi tarjota uhrilahjana haltioille (tykkäävät varmasti).

Pyhä Äiti

Kun ajattelemme maitoa, emme oikein voi olla ajattelematta rintoja, utareita ja nisiä. Vaikka pienokaistaan imettävä äiti jakaa nykyisin mielipiteitä puolin ja toisin, on perusasetelma siitä huolimatta nähty kautta vuosisatojen seesteisenä, ja luonnollisena. Maito liittyykin erityisesti äitiin ja lapseen. Imettävä äiti on rakastettu ja kunnioitettu olento monessa kulttuurissa ja uskonnossa. Synnyttänyt nainen on täydellistynyt naisena, ja luonut uutta elämää. Nyt hän tuottaa ravintoa lapselleen, joka aikanaan jatkaa sukuaan äitinsä tavoin. Vertailun vuoksi, kristinuskon pyhän kirjan naiskuvasta huolimatta myös kristityt kunnioittavat äiti-lapsi asetelmaa uskontonsa keskeisen Jeesuslapsi -myytin vuoksi. Jeesus-hahmon äiti nähdään "ainoana puhtaana naisena", koska raskaus oli tarinan mukaan lisäksi neitseellinen.

Ihmisen äidinmaitoa on pidetty erityisen voimakkaana, etenkin, jos se oli peräisin ensimmäisestä yhdynnästä johtuneesta raskaudesta. Oman veren ohella oma rintamaito on maagisesti voimakkain henkilökohtainen uhri. Mikäli et ole nainen, tai et muuten satu erittämään maitoa, etkä näin ollen anna aiottua maitouhria itsestäsi, kannattaa, jos mahdollista, käytettävään maitoon sekoittaa tippa tai pari omaa verta.

Ennen wanhaan uskottiin, että hedelmätön nainen saattoi parantua juomalla äidinmaitoa, tai kylpemällä siinä. Samoin syntiset uskoivat voivansa puhdistua, jos he saivat äidinmaitoa.
Imettävän äidin uskottiin olevan myös haavoittuva, ja altis etenkin pahalle silmälle. Pahan silmän kohteeksi joutuneen äidin sanottiin ehtyvän, tai hänen maitonsa muuttui verensekaiseksi, tai lapsi kieltäytyi nisästä. Mainittakoon, että myös noidan läsnäolon on sanottu saavan maitoa sillä hetkellä erittävät lennot heruttamaan verta.

Kaunistava Maito?

Maidon kaunistavaan voimaan on uskottu jo tuhansia vuosia, ja maitotuotteet todella tekevät hyvää iholle, kun niitä käytetään ulkoisesti. Egyptin kuuluisa hallitsijatar, Kleopatra, kylpi päivittäin hunajalla ja öljyllä höystetyssä aasinmaitokylvyssä säilyttääkseen ihonsa nuorekkaana ja pehmeänä. Hän olikin kuuluisa heleästä hipiästään. Tässä voi olla perääkin, sillä maito kosteuttaa ja ravitsee ihoa.
Myös lapsia, etenkin pikkuvauvoja, on ennen wanhaan kylvetetty maidossa, jos lapset ovat kärsineet ihottumista, tms. kapaloiän sairauksista.

Kaikki maidot ja maitotuotteet sisältävät maitohappoa, johon niiden kosmeettinen teho pääasiassa perustuu. Maitohappo sitoo kosteuttaa, tasapainottaa ihon pH:ta ja suojaa ihoa. Maitohappo myös supistaa ihohuokosia ja suojaa ihon omaa bakteerikantaa. Kotikosmeettisesti maidolla ja kermalla on samanlaisia ominaisuuksia kuin alkoholilla, sillä niiden avulla on mahdollista sekoittaa esim. eteerisiä öljyjä veteen. Tämä toimii hyvin kotitekoisia kasvonpuhdistusaineita ja kylpyjä ajatellen.

Kerma on maitoa paksumpaa ja rasvaisempaa ainetta, joka vastalypsetyssä maidossa nousee maidon pintaan. Ennen wanhaan kerma kuorittin lusikalla, nykyään kerma erotetaan maidosta separoimalla.
Wanha kansa käytti kermaa paitsi kahvin höystämiseen, myös ihonhoitoon. Kerma sopii eritoten ikääntyvälle ja kuivalle iholle.
Eräs resepti ryppyjen siloittamiseen sisältää yhden munankeltuaisen ja kermaa, ja kuuluu seuraavasti: Sekoita keltuainen, ja sivele se (esim. pullasudilla) joko keraamiselle tai puiselle, tasaiselle pinnalle. Anna keltuaisen kuivua, ja rapsuttele se sitten irti niin että saat kuivattua keltuaisjauhetta. Lisää tähän jauheeseen tipoittain hyvää kermaa niin, että muodostuu tahnaa. Käytä tätä tahnaa ryppyvoiteen tavoin joko iltapesun, aamupesun, tai saunan jälkeen, erityisesti silmänympärysiholle ja ylähuuleen.

Maito ja Terveys

Ihminen on silti eläinkunnan ainoa laji, joka juo maitoa imeväisikänsä jälkeen. Puhumattakaan, että vieläpä täysin eri lajin maitoa, ja useimmat tuntuvat pitävän ajatusta moisesta täysin luonnollisena. Sen sijaan ajatus oman lajimme äidinmaidon juomisesta aikuisiällä ällöttää monia.
Moni myös kuvittelee maidon sopivan ihan hyvin alle kouluikäisten lasten ruokavalioon, sillä lapset sietävät laktoosia yleensä teini-ikäisiä ja aikuisia paremmin. Esim. lehmänmaito kuitenkin mm. rasittaa lapsen munuaisia ihmisenmaitoa pahemmin. Eläinten maito voi lisäksi aiheuttaa lapselle ruoansulatusvaikeuksia, jotka yleensä oirehtivat erilaisten mahakipujen muodossa.

Elimistö alkaa usein vanhemmiten hylkimään laktoosia luonnostaan. Kyseessä on eräs evoluution tulos jonka tarkoitus on auttaa jälkeläistä vieroittautumaan nisästä. Laktoosi-intoleranssikin voi kehittyä oireiltaan huomattavaksi vasta myöhemmällä iällä.
Intoleranssi on sukua yli-herkkyydelle; Mitä enemmän ajan kanssa altistut sairastuttavalle tekijälle, sitä enemmän oireet pahenevat. Siksi esim. ylenpalttinen maidon juonti lapsena voi kasvattaa intoleranssiriskiä myöhemmällä iällä. Moni maitotuotteita sisäisesti käyttävä voi kärsiä myös esim. huonosta ihosta, atooppisesta ihottumasta, elottomista hiuksista ja pahanhajuisista suolikaasuista, mutta yhdistää oireita harvoin maidonkäyttöönsä.

Koska ihminen on käyttänyt eri maitoja ravintonaan jo tuhansia vuosia, on monelle nykyihmiselle kehittynyt siitä johtuvan evoluuttisen mutaation seurauksena paremmin maitoa sietävä elimistö. Maidonsietäjät kuuluvat silti vähemmistöön, sillä valtaosa väestöstä on n.k. "Laktoosi-intolerantikkoja", mikä käytännössä tarkoittaa, ettei heidän elimistönsä pysty pilkkomaan maidon hiilihydraatteja, kuten maitosokeria eli laktoosia, eli heiltä puuttuu sen maitoa sietävän väestöosan biologinen poikkeama. Maito ei kuitenkaan oikeasti ole sisäisesti nautittuna kovin terveellistä, mainittakoon, että esim. osteoporoosiluvut ovat korkeimmat maissa joissa juodaan eniten maitoa. Näissä maissa myös Laktoosi-intoleranssi ja vastasyntyneiden maitoallergia ovat yleisiä.

Meijerit ja maidontuottajat kannustavat silti ihmisiä maidonjuontiin muka kalsiumin saannin turvaamiseksi, mutta todellisuudessa voittomarginaalin vuoksi. Unohdamme helposti, ettei maito ole ainoa kalsiumin lähde. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esim. Appelsiini, Broccoli, Lehtikaali, Mantelit, Soijapavut, Tofu, Valkoiset pavut, Viikunat, ja useimmat tummanvihreät lehtikasvikset ovat hyviä kalsiumin lähteitä. Maitotuotteiden ulkoinen käyttö on kuitenkin yleensä turvallista esim. intolerantikoille. Maitoallergikot puolestaan voivat saada ulkoisestakin käytöstä ihottumaa, joten olkaa varovaisia. Vältä maitotuotteiden sisäistä käyttöä myös, mikäli kärsit atooppisesta ihottumasta, sillä maitohappobakteerit voivat ärsyttää atopiaa. Keittiössä rintamaito kannattaakin korvata herkullisilla kasvimaidoilla :)

Huom: Kun puhutaan maidosta, monille tulee mielikuva ennemmin niityllä laiduntavista lypsylehmistä kuin muista maitoa tuottavista olennoista. Nykykuluttajien käyttöön lehmänmaito tulee lähinnä teollisilta maitotiloilta, erityisesti jalostetuista lehmistä, joiden vasikat erotetaan emistään syntymän jälkeen, jotta emän maito voidaan ottaa ihmisten tarpeisiin. Samasta syystä lypsylehmiä pidetään jatkuvasti raskaana. Emistään erotettuja vasikoita ruokitaan juottorehulla, ja lehmävasikoista tulee aikanaan uusia lypsylehmiä, kun taas maidoneritykseen kykenemättömät sonnivasikat päätyvät teuraiksi, eli naudanlihan raaka-aineiksi, parin vuoden ikäisinä. Lypsylehmät tuottavat maitoa hyvin about viiden vuoden ikään saakka, minkä jälkeen lehmät päätyvät teuraiksi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että lehmän luonnollinen elinikä voi olla jopa yli 20 vuotta. Vertailun vuoksi myös; 90% lihateollisuuden naudanlihasta tulee maitotiloilta.

Uskomuksia:
-Maito unessa symboloi äitiä ja äiteyttä. Pilaantuneet maitotuotteet unessa kehottavat tarkkailemaan terveyttäsi ja varoittavat petollisista ystävistä.
-Noidan läsnäolo hapattaa maidon ja saa lehmät lypsämään verta.
-Maitokylpy uudella kuulla nuorentaa.

Ei kommentteja: