tiistai 27. joulukuuta 2011

Kardemumma (Elettaria Cardamomum)

Kardemumma on inkiväärin sukuinen ruohokasvi, jonka siemenistä saadaan aromaattista maustetta, jota käytetään esimerkiksi pullataikinassa. Kardemumma on maailman kolmanneksi kallein mauste, sahramin ja vaniljan jälkeen.
Kardemummaa saa nykyään vähän kaikissa muodoissa elintarvikekaupoista, joskin leivontaan tarkoitettu, putkilossa myytävä rouhittu kardemumma lienee tutuinta. Kardemummaa, kuten sinappia, saa myös eri värisinä. On mustaluottista eli mustaa, kypsänä poimittua kardemummaa, ja raakana poimittua vihreäluottista, vihreää kardemummaa. Keltainen kardemumma puolestaan kuivataan auringossa. Itämaisissa juhlaruoissa yleensä käytetään valkaistua, eli valkeaa kardemummaa. Valkean kardemumman luotit valkaistaan rikkidioksidilla.

(Kuva: Wikipedia)

Kokonaista kardemummaa, eli kardemumman siemenpalkoja kutsutaan luoteiksi. Kardemumman luotteja käytetään mm. intialaisessa keittiössä tuomaan pehmeää aromia liha- ja kalaruokiin. Arabiassa hienoin kahvi maustetaan kardemummalla. Kardemummaa on mukana myös monissa, itämaisissa mausteseoksissa. Tunnetuin lienee Garam Masala -sekoitus.

Kuin maskuliinisen inkiväärin vastapainoksi, kardemumma on feminiininen, vesielementtiin ja rakkauden jumaluuksiin yhdistetty kasvi. Kardemummalle pyhitettyjä jumaluuksia ovat mm. Venus, Hathor, Frigg, Rati, Prende, Quetes, ja Xochiquetzal. Kasvin siemenet yhdistettiin myös amoriineihin ja Cupidoon.
Kardemumma onkin tunnettu ennen kaikkea paitsi mausteena, myös lemmenlääkkeenä. Hyvä esimerkki kardemumman eroottisesti stimuloivasta vaikutuksesta lienee keskiaikaista perua oleva Hypocras-sima, joka maustettiin mm. kardemummalla, kanelilla ja neilikalla, ja jota tarjoiltiin pääasiassa hääjuomana.

Kuten sinapilla, kardemummalla värin voimakkuudella esim. magiassa ei ole niin väliä. Valitse vain väri joka symboloi/tukee parhaiten omia tarkoitusperiäsi.
Kardemumma soveltuu mainiosti lemmekkäisiin amuletteihin, suitsukkeisiin ja kylpyihin.
Kardemumman tuoksun sanotaan edistävän meditaatiota, mutta myös vaivuttavan ihmisen ajatuksiinsa. Kardemummalla on lumovoimaa jolle naisten kerrotaan olevan herkempiä.
Hyvänä esimerkkinä mainittakoon lemmenruokanakin tunnettu makea jälkiruoka, Baklava. Naisille tarkoitettu baklava höystettiin perinteisesti kardemummalla :)

Kotikosmeettista arvoa kardemummalla ei juuri ole. Kardemumma on virkistävä, ja edistää ihon pintaverenkiertoa. Kardemumma sopii ihon kuorintaan ja lämmittäviin kylpyihin. Kaikkein herkkähipiäisimmille kardemummaa ei kuitenkaan suositella, sillä kardemumma on voimakas mauste ja voi jopa polttaa ihoa.
Kardemummaa voi toki laittaa vaikkapa vaatekaapin potpurripusseihin tuomaan kaukoidän aromeita liinavaatteisiin.

Kardemummalla on jonkin verran lääkinnällistä arvoa, ja sekin kohdistuu lähinnä lemmenpulmiin. Esim. Intiassa erilaisilla maitoon sekoitetuilla kardemummansiemenrohdoilla on hoidettu maskuliinisia pulmia, kuten mm. miesten potenssiongelmia ja ennenaikaista siemensyöksyä. Juoma nautittiin sisäisesti.
Arabiassa  puolestaan, mm.  seksuaalista haluttomuutta on hoidettu kardemummalla, kanelilla ja inkiväärillä höystetyillä, tuoreilla sipuleilla. Toinen tapa pitää potenssia yllä oli sekoittaa kardemummaa juomiin, jota hääpäivänä tarjoiltiin sulhaselle.

Kardemummaa on käytetty myös koliikin ja erilaisten vatsa- ja ruoansulatusvaivojen hoidossa. Kardemumma sopii sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä. Siementen pureskelu raikastaa hengityksen, ja lisää syljeneritystä. Kardemumma on lämmittävä mauste, jolla voi höystää vaikkapa flunssajuoman. Kardemummaa voi lisätä myös yskänsiirappiin. Kardemummateetä (n.6 rikottua luottia per kupillinen) voi kokeilla myös pahoinvointiin, tai oksennustaudin hoidossa.
Kotihoidollisesti kardemummasta uutettua teetä voi kokeilla myös virtsateiden hoitoon, ja sen sanotaan parantavan virtsanpidätyskykyä.
Aromaterapeuttisesti käytettynä kardemumman sanotaan auttavan migreeniin ja stressistä tai jännityksestä johtuvaan päänsärkyyn.

Inkiväärin tavoin kardemumma soveltuu myös ruukkukasviksi, ja esimerkiksi taimistoista voi kysellä kardemummantaimia kotiin. Kardemumma viihtyy puolivarjossakin, mutta tarvitsee lämpimän ilmaston. Mausteeksi tarkoitettua kardemummaa voi siis olla turha idättää, vaikken kielläkään kokeilemasta.
Itse ostan keittiööni kardemummat kokonaisena itämaisia elintarvikkeita myyvästä kaupasta. Luotteja käytetään kokonaisina itämaisissa ruoissa, mutta leivontaan niistä saa maustetta hyvin helposti:

-Purista luottia kunnes se halkeilee. Poista kuoripala ja rapsuttele siemenet talteen.
-Hienonna siemeniä hieman morttelissa ennen käyttöä.
-Kardemumman kuoret voidaan hävittää biojätteen mukana.

Huom: Liiallinen kardemumman nauttiminen saattaa aiheuttaa pahoinvointia ja potenssiongelmia. Kardemummaa ei myöskään suositella pitkäaikais käyttöön epileptikoille, eikä sydänvaivoista tai korkeasta verenpaineesta kärsiville. Maustekäyttö on yleensä vähäisenä turvallista.

Uskomuksia:
-Kardemumman kerrotaan innoittavan kaunosielut rakkausrunoihin.
-Kardemummaa sisältävät leivonnaiset sopivat lemmenlääkkeeksi herättämään naisen kiinnostuksen.
-Jos olet syönyt kardemummaa, suutelet haluttua, ja suudelma maistuu pahalle, ei hän ole oikea sinulle.
-Ennen nukkumaanmenoa nautittu kardemumma tuo "Oman kullan kuvia" höyhensaarille.
-Kardemumma pitää ihmissudet loitolla.
-Jos taas uneksit syöväsi kardemummaa, kehoittaa se kiinnittämään huomiota ihmissuhteisiisi.

3 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Olipas mielenkiintoista jälleen kerran. Ja uutta tietoa jos toistakin :)

Anonyymi kirjoitti...

Hi there, yes this post is in fact nice and I have learned lot of things from it on the topic of blogging.
thanks.

my website ... summer shoes ()

Aconitum kirjoitti...

Thank you, summer shoes, but I kinda doubt that..

You see, I've red some Google-Translator versions of my own posts, and even I can't always tell what it says there. Now and then the translated content makes me feel very ashamed, and I can only hope nobody takes my translated blog-texts seriously.
The content of the translated text is often too far from the original, and the translation really says the darnest things.

Unless you can get an accurate translation from a truly reliable source (maybe you have friends who know finnish-language?), you shouldn't trust Google-Translation.

Best regards to you :)