maanantai 2. marraskuuta 2015

Kimchi-jeon, Kimchi Buchimgae, ja Etikkainen Dippikastike

Ohjeesta tulee about 6-8 kpl pieniä, tai 4-5 kpl keskikokoisia.

1 dl Kaalikimchiä
1/2 dl Raastettua porkkanaa
1/2 dl Hienonnettua sipulia tai purjoa
1/2 tl Suolaa
1/2 tl Sokeria
2 tl Riisijauhoa tai maissitärkkelystä
1 dl Kylmää vettä
1- 1 1/2 dl Vehnäjauhoa
Kasviöljyä paistamiseen

-Hienonna kimchi sekoituskulhoon, ja lisää porkkanaraaste, sipuli/purjo, vesi, sipuli, maissitärkkelys ja mausteet. Sekoita
-Lisää jauhot:

-Sekoita notkeaksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa tilkka vettä tai ripaus jauhoja niin, että seoksesta syntyy hieman lettutaikinaa tankeampi seos
-Kuumenna pannulla tilkka öljyä, ja lusikoi, pannun koosta riippuen 2-4 lusikallista taikinaa pannulle kypsymään. Levitä lettusia pannulle ja painele paina niitä vähän litteämmiksi lusikan lappeella:

-Paista vajaa pari minuuttia, ja käännä kimchiletut:

-Paista taas vajaa pari minuuttia, ja nosta ritilän tai esim. serlan päälle valustumaan kunnes kaikki ovat valmiita
-Jeon on koostumukseltaan onnistunut silloin, kun se on läpikypsä, ja reunoiltaan rapeahko, mutta keskeltä silti mehevä ja pehmeä
-Tarjoile tuoreeltaan korealaistyylisen, etikkaisen dippikastikkeen kera:

Etikkainen Dippikastike:

3/4 dl Soijakastiketta
3 rkl Kirkasta riisiviinietikkaa
2 rkl Kylmää vettä
2 tl Sokeria
1/2 tl Gochugarua tai cayennenpippuria
2 rkl Hienonnettua kevätsipulia
1 rkl Paahdettuja seesaminsiemeniä

-Sekoita ainekset jossain kipossa, annostele dippikuppeihin, ja tarjoile kimchi-buchimin kera :)

*Jeon tarkoittaa paistettuja, suolaisia, lettumaisia kakkusia/lettuja, jonka kaikki ainekset sekoitetaan astiassa taikinaksi, ja annostellaan paistumaan kuumalle pannulle. Ruoka suomennetaan usein pannukakuiksi. Erilaiset jeon-letut on Koreassa suosittua niin aterianlisukkeena kuin alkupalana, ja niitä nautitaan usein myös illanistujaisissa joihin sisältyy alkoholia. Jeon valmistetaan usein suikaloiduista/raastetuista vihanneksista tai muhennetuista palkokasveista.
Annoskuvassa keskikokoisia lettuja. Jos haluat pienempiä, annostele pannulle vain n. 2 rkl taikinaa kerrallaan. Jos haluat mausteisempia lettusia, lisää taikinaan 2 rkl kimchilientä :)

Kimchi Buchimgae

Samasta taikinasta valmistuu myös Kimchi buchimgae, eli Kimchi-pannukakku. Tällöin paistetaan pannun kokoisia, paksuja kakkuja, jotka käännetään kerran paistamisen aikana. Ohjeeni taikina-annoksesta syntyy kaksi buchimgaea, eli paista taikina kahdessa erässä.
Kimchi-pannukakku tarjoillaan samoin dippikastikkeen kera.

Ei kommentteja: