torstai 19. maaliskuuta 2015

Viismauste-Tofu

Viismauste on Kiinassa myös suosittu tofumauste, ja aasialaisia elintarvikkeita myyvien kauppojen kylmäaltaista voi löytää joskus hyvin tummaa, kuivaa viismaustetofua, joka on rakenteeltaan hyvin tanakkaa. Tämä reseptini on kuitenkin tällainen pikainen kotiversio, eikä lopputulos ole ihan niin dramaattisen näköinen, mutta hyvää se on:

(Tästä ei oikein saa edustavaa kuvaa, sillä sehän on vaan tofua marinadissa)

1 Pala (250g) Kiinteää, maustamatonta tofua
Loraus seesamiöljyä

Marinadi:

1/2 dl Soijakastiketta
1 rkl Tummaa soijaa
4 tl Tummaa riisiviinietikkaa
1 rkl Fariinisokeria
2 rkl Kylmää vettä
2 tl Viismaustetta
2 Hienonnettua valkosipulinkynttä

-Sekoita ainekset kipossa

-Valuta tofu yön yli, ja leikkaa sopiviksi paloiksi. Taputtele paloja vielä kuivemmiksi keittiöpyyhkeellä tai talousserlalla
-Laita tofupalat suljettavaan rasiaan, kaada marinadi niiden päälle, ja lorauta päälle vähän seesamiöljyä. Sekoita tofut varovasti marinadin joukkoon
-Sulje rasia ja laita tofu jääkaappiin
-Marinoi tofua jääkaapissa 1-3 vuorokautta, ja sekoita tofuja muutaman kerran päivässä
-Nosta valmiit tofut huoneenlämpöön tekeytymään n. tuntia ennen ruoanlaittoa.

*Itse nyt suikaloin tofun kun käytin sen seuraavana päivänä nuudeliruokaan. Tofu imee myös sitä paremmin kastiketta mitä pienempinä/ohuempina paloina marinoit sen. Voit hyvin marinoida tofun myös kokonaisena tai pihveinä, mutta kääntele tofua tällöin useammin. Kokonainen tofu kannattaa myös marinoida muovipussissa, jolloin marinadia on helpompi levittää ympäri tofua aina sekoitellessasi sitä.

Viismauste-tofu sopii hyvin erilaisiin, mausteisiin kiinalaistyylisiin ruokiin, tai vaikka sellaisenaan paistettavaksi tai grillattavaksi.

Ei kommentteja: