keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naisen Veri (Menstrua)

Hyvää Naisten Päivää kaikille lukijoilleni :)
Teemaan sopien kirjoitan tänään jotain kuukautisista. Verestähän olen jo aiemmin täällä jotain kertonut, mutta, vaikka veriset ovatkin, ovat kuukautiset itsessään täysin eri asia, ja tärkeä osa meidän jokaisen naisen elämää, halusimme tai emme..
Lyhennän myös tuota aikaisempaa postaustani paikoin tähän.

Niin, kuukautiset ajatuksena ällöttää nykyäänkin monia, niin miehiä kuin naisiakin, mutta totuus on, ettei niiltä juuri voi välttyä, olit sitten nainen, tai sellaisen tytär, poika, veli, isä, tai puoliso. Naisille kuukautiset ovat merkki sukupuolisesta kypsyydestä, hedelmällisyydestä ja naiseudesta, ja, vaikka moni inhoaakin omiaan, niitä surraan viimeistään silloin kun ne vanhemmalla iällä alkavat ehtyä, ja lopulta loppuvat kokonaan.
Kuukautiset, "vain naisten juttuna", ovat kautta aikojen myös olleet omiaan lisäämään miessukupuolen epäluuloja naisia ja heidän seksuaalisuuttaan kohtaan, eikä yllätä että esim. monet kuukautisiin liittyvistä uskomuksista ovat miesten aivoista lähtöisin..
 
Veren Kirot

Monissa muinaiskulttuureissa hedelmällinen nainen kuukautisineen on kuitenkin nähty luonnollisena, ja juhlavanakin, hahmona, joka takasi suvunjatkumisen ja piti näin kansakunnat vahvoina. Vasta uuden, "valaistuksen" ajan patriarkat mukanaan tuomine, uusine ajatuksineen, johon kuuluivat mm. kristin opit ja ajatus miehestä perheen päänä, leimasivat kuukautiset lopulta epäilyttäviksi, ja naisen "saastaiseksi". Esimerkiksi kristittyjen pyhä kirja opettaa lukijoilleen, että heidän Jumalansa antoi Eevalle (ensimmäisen ihmisen, miehen, kylkiluusta luotu nainen) kuukausiveren ja synnytystuskat rangaistuksena omenan syömisestä. Esim. Euroopassa aikoinaan mm. kirkossa käynti olikin naiselle kiellettyä kuukautisten aikana. Yleisesti puhuttiin "kirkkokiellosta".

Hyvä muistaa, että tavallisen kansan elinolot olivat aikoinaan huomattavasti nykyisiä niukemmat, ja naisen asema vieläkin huonompi, mistä johtuen varsinkin naisten painoindeksi oli väistämättä pakkasen puolella. Perheensisäisen nokkimajärjestyksen mukaan naisen kuului köyhässäkin perheessä ennen itseään ruokkia miehensä, sillä hän oli "tärkeä leivän tienaaja". Patriarkaattimallin mukaisesti mies nähtiin lapsiasioissa naista tärkeämpänä suvun jatkumisen kannalta. Nainen oli pariskuntayhtälössä pelkkä astia, jossa jumalankuvaksi luodun miehen arvokas siemen kypsyi lapseksi kuin pulla uunissa.
Ravinnonsaannin ollessa riittävää, vaimo oli tietysti melkeinpä koko ajan raskaana, koska ehkäisyä ei avioliitossa kuulunut harrastaa, puhumattakaan, kuinka lapsenkengissään ehkäisyasiat muinoin olivat (keskeytetty-, tai anaaliyhdyntä olivat lähinnä ainoat vaihtoehdot).  Koska miehen piti pysyä voimissaan, mm. siittääkseen lisää elinkelpoisia jälkeläisiä (jotka myös piti ruokkia), naiset saivat pahimmillaan hyvin vähän ravintoa, ja kuukautiset tällaisissa oloissa olivat tarpeeksi harvinaiset vaikuttaakseen epätavallisilta.

Kuukautisia siis pelättiin, ja pelätään paikoin edelleen, sillä paitsi miesten, niin myös huonosti koulutettujen, elinolosuhteiden pakosta aliravittujen, ja patriarkkahahmojen aivopesemien naisten on helppo pitää ilmiötä epänormaalina tänäkin päivänä. Ympäri maailmaa kuukautisia varjostaa edelleen saastaisuuden, kehon epäpuhtauksien tai poikkeavuuden, ja tartuntataudin leima. Suomalaisittain kuukautiset olivat ennen wanhaan erityisen pelätyt Mätäkuussa, jolloin pelättiin paitsi tulehduksia, myös lapsettomuutta. Pahimmassa tapauksessa neito saattoi jäädä vanhaksi piiaksi, jos hänen uskottiin olevan Mätäkuun kuukautisten johdosta hedelmätön..
Myös naimisiinmenoa kuukautisten aikana vältettiin, sillä uskottiin, ettei liitto silloin kestänyt, morsian tuli hulluksi, liitosta tuli lapseton, tai morsian kuoli lapsivuoteeseen. Sanottiin myös, että kuukautisten aikana naimisiin mennyt sai aikanaan pahimmat synnytystuskat. Wanha kansa puhui pahalla suulla myös "Vihkiäis-/Vihintäkarstasta" mikä tarkoitti, ettei kuukautisissaan naimisiin menneessä naisessa silloin mahdollisesti ollut mikä tahansa tauti koskaan parantunut, vaan hän sairasti sitä sitten koko elämänsä.

Intiassa uskotaan edelleenkin paikoin, ettei nainen saa kuukautisten aikana laittaa ruokaa/käsitellä ruoka-aineita, tai esim. ruokamyrkytyksen riski kasvaa. Samoin naiset eivät saa astua sisään temppeleihin, tms. pyhiin tiloihin. Sama sääntö pätee myös Nepalissa ja Balissa. Nepalissa naiset ja tytöt eristetään kotinsa ja yhteisönsä ulkopuolelle erityisesti tilanteeseen rakennettuihin majoihin, jotka ovat yleensä paitsi ikkunattomia, myös epähygieenisiä. Menkkamajaan suljettu nainen tai tyttö ei eristyksensä aikana saa koskea mihinkään kasvavaan kasviin, mihinkään kotieläimeen, tai edes kirjoihin. Perinne tunnetaan nimellä Chhaupadi. Nykyisin tapaa yritetään kitkeä pois, ja "menkkamökityksestä" voi rapsahtaa sakot, tai jopa vankeutta. Ainoa ongelma on, ettei ihmisten asenteita ole ennenkään pelkällä lailla pystytty muuttamaan..
Jossain maissa naiset ja tytöt edelleen eristetään kuukautisten aikana kotiin koulusta, ja kaikenlaisista töistä. Nainen ei siis saa kuukautistensa aikana tehdä juuri mitään, minkä johdosta sorrutaan helposti ajattelemaan naisten pärjäävän yleisesti huonommin niin perusaskareissa kuin työelämässä.
Joissain Aasian maissa uskotaan lisäksi, että kuukautiset vaikuttavat myös naisen aivotoimintaan ja työkykyyn negatiivisesti (hyvät krampit huomioon ottaen tuo viimeinen on kyllä välillä vähän totta), ja nainen saa sairaslomaa töistään kerran kuussa.

Hyvät, Pahat ja Rumat Päivät Pähkinänkuoressa

Kuukautiset ovat naisen kuukautiskierron näkyvin osa, ja niille on monta, enemmän tai vähemmän mairittelevaa nimeä ja kiertoilmaisua, kuten Kuukausiveri, Kuulliset, Paidakkaat, Paitahiset, Naisen Veri, Naisten Vaivat, Menkat, Mensut, Moonikset, Ne, Pesemiset, Pesuviikko, Hilloviikko, Kipuviikko, Piinaviikko, Haiviikko, Rättisulkeiset, Vaatteenpäälliset, Veriviikko, Aivoverenvuoto, Pahat Päivät, Öljynvaihtopäivät, ja jopa Hullun Lehmän Tauti, vain muutamia mainitakseni. Kuukautiset ovat kuitenkin isompi asia kuin muutaman päivän verenvuoto; Niiden alkaminen aloittaa sukukypsyyden, ja niiden loppuminen päättää sen.

Silloinkin, kun me naiset emme aktuaalisti vuoda verta emättimistämme, kehoissamme tapahtuu koko ajan kuukautisiin liittyviä asioita. Moista kutsutaan kuukautiskierroksi eli sykliksi; Se lasketaan alkavaksi aina kuukautisvuodon ensimmäisenä päivänä.
Aloitetaan kuitenkin vähän edempää: Kuukautiskierron puolivälissä, eli about pari viikkoa kuukautisvuodon päätyttyä kypsä munasolu irtoaa munasarjasta, ja siirtyy kohtuun odottamaan hedelmöittymistä. Kyseistä munasolun irtoamista kutsutaan ovulaatioksi. Osa naisista sanoo jopa tuntevansa munasolun irtoamisen, pienenä nipistyksenä jommalla kummalla puolella alavatsaa, eli munasarjojen alueella. Mikäli hedelmöitystä ei tapahdu, kohdun (ovulaatiota varten) kypsynyt limakalvo irtoaa about pari viikkoa ovulaation jälkeen, ja poistuu emättimen kautta sinä verisenä vuotona jota kutsumme kuukautisiksi. Mainitun verisen vuodon mukana myös se hedelmöittymätön munasolu poistuu kohdusta, ja kohtu tyhjenee:

Kuukautisvuoto itsessään on yleensä tummaa, ja siten vähän hyytyneen veren näköistä, paksuhkoa möhnää. Ensimmäisinä päivinä vuoto on yleensä ohuempaa ja kirkkaampaa, mutta tummuu ja paksunee loppua kohden. Vuotoa kestää n. 3-7 vuorokautta, eli about viikon ajan.
Nuoremmilla kuukautiset ovat usein runsaammat ja kivuliaammat kuin vanhemmilla naisilla. Kuukautisvuodon jälkeen, tai sitä ennen voi myös parin päivän ajan esiintyä rusehtavaa "suttuvuotoa", mutta ilmiö on normaali, eikä siitä kannata huolestua. Suttuvuoto on yleistä etenkin vanhemmilla, ja/tai synnyttäneillä naisilla.

Kuukautisia myös höystää, ja edeltää usein voimakkuudeltaan vaihtelevia kiputiloja, eli kramppeja, alavatsassa, kohdun alueella. Kipu voi tuntua pakottavana tai säteilevänä myös selässä tai jaloissa. Osa naisista valittaa tällöin myös päänsärystä. Kramppikipu johtuu kohdun ja sitä ympäröivien lihasten supistuksista, sillä kohdunsuu aukeaa aina hieman ennen kuukautisia, jotta vuoto pääsee sujuvammin ulos. Kyseessä ovat siis samojen paikkojen krampit kuin synnytyssupistuksissa, ainoastaan lievempinä. Pahoittelen, en vaan keksinyt parempaa ilmaisua, vaikka tiedän, että kenelle tahansa krampeista kärsineelle (itseni mukaan lukien,) on silkkaa ilkeämielistä vähättelyä puhua "lievästä" ;(
Kohtu on mainitun kohdunsuun avautumisen vuoksi siis kuukautisvuodon aikana myös alttiimpi bakteereille, ja erilaisille infektioille, minkä vuoksi hygienia kuukautisten aikana on suositeltavaa. Vaihda kuukautissuojaa tai tamponia säännöllisesti ja vaihda tahraiset pikkarit puhtaisiin aina tarvittaessa. Suosi etenkin puuvillaisia aluspöksyjä, sillä puuvilla hengittää keinokuituja paremmin, ja hillitsee siksi niin enintä hikoilua kuin pahojen hajujen muodostumista. Mainitun tulehdusriskin vuoksi esim. seksiä ei kuukautisten aikana yleensä suositella, puhumattakaan, että se tuppaa olemaan aika hemmetin sotkuista.. Mikäli kuitenkin himottaa, muistakaa käyttää kondomia, tai passita ukkosi edes perusteelliselle alapesulle ennen yhdyntää.
Kuukautisvuodon loputtua, eli kuukautisten jälkeen, tyhjentynyt kohtu alkaa taas kypsyttää uutta limakalvoa, sillä about pari viikkoa kuukautisten jälkeen koittaa jälleen ovulaation hetki, uusi munasolu irtoaa, menee kohtuun, ja sykli alkaa alusta.

*Mainittakoon, että joskus, harvinaisissa tapauksissa munasolu ei poistukaan kuukautisveren mukana, vaan jää kohtuun kasvamaan. Tällöin kuukautiset jäävät pois kuin raskaana ollessa, ja tilaan liittyy alavatsakipuja kuin kuukautisten aikana. Munasolun jääminen kohtuun on harvinainen tila, mutta aina kun on kysymys kuukautisten poisjäämisestä, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.
Erityisen kivuliaat kuukautiset voivat myös olla oire endometrioosista, joka voi aiheuttaa mm. lapsettomuutta. Kannattaa kysellä asiasta lääkäriltäsi. 

Kuukautishulluus

Useimmilla naisilla esiintyy kuukautisten kylkiäisinä myös PMS-oireita (Pre-Menstrual-Syndrome). Niillä tarkoitetaan about paria viikkoa ennen kuukautisia, eli ovulaatio-kuukautisvuoto -välillä esiintyviä, sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita, kuten mielialanvaihtelua, tunne-, sekä aisti(yli)herkkyyttä, kipu-, ja aristustiloja, ruokahalun muutoksia, omituisia mielitekoja (ei pelkästään kulinaarisia), hikoilua, vilutusta, totutusta poikkeavaa seksuaaliviettiä, ja tietenkin yleistä vitutusta, jotka pahimmillaan voivat tehdä paitsi omasta, myös läheisten elämästä aikamoista helvettiä n. viikon-parin ajaksi. Oireet ja niiden vahvuus vaihtelevat kuitenkin yksilöittäin, eli halu (ja kyky) heittää puoliso ikkunasta, tai syödä jääkaappi tyhjäksi kerran päivässä on ihan normaalia.
PMS-oireet yleensä helpottavat iän myötä, mutta myös suuret elämänmuutokset, kuten synnyttäminen, voivat vaikuttaa niiden lievittymiseen.

Elämän ensimmäisten kuukautisten alkamispäivä vaihtelee paljon yksilöittäin, mutta yleensä kuukautiset alkavat teinivuosina, murrosiässä, about 12-16 vuotiaana, mutta ne voivat hyvin alkaa myös paria vuotta aikaisemmin tai myöhemmin. Usein nainen saa kuukautisensa äidin suvun naisten mukaan, eikä ole tavatonta että tyttären kuukautiset alkaisivat samanikäisenä kuin äitinsä tai mumminsa aikoinaan.
Myös kuukautiskierron pituus vaihtelee vähän naisittain. Keskiarvo on suunnilleen 28 päivää (ajatelkaa kuun kiertoa), mutta mikä tahansa luku 19-35 päivän välillä on ihan normaalia, sillä meitä naisia on erilaisia, eikä identtisiä kehontoimintoja omaavaa elimistöä ole olemassakaan. Kierto ei myöskään välttämättä ole säännöllinen joka naisella, puhumattakaan, että se olisi kellontarkka. Yksilölliseen kuukautiskiertoon vaikuttavatkin monet seikat, kuten henkilön ikä ja paino, ruokavalio ja/tai sen äkilliset muutokset (kuten laihdutus), elämäntavat, päihteiden käyttö, ehkäisyvalmisteet, synnytys tai abortti, aikavyöhykkeeltä toiselle matkustaminen, stressi, masennus, mania, ja terveys yleensä. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta voi oireilla kuukautisten poisjäämisenä, kuumeessa kuukautiset voivat viivästyä, kuparikierukka tai alkoholin nauttiminen voivat lisätä vuotoa, jne.

Mainittakoon myös, että samalla tavoin joihinkin lääkkeisin, ravintolisiin, ja hormonipitoisiin ehkäisyvalmisteisiin, kuten E-pillereihin (esim. merkin vaihtamiseen tai ylipäänsä sinulle sopimattomaan merkkiin) voi liittyä kuukautishäiriöitä. Käänny aina lääkärin puoleen jos:
-Kuukautiset eivät ota loppuakseen totutun "normiajan" sisään, vaan jatkuvat ja jatkuvat (Wanha kansa kutsui kyseistä tilaa nimellä Kalpranti).
-Kuukautisten totuttu määrä, koostumus ja/tai väri muuttuvat huomattavasti.
-Kivut muuttuvat pahemmiksi tai uusia, ennenkokemattomia kuukautisoireita (kuten kuumetta tai pahoinvointia) ilmaantuu.
-Suttuvuoto muuttuu runsaammaksi ja kestää pidempään.
-Kuukautiset loppuvat kokonaan (siis ennen vaihdevuosi-ikäepäilyä).

Kaikki Loppuu Aikanaan

Kuukautisten luonnollista päättymistä kutsutaan vaihdevuosiksi eli menopaussiksi, ja se alkaa yleensä joskus 40-55 vuoden iässä. Aika vaihtelee yksilöittäin yhtä suuresti kuin kuukautisten alkamishetki. Mainittakoon kuitenkin, että lihaa syövillä naisilla menopaussi alkaa yleensä aikaisemmin kuin vegeillä.. Suomalaisten naisten menopaussin alkamisiän keskiarvoksi on puolestaan laskettu 51 vuotta.
Menopaussiin kuuluu usein erilaisia fyysisiä, ja psyykkisiä oireita, ihan kuin PMS:nkin. Tunnetuinpiin menopaussioireisiin kuuluvat esim. Kylmät ja kuumat aallot (paleltaa ja hikoiluttaa vuorotellen), sekä maanisdepressiivisyyttä muistuttavat jaksot, jolloin on joko superpirteä tai superväsynyt.
Biologisesti menopaussi tarkoittaa, että keho on ohittanut hedelmällisen aikansa ja valmistautuu vanhuuteen. Koska vanhenemista surraan, ja jopa pelätään, aiheuttaa kuukautisten loppuminen luonnollisuudestaan huolimatta nykypäivänä monelle naiselle huolta ja murhetta. Ennen wanhaan se oli kuitenkin naisille kaunis, vaikkakin haikea, asia; Arvokkaaseen vanhuuteen astumisen merkki.

Muutenkin, mikäli et vielä ole menopaussi-iässä, ja kuukautiset temppuilevat, keskustele asiasta lääkärin kanssa. Jos mahdollista, kannattaa kuukautisten askarruttaessa kysyä neuvoa myös äidiltäsi, onhan teillä lähimmäksi samanlaisimmat elimistöt :)

Girl Power!!!

Maagisesti kuukautisveri on, of course, feminiininen aines, jossa yhdistyvät kaikki elementit; Veri sisältää happea (Ilma), limakalvo muodostuu plasmasta ja soluista (Maa), vuoto on aika nestemäistä (Vesi), ja kuukautiskierto pitää kehon voimissaan (Tuli).
Maagisesti kuukautisveri on vahva ja sitova aines, joka on, suonissa virtaavan veren veroisesti, vahvasti sidoksissa omistajaansa/henkilöön josta se vuotaa. Kuitenkin, ottaen huomioon että kuukausiveri vuotaa emättimestä, ja on alkujaan lähtöisin kohdusta, se on perusverta vahvemmin yhteydessä hedelmällisyyteen, naiseuteen ja elämään. Kuukausiveressä on juurensa myös naisen väkeen, onhan se voimapaikasta kotoisin ;)

Kuukautiset ovat siis tarpeeksi henkilökohtaiset sisältämään itsen maagisia ominaisuuksia, ja itsetietoiset, seksuaalisuutensa ja verensä kanssa sinut olevat naiset ovatkin kautta aikain käyttäneet kuukautisvertaan erilaisissa taianteoissa, yleisimmin puolison sitomiseen, ja/tai varmistamaan hänen uskollisuutensa. Ympäri maailman tunnetaankin naisten keino livauttaa miehen ateriaan muutama pisara kuukautisverta, jotta mies pysyisi kilttinä ja uskollisena ja tottelisi naistaan.

Toinen kuukautisiin liittyvä, wanha taika neuvoo, että kääntääksesi halutun miehen tunteet ja kaipauksen sinuun, piti valita kynttilä edustamaan k.o. miestä ja hänen penistään. Kynttilään kaiverretaan nimi, tai muuten nimetään kynttilä edustamaan haluttua henkilöä. Sitten kynttilä, no, "dipataan" emättimeen kuukautisten aikana (tämä symboloi seksiä hänen kanssaan), asetetaan sopivaan kynttilänjalkaan, ja sytytetään. Kun kynttilä palaa, hän alkaa ajatella ja himoita sinua. Kynttilän jäänteet heitetään lopuksi virtaavaan veteen, tai haudataan (miel. punakukkaisen, kukkivan) ruusupensaan alle. Taika toimii parhaiten miehiin, mutta miksei sitä voisi kokeilla naisiinkin, ajattelet vain esim. sormia peniksen sijaan. Muista kuitenkin että lemmentaiat voivat aina osua omaan nilkkaan, sillä tämä kynttiläkonsti on aika sydämetön, ja sitä käytetään ennemmin vain pelkän rakastajan ja seksin, kuin rakkauden houkutteluun. Jos siis etsit romanttisempaa suhdetta, valitse edes vaaleapunakukkainen ruusupuska..

Myös erinäiset, kynttilämagiassa käytettävät loitsukynttilät, etenkin parantaminen, naisellinen energia, hedelmällisyys, lemmennosto ja seksuaalisuus, voidaan loitsun tehostamiseksi hieroa kuukautisverellä ennen loitsintaa. Ei siis tarvitse dipata sentään, elleivät tarkoitusperäsi ole nimenomaan seksuaaliset.
Vaikka miehet harvemmin itse käyttävät kuukautisloitsuja (ylläri-pylläri), voidaan kuukautisverta kokeilla vaikka kynttilöissä tai amulettipussissa esim. impotenssia tai ujoutta karkottettaessa. Kuukautisveren kanssa sopivat tällöin parhaiten punaiset, tai kultaiset kynttilät. Jos kyse on hedelmällisyystaiasta, kokeile vihreää, punaista, mustaa tai ruskeaa kynttilää.

Niin, kuukautisverta voi laittaa amulettipussiin ensin imeyttämällä k.o. veri kankaanpalaan, ja antamalla sen kuivua. Sitten vaan käärit tai taittelet kankaan pikku paketiksi jonka sisään veri jää (voit sitoa sen narulla halutessasi), ja laittaa näin syntyneen verikäärön amulettipussiin.
Maagisesti vahvinta on tietenkin neitsyen, mielellään ensimmäinen, kuukautisveri, jota on käytetty esim. hedelmällisyys-, ja kauneustaioissa. Jos nainen halusi raskaaksi, hän joi punaviiniä, johon oli sekoitettu neitsyen kuukautisverta. Vuosia saattoi poistaa kasvoilta, jos viimeisenä täydenkuunyönä voiteli yöksi kasvonsa neitsyen kuukautisverellä.

*Mikäli sinulla ei jostain syystä ole kuukautisia, esim. iän, ehkäisyn, raskauden tai jonkin lääketieteellisen syyn/tilan vuoksi, voidaan kuukautisveri taianteoissa korvata myös masturboinnin ja orgasmin jälkeisillä, vaginaalisilla eritteillä. Feminiinisten energioiden kannalta aina parempi jos tuotat ne täydelläkuulla.

Faktaa:
-Vaikka vuoto vaikuttaisikin runsaalta, nainen menettää yksien kuukautistensa aikana vain about 1/2-1 desiä verta, vähän naisesta riippuen.
-Runsaiden kuukautisten (menorragia) virallinen määritelmä on, että kuukautisvuotoa tulee yksissä menkoissa vähintään kahdeksan desiä. Nou hätä, verta moisessa määrässä on silti reippaasti alle puolet.
-Todella runsas kuukautisvuoto (eli yösiteitä 24/7 menkkojen aikaan) voi kuitenkin olla terveydelle haitallista jos sinulla on vaikea anemia. Keskustele asiasta lääkärisi kanssa.
-Kuukautiset voivat käydä terveyden päälle myös jos sinulla on verenvuototauti. Kyseinen, harvinainen sairaus havaitaan kyllä yleensä jo nuorella iällä, ja asia on varmasti täysin hallinnassa lääkärisi kanssa :)
-Kuukautisvuoto ei ole yhtä runsasta vuodon joka päivänä. Vuoto on yleensä runsaimmillaan toisena tai kolmantena kuukautispäivänä, ja tyrehtyy loppua kohden.
-Vuoto saattaa usein olla runsaimmillaan nukkuessa, jolloin keho rentoutuu ja kuukautiset pääsevät helpommin ulos.
-Pääasiassa kuukautisvuoto on pelkkää kohdun limakalvoa, verta on joukossa vähemmän, lähinnä värin vuoksi.
-Naisella on kaksi munasarjaa, yksi alavatsan molemmin puolin, ja aina kerran kuussa yksi munasolu irtoaa jommasta kummasta, mutta yleensä vuorotellen eri puolilta.
-Ensimmäisiin kuukautisiin voi liittyä jopa pientä kuumeilua, heikotusta, huimausta ja/tai pahoinvointia, mutta se on normaalia.
-Muinaisessa egyptissä naiset käyttivät tamppooneina mm. rullattuja papyrus-kaislan lehtiä ja mutapaakkuja.
-Ensimmäiset kuukautissiteet olivat naisten itsensä virkkaamia tai neulomia, ja pääosin vain yläluokan käytössä.
-Kertakäyttöiset kuukautissiteet kehittyivät ensimmäisessä maailmansodassa käytetyistä haavasiteistä.
-Kuukautiskipuja voi lievittää esim. alavatsalle asetetulla kuumavesipullolla, lämmitettävällä jyvätyynyllä tai miedoilla lihasrelaksanteilla (kysy neuvoa lääkäriltäsi).
-Painonvaihtelu kuuluu usein kuukautisiin. Ennen kuukautisia voi tehdä mieli ahmia herkkuja, jolloin paino nousee, ja ruokahalun kadotessa menkkahelvetissä tai sen jälkeen, paino tietenkin laskee takaisin normaalilukemiin.
-Osa naisista alkaa kuorsaamaan kuukautisviikollaan.
-Yhdessä paljon viihtyvien naisten kuukautiskierto synkronoituu lopulta saman syklin mukaiseksi.
-Jos olet aneeminen, verenpaine voi laskea todella paljon kuukautisten alkaessa. Muista syödä oikein, ja kokeile tarvittaessa ravintolisiä, kuten rautaa, magnesiumia, sinkkiä, ja B-vitamiinia.
-PMS-oireita voi lievittää lisäämällä PMS:ä edeltävään ruokavalioon proteiinia, hyviä rasvoja (kuten pellava-, tai kalanmaksaöljyä), C-vitamiinia ja magnesiumia. Tämä ei tietenkään toimi kaikille, sillä kuukautisten tavoin myös PMS on yksilöllistä (valitettavasti)
-Kuukautisiin ja PMS:ään kuuluvat mieliteot, mielialanvaihtelut ja jopa pahoinvointi voivat muistuttaa raskausoireita.
-Vielä 1900-luvun alussa lääkäripiireissä PMS:ää pidettiin kuviteltuna sairautena. 
-Kasvissyöjien ja vegaanien kuukautiskierto on yleensä vähän pidempi kuin sekasyöjillä.
-Kuukautisten aikana on mahdollista tulla raskaaksi vaikka tämä onkin harvinaista.

Uskomuksia:

-Kuukautiset unessa kuvaavat haavoittuvaisuutta ja alitajuisia pelkoja.
-Mitä nuorempana kuukautiset alkavat, sitä aikaisemmin ne vanhemmalla iällä loppuvat.
-Kuukautisten loppuminen odottamatta tarkoittaa että joku on katsonut sinua pahalla silmällä.
-Paitsi ennen wanhaan, myös nykyään (etenkin jossain uskonnollisissa piireissä) paikoin uskotaan, että kuukautisveri on myrkkyä, josta naisen elimistö pyrkii pääsemään eroon. Siksi naisilla on kuukautiset, ja hän on "epäpuhdas" niiden aikaan.
-Edelliseen viitaten; Kuukautisverelle altistuneesta miehestä tulee hedelmätön impotentti, joka sairastuu vakavasti ja saattaa jopa kuolla.
-Leveälanteisella alkaa kuukautiset aikaiseen.
-Jos tytöllä on leveä perä, niin se saa runsaat kuukautiset, jos kapea perä, niin se saa niukat kuukautiset. 
-Tyttö sai elämässään sitä runsaammat kuukautiset, mitä useampi henkilö tiesi niiden alkaneen.
-Masturbointi aiheuttaa runsaat kuukautiset.
-Kahvia ei pitäisi juoda kun on kuukautiset, sillä kahvin on uskottu aiheuttavan runsasta vuotoa.
-Jos nainen tanssi kuukautisten aikana, sai runsaat kuukautiset.
-Nainen on sitä hedelmällisempi mitä kivuliaammat kuukautiset hänellä on.
-Koralliamuletin on uskottu säännöllistävän kuukautiset.
-Kuukautisten aikana jos saunoi, niin tuli hulluksi. Korkean lämpötilan ei ennen wanhaan katsottu tekevän hyvää veripäivinä.
-Kuukautiset vähenevät, jos niiden aikana sitoo vasemman jalan pikkuvarpaaseen punaisen villalangan.
-Keskiajalla uskottiin että kohtu on eräänlainen vieras eliö, joka vaeltelee kehossa miten sattuu.
-Jos nainen harrasti seksiä kuukautisten aikana, kuukautisten uskottiin tarttuvan myös mieheen (???).
-Mies sai sukupuolitaudin, jos hän harrasti seksiä naisen kanssa kun tällä oli kuukautiset.
-Kuukautisten aikana ei saanut tehdä mitään kotitöitä, tai muita askareita.
-Kuukautisten aikana lypsetty maito happanee nopeasti.
-Jos kuukautisten aikana lypsää, niin lehmät menevät ummelle.
-Kuukautisten aikana tehty majoneesi juoksettuu, kuukautisten aikana pantu olut ei ala käymään, ja kuukautisten aikana tehty viini happanee.
-Leipä ei kohoa eikä, voi kirnuunnu jos niitä tekee kuukautisten aikana.
-Kuukautisten aikana tehdyt kiharat oikenevat.
-Kuukautisten aikana saadut haavat eivät voi parantua ennenkuin kuukautiset loppuvat.
-Mätäkuun kuukautiset tekevät naisesta hedelmättömän.
-Runsaat kuukautiset takasivat hedelmättömyyden. Uskomus tunnetaan myös päinvastaisena.
-Peseytyminen/kylpeminen/uiminen, jne. kuukautisten aikaan aiheuttaa naisille hedelmättömyyttä.
-Jos kuukautisten aikana leikkaa hiuksia, niin hiukset lähtevät päästä. Totta tosin on, että ravinneköyhä ruokavalio muutenkin vaikuttaa hiustenlähtöön, ja tilanne voi näin ollen pahentua kuukautisten aikana.
-Nykyisen lähi-idän alueella on muinoin uskottu, että kuukautiset olivat merkki naisen sisään menneestä demonista, jolloin nainen hakattiin päivittäin kunnes kuukautiset lopulta lakkasivat (niinkuin ne nyt aina luonnollisesti lakkaavat), mitä pidettiin merkkinä demonin poistumisesta.
-Japanissa nainen ei kuukautisten aikana saa valmistaa sushia, sillä kuukautisten uskotaan aiheuttavan sushiin makuvirheitä. 
-Monet tietämättömät kuvittelevat nykyäänkin, että kuukautisvuoto ja virtsa tulevat ulos samasta aukosta. Ei ole totta, kyseiset paikat vaan sattuvat olemaan vierekkäin; Virtsa tulee ulos virtsaputkesta, ja kuukautiset siitä vähän taaempana sijaitsevasta aukosta; emättimestä.

*Lisäinfoa kiinnostuneille löytyy mm. Libresse.fi:n sivuilta "Kaikki Kuukautisista".

Noidankoto esittää vielä lopuksi erityiskiitokset kaikille teille ihanille, avuliaille miehille, jotka eivät häpeile hakea kaupasta kuukautistarvikkeita kotosalla verituskissaan kramppaavalle naiselle; Oli sitten kyse vaimosta, tyttöystävästä, sisaresta, äidistä, tai tyttärestä ♥

Ei kommentteja: