keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Suuri Noitakirja

Richard Dalbyn toimittama novellikokoelma, Suuri Noitakirja, kuuluu mysteereihin ja yliluonnollisiin asioihin keskittyneeseen "Collector Antologia" -sarjaan. Sarjan muita teoksia ovat mm. esittelemäni Mystisiä Kissatarinoita, ja Suuri Kummituskirja.
Suuri Noitakirja on sarjan muiden teosten tavoin jo vähän vanhempi teos, mutta sen tarinat ovat kiehtovia tänäkin päivänä. Kirja sisältää nimensä mukaisesti noitamaisia tarinoita, ja seitsementoista novellia noidista tai noitiin liittyvistä outouksista, kirouksista ja magiasta. Tarinoiden noidat ovat kasvoja väkijoukossa, tai sitten he erottuvat, tai tahtovat erottua, joukosta jonkin erityisominaisuutensa vuoksi. Eivät he ole aina noitiakaan, sillä ihmisen pelko ja taikausko vaikuttavat paljon kirjan tarinoissa.

"Rempallaan olevan, jäkälän peittämän portin sulkeuduttua uudemman kerran jälkeemme ja aloitettuamme kotimatkamme nyt jo pimeän nummen yli jokin sai minut katsomaan taakseni. Sade oli tauonnut, ja keltaisen puolikuun loisteessa näin vanhan naisen käpristyneen hahmon seisovan kissa vierellään oviaukossa katselemassa meitä, huuleton suu häijyyn ja merkillisen pahaenteiseen hymyyn vääntyneenä."
(N.Dennett/Pääkallo)

Mainittakoon vielä väärinkäsitysten välttämiseksi, että tämä kirja on vain kuvitteellisista noidista kertova horror-painotteinen viihdeteos, eikä siis mitenkään opeta "noituutta tai taikoja". Teos ei muutenkaan kerro totuutta noidista, sillä sen tarinat perustuvat ainoastaan kirjoittajiensa visioon ja mielikuvitukseen.
Tarinat ruokkivat mukavasti myös lukijansa mielikuvitusta olemalla sopivan monipuolisia, ja niiden teemat vaihtelevat muinoin tuomittujen noitien kostoista aina maagisiin viettelyksiin. Mukaan mahtuu myös sopivasti huumoria kun tavan tallaajien polut risteävät noitien tai maagisten välineiden kanssa. Teosta lukiessa voi siis mukavasti pelätä ja naureskella samanaikaisesti ;)

"Ethelin pulmallinen tilanne herätti melkoisesti kiinnostusta paikallisessa sairaalassa. Lääkärit kurkistelivat vuorollaan hänen kurkkuunsa, osa tunnusteli kaulaa, ja keski-ikäinen kirurgi veti ilmeisen surullisen aviomiehen syrjään.
-Te siis sanotte, että hänestä tuli yhtäkkiä mykkä?
Arthur nyökkäsi. -Kesken lauseen.
Kirurgi vilkuili ympärilleen ja kysyi sitten hiljaisella mutta huolestuneella äänellä: -Jos saisin oman vaimoni käymään hänen luonaan - luuletteko että se on tarttuvaa?
-Te olette lääkäri, Arthur huomautti."
(Ronald Chetwynd-Hayes/Sorretun Päivä)

Kynäilijöiden joukosta löytyy monia kauhugenressä kunnostautuneita, tunnettuja nimiä, kuten Robert Bloch, Stephen King ja Roger Johnson. Jokaisen tarinan alussa on myös pieni esittely sen kirjoittajasta. Teoksen alusta löytyy Richard Dalbyn kirjoittama lyhyt johdanto noitakirjallisuuteen, ja lopusta kiitokset.
Gummerus Kirjapaino Oy 1994. 336 Sivua.

+Tätä jaksaa lukea aina uudestaan
+Hyvä kirja esim. matkalukemistoksi tai mökille

-Pehmytkantinen, nuhraantuu helposti

Ei kommentteja: