Suomalainen Samanismi

Laitetaanpas väliin taas vähän vanhempaa kirjaa.. Anna-Leena Siikalan teos on monipuolinen tutkielma shamanismista, sen juurista ja siihen kytkeytyvistä ilmiöistä. Teos on jaettu kappaleisiin aihepiirin mukaan. Ensimmäisissä kappaleissa pohditaan onko suomalaista samanismia, saamelaisia ehkä lukuunottamatta, lainkaan olemassa, ja jos onkin, niin missä muodossa, ja miltä pohjalta se voidaan määritellä. Mitä samanismi suomessa on, tai mitä se tarkoittaa, ja kuinka juuri meidän samanismimme eroaisi muiden kansojen vastaavasta.
Kirjassa tarkastellaan myös yleisesti samanismiin liitettyjä käsitystä, ja mietitään, mitä samanismi sitten on? Onko se vain pohjoisten kansojen erikoisuus, vai laaja-alaisempi kulttuuri-ilmiö?

(Kuvassa kolmas painos)

"Runoperinteen elämään vaikuttavat monet seikat, joiden kaikkien olemassaolon vaiheita voidaan selvittää tai ainakin pohtia aikaperspektiivissä. Voidaan kysyä mitä kyseinen perinne on luonteeltaan, miten se syntyy, säilyy ja muuntuu. Yksityisten runojen tarkkailun sijasta olisi pidettävä silmällä runoston kokonaiskehitystä, sen kielen, tuottamiskeinojen, laulutapojen, lajiston sekä aiheiden ja niiden merkityksen muuntumista. Runon kieli ja keinosto muodostavat sen kulttuurisen muistin mekanismin, jonka varassa runoperinne elää. Runoston elämä puolestaan riippuu niiden viestien elinvoimaisuudesta, joita se välittää. Runoperinteen ikää arvioitaessa nousee avainkysymykseksi kalevalamitan historia."

Alkuesittelyjen jälkeen luodaan katsaus tietäjiin, pohu-ukkoihin ja shamaaneihin yleensä, heidän välineisiinsä, sanoihinsa ja tapoihinsa. Onko shamaanilla, tietäjällä ja noidalla eroa? Kuinka laulu ja loitsu eroavat toisistaan? Teoksesta löytyy mielenkiintoisia rituaali-, ja initaatiokuvauksia sekä shamaaneilta itseltään, että sivullisilta tarkkailijoilta tallennettuna. Ymmärtääksemme Samaanin rituaalia, ja hänen matkaansa tuonpuoleiseen, meidän on ensin ymmärrettävä mitä nämä käsitteet ovat; Mitä niillä tarkoitetaan, miten k.o. käsitteet määritellään, sekä millaisena shamaani itse näkee nämä mielikuvat, ja millaisena tieto välittyy eteenpäin. Mitä ovat tuonpuoleinen, astraali, loitsu, apuhenget tai haltioituminen? Kirjasta löytyy myös paljon lainauksia ja esimerkkejä vanhoista loitsurunoista, lauluista, saagoista ja taruista, jotka antavat havainnollista osviittaa paitsi tietäjien työstä, myös alueellisista ja antropologisista erikoisuuksista laulujen kehityksessä eri alueilla. Kirjassa esitellään shamanismiin ja vanhan taidon harjoittajiin yhdistettyjä, tai muuten niihin liittyviä konsepteja monipuolisesti, mutta neutraalin asiallisesti.

"Istunnot päättyvät tavallisesti syvään transsiin, joka johtaa täydelliseen tajunnanmenetykseen. Šamaanin mennessä tajuttomaksi hänen apulaisensa siirtyy laulamaan. Hänen tehtävänsä on johtaa šamaanin tuonpuoleisessa matkaava sielu takaisin normaaliin maailmaan. Monissa kuvauksissa mainitaan, että tähän tehtävään valitaan mielellään naimaton neito. Toivuttuaan šamaani kertoo läsnäolijoille matkastaan ja antaa uhreja tms. henkien vaatimuksia koskevat ohjeet."

Kirja ei siis ole mikään "shamaanin käsikirja" eikä se opeta kenellekään käytännön shamanismia, vaan kertoo vain muuten kattavasti shamanistisen maailman-, ja maailmankuvan tärkeimmistä tekijöistä, olevaisen tasapainosta, maagisesta ajattelusta, sekä shamaanin ja ihmisen vaikutuksesta niissä vallitseviin elementteihin. Kirjan kuvitus on havainnollista, joskin hieman suppeahkoa. Ilmestyessään vuonna 1992 teos valittiin myös Vuoden Tiedekirjaksi.

Teoksen lopussa Viitteet, Kirjallisuus-, ja kuvalähteet, Henkilöhakemisto ja Asiahakemisto. Mustavalkokuvitus. Karisto 1992. Kuvan kirja on tarkistettu painos vuodelta 1999.
360 sivua.

+Akateemisen kuivakkaa, mutta antoisaa tekstiä
+Kovakantinen

-Paikoin käytetty outoja sanamuotoja. Ei siis vieraita sivistyssanoja, vaan muuten kummallisen kuuloisia sanamuotoja.