maanantai 14. tammikuuta 2013

Tunnustusta Pukkaa

Ihan kaksin kappalein. Tälläkertaa minua muistivat Korpien Kuiske sekä Luurankoja Kaapissa. Kiitoksia molemmille :)

Kaunis Blogi - Happy Days Be Thine

Korpien Kuiske -blogin Saida muisti tällaisella, en edes tiennyt että sielläkin minua luetaan ;D

Tästä blogitunnustuksesta pitäisi siis kertoa itsestään kahdeksan asiaa, ja sitten jakaa tunnustus kahdeksalle o_O
Hm, kahdeksan asiaa minusta.. tämä alkaa olla jo vaikeaa, kun en tiedä mitä te haluatte tietää:

1. Teelaaduista pidän eniten Lady-Gray -teestä.
2. Sytytän kynttilät aina tulitikuilla, enkä koskaan käytä lattian kautta käynyttä kynttilää tai suitsuketta rituaaleissa.
3. Käytän mieluummin pala- kuin nestesaippuoita.
4. Sänkyni alla asuu Steven-niminen mörkö joka varastaa sukkani aamuisin.
5. Yksi viime vuoden mieleenpainuneimmista tapauksista oli, kun huulikoruni pitkä metallipiikki katosi syödessäni, ja pelkäsin vahingossa nielaisseeni sen. Oksennutin itseni saadakseni sen ulos ettei se puhkaisisi mahaa tai mitään. Oli ällöttävää. Piikki löytyi myöhemmin pöydältä sipsikupista ;(
6. Ostan usein lemmikeilleni Pilttiä, mutta itselleni en ole koskaan osannut ostaa lastenruokaa.
7. Jos olen oikein väsynyt, oikeasta silmästäni katkeaa aina verisuoni, ja silmä muuttuu punaiseksi.
8. Rosmariinin tuoksu saa minut voimaan pahoin. Mansikan myös.

Tu Blog me inspira

Eli "Blogisi inspiroi minua". Tällainen blogipalkinto napsahti jälleen Luurankoja Kaapissa -blogin Leenalta. Kiitos kaunis :) Tällä kertaa palkinnon haasteena on kertoa viisi omituisinta tapaa ja jakaa palkinto sitten 15 muulle inspiroivalle blogille.

Ensin siis kysellään outoja tapoja.. Arg, olen siis neuroottinen, eli varmaan monia tapojani voitaisiin pitää kummallisina. Mutta jos unohdetaan sarjatarkistelut, hermostunut nypläily ja käsienpesu..ottiatuota:

-En koskaan kävellessäni ulkona astu viemärinkansien tms. luukkujen päälle. Ne ovat epäilyttäviä.
-Lompakossani on maskottikolikko, jota heitän jos on päättämisvaikeuksia.
-Ostaessani valkosipulia tai sipulia, heitän sen ilmaan yhdellä kädellä ja otan kopin. Tapa, jolla tunnistan painosta, onko sipuli syömäkuntoinen, kuiva tai sisältä mätä. Tämä on herättänyt joskus kysyviä katseita kanssa-asiakkailta.
-Kun muut viettävät Tipatonta Tammikuuta, minä vietän Lihatonta Tammikuuta.
-Maustan yleensä hernekeittoni ketsupilla. Yllättävän monen mielestä se on outoa.

***
Angstia!!

Voi hyvät hyssykät..nyt sitten se vaikein kohta, tuskin keksin kahdeksaa+viittätoista blogia tähän, tulevat mieleen vain nämä. Luen loppujen lopuksi aika vähän blogeja. Joo, olen todella huono jakamaan tunnustuksia eteenpäin, osalla palkinto on jo, ja osa pesee kätensä kaikenlaisista blogitunnustus, ja -palkintohässäköistä o_O Kuitenkin, yritetään:

Kartanonrouva
Pupuleipomo 
Ja Piparipulla, en vaan voi olla kadehtimatta niitä bentoja. Kun vain itsekin löytäisi jostain..

Enempää en keksi, ja vanhaan tapaan lukijani voivat napata tuosta blogipalkinnot, jos teillä ei vielä vastaavia satu olemaan.. Nyt siis pesen käteni ja luistelen tässä takavasemmalle viattomasti vihellellen ;)

Ei kommentteja: