keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Timjami (Thymus Vulgaris)

Ajuruohojen sukuinen Tarha-ajuruoho, eli tutummin Timjami, on isoäidin ryytimaastakin monille tuttu aromaattinen rohdoskasvi, josta voi löytää apua monenlaiseen vaivaan tänäkin päivänä.Timjamin nimi tulee kreikankielestä, ja tarkoittaa sydäntä ja sielua.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Timjami lienee tutuin keittiöstä, käytetäänhän sitä ruokien maustamiseen niin kuivattuna kuin tuoreena. Timjamipensas ruukussa keittiönikkunalla on lisäksi kaunis katsella. Tuoreen timjamin maku on vahvempi ja raikkaampi kuin kuivatun, jossa on pehmeä, metsäinen aromi, joka muistuttaa hieman saunavastaa. Kuivattu timjami puolestaan kestää hyvin haudutusta. Tuoreena tai kuivattuna, timjami sopii hyvin yhteen kaalin, juuston, munaruokien, perunoiden ja kanan kaveriksi. Kannattaa kokeilla sekä liha- että kasvisruokien höysteeksi, erityisesti itä-eurooppalaisiin, ranskalaisiin ja Cajun-henkisiin ruokiin, kuten keittoihin patoihin, paisteihin, kastikkeisiin, leipiin ja suolaisiin leivonnaisiin. Timjamilla voi myös höystää kotitekoisia levitteitä, majoneesia ja muita lisukkeita. Tuoreet timjaminlehdet antavat myös salaatille uutta ilmettä mausta nyt puhumattakaan.

Timjami on feminiininen, vesielementtiin, Venukseen ja kuun feminiinisiin ominaisuuksiin vahvasti liitetty kasvi. Timjami on yhdistetty sekä äitijumalattariin että soturijumaliin, sillä se muistuttaa ihmisyydestä sodankin keskellä. Timjami rohkaisee. Se on vahvistava kasvi joka parantaa ujoudesta, ja estoista, mutta myös innostaa ja vahvistaa. mm. roomalaiset sotilaat ottivat timjamikylpyjä saadakseen voimaa ja rohkeutta.
Timjamilla on yhteytensä myös kuolleisiin. Muinaisessa Egyptissä timjamia käytettiin palsamointiin sen vahvan tuoksun ja bakteereja tappavan vaikutuksen vuoksi.
Timjami yhdistetään tietyssä määrin myös uniin, paranormaaliin tasoon, psyykkiseen energiaan ja toiseen näköön.
Maagisesti timjami on voimakas, monipuolinen yleisyrtti joka sopii vähän kaikkeen. Kokeile timjamia esim. amuletteihin, kylpyihin ja suitsukkeisiin. Timjamisuitsuke puhdistaa ja karkottaa pahan, mutta eteeristä öljyä voi käyttää samoin.

Timjami tunnetaan myös rakkauden kasvina, ja muinoin naisilla olikin tapana taittaa timjaminoksa hiuksiinsasillä sen uskottiin tekevän naisen vastustamattomaksi. Suomalaisittain vaikkapa lemmenvastaan voi laittaa mukaan timjaminoksan tai pari. Rakkaudessa timjami on hellä ja tunteellinen, ja sillä saattoikin pehmittää härkäpäistä miestä. Esim. hääateriaan lisätty timjami lisäsi parin välistä yhteisymmärrystä ja myötätuntoa.
Timjamin energian saattoi rakkausloitsuissa yhdistää laventeliin, mikä teki asetetut taiat vaikeimmiksi nostaa. Laventeli vahvisti petollista lumovoimaa joka oli omiaan sokaisemaan halutun totuudelta.

Kotikosmeettisesti timjami sopii sekä rasvoittuvalle että sekaiholle. Timjami puhdistaa ja tasapainottaa, ja sitä voi käyttää esim. kasvovetenä. Timjamihauduke on myös hyvä hiushuuhde rasvoittuville hiuksille.

Timjami on sekä antiseptinen että antibioottinen kasvi, joka sopii mainiosti kotiapteekkiin, ja soveltuu sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön.
Timjamitee lievittää kipeää kurkkua, ja sopii myös höyryhengitysveteen. Eteerinen timjamiöljy virkistää ja kohottaa mielialaa. Aromaterapeuttisesti öljy voi myös lievittää erilaisia päänsärkyjä, ja sen on sanottu lievittämän myös fobioita ja pelkotiloja.
Kuumepotilaan ruokia voi maustaa varovaisesti tuoreella timjamilla, sillä timjami alentaa kehon lämpötilaa ja näin laskee kuumetta. Lääkintämielessä tuore timjami on hyvä yhdistää myös valkosipuliin, joka auttaa ehkäisemään flunssan ja sen kaltaisten tautien jälkitiloja.
Timjamikylpy lievittää flunssaa ja kylmetystä. Timjamihauduke- sekä öljy taas sopivat ihon desinfiointiin, ja erilaisia tulehduksia ja sieni-infektioita vastaan.
Lehtien tuoksu ei myöskään miellytä punkkeja, ja niinpä kasvia kannattaa hieroa esim. nilkkoihin punkkisuojaksi mikäli aiot kahlata heinikoissa.
 
Huom: Timjamin rohdoskäyttöä ei suositella raskaana oleville tai mikäli kärsit korkeasta verenpaineesta tai sinulla on sydänlääkitys. Liiallinen timjamiöljy saattaa parannuksen sijaan laukaista migreenin, ja timjamin liikakäyttö voi aiheuttaa pahoinvointia, pyörrytystä ja rytmihäiriöitä. Suora kosketus timjamiin voi myös aiheuttaa ihoärsytystä herkimmille ihmisille.
Vaikka olisit allerginen tai yliherkkä antibiooteille, timjami voi sopia sinulle. Keskustele asiasta kuitenkin ensin lääkärisi kanssa.

Uskomuksia:
-Timjamipensas keittiöpuutarhassa suo terveyttä talon asukkaille.
-Timjami karkottaa vampyyreita ja muita verenimijöitä.
-Tyynyn alle laitettu timjami suojelee nukkuvan mieltä ja suo rauhallisen unen.
-Ennen nukkumaan menoa nautittu timjamitee ehkäisee painajaisia.
-Jos morsiamella on timjamia vasemmassa kengässä vihkiseremonian ajan, sulhanen pysyy liitossa uskollisena.

2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Nää on kivoja! Mä voisin seuraavaksi toivoa siankärsömöstä jotakin :)

Aconitum kirjoitti...

Noita kuuntelee.. Kesemmällä ajattelin kirjoitella tänne siankärsämöstä :)