tiistai 7. helmikuuta 2012

Yhdeksän taudin synty

Suomalaisen mytologian mukaan Loviatar, Sokea Tuonelan tytär, tuli raskaaksi tuulenvireestä, ja synnytti maailmalle yhdeksän kiusaa ja tautia. Kalevalan mukaan Louhi suunnitteli raskauden, ja toimikin Loviattarelle kätilönä:

Loviatar


Tuonelan tytär sokea,
Loviatar, neito vankka,
Pahin Tuonen tyttäristä,
Katalin manattarista.

Tuopa, musta Tuonen tyttö,
Ulappalan umpisilmä,
Teki tielle sijoansa,
Pahnansa pahalle maalle.

Selin viimahan makasi,
Vasten säähän karkeahan,
Perin puhurin viluhun,
Päitsen päivänkoittehesen.

Tuli suuri puhurinen,
Iästä iso vihuri,
Tuhman tuulihe tiineeksi,
Kohulliseks kostuttihe.

Tuopa, musta Tuonen tyttö,
Ulappalan Umpisilmä,
Kantoi kohtua kovua,
Navanalusta visua,

Vatsan täyttä vaikeata.
Kantoi kuuta kaksi, kolme,
Neljännenki, viiennenki,
Kuuta seitsemän, kahdeksan,

Ympäri yheksän kuuta,
Kuuta puolen kymmenettä.
Yhdeksännen kuun lopulla,
Kuun alul' kymmenennen,

Kohtu kääntyvi kovaksi,
Painuvi pakolliseksi.
Alkoi alkaa syntyminen,
Si'etä sikiäminen

Silloin, musta Tuonen tyttö,
Ulappalan Umpisilmä,
Synnytteli poikiansa
Laaitteli luotujansa,

Maalla mättähättömällä,
Lakeuvella karulla.
Eipä synny syntyminen,
Sikeä sikiäminen.

Niinpä, musta Tuonen tyttö,
Ulappalan Umpisilmä,
Siirrätti sijan aloa,
Etti paikkoa parasta.

Meni, portto poikimahan,
Tulen kautta lapsimahan,
Että syntyis syntyminen,
Sikeäis sikeäminen.

Meni, musta Tuonen tytär,
Poikasiaan saattamahan,
Vattaansa vajuttamahan,
Uuen paikan peneutti,

Kahen kallion välihin,
Viien vuoren viukelohon,
Eikä synny syntyminen,
Luovu luomaiset sikiöt.

Etsi synnytyssijoa,
Vatsansa vajennusmaata,
Rahkasammalen sylistä,
Turpeisilta tantereilta.

Heiluvilta hettehiltä,
Läikkyviltä lähtehiltä,
Ei suo omakseen ollut,
Ei sieltä sijoa saanut,

Vajennusta vatsallensa,
Helpotusta vaivaan neiden.
Eipä synny syntyminen,
Luovu luomaiset sikiöt.

Tuopa, musta Tuonen tytär,
Synnytteli poikiansa,
inehmoisten huonehella,
Lautaseinien laossa,

Juoksevan jalaksen alla,
Alla kiven jauhattavan;
Myllyn kulmalla makasi,
Neito, konsa kestoissansa.

Ei sieltä sijoa saanut,
Vajennusta vatsallensa
Eipä synny syntyminen,
Luovu luomaiset sikiöt.

Muutti, musta Tuonen tyttö,
Ulappalan Umpisilmä,
Synnytteli poikiansa,
Kuohuissa tulisen kosken,

Ve'en vankan vääntehissä,
Jäisen virran pyörtehissä,
Kylmällä keskikivellä,
Päällä paasen hyhmähisen,

Alla kolmen kosken korpun,
Alla äyrähän yheksän;
Eipä synny syntyminen,
Luovu luomaiset sikiöt

Alkoi itkeä iletys,
Piika, musta, parkumahan,
Kollotamaan Tuonen tytär,
Huutamaan apua mokoma.

Ei tiiä mihin menisi,
Että paraisna olosi,
Kulkea kuhun pitäisi,
Miten pitäis olla päikse,

Että vajuis ruojan vatta,
Pääsis, portto, poikimahan.
Jo virkkoi Ylijumala,
Lausui Rauni taivahalta:

-Tuoll' on suolla kolmisoppi,
Rannalla meryttä vasten,
Pimeässä Pohjolassa,
Sankassa Sariolassa,

Sinne pääsetpoikimahan,
Kohtusi keventämähän.
Siella silma tarvitahan,
Väkeäsi vuotetahan.

Tuopa, musta Tuonen tyttö,
Tuli pohjolan tuville,
Sariolan saunan maille,
Latomahan lapsiansa,

Poikimahan poikiansa,
Saamahan sikiöitänsä.
Vaan ei vielä synty synny,
Kehnon kohtu ei kevene.

Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
Saattoi poikivan saloa,
Kylin kylpyhuonesehen.

Oluella ukset voitti,
Kasti kaljalla saranat,
Jottei ukset ulvonunna,
Saranat narahtanunna,

Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
Lämmitti saloa saunan,
Tulisijan tohahutti.

Lauteen laittoi lokoisaksi,
Synkälle syntysijaksi.
Sitten tuon sanoiksi virkki,
Ite lausui, noin nimesi:

1. Päästämissanat:

-Kave eukko, luonnon tyttö,
Kave, kultainen koria,
Konsa vanhin vaimoloita,
Emin emä emännöitä,

Valu polvesta merehen,
Noru aaltojen lomahan
Lyö laineheen lapasta,
Kasta kinnasta vetehen,

Ota kiiskiltä limoa,
Metehelta nuljaskata,
Jolla voiat lukot luusta,
Sivuja myöten sivelet,

Päästät piian pintehestä,
Vaimon vatsanvääntehistä,
Tästä kivusta kovasta,
Vatsantyöstä vaikeasta!

2. Päästämissanat:

-Tuossa jos ei kyllin liene,
Oi Ukko, Ylinen Luoja,
Tule tänne tarvittaissa,
Käypä tänne kutsuttaissa,

Tääl'on piika pintehessä,
Vaimo vatsanvääntehissä,
Saunassa savun seassa,
Kylän kylpyhuonehessa!

Ota kultainen kurikka,
Kätehesi oikeahan,
Sillä haittoja hajota,
Availe pihtipuolet,

Lukot lujat lonkahuta,
Umpisalvat poikki laita,
Mennä suuren, mennä pienen,
Kulkea vähäväkisen!

Yhdeksän poikaa:

Siinä Tuonelan pahennus,
Ulappalan umpisilmä,
Aukes salvat lihan alla,
Vajui vihdoin vatsanalus,

Tuopa kohtunsa kavensi,
Latoi lapsensa vähäiset,
Alla vaipan vaskikirjon,
Alla uutimen utuisen

Päällä lautalakeuden,
Saunan seinien sisässä.
Tuohon syntyi syntyminen,
Sukeutui sikiäminen.

Kohun täyestä kovasta
Pahan vatsan vääntehistä,
Yhen vyönsä kääntimestä,
Solkensa rapa'imesta,

Teki poikoa yheksän,
Yhtenä kesäisnä yönä,
Yhen löylyn lyötävistä,
Yhen saunan saatavilla.

Loviatar neito vankka,
Portto, pohjolan emäntä,
Nimitteli poikiansa,
Laaitteli lapsiansa,

Poloisia poikiansa,
Kuin kukin omiansa,
Laittoi ilmi luomiansa,
Tekemisensä nimesi:

Minkä pisti Pistokseksi,
Kunka änkesi Ähyksi,
Minkä laati Luuvaloksi,
Kunka Riieksi risasi,

Minkä painoi Paiseheksi,
Kunka ruohutti Ruveksi,
Minkä Syöjäksi sysäsi,
Kunka Rutoksi ruhosi.

Yksi jäikin nimeemättä,
Yksi vaille laittamista,
Poika, pahnan pohjimmainen,
Suuton, silmätön sikiö.

Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
Senpä sitten käski tuonne,
Rutjan koskehen kovahan,

Saattoi sillä kataluuet,
Saattoi ilkiät tarinat,
Siitä sikes pakkasetki,
Sekä syntyi syöjättäret,

Siitä tuli turmioita,
Syntyi velhoja vesille,
Noitia joka norolle,
Katehia kaikin paikoin.

Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka, harvahammas,
Loput käski käyvä tuonne,
Mennä kussa tarvitahan,

Utuisen niemen nenähän,
Päähän saaren terhenisen,
Ärrytti äkäiset luomat,
Ajoi katrahan katalan,

Tavattomat tauit työnti,
Ilmoille inehmisien,
Vasten Väinölän väkeä,
Surmaksi suvun Kalevan!

Ei kommentteja: