torstai 15. heinäkuuta 2010

Mustapippuri (Piper Nigrum)

Mustapippuri on erään köynnöskasvin kuivatuista marjoista saatava mauste kuten vaikka viher- ja valkopippurikin. Mustapippurit poimitaan raakoina ja vihreinä ja kuivataan auringossa ruskeiksi. Valkopippuri poimitaan kypsänä, ja viherpippuri pakastekuivataan raakana jotta väri säilyy. Pippuria on aasian alueilla käytetty mausteena jo yli 4000 vuotta, mutta länsimaihin se saapui vähän myöhemmin. Keskiajalla pippiri oli arvokas mauste jota käytettiin jopa maksuvälineenä, mutta nykyisin mustapippuria, siinä missä muitakin suvun lajeja, saa jo lähikaupasta kaikenlaisissa muodoissa; Kokonaisina, rouheena, ja jauheena.

(Kuva: Wikipedia)

Mustapippuri on maskuliininen, tulielementtiin ja Mars-planeettaan liitetty mauste. Pippuri on pyhitetty mm. soturijumalille, veijarijumaluuksille ja muille elämän taistelijoille. Mustapippurilla maustettujen ruokien, on sanottu antavan syöjälleen rohkeutta ja sitä kansankielessä ilmentävää "sisua", eli "munaa".
Pippuri onkin siinä mielessä omiaan, jos halutaan karkottaa, manata, tai puhdistaa jotakin mistään negatiivisuudesta ja/tai pahasta. Kaikki varmaan tuntevat manauksen: "Painu sinne missä pippuri kasvaa", eli mahdollisimman pitkälle :) Mustapippuri myös suojelee pahalta silmältä, ja kademieleltä.
Pippuria voi laittaa amulettipussiin, lisätä kylpyveteen, tai ja sirotella ateriaan tai viinipikarilliseen, tai talon nurkkiin.

Parasta on tottakai myllyllä tai morttelilla vastajauhettu mustapippuri, joten pippurit kannattaa aina ostaa kokonaisina. Mikäli kotoa ei löydy morttelia, tai maustemyllyä, laita pippurit muovipussiin ja tasoita kaulimella, kasarinpohjalla, lihanuijalla tai vaikka vasaralla halutuksi rouheeksi.

Pippureila on ansionsa myös lemmensaralla, tunnetaanhan ne oivina lemmenmausteina.. Pippuria on kautta aikain mm. hierottu sukupuolielimiin nostamaan potenssia, ja parantamaan seksuaalista kylmyyttä. Avioparin ruokiin lisättiin usein hääaterialla pippuria että he pysyisivät toisilleen armaina ja lapsilykky olisi taattu. Impotenssia, siinä missä mainittua lapsilykkyäkin, on parannettu hieromalla penistä mustapippurin ja hunajan sekoituksella..
Mikäli haluaa höystää lemmenjuomansa pippurilla, kannattanee sitä vähän pehmentää vaikka kanelilla tai sitruunamelissalla, mikäli aikeet eivät ole ihan niin vakavat. Eli mieti tarkkaan etsitkö elämäsi rakkautta vai yhden yön juttua..
Eräs mielenkiintoinen afrodisiakaohje kertoo, että tummaan (väh. 70%), sulatettuun suklaaseen lisätään kookoshiutaleita ja rouhittua mustapippuria. Sitten seos kaadetaan leivinpaperille, jäähdytetään, ja leikataan paloiksi. Tällaisen karkin pitäisi nostaa halua ;)

Terveydellisesti mustapippuri on hyväksi vatsan toiminnalle, ja se parantaa ruokahalua ja vähentää mm. ilmavaivoja. Pippuri lievittää myös pahoinvointia, ja sitä voi suositella jopa merisairauteen. Aalloilla nautittavien annosen päälle kannattaa siis rouhia reippaasti pippuria ;)
Mustapippurin eteeristä öljyä voi tos-puikolla töpötellä ikeneen ensiavuksi hammassärkyyn. Kylpyveteen lisättynä mustapippuri on lämmittävä, ja siitä on apua esim. reumaattisiin kipuihin.
Eräs vanha ohje kertoon, että nautittuna manteleihin ja maitoon sekoitettuna mustapippuri vahvistaa hermoja.

Mustapippurin eteeristä öljyä suositellaankin hermostuneille, ja pelokkaille ihmisille, jotka tarvitsevat ehkä rohkaisua esim. työhaastatteluun tai treffeille. Pari tippaa eteeristä pippuriöljyä paperinenäliinaan, ja liina pussiin. Tätä voi sitten nuuhkaista pari kertaa jos alkaa jännittää ;)

Huom: Liiallinen mustapippurin maustekäyttö voi ärsyttää ruoansulatuselimistöä ja aiheuttaa mm. närästystä. Liiallinen pippurointi voi johtaa myös maku- ja hajuaistin heikkenemiseen. Älä myöskään käytä pippuria mikäli olet allerginen..

Uskomuksia:
-Mustapippurien syömisen kerrotaan ajavan demonit pois kehosta.
-Pippureista uneksiminen kehoittaa sinua pitämään puoliasi ja seisomaan omilla jaloillasi.
-Noitapussissa pippurinmarjat suojelevat huijareilta ja karkottavat pahan

Ei kommentteja: