maanantai 21. syyskuuta 2009

Kermainen kanttarellikastike

Jo oli aikakin minun postailla jotain näistä ihanuuksista :)

n.1 l Keltavahveroita eli Kantta-,/kantarelleja
1 Suikaloitu sipuli
Pari hienonnettua valkosipulinkynttä (tai maun mukaan)
2-3 dl Kasvikermaa (itse suosin kaurakermaa)
1 tl Kuivattua timjamia
Suolaa ja Pippuria
1/2 dl Hienonnettua, tuoretta persiljaa ja meiramia
Markista tai öljyä paistamiseen

-Perkaa sienet; Huuhtele pois mahdolliset roskat, leikkaa juuriosa pois kannasta ja leikkaa isohkot sienet puoliksi tai neljään osaan. Pienet voi laittaa ruokaan kokonaisina
-Sulata voi pannulla ja kuullota siinä valkosipulia ja sipulia kunnes sipuli pehmenee
-Lisää pannulle sienet ja paista kunnes sienet pehmenevät ja neste hieman haihtuu
-Lisää kerma, hauduta kunnes koostumus on sopiva. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla
-Lopuksi lisää tuoreyrtit, ja hauduta sekoitellen kunnes kastike on tasaista.

*Sopii tarjottavaksi perunoiden, ja etenkin uusien perunoiden kera, mutta tämä maistu myös keitetyn riisin kera. Lisukkeeksi sopii myös ruisleipä tai rieska. Ruokaisuutta kasvissyöjän annokseen tietenkin lisäävät vaikkapa höyrytetyt, vihreät pavut, juureslohkot tai vegepihvi. Mainitakseni myös, itse käytän merisuolaa paremman aromin vuoksi :)
Tätä reseptiä voi soveltaa myös muihin kiinteämaltoisiin, maidottomiin metsäsieniin, kuten orakkaisiin, lampaankääpiin, torvisieniin, ja muihin vahveroihin, kuten vaikka suppilovahveroon (tosin silloinhan tämän nimi muuttuu kanttarellikastikkeesta orakas-, lampaankääpä-, torvisieni-, tai suppilovahverokastikkeeksi).
Kastike onnistuu myös korvasienistä, ja maitosienistä, kunhan esikäsittelet ja ryöppäät ne syömäkuntoon ennen käyttöä.

Vaihtelua peruskastikkeen saat lisäämällä kastikkeeseen hieman tuoretta, vihreää chiliä, tai vaihtelemalla yrttejä. Kokeile timjamin sijaan esim. kirveliä, salviaa, meiramia, poimulehteä tai siankärsämöä. Myös valkosipulin voi jättää pois, mikäli olet esim. yliherkkä tai allerginen. Sipulin voi korvata kevätsipulilla tai ruohosipulilla, jotka lisätään kastikkeeseen vasta lopussa, sillä ne eivät tarvitse kypsyäkseen samanlaista haudutusta kuin keltasipuli :)

Ei kommentteja: