perjantai 2. heinäkuuta 2010

Riimukivien Valmistus

Riimukivet on helppo valmistaa itse. Itse suosin luonnonmateriaalista, kuten kivestä tai puusta tehtyjä riimuja, mutta niiden tekemiseen kotona tarvitsee ainakin sahan ja dremelin. Kaiverretut symbolit kun yleensä kestävät maalattuja paremmin. Laitan nyt silti tähän pari ohjetta kotiaskartelijoiden varalta :)

Riimut kovettuvasta askartelusavesta tai paperimassasta:
Savi leivotaan pötköksi, paloitellaan tasakokoisiksi kappaleiksi, kappaleet pyöritellään palloiksi, ja pallot muotoillaan sopivaan riimukivimuotoon. Muovailuvaiheessa kuvion voi painaa savenpalaan, tai sen voi maalata kuivuneeseen palaan.
Mikäli savimassan pinta tuntuu epämiellyttävältä, lakkaa riimukivet huonekalulakalla.
Paperimassaan kuvion voi oikeastaan vain maalata, mutta riimun itsensä voi maalata ja lakata halutunlaiseksi.

*Riimumateriaaliksi ei oikeastaan pitäisi valita mitään synteettistä muovimassaa, kuten Fimoa tai Cernitiä, sillä niistä on luonnollisuus kaukana. Monista askartelukaupoista saa nykyisin erilaisia kivi- ja kipsimassoja, joiden valmistukseen ei ole juuri käytetty akryylia tai muita keinoaineita. Massariimun luonnollisuutta voi lisätä leipomalla vaikka valikoituja kasvinosia (esim. puun kaarnaa tai kuivattuja kasvinlehtiä) riimun sisään.

Oksasta tai sarvesta:
Materiaali viipaloidaan sahalla makkaran tavoin sopiviksi viipaleiksi. Valmiit palaset hiotaan ja maalataan. Kuvion voi myös kaivertaa vaikka dremelillä tai polttaa kolvilla. Varoitan kuitenkin, että luuaineksen hiominen, saati poltto haisee todella pahalta.
Joistakin askartelukaupoista voi löytää valmiita puuviipaleita jotka ovat käteviä käyttää sellaisenaan.

Kivistä tai lasikivistä:
Valitse sopivia luonnonkiviä, tai hiottuja koristekiviä. Voit yhdistellä eri kivilajeja ja värejä, tai käyttää keskenään samanlaisia kiviä. Kiviin voit maalata tai kaivertaa dremelillä (muista kiviterä) kuviot.
Kaiverretut kuviot voi jälkikäteen maalata, tai jättää sikseen, joskus hiotut kuviot näkyvät sellaisinaan.
Litteisiin lasikuvioihin merkki kannattaa kaivertaa/maalata alapinnalle, jolloin kupera lasipinta toimii suurennuslasin tavoin.

Kastanjariimut:
Kastanjapudokkaista saa ihania ja persoonallisen näköisiä riimusettejä. Kerää vaikka puistosta sopiva määrä kastanjoita, ja huuhtele ne. Kastanjat jätetään huoneenlämpöön kuivumaan (n.2 viikkoa), ja halutut symbolit maalataan kastanjoiden pintaan. Maalattu kirjain kannattaa viimeistellä askartelu- tai huonekalulakalla.

*Ohjeet vain yksityiseen kotikäyttöön :)

Ei kommentteja: