tiistai 20. huhtikuuta 2010

Vuotuinen Ajantieto

Kustaa Vilkunan "Vuotuinen Ajantieto" on tuhti kalenteripaketti kaikille enteidenseurailijoille, perinneihmisille, kuin ihan vaan uteliaillekin. Teoksessa kerrotaan sananmukaisesti vuodenkierrosta, vanhoista (ja uudemmista) juhla, pyhä- ja merkkipäivistä, niiden vietosta ja alkuperästä. Kirjassa esitellyt päivät ovat pääasiassa kristillisiä (kuten koko suomalainen kalenteri nykyään on), joten varsinaisesti merkkipäivien pakanallisia syntyjä teoksesta on turha hakea, mutta silti tästä kirjasta saa paljon irti. Onhan se paljastava katsaus esivanhempiemme jokapäiväiseen elämään.

Pelkkien vuodenpäivien lisäksi kirjasta löytyy kaikenkattava valikoima säähän ja ihmisten asioihin liittyviä enteitä ja viisauksia tyyliin; "Matalalla lentävät pääskyset tietävät sadetta" tai "Kateus vie kalatkin vesistä". Kirjan kuvituksesta on huolehtinut Erkki Tanttu, jonka riemukas grafiikka ei jättäne ketään kylmäksi.

+Kovakantinen
+Runsaasti kuvitettu

-Hankalankokoinen tiiliskivi (384 sivua)

*Mainittakoon vielä, että Vuotuisen Ajantiedon henkeen ilmestyy nykyäänkin "Suomen Kansan Kalenteri"; Keltakansinen, 80-sivuinen ajastaikavihkonen jonka kannessa myös on aurinko. Esikuvansa tavoin kalenterikin sisältää kiehtovan kokoelman vuodenkiertoon sijoitettuja enteitä, taikoja ja uskomuksia. Kalenterista löytyy kaikenlaisia tuulahduksia menneiltä ajoilta, Käpyliesimainoksista otteisiin Mamsellien tapakirjasta :)
Myös kuun vaiheet ja muut varteenotettavat tähtitaivaan tapahtumat löytyvät samojen kansien välistä. Kuvittajana kalenterillakin Erkki Tanttu.

Ei kommentteja: